Yksin odottajia?

Heips,

Juttuseuraa kaipailisin, itsellä tilanne se, että raskaana ollaan ja mies ei lasta halua. Sanoi että rahallisesti voi osallistua, muutoin ei. Seurustelua takana puolisen vuotta, ja lapsi siis ei suunniteltu. Olo on niin sanoinkuvaamaton, mutta silti en keskeytystä halua tehdä. Löytyiskö muita samassa tilanteessa olevia?

-Janni

 

Mulla ei samanlaista tilannetta ole, vaikka raskaana olen nyt itsekin. Silti voin kuunnella ja auttaa parhaani mukaan jos haluat jutella :hug:

 

Moi

Miulla vähän sama tilanne.. La on heinäkuussa ja mies 3 viikkoa sitten haluskin yllättäen erota. Ollaan kuulemma niin erilaisia, ettei meijän jutusta nyt tuu mitään.. kihloissa oltiin ja asuttiin yhessä.. vauvaakin ihan suunniteltiin... mut nyt siis yksin saan tämän ja mies kuulemma haluaa olla isä mut saas nähdä sitten..

ois kiva jutella enemmänki.. ite oon kanssa vielä ihan pihalla tästä tilanteesta, mut pikkuhiljaa hyväksymässä sen kuitenki.

Jaksamisia siulle !

 

Täällä lähes sama tilanne. Tosin tää mies on sanonut, ettei haluaisi osallistua millään tavoin lapsen elämään. Ei siis suunniteltu raskaus, mutta aina kaikki ei vaan mene suunnitelmien mukaan.

Aikansa mies painosti aborttiin. Kun ilmoitin että pidän lapsen, miehestä ei ole kuulunut mitään.

 

Mä odotin aikoinaan yksin! Mut tyttö on jo 3v Mut aina ollu yksin hänen kanssa!

 

Olin samassa tilanteessa, tulin raskaaksi ja mies ei ollutkaan valmis isäksi, raskaus ei ollut suunniteltu, mutta iloinen yllätys kuitenkin =) poika on jo 5kk vanha ja isä ei tänäkään päivänä ole käynyt edes poikaansa katsomassa, mutte olemme pärjänneet hyvin. ystävät ja oma äiti ovat olleet apuna ja tukena

 

Moi
Odotan yksin esikoistani(la 27.4) mies päätti 2kk sitten ettei hänestä oo isäksi.
Onneksi hän jätti minut koska yritin turhaan pitää kiinni perheestä mitä en koskaan olisi saanut ja muuttaa mieheni isäksi mitä hänestä ei koskaan olisi tullut. Parempi näin.. olin niin väsynyt siinä suhteessa. Jostain sain ihme energiaa järjestää kaiken uudelleen ja nyt meillä uusi koti ja perhe johon kuuluu vain minä, vauva ja koira. Nyt vain jännittää että milloin saan vauvani maailmaan

Jaksamista kaikille!

 

moi!
odotan myös yksin (la 7.9.)
olimme kihloissa ja suunniteltiin yhteistä tulevaisuutta (taloa,perhe yms) vuoden verran meni ennen kuin lapsi sitten ilmoitti tulostaan.... mies sanoi et ei haluakaan isäks vielä. Saas nähdä haluaako sitten tavata lastaan ku hän syntyy.
minulla sisarusten, vanhempien ja ystävän tuki!
voimia ja jaksamista kaikille!

:hug:

 

Mikähän noita miehiä vaivaa...
Miun exä tässä ilmotti, että on ostamassa uuden naisensa kanssa 71 neliöistä kolmiota.. muutii siis suoraan miun luota tämän uuden naisen luo.. he ovat tunteneet kunnolla reilu 1kk.. Oikeen hehkuttaa miulle, kuinka hyvin hänellä nyt menee ja on nyt löytäny sen oikeen ihmisen hänelle.. Aivan kun ei tarpeeksi jo ois miulle pahaa tehny ja nyt vielä sitte oikeen hehkuttelee sanoin sille kyllä, että jatkossa puhutaan vaan vauvasta eikä mistään muusta. Sattuu liikaa vielä kuulla tuollasta.

Oon aivan sata varma, että kohta exä ilmottaa, et tää saa sisarpuolen.. taitaa siinä vaiheessa ainakin unohtua tää lapsi aika tehokkaasti.
No onneks on omat vanhemmat ja veli ja ystävät tukena kyllä oon päättäny selvitä, vaikka aika rankkaa on...

Nyt kun jaksais oottaa että lapsi syntyis... sais muuta ajateltavaa haluisin unohtaa exän kokonaan, enkä olla sen kanssa missään tekemisissä.. mut ei se taija onnistua :|

Jaksuja muillekkin :hug:

 

Kylläpäs on todella törkeä Anzu1984, tuo siun axäsi.. voimia ja jaksamisia! :hug: =)

 

Hei kaikki! Odotin yksin ja olen ollut tytön, nyt 9kk, kanssa yksin koko ajan. Raskaus oli vahinko, ja mies lopetti suhteen kun sai tietää että olen raskaana. On nähnyt tyttönsä muutaman kerran ihan vauvana. Tällä hetkellä riidellään elatusmaksun suuruudesta. Hoitaa kyllä raha-asiat, mutta ei ole muuten kiinnostunut lapsestaan. Päinvastoin, haluaa kaikin keinoin salata lapsen olemassa olon. Että sellainen 'aikuinen' 35-vuotias.

Rankkaa ja hankalaa on välillä ollut yksinolo vauvan kanssa. Lähinnä kaikki käytännön asioiden hoito, kuten roskien vienti, kaupassa käynti jne. Raskausaikakin oli hetkittäin ahdistavaa kun kaikkialla puhutaan vain miten lapsi muuttaa parisuhdetta ja miten isä osallistuu. Valmennuksissa oli minun lisäkseni vain pariskuntia, mikä korosti yksinolemista entisestään.

Kaikesta huolimatta, mistään hinnasta en ihanasta päivänsäteestäni luopuisi ja olen todella onnellinen tästä vahingosta. Kyllä se vauva palkitsee ja auttaa jaksamaan ne vaikeammatkin hetket

 

Myös minä odotan yksin ja tulen kasvattamaan lapsen yksin. Tulin raskaaksi viime syksynä, kun jätin laiskuuttani jälkiehkäisytabun hakematta (olin unohtanut ottaa pari pilleriä ja tiesin, että lisävarmistusta olisi tarvittu). Myönnän mokanneeni, mutta piti olla ns. "varmat päivät". Lapsen isä kuitenkin uskoo minun hankkiutuneen tahallaan raskaaksi. No, kai se on ihan ymmärrettävää... Mieluummin minä kyllä olisin pokannut kapakasta jonkun tuntemattoman kuin hankkiutunut raskaaksi hyvälle ystävälle, joka ei missään tapauksessa halua isäksi!!

Olin ollut pian syntyvän lapseni isän kanssa epämääräisessä suhteessa kaksi vuotta ja hän yritti erittäin kovasti ja julmin keinoin painostaa minua tekemään abortin. Melkein teinkin, mutta (onneksi) kohtalo puuttui peliin! Tämän jälkeen mies katkaisi välit ja on ilmoittanut, että ei halua olla minun tai lapsen kanssa missään tekemisissä. Oikeastaan parempi niin, sillä mies on kaupungin pahin pukki ja voin henkisesti huomattavasti paremmin päästyäni hänestä eroon! Lapsen puolesta kuitenkin harmittaa... Lisähankaluuksia tulee siitä, että minulla on kahdesta päiväkoti-ikäisestä lapsestani yhteishuoltajuus laajalla tapaamisoikeudella ex-aviomieheni kanssa ja lapsi tulee varmasti ihmettelemään, että miksi sisarukset tapaavat isäänsä usein, mutta hän ei...

Välillä on ollut vaikeaa, kun kaikki luonnollisesti kuvittelevat isän olevan kuvioissa mukana. Neuvolassakin saa joka kerta vakuuttaa, että tämä ei tule osallistumaan lapsen kasvatukseen millään tavoin. Kaikki esitteet, lehtijutut jne. tehdään yleensä siitä lähtökohdasta, että vanhempia on kaksi. Se on toki ymmärrettävää, mutta kamalinta on ollut se, kun omat vanhempanikin haukkuivat minut pystyyn, kun ilmoitin vauvasta... Hengissä on kuitenkin selvitty ja odotan puoliksi innolla ja puoliksi kauhun sekaisin tuntein lapsen syntymää.

Ai niin, myös minun tulevan lapseni isä hehkuttaa tuoretta onneaan uuden seurustelukumppaninsa kanssa. Epäilen, että nainen ei edes tiedä miehen tulossa olevasta lapsesta. Hän kun "unohti" kertoa minullekin muista naisista yms. talven/kevään aikana selvinneistä asioista...

 

Mä odotin kans yksin tuota poitsua,joka nyt on 7kk.Esikoinen on 3v ja hänen isänsä kanssa erosimme kun poika oli 9kk.Eli siitä asti ollu yksinäni nyt kahden lapsen kanssa.Hyvin on pärjätty ja tyytyväine oon tilanteeseen...
Esikoisen isä näkee poikaa vaihtelevasti,hänellä kun päihdeongelmia...ja pienemmän isä on nähnyt pojan kaksi kertaa eikä oikein muutenkaan oo missään yhteydessä.Sinne päin ollaan kyllä muuten,esim.mummoon yhteydessä paljonkin.Ja oiski tarkotus et molemmat pojat menis kohta puolin pienemmän mummolaan yökylään :heart: ihania ihmisiä siis sielä,vaikka isä ei olekkaan itse oikein kuvioissa...
No nyt tuli ihan sekavaa tekstiä...

 

Tuohon neuvola juttuun ja lehtisiin missä aina mainostetaan kuinka lapsen syntymä vaikuttaa myös isää plaa plaa... nykyaikana moni nainen saa syystä tai taisesta jo lapsen yksin, niin miksi ei myös voisi neuvolan henkilökunta muuttaa asenteitaan sekä tehdä odottavalle äidille mukavammaksi ja helpommaksi antamalla tukea yksin odottamiseen. synnytysvalmennukseenkaan ei ole kiva mennä, koska sielläkin pääasiassa on äiti sekä isä, tuntee itsensä jotenkin vähäpätöisemmäksi siellä. meidän paikkakunnalla on järjestetty nyt sellaisen yksinodottajien ryhmä, joka on minusta aivan mahtava!! =) :flower: kerrankin ajatellaan meitä yksin odottajia/yksinhuoltajia!! =)

 

minä olen kanssa yksinhuoltaja ollu koko ajan(poika 1,5vuotta)Pojan isän kanssa sovittiin jo raskausaikana miten homma toimii, hän kun haluaa elää vapaata elämää. Hän käy katsomassa poikaa sillon kun häntä itseään huvittaa tai kavereilta kerkeää. on se jännä kun miehet voi vaan "päättää" ettei ne halua isäksi ja lähteä lätkimään. jaksamisia kaikille äideille!!

 

Minäkin tulin kurkistamaan tänne yksinhuoltajien palstalle, sillä näyttää vahvasti siltä että yksinhuoltaja minustakin tulee. Tulin raskaaksi kaikki todennäköisyydet kumoten "vahingossa" muutaman kuukauden suhteen jälkeen. Isä oli innoissaan raskaudesta, mutta nyt sitten ei juurikaan osoita mielenkiintoa raskautta ja/tai syntymätöntä lastaan kohtaan. Sovittiin viikko sitten, että muutetaan yhteen ennen lapsen syntymää,jotta meitä on kaksi hoitamassa pienoista vauvaa. Nyt perui puheensa. Ei haluakaan enää muuttaa yhteen. On nyt harkinnut palaamista yhteen entisen kihlattunsa kansaa. Voi kuulemma "vierailla" kyllä sitten lapsen luona, kun hänelle sattuu sopimaan. Hän ei ymmärrä että ei voi saada molempia, vapauttaan ja perhettä. On tehtävä valintoja ja silloin joutuu luopumaan jommasta kummasta. Tätä ei tunnu ymmärtävän tai hyväksyvän. Hän ei halua raskauden tai vauvan "häiritsevän" nykyistä elämäntyyliään.

Kun nyt ajattelen, niin on ehkä parempi että hoidan kaikki asiat itse ja suunnittelen jo tulevaisuutta yksinhuoltajana. Vie vaan voimia jos toivon ja uskon miehen lupauksiin tai suostun näihin hänen "ehtoihinsa" olla isänä paikalla silloin kun hänelle sopii. En tietenkään evää häneltä kokonaan suhdetta lapseen, mutta toisaalta ei minulla juuri ole odotuksiakaan siitä että hänen mielenkiintonsa lasta kohtaan heräisi tai kasvaisi.

Surullinen olo ja tulevaisuus pienokaisen kanssa pelottaa, sillä sosiaaliset tukiverkostoni ovat aika ohuet ja minun on vaikea pyytää apua. Voimia teille kaikille!

 

Minusta tuli myös nyt jo odotusaikana yh. Raskaus oli vahinko ja tapahtui ihan yhdestä kerrasta. Aluksi näytti kaikki menevän hyvin, mutta tällä viikolla mies sai sanottua, että ei tunne minua kohtaan niin vahvasti kuin pitäisi. Asuu lisäksi toisella paikkakunnalla, joten muutenkaan ei olisi päästy viettämään "normaalia" perhe-elämää. Onneksi on kuitenkin todella fiksu ja haluaa osallistua kaikin tavoin lapsen tuloon.

 

Lähetän teille kaikille täältä taustalta ison voima :hug: . Tiedän omasta kokemuksesta, että yksin raskausaikana vaatii monia kyyneleitä ja murhetta. Mutta parempi yksin kun huonossa suhteessa. Nyt minun tyttö 6kk ja hyvin on selvitty alkuvaikeuksien jälkeen. Alussa tosiaan kaikki voi mennä hyvin tai sitten hyvin huonosti, joten kaikkeen on syytä varautua. Mutta se on ohimenevää ja aika tekee ihmeitä. Ja muistakaa pyytää apua ajoissa, jos tuntuu että ei jaksa. Neuvolan kautta sain itsekkin perhetyöntekijän, joka oli kullan arvoinen. Onnea teille kaikille "kolleegoille" :heart:

 

Voisin sanoa olevani yksinodottaja (rv25+6 menossa).Mies kyllä löytyy ja kihloissakin ollaan ja seurusteltu parisen vuotta. (lasta haluttiin kovasti) Sitten kun vauva ilmoitti tulostaan mies muuttui, jäin ulkopuoliseksi. Ennen olin saanut hellyyttä, rakkautemme kukoisti ja nyt niistä ihanista hetkistä ei ole mitään jäljellä. Mies ilmoitti että ei ole valmis isäksi, mutta ei halua erotakkaan. Mieheni on illat töissä ja viettää aikaa paljon harrastuksiensa parissa. (kaverit + urheilu ja juominen/rentoutuminen kuten mieheni sanoo) Kotona ollessaan se istuu koneella tai kattoo töllöä. Minä siivoan ja teen kaikki kotityöt, enää en uskalla pyytää mieheltäni että ottaisi minutkin huomioon , pelkään mäkättäväni. Monet itkut on itketty yksinolosta ja yksinäisyydestä ja siitä että minä olen ainoa joka iloitsee tästä pienestä joka kasvaa masussani. Ehkä mie löydän sitten vaan aina renttuja elämääni tai minun elämäni tarkoitus on elää yksin. Erota en osaa koska rakastan häntä liikaa ja pelkään yksin olemista ja sitä vastuuta mikä tulee vauvan yksinhuolehtimisesta. Miksi ihmisen täytyy olla näin heikko?

(ensimmäistä odottelen ja saa olla viimeinen, vaikka olen tosi lapsirakas)

 

täällä odotellaan myös yksin rv.18+2 :saint: Asun hki ja ikää 22v.

 

Saattaa olla tuleva yh täälläkin :'( Viisi onnellista vuotta yhdessäoloa takana ja kovasti toivottu pieni masussa, nyt rv14+6. Eilen mies pudotti pommin ja sanoi, ettei tiedä mitä haluaa, kotona ahdistaa, haluaa vaan bilettää ja mennä kavereiden kanssa, ei halua pysähtyä. Mikään muu ei ole enää hauskaa paitsi bilettäminen. Tätä ennen olimme molemmat innoissamme tulevasta pienestä. Miten toinen voi muuttua noin ihan yht'äkkiä?

En voi käsittää tätä, meillä on kuitenkin koko ajan mennyt todella hyvin. Ja emme enää ole mitään teinejä, eli omaa elämää on kyllä ehditty elämään ihan tarpeeksi. Miten tästä voi selvitä? Mä en ikinä kuvitellut, että näin voisi käydä mulle! Olen niin rikki :'(

Ja paljon näyttää löytyvän samankaltaisia tarinoita...liian paljon.

 

kyllä nykyajan miehet on olevinaan niin kovia jätkiä tuolla kaveripiireissä ja baarissa!! mutta sitten kun pitäisi olla mies ja huolehtia perheestä niin sit tuleekin "tosimiehelle" löysät housuun!!!! ! kantakaa ns. miehet vastuunne niin kuin miehen pitääkin!!! voimia teille jotka olette yksin jääneet! :hug: terveisin..pienen pojan yh-isi ja MIES!

 

Odotan kaksosia, hoidoilla alkunsa saanut raskaus joten vahingosta ei kyse...

Surku...

Ny se mies sitte keksi että haluaa pitää taukoa seurustelusta. Viikon. Mä oon täällä poraannu silmät päästä. Olen niin surullinen. Kahteen päivään ei nyt sitte olla nähty.
Sanoi kuitenkin että kyllä tää vielä iloksi muuttuu ja ei saa ajatella pahoja ajatuksia eikä eroa. Olen silti niin surullinen. Juhannus töissä. VITTU!
Lähetti vielä viestin tiistai-illalla että ei saa enää itkeä että kaikki muuttuu paremmaksi... Mun on niin ikävä sen luo. Oli puhe että ei soitella, se soitti eilen neljä kertaa ja laittoi muutaman viestin. Tänään ei oo soitellu. Eilen alkoi vauvojen liikkeet tuntua ulospäin ja näkyä, ja se ei oo niitä tuntemas nyt. Hitto, mä en tiedä mitä tehdä. Se menee nyt juhannuksena kaverien kans ryyppäämään, mä vietän illat yksin koiran kanssa evakossa... Koirakin on ihmeissään. Ei päästä mua silmistään ja on koko ajan kainalossa. Se lohduttaa kun itken, nuolee kyyneleet pois ja kiehnää kainalossa. On siinä niin kauan että joko rauhoitun tai nukahdan. En tiedä miksi se on kans niin herkkä.

MIksi, vaikka se sanoo ettei jätä meitä (mua, koiraa ja vauvoja) mä silti pelkään että tää loppuu tähän? Mä en kestä. En selviä hengissä.
Musta tuntuu että mä kuolen. Tää tuska on aivan sanoin kuvaamaton. En oo pystyny syömäänkää ku jotain yksittäisiä omenoita tai leivänpalan. Ei oo nälkä.

Musta tuntuu että miksi meidän pitikään onnistua saamaan raskaus aikaan. Jos en olisi raskaana, olisi helpompi (vähemmän niin kamalaa) erota. En osaa nauttia tästä raskaudesta enää.

 

Niin siis minulla todella suuri pelko että jään yh:ksi. Ei sillä etten arvostaisi yh:ia, mutta en pärjää ilman miestäni...

 

Hei kaikille!

Täällä yksi yksinodottaja lisää. Nyt menossa viikolla 10 ja suht hyvin pyyhkii. Mies tosiaan ei reagoinut raskauteen toivomallani tavalla ja tässä sitä nyt yksin ollaan. Aivan ensimmäiseksi saatuani tietää raskaudesta, testin tehtyäni soitin paniikissä exälleni (olimme siis eronneet tätä ennen muutamia viikkoja sitten). Kerroin hänelle uutiset ja hän vain tokaisi "mitä sä muka haluat, että sanon tohon" olin sillä hetkellä muutenkin ihan paniikissa ja olisin kaivannut tukea mutta exän kylmä suhtautuminen asiaan sai minut vain raivon valtaan ja lopetin puhelun sikseen. Tämän jälkeen exä ilmoitti minulle moneen kertaan, että olisi parempi, että teen abortin ja että en tuu saamaan häntä takaisin vaikka pitäisin lapsen (minä siis alkujaan jätin hänet, enkä missään vaiheessa häntä kinunut takaisin, tukea oisin vain kaivannut) Pian tämän jälkeen exä virallisti juuri alkaneen suhteensa uuteen naiseen ja tämän jälkeen hänestä ei olekaan kuulunut. Laitoin hänelle sähköpostia, että en tule kieltämään häntä tapaamasta lasta kun pikkuinen on syntynyt ym mutta vastausta ei ole kuulunut. Eli miestä ei voisi paskan vertaa kiinnostaa, että hänkin on saamassa lapsen. Noh, yksin meinaan lapseni kasvattaa ja mies toki saa osallistua jos joskus järkiinsä tulee mutta tätä kovasti kuitenkin epäilen...on mies vielä niin lapsen kengissä, että menee muutamia vuosia ennen kuin hän edes tajuaa mistä jäi paitsi...

Olisiko Helsingin seudulla muita yksin odottajia? Olisi mukava vaihtaa kokemuksia teidän kanssa. Miten olette asunnon saaneet, talous, oma jaksaminen ym.?