Yhtäkkiä raskaus ahdistaakin

[Ahdistelija]

..taikka olihan se heti vähän shokki vaikka olen haaveillut raskaudesta mutta vissiin oiskin pitänyt vaan haaveilla.. Ajatukset heittelee kokoajan, puoli tuntia ja voin olla jo eri mieltä ja ahdistunut eri asiasta.

Aamulla ajattelin että kamalaa jos en saa pitää tätä vauvaa tai että jos sille tapahtuu jotain, eilen illalla pelkäsin että kuitenkin tulee kesken, (olen siis ihan alussa 5. Viikolla)no päivällä mietin että kuitenkin tulee jokin komplikaatio,esim raskausmyrkytys pahana (sukurasite) ja varmaan kuolen siihen.. No se ajatus meni ohi ja sain sanottua miehelle että ahdistaa jos joudun luopumaan tästä, hän sanoi että kuka semmosta muka edes vaatisi.. No sen jälkeen mua alkoi ahdistamaan koko raskaus, ettei musta oo tähän, mitä jos pilaan miehen elämän,meidän suhteen, jään yksin.. Kun ois pitäny puhua enempi,suunnitella..nyt tää vaa tapahtu..tää on iha sairasta(

Kohtalotovereita?!

 

[vieru]

se tunne kerkeää mennä ohi ennen kuin vauva syntyy. sulla on aikaa valmistautua siihen ja ajatukset muuttuvat posiitiviseksi. Onnea odotukseen.

 

[nulju]

Se on elämää. Rauhoitu. Elämäntavat vaan muistat raskauden mukaan. Ehtii tuota sopeutua, turha kriiseillä.

 

["Tiiu"]

Onnea raskaudesta! Tunteet heittelee laidasta laitaan,välillä olet onnesi kukkuloilla,toisinaan ahdistaa ja kaduttaa. 9kk aikaa sopeutua,lopulta rakastat vauvaa lopun elämäsi <3

 

[Ahdistelija]

Nyt jotenkin pelkään kaikkein eniten että mies tuleekin katumapäälle ja joskus möläyttää sen, kun nyt on käyttäytynyt yllättävän lunkisti, sekoonkohan mä?

Alkuun mies just sanoi että olisi täytynyt puhua ja nyt ollaan tässä tilanteessa..nii ois pitäny,sitä jotenkin on vaa ollu nii varma et jos tuun raskaaksi niin se on maailman ihanin asia..

 

[Hep!]

Samoja tunteita ja kolmannesta kyse. Toki edellisissä ei ole ollut moista tunnetta. Nyt "pelkään" olevani raskaana ja samalla toivon sitä. Olen aivan seko. Toki nämä tunteet johtuvat ulkopuolisista seikoista, elämäntilanteesta.

 

[Ahdistelija]

Meillä ei oikeastaan ole sen kummemmin elämäntilanteessa mitään vikaa, vaikka eihän koskaan varmaan oo oikee hetki jos oikein miettii.mut ei olla mitn teinejä,lähempänä on 30 v ku 20v..

Mietin vaan just itteeni et oon kyllä aina tällainen uusissa tilanteissa, ahdistun ja pelottaa, se tunne on vaan niin voimakas pahimmilla hetkillä et tuntuu ettei selviä.

En kuitenkaan jäisi loppuunsa yksin,tukiverkostoa on.. Nyt skitsoilen vaan tästä että pilaan miehen elämän,hän ehkä olisi odottanut vielä, mutta on kuitenkin sanonutkin että toisaalta haluaisi nyt tämän jos on tullakseen,pelkään vaan että hän sittenkin ahdistuu..

 

[Heps!]

Se menee ohi, aivan varmasti. Kun eka lapsikin vielä kyseessä. Kun saat ensi kerran lapsen syliisi niin kaikki nuo ajatukset katoavat AIVAN VARMASTI. Onnea raskaudesta!

 

[eihätää]

Ihan täysin normaaleja ajatuksia ensimmäistä odottavalle, uusi elämäntilanne varmaan jännittää teitä molempia. Siksi raskaus varmaan kestääkin niin pitkään että ehtii sopeutua ajatukseen

 

[(Laura)]

Odotan kolmatta ja oli hartaasti toivottu raskaus. Alku meni hyvin ja ajatus uudesta pienestä oli ihana! Nyt rv 19+ tuntuu että kasvava maha ahdistaa,olo tuntuu läskiltä ällötykseltä, kaikki tarvikkeiden ostaminen tympäsee, töissä suorastaan vituttaa kun ei saa tehtyä kuten ennen (hektinen sairaalan osasto jossa välillä mennään juosten). Kaiken kukkuraksi pelkään synnytystä ekaa kertaa.. Sitten on paha ja syyllinen olo kun ei osaa nauttia tästä.. Mutta tiedän kokemuksesta että kyllä tämä iloksi muuttuu kun saa vauvan syliin. Ap:lle ja muillekkin tsempit! Tää on joku paniikki elämänmuutoksesta/hormooni juttu eikä liity mitenkään siihen että ei haluakaan lasta.

 

["jeps"]

Jokaisessa raskaudessa tuntenut näitä erilaisia fiiliksiä lapsesta, vaikka jokainen lapsi on "tekemällä tehty".

Esimerkiksi miehenekin totesi pelkäävänsä ajatusta pienen käsittelystä - ja siis kokemusta tästä kuitenkin…

Odotan innolla ja välillä pelkään pahinta… että NÄIN vaan hormoonejen kanssa mennään.

 

[normia]

Molemmissa raskauksissa olen ekat 12 viikkoa halunnut perua koko jutun. Että sillee...

 

[Ahdistelija]

Nyt mulla just TÄLLÄ HETKELLÄ on aika rauhallinen olo, ajattelen kyllä kokoajan sitä että mitähän tuo mies miettii ( ei koskaan oo ollu kova puhumaan) minä taas oon sellanen et puhumalla käsittelen asioita ja vatvon muitten kyllästymiseen asti asioita.. Siitä oon onnellinen et oon ennen raskautta tupakoinu, nyt loppu ku seinään kun tuli positiivinen testi, välillä on niin epätodellinen olo koko raskaudesta että oon uusinu testin aina, no positiivistahan se on aina näyttäny ja viiva vaan tummuu.. Mutta siis niin tupakkaa ei oo tehny mieli vaikka epäröin tätä et pitäiskö tää keskeyttää,onko tähän sitten kuitenkaan valmis?! En ois ikinä uskonu ajattelevani tämmöistä et onko valmis vai ei... Plaah + tuntuu et näiden ajatusten kanssa on aivan ku 15vee,ei tunnu yhtään kypsältä olo..

 

[ihan tiedox]

no se on sellasta että joskus saataa ahdistus iskeä