Kata: Mulla on nyt menossa 8. viikko ja hyvin näkyi. Kävin omis rahoin yksityisellä, ja sinnehän voi mennä milloin vain. Tosin paljoakaan järkeä siinä ei ole ennen kuudennen viikon täyttymistä, sillä vasta sen jälkeen näkyvät mahdolliset sydänäänet. Pitelen sulle Kata ihan hurjasti peukkuja, ihan törkeen jänniä päivä kun elelet.
Luin yöllä tuon Mantun kirjan ja vähän samanlaisia ajatuksia heräsi kuin Rebeccallakin.
Tunne on vähän samansuuntainen myös nyt kun etsin itselleni "sopivaa" odotuspalstaa. (Jos milloin ehkä uskallan itselleni myöntää että olen raskaana ja luottavaisena kirjautua millekään palstalle...) En ole mitenkään kateellinen saati katkera kenellekään, joka odottaa vauvaa loistavassa parisuhteessa, enkä halua katkeraksi tullakaan. Siksi on vähän ulkopuolinen olo lukea noita palstoja, joilla ainakin neljännes asiasisällöstä on sitä, mitä tuleva isä asiasta ajattelee, mitä se sanoi ultrassa, miten iltaisin hierotaan jalkoja tai miten mies leuhottaa raskaudesta kavereilleen ja aina peitonheilutukselta ehtiessään kunnostaa pinnasänkyä.
No, sittten on muutama yksinodottajien palsta ja ne vasta ovatkin täynnä katkeraa kitinää siitä miten paskamaisen tempun se sika teki, miten pahasti se sanoi, vai pitäisköhän se sittenkin ottaa takaisin ja taas viimeyönä se soitti kännissä ja sanoi sitä ja tätä vai tuliskohan siitä kuitenkin vielä hyvä isä lapselle vaikka se pettää, juo ja sekoilee jne...
Asiahan vain kerta kaikkiaan on niin, että meitä suunnitellusti totaaliyhäriksi hinkuvia on kuitenkin aika vähän. Vaikka raskaaksi pyrkimisen, raskaana olemisen ja lapsenhoidon ilot ja ongelmat ovatkin yhteisiä kaikille, on meidän lähtökohtamme aivan toinen verrattuna yllättäen yksinodottajaksi joutuneisiin naisiin. Meillehän raskaus on mieletön saavutus ja hurjan positiivinen asia alusta asti, eikä siihen liity niin paljon ristiriitaisia tunteita. Pelkoja ja epävarmuutta tulee matkan varmasti aivan samalla tavalla kuin kaikille muillekin, mutta jotenkin minusta tuntuu, että montaa pelkoa on ehkä valmiimpi käsittelemään. Asioita on väkisinkin tullut mietittyä paljon jo ennen raskaaksi hankkiutumista eikä kaikkea kauhua tarvitse yllättäen selättää keskellä hormoonimyskyjä.
Olan miettinyt, että olisikohan paikallaan perustaa oma palsta meille odottajille? Joku onnekkaiden yksinodottajien pino? Itselläni ei ole mitään sitä vastaan, että kaikki me itselliset olemme täällä yhdessä samassa pinossa, mutta olen miettinyt, että erilaiset tilanteet voivat herättää ristiriitaisia tunteita. On ihan inhimillistä, jos heistä jotka ovat jo pitkään sydämestään kaivanneet ja isolla rahailla yrittäneet saada raskautta aikaan, voi olla riipaisevaa lukea iloisia ultrakuulumisia ja vinkunaa housujen puristamisesta. Kuitenkin semmoista me raskautuneet haluaisimme vuodattaa. Ainakin itse nyt vähän syyllisyydentuontoisena himmailen, ihan muiden tunteita säästelläkseni. Onhan tämän pinon otsikkokin "Yksinäinen nainen keinohedelmöityshoidoissa" ja muiltakin "toiveilupalstoilta" on yleensä tapana poistua hehkuttelemaan omiin pinoihin. Palstoillahan voi tietysti vierailla ja kirjoitella ristiin rastiin, raskautuneet voivat käydä tsemppaamassa yrittäjä-siskoja ja yrittäjät voivat käydä kurkkimassa masunkasvattajien kuulumisia. Tällä kahden palstan systeemillä voidaan kuitenkin ehkä välttää vähän pahaa mieltä, mikä ei tietenkään ole ollenkaan tämän loistonaisten vartaistukipinon tarkoitus.
Mitäs mietitte?