Wanna be positiivinen:)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kaksonen -82
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
jatkoa vielä:

Miehen vanhemmat asuu toisella puolella suomea (n.500km päässä) ja halusivat kuitenkin onnitella:
Saatiin ihan ruusukimppu, isoista punaisista ruusuista iso kimppu, kukkalähetyksenä! Siis niinkuin elokuvissa, lähetti soitti ovikelloa ja toi kimpun! ""Teille oli kukkalähetys...""
Suku on siis tainnut hyväksyä! =D
 
Ja taas täällä...oon käynyt seikkailemassa kaks plussan keskusteluissa eilen ja tänään. Lueskellut muiden juttuja kaikista näistä lapsiasioista.
Eilen juuri otin puheeksi sen, että monilla kestää kuukausia jopa vuosia ennen kuin tärppää. Mies oli sillä kannalla, että katsellaan ja vuoden päästä jos ei ole tärpännyt, niin tutkimuksia. Niin se lääkärikin sanoi, kun kysäisin kierukan poiston yhteydessä.

Kyllä kuulosti Unna minun korvaan romanttiselta. Mä varmaankin tulen hoitamaan meidän päässä lopullisen kosinnan, vaikka aiheesta onkin puhuttu monasti.

Eilen ja tänään kummallisia nippailuja masussa. Kp 16/28 tänään ja voi olla että ovis oli eilen tai tänään. Puolen välin mukaanhan se olisi ollut 9.7. Silloin ei vaan ollut minkäänlaisia tuntemuksia.

Onneksi olemme olleet ahkeria. Yhtään päivää ei ole jätetty käyttämättä sen jälkeen kun ehkäisy jäi pois.

Ihanaa päivänjatkoa kaikki tytöt! Palailen taas piakkoin. Kauaa ei malta pois pysytellä. Varsinkaan näin työaikana.
 
Oi ihanaa Eeva kun sulla alkaa loma!!! Mulla olisi vielä pari viikkoa ja sitten koittaa autuus!!! Millaisia lomasuunnitelmia teillä on? Ja tietty muutkin miten aiotte viettää lomanne?

Me ajateltiin mökkeillä, käydä vähän kiertelemässä Suomea ja sitten viikoksi Kreikkaan, ihanaa!!!

Mua ei ole vielä sormustettu, mutta uskoisin, että meillä tämä tulee tapahtumaan aika lailla samanlaisen Suomalaisromanttisesti, kuin Unnalla. Suomalaiset miehet ovat mielestäni niin mainioita, kun julkisesti ne ei puhu eikä pussaa ja sitten joskus kotona herkistyy sanomaan muutaman kauniin sanan. Tosin kyllä näitä muutamaa kaunista sanaa osaa sitten arvostaakin tosi korkealle ja ainakin tietää, että mies tasan tarkkaa tarkoittaa mitä sanoo, kun on sitä niin kauan kuitenkin miettinyt. Tämä nyt oli tällainen yleistys, mutta aikalailla tällaisia suomalaisia miehiä on ainakin mun kohdalle sattunut. En suinkaan tarkoita, että miehet on vain ja ainostaan tällaisia...

Jep, haleja!! Onko jännättäviä???
 
Moikka!
Ekaksi etelän lämpöön. Ja sitten hieman kotimaan matkailua. Kyllä onkin täysin loman tarpeessa. Ottaa päähän kaikki naamat töissä eikä huvita tehdä yhtään mitään.
Jännäily alkaa mulla kuun loppupuolella. Toivottavasti ei tee loma kummempia tepposia, että alkaisin uumoilla kaikkea ihanaa vain sen takia, että loma ja tekeminen siirtäisivätkin menkkoja.
Kyllä tuo nimetön odottelee kovasti rengasta, vaikka olin aina ajatellut, että se nyt on yksi ja sama, onko sitä kihloissa vai ei ja naimisiinkaan en ole ikinä hingunnut. En kyllä vieläkään lämpene ajatukselle häistä. Naimisiin menen vaikka Vegasissa tai maistraatissa...
 
Täällä taas, oviksen odottelutunnelmissa. Onnittelut Unna kihlautumisesta! Muistan itsekin miten hienolta tuntui katsella uutta sormusta nimettömässä, nyt se kuuluu jo vakiokalustoon (vaikka kyllä niitä sormuksia tulee vieläkin usein vilkuiltua, ja usein ne tuovat hymyn huulille ;)

Rentouttavaa lomaa kaikille joilla loma on vielä edessä! Itse olen jo saanut vähän nauttia hellekeleistä, toivottavasti vielä elokuussakin on hyviä ilmoja kun loman toinen osuus on. Tämä netti on kyllä siitä pirullinen väline, että tämä vauvahaaveilu saa koko ajan polttoainetta vauva-aiheisilla sivuilla surffailusta. Pitäisi lähteä mökille netin ulottumattomiin jos vaikka saisi vähän ajatuksia pois vauvahaaveilusta.
 
Ja taas kerran huomenta kaikki tytsit!

Viimeinen duunipäivä ennen lomaa!!! Ajattelin ottaa ihan lunkisti koko päivän enkä ota turhia stressejä tekemättömistä töistä.

Menossa kp 20 ja viime viikolla piti laskujen mukaan olla ovis, mutta taisikin olla vasta tuossa alkuviikosta tuntemusten mukaan. En mä kauheasti ole seuraillut asiaa, mutta näin olettaisin. Mä oon luvannut itselleni etten ala ikinä mitään tikkujuttuja käyttämään oviksen haussa, koska tiedän, että mä kyttäisin niitä koko ajan ja joutuisin kierteeseen. Joskus oli vaa´an kanssa sellaista rumbaa, että jätin siinä käynnin vuosia sitten.

Mutta nyt alan virittäytymään lomatunnelmiin. Illalla pitää pakata viimeiset kamppeet ja huomenna kone nousee ilmaan vieden meidät etelän auringon alle...

Kuulumisia, tytöt!
 
Hauskaa ja rentouttavaa matkaa Eevalle!!! Me ollaankin sitten samoilla lukemilla sun kanssa, kun mullakin on tänään kp 20. Päästään samaan aikaan jännäilemään, jos vain lomallasi kerkeät netin ääreen :). Viimeeksi mun kanssa samalla päivällä jännännyt tuolla viikkoketjulla plussasi, eli ehkä sullakin tärppää mun myötävaikutuksesta, heh!! Mulla on toi kierto niin arvaamaton tosin (28-44), ettei taas yhtään tiedä, milloin niitä menkkoja odottelisi...

Tänään pääsee mökille rentoutumaan viikonlopuksi, ihanaa!! Jep, ei kun pakkailemaan... Plussatuulia!!!
 
Ei muuta kuin ihanaa mökkeilyä Marialle! Olisipa mökki itelläänkin kun mökillä on niin ihanaa!Parasta kesäSuomessa. Onneksi tutut kutsuvat usein omilleen lomailemaan.
Jännätään yhdessä sitten, kun samassa tahdissa mennään. Mulla kierto ollut kauan jo n 28-30, en ole laskenut niitä kuin vasta nyt, kun kauan meni niin, että aina kuukauden lopussa menkat.
Toivotaan että molemmilla tärppää=) Mä pääsen viikon päästä koneelle, eli melko sopivasti alkaa olla ajankohtaista...

Viikonloppuja kaikille!
 
Heissan!

Kun nyt ollaan ""sisäpiiriläisiä"" niin miten ois jos koottais tällainen lista meistä jossa hiukan tietoa. Ei tarvitsisi lukea aina taaksepäin....
Tällaisen version olen nähnyt muilla ryhmillä, eli

NIMIMERKKI/OMA IKÄ/ MIEHEN IKÄ/""YRITYKSEN ALOITUS""/asuinalue jos haluaa

tuohon yrityksen aloitukseenhan voi sitten laittaa vaikka viikon, kuukauden, vuoden tai vaikka ""tulevaisuudesssa"". Samoin paikkakuntaa ei ole pakko laittaa! Ja jotta lista pysyisi fiksuna niin kopioithan (copy pasteet =D) aina alkulistan mukaan! Ja näitähän voi sitten päivitellä ajan mittaan.

aloitetaanpas:

Unna/24/25/vko 25/e-suomi


Oikein rentouttavaa ja aurinkoista vkonloppua kaikille!
 
Hyvä idea:)!

Eli kaksonen -82/23/31/VKO 23-24 taitteessa/k-suomi

No, ittelläni piti alkaa menkat 12.7, mutta ei oo vielä alkanu, testin tein tuossa 12.7 ja tänää (eli 16.7).

Kummatkin näytti vahvaa miinusta...:( Ohjeissa luki, että jos kuukautisten alkamispäivänä näyttää miinusta, eikä menkat tule siitä 3vrk kuluttua, tee uusi testi.
Jos tämäkin miinusta(niikuin minulla), niin sit yhteys lääkäriin...

Mulla tullu ehkäsyn pois jättämisen jälkeen menkat aina ""ajallaan"", tismalleen samana pvänä(ehkäsyn jätin pois viime joulukuussa), niin nyt kun yritys alkoi(ja vähän ennen sitä) niin kierto menny sekasin:(

Aina vaan pitkittyy ja pitkittyy menkkojen tuleminen...

Okei, olen kärsimätön, koska eka yrityskierto takana, mutta...Mikähän mua vaivaa:(
Maha ollu nyt pari viikkoa välillä todella kipeä tuolta alavatsasta ja alaselästä:(

Ja nyt tänään kauhea turvotus vaikken ole syöny paljoa, ja sitä paitsi painokin vaan tippuu..:(

 
Juuri kun luulin ettei hullummaks vois mennä niin kävi näin...

viime yönä heräsin selittämättömästä syystä noin 4 aikaan enkä saanut enään nukuttua... kävin tekemässä testin, hiukan unenpöpperössä katselin sitä tyyliin ei siinä kuitenkaan mitään ole... Aamusella ihmettelin että olinko edes silloin aamuyöstä hereillä ja kävin hakemassa testin roskiksesta.
Hyvin haaleahan se oli mutta kyllä siinä 2 palloa voisi nähdä. Nyt ihmetyksen aiheena onkin oliko testissä jo yöllä 2 palloa vai onko tämä nyt sellainen roskishaamuNEGA jossa tulos on siis myöhemmin muuttunut ????
Luulisi ettei predictorin hintainen testi antaisi väärää tulosta?? Eipä taaskaan auta kuin odotella ja testata parin päivän päästä uudelleen jospa tulos olisi sitten selkeämpi. Ei paljon uskalla tuuletella...
nyt taitaa olla kp jotain 37/28-30....
 
kai se on uskottava... en malttanut odotella vaan ajelin kaupunkiin lähimpään päivystävään apteekkiin hakemaan testin...

2 HAALEAA PLUSSAA TESTATTU, 2 ERI MERKILLÄ!

 
Joo, noilla mun ostamilla testeillä ois varmaan perustanu jo uuden apoteekin.... kp on nyt tosiaan se 37/28-30.
Ensimmäisen negan testasin kai 7.7 eli kp 27 ja sen jälkeen muutaman. Viimeistä edellisen kerran testasin nyt keskiviikkona 13.7. eli kp33.

Jotenkin vaan tuntui jo aiemmin että olisi onnistunut =) ja sillä jaksoin vaan testata ja testata...
Tuntuu uskomattomalta...
 
Heh...samanlainen himotestaaja ilmoittautuu täälläkin. Siksi kysyin. Nyt 31/28 (kai) ja viimeksi tänään tuijotin negaruutua. Eli eipä kai taida olla raskautta aluillaan, mutta ehkä en ihan vielä luovuta. Sullakinhan tuli aika myöhään plussa. Eli toivo elää...
 
Unnan kuulumiset halusin vaan täältä tulla lukemaan, kun se on tuolla meillä kesäyrittäjissäki, elikkä vautsi vau!!!! Onneksi olkoon kihlautumisesta ja plussasta!!!!=) Jatkan juttua kesäyrittäjissä...
 
Hei, tämä ketjuhan on todella onnekas!!! Oikein paljon onnea Unna!!!

Jatkan tässä Unnan ehdottamaa listaa ketjun kirjoittajista, eli ehdotushan meni että listataan seuraavat asiat itsestä listaan:
NIMIMERKKI/OMA IKÄ/ MIEHEN IKÄ/""YRITYKSEN ALOITUS""/asuinalue jos haluaa. Lisätäänkö omat tiedot aina listan loppuun, niin saadaan käsitystä siitä keitä kaikkia ketjuun kirjoittelee?

kaksonen -82/23/31/VKO 23-24 taitteessa/k-suomi
Sansala/28/28/vko 28/pääkaupunkiseutu

Itsellä siis yritys alkoi juuri, ja toiveet ovat korkealla. Nyt on menossa kp 8, joten puuhailut ovat aktiivisimmillaan. Viikon 31 lopussa sitten jännään onko toivottua tulosta tullut...

Mukavaa viikon alkua, Sansala
 
Moikka!!

Tästä viestistä nyt puuttuu, se idean keksijä... En nyt muista just kuka. Noh, toivottavasti saat lisättyä isesi listaan myös...

kaksonen -82/23/31/VKO 23-24 taitteessa/k-suomi
Sansala/28/28/vko 28/pääkaupunkiseutu
Maria/24/29/vko 1/pääkaupunkiseutu

Onnea plussasta Unna!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Vitsi, meidänhän täytyy kohta värvätä ketjuun lisää ihmisiä, kun täällä plussaillaan niin ahkerasti :) Käythän Unna meitä täällä moikkailemassa ja kerro varsinkin nyt alkuajan oireita!!! Ai niin ja taas kysymys, miten mies suhtautui :)

Täällä ei mitään uutta, kp 23 kai ja rinnat vähän vähemmän arat kuin viime kierrossa tähän aikaan. Loppuviikosta sitten jännätään, mutta eiköhän ne menkat ala...
 
Huomenta!

en oo kyllä ihan vielä itsekkään tajunnut täysin koko asiaa....
Kun eilen testasin päivällä uudelleen niin mies oli (taas poikkeuksellisesti) töissä. En olisi millään malttanut odottaa iltaan! =)
Illalla sitten kerroin uutiset ja lähinnä hämmästys kuvaa miehen fiiliksiä. Oli kyllä rankan työpäivän jälkeen hyvin väsynyt.
Tuo on kuitenkin sen verran iso juttu ettei sitä oikeen osaa hahmottaa vielä. Kai sen sitten viimeistään ymmärtää kun neuvolassa käy ja masu rupeaa kasvamaan.
Viime yönä sain huonosti nukuttua, jotenkin tuntuu että siellä vatsassa on jo jotain =) Tai sitten mulla on todella hyvä mielikuvitus.

Sekavaa tekstiä mutta niin on kirjoittajakin.
Kiitos kaikille onnitteluista ja tsempistä, perässä tuutte kuitenkin, eikö? =D



 
kaksonen -82/23/31/VKO 23-24 taitteessa/k-suomi
Sansala/28/28/vko 28/pääkaupunkiseutu
Maria/24/29/vko 1/pääkaupunkiseutu
nasu82/22/24/vko 26/länsirannikko

Heissan!

Täällä taas... Viikon mittainen lomareissu on ohi ja lomaa ois vielä seuraavat pari viikkoa. Ihmeesti ilmat huononi täällä lännessä kun tulin kotiin. Ei tää lomalla olo kauheesti auta vauvahaaveisiin ;) koko ajan pyörii mielessä vauvat ja kaupungilla ei muita tuu vastaakaan kuin vauvoja ja pystyssä olevia vatsoja...

Laskujen mukaan mulla ois nyt parhaat päivät menossa (kp14)...tosin en tarkalleen tiedä kiertoani, sillä eka kierto menossa ehkäsyn lopettamisen jälkeen. Mies armeijassa nyt toista viikkoa ja olo iltaisin melko masentunut. No onneksi täällä voi lukea muitten plussakuulumisia :) Ehkä meilläkin sit jossain vaiheessa... Mies tulee lomille viikonloppuna ja tarvii varmaan heti ottaa sotilasvaatteet pois, kun on noi ""hellyydenosoitukset kielletty sotilaspuvussa"" ;) Toivottavasti ei oo sillon vielä liian myöhäistä.

Muuten sellaista oon miettinyt, että ootteko ihan avoimesti puhunut työpaikalla vauvahaaveistanne? Mä en oo. Enkä voi kyllä kenellekään siellä puhuakaan (tosin en kyllä varmaan ees haluais), sillä mun työparina on pomon vaimo ;) how lucky am i? jotenkin sitä on niin vainoharhainen, ettei haluu siellä puhuu tulevaisuuden suunnitelmista. ainoastaan parille kauempana asuvalle kaverille oon kertonut yrityksestä ja onneks täällä voi avautua ajatuksistaan.

No mutta toivottavasti ilmat paranee, että pääsis ees kerran kesässä rannalle! Plussatsemejä jännääjille!



 
Toiv. ""älläsin"" ton nimim. jutskan oikein, eli:

Sansala/28/28/vko 28/ Pk->Tää on aika helppo muistaa ku paljon 28:)
Maria/24/29/vko1/Pk
Nasu/22/24/vko26/Länsirannikko
Kaksonen -82/23/31/vko 23-24 taitteessa

-Mulla aika hankala tilanne, Nimittäin tosiaan kaks nega-testiä, mutta menkat tänään vkon myöhässä. Oon kuullu, et varmin tulos on, kun testin tekee kun menkat vkon myöhässä.

Mut en sit tänään ole ehtinyt ostaa testiä, kun tässä on menossa kolmas yö töissä...:(

En tiedä, mut tänään olo on ollut niin OUTO, että mikähän mulla on...Nimittäin oksensin(!) ruuan jälkeen, mitä en ole tehnyt kun kovassa krapulassa;) ja joskus lapsena mahataudissa.
Sit olen ollut jotenkin kamalan ""maassa"" ja itkuherkkä! Ja alavatsaa nipistelee välillä aika kovaakin:(

 
Hei kaksonen-82, noi sun oireethan kuulostavat erittäin lupaavilta! Pidetään sulle peukkuja pystyssä, että testi näyttää plussaa! Jos sullakin on plussa niin mä olen erittäin tyytyväinen ketjuvalinnastani, tämä nimittäin vaikuttaa erittäin onnekkaalta ketjulta plussausten suhteen.

Itselläni menossa nyt kp 9/26, ja laskureiden mukaan ovis tapahtuisi viikonloppuna. Ollaan kuitenkin aloitettu jo harjoitukset viikonloppua silmällä pitäen ;)

Töissä en ole yrityksestä vihjaissut sanallakaan, enkä tule sitä tekemäänkään. Jos nyt kävisi niin onnellisesti että tulisin raskaaksi, koitan venyttää töissä asiasta kertomista niin pitkälle kuin mahdollista. Työsuhde on nimittäin katkolla vuoden vaihteessa, joten jos venyttäisin kertomista niin ehkä siellä ei ehditä etsimään uutta henkilöä vaan mun työsuhdetta olisi pakko jatkaa (kieroa, tiedän... toimeentulosta on kuitenkin pieni huoli)
 

Yhteistyössä