YLI 35-v KUUMEILIJAT :) vol.2

Tiedän tunteen , kun vuotaa kuin seula, minulla oli silloin vauvafrotee ja sen päällä pyyheliina, vuosin niin paljon, eikä sekään pitänyt. Hb romahti syön nyt rautaa aamuin /illoin i tabletin.Olen tapellut koko elämäni tuon hbn kanssa, matalimmallaan ollut 88, ennen hormonikierukkaa 100-110 ja sen aikana nousi ihanasti 139, eli normaaliin. Nyt siis vaan rautaa huuleen, sinunkin ehkä kannattaa syödä?

Mukavaa iltaa kaikille!

Rakkaudella -pikkumyy- :heart:
 
Juu, nyt meni taas paussin puolelle. Syytän tästä kamalia iltapainotteisia työvuoroja. Aamupäivät menny iltapäivää odotellessa, ja samalla koko päivä harakoille. Eli tässähän tämä on mennyt jäitä poltellessa.
Ja lisää paussia on tulossa. Ollaan nimittäin lähdössä lähes 2 viikoksi etelään. Sunnuntaina nousee kone. Jännittää jo.
Katko tulee kyllä sopivaan aikaan, on ollut sen verran rankkoja aikoja nämä.

Hassua, mielessä on käväissyt, onko hotlassa netti. Eli pääsenkö katsomaan kuulumisia ollenkaan


Tämä viesti on kyllä nyt yhtä omanapaa, anteeksi sen annatte, toivon mukaan! Pikkumyy: Heräsin äsken tekemään ovistestin digimittarilla, kun sitä oot jo 2 kertaa kysynyt. Plussa pärähti!
Eilen oli vielä selvä nega, mutta vokottelin miehen jo silloin puuhiin. Nyt sitten vaan uusintaa kehiin. Sulla ilm. sama vaihe?! Nyt sitten vaan ahkeraa pupuilua!


Lämpöäkin äsken mittasin, näytti 36,6....

Lumi-Marja: Älä lannistu, plussa saattaa vielä paukahtaa sieltä aivan hyvin!
Mutta tottakai on aivan hyvä tuulettaa pääkoppaa välillä muilla asioilla!

Nyt vain kaikille mukavaa, rauhallista perjantai-iltaa! Vielä piipahdan täällä ennen reissua viim. huomenna lukemassa kuulumisianne


Pikkumyy, joko häät jännittää!? ONNEA VIELÄ!!!
 
Jatkan vielä vähän tähän toiseen viestiin. Luin tätä vauvakuume-osiota, ja silmääni pisti lyhyenlainen ketju, jossa puhuttiin ajoituksesta. Koska en osaa linkittää sitä keskustelua, kopioin nimimerkki Dreamer88:n kirjoituksen. Mulle ainakin tuossa oli asioita, joita en ole tullut ajatelleeksi. Toivottavasti nimimerkki ei pahastu kopioinnista. Tässä:

Itse olen ainakin koulussa oppinut siten, että munasolu elää yleensä 12-18 tuntia, joskus jopa 24 tuntia.. Siittiöt elävät normaalisti 2-5vrk, jotkut jopa viikon.. Hedelmöittyminen tapahtuu munanjohtimessa, eli ei kohdussa.. Tämän vuoksi ajoitus on tärkeä, koska munasolu hedelmöittyy helpoiten heti irtoamisen jälkeen.. Myöskin siittiöillä kestää munajohtimiin pääseminen jopa pari päivää, eli oviksen aikana harrastettu yhdyntä ei yleensä riitä, vaan pitää tapahtua etukäteen.. Ovistesti tosiaan testaa LH-hormonin, eli lutensoivan hormonin määrää, joka nousee 12-36 (eri lähteissä eri tieto) tuntia ennen ovulaatiota. Eli ovisplussan saatua pitäisi samana päivänä, mielellään myös edellisenä päivänä harrastaa seksiä.. Eikä siitä haittaa ole vaikka vielä seuraavanakin päivänä varmistaa X-siittiöt nimittäin uivat aika nopeasti, verrattuna Y-siittiöön..
JK. Ketju löytyy otsikolla raskaus, kun puuhat vuorokausi oviksen jälkeen :) Nostin sen.

 
Aamulla Babyplussan testissä vahvempi punainen viiva kuin kotrolliviiva ja sama clearbluen digitaalisessa sarvi pomppasi esiin. Mies on aivan innoissaan kun näki sen niiiin Tumman viivan tänä aamuna testissä. Meillä on miljoonia, miljoonia liikkeellä täällä *toivottavasti hyvin tuloksin!* :saint:

Ihanaa päivää kaikille ja plussailkaahaamme!
:heart: ++++++++++++++++++++++ :flower:

Rakkaudella -pikkumyy- :heart: :wave:
 
:heart: :heart: Lauantaina 17.11.-07 :heart: :heart:

Nuusku................4/23-32........... 4.s toiveissa
sinitär1................8/26........................5.s toiveissa
pikkumyy 42.........13/30.. ...yk4......4.s toiveissa..(1 yhteinen)
Hibiscus...............14/29.................1. yhteinen
ebony..................20/28-30........... 6.s toiveissa
Mantana ..............21/28-40 .yk 16. 2. toiveissa..Kantahäme
viidettä haaveillen ..21/?.......................5.s haaveissa
TeSuLah................24/27-29..........yk3.......3.s toiveissa
tiiu64................... 25/27-29........................2. haaveissa
Lumi-Marja............26/30....yk 19.....6.toiveissa
tuohu tenava.... ...28/28...........--6.s toiveissa...Kymeenlaakso
mimuli..................30/27,,,,,,,,,,,,,,,,,,4.s haaveissa
kuumetta.............?/23-25.........yk14............1 yhteinen
elina67.........................ensimmäinen lapsi toiveissa





HAAMU :flower:



PLUSSANNEET: :heart: + :heart:
HÄMY 71 :flower:
PUELLA :flower:
KRIISI :flower:
amati :flower:
Kehäkukka :flower:
Jane70 :flower:
Fenix :flower:
senjuska :flower:
 
Minä täällä erittäin epätoivoisena.... en taida ovuloida tässä kuussa ollenkaan. :ashamed: Ihan haaleaa viivaa tikutellut ja nyt kp21/28-40. Tietysti voi olla niin, että kierto jälleen pitkä eli toiveita voisi vielä siis olla!!???! :/ Jos näin olisi niin ehtisi vielä munasolun näkemään ultrassa gynellä... jos sinne edes nyt sitten pääsen edes!!! :headwall: Kiitos lakkouhan!!!!! P#¤"#¤#"#¤¤##"#¤#ELE :'( :headwall: Tämä on tietenkin pientä murhetta siihen, että joku jää ilman elintärkeää hoitoaan, mutta tosi laajasti tulee lakko vaikuttamaan, jos siihen ryhtyvät!! :(

Meillä aletaan alkuviikosta perua hoitoja ja toimenpiteitä, mutta nähtäväksi jää sitten miten käypi minun aikanani. Naistenpoliklinikan pitäisi toimia, kun meillä ei ole synnäriä. :/

Noo semmoista, mutta täällä jännitystä ilmassa kaikenlaista! =) :wave:
Tosi monella alkaa kierto lähestyä jännittäviä päiviä! Peukut pystyssä kaikille!! =)

Itse olen lopettanut greippimehun juonnin sen hiivan vuoksi ja lisäsin sitten foolia tuolta purkista! B-vitamiineja, C-poretta... jossa myös b-vitamiinia ja helokkiöljyä! Pitäisi siis olla tehokas olo kera terveellisen ruokavalion! Ehei... väsynyt ollut, kun työpäivät vie vallan mehut tästä mammasta! :ashamed: Kaippa tämä tästä sitten tasoittuu aikaa myöten. |O

Tytöllä menee hienosti ja tykkää, kun pääsee leikkimään kavereidensa kanssa hoitoon! :heart: Talvea ja lunta hän odottaa eli lumilapioita jo kovasti testataan, jopa sisällä! =)

Näin ja ukkokultaakin pitää välillä muistaa... :p ;)

Mukavaa, kun mimmimamma olet vielä mukana remmissä!!! :wave:

pikkumyy42 milloinkas se suuri päivä nyt olikaan?? :wave:

hibiscus ihanaa matkaa sinulle!! B)

Nyt plussaisia tuloksia kaikille!!!! :flower: + :flower:+ :flower: + :flower: + :flower: + :flower: + :flower:
 



Mantana, muistan kun viime kierrossasikin tikutit plussaa ovistestiin kp22 ja kp 23, eli sanotaan näin , että jos pitkä kierto niin oviksen tikuttamisesta menee aina joka tapauksessa se 10-16vrk, kun menkat alkvat, siis normaalitapauksessa:*täällä meidän pinossammehan menkkoja ei oteta lähelle enää ketään!*..Eikö vain?

:heart: ++++++++++++++++++++++++++plussaonnea puhallellen kaikille, kaikissa testeissä! :D :whistle:

Minulle pukkaa finnejä, outoa? :D

Niin ja se tärkeä päivämme on 23.11.-2007 :heart: + :heart: , niin ja ei kyllä jännitä, ihanalle tuntuu! :D :heart:

Kaikille ihanaa Rakkauden täyteistä viikonloppua! :flower:

Rakkaudella -pikkumyy- :heart: :wave:


Lisäystä klo 19:49. Lämmöt pomppasivat 36,9, kyllä taas saa jännittää. Onko muilla sama juttu ette pysty juomaan ollenkaan kahvia ovulaation aikaan ja sen jälkeenkään? Minulla ihan ihmeellisiä pahoinvointeja nykyään tähän aikaan kierrosta. Nyt siis töissäkin ekat arvailut eilen , että vauveli tulossa meille. Lupasin kyllä kertoa jos on tulossa, ettei heidän tarvitse sellaista miettiä..Saa nähdä millainen vastaanotto komitea on vastassa kun maanantaina menen töihin . Jouduin siis lähtemään kesken pvn perjantaina pois oksetuksen ja päänsäryn takia*oli kyll noloa* :headwall:
 
Enpäs malttanut olla tulematta tänne vielä kurkkimaan! Taitaa tiukkaa tehdä olla lähes 2 viikkoa pois täältä. Teidän kaikkien kuulumisia on niin mukava lukea, vaikka aina kerrottavana ei olisikaan mukavia juttuja.



mantana: Älä oo epätoivoinen! Kyllä se ovis sieltä vielä napsahtaa! Ajattelin myös tuota samaa, että sulla on varmaan aika pitkä kierto. Joten tikuta vaan sinnikkäästi! Oletko saanut mitään apuja lääkkeistä? Jos kierto pitenee tai on epäsäännöllinen, sitähän voi yrittää lääkekonstein tasoittaa. Mutta nyt en muista, mikä lääke tähän tarkoitukseen oli.


Minäkään en ole pahemmin greippimehua litkinyt, kun se on niin pahaa, mutta foolihappoa kyllä. Ja sinkkiä, kun mimmimamma muistaakseni sitä opasti napsimaan. :)

Pikkumyy: Finnejä mullakin pukkaa, melkein aina ovisaikaan! Nelikymppinen teini, juu-u
Täälläkin on pupuiltu nyt ihan kiitettävästi. Suorituksen voisi vielä viimeistellä tänään, vaikka nyt kyllä tuntuu siltä, että ovis on jo ohitse. Eilen munasarjoja pisteli siihen malliin, että ihan varmaan jotain tapahtui.
Sullahan on enää muutama päivä häihin. Kauhean paljon onnea morsiusparille!


Mukavaa, rentouttavaa lauantai-iltaa kaikille! Auringonsäteitä ja niiden mukana paljon plussaenergiaa lähetän teille kaikille, ystäväiset!
 


No, niin täällä se sitten on tätyli kyläilemässä, eilen saapui punainen porche talon nurkille. (kp 2) :( :/ Vaan johan tuon tiesin jotta näin käy, kun hutiin meni se yksi ja ainoa kammari-paini menneellä kierrolla.


Joo ja niin näyttää tämänkin kierron alku ankealta. Meinaan kun on tuo ukko niin peevelin kummallinen käytökseltään = myrskyt jatkuvat kaakonkulmalla. Niin et hullu taidan olla kun lisää vauvoja taloon toivon, kun ennestään jo noit on ja niistä tuo isoin/vanhin tuntuu pahintalaatua olevan.
Ei kun ihan oikeasti olen jo miettinyt jotta millaista apua lähden ukolleni hankkimaan ja mistä????????????
Sillä mielestäni on hänen käytöksensä nyt niin outoa ja epänormaalin oloista; äksyy, tiuskii, viskoo tavaroita, meuhkaa, jne. <ei sii ukko todellakaan ole nyt ikätasollaan vaan uhma-ikäistä pikku lasta muistuttaa.

En siis voi ymmärtää miksi ukko näin käyttäytyy?
:headwall: :headwall: :headwall:

Nyt ei jaksa enempiä konetta napsutella, oma olo tyyni mut jotenkin huolestunut; miten ja mihin tämä tästä kehittyy -> siis tuo ukko-kultani käytös.:headwall: :/


-touhis-

ps. Sorry, vain omaan napaani tuijottelen. :ashamed: :(

Plussat luitenkin kaikille huidon +++++++++++++ :wave: :wave: :wave:
 
:heart: :heart: Sunnuntaina 18.11.-07 :heart: :heart:

Aniliini, 41v, Vantaa
Anneli, 40v, 2 lasta
Ebony, 36v, 5lasta
EMMA-64, 42V, lapset 21, 19 ja 10
Mantana, 39v, tytär 11/04
Mertsi, 37v, Oulu, poika 6/97 +
Nannanella, 35v, 4 lasta
Nanni, 42v, lapset -92 ja -94
Riikuilija, 37v, tyttö -96 ja poika -01 +
Sinitär1, 41v, Länsi-Suomi, 2 poikaa ja 2 tyttöä 8-16v
Touhu tenava, 44v, Kymenlaakso, 5 lasta ikäskaala 3-16v
umut, lapset 22, 21, 12, 5 ja 3
äitix2, 35v, kaksi poikaa -97 ja -99
pikkumyy 42 2 poikaa, 1 tyttö, mies 1 poika ja 1 tyttö 1. yht
nuusku 4.s toiveissa
anttuli 43v 5.s toiveissa
Hibiscus43 v 1 tytär, mies 1 lapsi 1. yhteinen toiveissa
Mimuli....41 v 4.s haaveissa
Lumi-Marja 35v...2 tyttöä ja 3 poikaa, 2-15v ja 6.kullannuppu toiveissa
Karpalo67 40v....1 lapsi 4 vuotias....toinen haaveissa
päppä 4.s haaveissa
tiiu64 2. haaveissa
vilmaville 9.s haaveissa
kuumetta ensimmäinen toiveissa
TeSuLah 40v/ poika -03, tyttö 06, haaveena kolmas vauva
viidettä haaveillen -70 äiti ..lapset -99,-01,-02,-04,Joensuu
elina67..40v...............ensimmäinen toiveissa
keijukka 45v. lapset 86, 92 ja 2004 neljäs toiveissa




tuohu tenava.... ...3/28...........--6.s toiveissa...Kymeenlaakso
Nuusku................5/23-32........... 4.s toiveissa
sinitär1................9/26........................5.s toiveissa
pikkumyy 42.........14/30.. ...yk4......4.s toiveissa..(1 yhteinen)
Hibiscus...............15/29.................1. yhteinen
ebony..................21/28-30........... 6.s toiveissa
Mantana ..............22/28-40 .yk 16. 2. toiveissa..Kantahäme
viidettä haaveillen ..22/?.......................5.s haaveissa
TeSuLah................25/27-29..........yk3.......3.s toiveissa
tiiu64................... 26/27-29........................2. haaveissa
Lumi-Marja............27/30....yk 19.....6.toiveissa
mimuli..................31/27,,,,,,,,,,,,,,,,,,4.s haaveissa
kuumetta.............?/23-25.........yk14............1 yhteinen
elina67.........................ensimmäinen lapsi toiveissa





HAAMU :flower:



PLUSSANNEET: :heart: + :heart:
HÄMY 71 :flower:
PUELLA :flower:
KRIISI :flower:
amati :flower:
Kehäkukka :flower:
Jane70 :flower:
Fenix :flower:
senjuska :flower:
 



Ihanaa sunnuntaita kaikille! :heart:

Touhis pahoittelut punaisen ferrarin kaartamisesta pihaanne! :hug:
Onkohan miehesi masentunut? Turhautunut, jos ei ole töitä esim, ja tavallaan katellinen sinulle, kun opiskelet ja pääset elämässäsi eteenpäin?
Miehet kyllä joskus ovat aika hassuja-pikkulapsia! :heart:
Ja miehethän tunnetusti eivät helpolla lähde ammattiauttajan kanssa juttelemaan, eikö se niin vähän ole?

Toivotaan, että asiat selkiytyvät sielläpäin, itse voin suositella parisuhdeterapiaa, siellä käydään yksittäin ja yhdessä.

Omaa napaa :heippo punainen viiva liuskassa ja digissä ei enää sarvea, aamulämpö pompannut romahduksesta 0,9 astetta, eli 36,4 tänä aamuna. :heart:

Huomisillasta sitten Lugejen laittoa joka ilta 15 vrk:n ajan :heart:


Täällä onkin taas monta jännäilijää tälle viikolle, onnea kaikille!



:heart: +++++++++++++++++++++++ :flower: plussatuulia puhallellen poistuva myy :whistle: :heart: :wave:

ps mitä kp:tä vilmaville elelee? :heart:
 


Pahoittelun sen tädin kaahailusta ovellenne touhis :hug:
Onkos miehelläsi harrastuksia tai mitä puuhailee? Jos aikansa käy pitkäksi? Meillä miestä aikanaan masensi juuri tekemättömyys ja sitten tietenkin rahahuolet. Toivottavasti myrskyt laantuisi ja paistaisi teillä aurinko! Puhaltelenpa sinne näitä "etelän" tuulosia täältä.... :whistle:

Kiitos maltti neuvoista pikkumyy42 ja hibiscus Pientä toivetta on oviksesta... haaleaa viivaa ja kn alkaa aukeamaan, alavatsa kipuilee mukavasti, jotta ihan jännittää mammaa!! :D

Päivän jatkoja...... päikkärit loppui!! :xmas: :wave:
 
että ovis lähestyy, sinulle tulee sitten taas pidempi kierto, mutta se ei varmaan haittaa kun ovis kuitenkin tulossa! :heart:

Niin harrastukset tai jonkin mukavan tekeminen on meille jokaiselle tärkeää;=)

Me siivosimme mihen kanssa koko talon yhdessä tänään, mies imuroi, minä järjestelin ja pyyhin pölyjä ja mies tamppasi matot. Nyt on mukavaa taas. Tällä hetkellä mies kiinnittelee jouluvaloja pihallemme, ostimme lis'ää tänään.

Laitoin kotisivuilleni kuvat myös ovisliskoistani, jotta voi katsoa, kyllä on aika vahva viiva. Voi kun tulisikin myös raskaustestiin viivaa punaista myös kontrolliviivan viereen. Naapurin emännän kanssa eilen juttelimme näistä vauvajutuista, hän sanoi hormonikierukan joskus sekoittavan kiertoa joksikin aikaa, että ei tässä hätää ole,. Hän on sairaanhoitaja ammatiltaan ja oli niin kannustava, tuli hyvä mieli! :heart:

Heippa taas ja kertokaahan kuulumisianne! :heart:

-pikkumyy- :heart: :wave:

testesteronista, tuli mieleen jos touhiksen miehellä olisi siitä puutetta ja se aiheuttaisi hankaluuksia , aggresiivisuutta?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Testosteroni
 
kaikki ja rauhaisaa sunnuntaita. Voi touhis tuota riivatun tätiä :hug: Kaikille muillekin tsemppiä.

Täällä kp 27, kummallista kun nuo mun kierrot on alkanu venyä. Yleensä ne ovat olleet 24-26 pv, mutta viimeksi sen ennätys 30 pv. Ja nyt kun kaikki totutut päiväykset heittää miten kuten, mun pitäisi mennä tiistaina sinne gynelle, mutta tätä menoa mulla on justiin silloin kuukautiset |O Sitten kun sinne on vielä tosi vaikea päästä, kun tää on semmoinen spesialisti. Ärsyttävää. Huomenna on varmaan varalta pakko perua.

Mimmimamma ihanaa kun olet vielä mukana kirjoittelemassa. Ei täältä oikein pääse mihinkään liukenemaan, kun tää on vähän sellainen jännitysnäytelmä. Vaikka ei itsellä näytä oikein plussat lentelevän, niin aina joku onnellinen kuitenkin saa päävoiton. Siispä lottoamaan naiset :D

Pikkumyy ja Hibiscus, veljeni tuntuu voivan paremmin, jopa soitti minulle ihan oma-aloitteisesti aamulla. Hän on jopa varovaisesti ruvennut puhumaan opiskeluista tulevaisuudessa. Ja silloin kaikki on mielestäni menossa parempaan suuntaan, jos jaksaa tulevaisuutta ajatella.

Plussaonnea koko joukkueelle :p
 
Katsokaapa ajan kanssa, olen seurannut tuolla odottajien puolella Pikkumyyn äidin 3-vauvojen odotusta, tästä linkistä voitte katsoa sen jos haluatte, aivan ihana ohjelma, samalla liikuttava!
http://areena.yle.fi/toista?id=908561

Hei Aniliini, älä kuitenkaan peru aikaasi gynelle, hyvä se on silti käydä, jos on oikein spesialisti lääkäri, itse en ainakaan peruisi.

Toisaalta jos nyt olisikin plussaihme osunut kohdallesi ,aniliini! :heart:

Ihanaa iltaa kaikille :D :heart: :wave:
 
olet kyllä aina pikkumyy, mutta alamahaa juilii ikävä kyllä taas niin kummallisen tutun tuntuisesti. Tosin itsekin jo tässä sitä mietin, että jos kuitenkin menisin sinne gynelle joka tapauksessa. Jos sais edes jotain kommenttia, apua tai vaikka uutta aikaa.

Olipas melkoinen ohjelma tuo kolmosvauvojen tulosta kertova. Aika liikkis, ja herätti kyllä monenmoisia ajatuksia.
 
...........myrskyt ne täällä edelleen tuivertavat, niin et nyt on tänään saanut osansa lähes kaikki perheenjäsenet. :eek: :/

En tiedä en mistä ihmeestä on tuo ukko noin pahanpäiseksi ryhtynyt. Vaan toisaalta ei tuo äksyily hälle mitään uutta ole. Nimitäin silloin kun hällä syystä tai toisesta itsellä kurjaolo niin silloin hänellä menee herkästi sopat yli kattilanreunojen. Ja jos joku silloin erehtyy vastarintaan ukon kanssa niin takuu varmasti myrskyn saa syntymään. :(
Vaan en nyt sitten tiedä olisko kyseessä tuo pikkumyyn ehdottama testosteronin heittely vai jokin psyykkinen oireilu tai sitten tuo mantanan ehdottama tekemisen puute.
Vakavissani tosiaan tänään jo mietin et näin emme voi jatkaa, joten jokin keino ja ratkaisu on löydyttävä ukon rauhoittamiseen. Mut nyt ei taida oikeen mistään apuja saada kun on tuo sairaanhoitajien juttu meneillään. Joten kotikonstein on jälleen yritettävä pärjäillä. Mut en enään oikeen siihenkään voi/jaksa luottaa et siit apu löytyy. On meinaan kerran jos toisenkin jo keskusteltu siit kuin ukko käyttäytyy ja et se ei asiallista aikuisen käytöstä ole. >>> Ukko lupaa tapojaan muuttaa, mut tässä sitä jälleen ollaan myrskyvaroitus alueella. :( :kieh: :headwall:


Voimat alkaa mul oleen melkolailla lopussa, kun jatkuvasti saa olla varuillaan ja väistellä jotta ei vaan osu ukkon kulkureitille + samalla viel olla suojakilpenä ukon ja lasten välillä.
Niin et keskity tässä sitten opntoihin, kun kotiasiat on miten on.

Hmmmmmm.........niin viel tuosta pikkumyyn ehdottamasta parisuhdeneuvonasta.
Me on aikanaan käytykin erään laisessa neuvonnassa, nimen omaan silloinkin käytiin just keskustelua siitä miten ukko käyttäytyy ja myös minä. No, kyllähän nuo keskustelut joksikin aikaa tilanteen rauhoittivat vaan ei pysyvästi.
Ehkä täällä pitäs kaikkien toimia näin tai sitten pomppia kuin veiteriukot yhden käskyjen/komentojen mukaan.
Eikiitos siihen en alistu

Jaahas, se olisi vielä siirryttävä hetkksi opintojen parii joten lopettelen tältä erää tämän omanapaisen vuodatuksen, sorry.

Älkäähän sitten ihmetelkö jos hiljaisena tänä mamma pysyttelee, nimitäin nyt on oikeasti tultu siihen pisteeseen et vakavissani meitin haluanko tänne myrskyn keskelle pienen ihmisen alun vai en vaik` kuuume on kova ja korkealla.

++++++++++++ :whistle: :whistle: :whistle:

- touhis-
 
Pikaisesti tulen toivottamaan mukavaa uuden viikon alkua ja toivon tänne paljon plussa uutisia!!!! =) :flower: + :flower: + :flower: + :flower: + :flower: :wave:

touhis sinulle voimia paljon jaksamiseen! :hug:

Tädin piinaamille :hug: Murisenpa kaikki tädit nyt pois... :kieh:

Tänään iltavuoro ja meidän typy tuolla koisaa, taidan pian alkaa herättelemään... nukahti illalla jo klo 21.00, joten ympäri kellon unia vetelee!! :heart:

Kp23/28-40 ja jotenkin tuntuisi, että ovis alkaa lähestyä ja pientä lämpöäkin parin päivän aikana ollut +36,8-37C. Haaleaa viivaa vieläkin! Torstaina gynelle, jos mahdollinen lakko vaan ei sitä estä, mutta hyvältä kuulosti heidän neuvotteluiden tulokset ainakin eilen illalla! Toivotaan parasta kaikinpuolin, jotta lakko valtetään ja sopimus kohtuullinen heille! =)

Nyt mukavaa maanantaita!!! :wave: :xmas: :D
 
Huomenia.

-touhu tenava- luin noita mietteitäsi. Omalla miehellä pukkaa ihme kausia kanssa välillä. Olen täälläkin niitä mietiskellyt. Mies on sellainen jöröjukka ja mä taas tunteellinen hupsu. Ja aina se ei ole hyvä yhtälö. Tiedä johtuuko pms-oireistani, mutta tuntuu että meillä on kuukaudessa yksi todella vaikea viikko.

Mies vain ei tule yhtään vastaan. Viikonloput jäkittää netin ääressä, tai nukkuu puoleenpäivään, ja iltapäivät nukkuu. Sitä ei saa pihalle, ei ole keskustelukumppania. Ja yhtään se ei halua puhua tai keskustella että missä mennään. Aina ei näin ollut, vaan ihan puoli vuotta tuo käytös on kummastuttanut. Jotenkin se iloinen, puhelias ja energinen poikamaisuus on kadonnut.

Eilinen päivä oli sellainen rimanalitus, jopa häneltäkin. Eikä käytös lainkaan ollut hänen tapaistaan. Tuli jo mieleen, että miksi jatkaa kun toinen patoaa kaiken sisälleen. Ja itse haluaisi ahdistukseensa puhua. Syyllistäviä ja loukkaavia sanoja vain sinkoili koko eilisen päivän. Miehen mielestä ylireagoin. Tilanne ei purkautunut millään tavalla, ja illalla oli sitä mieltä että kannattaako enää edes jatkaa. Tai sitten miehellä on omia huolia, mistä se ei halua tai pysty puhumaan. Mutta tällä hetkelä tuntuu, että meillä ei ole puhuttavaa. Yhdessäolo tuntuu vaikealta. Miestäni en saa parisuhdeterpiaan, yksinkään tuo tuskin missään käy puhumassa.

Itse olen sairastunut masennuksen, ehkä jonkinlaisena toipilaana olen edelleen. Että aina se sairaus väijyy tuolla mutkan takana. Olen ajatellut että mieheltä on voimat loppu, koska aina sanoo välillä ettei kiinnosta eikä jaksa. Välinpitämätön tuntuu olevan toisen asioille ja pahalle mielelle.

Mies kun ei tunteitaan näytä, ja mä kyllä itken ja suren pahan oloni pois. Nyt tuntuu että tämän vauvaprojektin jäädytän. Miten puhua ihmisen kanssa joka ei halua puhua. Jotenkin nää välit tästä korjaantuu, niinhän ne aina. Mutta pinnan alle jää joka kerta jotain mikä kuohuu sieltä pois. Toiveena on saada istutettua mies alas, ja että puhuttaisiin toiveemme ja pelkomme pois. Ja että saa sanoa kaikki, jopa loukkaavatkin asiat. Muuten en vain nää meille mitään jatkumoa. Koska katkeruus ei ole hyvä pohja mille rakentaa.

Ollaan silti monestakin sopasta selvitty. Ja monet vaikeat asiat käyty läpi. Nyt vain tällä hetkellä tuntuu ettei se tulevaisuus ja suunta ole yhteinen. Ehkä sitten olemme liian erilaisia. Ja haluamme elämältä eri asioita.

Sori että purkauduin, mutta tuo touhiksen kirjoitus kosketti niin läheltä. Toivon touhis että saatte selvitettyä asianne. Kunpa nuo miehet saisi puhumaan helpommin.

Sori etten kommentoinut kirjoituksianne, ja meni tälläiseksi "ripitykseksi", mutta helpotti kun jonnekkin saa puhua ja kertoa ajatuksistaan. :ashamed:

Plussat puhkun ja puhallan, joten koittakaas ottaa kiinni.

:whistle: +++++++ :wave:
 
hei vaan kaikille.
kierto on nyt 5/27 eli taas kavi nain, kirjoittelen pikaisesti matkalta. Olenkohan liian vanha tai kroppa ainaskin on. No loma kuitenkin maittoi ja maittaa kaikesta huolimatta ja arkeen on mukava palata.
 
Rupesin tässä miettii tätä mun kiertoa. Nyt olis kp 23, ja alkoi vuoto. Ei vielä mikään runsas. Yleensä kierto mulla 28-32. Saattaa olla kyllä kierto sekasin, km oli lokakuussa. Toisaalta mietin että mulla oli syyskuussakin kp 23-24 vuotoa ja siitä reilun viikon päästä tein plussa testin. Eli olisiko tämä sitä kiinnittymisvuotoa =) , toivotaan parasta. Nyt pitää vain jaksaa odotella. Mitään muita oireita ei kyllä nyt ole. Palelua on kyllä ollu pari päivää.
Lauantai aamuna täytyy varmaan testata jollain tosi herkällä testillä. Opiskelen hermoratahierontaa ja lauantaina on kurssipäivä ja siellä hieromme toisiamme. Raskaana oleville ei voi tehdä sitä tai voi tulla kesken. Muuten en kyllä vielä haluaisi testailla näin aikaisin. Mikähän testi olisi sopivin näin varhain tehtynä? =) Riippuu myös siitä, että vuoto ei kestä pitkään. Eli jos loppuu parin päivän päästä
 
Mukavaa alkuviikkoa kaikille :wave:

Minä kävin tänä aamuna työhaastattelussa =) Oli ihan mukavan kuuloinen työ ja keskiviikkona soittavat saanko työpaikan :whistle: ....että taas on jännäämistä siihen asti...

Voimia touhikselle ja sinittärelle :hug: -nuo ukkojen kiukut on täällä tuttujakin tutumpia...Meillä on näköjään sellainen kaava, että JUURI kun kaikki menee hyvin ja ihanasti,,,niin yht`äkkiä ukko muuttuu äreäksi ja kiukkuiseksi...ja kaikki menee vikaan hänen mielestä,,,vaikka täällä päällään seisoisi hänen mieliksensä. Ja minua tietysti alkaa suunnattomasti ahdistaa se, jos toinen EPÄOIKEUDENMUKAISESTI äksyy kaikille ja kiukuttelee :kieh: :ashamed: Ja sama kun touhis sanoi, niin niin minäkin olen täällä sitten tuomarina hyssyyttelemässä ukon ja lapsien välissä , ettei enempää "kriisi" tilanteita tulisi...Se on kyllä todella voimia vievää :headwall: :kieh: Juuri aiemmin minäkin täällä kehuin, että meillä on harvinaisen seesteistä, niin kyllä tämä viikonloppu taas kumosi kaikien !!! Mutta se siitä, ajattelin pitää ihan tarkoituksella matalaa profiilia ukolle täällä kotona, niin saa itsekseen miettiä käytöstään... :snotty:

No saa nähdä, miten täällä jatkossa touhutaan, jos vaikka töihinkin pääsisin,,,niin sitten olisimme vähän enemmän tasa-arvoisia ukon kanssa...Hän kun on tämmöistä Johtaja-luonnetta... :LOL: Sekin jo kummitteli, että mitäs jos tulisi 2 tärppiä samalla viikolla :heart: -eli työpaikka ja plussa :D :heart: ..No, joo,,,haaveillahhan saa :LOL: voipi olla todennäköisempää ettei tuu kumpaakaan :LOL: :LOL: :LOL: ...

Pikkumyylle oikein paljon HÄÄHUMU O N N E A !!!! Olet meidän piristys ruiske joka suhteessa. =) :flower: =) :flower:



 

Yhteistyössä