Voitko sanoa olevasi oikeasti onnellinen?

Tunnetko ihmisiä jotka oikeasti ovat onnellisia, voiko sellaisia olla...? Mä en äkkiseltään keksi ketään jolla ei olisi ollut vastoinkäymisiä, murhetta, surua...
Onnenhetkiä on, mutta pohjimmiltaan onnellinen?

 

En ole. Mutta voin sanoa sellaisia olevan. Aidosti onnellisia, joilla on toki vastoinkäymisiä, mutta joiden elämänhallinta on hyvä.

 

Vastoinkäymisistä huolimatta voi olla pohjimmiltaan onnellinen.

 

Mä olen.Mulla on isoja suruja ollut elämässäni,mutta kyllä mä pohjimmiltani olen todella onnellinen.Mulla on hyvä mies ja ihana perhe.Sellaisia ongelmia meille ei voisi enää tullakaan joista ei selvittäisi.Enemmän mulla on onnellisia hetkiä kuin surullisia ja siksi väitän olevani pohjimmiltani oikeasti onnellinen.

 

Mä koen asian niin, että olen koko ajan pohjimmiltani onnellinen, oikeasti! Mutta onnen hetkiä on silloin tällöin, ei koko aikaa. Samoin vastoinkäymisiä ja murheita kuuluu elämään ja saman aikaisesti silti olen onnellinen. Mulla se onni kiteytyy sanoihin: onneni on olla Herraa lähellä. Mulla henk.koht usko saa sen aikaan, olen rakastettu ja tarkoitettu olemaan se, joka olen ja siinä missä olen.

 

itse olen Onnellinen

 

Minusta voi olla pohjimmiltaan onnellinen, jos ei jää niihin vastoinkäymisiin vellomaan. Ne käsitellään ja murehditaan kun niitä tulee vastaan ja sitten heitetään mäkeen Itse koen olevani pohjimmiltani onnellinen, mulla on kaikki hyvin. Välillä elämä kolhii, mutta kaikesta on selvitty

 

Olen onnellinen. Vastoinkäymisiä on ollut viimeisen puolen vuoden aikana hirveästi, mutta nyt on taas kaikki hyvin. Kun ensin menee huonosti, osaa arvostaa normaalia arkeakin ihan eri tavalla.

 

Vastoinkäymisistä huolimatta voi olla pohjimmiltaan onnellinen.

Peesi!

 

Tällä hetkellä, ja itseasiassa pari vuotta jo, olen ollut onnellinen ja ihan jokaisena päivänä. Vastoinkäymisiä on ollut ja vaikeita aikoja mutta nykyään olen täysin onnellinen ja tasapainossa itseni kanssa

 

Kyl mä olen tuntenut itteni pohjimmiltaan varsin onnelliseksi ja onnekkaaksi vaikka elämässä sattuu ja tapahtuu. Tietty välillä on päiviä kun suren sitä et molemmat korvat tinnuttaa ja et kilpirauhanen on sökönä ja opinnot kasaantuu yms. yms. Mut eikös se oli varsin luonnollista.

 

Suuret surut vapauttavat pienistä murheista. Tuollaisen aforismin luin neljännesvuosisata sitten jostain. On pätenyt elämässäni kaikki nämä vuodet. Voin siis sanoa olevani melko onnellinen. Vastoinkäymisistä huolimatta. Mutta ehkä katson asioita eri näkökulmasta kuin katsoisin ilman suuria surujani.

 

Eli sellaisia ihmisiä on, joilla ei ole huolta ja murhetta. Minullakin on ns oma elämä kunnossa ja onnellisia hetkiä on paljon. Pohjalla on kuitenkin huoli läheisistä ja tulevaisuudesta... Jos se onnellisuus tulee siitä, että ei ota murheita itselleen? Onko onnellinen ihminen siis välinpitämätön? Itsekäs?

 

Kyllä voin sanoa olevani onnellinen.
Ei elämä aina ole helppoa ollut, mutta ei se sitä pohjimmaista onnea ole mihinkään vienyt, olen niitä ihmisiä joista sanotaan: rasittavan positiivinen.

 

[QUOTE="Suru";23294669]Eli sellaisia ihmisiä on, joilla ei ole huolta ja murhetta. Minullakin on ns oma elämä kunnossa ja onnellisia hetkiä on paljon. Pohjalla on kuitenkin huoli läheisistä ja tulevaisuudesta... Jos se onnellisuus tulee siitä, että ei ota murheita itselleen? Onko onnellinen ihminen siis välinpitämätön? Itsekäs?[/QUOTE]
Mun mielestäni onnellinen ihminen on usein sellainen henkilö, joka jo ennen seuraavaa vastoinkäymistään tietää sydämessään, että tulee selviämään siitäkin.

 

[QUOTE="Suru";23294669]Eli sellaisia ihmisiä on, joilla ei ole huolta ja murhetta. Minullakin on ns oma elämä kunnossa ja onnellisia hetkiä on paljon. Pohjalla on kuitenkin huoli läheisistä ja tulevaisuudesta... Jos se onnellisuus tulee siitä, että ei ota murheita itselleen? Onko onnellinen ihminen siis välinpitämätön? Itsekäs?[/QUOTE]

Ei, onnellisuus ei ole synonyymi itsekkyydelle eikä välinpitämättömyydelle. Ennemmin päinvastoin, onnellinen voi olla seurasuta tai syytä siihen, että välittää, mutta ei ota murhetta omien harteiden kannettavaksi. Ei siis muserru huolien alle, vaikka muuten välittää ja lujaa =)

 

Kyllä minäkin olen pohjimmiltani onnellinen. Ja se, kun mietin miten monista vastoinkäymisistä olen selvinnyt entistä vahvempana tekee minut vielä onnellisemmaksi=)
Mutta minä olenkin optimisti, monien mielestä kenties jopa ärsyttävä...Mutta en osaa olla kuin olla todella onnellinen tästä tavallisesta tylsästä ja materiaköyhästä elämästäni, tämä on minulle lähtökohdat huomioiden valtava saavutus!
Tottakai tulee vaikeita aikoja, surullisia asioita jne., mutta sen jälkeen on taas parempia aikoja. Niin tämä elämä kulkee

 

[QUOTE="Suru";23294669]Eli sellaisia ihmisiä on, joilla ei ole huolta ja murhetta. Minullakin on ns oma elämä kunnossa ja onnellisia hetkiä on paljon. Pohjalla on kuitenkin huoli läheisistä ja tulevaisuudesta... Jos se onnellisuus tulee siitä, että ei ota murheita itselleen? Onko onnellinen ihminen siis välinpitämätön? Itsekäs?[/QUOTE]

Ei onnellinen ihminen ole välinpitämötän tai itsekäs. Minusta onnellinen ihminen luottaa siihen, että kaikki vielä kääntyy hyväksi. vaikka on hetkiä, etyä siihen ei jaksa luottaa, niin ne menee kuitenkin ohi ja se perusluottamus siellä jossain nostaa päätään. Ei elämästä selviä hengissä kumminkaan

 

Ok, mä olen pohdintoineni ihan hakoteillä =)

 

Onhan noita huolia ja murheita, mut pääsääntösesti olen onnellinen.

 

[QUOTE="Suru";23294669]Eli sellaisia ihmisiä on, joilla ei ole huolta ja murhetta. Minullakin on ns oma elämä kunnossa ja onnellisia hetkiä on paljon. Pohjalla on kuitenkin huoli läheisistä ja tulevaisuudesta... Jos se onnellisuus tulee siitä, että ei ota murheita itselleen? Onko onnellinen ihminen siis välinpitämätön? Itsekäs?[/QUOTE]

Tottakai on huolta ja murhettakin, ihan kaikilla!! Mutta jos joku asia on pahasti, voi silti olla onnellinen niistä asioista jotka eivät ole:hug:

 

Olen ajatellut, et onnellisuus syntyy siitä, että tietää vastoinkäymisten ja surun lopulta muuttuvan voimavaroiksi.. ja et kaikesta syntyy lopulta jotain positiivistakin. Kuolemastakin.

 

...mä en tarkoita huolilla ja murheilla nyt sitä, että auto meni rikki/maito on loppu/tuli riitaa miehen kanssa yms arkipäivää vaan ihan oikeita huolia. Sellasia, mitkä muuttaa elämää ja keää sydämeen kiviä. Musta tuntuu, että suurin osa tässä ketjussa puhuu ihan eri luokan suruista. Mutta ok, joku voi siis olla onnellinen, vaikka elmässä olisi tapahtunut mitä.

 

Itse voin ainakin rehellisesti sanoen todeta olevani onnellinen. Ikaakin toki on vasta 19 vuotta, joten kaikkea paskaa en viela ole saanut niskaani.

Olen luonteeltani kuitenkin perusiloinen ja positiivinen. Minulle on helppoa tyrkata vastoinkaymiset ja surun hetket syrjaan.

//Luin juuri edellisen kommenttisi ja olin ilmeisesti ymmartanyt ideasi vaarin. Turha kai tama koko vastaukseni sitten oli.

En osaa sanoa, voiko ihminen, jolle on kaadettu paskaa niskaan amparikaupalla olla oikeasti onnellinen. Ei ole kokemusta asiasta.

 

Jotenkin tuli nyt semmoinen olo, että onko aloittajalla kuolemansairas läheinen...? Suru voi olla suuri, mutta elämä kantaa. Ja tiedän, tämä ei ehkä nyt paljoa lohduta...