Vuoden rajaa lähestyvät

  • Viestiketjun aloittaja Eemi
  • Ensimmäinen viesti
Muppelo syksyisistä vierailee...
Oli ihan pakko kommentoida tuota Sinin miehen ajatusta, vaikka ei mullakaan ole mitään poppaskonstia miesten päänkääntämiseen. Itse olen mennyt vuotta aiemmin kouluun ja ollut ennemminkin todella ylpeä siitä, että olen nuorempi kuin muut. (Heh, ainakin näin päälle kolmikymppisenä!) Ei meillä ainakaan luokassa pystynyt sanomaan, kuka milloinkin oli syntynyt. Luokan vanhimman kouluuntuloa oli jo kerran siirretty ja silti vuotta nuorempi kaverinsa (sellainen syyskuussa syntynyt) paimensi kyseistä viliviikaria tunnille koko ala-asteen ajan. Kurjinta myöhäänsyntymisessä taisi olla se, että sai ajaa mopolla myöhemmin kuin kaverit... ;)
Eli siis tsemppiä Sini taivutteluihin!!!

Ja Eemille kovasti lohdutushaleja. Minäkin täällä ajoittain vieraillen ehdin jo iloita sun puolesta. :(
 
outik
Mulla käytännössä koko "lähisuku" on syntynyt näin syksyllä, elo-marraskuussa. Itse olen syyskuulainen ja mies on syntynyt lokakuussa. Kenenkään kanssa ei ole tullut puheeksi että olisi jotenkin hankalaa ollut olla koulussa muita nuorempi. Yksi kaverinikin on syntynyt 30.12., joten paljon sen nuorempi ei voi olla ;) Eikä se sitä näyttänyt haittaavan kouluaikana.

Keksit nyt pinon hyviä syitä, miksi kannattaa syntyä loppuvuonna (mm. sun ei tarvitse kärvistellä loppuraskautta helteessä eikä talvipakkasessa, jos nyt sillä on mitään merkitystä ;) ) ja ladot ne miehelle antamatta sille suun vuoroa, niin se häkeltyy ja peruu puheensa :)

No, vakavasti puhuen, harmillista että teidän näkemykset asiasta eroaa noin pahasti. Varsinkin kun et tosiaan enää ole (anteeks nyt vaan ;) ) ihan nuorimpia, niin ei varmasti tee mieli odotella turhia.

Tässäpä päivitystä listaan:

Eemi, 24+24, y 11/07 alkaen, km 11/08, Varsinais-Suomi
Jolly, 33v, y 4/08 alkaen, tyttö 3v, P-Pohjanmaa
Sini, 34 v, y 05/08 alkaen, km 08/08, tyttö 3½ v, Pääkaupunkiseutu
Outik, 26 v, y 01/08 alkaen, Uusimaa
 
Tinsula
Eemi, 24+24, y 11/07 alkaen, km 11/08, Varsinais-Suomi
Jolly, 33v, y 4/08 alkaen, tyttö 3v, P-Pohjanmaa
Sini, 34 v, y 05/08 alkaen, km 08/08, tyttö 3½ v, Pääkaupunkiseutu
Tinsula, 27+35, y 06/08 alkaen, Varsinais-Suomi

Lohtuja ja jaksamista Eemille!!
Sini, mä olen syntynyt joulukuussa ja kyllähän tietenkin olin erilaisessa asemassa luokkatovereitani nähden kun olivat lähes vuodenkin vanhempia. Ite olen miettinyt että miksi en aloittanut koulua ns. vuotta myöhemmin... Joo jos mun mies sanois jotain vastaavaa niin saisin varmasti kilarit ;)

Mulle ei mitään uutta, menkkoja odottelen... ja työrintamalla edelleen niin hiljaista.
Päivän jatkoja :)
 
ex-jolly
Eemi, 24+24, y 11/07 alkaen, km 11/08, Varsinais-Suomi
Jolly, 33v, y 4/08 alkaen, tyttö 3v, P-Pohjanmaa
Sini, 34 v, y 05/08 alkaen, km 08/08, tyttö 3½ v, Pääkaupunkiseutu
Outik, 26 v, y 01/08 alkaen, Uusimaa
Tinsula, 27+35, y 06/08 alkaen, Varsinais-Suomi



Hoo, mitkä o-oireet alkoi! jos tällä limamäärällä ei tulosta synny, niin ei sitten millään!
 
outik
No onnea yrityksiin Jolly :) Mäkin niiden ovistestien ansiosta uskallan olla nyt varma että eilen oli h-hetki ja pitihän se hyödyntää ;) Nyt sitten jännätään taas pari viikkoa... Mitenköhän ajan sais kulumaan nopeammin?
 
Eemi
Jassoo, siellä on hyödynnetty isoa O:ta oikein kunnolla. Loistavaa. :) Mäkin aloitan taas optimistisena greippimehun litkimisen, josko se vahvistaisi tuota kärsinyttä limakalvoa jonkun verran. Täytyy vain ajatella, että uutta kohti.

Jatkuvasti tulee vain paha mieli niistä, joilla jo lapsia on tai jotka niitä helposti saavat... Musta tuntuu, että mulle jää vain katkeruus ja suru jäljelle. Musta on koko tämän pitkittyneen yritysprojektin aikana muutenkin tullut aika eristäytyvä, kun en vaan halua rääkätä itseäni tapaamalla ihmisiä, joiden näkeminen tekee kipeää. Nyt kun hetken sain olla raskaana, ehdin jo iloita siitä, miten taas jaksan heitä hyvillä mielin tavata. Ja nyt sitten taas... Entistä pahempi suru ja pahamieli koko ajan.

Tässä kuussa olisi muutamakin illanistujaistapahtuma, joiden ajatteleminenkin on aika vaikeaa tällä hetkellä. En jaksa miettiäkään, että menisin. Pahinta on tavallaan se, että ehdin jo ajatella, kuinka kivaa on, kun viimeinkin voin hyvillä mielin mennä. No, en tiedä ymmärrättekö tätä. Mutta tää on vaan niin katkeraa.

Ja töistä. Todennäköisesti olen siis työtön kohta. Joudun myös varmaan 2-3 kk karenssiin, minä aikana en saa mitään tukea mistään. Tietoa, miten tuosta ajasta selvitään?

Jep. Eli ovista odotellessa, joskus puolentoista viikon päästä varmaan kun tää kierto nyt ei lyhyimmästä päästä ole ja ovis aina myöhässä. Jos nyt sitten kierto palautuu normaaliksi ollenkaan. Ei auta kuin toivoa parasta!
 
Sini_
Eemi, kierto tosiaan saattaa mennä km:n jälkeen hetkeksi sekaisin, joten älä ihan kamalasti pety, jos se ei heti palaudu normaaliksi. Se tavallaan kuuluu asiaan. Itselläni vuoto kesti 8 viikkoa, joten palautuminen ennalleen ei tosiaan tapahtunut hetkessä. Km kyllä tuli vasta viikolla 12, joten olin kyllä pidemmällä ja siksi varmaan palautuminenkin kesti kauemmin ja kesti kauan, että raskaushormoni poistui kokonaan. Eka oletettu ovis tapahtui n. 10 viikkoa km:n jälkeen. Varsinkin nuo 8 vuotoviikkoa olivat todella pitkiä. Oikeasti jo ajattelin, että se ei varmasti lopu ikinä.

Eilen kotimatkalla ajattelin Eemiä ja tuli mieleeni mitä kaikkea nuorena suunnittelin elämältäni ja mitä kaikkea onkaan tapahtunut. Voin vain todeta, että ei tosiaan ole elämä mennyt aina suunnitelman mukaan.. ihanhan sitä masentui, kun ajatteli miten mönkään moni asia onkaan mennyt. No, iloisiakin asioita toki on tapahtunut, osa vain siksi, että ensin ovat suunnitelmat menneet ihan mönkään. Esim. olin menossa naimisiin 25 -vuotiaana nuoruuden rakkauteni kanssa, yhteinen asunto oli ostettu ja kaikki hyvin ja ihanasti, tai näin luulin.. yhtenä päivänä töiden jälkeen mies vain tylysti ilmoittikin, että en mä enää rakasta sua ja sitäpaitsi olen rakastunut yhteen työkaveriini.. Siinä menikin seuraavat puoli vuotta tuosta selviytyessä. Mutta jos tuota ei olisi tapahtunut, niin en olisi luultavasti koskaan tavannut nykyistä miestäni ja saanut hänen kanssaan ihanaa tytärtä. Näitä juttuja on muitakin, eniten kyllä ketuttaa vieläkin se, että en kovasta yrityksestä huolimatta päässyt yliopistoon, kaksi kertaa yritin ja molemmilla kerroilla jäi sisäänpääsy kiinni 0,25 pisteestä. Silloin otti päähän ja kovaa. Luin itseni merkonomiksi ja edelleen teen niitä hommia. Koskaan en ole tästä työstä kummemmin tykännyt, tämä nyt vaan on työtä minkä suorittaa, mutta mistä ei oikein itselle mitään saa. Olen edelleen sitä mieltä, että olisin ollut hyvä opetushommissa, sitä kaipaan vieläkin.

Mutta tuo nyt oli vaan tuollaista jorinaa mitä tuli mieleen.. nuoruutta muistellessa!

Vuotopäivä 2 ja sen kyllä huomaa. Yöks, nää päivät on inhottavia! :-(
 
outik
Eemi, mä ymmärrän kyllä. Mulla ei ole lähipiirissä muita lapsiperheitä/raskaana olevia kuin se miehen sisko, mutta kyllähän se kirpaisi kun kuuli siitä raskaudesta silloin kun oltiin itse jo muutama kuukausi yritetty. Ja nyt kun on nähty muutaman kerran tässä sen raskauden aikana, tulee itselle aina vähän surullinen olo. Mutta miltä mahtaakaan tuntua kun näkee sen vauvan ensimmäisen kerran ja tulee ristiäiset jne., jos ei itse siinä vaiheessa ole raskautunut.

Onko se karenssi tosiaan noin pitkä? Mä oon kuullut että jotenkin lääkärin "suosituksesta" irtisanoutumalla vois ehkä välttää karenssin. En tiedä asiasta sen enempää, mutta kannattaa ehkä tutkia asiaa.

Miten muuten tuo greippimehu käytännössä auttaa? Olen siitä kyllä kuullut/lukenut, mutta en muista mikä se teho siinä loppujen lopuksi on. Pakko kai tässä on sitäkin koettaa seuraavassa kierrossa jos ei tästä tärppää.
 
Eemi
Outik: sitä mäkin toivon, että tää mun terveydentila avittais sitä karenssin lyhenemistä. Mutta koskaan ei voi tietää...

Sini, hirveän raskaalta kuulostaa tuo sun aiemman parisuhteen kariutuminen. Tuo olis tosi hirveää jos omalle kohdalle sattuis! :( Mutta niinhän se pitää nähdä, että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu, vai miten ne amerikkalaiset sanoo... Eli että jos tätä menetystä ei olisi tapahtunut, niin jäisin varmasti jostain muusta paitsi. Noh, katsotaan nyt. Muuten hauskaa sinänsä, että mä juuri haen niitä merkonomin hommia mihin en ole pätevä (no en mitään laskutushommaa, mutta perus assarin/sihteerin hommia) ja mulla tää opettajan tutkinto on. Eipä tullut onni sen myötä.

Niin greippimehusta. Sen pitäis vahvistaa kohdun limakalvoa, ja ainakin mulla lisää ovislimoja selvästi. En sitä kyllä plussakierrossa käyttänyt, mutta ajattelin, että tässä siitä vois olla hyötyä. Ainakin vois kuvitella, että kohtu tykkäis... Ja lisäksi voi bongata sen oviksen helpommin, vaikka kierto menisikin sekaisin.

Tuskin muuten menee hirveästi sekaisin. Kun mulla muutenkin on kierrot olleet hiukan eripituisia, niin eihän nyt pari viikkoa sinne tänne mulla merkkaa mitään. Kun kuitenkin meni niin alussa kesken... Vuotokin on oikeastaan loppumaan päin, vaikka välillä pitkän tauon jälkeen aina hulahtaakin reippaammin (sori, yöks, tiedän). Nyt kun ajattelen, Sini, sun tilannetta, että noin myöhään meni kesken ja vuoto kesti huimat 8 viikkoa, niin kyllä hattua nostan kun olet kestänyt! Nyt sen vasta ymmärtää, miltä se tuntuu. Nyt eikun uutta putkeen!
 
ex-jolly
Aamupäivää naiset. Mulla on niin nälkä, etten voi keskittyä töihin, joten hyppäsin tänne.

Se on kyllä outoa, että melkein kaikilla on jonkinlaisia "haluan tuon tyypin saappaisiin" tuntemuksia, itseni luen täysin mukaan porukkaan. Etkö Sini aijo enää hakea yliopistoon, vielä ehtisit...

Eemi, ainut mitä tulee mieleen rahan saamisesta on se, että jos lääkäri jatkaa sitä sun saikkua, niin se oikeus siihen sairauspäivärahaan jatkuu! Joten suosittelen vakavasti selvittämään sitä jos tarve vaatii. Näin ainakin ajattelen, että karenssi alkaa heti siitä, kun irtisanoudut ja sv-päivärhan omavastuu myös, joten tarpeeksi pitkältä saikulta saat kyllä loppupäästä sairaspäivärahaa, voit olla työtön työnhakija koko ajan, mutta sairauslomalla. Laskinko että saisit päivärahan 12.11. alkaen vai miten se olikaan...

ON: oli kyllä huippu hyvät oviksen hyödyntämis iltamat meillä, posket punaisena tää täällä istua nököttää =) Toivottavasti sama tahti jatkuu joka-toinen-pv vielä viikon, niin on otettu kyllä sitten kaikki hyöty irti, mitä irrotettavissa on. Ainut miinus on vain se, että eilisen päivän pahkura ilkeästi muistutti olemassa olostaan. Nyt jo vähän asettui onneksi. Välillä alkaa aina miettiä, että kuinkahan hitsin kovalla vauhdilla se siellä kasvaa posottaa. Täytynee kysäistä lääkäriltä sitä, että missäs vaiheessa olis järkevää tehdä jonkin sortin kontrollikuvausta... varmaan vasta siinä vaiheessa, kun on itse kipuun niin kypsä, että on valmis leikkuupöydälle =/ Se on ilmeisesti arvokasta lystiä käydä siellä magneettikuvassa?
 
Eemi
Aivan... Eli jos työttömyyden alkaessa mulla olis saikkua, niin periaatteessa saisin siitä Kelalta jotain rahaa vaikken mihinkään työttömyyskorvaukseen karenssin takia olisikaan oikeutettu? Täytyy katsastaa asiaa fiiliksen mukaan - ja sen, onko mitään töitä tiedossa. Thanks Jolly. :) Oon siis ollut saikulla 31.10 asti, ja se jatkuu 17. päivään ainakin näillä näkymin. Todennäköisesti myös silloin päättyy työsuhteeni (tosin en ole varma).

Silloin 17. päivä mulla olis ollut neuvola... Sitä on niin kamala nyt miettiä.

Jolly, aiheuttaako se patti koko ajan sulle kipuja? Aattelin, että onko siitä kontrollikuvauksen tarpeesta mitään sun hoitosuunnitelmassa? Outoa jos ei ole, kysy, että mitä sen suhteen pitäisi tehdä. Tosi ikävää, jos vaan koko ajan kipuilee. :(
 
ex-jolly
Ole hyvä vain, Eemi.

Ei patti koko ajan vaivaa onneksi. Viime kiertokin oli oikeastaan aika hyvä. Pitää vaan muistaa harrastaa iisisti seksiä ja menkka-aikana on ärtyneenä kaikki paikat. Niin, jatkosta on päätetty oikeastaan vaan se että patti leikataan (suurella avoleikkauksella), mutta ajankohta on auki niin kauan kuin yritämme raskautua. Jos "en enää kestä" niin sitten leikataan heti. Sitä nyt yritän vältellä, koska siinä on sitten ilmeisesti kaikki paikat vaarassa, ja ne kaikki pissi/kakki-katetrit hirvittää... en halua ajatella vielä!!!! Sitä vaan olen tässä viime päivinä funtsinu, kun lääkäri meinas, että mahd. synnytyksen jälkeen n. 2kk se leikattaisiin, niin miten helvetissä selviäisin maha auki kakkapussin, imeväisen (tai suulakihalkioisen kanssa joka ei osaa imeä((sukurasite)) ja touhukkaan noin nelivuotiaan kanssa? TELL ME!?!?!??????
 
Nilla87
Heippa täältäkin..muutto ohi ja nettikin aukes..joten en oo päässy vilkuilee tänne ollenkaan..
Pahoittelut suuret Eemille ja miehelleen!:,(

Onnittelut unelmoijalle!!!!<33<3
Ja tervetuloa kaikille uusille!!

En ehdi juuri nyt ees kommentoimaan mitään ku kiirettä pukkaa tän asunnonkaa..mut ehkä myöhemmin illalla tai huomenna!!!pakko päästä jyvällle kunnolla teijän elämistänne..ehti tulla jo ikävä...kuolisin varmaan ilman nettiä:D

Täällä : Menkat jota kuinkin 3 pvää myöhässä nega testattu maanantai iltana...nyt aattelin ootella ainakin pe aamun enne uutta testiä..yhtään negaa en halua!!!

Mitään tuntemuksia ei ole menkkoihin eikä raskauteen..?????ei niitä kuukautimaisia kipuja ei turvotusta..

Ainoa mitä löytyy oli lauantaista-tiistaihin kestävä helvetinmoinen närästys..mua ei ole ikinä närästänyt..eilen oli niin paha että lyyhistyin kesken työpäivän kun ei enään oikee henki kulkenu ja oli niin pirun huono-olo..nyt vaan aivastelen..liekö flunnsa vai positiivinen..se jääköön nähtäväksi..:)) palaillaaan pian...BLOP,BLOP,BLOP!!!
 
Nilla87
Eemi, 24+24, y 11/07 alkaen, km 11/08, Varsinais-Suomi
Jolly, 33v, y 4/08 alkaen, tyttö 3v, P-Pohjanmaa
Sini, 34 v, y 05/08 alkaen, km 08/08, tyttö 3½ v, Pääkaupunkiseutu
Outik, 26 v, y 01/08 alkaen, Uusimaa
Tinsula, 27+35, y 06/08 alkaen, Varsinais-Suomi
Nilla87, 21v+22v y 04/08 alkaen, Helsinki

Jännäys: 3-4.11 eli 3pvää myöhäs:)
 
Mneme
kamala ko ei o alkuviikosta päässy koneelle ja alko oleen vierotusoireita... ei tän näin kuulus mennä... hirvee kiinniottaminen teksteissä!

tuosta loppuvuodesta syntymisestä... syntymäpäivä täällä joulun ja uudenvuoden välissä ja mitään haittaa koskaan ollut! oikeastaan vaan kivempi kun sai valita ketkä kavereista on niin kivoja että haluan samaan aikaan koulun (sain siis lykkäystä vuoden kun en tuntenut ketään joka olisi samana vuonna syntynyt - en kai myöskään ollut kyllä tarpeaksi kypsä kouluun =D )

täällä tilanne et huomenna soitan itkukurkussa lääkäriin ja sanon et nyt tutkitte mut. alavatsa kipuilee toooosi ilkeesti... mut katsoo huomenna mitä tohtori sanoo - jos tässä kunnassa aikoja ees saa....

 
Mneme
jaa niin ja nää

Eemi, 24+24, y 11/07 alkaen, km 11/08, Varsinais-Suomi
Jolly, 33v, y 4/08 alkaen, tyttö 3v, P-Pohjanmaa
Sini, 34 v, y 05/08 alkaen, km 08/08, tyttö 3½ v, Pääkaupunkiseutu
Outik, 26 v, y 01/08 alkaen, Uusimaa
Tinsula, 27+35, y 06/08 alkaen, Varsinais-Suomi
Mneme, 25, y 12/07 alkaen, Häme
 
Eemi
Voi kauheeta Mneme. Toivottavasti pääset nyt katsottavaksi HETI. Ja Nilla.... Blop sieltä tosiaan saattaa tulla eli se ihana positiivinen viimeinkin. Toivotaan näin. :) Peukutan.

Täällä ei eilistä ihmeellisempää. Vuoto on pikkuhiljaa loppumassa, joten normaalielämään vähitellen palataan. Eilen sain hyvän keskustelun miehen kanssa aikaiseksi ja selitin, miksen halua erinäisiin illanistujaisiin nyt lähteä... En vain jaksa katsoa vanhoja tuttuja ja hedän vauvojaan ja vauvamahojaan, ja kuunnella niitä juttuja. Eilen näin vanhan opiskelukaverin lenkillä ollessani, ja yllätyksekseni työnteli vaunuissa pientä vauvaansa. Meinasin oksentaa, en ollut tiennyt edes raskaudesta. No, yllätyksenä oli kuulemma heillekin tullut.

Miten sitä ihmisestä tulee pikkuhiljaa niin katkera? En haluaisi olla... Ja varmasti tää taas helpottaa, jos joskus taas saan raskaaksi tulla. Toivottavasti vain sillä kertaa on parempi tuuri matkassa.

Ei taida olla Nillan lisäksi muita jännääjiä? Miten muuten vietätte isänpäivää? Mulla nyt meni sekin (joulun ohella) vähän pieleen, oli tarkoitus omalle isälle kertoa, että tulee ensi kesänä papaksi. Mutta ei siinä sitten niin käynytkään, pitäisi keksiä jotain muuta!
 
ex-jolly
Eemi, 24+24, y 11/07 alkaen, km 11/08, Varsinais-Suomi
Jolly, 33v, y 4/08 alkaen, tyttö 3v, P-Pohjanmaa
Sini, 34 v, y 05/08 alkaen, km 08/08, tyttö 3½ v, Pääkaupunkiseutu
Outik, 26 v, y 01/08 alkaen, Uusimaa
Tinsula, 27+35, y 06/08 alkaen, Varsinais-Suomi
Nilla87, 21v+22v y 04/08 alkaen, Helsinki
Mneme, 25, y 12/07 alkaen, Häme


Nillalla onkin jännät paikat! Plussaa odotellessa =)

Mulla tuli eilen mieleen, että onkohan tuo mun oikean puolen kipu siitä patista johtuvaa, vaiko kivulias ovis? Se on vähän kuin hermokipua ja pällihän siinä meinas jo illalla väsyneenä mennä pikkulikankin kanssa, joten lampsin sitten kiltisti pilleripurkille 600mg Ibusali sitten puolessa tunnissa onneksi auttoi. Taas istui pirut olkapäillä; älä hullu mitään pilleriä nappaa jos se onkin vaan ovis, ei oo hyväksi, ja toinen että hermokipu viiraa kohta alapäästä yläpäähän, jotta varokaa vaan kanssaihmiset jos et ota! Mutta enpä aijo kyllä jatkossakaan itseäni piinata kivulla, vaan otan särkylääkettä, oli tutkitut vaikutukset ovikseen mitkä tahansa, kyllä se sen verran repii.

Eemi, oon samaa mieltä, että itseään voi kyllä sen verran armahtaa, ettei vasten tahtoaan mene sellaisiin pippaloihin, joissa on huono olla. Se on musta vaan ihan terve reaktio, eihän kukaan muu voi meitä suojella kuin me itse.

Meidän isänpäivä kuluu varmaan tutulla kaavalla, ensin onnitellaan oma iskä kahvin ja toivottavasti jonkun itse väsätyn kaffepullan voimalla ja sitten mennään taas hautuumaalle neljän kynttilän kera ='(

Hei, mutta mullahan on tänään seksipäivä, ja ihan lääkärin määräyksestä.
Miehellä näyttääkin olevan sit isänpäivä vapaata siitä hommasta... jos siis haluaa, voihan sitä sen kunniaksi pölläyttää peitot yhen ylimääräisenkin kerran =D
 
Mneme
nuih! tk saa ajan huomiselle lääkäripäivien takia... prkl en tahtois suosia yksityisiä mut sinneppä menossa. nyt tuli niin suuret pelot kaikkine kipuineen et en ala odottaan huomiseen...

Nilla : miten on? kerro kerro ^^
Eemi : tuo on kamala ko ehtii miettimään miten kaikille kertoo... hetki si ehin suunnitella kaikki tuplapappa ilmotukset (sisko odottaa myös ensimmäistä) ja kummikutsut... voimia sinne. elä silti kokonaan eristäydy, vaikka tämä erakon elämä välillä makoisaa onkin... ^^
 
outik
Eipä meillä taida suuria isänpäiväsuunnitelmia olla, ei olla koskaan oikein vietetty sitä mitenkään. Mäkin oon jo monesti suunnitellut milloin olis hyvä tilaisuus kertoa perheille tulevasta vauvasta, mm. miehen synttäreillä kun oltiin kaikki koolla, ois ollu sopiva tilaisuus, mutta ei sitten ollutkaan mitään kerrottavaa. Aiemmin myös ajattelin että isänpäivä olis hyvä, mutta nyt sitten tuo kierto ei osukaan sopivasti siihen, vaan tulos tiedetään vasta seuraavana viikonloppuna tai sen jälkeen. Ei pitäis miettiä mitään etukäteen ja laittaa tollasia "tavoitteita", kun ne aina vaan kuivuu kasaan.

No mitenkäs Nillan jännäys sujuu? Kerro jo :) Ja toivottavasti Mneme ei saa mitään huonoja uutisia lääkäriltä!
 
ex-jolly
...mä muistan kuinka suunnittelin, että mummuille ilmoitetaan mummoutumisesta kortilla, jonka sisällä on ensimmäinen ultraäänikuva, niin ukko prkle ei antanut!!! Vaikka olis ollu tuoreet kuvat ja kaikki! No, sitten vaan annoin kaikkien itse vetää johtopäätöksensä kun tajusivat että mä vaan paisun ja paisun...
 
outik
Jolly, pakko kertoa että mä jäin tuijottamaan tota mummu-sanaa ;) Mä en ole kenenkään muun kuullut sitä käyttävän meidän perheen/suvun lisäksi ja piti sitten oikein tarkistaa että mistä päin sä olitkaan. Ja yllätys, sieltä Pohjanmaaltahan sinäkin, niin kuin mun vanhemmatkin, joilta se sana on mullekin tietysti tarttunut :) Kaikki tuntemani ihmiset puhuu aina mummoista ja vähitellen se on muhunkin tarttunut.
 
ex-jolly
Höh. Taas piti ottaa särkylääkettä. Selkää ahistaa aivain kuin kuumeessa. On tällaista kyllä ollu joskus aikaisemminkin, mutta en ole sitä kyllä mihinkään ovikseen ennen liittänyt. Outoa.

Joo, eikös kuulostakin ihanalta tuo mummu? Monesti kun tännekin kirjoittaa, pitää oikein miettiä että mitä sanoja käyttää, kun ne murteella kirjoitettuna näyttävät joskus niin omituiselta, että epäilee onko ne sanoja ollenkaan. Joten jos menee yli hilseen, niin suomennan kyllä mielellään. =)

Ei mulla kai mitään järkevää asiaa ollu, mutta aina pitää tänne hyppiä lukemaan uudet viestit, täysin koukussa.

Joko Mneme siis käväisit vastaanotolla? Kerro heti!
 
Mneme
juuri saavuin kotiin... yksityisen kautta polille. ja tulehdushan siellä... epäilemättä ei ole kohdussa asti, mut jos kivut ei heltiä maanantaihin mennessä lääkkeillä niin soittoa uudestaan :( itkeny koko pvän et vievät kohdun ja se viimeinenkin toivon kipinä poistetaan...
 

Yhteistyössä