Wish A Baby 92

  • Viestiketjun aloittaja Mari_
  • Ensimmäinen viesti
Illusia77
Huomenta!

Täälläkin päässä oli hauskempi herätys kun mies kömpi sänkyyn klo 1 tullessaan reissulta kotiin...otettiin vielä uusiksi aamulla :) Tiedän ottavani vauvatehtailusta liikaa stressiä, mutta olisi se niin ihanaa jos se nyt onnistuisi...petyn niin valtavasti joka kuukausi kun täti tulee, vaikka yritänkin suhtautua asiaan parhaalla mahdollisella tavalla, hokemalla kyllä se sieltä vielä tulee...

c¨,)~, kyllä minäkin pelkäsin ensin alkuun aivan kamalasti, mutta mitä enemmän katson sarjaa, sitä enemmän tulee tunne että kyllä se siitä, yksikään lapsi ei ole vielä mahaan jäänyt. Ja kun osaa ottaa asian siltä kannalta että homma hoituu kyllä, niin se myös hoituu. Mahdolliset kivut, keisarinleikkaukset, repeämiset ja episitomiat mietyttää tietysti, mutta luotan siihen että olen hyvissä käsissä laitoksella, ja jos muutkin on selvinny niistä ajan myötä, niin selviän kyllä minäkin. Kivun vastapainoksi kun on saanut jotain niin ihanaa.

Tietysti kaikki mistä ei oikein tiedä mitään pelästyttää, mutta luulenpa että jahka on kokemusta saanut, osaa suhtautua asiaan toisella tavalla. On tietysti olemassa henkilöitä joiden puoleen voi kääntyä asiasta juttelemaan mikäli tunteet eivät anna periksi.

Aurora: San Francisco oli ihan kiva muuten, mutta en suosittele siellä autolla ajamista, se oli kyllä semmoinen sokkelo kaupunki, ja leffat ja sarjat eivät liioittele yhtään: kadut ovat todella jyrkät ja minä en ainakaan ajaisi siellä vaikka se mieheltä onnistuikin. Tosin hän vannoi ettei ikinä tee sitä uudestaan. Alcatraz oli mielenkiintoinen paikka, ja Ghirardellin suklaakaupasta (alkuperäinen Ghirardellin suklaatehdas oli aikanaan kaupungissa, ja sieltä löytyy vielä tehdasrakennukset jotka nykyään toimivat ostoskeskuksena) ostimme suklaata eri muodoissa 40 € edestä, mm. tuliaisiksi ja tottakai omaan käyttöön :). Mutta jos saisin päättää minne jenkkeihin menisin uudestaan, niin viehättävä pikkukaupunki nimeltään San Luis Obispo sekä Lake Tahoe vetäisivät pisimmän korren.

Joudun tietysti keikkaleskeksi heti illalla kun mies lähtee soittamaan bändinsä kanssa, mutta saanpahan aikaa miettiä pukeutumistani huomisiin kaverin häihin! Ja ilman muuta perjantai 13 päivän kunniaksi sain kuulla etten saakaan hakemaani työpaikkaa lastentarhaan syksyllä, joten nyt meni haku uusiksi. Olisi kiva tietää ennen heinäkuun loppua kun tämä kesäduuni loppuu että mistä sitä jatkoa saa, laskut kun pitää maksaa joka kuukausi työtilanteesta riippumatta...

Tulipa taas tuijotettua omaa napaa, yrittäkää kestää :) Hyvää viikonloppua teille kaikille, ja yrityksiä kehiin että saadaan kohta kivoja uutisia!
 
Mari_
Tosta synnytyspelosta ja repeämistä vielä sen verran. Mieheni oli kuunnellut radiota ja siellä oli keskusteltu siitä amerikkalaisesta miehestä(joka onkin nainen, jolla on miesten vehkeet, mutta kohtu), tämä henkilöhän on nyt siis raskaana. Synnytyksen oli kuulemma aikonut hoitaa alakautta, tätä varten häntä oli jouduttu hieman muuttelemaan leikkauksessa, sillä vauvan pitäisi juttujen mukaan syntyä rektumin kautta! Eli normaali alatiesynnytys taitaa olla aika helppo tapaus tuohon verrattuna.. ;)
 
c¨,)~
Huomenta! Oikein mukavaa Juhannusviikon alkua! :)

Mari; Juuu, minäkin luin tuosta varmaankin samaisesta mies/naisesta seiskasta. En tiiä miksi, mutta mua rupes etomaan kun katoin sitä kuvaa partoineen ja vauvamasuineen. Oikeen jäseniä pakotti kun katto sitä.. Vaikka pidän itteäni aika avarakatseisena, niin se ajatus tökki. Ja vielä se, että takimmaisen reijän kautta synnytys, niin huhhuijaa..

Sitte omaa bellybuttonia.. Nyt mennään kierrossa päivää 28 (suunnilleen), eikä mitään sen kummempia oireita. Mitä nyt muutama näppylä taas naamaan pamahtanu niin kuin yleensäkin ennen menkkoja. Ei varmaankaan ole napannu tässäkään kierrossa, ihan on semmonen fiilis. Pitää ny ootella vielä ainaki se puoltoista viikkoa, kierrot kun on ollu sitä 27-37 pv.. Yritys on ainaki ollu niin kovaa, että ei paremmasta väliä!! XD

Onkos muita lähiaikojen jännäilijöitä..? (Ei pysty ed.sivuja lukemaan, kun tää katoaa....)


 
Illusia77
Tätiä odotellaan myös täällä, juhannuksen päätteeksi. Ensin olisi tosin kiva selvitä tästä kuumeesta ja oksennustaudista joka iski viikonloppuna päälle. Aamulla oli vielä 38,1 kuumetta, nyt se on jo madaltunut. Päässä takoo aivan mielettömästi ja hirveä huimaus iskee joka kerta kun ylös nousen, ja kaikkia raajoja särkee...mikä lienee kesäflunssa.

Mutta ilmeisesti Terot auttavat näihin endon kipuihin todella hyvin, pientä vihlaisua vaan olen tuntenut, ja se taas ei ole mitään verrattuna siihen mitä se aikaisemmin oli. Ihanaa...

Painun nyt takaisin pehkuihin, kun tuli yllättäen taas kuuma ja huimaava olo...plääh.
 
Hilma77
Pahus, Illusia, oletpas inhan taudin riesaksesi saanut! Toivon, että paranet juhannukseen mennessä. Mutta hyvääkin; Terot toimivat sulla kuten pitääkin!

c¨,)~ Kovasti pidän sulle peukkuja pystyssä! db db db db

Löysikö täti Annukan? Muita jännäilijöitä ei taida olla.

ON Terojen vaikutus ei ainakaan vielä näy - kukintaa tarkoitan. Mutta ei ole valitettavasti kyllä muitakaan tuntemuksia. Valkovuotokin on ollut tosi vähissä; en edes muista koska viimeksi. Mutta siirrän ajatukset lyhyeen työviikkoon ja juhannukseen :)
 
*Meirami*
Moikka :)

Tänne ajauduin nuuskimaan muiden haavelijoiden kuulumisia.
Ollaan tytön kanssa mummulassa lomalla ja täältä löytyy tällainen moderni kapistus kuin internet!!!! (jota meiltä kotoa ei tosiaan löydy....)

Joku saattaa mut muistaakkin edelliseltä haaveilu ja odotus ajalta, jolloin tuli töissä aina notkuttua täällä kirjoittelemassa. Nyt on sitten kirjoittelut jäänyt vähiin kun kotona oleilee.

Nythän meillä on sellainen tilanne että tytsy on 10kk, ja uus vauvakuume puskee päälle.
Tyttöähän me yritettiin reilu vuosi, ja kierto ei ole vielä tasoittunut imetyksen jälkeen, joten aika realistisesti tässä koittaa ajatella että ei välttämättä ihan heti tärppää. Mutta ainahan sitä saa toivoa ja haaveilla.

Mua kyllä hiukan meinaa naurattaa ajatus karvasesta miehestä puskemassa lasta maailmaan.... huutaakohan se niinku miehet huutaa vai onkohan siinä kimakampi ääni!? Äh, olenpa vähän ilkeä :( mutta no can do, naurattaa se!

Synnytyksestä yleisesti: mulla jäi siitä hirmu positiivinen mieli ja se sattu vähemmän kun olin ajatellut, mutta oli taas fyysisesti paljon rankempaa. Mutta siitä selvisi, ja aika kultaa muistot :)

Jep, nyt pitää juosta neidin perään katsomaan ettei se tee mitään ilkeyttä!

-Meirami kp 31/jotain
 
c¨,)~
Tosi hienoa Illusia, että ne kivut on vähentyneet! :) Pidetään peukkuja, että sait sen miehes sidottua siihen sängynpäätyyn oikeaan aikaan.. :D Pikaista paranemista yökkitaudista!

Kiitokset taas peukuistasi Hilma. :D Mulla on vaan yks clearblue kaapissa oottelemassa, saas nähä kuinka pitkään malttaa olla pissimättä siihen..

Meirami; Se mies/nainen kun on alunperin ollu nainen niin sillähän on varmaan ollu aikas naisellinen ääni.. Mutta toisaalta, se varmaan on jotain ukkohormonelleja saanu, niin saattaa olla että sillä on möreäki ääni. Hmmmm... No joo, jääköön omaan arvoonsa tämä mietiskely, menee pian höpsis! :) Lykkyä teillekin yritykseen!

 
sars76
Mahtuuko vielä mukaan? Itsellä takana melkein 10kk yrittämistä...Reilu vuosi sitten leikattiin 3 isoa myoomaa kohdusta ja sen jälkeen on ollut yritys päällä. Sapettaa, kun ei tärppää. Tosin nyt, jälleen kerran :) kelailen, että joskohan nyt...Menkat pitäisi alkaa 13pvän kuluttua...On tää kyllä hassua, tää ainainen venailu. Eli Sars76, 31/35, Y 09/07, KP 16/29
 
c¨,)~
Tervetuloa Sars! Kyllä täällä tilaa piisaa! :) Meillä onkin melkein saman verran yritystä takana. Me jätettiin viime elokuussa pillerit pois ja tjot-meiningillä ollaan oltu liikkeellä. Tuntuu kyllä, että tässä eletään menkoista menkkoihin.. :D



 
sars76
Heis c¨,)~, sanoppa muuta: menkoista menkkoihin on hyvin tuttu ilmaisu. Täälläkin mennään ihan tjot-systeemillä; ollaan keskusteltu miekkosen kanssa asiasta ja tultu siihen tulokseen, että sit kun (toivottavasti jo pian, heh) tärppää, fiilikset on katossa, mut jos ei, niin sitten keksitään jotain muuta. En oo hirveesti halunnu käydä stressaa asian kanssa ja joksikin aikaa unohdinkin (kiitos työkiireiden) koko "aah-haluan-vauvan-pian"-ajatuksen, mut nyt taas...Elämäni pahin vauvakuume sessio käynnissä. Harrastatsä ovistestejä ja muita? Ite en oo lähtenyt siihen, kun sit jotenkin tuntuu liian yrittämiseltä + mun kierto on just ja jetsulleen se 29 pv. Lisäks himarit on melkoiset oviksen kynnyksellä :)
Ahistavinta on vaan se, että kaikki ympärillä lisääntyy ja itse senkuin vaan jatkaa väsäämistä. Mitkä sun fiilikset on näin pitkästä yrittämisestä? Alkaako mennä hermo?
 
Hilma77
Oi hei, maustettyttö Meirami! Tokihan mä sut muistan. Kylläpä aika on mennyt tuhottoman nopeasti; teidänkin pienokainen jo 10 kk. Toivon tietysti, että tällä kertaa nappaa nopeammin.

Ja tervetuloa sars76, mukaan haaveilemaan. Ja heti toki toivon, että täti ei tulisikaan kylään! bd bd bd bd Vauvakuume on mukavaa, vaikka välillä hermoja raastavaa.
 
sars76
Kiitos Hilma77 - toivotaan, ettei täti tosiaan tuu. Onko kellään muuten tietämystä noista veriryhmä asioista? Meinaan, että itse oon AB Rh- ja lekurissa on sanottu (mun leikkauksen yhteydessä), että jos ja kun tuun raskaaks, pitää käydä ottamassa piikkiä peffaan 2 kertaa ennen synnytystä (ensimmäinen ennen 12 raskausviikkoa) ja yks heti synnytyksen jälkeen. Kokemuksia?
 
c¨,)~
Sars; Ei tikutella.. ainakaan vielä. Saas nähä millon sitä siihen hommaan intoutuu. Toivottavasti ei tarvi. Ei tuo aika minusta tunnu pitkältä loppujen lopuksi.. Meillä kun ei "kunnon tahkoamista" ole ollut kun ihan pari viime kuukautta. Talvella oli jotenki horroskausi ja ressi, niin ei tullut niin jatkuvaan puputeltuakaan. Mulla on ollu koko ajan pillereiden lopettamisen jälkeen himot ihan katossa! XD

Eikös teillä ole nyt aikalailla "peitonpölisytysajankohta" meneillään? Ei ku peuhaamaan!! :)

 
sars76
c¨,)~, täytyy myöntää, ei meilläkään hirveetä väkerrystä oo ollut ko pari viimeisintä kuukautta. Kaiketi havahduttiin, että ei tässä enää yhtään nuorruta ja oma perhe olis kiva. Eh, mitä uraihmisten puhetta :)
Ja peti pysyy kylmänä jussiin saakka - mies on työmatkalla, mutta lauantaina kyllä nautittiin toisistamme... Saas nähdä.
Onpa muuten mukava kuulla, että tikkuhommat ei myöskään oo teidän juttu. Mites mies suhtautuu teidän "tahkoamiseen"?
 
c¨,)~
Sars; Meillä mies on koko ajan ollut valmis tekemään vauvoja.. Jo ennen ku oltiin kimpassa, se ehotteli, että vuokrais mun kohdun.. Siis ihan vitsillä, ollaan tunnettu 10 vuotta ennen kimppaan lyöttäytymistä. :) Muutenki se on koko ajan täysillä mukana, ja pettyy vähintään yhtä paljo ku minä aina tätin kurvatessa kylään. Millä mielin sulla mies? Minä uskaltauduin yrittämään, kun lyötiin hääpäivää lukkoon sillon viime syksynä (mentiin siis naimisiin lokakuussa). Jotenkin tuntui sopivalta ajankohdalta jättää ehkäsy pois.

Höh.. Nyt polttelee se hemmetin Clearblue tuolla kaapissa. Miten sitä sais maltettua mielensä..? XD Ootte varmasti ihan parhaita neuvomaan!! Hehh..
 
sars76
c¨,)~, heheheh, en todellakaan uskalla neuvoa mitään raskaustesteistä. Onko montakin päivää myöhässä? Meilläkin mies on todella messissä koko hommassa - tai siis jokaisen rakastelukerran jälkeen kaveri toteaa, että "nyt ihan varppii onnistuttiin". Toisaalta joka kerta, kun ne kirotut kuukautiset on alkanu, ei tehdä siitä mitään numeroo. Ehkä se pohjimmainen ajatus tosiaan on se, että kyl se jossain vaiheessa tapahtuu. Siis se plussaus. Nyt siis taas odotellaan...
Aika kliseinen kysymys, mut onko muuten suvulta tullut painostusta lisääntymiseen?
 
senora
*iloiset vilkutukset maustetyttö Meiramille* ... Olen sua kovasti talven aikana kaipaillut... Vai on neiti teillä jo 10kk... Onnea pikkukakkos-projektiin!!

plussatuulia myös muille...
*puuhhhh .... puhaltaa*
senora ja Tirppa 7vk 4pv
 
Aurora Vee
Hei taas kaikille! Ja terveiset Meiramille pitkästä aikaa! Lykkyä tykö kakkosprojektille, joko teillä siis yritetään?

Sars, en tiedä tunnistatko, olen tämän ketjun alkuperäistä porukkaa (nimeni näkyy lähes ylimpänä synnyttäneistä), ja aina välillä piipahdan katsomaan ketjun kuulumisia. :)

Meillä on juuri käynnistynyt pikkukolmosprojekti, ja sain eilen haamun haamun Clearbluella rv 3+1 (kierto n. 26pvää). Clearbluella olen kuullut monen saavan varhaisia plussia ja harvoin ns. vääriä positiivisia. Ei kun testaamaan ja aamupissasta jos kiertopäivät riittävät, c¨,)~!

Sarsille piti vielä kommentoida tuosta vasta-ainejuttua. Eli äidin ja vauvan veren eroavaisuudet voivat aiheuttaa ongelmia. Tavallisin on anti-D eli Rhesustekijän eroavaisuus, jos äiti on Rh- ja vauva Rh+. Tästä voi seurata ns. immunisaatio eli äidin veri alkaa hylkimään vauvaa. Tämä näkyy vasta-aineiden ilmaantumisesta vereen (verikokeet äidiltä raskausaikana) sekä vauvassa jonkin aivojen verisuonen virtausten huonontumisesta.

Synnytyksen jälkeen vauva voi kellastua ja hemoglobiini on alhainen. Ongelma on hoidettavissa kunhan raskautta ja vastasyntynyttä seurataan tarkasti.

Tarkista vielä faktat luotettavammasta tietolähteestä... ;-) Ja HUOM. ongelmat ovat harvinaisia, yleensä kaikki sujuu hyvin varsinkin ensimmäisessä raskaudessa!

Olen itse Rh- ja kummatkin lapseni Rh+, ja vasta-aineita on ollut kummassakin raskaudessa (vaikka esikoisen odotusaikana niitä ilmaantuu harvemmin). Esikoisella vasta-aineet tulivat vasta loppuraskaudesta eikä niistä aiheutunut ongelmia, mutta toisen kanssa vasta-aineita oli alusta asti ja enemmän (siitä huolimatta että sain vasta-ainepiikin sekä esikoisen synnytyksen jälkeen että kerran raskauden aikana).

Kävin sitten lähes joka viikko verikokeessa ja synnytys käynnistettiin varmuuden vuoksi laskettuna aikana. Poika kellastui ja oli sinivalohoidossa, matalaa hemppaa seurattiin useita kuukausia. Hän piristyi parissa päivässä ja on nyt erittäin vauhdikas 1½-vuotias.

Kolmannen raskauden kohdalla ongelmia voi tulla taas ja ne voivat olla vakavampia. Pahimmassa tapauksessa joudutaan tekemään verensiirto vauvalle kohtuun (hui!). Toivon vaan että tällä kertaa lapsi olisi Rh-negatiivinen.

Anteeksi te muut tästä luennosta...! Poistun takavasemmalle...
 
*Meirami*
Hihii, olihan täällä tuttuja :)

Aurora, juu, kyllä meillä on jo yritys päällä, mutta kun ei ole vielä tullut yhtään säännöllistä kiertoa, niin vähän hankala ajatella millon ois sellaisia jänniä päiviä, niin otetaan ihan rennosti ja katellaan rauhassa (just joo)

Onnea Senoralle nyytistä! Ja kiitos plussa tuulahduksista, musta tuntuu että ne lenteli tänne maalle asti :)

Ja Hilmalle halaukset :)

Mä tässä mietin että viitsisköhän tuota huvikseen tehä testin tässä joku päivä, vaikka en kyllä ikinä usko että ois voinu näin nopsasti napata, muttakun ainahan sitä niin helposti alkaa elätellä toiveita... No jos sitä malttais vielä jonku päivän odotella.

Mimmoisia juhannus suunnitelmia teillä?
 
Illusia77
Nyt alkaa hermot olla kireällä, jos vaan jaksaisivat...viime yö meni mahakipujen kouristelussa ja kuumeessa, ja kun heräsin 7:ltä olin täysin likomärkä. Mies heitti pari buranaa kehiin ja heräsinkin seuraavan kerran klo 12... ja ihan mukava olo oli.

Niinpä, OLI. Kuume nousee taas, ja tuntuu kuin joku puristaisi keuhkojani kasaan vähän väliä ja joka kerta kun nousen ylös huimaa aivan mielettömästi. En enää oksenna, mutta siinäkin on pitelemistä. Ja tämä kolme päivää jatkunut pääkipu koettelee enemmän kun mikään muu...

Sanokaa nyt joku että nämä saattavat olla raskausoireita...olisi kivaa saada hyvä syy tähän olotilaan. Jos ei kuume hellitä iltaa myöden joudun menemään lääkäriin, neljättä päivää kun en tätä olotilaa enää kestä...

Onnea vauvatehtailuun teille muille, tässä kunnossa kun ei paljon yritykset kiinnosta :)
 
c¨,)~
Heipparallaa taas.. Työpäivä takana, eikä kertaakaan päässyt tänne asti. :O

Sars; Ei meillä sen kummempaa painostusta ole ollu ilmassa. Muutama sukulainen meinaillu vaan, että olishan se mukava jos pikkusia tulis. Ihan siistiä vihjailua vain. :)

Aurora Vee; Onnittelut haamusta, mulla kaikki ulokkeet ristissä, että haamu muuttuu vahvemmaksi plussaksi!!! :D En tiiä, kovasti tekis mieli testata, mutta vasta kp 29/27-37 niin kaikkihan on mahollista. Se pettymys on niin kova, kun se negan antaa.. Jos juhannusta vasten tekis sen testin ja jos/kun on miinusta niin vetäs pöntön sekas ja piehtarois itsesäälissä.. Hyvä idea!!!! :)

Voi Illusia sua, kurjaa ku nuin kipeäksi tulit.. Vaikka niidenhän täytyy olla raskausoireita!!! :) hehhh..
 
sars76
Aurora Vee, kiitos "luennosta" - olin niin pihalla mun myooma-leikkauksen yhteydessä, etten oikein pystynyt imemään itseeni tota tieto-pläjäystä, mutta hämärästi muistin juuri nämä anti d tsydeemit. Asia tuli nyt vain mieleeni, kun oma lapsi on haaveissa...
Täytyy vain toivoa, että plussaisin pian ja kaikki menisi hyvin. Samaa toivon myös sulle tämän kolmannen raskauden yhteydessä, koska kyllähän haamuviivatkin lasketaan :)
c¨,)~, hyvä idea - tee testi ennen jussia ja sitten "kohtuudella" nuppi sekaisin.
 
c¨,)~
Huomenta!

Minä olen aikaslailla aikaisessa tänään.. :) Koira herätti klo 5, niin aattelin, että samapa se on nousta ja lähteä töihin. Pääseepä aikasemmin juhannuksen viettoon. :D

Tänä aamuna käytin sen ainokaisen testinkin sieltä kaapista kutkuttelemasta. Ja vaikka yritys olikin tässä kierrossa niin kovaa, niin näyttää siltä, että ei silti tärpänny. Voihan se tietysti olla, että ei näin aikaisin näy, mutta eihän se tällä tuurilla plussaksi muutu. Jospa se täti ees pian tulis sieltä. Jos ny ei sitte taas ole jääny koko ovis väliin..... vaan entäpä jos minä en enää ovuloi ollenkaan ikinä koskaan...!!! :( No joo.. Oottelemaan vaan ja siinä sivussa töitä. :)
 

Yhteistyössä