Yksin odottajia?

tuntuu kamalta että on näin paljon ihmisiä kenellä on samankaltainen tilanne päällä mikä itselläni. toisaalta muiden viestien lukemisesta on ollut apua.

itse sain tietää olevani raskaana huhtikuun aikana, (la 27.11). siihen asti minulla ja sulhasellani oli mennyt todella hyvin ja lasta yritetty vajaan vuoden verran. uskoin todella ja valitettavasti uskon edelleen, että tämä ihminen on minulle se ainut oikea.
raskausuutisen kerrottuani, ex ilmoitti ettei näekään meillä välttämättä yhteistä tulevaisuutta. haluaa erota nyt eikä sitten kun lapsikin joutuisi ehkä kärsimään. olin aivan hajalla ja sitä edelleen! lapsikin oli kuitenkin alunperin hänen "ideansa". hän kuitenkin kertoi tukevansa minua, päädyn mihin ratkaisuun tahansa. hetken harkitsin raskauden keskeyttämistä, mutta huomatessani miten paljon saan tukea sukulaisilta ja ystäviltä, päädyin onneksi toisenlaiseen ratkaisuun!!!
lapsen isä haluaa olla mukana neuvolakäynneillä jne., mutta ei todellisuudessa kuitenkaan ymmärrä mitä olen joutunut käymään läpi nämä viime viikot. olo on niin hemmetin yksinäinen ja turvaton!
kaiken kukkuraksi exäni on aloittanut nyt uuden suhteen, kolme viikkoa kihlauksemme purkamisen jälkeen, mikä on mielestäni törkeää, koska asumme vielä toistaiseksi saman katon alla. tiedän, että en voi kieltää toista jatkamasta elämistä, hänen sanojaan lainaten, mutta jos hän on minun ja vauvan jaksamisesta oikeasti huolissaan, niin kuin väittää, olisi voinut odottaa hieman kauemmin ennen kuin aloittaa uuden suhteen.
olen todella rikki ja en tiedä miten tästä eteenpäin...vauva on ainut syy miksi yrittää selvitä tästä sotkusta. en vain ymmärrä mihin meidän rakkaus olisi voinut kadota silmänräpyksessä.
kamalaa, että edelleen kuvittelen että asiat muuttuu ja exäni huomaa viimeistään lapsen synnyttyä, että kuuluu meidän luokse.
tiedän, että nyt pitäisi vain asennoitua siihen, et nyt oon vaan minä, vauva ja koira...

 

siis kuinka miehet voi olla noin tunteettomia paskiaisia suoraan sanottuna!! itsellä 8kk ikäinen poika ja hänen isänsä ei ole kertaakaan käynyt katsomassa lasta ja aina kun olen yhteyttä ottanut vastaus on ollut, etten ole valmis isäksi ja hänellä on nyt uusi oma elämä! mihin helv. se sen oma elämä muka katoaa jos vaikka kerran kk edes kävisi lastaan katsomassa! turha se on sitten 20vuoden päästä tulla itkemään menetettyjen vuosien perään! kyllä ärsyttää vastuuntunnottomat miehet, niille se abortti ehkä on aina helppo ratkaisu, tuntuu ainakin! huh huh :|

 

Hei teille kaikille. Raskaus on ihanaa aikaa, niinhän sitä joka paikassa hoetaan. Sitten kun vaan masentaa ja kaikki tuntuu olevan sekaisin, se tuntuu vielä pahemmalta.

Mutta haluan sanoa vanhan viisauden joka ainakin minun osallani piti paikkansa: jos on oikein vaikea raskausaika niin vauvaaika sujuukin tosi hyvin.

Kun vauva syntyy, usein asiat loksahtelevat paikoilleen. Usein täysin sekopäiset miehetkin muuttuvat isyyden tullessa todeksi, melkein vastuuntuntoisiksi. Se on joku hemmetin pelkuruus mikä joihinkin miehiin iskee, en tiedä. Minullakin lapsen isä hoki vaan aborttia ja tuntui että sen elämäntyö oli vaan tehdä minun elämä sietämättömäksi. Ei meistä paria tullut, mutta rakastava ja ylpeä isä siitä "hullusta" kuoriutui.

Minä itkin ja makasin kyljelläni monta kuukautta ja välillä tuntui että en vaan jaksa. Kubn vauva syntyi kaikki oli helpompaa. Minulla oli joku asia johon keskityin ja joka valtasi ajatukset.

 

Ihan vaan tiedoksi allaolevaa...
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1090993
Tämä nimimerkki Minna70 - yksinodottaja tai lapsensa saanut ei ole aito , olen siitä täysin varma.
Lapsen syntymäpäivä on mun lapsen syntymäpäivä, ja tarina muutoinkin sama.
Mahdotonta.
Ja mun lapsen syntymäpäivä ei enää ollut tuossa ketjun etusivulla, kun juuri tuon varoituksen stalkkauksesta saaneena poistatin sen...
Lisäksi etukäteen tiesin, että lapseni kummi bioisän suvun puolelta - perintöahneuksissaan käänsi jo aiemmin ensin yltiöystävällisen kelkkansa - ja oli kertonut haeskelevansa mun nettiläsnäoloa...
Tämmöistä voi sattua - alhainen viesti mun kannalta, samoin oikeasti yksinodottavien - sekä myös tuon muutoin tosi aidon ja kiva lokamammaketjun muiden kunnon ihmisten kannalta .

Että pientä on elämä joillain - ja kaikkea se rahanahneus teettää , edes minimaalinen ja spekulatiivinen mahdollisuus biojälkeläisen olemassaolosta voip vaikuttaa näin ...

Toivottavasti muille ei käy vastaavaa ...

 

Onko teille kellekään sattunut vastaan mielipuolisesti käyttäytyvää exää, lapsen isää? Tällä tarkoitan laskelmoivaa, manipulivaa, hallitsemiseen pyrkivää ja empatian puutteesta kärsivää yksilöä, jolle on joskus jäänyt opettamatta mikä on oiken ja mikä väärin? Vaikka narsistinen luonnehäiriö on trendidiagnoosi nykyään, tuntuu se olevan enenevissä määrin keskuudessamme. (Googlatkaa jos vieras termi) Jos jollakin tullut tällainen vastaan, olisi kiva kuulla kuinka olette pärjänneet raskausajan ja/tai sen jälkeen, teidän voimat, yhteiskunnan sosiaalinen tuki, mitä odottaa jne?

 

Ihan vaan tiedoksi allaolevaa...
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1090993
Tämä nimimerkki Minna70 - yksinodottaja tai lapsensa saanut ei ole aito , olen siitä täysin varma.
Lapsen syntymäpäivä on mun lapsen syntymäpäivä, ja tarina muutoinkin sama.
Mahdotonta.
Ja mun lapsen syntymäpäivä ei enää ollut tuossa ketjun etusivulla, kun juuri tuon varoituksen stalkkauksesta saaneena poistatin sen...
Lisäksi etukäteen tiesin, että lapseni kummi bioisän suvun puolelta - perintöahneuksissaan käänsi jo aiemmin ensin yltiöystävällisen kelkkansa - ja oli kertonut haeskelevansa mun nettiläsnäoloa...
Tämmöistä voi sattua - alhainen viesti mun kannalta, samoin oikeasti yksinodottavien - sekä myös tuon muutoin tosi aidon ja kiva lokamammaketjun muiden kunnon ihmisten kannalta .

Että pientä on elämä joillain - ja kaikkea se rahanahneus teettää , edes minimaalinen ja spekulatiivinen mahdollisuus biojälkeläisen olemassaolosta voip vaikuttaa näin ...

Toivottavasti muille ei käy vastaavaa ...

Jos tuo alkaa suo enempi ahdisteleen tai tekemään kiusaa niin sun kannattaa tehdä siitä ilmoitus ylläpidolle tai modeille? Ikävää tuommoinen tosiaan on. Voi vaan kuvitella mimmosia ihmisiä maa päällään kantaa kun kehtaa tuommoista tehdä :kieh:

 

Onko teille kellekään sattunut vastaan mielipuolisesti käyttäytyvää exää, lapsen isää? Tällä tarkoitan laskelmoivaa, manipulivaa, hallitsemiseen pyrkivää ja empatian puutteesta kärsivää yksilöä, jolle on joskus jäänyt opettamatta mikä on oiken ja mikä väärin? Vaikka narsistinen luonnehäiriö on trendidiagnoosi nykyään, tuntuu se olevan enenevissä määrin keskuudessamme. (Googlatkaa jos vieras termi) Jos jollakin tullut tällainen vastaan, olisi kiva kuulla kuinka olette pärjänneet raskausajan ja/tai sen jälkeen, teidän voimat, yhteiskunnan sosiaalinen tuki, mitä odottaa jne?

Mulla olisi tällanen tapaus Onhan tuo niin, että nykypäivänä tuomitaan narsistiksi liian helposti mutta täsä tapauksessa ei voi olla erehtymättä. Olen ollut yhteydessä ko. miehen exiin ja he pitävät miestä aivan yhtä sekopäänä kuin minäkin ja nyt tosiaan kun olen raskaana enkä lähtenyt enää miehen peleihin mukaan (tiesin siis, että toinen nainen on jo kuviossa ja selitti kuinka aikoo jättää tämän vaikka tiesin, että näin ei tule käymään vaan haluaa pelkästään manipuloida minua...tällainen tilanne ollut siis ennenkin mutta ilman raskautta ) tästähän mies suuttui kun huomasi, että olen vahvempi kuin hän eikä leikit hänen kanssaan enää kiinnosta, joten otti jalat alleen ja manipuloi ja komentelee nyt nykyistään...en edes halua tietää mitä kaikkea p****a hän on minusta kertonut nykyiselleen..eikä tuolla niin väliäkään...tämä hänellä kuitenkin on aina ollut menetelmänä, mollata exäänsä ja tälla tavoin nostaa uusi nainen vähän niinkuin jalustalle ja saada hänet tuntemaan itsensä erikoiseksi. Minulle hän haukkui kaikki exänsä sekopäiksi ja sama oli tapahtunut muiden naisten kohdilla. Olen myös lukenut muutaman kirjan narsismista ja on tuntunut siltä kuin kirjat olisi kirjoitettu minun elämästä eli tavallaan olen ihan iloinen siitä, että mies ei halua lapseen mitään kontakia, sillä narsisti vanhempana ei tekisi hyvää lapsen kehitykselle...missä tilanteessa itse olet?


Alien + salamatkustaja 11+4

 

Tätä ounastelinkin. Aikaisemmin ketjussa oli manininta mikä saa fiksut naiset lankeamaan tällaisiin mielipuoliin, mutta luulen että Alien vastasit tyhjentävästi. Enkä usko että olemme ainoita odottajia joilla sama tausta.

Elin tämän miehen kanssa suhteessa, jossa hän sai kuin ihmeen kaupalla käännettyä väärän oikeaksi, ja jopa rupesin uskomaan näitä juttuja; Syy oli minun aina vaikka hänellä olisi toinen nainen, olisi tarttunut ranteistani jne. Hän käytti eri tapoja manipuloidakseen minut valtaansa - josta hän nautti silmittömästi - jopa syntymätöntä lasta välineenä. LIsta on niin pitkä, että tukkisin tämän viestiketjun jos lähtisin luettelemaan kaikkea. Hänen äitinsä luonnollisesti uskoi kaikki, kuten useat miehen "ystävät" (jatkuvasti vaihdossa), ja sain joka suunnalta hillitöntä syyllistystä. Mietin jopa aborttia ratkaisuna päästä karkuun tätä ihmistä.

Nyt elättelen toivoa, että hän keskittyisi kunnolla uuteen naiskandidaattiinsa (vaikka toivon lähinnä voimia naiselle kestää tuleva miehen kanssa), jolloin minä saisin mahani kanssa olla rauhassa. Samoin hänkin, totuuden kanssa, ja kun en lähde mukaansa hänen tempauksiin, hän turhautui ollessaan voimaton. Nyt hänellä on ainoa kontakti vaikuttaa minuun - lapsi, ja pelkään tulevaa. Kun jo luuli kamalimman asian olleen tehtynä itselle, tuli jotain aivan käsittämätöntä uudestaan niskaan.

Loppujen lopuksi tällaiset ihmiset ovat pohjimmiltaan kuin leikki-ikäinen lapsi hekiseltä kehitykseltään, ja tiedostus minän oikeuksista - oikea ja väärä - on heikko. Samoin tällainen ihminen kokee kaiken vain omasta perspektiivistä, koska empatian kokeminen ei ole kehittynyt normaalisti. Useissa kirjoissa manitaan KASVATUKSEN - huh-se ei ole perinnölistä - olevan iso tekijä narsistisen luonnehäiriön syntyyn; Lapsella on joko ollut liian ankarat ja väkivaltaiset rajat, tai ei rajoja ollenkaan. Usein narsistinen luonne häiriö silti siityy lapselle jos narsistinen vanhempi on kasvattamassa luonteensa kanssa lasta; Lapsi ehdollistuu ja oppii valmiiksi kieron mallin, ja saa joko liian tiukat rajat, tai ei niitä ollenkaan. Olit siis aivan oikeassa alien, parempi ilman sellaista isää. Miehen malleja varmasti löytyy lähipiiristä hyviäkin.

Laitoin sulle alien yksityisviestin, käy tsekkaamassa

 

Laitoin sulle Lida yksityisviestiä Olisi kiva jutella enemmän ku aika samoilla viikoillakin mennään

Alien ja salamatkustaja 11+4

 

Oli ruvettava kirjoittamaan oma tarina, koska niin monella tuntuu olevan samallaisia asioita meneillään, jota en uskonut! Itselläni rv38 ja "yksin" odottelen. Asutaan ja ollaan yhdessä varmaan vain mieheni käytännön syistä (työtön ja ei rahaa muuttaa pois). Kiinnostus raskautta kohtaan nolla ja missään mukana ei ole ollut fyysisesti saati psyykkisesti. Nyt viedään viimeisiä viikkoja ja odotellaan. Vieläkään minkäänlaista intressiä ei ole löytynyt. Hänellä on lapsi exänsä kanssa, joka syntyi kun me jo seurusteltiin. Kuitenkin halusin yrittää meidän suhteessa, koska rakastin poikaystävääni. Ajan kuluessa on tullut vaikeammaksi hyväskyä tämä lapsi, koska minkäänlaista kiinnostusta meidän lasta kohtaan ei ole! En usko, että pystyn koskaan sitä unohtamaan! Olen itkenyt monet kyyneleet tämän miehen vuoksi, mutta olen päättänyt lopettaa sen, koska ei se ole sen arvoista! Eroa olen tehnyt henkisesti kauan ja vielä olisi se viimeinen niitti tekemättä!

Voimia kaikille yksin odottajille! Helpottaa teitää ettei minun tilanne ole ainut maailmassa ja siitä selviää!!

 

joosu 79; Ei oo totta! Mikä ääliö sun ex! Nyt keskityt sun ihanaan beibiin ja unohdat tollaisen ääliön, jos yhtään auttaa koita ajatella että jostain ihan pahasta voi sittenkin syntyä jotakin niin suloista =) Missä päin asut?

 

Hei Lida!

Asun iisalmessa. Ois kiva saada ystäviä täältä, vaikka ehkei olisikaan samanlaista tilannetta kuin itselläni! Juttukaverit on aina kivoja =)

 

MIks edes yrität roikkua tuollaisessa. Naiset kiusaa itseään joskus ihan omituisissa suhteissa, joita on ulkopuolisen vaikea ymmärtää. Varmaan sinäkin löydät miehen suomesta ja sellaisen joka välittää sinusta ja on saatavilla ja tukena. Hyvää odotuksen jatkoa ja aurinkoista kesää

 

Tulevaisuus pelottaa aina ja syntymä on iso juttu, mutta nainen on vahva ja täällä kun välillä juttelee niin huolet ainakin siirtyy jos ei poistu. Hyvin kaikki menee. Mut keskity enemmän odotukseen ja itseesi kuin mieheen jota ei ole olemassa. Sitten olit rahasta huolissasi. Muista et lapsi ei rahasta perusta. kalleinta mitä voit lapsellesi antaa on rakkautesi häntä kohtaan. Päivä kerrallaan. Siitä se polku löytyy :flower:

 

ei se lapsi rahasta perusta.Mutta kuten edellisestäkin kirjoituksesta voi lukea, ei se paljon huolia helpota, että elää köyhyydessä. Ja mitä enemmän huolia, sitä vaikeampi jaksaa. Se nyt vaan on niin, että vuokra pitää maksaa ja se pitää maksaa yksin jos toinen ei ole mukana, ja ruokaa pitää saada ja lapselle tarpeet ostettua. Saati jos sairastutaan/tarvitaan lääkkeitä tai muuta yllättävää tapahtuu. En ymmärrä mistä saan asunnon, vuosi kait tässä yksiössä menettelee, vuokra 500, joka on halpa tänne stadiin. Kaksio olisi pakko saada, kaupungin vuokra-asuntojono on toivoton, mut siellä keikutaan. Seuraava neuvo voisikin olla, että MUUTA MAALLE.
Ja miksikö ihmiset ei halua/uskalla tehdä lapsia? ei edes pariskunnat, jos eivät ole erityisen hyvätuloisia? Just siks. Ja sitten kuulee kaikenlaista paskakommenttia yksihuoltajista. Kuinka moni meistä on joutunut tähän tilanteeseen tahtomattaan? Ei tätä monikaan ole vapaaehtoisesti valinnut. On se niin helppoa, kun voi miehenä muuttaa mielensä! Haluan vauvan! Ei sittenkään, haluan olla vapaa! Mies voi perua, nainen ei. Mies voi olla tekemisissä, tai sitten ei.Vittu että vituttaa kaikki luuserit.
Kait se tästä, mutta suren ja ihmettelen "miehiä". Huvittavin oli tuo "ota mies Suomesta". Täällähän niitä valioyksilöitä tuntuu kasvavan puissakin!

 

Meidän tarinamme:


Oltiin keretty seurustella jo edellisestä kesästä asti.
Olin aivan rakastunu tähän mieheen, ja meillä rakkaus kukoisitikin vielä silloin. Ongelmia alkoi ilmetä yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mies jäi kiinni valehteluista mulle päivittäin, sain kuulla kuinka hän mustamaalas mua kavereilleen. Suoraansanottuna kerto aivan täyttä paskaa meidän elämästä. Ei mennyt kauaakaan kun huomasin saavani paniikkikohtauksia, ja olin todella masentunut. Kännissä mies alko käyttäytyyn todella agressiivisesti, ja kerta toisensa jälkeen meillä oli aina riita käynnissä, millon mistäkin syystä. Tein kaikkeni että ukko ei suuttus, ja jätin monet mielipiteeni omiksi. Kerrankin se kävi humalassa käsiksi ja jouduin lähteen koirien kanssa omasta kodista karkuun, koska en uskaltanu olla kotona.(se kerkes hajottaan kaikki puhelimet, että en voinu soittaan apua) Mies oli aivan tolkuttomassa humalassa sillon. Aina vaan annoin anteeks, koska uskoin hänen "vilpittömiin" anteeks pyytöihin ja kuinka hän mua rakastaa. Silloin taisin ensimmäisiä kertoja miettiä, miksi kaikki oli aina minun syytäni. Ja arvatenkin aloin todella uskoa siihen, että jos muuttuisin, mieskin muutuisi. Meillä oli todella hyviä hetkiä, mutta pelko toisen menettämisestä vaivasi päivittäin. Jouduin sairaslomalle, keskivaikean masennuksen takia. Panikkikohtaukset alkoivat olla jo arkipäivää. Muistan yhdenkin kerran kun olin tosi huonona, vielä yksin kotona. Olin joutunut ottamaan lääkkeen päivällä, ja illasta olo taas paheni. Soitin poikaystävälleni joka oli lähistöllä käymässä kavereillaan. Itkin sille puhelimeen kuinka paha olo mulla oli, ja että joutuisin kohta turvautuun taas kohtauslääkkeeseen. Ei se mun luokse voinu tulla, nimittäin televisiosta tuli jääkiekkomatsi ja hän oli luvannu kattoa sen jätkien kanssa. Se oli varmaan ensimmäinen isku, joka tuntui todella. Arvatkaapa mitä tapahtui sitten kun se iltamyöhään tuli, pikku kaljossaan? Mä vaan itkin sille vessan lattialla ja se pyysi anteeks ja myönsi tehneensä tosi paskamaisesti. Annoin anteeks, tietenkin.
Tässä vaiheessa mun ystävät ja vanhemmat eritoten alko jo huomautteleen kuinka mun pitäs havahtua. Jätin niille kertomatta monia asioita, tai ainakin sievistelin niitä paljon. Meni taas viikko kaks ettei ollu juuri mtään ongelmia, kunnes hän jäi kiinni mulle taas valehtelusta. Tällä kertaa se olikin hieman isompi juttu. Se oli nimittäin sotkentunut eräänlaisiin "bisneksiin", ja mä jouduin osaksi siihen sotkeentumaan myös. En hyväksynyt ollenkaan ja hän aiko lopettaa heti alkuunsa. Niin ei tietenkään asiat menneet, se vaan salas multa sen jälkeen kaiken. Tässä vaiheessa mulla alko jo palaset loksahtaa kohilleen, aloin jopa kuunteleen järkipuhetta. Ja viimeinen silaus tais olla kun eksyin netissä sivuille jossa kerrottiin tästä "narsistisesta persoonallisuushäiriöstä" Valehtelematta jokainen lause piti paikkansa. Tajusin myös miksi itse olin niin huonossa kunnossa ja mistä se johtui. Alkoi täyskäännös. Keräsin voimia, ja tukea ystäviltä. Jätin miehen. Jo sinä samana päivänä tunsin olevani kunnossa.
Jopa se, mitä hän selitti eron syyksi yhteisille ja omille kavereilleen (hän oli jättänyt tietenkin minut) oli se että minä olin kuulemma pettänyt sitä. Monen kanssa jopa. Eräsikin siinä "listassa" olevista oli hyvä ystäväni, jonka oli tukenut minua paljon niinä pahimpina aikoina. Järjetöntä. Oli tosi rankkaa senkin puoleen, koska useimmat ihmiset uskoivat kaiken mitä se kertoi. Vaikka koitin olla välittämättä, (aika hyvin se onnistuikin) se kasvatti syvää vihaa tätä ihmistä kohtaan. Ei mennyt kauaa kun hän tapasi jo uuden tyttöystävän. Kuukaus eron jälkeen tulikin totaalinen täyskäännös. Olin jo asennoitunut siihen että tämä ihminen olisi taaksejäänyttä elämää, ja opettelin olemaan yksin. Raskaus testi näytti kahta viivaa. Tein sen koska pillereiden "menkkatauolla" ei alkanu kuulumaan minkäänlaisia merkkejä kuukautisista. Olin siis 11 raskausviikolla ja asia varmistui ultrassa. Voi luoja sitä tunteiden myllerrystä. En todella tiennyt mitä tehdä, minkään asian suhteen. Olisihan minulla ollut viikko aikaa keskeyttää raskaus.
Ultrassa kuitenkin liikutuin, siitä pikku matkustajasta joka oli ollut jo monta kuukautta matkassani. Se kuinka sen pikkuinen sydän sykki kiivaasti, kuinka se oli jo vauvan näköinen.
Päätin pitää lapsen. Siitä päivästä lähtien tunsin itseni täysin parantuneeksi masennuksen kourista, sairaslomakin oli jo loppunut ja aloitin uuden sivun elämässäni. Lopetin tupakoinninkin kuin seinään, ja paransin elämäntapojani entisestään. Lapsen isälle kerroin sitten kun pöly oli hieman laantunut. Mietin jo valmiiksi miten hän tulisi reagoimaan, olihan se puhunut joskus kuinka vaihetaan auto isompaan jos perheen lisäystä tulee jne.. vielä kun oltiin yhdessä. Itsevarmoin ottein otin puhelimen kouraan ja soitin. Kerkesin kertoa nopeasti asiani ja puhelu piti lopettaa koska hänellä oli kiirettä töissä. Ei sanonut juuta eikä jaata silloin, kun kysyin hänen suhtautumistaan. Seuraavana päivänä sain kuitenkin tekstiviestin. Kertoi hyvin selkeällä suomenkielellä, kuinka hän ei ota mitään vastuuta tästä asiasta, koska oon kylillä jakanu persettäni ties kelle. Että lapsi ei kuulemma ole hänen. En vajonnut hänen kanssaan samalle tasolle vastaamalla hänelle mitään.
Päätin sitten että tulemme kyllä pärjäämään kahdestaankin, onhan minulla myös paljon ystäviä tukena ja omat vanhemmat. Näin sitä ollaan kasvateltu massua jo 20 rv ajan ! Alun itkunsekaisesta vihasta ollaan pääsy jo askel ylemmäs ja olen jo oppinut päästämään vihasta irti, joka päivä enemmän. Eihän se lapsen vika ole, vaikka sillä tuommoinen "isä" onkin. Toivoisin että hän ei missään vaiheessa edes tulisi ottamaan meihin yhteyttä, vaikka tiedän että hänellä on oikeus lapseensa, jos/kun saattaa kasvaa aikuiseksi. Ehkäpä hän maksaa silloin miltei 500?velkansakkin minulle, kenties? Mutta nyt on parempi että saamme onnella odotella koirien kanssa uutta perheenjäsentä kolmestaan. Voimia teille kaikille muillekkin yksinodottaville, sitä kyllä tarvitaan ! :hug:

 

Tuntuu, että monella tällä palstalla kirjoittavista hävinnyt mies on narsistinen tapaus. Ei oikeastaan tunnu että lukisi erillisistä persoonista lukiessa misten kuvauksia, vaan yhdestä ja ainoasta tyypistä!

Lähinnä mietinkin, että TODELLA hyvä, että tässä vaiheessa on päässyt eroon kyseisenlaisesta luonteesta, ajatelkaa jos olisi pieni vauva joka kaipaa kaiken huomion, ja narsistinen mies manipuloimassa samaan aikaan, YHTEISHUOLTAJUUDELLA. huh, en halua ajatellakaan. Silti, on olemassa riski että mies vielä koettaa lapsen kautta vaikeuttaa elämää jotenkin, ellei kiinnostus täysin lopahda.

Suosittelen neuvolan psykologia apuna tällaisten miesten aiheuttamien ongelmien käsittelemisessä, ja miksei muitakin alan auttajia. On kuitenkin hyvä, että viranomaiset tietävät tapauksesta varhaisessa vaiheessa, sillä narsistisen persoonallisuushäiriön omaavat yksilöt ovat mestareita puhuttamaan jopa viranomaiset haluaamaansa kohdetta - tässä tapauksessa äitiä - vastaan.

Itselläni asiat ainakin loksahtivat täydellisesti paikoilleen ymmärrettyäni entisen mieheni olevat narsistinen persoona, ja helpotti suunnattomasti omia asian käsittelemisiä. Vihakin hävisi, ja olen lähinnä iloinen, että mies on pois kuvioista uuden naisensa kera, ja saan terveen kasvualustan tulevalle lapselle. Ja on ihanaa vihdoinkin iloita raskaudesta ja nauttia elämästä muutenkin, kun sairas ihminen ei ole latistamassa ja alistamassa sinua valtaasi.

Voimia kaikille, ja joka ainoalle jolla miehen luonteenpiirteet vastaavat narsismia, kannattaa muistaa että narsisti ei muutu koskaan, eli karkuun ja lujaa!

 

Kiva kun löysin tämän ketjun. Ilmoittaudun myös yksinodottajaksi... Rv 12+4 ja kaksi lasta ennestään, avioero vireillä, asumuseroa yli vuosi takana.

Löysin sitten uuden miehen toukokuussa, josta melkein ensi tapaamisella raskaaksi. Mies oli tukemassa että lapsi pidetään, meistä tulee ihana perhe yms. No sain miehen kiinni pettämisestä vaikka oltiin jo sovittu seukkaamisesta. Jätin kertaheitolla jätkän vaikka aneleekin että antaisin toisen mahdollisuuden...Kaiken lisäksi olen huomannut näitä narsistisia piirteitä myös tässä tyypissä... joten tarkkaan harkitsen annanko yhteishuoltajuutta lapseen. Onneksi on vielä aikaa synnytykseen.

Mun hermo ei kestä enää toista suhdetta jossa jäisin kakkoseksi, vaikka ensimmäisessä avioliitossa jäimme lasten kanssa miehen päihdeongelmien takia eikä uskottomuuden takia paitsioon ja sitä helvettiä ei kukaan kestä...

Eniten syyttää itseään tyhmyydestä että luotti "hyvään tuuriin" kun ei yhdyntää hoidettu ihan loppuun asti... aivan kaistapäistä hommaa. Mutta olen ollut yksin jonkin aikaa ja sitä jotenkin vain antoi palaa.

Voimia teille kaikille, tiedän vauvan hoitamisen aika rankaksi mutta kyllä siitä selviää, ja se antaa todella paljon iloa, varmasti!!

 

Uskomatonta...

Kyllähän mä tiesin että en ole ehkä ainoa nainen maailmassa jolle on "käynyt näin", mutta en tiennyt että meitä on näin paljon. Oltiin lapsen isän kanssa yhdessä hiukan alle vuosi ja hän oli se joka alkoi lapsesta ensimmäisenä puhumaan. Olen itsekin erittäin lapsirakas joten sitten sitä vaan mietittiin että koska olisi paras aika hänen maailman syntyä. Kun tulin raskaaksi, herra ilmoitti ettei halua kanssani olla ja eikun akka pihalle :ashamed: Hän alkoi heti katsella mistäs niitä abortteja saa ja oli siinä pientä väkivaltaakin mukana. Nyt on viikot 33+2 ja välillä tuntuu pahalta, välillä hyvältä. En haluaisi missään nimessä enää lapsesta luopua, mutta välillä se raastaa syvältä kun ei ole sitä toista jonka olkapäähän nojata ja tulee mieleen miten paljon helpommalla olisi päässyt sen abortin kanssa. Tekee pahaa katsella onnellisia odottajia joissa myös isä touhuaa uuden ihmisen tulosta. Näitä tunteita ei ehkä ymmärrä kuin sellainen joka on käynyt saman läpi, meinaan multa on kaverit aika totaalisesti hävinneet, kun ei musta enää olekkaan baariseuraksi...

Sainpa kaiken kuulostaman negatiiviselta ONhan tää iloinen asia ja täytyy vaan jaksaa uskoa huomiseen. Mä uskon kuitenkin että yksi hyvä vanhempi on parempi kuin kaksi ei-niin-hyvää jotka on keskittyneet esim. toistensa kanssa riitelyyn.

Jos Turun seudulta löytyy vastaavassa tilanteessa olleita/olevia, ottakaa yhteyttä =) Ikää mulla siis 23v

 

Muistan oikein hyvin reilun vuoden takaa noita tunteita: Kuinka minä päälle kolmikymppinen voin olla yksin ja raskaana. Lapsi toki oli minulle hyvin toivottu, mutta kait olin aina kuvitellut että olisi se mies ja koti ja kaikkea...
Aina elämä ei vain niin mene, että silloin kun on "kaikki hyvin" niitä lapsia ei tule, ja kun kaikki ei ole hyvin niin tuleekin pikkuinen yllätys!

Rankasta raskausajasta huolimatta kaikki on mennyt HYVIN ja lapsi on antanut niin paljon! Olisinpa uskonut sen odottaessani, ja nauttinut ihanasta masustani.

Vuosi on kulunut. Sekuntiakaan (no, joo...toki ajoittain hihat palaa minultakin...) en antaisi pois. Ja mikä parasta Yksin Pärjää Hyvin!!!
Apua on toki etsittävä ja hankittava yh-kavereita joille voi narista niin että todella saa ymmärrystä

Voimia kaikille Odottaville ja Yksin lapsen kanssa eleleville :hug:

 

http://tuike.info/ on yhteisö yksin odottajille ja yksin lapsensa saaneille, toimintaa on jo ainakin seuraavilla paikkakunnilla:
Helsinki (pääkaupunkiseutu)
Oulu
Tampere
Jyväskylä

Itse luin TUIKE-yhteisöstä paikallislehdestä, vähän sen jälkeen kun olin yksin lasta odottanut ja saanutkin vauvan jo. Yhteisöstä olen saanut valtavasti tukea ja ihania ystäviä, ja he jos jotkut ymmärtävät mitä se on olla lapsen kanssa yhden vanhemman perheen ainoa vanhempi. Tapaamiset eivät ole mitään ruikutusta, vaan yhdessäoloa, muutamia hetkiä, jolloin voi vain olla ja nauttia seurasta.

Aikaisemmin naureskelin vertaistuelle, nyt olen tosi onnellinen tästä vertaistukiryhmästä!

Voimia kaikille!
:heart: :heart: :heart:

 

mä tulin yllättäen raskaaksi, kun oli jo 3v suhdetta takana... lapsen isän suunnitelmiin se ei sopinut. Halusin pitää lapsen ja odotin alku sekä loppu raskauden yksin. sain 6kk sitten pojan :heart: Lapsen isää ei pahemmin ole näkynyt tai kuulunut... kymmenisen tuntia. 5kk jaksoin markkinoida poikaa, mutta en enää jaksa kuluttaa energiaa isään. Huomasin: Kannattaa jatkaa elämää ja olla lapselle perhe. Aluksi kaikki oli vaikeaa ja varmasti tulee joskus tulevaisuudessakin olemaan, mutta päivä kerrallaan. Elämä kantaa

 

Oon 1,5vee pojan yksinhuoltaja. Raskausaikakin meni aika yksinäisissä merkeissä, vaikka iskä sillon oli jollain tasolla kuvioissa, kun omilta intresseiltään ehti. Nyt jälkiviisaana ajattelen, et ois jo heti ensimerkkien aikana, eli ekalla kolmanneksella, pitäny tehä miehelle homma selväksi etten sellasta epämääräistä sekoilua kattele ja ottaa langat täysin omiin käsiin. Nyt ei isä ole lainkaan kuvioissa, eikä ole ilmoittanut aikooko ollakaan.
Jos siltä vaikuttaa et yksin jää, niin kannattaa järjestää se oma elämä mahd pian kuntoon. Saahan se isä sitten kuvioissa olla, mut jos sitä liikaa sen varaan laskee niin voi pahasti pettyä. Yksin on todella hyvä elää lapsen kanssa ja apua ja tukea saa kyllä muilta äideiltä, sukulaisilta, ystäviltä, hoitajilta, kun osaa vaan pyytää. Elo on helpompaa kun huonossa suhteessa.
Helsingissä toimii Tuike- ryhmä yksinodottajille, kannattaa tutustua!! http://voimakirja.vuodatus.net/page/TUIKE

 

itse myös 3kk vanhan tytön yksinhuoltaja. Odotin tyttöäni myös yksin koko raskauden, sillä noin reilun kuukauden suhteesta lapsen isän kanssa ei ollut tarkoituskaan tulla koskaan mitään..sen piti olla viatonta hauskan pitoa. Kun sain tietää olevani raskaana halusin ehdottomasti pitää lapsen. Isälle ilmoitin lapsesta, mutta en vaatinut/vaadi häneltä mitään. Olen tehnyt hänelle selväksi, että on aina tervetullut tyttönsä elämään. Omasta lapsuudestani tiedän, että rakkautta ei synny pakottamalla. Lapseni isukki on myös tietoinen, että tytölläni on niin halutessaan oikeus selvittää isyys täyttäessään 15 vuotta..
Raskausaikani meni hyvin eikä yksin odottaminen tuntunut mitenkään yksinäiseltä. Olin oikein seesteinen ja onnellinen. Nyt kun lapsen kanssa on kahdestaan eikä isästä mitään kuulu,vaikka lähetän tytön kuulumisia, kuvia ja kehitysasteita hänelle viikoittain, niin surettaa tämän pienen nyytin puolesta. Mielestäni tästä surusta huolimatta
meidän kaikkien yksinhuoltajien täytyy vain yrittää välittää lapsillemme mahdollisimman paljon positiivisia tunteita ja voimaa tähän elämään. Itse aion selvitä lapseni kanssa paremmin kuin hyvin ilman hänen isäänsä ja antaa tyttöni rakentaa elämänsä sekä isäsuhteensa rauhassa ajan kanssa.

 

Jotenkin tuntuu etten ihan sovi teidän joukkoon kun halusin tehdä lapsen yksin, mutta silti myös parilliset raskaanaolevat tuntuvat erilaisilta. Eli saisiko liittyä tänne odottelemaan vauvan ulostuloa?

PS. Olen myös melko yksinäinen koska kun vauva ilmoitti tulostaan niin selvisi oikeat kaverit ja niitä jäi alle 5. Kaikille muille alkoholi on tärkeämpää ja olisi kiva tehdä jotain alkoholitonta joskus viikonloppuisin! Asun espoossa..