YLI 35-v KUUMEILIJAT :) vol.2

Nyt olen vallan innostunut tuosta lämmön seuraamisesta ja se oli tänäkin aamuna 36.7 eli ainakin kuusi pykälää normaalia korkeampi. Pientä nuhaa mulla on ollu koko syksy, eikä sekään ole saanu peruslänpöä ennemmin nousemaan. Voihan se sen nyt tietysti tehdä, mutta katotaan nyt. Viikon päästä pitäis tädin tulla jos tulee.

Muut PMS oireet katos saman tien kun tulikin. Väsyttää vain lujaa ja pissuttaa usein, mutta mitään muuta ei ole. Valkkaria on sen verran mitä ennen ovista, eli ei tarvi kuivilla kärvistellä, tisut ei mainittavan kipeet sen yhden päivän jälkeen. Masua nippaa aina välillä, mutta sellaista perus jomotusta ei ole. Eipä ole PMS tällälailla yleensä takapakkia ottanut, mutta toisaalta hyvä näin. Olen niin hemputin väsyny joka kuukausi kaksi viikkoo ennen menkkoja kitumaan kaikkien oireiden keskellä.

Nyt kömmin takaisin petiin. Neitiliini söi aamupuuron ja meni takas nukkumaan. Näki kai pahaa unta ja itkeskeli yöllä ja takahammaskin on puskemassa itseään läpi, niin meni yö vähän huterasti. Sain ite unesta kiinni vasta lähempänä kahta. Mitähän nukuin iltapäivällä, se kostautui heti illasta. Vaikka väsytti, niin pyörin vaan sängyssä.

Nyt aamupäiväunille ja iltapäivällä taas pojan kans puheterapiaan. Mukavaa päivän jakoa :wave: :)




 
eli ajattelin vielä lisätä tuohon edelliseen juttuuni, että vahvimmat viivat tulivat su aamuna ja tänä aamuna lämpö 36.2. Tämä lämpö on normi ovulaatiohetken lämpö. Tikkujen mukaan lämmön olisi pitännyt eilen olla alhaisimmillaan ja tänään kohonnut. Mutta ei. Siis tänään kp 9 ovis todennäköisemmin tulossa. Sitten kun lämpö nousee niin, silloin vasta varmuus että ovis ihan oikeasti tapahtui. Ovulaatio hetkestä pitäisi vielä odotta 24-36 tuntia, että munasolu olisi munajohtimissa.
Onpa tämä tiedettä ja oikeata ajoitusta. Menee jo laskelmallisuuden piikkiin....vaikka tjottailen. |O

B) mm B)
 
Aikaisessa aamuvuorossa olin ja silmät on ihan ristissä, mutta ei sitten millään malta päiväunille mennä! |O
Ovista yritän tikuttaa ja vielä haaleata viivaa näkyvissä. Yleisin kp16-25 ajalla ne kaksi vahvaa viivaa. Kiertojeni venyvanumisten vuoksi aloitan tikutuksen jo tuossa kp11-14, toiveissa hyvä olla, että ovuloisi! :headwall:



Ovulaatiosta... :ashamed: nyt on menoillaan runsas valkkari vuoto ja lisäksi :kieh: :headwall: alkoi vaivaamaan jälleen hiiva! :headwall: Juon sitä greippimehua ja pidin kyllä viikon tauon sen juonnissa ja silloin ei hiiva oireillut! Eli pitäisi varmaan sen ihanan juoman juonti lopettaa! Tykkään kyllä ihan siitä, mutta en tiedä onko siitä apuja, kun kuitenkin noita vitamiineja ja foolia napsin purkistakin sekä C-porettakin.

Nyt haluan kaffetta, joten :wave: :xmas:
 
Huh, kuinka täällä on taas tekstiä urakoitu! En pysy perässä!
Jälleen yritän saada muutaman ajatuksen präntättyä ennen töihin menoa. "Ihanaa" onkin tämä vuorotyö. Omat harrastuksetkin on tämän takia taas katkolla. Nuusku, kävin myös katsomassa kotisivusi. Oli kivat ja sympaattiset!
Täytyy myöntää, että olen itsekin ihastunut nukkekoteihin. Ostin tytölle lahjaksi muutama vuosi sitten semmoisen, mutta niin siinä kävi, että itse olen siitä ollut innostuneempi kuin teini
Posliinimaalauksistasi tykkäsin myös. Hienoja! Joskus koetin tuotakin, mutta ei se multa oikein luonnistunut. Vaatii sen verran paljon hermoja ja kärsivällisyyttä! Aina vaan on jauhevärejä jossain jemmassa, ja nekin maksoi vaikka mitä


Lumi-Marja: Aivan hyvä on joskus vähän tuulettaa ja päästää tunteita ulos. Itseäni joskus harmittaa, etten "kehtaa" sanoa, mitä mielessä pyörii. Vaikka joskus olisi ihan paikallaan vähän "oikaista"! Tuosta kaikesta oli kuitenkin se hyvä seuraus, että nyt sisaruksesi ainakin tietävät, missä mennään.


Meillä miehen veljen porukat varmaan aavistavat, että yritämme vauvaa. Siitä keskenmenosta. Mutta eivät ole kommentoineet sitä mitenkään. On tullut vähän sellainen fiilis, että niitä ei kauheasti ilahduttaisi, jos meille vauva tulisi.



mimmimamma: Kivaa, että tjottailet täysillä
Täytyypä kokeilla tuota psyykkausta! Jotenkin olen tuon tapaisia ajatuksia pelännytkin, "etten sitten pettyisi", jos mitään ei tapahdukaan. Vaikka eihän tällaisessa itsepetoksessa mitään järkeä ole! Joten täytyy kokeilla positiivisempaa asennetta. Iän vatvominen mielessään ei sitä kyllä lisää, se täytyy nyt unohtaa.


Ovista testasin tänään. Mutta toistaiseksi näytti miinusta, ihan kuten arvasinkin. Jotenkin sen päivän tuntee jo kropassaan testaamattakin, mutta silti on kiva lotrata noiden testien kanssa


Nyt työmaa kutsuu. Edelleen hurjasti plussia kaikille, ovisplussat mukaan lukien!


Ps. ebony Onnittelut ovisplussasta! Teitkös päätöksiä työasioiden suhteen? Auts, nyt täytyy kyllä häippäistä koneelta, muuten myöhästyn töistä...
 
Mimmimammalle: Mitä ovis-testejä käytät ? Ajattelin, kun minun testeissä lukee että EI saa tehdä AAMUPISSASTA vaan mielellään päivällä samoihin aikoihin, ja parituntia olla juomatta ettei pissi laimene.

Kuinka pitkään teillä näkyy se plussa, siis monena päivänä ???

Minä kun eilen hehkutin sitä plussaa, ja tänään sitten tein samoihin aikoihin uudestaan, niin ihan hailakka viiva tuli....vain...Elikkä se OVIS ilmeisesti oli ja meni...ja onko NYT se kuuluisa 24-36 tuntia kun se hedelmöitys pitäisi tapahtua...siis siitä eilesestä plussasta laskien ???!!!

Juu, aikamoista matematiikkaahan tämä on =) :saint: ;)

Hibiscus: Kyllä tässä pariin työpaikkaan on hakemus meneillään, mutta ajattelin ihan soittaa toiseen, ja kysellä millaista henkilöä ovat hakemassa.... ;)

Meillä on ihanan rauhallinen ilta tiedossa, kun isäntä lähti harrastuksensa pariin illaksi, niin minä saan vallata KOKO olohuoneen ja TELEVISION :LOL: ....pitää vaan keksiä tuolle pikkuväelle jotain mielekästä tekemistä niin saa mamma katsoa rauhassa lempi sarjansa. Onneksi kuopus ei nukkunut tänään päikkäreitä niin saa senkin aikaisin nukkumaan ;) =) .

Mutta plussa tuulahduksia taas täältä meidän suunnalta: ++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++
 
Läheisemme hautajaiset olivat lauantaina; oma olo on edelleen aika alakuloinen, mutta eiköhän tämä tästä. Olen lueskellut teidän juttujanne. Ja ihaillut kaikkia näitä teidän liittämiänne kuvia. Itse olen niin onnettoman torvelo tämän masiinan kanssa, etten edes yritä liittää tähän mitään.

En ole nyt tähän kiertoon ovistikkuja tilannut. Ajattelin, että pidämme yritystaukoa. Mutta ihan kiitettävän aktiivisia me olemme olleet.

Tuosta psyykkauksesta. Silloin, kun me aikanaan yritimme seiskaa halusin yrityksen pitkittyessä unohtaa koko asian. Kun yritysta oli kulunut vajaa vuosi löysin kirpputorilta ihanan vauvahaalarin. Sen jälkeen kävin hakemassa muutaman perintövauvanvaatteen.
Vaikka se tuntui aluksi ihan älyttömän tuskalliselta niin haistelin ja ihailin vaatteita harvase päivä. Sattumaa, tai sitten ei, tulin raskaaksi parin kuukauden kuluttua tästä.
Täytyisi varmaan mennä taas penkomaan vinttiä...
 
Täällä suunnassa ei ihmeempiä, huomisaamusta alan ovisjahtiin, digimittarilla olen aina tehnyt aamun ensimmäisestä pissasta. Ja viime kerralla pärähti plussasarvi kp 13 ja kp 14 :heart: + :heart:

Noo toivottavasti tälläkin kertaa ovis löytynee.

Täällä ollut hirmu kylmää, tuulee ja ei onneksi sentään sada. Eilisiltana menin kävelee vaikka satoi, kun niin kipee oli alavatsa, tänä iltapvnä samaa kipua, kai ne munasolut siellä kypsyy?..Irtoispa kaksi oliskohan paremmat mahikset;=)

Lähden tanssiharkkoihin, kestääkin 21 asti, sitten kotia ja nukkumaan taas. aamusta töihin aikaste. Vklopun sain vaihdetuksi vapaaksi, jos ovis just silloin, kiva olla kotona;=))

Heippa ja plussauutisia odotellessa, keltä vain! :heart:

-pikkumyy- :heart: :wave:
plussasydämiä puhallellen;=)

 
Muutama pikkuajatus. ebony- se ovisplussa näkyy mulla aina kahtena peräkkäisenä päivänä, yleensä kp. 13-14. Mulla käytössä ClearBluen digimittari, jota en kyllä muihin vaihtaisi. Vaikka kuulostankin nyt maksetulta mainokselta, hyh.
Eikös muuten se hailakka viivakin ole ihan selvä ovisplussa? On tämä tosiaan melkoista matematiikkaa. Tuntuu, ettei mun olemattomalla matikkapäällä kyllä kovin tarkkoja ajoituksia tehdä
Kunhan nyt ovispäivinä pupuillaan.

vilmaville: osanotto omaisen vuoksi! Kauhean nätisti kirjoitit vauvanvaatteista. Tuli heti mieleen se hetki, kun itse viimeksi pengoin esikoisen vaaleanpunaisia potkupukuja. Ei siitä niin pitkä ole...
Mutta jotenkin sitä ei uskalla tehdä, ettei pety. Minkähän takia se pettymisen pelko onkin niin suuri. Ehkä mun olisi syytä tosissaan ruveta ajattelemaan myönteisemmin ja yrittää hälventää noita pelkoja... Mutta voi hyvänen aika, kun sydän pomppas, kun tänään yksi vanha tuttu kysyi, että olenko ollut äitiyslomalla, kun ei ole näkynyt. En tiedä, mistä se semmosta ajatteli!
Kuulosti kivalta :).

pikkumyy: Sinullahan oli synttärit, onneksi olkoon!!!
Jännää painella kohti ovista samaa tahtia. Mulla on ollut pientä nipistelyä munasarjojen kohdalla, mutta ainakaan testi ei vielä näyttänyt mitään. Joten kypsytellään, kypsytellään
Lämpöjä mittasin juuri. Aika korkealla, 36,6. Tosin enhän mä toope tiedä, mitä tuo tarkoittaa


Ok. Pitää lopettaa. Mukavaa iltaa kaikille sinne soffien nurkkiin, tai missä nyt sitten lienettekään!


 
Kp 10 ja eka ovismetsästys tehty tässä kierrossa, negaa vielä =) .
Kiitos onnitteluista, minnuu kans nipistelly alavatsasta aina välilää kai se sitä pypsyttelyy on. Mittari oli edelleen 35,9, eli ei vielä siis Se aika;=)

Mukavaa pvää kaikille, vaikka keli onkin ihan kamalan kylmä :headwall: :/


Plussailuonnea kaikille!

:flower: +++++++++++++++++++++++++++++++ :heart: :whistle:

-pikkumyy- :heart: :wave:
 
Onnea vaan kaikille oviksen napanneille ja hyviä täsmäiskuja. Meikäläisen täsmäiskut eivät onnistuneet :( pari päivää ollut semmoista tuhruilua enemmän tai vähemmän ja välillä ai sitten mitään. Tosi outoa minulla. E tiedä sitten johtuisko se noista teroluteista :( vai onko kierto ihan täysin sekaisin...höh.
Annoin taas ajatuksen lähteä liitelemään ja kuvittelin että olisiko se mahdollisesti kiinnitysvuotoa?...nyt top tykkänään. Menkathan ne sieltä tekee taas tuloaan Kyllä voi masentaa ja v...........a
Jaahas ja eikun kotihommia tekemään. Mukavaa päivää kaikille!
url=http://www.glitter-graphics.com]
[/url] Ihan ku meidän nuorimmainen. Aina pahaa tekemässä
 
Moikkelis koikkelis!


Täällä on niin aktiivisia kirjoittajia, että heti kun pari päivää on pois, niin ihan urakalla saa päivittää, eikä sittenkään jä tuonne päähän mitään että vois kommentoida. Mutta ihanaa että tää ketju pysyy hyvin ylhäällä, ja vauvakuumeiset jaksaa porskuttaa.

-Vilmavillelle- oikein paljon jaksamisia omaisen poismenon johdosta. :hug:

Kovasti täällä ollaan seurattu noita lämpöjä, ja oviksia tikutettu. Itselleni taitaa olla tulossa laiska kierto, kun en ole mitään poppaskonsteja jaksanut alkaa suunnittelemaan. Greippimehut on kaupassa ja ovistikut apteekissa. Että ihan vitamiinien voimalla mennään. Tuntuu että menossa ajanjakso kun parisuhdekin on hieman pakkasen puolella. Laitankin tähän linkin mihin törmäsin, ja pitääkin ihan muistaa toteuttaa tuota käytännössä. Itselläni kun tuota kaamosmelankoliaa välillä pukkaa. :ashamed: http://www.iltalehti.fi/uutiset/200711136842296_uu.shtml

Ihme tuhru kierros ollut meikäläisellä. Oli vain pari päivää vuotoa, ihan niukkaa kun yleensä vuodan kaatamalla. Ja nyt on sitten pari päivää ollut pelkkää tuhrua. Näinköhän se sitten loppuu tuon tädin vierailut. Epämieluisa vieras, mutta ajatus että lopettaisi vierailunsa, vaikka kutsumaton onkin, niin silti.... :D

-Pikkumyylle- vielä onnitteluja synttäreitten johdosta. :flower:

-mimmimamma- on hienoa ettet jättänyt meitä, vaan siellä aktiivisesti tjot:ttelet. Kyllähän se niin on ettei tätä osaa lopettaa. Itse aina välillä ajattelen onko mitään järkeä stressata näin (siis itse stressaan) , mutta enpähän sitten jossittele tulevaisuudessa etten mitään tehnyt asian eteen. Harmittaa vain kun välillä tuntuu että parisuhdekin menee solmuun, ja ei osaa aina toiselle selittää missä mennään. Pms-oireiden aikaan meillä asuu aikamoinen "noita-akka" kotona. Eilen yritin miehelle kirjoittaa kirjettä missä vähän olisin selitellyt miksi olen ollut hieman etäinen viime aikoina. Mutta en sitten saanut mitään ajatuksia paperille.

Onko muita flunssaisia "langoilla"? Meillä joku ihme flunssa jyllännyt jo viikkoja. Imee mehut ettei mitää jaksaisi tehdä. Odottelen kunnon kuumetta joka veisi tän räkäisen olon mennessään. Että jotenkin ihan henkisesti ja fyysisesti loppu. Kun ei voi oikein harrastaa mitään, mikä hajottaisi noita ajatuksia. Eli se vesijuoksu ollut sellainen henkireikä, ja nyt jo toista viikkoa puuttunut sellainen aktiviteetti mihin on voinut ohjailla noita mielen myllerryksiä.

Olen silti päivittäin alkanut kävelemään 10 kilometrin lenkkejä. Osittain pakon sanelemana, kun tuolta vanhimmalta tytöltä varastettiin pyörä, niin annoin sille sitten oman kulkupelini. Mutta jotain hyvä siinäkin sitten, kun tulee oltua pihalla enämpi.

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin poistun paikalta. Muistakaas ahkeroida.

:whistle: +++ :wave:
 
lämmöt kohosi sitten 36.4 eilisestä 36.2. Lämpöjen ja ovistikkujen puolesta ovis siis eilen vaikka plussat pärähti sunnuntain tikkuun. Sitten oli eilen iltapäivällä ovistuntemuksia ja nippailuja tuolla alavatsalla. Eilen miehen sain vikoteltua hommiin ja vielä tänään pitäisi saada illalla viimeinen täsmäisku aikaiseksi. Tänään siis kaikkein otollisin ajankohta.
Eli tämä kierto huomattavasti lyhyempi, kun ovis näin aikaisin. Kierron pituus noin 23-24. Mutta tällä kertaa ei täti tule kylään.



Ebonylle: käytän tjottaillu mielessä noita halpoja prisman testejä. Niissä nimenomaan sanotaan että tulisi tehdä aamuvirtsasta. Lh erittyy eniten päivällä joten se kunnon huippu harvemmin osuu paikalle. Minullakin oli yhtä vahvat viivat silloin sunnuntaina. Todennäköiseti toisella testillä olisi su iltapäivällä tullut toinen viiva vahvemmaksi.

Nuuskulle tsemppiä tuon tuhrun kanssa. Toivotaan että se olisi kiinnitymisvuotoa. Hienot sivut olet luonut.

Hibiscus. Lämpösi on samalla tasolla kun minulla kun sain ovistikkuun plussan vasta kahden päivän kuluttua tipahti ovistasolle.
+++++++



B) mm :ashamed:
 
Piti vielä tänään testaa ja varmistaa, että tuleeko enään niitä ovis-viivoja,,,niin eipä enään tullut kuin aivan haalea viiva. No hyvä kumminkin, että ehdin pongata sen silloin maanantaina, muuten olisi kyllä harmittanut...

Minä olin tänään kuopuksen kanssa melkein kolme tuntia pihahommissa =) Haimme metsästä ison säkin havuja ja teimme havuamppeleita ym. Oli tosi ihana ilma kun aurinko paistoi ja oli vain pari astetta pakkasta =) :heart: . Täytyy huomenna jatkaa pihan laittoa, se oli niin ihanan "terapeuttista" :heart: -edellyttäen tietysti että sää sallii :LOL: ,,,räntäsateessa ei varmaan ole mukavaa tehdä pihatöitä :D

No nyt taas kotityöt kutsuu,,,ehdinhän jo "hetken" tässä istua ja kuulumisia lukea ;) .

+++++++++++++++++++++++++++ :wave: kaikille !

P.s Missäs touhis lymyilet, kun ei ole sinusta mitään kuulunut :wave: :wave: :wave: !!!???
 
Täällä suunnassa pitkästä aikaa vähän huonot fiilikset :headwall: .Eilen hajosi ilmalämpöpumppu ja samantien miehen hermot kiristyi äärimmilleen ja tottakai se nyt vaikuttaa minuunkin. :/

15-20.11.-07 meillä herkimmät/otollisimmat pvt ja tällä hetkellä tuntuu, ettemme niitä käytä hyväksi.

Luin Ilta-Sanomien jutun myös :heart: , varmaan osittain tottakin. Valo on niin tärkeää ihmisille. :saint:

Jos joku haluaa päivitellä kiertolistaa, ihan kiva, kun en niin innokkaana täällä tällä hetkellä ole.

Pitää piristyä, häätkin tulossa! :heart: + :heart:

Kyllä tämä tästä taas ja plussaonnea nyt kaikille kuitenkin! :heart:

Otetaan tiuhti-viuhtimme kuitenkin mukaan myös!



-pikkumyy- :wave:

tässä uusimmat fiilikseni 20:45 :D , naisen mieli muuttuu :heart: Heippa;=)
Aloitin tänään ovispongailun digitaalisella mittarilla, mutta vielä oli negaa.kp 10 siis tänään, hedelmällisin aika tuon laskurin mukaan 15-20.11.-07 eli aika hyvään aikaan kun vkloppukin siinä ja en ole edes silloin töissä

Mun ne babyplussan tikut ei tullut tänäänkään, olen valittanut ja saan ne nyt huomenna tai perjantaina, korvaukseksi viivytyksestä saan lisätikkuja ja Me Naiset lehdenkin , pääasia , että tulisivat. Mites teillä valkkari, miulla vähän jo lissääntynyt. Olin eilen ja tänään huonoilla fiiliksillä, mutta nyt helpottaa, kävin lenkillä ja saunassa, ja tietty kun mies pyysi anteeksi ärhentelyään, kun ilmalämpöpumppu hajos kahden kuukauden päästä ostosta, miestä otti aika lujasti se päähän. Noo siinä on takuu ja kyllä se kuntoutuu, siis se pumppu;)))- Otan aika pienestä nokkiini, jos mies "turhaan" ärhentelee, että ekaksi jopa olin sitä mieltä vielä alkuillasta, että jättäkäämme tämän kierron jännät paikat käyttämättä;*mutta jos nyt ei sentään* hymy

Heippa ja huomisaamuna taas ovisjahtiin käy tieni

rakkaudella-pikkumyy-
 
........vihdoinkin ennätän hetkeksi koneen äärelle. :D Siis juu niin se on tuo työssäoppimisjakso laittanut elämän täällä pyörälleen et ei edes koneelle jouda lukemaan teidän kuulumisianne. Saatika sitten kirjoittamaan mitään. :headwall: :whistle:
Jeps, tämän viikon olen siis ollut pk:lla työssäoppimassa ja viel olis useampi viikko jäljellä. Vaan kyl on ollut toisaalta mukavaa olla hiukan pidempiä päiviä kotoo poissa. Vaikkakin olo on jotta ei illassa ole kuin kaksi tuntia, eli aika kertakaikkiaan tuntuu loppuvan kesken iltaisin. Joten kotitöiden aikataulutus on hakusessa ja pahasti. :ashamed: :kieh: Nytkin pitäisi olla jo nukkumassa jotta aamulla pääsee ajoissa ylös (n. 5.30). Vaan toisaalta olis työstettävä useampaa opintotehtävää ja ruokiakin olisi pitänyt laitella valmiiksi, jotta on mistä ottaa eväät itselleen ja ukolle. Mut nyt kyl taitaa tuo unipuoli saaada voiton ja sapuskat teen huomenna aamutoimien lomassa. :saint: :LOL: Sitä vaan en ymmärrä mistä otan aikaa noille opitotöille siis niille jotka ovat ns. etätehtävinä suoritetavia ja sitten viel kaiken päälle olis luettava pariin kokeeseen jotka ovat heti työssäoppimisjakson jälkeen kouluun palatessamme. :headwall: :headwall: :headwall:
:headwall: :headwall: :headwall: Millähän kumman keinolla työssä käyvät opiskelijat saavat vuorokauden tunnit kaikkeen riittämään???????? :headwall: :headwall: :headwall: :headwall:
Mulla nimitäin tunnit loppuu kesken. :kieh:

Mut mitä kuumeiluun tulee niin täällä tätyliä kyläilemään odottelen päivänä minä hyvänsä ja tänään hän taisi jo tuossa päivällä hiukan merkkejä itsestään antaa. Niin et sarjassamme hutikiertojahan tämä kierto muutoikin on et ei toivo eikä usko taida nyt kylään saapua.

Ei, nyt on aivan PAKKO viel tehdä yksi opintoihin liityvä tehtävä ja sitten kiireellä nukkumaan. |O

Mä meen nyt ja plussia huidon mennessäni+++++++++++++ :wave: :wave: :wave:

:wave: touhis :wave:

ps. Sorry, kun en kommentoi juttujanne, mut ehkäpä sen minulle anteeksi suonette. :snotty:
 
Yökyöpeli ilmoittautuu. Tuli nukuttua ysistä yhteentoista sohvalla ja tässä sitä sitten mietitään, ajoiko Nukku-Matti meidän ohi....tai vain minun ohi. Nukahdin tänään iltapäivällä puheterapeutin odotushuoneeseen, kun poikaa odotin pois sieltä. Mitähän mahto kaikki muut ajatella, kun minä siinä vedän sikeitä aivan täysillä :LOL: Mua on väsyttänyt niin hirveesti viimepäivät, että ei mitään rajaa.

Tisut alkaa kipytyä ikävästi sisältäpäin ja muita oireita ei sitten olekkaan. Mahaa vihlasee harvakseltaa, mutta mitään tyypillistä jomotusta ei ole ollenkaan. Mukavaahan tämä tällainen elämä on, kun vaihteeks PMS ei vaivaa samalla tavalla kuin yleensä. Ehtiihän se toki ennen tätiä tulla vielä monta kertaa. Lämmöt edelleen koholla sen noin viisi pykälää.

Pikkuisen alkaa mieltä poltella ne pari testiä tuolla kaapissa, mutta en vielä halua negaa tuijottaa. Taidan odottaa rauhassa sitä pahuksen tätiä. Säästyvätpä seuraavaan kiertoon. Ne on niitä herkimpiä. Ohjeen mukaan vois testata jo dpo10, mutta antaahan nyt kuitenkin vielä olla. Ens viikolla vois joku päivä testailla, jos se täti vaikka ymmärtäis pysyä pois.

Nuusku toivon myös, että se tuhru olis jotain muuta kuin tädintulo merkkejä. Ei sitä nyt kaivattais ollenkaan.

Nappaan plussan kainaloon lennosta ja nakkaan lisää ilmoille++++++++++ :wave: :flower: :flower:
 
Kp 11/30, negaa vielä digimittarissa, mutta lämmöt laskeneet, 0,4 astetta, että tulossa ovis on ja kyllä sen vähän aistii jo pääkipunakin, jos selviäis tällä kerralla ilman monen pvn migreenikohtausta!*toivon näin* :heart:

Heippa ja plussailuonnea kaikille! :heart: +++++++++++++++ :whistle:

-pikkumyy- :heart: :wave:
 
Nuusku :hug:

Olen koko päivän urakoinut kotihommia; pessyt monta koneellista pyykkiä ja tein vielä sopankin kahdeksi päiväksi. Eilisen juoksin asioilla; tein ekat jouluostokset. Kun olin vienyt pikkumiehen toimintaterapiaan juutuin hissiin. Hissi siis jäi kerrosten väliin. Eikä se kentsun hälytyspuhelin edes toiminut. Onneksi sitä aina kulkee kännykkä taskussa; sain sillä hälytettyä apua. Jouduin odottamaan 40 minuuttia ennenkuin apu saapui; sen aikaa puhuin puhelimessa äiteen kanssa; kerrankin mulla tosiaan oli ylimääräistä aikaa :D

Mä en enää ole jaksanut noita lämpöjä mittailla. Mulle tulee oviksen jälkeen ihan kuumeinen olo joka kierrossa. Ja vuodon alkaessa olen vähän aikaa ihan hiestä märkänä. Silloin seiskaa yrittäessä huomasin, että kun mun peruslämpöni on normaalisti 36.6 niin oviksen jälkeen se pyörii 36.8-36.9.
Raskaana ollessa lämmöt pomppasivat yli 37. Voimakas palelu onkin mulla ollut aina selvä merkki raskaudesta.

 
Nuuskulle :hug: , kurjaa kun täti ei jätä pinoamme rauhaan!
Aamulla siis nega digimittarissa koko pvn pää särkenyt töissäkin ja alamaha molemmin puolin kipee, tein ovisliuskatestin kun heräsin päikkäreiltä, haaleaa plussaa jo! :heart:
Aamulla ennen töihin menoa , kellistin ukonkin sänkyyn :D
*eli kyllä meillä tässäkin kierrossa mahdollisuuksia vielä on! :heart:

Tänään kp 11, aika aikasin miulla ovis, mikä kp pv muilla yleensä se on?
Tosin gyne viime kuussa kehotti ahkeroinnit sijoittamaan kp 10-kp11, aika aikasin siis...mutta toivotaan että vielä vähintään yksi isku saatais järjestettyä! :saint:

Plussarikas´ta päivää -iltaa-yötä kaikille! :heart: ++++ :heart:

Joko ovis Hibiscus?

-pikkumyy- :heart: :wave:
 


Just just,,,,kirjoitimpa taas pitkät rimpsut,,,ja kun piti lähettää se,,,niin jonnekkin bitti-avaruuteen katosi koko juttu ???!!!

No lyhyesti:::

Koskas Lumi-Marja meinaa testailla...vai meinaatko oikeasti malttaa ensiviikkoon :heart: ? Ja Pikkumyylle Onnea oviksen-metsästykseen ;) !

Täällä oli ihanasti satanut yöllä lisää lunta...nyt vaan on sitten pahuksen liukasta...eilen vielä pyöräilin, mutta tänään en enään uskalla |O ... =)

Mutta Mukavaa Viikonloppua kaikille :wave: :wave: :wave: ja Paljon Plussa lumipyryjä sinne +++++++++++++++++++++++++++++++
+++++++++++++++++
:heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:
 
Menin aamulla töihin, vaikka pää oli jo kipeänä valmiiksi. Noo tein muutaman paikkani, pakko oli mennä pomon kaa jutteleen olostani, kun yhden asiakkaan luona yökkäilin, matkalla pomon luo sama juttu. Hän käski heti minun lähteä kotiin parantumaan. Tulin kotiin ja nukuin 3 tuntia, tosta vaan! *ihmeellistä* :headwall:

Aamulla vahva plussa babyplus liuskalla, digimittari näytti vielä negaa. Huomenaamulla ilm plussa pärähtää digimittariinkin, jos vielä yks kerta ehittäis, ennen ....loppujännitystä! :heart:

Aloitan Lugesteronin siitä 3n vrkn kuluttua kun digissä plussa. Mahtaakohan tulla paljon sivuvaikutuksia, tietääkö joku?

Mites hibiscus, joko plussaa digissä?

Kaikille ihanaa jännäilyn aikaa! :D ++++++++++++ :heart:

Kumma kun mulla oli mieli maassa muutama pv sitten ja nyt taas kaikki mahtavan hyvin!" :D


rakkaudella -pikkumyy- :heart: :wave:

 
:heart: :heart: Perjantaina 16.11.-07 :heart: :heart:

Nuusku................3/23-32........... 4.s toiveissa
sinitär1................7/26........................5.s toiveissa
pikkumyy 42.........12/30.. ...yk4......4.s toiveissa..(1 yhteinen)
Hibiscus...............13/29.................1. yhteinen
ebony..................19/28-30........... 6.s toiveissa
Mantana ..............20/28-40 .yk 16. 2. toiveissa..Kantahäme
viidettä haaveillen ..20/?.......................5.s haaveissa
TeSuLah................23/27-29..........yk3.......3.s toiveissa
tiiu64................... 24/27-29........................2. haaveissa
Lumi-Marja............25/30....yk 19.....6.toiveissa
tuohu tenava.... ...27/28...........--6.s toiveissa...Kymeenlaakso
mimuli..................29/27,,,,,,,,,,,,,,,,,,4.s haaveissa
kuumetta.............?/23-25.........yk14............1 yhteinen
elina67.........................ensimmäinen lapsi toiveissa





HAAMU :flower:



PLUSSANNEET: :heart: + :heart:
HÄMY 71 :flower:
PUELLA :flower:
KRIISI :flower:
amati :flower:
Kehäkukka :flower:
Jane70 :flower:
Fenix :flower:
senjuska :flower:
 
Voi Nuusku :hug: :'( et tiedä miten paljon mua harmittaa sun puolesta :hug:

ebony Kyllä mä odotan ens viiikkoon. En viitti pilata viikonloppua näkemällä negan tikussa. Pitää jaksaa huomenna näyttää hymynaamaa, kun mennään appivaarin luo kylään.

Muutenkin meinaan pitää vähän taukoa (jos pystyn) tältä palstalta, kun alkaa stressata hiukka liikaa tämä kuumeilu. Mulla tää viimeinen piinaviikko on aina sellainen ikuisuuden kestävä kauhunäytelmä. Tarkkailen kroppaani lähes taukoamatta ja pelkään, toivon, itken ja nauran. Tästä vaan ei tule mitään.

Mun salaiset ajatukset siitä, että nyt on oikeesti tainnut tärppi käydä, saa varmasti heittää turhien toiveiden romikoppaan ja heittää menemään. Aamulämpö ei ole enää kuin kolme pykälää koholla ja mitään oireita ei edelleenkään ole arkojen ja painavalta tuntuvien tissien lisäksi. Mahaa pikkuisen alkanu nipsailla tän päivn aikaan, joten tätiä kai se alkaa enteillä. Migreeniä ei ole vielä tullut *koputtaa puuta* eikä mitään ihme näppyjäkään.

Tuo tissikipu on kaikista haittaavin tekijä just nyt. Jos vaikka siivotessa käsi osuu meijeriosastolle, niin vihlasee lujaa. Painaessa, vaikka vain varovasti, tulee kipu lujana ja kosketuskohdan tuntee vielä pitkään. Sitä seuraa sellainen aaltona tuleva vielä kovempi kipu. inhottava tunne kertakaikkiaan. Mies erehty aamulla ohimennen tissiin ottamaan kiinni, niin äänihän siinä pääs ja toinen aivan säikähti mikä tuli. Mut se kivun voimakkuus yllätti kyllä ihan täysillä. Ei näin kipeitä tissiä ole ollu ennemmin. Se niistä lolleroista. Kunhan kummittelevat ja kiusaavat. Eiköhän täti vie kivut mennessään.

Eilen kävin lastentarvikeliikkeessä hakemassa tytön rattaisiin jalkapeiton ja ihastelin samalla uusia mammavaatteita. Hypistelin pikkuisia potkareita ja ihastelin uusia vaunuja. Haluaisin takaisin tuohon maailmaan! Haluan vauvantuoksun taloon ja tuhisevan nyytin!

Nyt pakenen ajatuksineni sivummalle ja palaan kertomaan uuden kierron alusta. Voihan olla, ettei tämä pakomatka kovin pitkälle pötki ja tupsahdan takaisin hyvin pian, mutta nyt pitää saada tämä stressipossu rauhottumaan ja keskityttävä vaikka käsitöihin muutamaksi päiväksi. Mulla on teon alla 60x70cm ristipistojoulukalenteri ja siitä puolet tekemättä. Kuun alussa sen aloitin ja lapsille lupasin valmiiksi ajoissa, joten mamma pitää sanansa ja tekee sen. villapuvun sain kummipojalle valmiiksi ja sunnuntaina ristiäiset. Muutamat villasukat vielä joulupakettiin tehtävänä ja roomboxi vanhemmalle tytölle lahjaksi. Itelle olen tekemässä kirjahyllyyn koristekasvihuoneeseen roombox periaatteella viherhuonetta, johon tulee posliininuket kahvittelemaan pikkuruisille puutarhahuonekaluille, jotka löysin kirpputorilta. Sellaiset ihanat metalliset romantikolle sopivat huonekalut. Silkkikukkien tekoon menee varmaan muutama ilta, mutta on se sen vaivan arvoista, kun ne saa valmiiksi.

Plussaonnea puhaltelen oviksiin ja vaavitesteihin. Teitä kaikkia lämmöllä jatellen, Lumi-Marja

 

Yhteistyössä