Vuoden rajaa lähestyvät

Moikka,
Eemi, voi ei! Toivotaan että kaikki masussa kuitenkin kunnossa
Unelmoijalle suuret onnittelut!!!!
Uusille tervetuloa munkin puolesta

Mä testasin tänään aamulla todella vahvan negan... niin taas pudottiin korkeelta ja kovaa. Mun mies on varmaan enemmän maassa kun mä voi ei. Harmittaa, niin taas muka oli selvät oireen.. Nyt sit ootan vaan niitä menkkoja ja viikonpäästä saan tulokset siit lh verikokeen arvosta. Saa nähdä.

Kyllä alko maanantai mukavasti, eka testinega ja sit asiakaskaan ei sitten tullu. Muutenkin on niin hiljasta työrintamalla.
Nyt lähen hääpuvun sovitukseen jotain hyvää sentään. Polttareistakin taitaa tulla aika railakkaat nestejuhlat

 

Kerran olen kokeillu ovista tikuttaa, enkä saanut tulosta, tosin tuolloin ei pahemmin ovisoireitakaan tuossa kierrossa ollu, vaikka niitä kyllä muissa kierroissa on. Ja minähän kävin nyt siinä veritestissä, jonka mukaan ovuloin, ja yksi lapsikin on jo todisteena oviksesta =) Sitä vain mietin, että eikös ne viivat siinä kerro sen, että jotain hormoonia (keltarauhas?) on elimistössä niin paljon, että ovulaatio on mahdollinen, mutta voiko arvo sitten olla tarpeeksi koholla monta päivää, ennen muniksen irtoamista? Sori, on vähän huono tää munkin bilsa =) Mutta hyvä, että sait siihen viivat!

 

yksityiselle nais gynelle jolla aiemminkin käynyt. tutkimukset aloitettu jo alustavasti aikoinaan ja tietää tilanteeni ja taustani. jos nyt sais sen diagnoosin PCOsta niin pääsis kai etiäpäinkin näissä asioissa. nyt ihmetyttää et oon ees lähtenyt tolle tjot linjalle... hormoni tasapaino niin sekasin et ei itseään tunnista.

Saako noita teroja ja clomeja muuta ko gyneltä? omalle lääkärillekkin saa ajan vasta joulukuuksi (eikä sinnekkään saa varattua aikaa kun lääkäri ei vielä ole jakanut jotain aikatauluja ajanvarauksen puolelle... =( ) mut saakohan päivystyksen puolelta itsellensä aikaisempia aikoja kun kipuilee ilkeesti alavatsa nyt jo pitempään?

äh... neljän seinän sisällä alkaa muuttumaan kovastikkin ihme panikoijaks ja asioiden vaikeuttajaks...

 

Jolly siis puhua pajatti äsken eritoten outik:lle!

Ja Tinsulallakin nega, voi kökkö! Ja voi ukko reppana myöskin. Mikäs tämä lh-arvo sitten onkaan, yrittäkää nyt joukolla sivistää mua. Multa otettiin progestiini arvot... Vai häähumua on Tinsulalla tiedossa =) ja polttarit vielä edessäpäin, hauskalta kuullostaa....

Mneme, suosittelen lämpimästi, että pysyttelet siinä yhdessä lekurissa, ja märiset sille kaikki oireet huolet ja omat ehdotukset hoitomuodoista, ja otat jatkoajat vain hänelle, jos siis vaikuttaa yhteistyökykyiseltä tyypiltä ; ) Siinä käy pian niin, että ne sotkevat toinen toistensa hoitoa, tai eivät uskalla määrätä joihinkin kokeisiin / tutkimuksiin, kun pelkäävät tallovansa toistensa varpaille...

 

kiitos ex-jolly. sait mut rauhoitettua. kai tuon 3vkoa voi odottaa kun kerran tässä jo vuosi on odotettu ja toiveiltu... positiivisuus kehiin niin hyvä tulee ^^

 

Niin siinä sitten kävi, että vieläkään ei ollut meidän vuoro. Keskenhän se meni, ei edes kahta kysymystä. Oon itkenyt koko viikonlopun silmät päästäni, mutta ei auta vaikka vuoden itkisin, eihän se totuus siitä muuksi muutu. Eli palailen takaisin (olinko poissakaan?)...

Tervetuloa uusille tulijoille! Meistähän nyt on tullut varsin suosittuja. Noista clomeista/teroista kyseli joku, kuka? Joka tapauksessa, mulle on määrännyt gyne, ei ole enää kyllä käytössä. Samaa suosittelen kuin Jolly, että yhdessä ja ainoassa lääkärissä kannattaa pysyä, muuten menee hoito ihan reisille. Kuten allekirjoittaneella.

No. 11 kuukauden yrityksestä tuloksena yksi varhainen km. On se kai parempi kuin ei mitään, mutta tällä hetkellä ei tietysti siltä oikein tunnu. Ja ihan turha haaveilla tutkimuksiin menosta vaikkei uutta tärppiä tulisikaan, koska kerran se yksi raskaus on alkanut. Ainoa, mikä tässä masentaa ihan hirveän paljon on se, että jos seuraavaan tärppiin menee taas se toinen vuosi, ja tuloksena on taas toinen km. Sitä en kyllä enää kestä, aika rajoilla mennään jo.

Edelleenkään en tiedä, mikä mun työtilanne on, koska pomo ei ole suvainnut ottaa yhteyttä. Saikulla olen nyt vähintään sen kaksi viikkoa ja toivon, ettei töihin tarvi enää mennä. Yritän etsiä ihan muunlaista työtä.

Todella masentavaa tämä kaikki. Täytyy jaksaa soittaa neuvolaankin ja perua se, ehdin senkin jo tietysti varata. Itkettää vaan koko ajan. Mutta pakkohan tästä on nousta.

 

Voi Eemi kulta pieni! Keskenmeno on ihan kamalaa, tapahtui se sitten missä vaiheessa raskautta tahansa, koska itselle kyse on omasta vauvasta alusta alkaen. Olen todella pahoillani. Mutta vaikka nyt ei todellakaan tunnu siltä, niin aika parantaa. Oma keskenmenoni elokuussa on vielä tuoreessa muistissa, mutta ei se ole enää päälimmäisenä mielessä. Suru on surtava, ei siitä muuten pääse eteenpäin. Ja anna itsellesi aikaa surra, ei kukaan oleta, että heti olisit taas ennallasi.

*******

Itsellä ei vieläkään muutosta, ihan pikkuisen vuotaa, lähinnä pyyhittäessä paperiin jää vähän väriä, ei muuta. Alkaisi nyt kunnolla, niin tuo päänsärkykin alkaisi siitä vähitellen helpottamaan.


Kiitos muuten kun jaksatte kysellä tyttöni voinnista. Häneltä todella eilen jätettiin pisulääke pois ja ainakin eilinen meni hyvin, ilman mitään ongelmia. Nyt vaan jännätään tulevia päiviä, kun lääkkeen vaikutus loppuu kokonaan.. toivomme todella parasta!

 

Ja vielä minunkin puolestani terve tuloa uusille kirjoittajille!

 

tosi kurjaa Eemi... voimia ja jaksamisia sinne. ja toiv tuo työasiakin alkaa ratkeamaan paremmaksi...

 

Todella harmillista Eemi Tuo on se oma pahin pelkonikin, että jos tässä nyt näin pitkän odotuksen jälkeen tulisi raskaaksi, niin kuinka raskasta se keskenmeno olisikaan... Nyt vaan suret aikasi, kyllä sen jossain vaiheessa täytyy helpottaa. Osta vaikka pari levyä suklaata ja ota se koira sohvalle kainaloon ja yhdessä märehditte pahaa maailmaa. Eläimet eivät (onneksi?) ymmärrä miksi surettaa, mutta kyllä ne mua ainakin auttaa jo pelkällä läsnäolollaan.

Kyllä sitä alkaa käydä välillä vähän toivottomaksi, kun vuosi yrittämisyä alkaa kohta tulla täyteen. Asiaa ei tietenkään helpota se, että miehen sisko synnyttää kohta neljännen lapsensa, joka on kuulemma "melkein vahinko". Sieltä on saanut kuulla kuinka vauvaa suunnilleen tarvitsee vain ajatella, niin johan tärppää. Ja tämä neljäskin heillä on siis saanut alkunsa sinä aikana kun mekin ollaan yritetty. Toisilla se on niin helppoa... Mutta täytyy yrittää pitää toivetta vielä yllä, että josko nämä ovistestit nyt tois muutoksen asiaan.

 

Eemi, mä olen niin pahoillaan sun ja miehesi puolesta :'/ Annahan itselles aikaa, ja muista että parkuminen helpottaa, vaikkei asia muuksi muutu. Olet kyllä mielessä.

Olen kyllä toista mieltä tuosta mitä sanoit, että turha haaveilla hoitoon pääsystä tällä 11kk + km saldolla. Jos ensimmäinen lääkäri ei tajua, vaihdat viisaampaan. Nyt en hätistele sua kiireellä soittamaan, vaan sanon että hengähdä kunnolla ennen kuin käyt uuteen taistoon.


Tässä teillekin (erityisesti eemille) Positiivareitten ajatusten aamiainen:

Kirjailija luennoitsija Leo Buscaglia kertoi kilpailusta, jossa hänen piti olla tuomarina.
Kilpailun tarkoitus oli löytää seudun
huomaavaisin ja ystävällisin lapsi.

Voittajaksi nousi nelivuotias poika. Hän asui erään vanhemman miehen naapurissa, ja tämä mies oli juuri jäänyt leskeksi. Kun poika näki miehen itkevän, hän meni tämän pihalle, nousi vanhan miehen syliin ja jäi siihen istumaan.

Kun äiti myöhemmin kysyi mitä hän oli
sanonut naapurin sedälle, poika sanoi:
”En mitään, minä vain autoin häntä itkemään.”
-RR

 

Hei,

voi Eemi. Surullista.

Pahoittelut myös negan testaajille.

Tervetuloa uusille, kiva että keskustelua syntyy. Ei kerkee kaikkee kommentoidakaan!

Reissut Lappiin tehty, ja tässä jännätään saadaanko yksi kämppä vai ei. Perjantaina olisi valmistujaisjuhlat, jipii! Siihen asti on lomailua, kun ei ole enää koulutehtäviäkään rästissä. Pitäisi etsiä töitä, pariin paikkaan hakemukset laittanutkin mutta ei ole tullut vastauksia... Hirvityttää miten raha-asiat (toivottavasti) selviävät muutamien päivien sisällä. Itse asiaa; merkkien perusteella ovis oli viikonloppuna, ja kerran heilui peitto mutta eipä ole odotukset korkeella...

 

Kiitos kaikille kauniista sanoistanne. Kyllä mä tästä vielä nousen, ja täytyy ajatella niin, että monet on varhaisen km:n jälkeen uudestaan raskautuneet seuraavasta kierrosta. Että täytyy vain harrastella joka toinen päivä niin kuin viimeksikin, kunhan tästä vuodosta päästään.

Mua on ainakin nyt auttanut se, että a)olen tosiaan saikulla ja b)mulla on eräs ystävä, joka tosin asuu muualla, mutta jonka kanssa ollaan tiiviisti yhteyksissä ja joka on kokenut usean keskenmenon. Hänen kanssaan ollaan puhuttu asiasta ennenkin, ja siltä suunnalta tulevat usein juuri ne sanat ja ajatukset, jotka itseltä jää puuttumaan. Että se on käsittämätön se suru, vaikka sitä iloakin kesti niin vähän aikaa. Ja jotenkin tää lapsettomuuskin on nyt saanut kasvot... Tarkoitan, että tuloksettomasta yrityksestä ei niin halua puhella eikä kukaan oikein ymmärrä siihen liittyvää surua ja katkeruutta, mutta keskenmenosta kertominen on jotenkin erilaista. Siinä on jotain niin konkreettista, että siihen liittyvä suru on jollain lailla hyväksytympää. En tiedä ymmärrättekö, mitä tarkoitan.

Outik, mulla myös sama tilanne, eli kaveri saa 3. lapsensa, joka saanut alkunsa sillä aikaa kun me vaan yritetään. Heillä tärppää aina heti, terveitä lapsia syntyy ja sitä sukupuoltakin, mitä toivotaan. Itse on vaan niin pohjattoman surullinen ja miettii, saako koskaan sitä onnea kokea.

No, työpaikan metsästys on nyt siis edessä. Samoin uusi yritys tämän raskautumisen kanssa. Koko elämä on taas auki, eikä vuoden aikana olla edetty oikeastaan yhtään mihinkään.

 

Eemi, toi sun viimenen lause kolahti jotenkin muhun. Se kuvaa kyllä niin hyvin tätä tilannetta, (melkein) vuoden aikana ei olla edetty mihinkään ja mitään ei voi suunnitella etukäteen. Mekin mielellään matkusteltaisiin aina kun rahavarat vaan sen sallii, mutta mitenkäs tässä alat matkoja varailemaan, kun ei tiedä tuleeko raskaaksi kuukauden vai kuuden kuukauden päästä. Koko ajan pitää elää sillä meiningillä, että mitä jos... jos vauva ilmoittaakin tulostaan ja olo ei salli sitten muutaman kuukauden päästä matkustamista, niin kaiken joutuu perumaan ja maksamaan siitä lystistä. Mutta sitten kun se kuus kuukautta on kulunut, joutuu vaan toteamaan että ihan hyvin olis voinut lähteä johonkin... Tuntuu ikävä kyllä että elämä tässä jotenkin menee hukkaan. On se vuosikin kuitenkin sen mittanen aika, että vois sen muutenkin käyttää kuin ovista ja menkkoja kyttäämällä.

 

Taalla sita edelleen hillutaan...
Voi Eemi toivottavasti siella parjailet!!Todella paha paikka, mutta toivottavasti pian muuttuu taas plussan puolella ja koita ajatella positiivisesti!Itella tanaan kans jotain ruskeata tiputtelua mutta ei verta, joten toivon etta se on noita alkuraskauden vuotoja.
Sini harmittelut negan puolesta!Taalla on todella monta uutta tullut mukaan ja hyva niin pysyy keskustelut tuoreena. Toivottavasti ette viela minua potki pihalle edelleen vaikea uskoa tata todeksi.
Taalla joku vissiin kyseli niista ovis tikuista. Ite olen kans niita kokeillut hyvalla ja huonolla menekilla. Huomasin etta taytyy tosiaan olla muutama tunti vessassa kaymatta ennen testin tekoa, muuten ei valttamatta toimi. Itella valilla oli niin etta kahtenakin paivana oli plussaa, mutta yleensa siita ensimmaisesta laskeskelin jos oli vahintaan sen testi viivan vahvuinen, mutta valilla melkoista haku ammuntaa.
Jolly tsemppia ovikseen!

 

Eemi, toi sun viimenen lause kolahti jotenkin muhun. Se kuvaa kyllä niin hyvin tätä tilannetta, (melkein) vuoden aikana ei olla edetty mihinkään ja mitään ei voi suunnitella etukäteen. Mekin mielellään matkusteltaisiin aina kun rahavarat vaan sen sallii, mutta mitenkäs tässä alat matkoja varailemaan, kun ei tiedä tuleeko raskaaksi kuukauden vai kuuden kuukauden päästä. Koko ajan pitää elää sillä meiningillä, että mitä jos... jos vauva ilmoittaakin tulostaan ja olo ei salli sitten muutaman kuukauden päästä matkustamista, niin kaiken joutuu perumaan ja maksamaan siitä lystistä. Mutta sitten kun se kuus kuukautta on kulunut, joutuu vaan toteamaan että ihan hyvin olis voinut lähteä johonkin... Tuntuu ikävä kyllä että elämä tässä jotenkin menee hukkaan. On se vuosikin kuitenkin sen mittanen aika, että vois sen muutenkin käyttää kuin ovista ja menkkoja kyttäämällä.

Ei äitinä ja isänä niin kivaa ole. Joskus, aika usein, oikein vituttaa, miksi saatiin /hankittiin/oikein onnistuttiin saamaan lapsia. Saatte lainaan tai omaksi milloin haluatte meidän hellenteltut .!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! 15 v tyttö on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin ihana. Tulee oikein vauvakuuume.

 

Ehkä on nyt pakko jättää taustailijan kommentti omaan arvoonsa. Viimeksi multa pääsi tänään aamulla itku, kun luin lehdestä, että säännöllisin väliajoin Helsingissäkin löytyy leikki-ikäisiä öisin vaeltelemasta yksin ulkoa kun vanhemmat ovat juhlimassa. Miksi tuollaiset ihmiset saavat lapsia ja me emme? Ja jos lapsia hankkiessasi et tullut ajatelleeksi, että he joskus kasvavat vauvaiästä ulos ja tulevat murrosikään, on ajattelutavassasi alunperinkin ollut jotain pahasti vialla.

Tosiaan. Itku on herkässä ja aamuisin etenkin tuntuu, ettei jaksaisi nousta ylös ollenkaan. Vihaksi pistää tuollainen. Mutta ajattelen vain, että jokainen päivä on varmasti parempi kuin edellinen, ja että tämä tilanne on nyt poissa mun käsistä. Monet itkut olen itkenyt sitäkin, ettei lasta tullutkaan sinä aikana kun olen 24... Ei sitä varmaan tule sinäkään aikana kun olen 25. Lopulta, vuosien päästä jos hyvin käy, olen se vanha ensisynnyttäjä, jollaista minusta ei koskaan pitänyt tulla, ja se vanha äiti, joka ei ymmärrä murrosikäisiä lapsiaan lainkaan. Että sellaisiakin tässä tulee ajateltua. Se on varmaan tuttua kaikille.

Eli positiivista ajattelua saa nyt valaa meikäläiseen ihan vapaasti. Ei oikein itseltä just nyt irtoa... Tuntuu epätoivoiselta koko tilanne.

 

Voi Eemi... no, minä olen se vanha ensisynnyttäjä ja täytän parin kuukauden päästä 35 vuotta, vanha kääkkä siis jo. Silti edelleen haluan lasta ja en ajattele, että en tule ymmärtämään murrosikäisiä laisinkaan.. oma äitini sai pikkusiskoni 40 -vuotiaana ja mielestäni juuri se on pitänyt hänet todella nuorekkaana ja pirteänä.

Täällä nyt kp 1, aamulla vuoto alkoi kunnolla. Ihanaa, pääkipukin on ainakin toistaiseksi pois.

 

Niin, pitipä vielä kirjoittamani, että mieheni sitten ilmoitti, että jos tästä kierrosta ei tärppää, niin yritys laitetaan tauolle.. hän kun ei halua tarkoituksella synnyttää loppuvuodesta lapsia tähän maailmaan. Ihan ok, ymmärrän häntä kyllä hyvin, että loppuvuodesta syntyvillä voi olla pari ekaa vuotta koulussa hankalampaa kuin melkein vuotta vanhemmilla tovereillaan, mutta..... laskin nopeasti, että jos ei nyt tärppää, niin seuraavassa kierrossakin lasketuksi ajaksi tulisi syyskuun alku, mutta kuulemma ei käy, liian loppuvuotta. No, minä sitten kimpaannuin, että joo, odotellaan vaan ja sitten käy taas näin kuin nyt, niin hups, taas menee vuosi eteenpäin jne.. mä olen jo vanha, ei ole mikään itsestäänselvyys, että enää koskaan edes raskaudun! Tähän mieheni reagoi lähtemällä pois eikä enää kommentoinnut asiaa mitenkään.

Eli näin, ei sitten niin mitään paineita tähän kiertoon onnistumisen suhteen. Voi noita miehiä!!!!! MURRRR!

 

Sini parka... Puhu nyt sille ukolle sen jälkeen, kun itse olet ensin kunnolla rauhoittunut. Onko sun mies itse loppuvuodesta syntynyt, ts. onko asia ollut hänelle kipeä? Mä en ainakaan koskaan ole nähnyt asiaa noin, lapset kehittyvät muutenkin aivan omaan tahtiinsa, eikä alkuvuodesta syntynyt todellakaan yleisesti ottaen ole mitenkään kypsempi kuin loppuvuodesta syntynyt. Näin voi tietysti jossain tapauksessa olla, mutta yhtä hyvin voi mennä toisinkin päin. Ja lapsen koulun aloituksellehan voi aina hakea lykkäystä, jos lapsi oikeasti ei ole koulukypsä!

Itse olen syntynyt loppukeväästä, ja olen aina ollut "varhaiskypsä" ikäluokassani - ja muutenkin vissiin, nyt jo henkinen keski-ikäinen. Mies taas on syntynyt lokakuun lopussa, ja on ollut aina ihan hyvää keskikastia, suhteellisen älykäs ja aika suosittu lapsenakin. (Juu, ollaan tunnettu pitkään. ) Mulle ei tosiaan ole koskaan tullut edes mieleen, että noinkin voi ajatella.

Mutta yhdyn edelliseen puhujaan. Siis miehet ei aina ymmärrä, että ei tämä lapsen yrittäminen ole mitään matematiikkaa... Että jos näin ja näin monta kuukautta yritetään niin näin ja näin suurella todennäköisyydellä meillä on lapsi tuolloin ja tuolloin. Ei elämä vain mene niin, ja minä ainakin haluan hyödyntää jokaisen pienenkin mahdollisuuden. Mun mies kyllä on tämän jo sisäistänyt, sen verran monta kertaa siitäkin oon sille itkenyt... Mutta taisi sisäistää vähän liiankin hyvin, eilen totesi vain, että no, uutta yritystä vaan niin kyllä se sieltä tulee. Vaikka se voi tietysti noinkin mennä, niin ei paljon auta kuin itseä vaan itkettää.

Mutta näin siis täällä. Kiitos Sini siitä että jaksat lohduttaa, vaikka (tietämättäni) sohaisin sua tuolla vanha äiti -kommentilla. Se menee taas siihen kastiin kommentteja, että kun vain itse on aina ajatellut asian jollain lailla ja sitten se ei menekään niin, niin on se vain jumalattoman kova paikka. Mä aina ajattelin, että viimeistään kaksvitosena sen esikoisen saan... No, voihan se vielä toteutua, mutta ei ne toiveet kovin korkealla ole. Olin 23 kun yritys aloitettiin, ja tietysti sitä ajattelee, että sen verran nuorena tärppäisi helposti. P..anmarjat.

Mutta. Nyt kun meitä on täällä näin monta jo, niin täytyisi varmaan laittaa kunnollinen lista pystyyn. Taisi tuolla edellisellä sivulla jo olla joku yritelmä, mutta se nyt jäi sinne enkä saa sitä enää poimittua sieltä... :/ Mutta, jatkakaa seuraavan perään heti kun ootte linjoilla. Mä laitan tuohon vaikka että mistä asti yritystä ja vähän maantieteellistä osviittaa kanssa. Saapi laittaa itsestään sellaista infoa mitä haluaa mun puolesta. Ja oottakaapa vaan, kohta jaksan taas kommentoida teidän kaikkien kirjoituksia uudella innolla!

Eemi, 24+24, y 11/07 alkaen, km 11/08, Varsinais-Suomi

 

Täällä toinen kääkkä, ja lasta halutaan. Eihän tässä auta kun yrittää pysyä nuorekkaana ja välttää dementiaa murkkuikäisen kanssa, kun sinne asti päästään =) Mutta se vissi ero meillä kyllä on, että minä en halunnut niitä muksuja kaksnelosena, vaan olin kyllä jo lähemmäs 30 ennen kuin aloin miestä tosissaan kosiskelemaan isukiksi. Se oli sitten taas jo oma lukunsa... Mutta en ole kokenut että tämä nyt niin paha asetelma ole 30+ saada ensimmäinen lapsi, koska näköjään toista vonkaan.

Kiva, ettet unelmoija heti häipynyt odotuspuolelle, vaan jatkat täälläkin turinointia. Johtuikohan munkin ovistikkujen viivattomuus sitten siitä, etten malttanut odotella sen pissin kanssa, vaan tiristelin muutaman tipan, kun oli sopiva hetki omaa rauhaa? En ole sitten sen koommin niitä saanut tilattua.

Moon Fairylle onkin monet peukutukset: että kämppä nasahtais kohdalle, antoisa ovis ja työpaikka.

Voi KETTU noita miehiä. Mulle ei kyllä tollanen Sinin saama perustelu uppoais ollenkaan vaan se olis The Iso Kilahdus (niin tuntuu kyllä Sinilläkin olleen...) Syntyy kun syntyy, pääasia että syntyy! Mur täältäkin!

 

Jolly samaan aikaan linjoilla. Muista LISTA!

 

Turinoin näköjään aika hitaasti kun Eemi ehti väliin. Tuo viimeinen kommentti kuulostaa tutulta Eemiltä.

Eemi, 24+24, y 11/07 alkaen, km 11/08, Varsinais-Suomi
Jolly, 33v, y 4/08 alkaen, tyttö 3v, P-Pohjanmaa

 

Eemi, 24+24, y 11/07 alkaen, km 11/08, Varsinais-Suomi
Jolly, 33v, y 4/08 alkaen, tyttö 3v, P-Pohjanmaa
Sini, 34 v, y 05/08 alkaen, km 08/08, tyttö 3½ v, Pääkaupunkiseutu

 

The Iso Kilahdus tosiaankin.. hauskasti sanottu.

En mä tiedä mitä mä enää tuolle miehelle sanoisin. Ja hän on syntynyt kesäkuussa, ei siis loppuvuodesta, itse olen tammikuinen. Jopa mieheni hyvällä ystävällä on syntymäpäivän jouluaattona ja hän sanoi itse pari kuukautta sitten kun synttäreistä puhuttiin, että hänestä on aina ollut todella hauskaa, että synttäreitä on vietetty jouluna. Itse ainakin ajattelin, että se ei ainakaan lapsena olisi niin kiva juttu, mutta hän oli ihan päinvastaista mieltä. Ja ei siis tunnu mitenkään kärsineen loppuvuodesta syntymisestä.

No, en mä tuota miestä pakottaakaan voi. Mutta kyllä mä nyt vielä yritän, että jos edes tuolle syyskuulle hän vielä lähtisi mukaan. Katsotaan nyt tämä kierto ensin. Mutta ärsyttää kuitenkin, kun ei tämä lapsen saanti muutenkaan niin itsestäänselvyys tunnu olevan. Edelleen murisen....murrrrrr...