Voinko ikina saada tata miehelta?

[DayDreamer~]

Olen lahes kolmekymppinen uusio-sinkku. Heikolla hetkella kaikki kokemani miesten kanssa masentaa, mika tekee paremman tulevaisuuden ajattelusta ajoittain hankalampaa.

Aiemmissa suhteissani oli aina epavarmuutta, epavarmuutta toisen tunteista, luottamuksen arvoisuudesta, oli epakunnioitusta, henkista, yhdessa suhteessa jopa fyysista vakivaltaa, oli kohtaamattomuutta, ymmartamattomyytta, ja tuntuukin etta ainut asia mika toimi ja mita oli oli seksi, eika sekaan ollut koskaan taysin tyydyttavaa, siihenkin liittyi aina jotakin vahingoittavaa.

Kaikkea sellaista mika sai minut vetaytymaan taysin pois koko touhusta, en ole edes kaynyt treffeilla pitkaan aikaan, saatikka harrastanut seksia tai ajatellut suhdetta.

Kuitenkin sita kaipaa ihmista, miesta, pysyvaa luotettavaa ja hyvaa kumppania rinnalleen, niin myos mina kokemastani huolimatta. Mutta lenkin viime aikoina ajatellut etta onko omat kokemukseni vain mustanneet maailmankuvani tassa asiassa, vai voisiko olla totta, etta en edes koskaan tulisi loytamaan sita miehesta, mita todella kaipaan..

Siksi kysyisinkin teilta, onko mahdollista seuraava:

Suhde jossa on taydellinen luottamus, toiselle voi kertoa kaiken, voi luottaa etta toinen ei ikina satuta sinua, ajattelee sinun parastasi ja tukee sinua aina kun on tarvetta, voi taysin luottaa siihen etta toinen ajattelee parastasi, eika satuttaisi sinua koskaan, seksi olisi laheista, lamminta, syvan tyydyttavaa, yhdessa voi olla taysin oma itsensa, kokee pyyteetonta rakkautta, pystyy viestimaan, niin sanattomasti kuin sanallisesti kaikista tunteistaan ja ajatuksistaan miehen kanssa, joka ymmartaa, tai ainakin pyrkii siihen aina, ei tarvitse pelata etta mies juoksisis penis ojossa muiden naisten perassa, voi luottaa siihen etta toinen valittaa, on usko yhteiseen tulevaisuuteen, on hyva olla toisen kanssa.

Silla se on se mita mina kaipaan... Valilla mietin etta onkohan sellaista edes olemassa... Itse olen kokenut lahinna kaikkea muuta paitsi tuota, siksi yksin olenkin. Olisi kuitenkin ihana ajatella etta tuollainen olisi mahdollista.

 

[itsestä kiinni]

Kyllä on mahdollista.

Kysymys on vaan se, että mitä itse on valmis antamaan. Onko itse valmis tekemään pyyteetöntä työtä parisuhteen eteen?
Sillä totuus on se, että tuo kuvailemasi tilanne tulee vuosien saatossa, kun yhteinen sävel on löytynyt ja alun särmät ovat hioutuneet yhteiseksi taideteokseksi.
Helppoa se ei ole. Vaatii pirusti aikaa ja halua. Vaatii antamista enemmän kuin ottamista. Monta asiaa joutuu nielemään sillä kukaan ei ole täydellinen.

Terveisin nm. täydellisessä suhteessa oleva, jonka tie tähän ei ole ollut helppo ja joka päivä joutuu/saa tehdä töitä sen eteen, että suhde pysyykin sellaisena.

 

[unelmansärkijä]

[viesti moderoitu]

 

[Kylmässä suhteessa]

Hassua, ihan samaa kaipaan minä parhaillaan, missä on se nainen joka on valmis tälläiseen, kaikki tuntuu olevan yhtä pintaliitoa nykyisin jossa oma suu on ainoa joka kiinnostaa.

 

[ainokainen]

DayDreamerille sanoisin, että jos odotuksesi ovat noin korkealla, tulet varmasti pettymään.
Yhdeltä ihmiseltä ei voi saada kaikkea, ei ainakaan yhdellä kertaa.

Ehdoton rakkaus on jotain sellaista, mitä lapsi saa vanhemmiltaan (toivottavasti) mutta aikuisten välisissä suhteissa pätee hieman eri säännöt.
Aikuinen ihminen on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Jos luulet, että kumppanisi on vastuussa sinun onnellisuudestasi, ja parisuhde jotain sellaista minkä tehtävä on tehdä sinut onnelliseksi ja paikata haavasi, olet pahasti hakoteillä.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kumppanilta ei saisi odottaa mitään. Kyllä saa ja kannattaakin odottaa toiselta, paljonkin. Mutta vaatiminen on toinen juttu.

 

[lilleri.lalleri]

Ajattelet hyvin mustavalkoisesti, jossa on vain joko syvä pettymys jo koettuihin asioihin ja korkeat odotukset, mitä pitäisi tapahtua. Sen takia olet nyt yksin, koska sinun täytyy tutustua itseesi, tunteisiisi ja käydä mietiskellen läpi jo kokemasi. Kun opit antamaan anteeksi sen, mitä on tapahtunut ja unohtamaan kaiken hyväksymällä tapahtuneet osana henkistä kasvamistasi, niin edessäsi on pian huomattavasti sopivampi kumppani. Tulet kulkemaan kohti unelmiasi ja ne viitoittavat oikeaan suuntaan, mutta tiedät myös sen että elämä on onnen lisäksi välillä tasaisen harmaata,vastoinkäymisiä ja toisen inhimillisiä heikkouksia. Voima hyvään suhteeseen lähtee aina yksilöstä itsestään, mutta sen rakentamiseen tarvitaan suhteellisen yksimielisesti rakentamisen vaativuuden ymmärtävää rakastavaista.

Elän itse ihan mukavan miehen kanssa, mutta suhteen täydellisyydestä en osaa sanoa. Onni ja täydellisyys vaikuttavat sanoina ahdistavilta ja tuntuu kuin pitäisi nököttää kultaisessa häkissä nuken kanssa.

 

[Eräs puoliso]

"Itsestä kiinni" sanoi asian hyvin. Tuo tilanne on mahdollinen, mutta vaatii molemmilta osapuolilta paljon. Molemminpuolinen pyyteettömyys on avainasia.

Oletko Ap. sitten itse valmis tuohon miehen kuuntelemiseen, ymmärtämään pyrkimiseen, loukkaamisen välttämiseen? Kukaanhan ei aina ole täydellinen ja jos haluat, että puhutte kaikesta avoimesti, niin silloin voi kyllä käydä niin, että se mitä kumppani kertoo (tai tekee) ei olekaan sitä mitä haluaisit kuulla. Silloin se sitten mitataan, että pystytkö myös itse olemaan samanlainen puoliso kuin odottaa toiselta.

Sanoisin, että tuo tilanne vaatii paitsi toisilleen todella hyvin sopivat puolisot, myös molemmilta jonkinlaista vakaumusta, että parisuhde/avioliitto on tärkeä, eroamista pitää välttää ja esim. tuo muiden perässä juokseminen ei tule kuuloonkaan. On vaikea aina olla parisuhteessa sellaisessa tilanteessa, että mitään kitkaa ei ole. Jos molemmilla on suhteesta riippumaton, henkilökohtainen "korkea moraali", niin silloin tuo muiden perässä juokseminen on huomattavasti vähemmän todennäköistä. Samoin suhteen eteen ollaan valmiita tekemään enemmän.

 

[emeralda]

Ap., sinulla on ihan asiallisia odotuksia, kuten
- kumppani kuuntelee ja ymmärtää
- kumppani arvostaa ja kunnioittaa
- kumppani välittää ja myös osoittaa kiintymyksensä ja rakkautensa
- kumppani tukee ja lohduttaa
- kumppani ei tahallaan loukkaa
- kumppani haluaa sinulle hyvää ja ajattelee sinusta kauniisti

Näitä saa ja pitääkin parisuhteessa odottaa. Niitä voi ja pitää myös saada, jotta suhde voi jatkua ja tuntua molemmista mielekkäältä. Tietenkin lista pätee myös toisinpäin, eli kumppanille on myös noita annettava.

Sen sijaan en usko että voit MISSÄÄN ihmissuhteessa saada:
- täysin pyyteetöntä rakkautta (jossa puoliso haluaisi sinulle aina ja joka tilanteessa pelkkää hyvää jopa oman hyvinvointinsa kustannuksella - aika kova toive inhimilliselle ihmiselle!)
- ehdotonta tunteiden jakamista ja toisen tunteiden / ajatusmaailman ymmärrystä (ei ole mahdollista, koska kukaan ei ole telepaatti eikä sellaista voi toiselta vaatia)
- Täydellistä harmoniaa ja sielujen sympatiaa (sitä voi kokea hetkittäin, muttei 24/7 ikuisesti. On oltava myös ystäviä, että omaa elämäänsä voi jakaa ja käsitellä monista näkökulmista ja kokea tuota sielujen sympatiaa muidenkin kuin oman puolison kanssa)
- 100 % rehellisyyttä (ei ole edes tarpeen, sillä liika rehellisyys loukkaa)
- täydellistä antautumista ja omistautumista sinulle ja suhteelle (ei tämäkään tarpeen, sillä pitkän päälle käy ahdistavaksi ja kuristavaksi molemmille)

Pitäisi siis löytää se kultainen keskitie, ei voi toivoa kuuta taivaalta. Realistisia, toisen kunnioittamiseen liittyviä toiveita pitää tietenkin olla ja niistä pitää pitää kiinni.

 

[Näin täällä taas]

Jäin miettimään tuota 'ei satuttaisi sinua koskaan'. Onko sellainen edes mahdollista? Tahallaan satuttaminen on tietysti ilkeilyä ja tuomittavaa sikäli, mutta muuten: sitähän pitäisi olla täydellinen ajatuksenlukija, ettei joskus loukkaa. Tietämättään tarkoittamattaan satuttaa toista välillä varmasti, ne jutut selviävät sitten ainakin osittain puhumalla, jälkikäteen.

Mutta muutenkin: ettei olisi satuttavia ajatuseroja, pitäisi oikeastaan olla toisen identtinen kaksonen historialtaankin, ja persoonaltaan. Ja kuka sitten haluaa seurustelukumppaniksi kopion itsestään? Tai sellaisenkaan, joka ei tahattomasti edes satuta. Tuntuuko sellainen enää elämältäkään, jos ei ole yhtään kurjaa hetkeä? Onko moinen jo liian siloista, että sitäkään kestäisi loputtomiin? Missä se elämän särmä?

Ja kun ihmiset ovat sen verran erilaisia näkemyksiltään aina, että vaikka niistä eriävistä ajatusmalleistakin kuinka puhuisi , varmaan jää voimaan ajatuseroja, jotka jo olemassaolollaan välillä satuttavat. Ellei sitten toinen ihan luovu kannastaan. Kun ei keskustelunkaan tarkoitus kai ole se, että sen jälkeen ajatellaan kaikesta identtisesti? Minusta se on se, että sen jälkeen tiedetään, mistä miksi ajatellaan eri lailla, ja opetellaan sitten elämään sen eroavaisuuden kanssa, yhdessä. Mutta varmasti ne erot aina aiheuttavat myös satuttamista, pitkin matkaa, vaikka niihin kuinka opettelisi sopeutumaan. Ja se on vaan ymmärtääkseni sitä elämää.

 

[Kasva aikuiseksi]

Ap.: "Suhde jossa on taydellinen luottamus, toiselle voi kertoa kaiken, voi luottaa etta toinen ei ikina satuta sinua, ajattelee sinun parastasi ja tukee sinua aina kun on tarvetta, voi taysin luottaa siihen etta toinen ajattelee parastasi, eika satuttaisi sinua koskaan, seksi olisi laheista, lamminta, syvan tyydyttavaa, yhdessa voi olla taysin oma itsensa, kokee pyyteetonta rakkautta, pystyy viestimaan, niin sanattomasti kuin sanallisesti kaikista tunteistaan ja ajatuksistaan miehen kanssa, joka ymmartaa, tai ainakin pyrkii siihen aina, ei tarvitse pelata etta mies juoksisis penis ojossa muiden naisten perassa, voi luottaa siihen etta toinen valittaa, on usko yhteiseen tulevaisuuteen, on hyva olla toisen kanssa. "


Jaa että vielä kolmikymppisenä on noin huimat kriteerit hyvälle rakkaussuhteelle? Taitaa olla, että ap. kaipaisi enemmänkin jotain huoltajasuhdetta, jossa ap. voisi olla lapsen asemassa ja luottaa aina toisen pyyteettömään rakkauteen ja siihen ettei kumppani koskaan satuttaisi. Kannattaisi ehkä miettiä sitä omaa inhimillisyyttään ja suhteuttaa sitä noihin kriteereihin. Kaksi aikuista yksilöä ovat aina erilliset henkilöt, eikä mitään symbioosia ole terveellistä hamuta eikä siihen voi päästä. Se pyrkimyskin tuottaa jossain vaiheessa suhdetta niin paljon ahdistusta, että ero on väistämätön.

Esimerkiksi täydellinen rehellisyys suhteessa on jotain, johon kukaan ei todellisuudessa pysty. Usein näitä vaatimuksia täydellisestä rehellisyydestä esittävät epävarmat ja heikolla itseluottamuksella varustetut naiset - ystäväpiirissäni on pari miestä, jotka ovat kertoneet naistensa loukkaantuvan kuitenkin lähes kaikesta rehellisesti sanotusta, jos se rehellisyys ei naista miellytäkään. Minullekin nämä naiset ovat puhuneet suhteistaan ja siitä, että haluavat kuulla kaiken mitä mies ajattelee rehellistesti. Nämä naikkoset mm. tenttaavat sitten miehiltään mielipiteitä muiden naisten ulkonäöstä, siitä ajattelevatko miehet muita runkatessaan/harrastaessaan seksiä, onko joku toinen nainen kadulla/baarissa/tv:ssä kauniimpi tai onko se oma nainen miehen mielesä kaikkein seksikkäin tms. Eli mustasukkaiselle ihmiselle tuo täydellisen rehellisyyden vaatimus tuottaa oivan työkalun kumppanin ajatustenkin kuulustelemiseen. Huh, ihan ahdistaa noitten ystävieni puolesta.

Seksi ei aina voi olla täydellistä eikä ainakaan pitkässä suhteessa. Pitää hyväksyä se, ettei kumppanilla välttämättä aina ole energiaa "syvän tyydyttävään" seksiin ja välillä voi tehdä mieli muutakin kuin kuvaamasi kaltaista "läheistä ja lämmintä" seksiä.

Vuorovaikutuksellekin asetat massiivisia paineita - enpä haluaisi esimerkiksi stressaantuneena ja väsyneenä miettiä ymmärsinkö nyt varmasti oikein rakkaani kehollisen ilmaisun, jolla hän kuvaa syvimpiä tuntojaan ilman sanoja.

Oletko ap. miettinyt, oletko terapian tarpeessa, ennen kuin etsit uutta suhdetta? Millaiset välit sinulla on vanhempiisi, kuulostaa aivan jonkun traumatisoidun ja hylkäämistä pelkäävän ihmisen kirjoitukselta. Mielestäni olisi parempi käydä jonkun ammattilaisen pakeilla eikä ainakaan kataa tuollaisia odotuksia kenenkään viattoman potentiaalisen kumppanin niskaan - silloin tulet varmasti pettymään.

Parisuhteessa on kaksi aikuista ihmistä tasavertaisessa suhteessa. Kyseessä ei ole vanhemman ja lapsen suhde eikä varsinkaan symbioottinen äiti-vauva -suhde. Kasva ja opettele elämään itsenäisesti.

 

[Sannis]

"Ettei toinen koskaan satuta?" Jäin miettimään tätä ap:n toivetta. En usko, että on ikinä mahdollista löytää kumppania joka ei koskaan satuta. Itse pyydän mieheltäni rehellisyyttä enemmän kuin mitään muuta. Se taas tarkoittaa että välillä kuulen häneltä mielipiteitä, jotka satuttavat. Hetken aikaa sattuu, mutta loppujen lopuksi olen tyytyväinen, että ainakin puhumme toisillemme rehellisesti.

Muutenkin on mielestäni kohtuutonta odottaa ettei toinen ikinä satuttaisi. Ihmiset tekevät virheitä, sanovat kiivastuksissaan asioita joita eivät tarkoita jne. On aika paljon pyydetty kumppanilta ettei tämä ikinä millään tavalla loukkaisi. Kaiken lisäksi se on mielestäni turhaa. Aikuinen ihminen kun kuitenkin kestää hiukan kipuakin ja ymmärtää että pettymykset kuuluvat myös parisuhteeseen.

 

[---]

Esimerkiksi täydellinen rehellisyys suhteessa on jotain, johon kukaan ei todellisuudessa pysty. Usein näitä vaatimuksia täydellisestä rehellisyydestä esittävät epävarmat ja heikolla itseluottamuksella varustetut naiset - ystäväpiirissäni on pari miestä, jotka ovat kertoneet naistensa loukkaantuvan kuitenkin lähes kaikesta rehellisesti sanotusta, jos se rehellisyys ei naista miellytäkään. Minullekin nämä naiset ovat puhuneet suhteistaan ja siitä, että haluavat kuulla kaiken mitä mies ajattelee rehellistesti. Nämä naikkoset mm. tenttaavat sitten miehiltään mielipiteitä muiden naisten ulkonäöstä, siitä ajattelevatko miehet muita runkatessaan/harrastaessaan seksiä, onko joku toinen nainen kadulla/baarissa/tv:ssä kauniimpi tai onko se oma nainen miehen mielesä kaikkein seksikkäin tms. Eli mustasukkaiselle ihmiselle tuo täydellisen rehellisyyden vaatimus tuottaa oivan työkalun kumppanin ajatustenkin kuulustelemiseen. Huh, ihan ahdistaa noitten ystävieni puolesta.

Mielestäni tuossa ei ole ongelmana se, että haluaa kuulla miehen mietteet noista mainitsemistasi asioista vaan se että suuttuu kun mies vastaa rehellisesti. Ei kysyminen kerro huonosta itsetunnosta vaan se, että järkyttää kun mies kehuu toista naista kauniiksi. Mutta joillekin naisille tosiaan on jäänyt päälle käsitys siitä että parisuhteessa oleva mies ei saisi ajatella mitään hyvää kenestäkään muusta naisesta. Ja kun sitten ajattelee niin ollaan pahoillaan kun kumppani satuttaa. Huh.

 

[eräs peräs]

Emeralda ja kasva aikuiseksi nimimerkit esittivät hyviä näkökohtia.

Minusta ap sinun olisi hyvä miettiä, että jos et ole koskaan saanut yhtään mitään noista vaatimistasi asioista missään suhteessa, niin eikä suhde jossa jo osa mainitsemistasi asoista toteutuisi, olisi tyhjää parempi suhde?

Koska pyyteetöntä rakkautta ja täydellistä + kokoaikaista ymmärrystä ja sielujen sympatiaa on inhimillisesti katsoen lähes mahdotonta saada keneltäkään toiselta ihmiseltä, olisi hyvä ensin opetella itsensä parhaaksi ystäväksi, ennenkuin haaveilee suhteesta kenenkään toiseen ihmiseen. Tietty itseriittoisuus suhteessakin on vain hyväksi. Toiseen ihmiseen ei lastata kaikkia toiveitaan, pelkojaan ja epävermuuksiaan,

Omien virheidensä myöntäminen mahdollistaa myös parisuhteessa toisen virheiden hyväksymiseen. Kukaan ei pysty nimittäin olemaan joka hetki paras mahdollinen rakastaja, kumppani tai sanaton ymmärtäjä.

 

[DayDreamerille]

Mitä sinä olet valmis antamaan miehelle?

 

[Mies 50]

Emeraldan kirjoitus on hyvä. Siinä on monta pointtia joita ei todellakaan voi missään suhteessa saada, ei koskaan eikä missään.
Jotenkin mulle tuli paha olo siitä, että ap. ei koskaan voi odottaa tuonlaisia kumppaniltaan, ei tässä maailmassa. Ei tässä kultturissa ja näin raadollisessa maailmassa. Ehkä jossain Brasilian viidakossa tai Tyynen meren autiolla saarella eläen vain kumppaninsa kanssa, irti kokonaan tästä elämästä.
Että onkohan tuo kuitenkin provo? Kuin ap. olisi elänyt jossain...............

 

[no]

Kyllä lähes identtinen kumppani voi löytyä vastakkaisesta sukupuolesta. Samanlaiset elämänkokemukset muovaavat ihmistä samaan suuntaan. Työ, suhteet, lapset, voivat olla toistensa kaltaisia; on jopa niin, että samanlaisiin ongelmiin on suurella todennäköisyydellä tulleet samanlaiset ratkaisut. Arvomaailma voi olla sama, harrastukset voivat olla lähes samat. Suhteet sisaruksiin voivat olla samat, ruokailutottumukset voivat olla samat, seksintarve voi olla sama, unirytmi voi olla sama, arvomaailma voi olla sama. Siis toinen ihminen voi olla aivan täydellinen sielunkumppani ja nämä kaikki ominaisuudet voivat olla samassa ihmisessä.

Minä uskon, että kokemuspohja muovaa ihmistä ja ei olekaan yhdentekevää, mitä on elämässään kokenut. Jos kaikki ei natsaa, niin sitten pitää olla ymmärrystä toisen erilaiselle käyttäytymiselle.

 

[hmmm...]

Kyllä lähes identtinen kumppani voi löytyä vastakkaisesta sukupuolesta. Samanlaiset elämänkokemukset muovaavat ihmistä samaan suuntaan. Työ, suhteet, lapset, voivat olla toistensa kaltaisia; on jopa niin, että samanlaisiin ongelmiin on suurella todennäköisyydellä tulleet samanlaiset ratkaisut. Arvomaailma voi olla sama, harrastukset voivat olla lähes samat. Suhteet sisaruksiin voivat olla samat, ruokailutottumukset voivat olla samat, seksintarve voi olla sama, unirytmi voi olla sama, arvomaailma voi olla sama. Siis toinen ihminen voi olla aivan täydellinen sielunkumppani ja nämä kaikki ominaisuudet voivat olla samassa ihmisessä.

Minä uskon, että kokemuspohja muovaa ihmistä ja ei olekaan yhdentekevää, mitä on elämässään kokenut. Jos kaikki ei natsaa, niin sitten pitää olla ymmärrystä toisen erilaiselle käyttäytymiselle.

Mitä sitten jos puoliso on aivan samanlainen kuin itse? Se ei vielä riitä ap:n vaatimuksissa kovinkaan pitkälle. Se samanlainenkin ihminen tulee nimittäin aivan varmasti tavalla tai toisella satuttamaan ja ristiriitoja tulee silti. Identtisyys ei myöskään tee kenestäkään sielunkumppania. Eivät ihmiset rakastu sillä perusteella kuka on samankaltaisin itsen kanssa.

 

[Tylsistyisin hengiltä]

Minkä ihmeen takia joku edes haluaa seurustella 'itsensä' kanssa? Ei kai sitä nyt montaa päivää jaksa? Mistä ne virikkeet ja mielenkiinto elämään sitten tulevat? Uuden opettelun riemu? Sitten on kriisi jo sekin, että toinen pitää kampaa kädessään hieman eri otteella, jos kaikessa muussa on tottunut täyteen samanlaisuuteen. Huh kauhistus sentään mikä kauhukuva. Tylsistyisin hengiltä ja sitä paitsi, sitten joutuisin katsomaan omia huonoja puolianikin oikein tuplana! Kestämistä on yhdessäkin...

 

[no]

Kyllä lähes identtinen kumppani voi löytyä vastakkaisesta sukupuolesta. Samanlaiset elämänkokemukset muovaavat ihmistä samaan suuntaan. Työ, suhteet, lapset, voivat olla toistensa kaltaisia; on jopa niin, että samanlaisiin ongelmiin on suurella todennäköisyydellä tulleet samanlaiset ratkaisut. Arvomaailma voi olla sama, harrastukset voivat olla lähes samat. Suhteet sisaruksiin voivat olla samat, ruokailutottumukset voivat olla samat, seksintarve voi olla sama, unirytmi voi olla sama, arvomaailma voi olla sama. Siis toinen ihminen voi olla aivan täydellinen sielunkumppani ja nämä kaikki ominaisuudet voivat olla samassa ihmisessä.

Minä uskon, että kokemuspohja muovaa ihmistä ja ei olekaan yhdentekevää, mitä on elämässään kokenut. Jos kaikki ei natsaa, niin sitten pitää olla ymmärrystä toisen erilaiselle käyttäytymiselle.

Mitä sitten jos puoliso on aivan samanlainen kuin itse? Se ei vielä riitä ap:n vaatimuksissa kovinkaan pitkälle. Se samanlainenkin ihminen tulee nimittäin aivan varmasti tavalla tai toisella satuttamaan ja ristiriitoja tulee silti. Identtisyys ei myöskään tee kenestäkään sielunkumppania. Eivät ihmiset rakastu sillä perusteella kuka on samankaltaisin itsen kanssa.

Ei rakastukaan samankaltaisen kanssa, siksi liitot eivät kestäkään; lisääntymisvelvoite kyllä täyttyy.
Parinvalinta on aikajana, jossa alussa on vain kroppa, lopussa aivot.

 

[kontrastia]

Jos AP haluaisi puolisonsa olevan itsensä kopion, niin eikö elämä kävisi aika tylsäksi, kun kaikista asioista oltaisi samaa mieltä. Sukupuolten ja persoonien välinen kontrasti puuttuisi kokonaan. Jos mietin asiaa minun itseni kannalta, niin en tosiaankaan haluaisi, että puolisoni olisi kuin minä itse. Minä olen aika hiljainen, joten minusta on mukavaa, että mies on kovempi puhumaan ja seurallisempi, koska kokemukseni mukaan minä hautaudun vähemmän kotiin sohvalle, jos mies on aktiivisempi ja seurallisempi. Minusta suhde on myös avarampi, kun olemme erilaisia persoonia, erilaisissa ammateissa ja erilaisista lähtökohdista kasvaneet.

Luin kerran jostakin artikkelista, että nuoren aikuisen (nimenomaan naisen) suurin haaste nyky-Suomessa on oppia sietämään epätäydellisyyttä. Murrosiässä ajatusmaailma on hyvin mustavalkoinen, mutta elämä harvoin on jyrkkää jakoa hyvään ja huonoon. AP:n tekstistä paistaa läpi jossakin määrin sellainen jyrkkä jako vain läpeensä huonoihin tai täydellisiin suhteisiin. Kuitenkin se todellisuus on jotain siltä väliltä.

Murrosiässä suhde kavereihin on hyvin vahva. AP:n kannattaisikin miettiä, että millainen hän itse on ollut kaverina, tyttärenä, työkaverina yms. ihmisenä. Jos hän vaatii puolisoltaan täydellisyyttä, niin onko hän sitä ollut itse myös pitkissä ihmissuhteissa esim. vanhempiensa tyttärenä tai hyvän pitkäaikaisen ystävänsä kaverina? Onko siis AP:n kohdalla tämä täydellisyys vain mielessä kehiteltyä satua, joka ei edes voi toteutua, jos ei AP itsekään kykene sellaiseen. Siinä mielessä minäkin kyllä suosittelisin, että AP kävisi juttelemassa asioistaan jonkun terapeutin kanssa, jotta hän saisi ajatuksia siihen kuosiin, että hän kykenee elämään normaalia elämää ihmisyhteisössä. Ihminen ei ole täydellinen jumala, vaan epätäydellinen eli ihan tavallinen ihminen!!! Jos haluat täydellisyyttä, niin paras ratkaisu olisi ostaa koira, joka on lähempänä täydellistä uskollisuutta kuin mies tai sitten hommata itselleen maksullinen talonmies tms., joka rahasta tekee juuri sitä, mitä haluat.

AP:n kannattaisi miettiä, että eikö hän itse muka tunne oloaan joskus kiukkuiseksi, väsyneeksi, kyllästyneeksi jne. Eikö siis mieskään saisi tuntea tällaisia tunteita? Normaaliin ihmisyyteen kuuluu erilaiset tunteet eikä niitä saa piilottaa. Pitää olla normaalit käytöstavat eli jos on väsynyt, niin ei tietenkään huudeta ja raivota omaa pahaa oloa toiselle. Silti ihminen saa olla väsynyt, vetäytyä päiväunille tai mennä aikaisemmin nukkumaan ilman, että puolisoa pitäisi aikataulun mukaan palvoa.

Itse olen sitä mieltä, että alkuvaiheen intohimon hälvettyä vasta pidemmän ajan kuluessa voi kasvaa se luottamus omaan puolisoon. Kun suurin intohimo haihtuu, kumpikin lopettaa "esittämisen" ja alkaa olla enemmän oma itsensä. Kun antaa tilaa toisen persoonalle ja yhdessä yritetään ja nähdään vaivaa parisuhteen hyvinvoinnin vuoksi, niin se kiintymys, luottamus ja kumppanuus vahvistuvat.

 

[no]

minusta tässä menee puurot ja vellit sekaisin. Minä ajan takaa sitä, että varsinkin aikuiset ymmärtävät toisiaan paremmin, jos heillä on samansuuntaisia kokemuksia ja arvomaailma. Se luo kykyä ymmärtää toisen käyttäytymistä laajemminkin. Ei kai kukaan tosissaan väittänyt, että mars ja venus voivat olla toistensa kopioita. Se mihin minä en puuttunut lainkaan, on persoonallisuus. Persoonallisuus on se mitä toisissamme koemme, se hiljainen sisin on ymmärrystä, jonka luomisen yritin selittää.
On se minusta aika arvokas asia, jos pari nukahtaa samaan aikaan toistensa kainaloon, eikä toinen istu tv:n vieressä tai tietokoneella ja toinen nukkuu.
Kiva on olla avoin samalla tavalla ja tuntea toinen ja luottaa.
Hyvä parisuhde luo hyvinvointia ja se taas antaa voimaa virikkeellisyyteen ja sitä mytä yllätyksille ja uusille asioille suhteessa. En nyt tarkoita, että hammastahnatuubin puristaminen eritavalla olisi jokin rikkaus ja suhdetta parantava asia, mutta tietysti jos toinen saa tehdä sen tavallaan ilman kohtauksia, niin sekin on ok. Minusta kivoja yllätyksiä voisivat olla kukat, konserttiliput, retki, suudelma niskaan ja eksynyt käsi reiden sisäpinnalla

 

[no]

mytä, kuka tuon kirjoitti ja mitä se tarkoittaa)

 

[No:lle]

Entä jos toinen tarvitsee 8 tunnin yöunet ja toiselle riittää 6 h? Pitääkö silloinkin mennä yhtä aikaa nukkumaan vain siksi, että niin kuuluu tehdä? Entä jos toinen rakastaa reissutyötä, mutta joutuu sen takia olemaan joskus yötä pois kodista? Pitäisikö sillonkin hakeutua toiseen työhön, jotta voi olla koko ajan mahdollisimman paljon yhdessä puolison kanssa? Minusta suhde voi olla välittävä, tärkeä ja rakas, vaikkei koko ajan ollakaan kylki kyljessä kiinni.

Minusta olisi pelottavaa olla sellaisen miehen kanssa, joka ymmärtäisi minua liikaa. En halua miestä hyssyttelemään, kun kuukautiskipujeni kanssa äksyilen tai että mies analysoisi käyttäytymistäni keittiöpsykologiallaan. En myöskään haluaisi, että mieheni olisi täydellinen, koska se varmasti aiheuttaisi mielettömän pahan tunteen, että mies on täydellinen ja minä olen niin epätäydellinen. Johan siinä kävisi niin, että itsetunto suorastaan romahtaisi nollaan.

Mieheni rakastaa jalkapalloa intohimoisesti ja hän onkin kertonut, että se on hänen "rakastajattarensa", hänen paheensa ja yksi intohimonsa kohde. Mies jopa reissaa katsomaan joitakin MM- ja EM-kisaotteluita. Vaikka en jaakaan tuota intoa hänen kanssaan, niin minusta myös miehellä on oikeus saada pitää omia hyviä puoliaan. Jos minä haluan syntymäpäivänäni yllätyslahjan ja kukkakimpun sekä jalkapohjahierontaa arki-iltaisin, niin kai miehelläkin saa olla niitä asioita, jotka ovat hänelle tärkeitä, vaikka ne asiat sitten olisivatkin sellaisia, jotka eivät liity siihen puolisoon millään lailla.

 

[no]

Entä jos toinen tarvitsee 8 tunnin yöunet ja toiselle riittää 6 h? Pitääkö silloinkin mennä yhtä aikaa nukkumaan vain siksi, että niin kuuluu tehdä? Entä jos toinen rakastaa reissutyötä, mutta joutuu sen takia olemaan joskus yötä pois kodista? Pitäisikö sillonkin hakeutua toiseen työhön, jotta voi olla koko ajan mahdollisimman paljon yhdessä puolison kanssa? Minusta suhde voi olla välittävä, tärkeä ja rakas, vaikkei koko ajan ollakaan kylki kyljessä kiinni.

Minusta olisi pelottavaa olla sellaisen miehen kanssa, joka ymmärtäisi minua liikaa. En halua miestä hyssyttelemään, kun kuukautiskipujeni kanssa äksyilen tai että mies analysoisi käyttäytymistäni keittiöpsykologiallaan. En myöskään haluaisi, että mieheni olisi täydellinen, koska se varmasti aiheuttaisi mielettömän pahan tunteen, että mies on täydellinen ja minä olen niin epätäydellinen. Johan siinä kävisi niin, että itsetunto suorastaan romahtaisi nollaan.

Mieheni rakastaa jalkapalloa intohimoisesti ja hän onkin kertonut, että se on hänen "rakastajattarensa", hänen paheensa ja yksi intohimonsa kohde. Mies jopa reissaa katsomaan joitakin MM- ja EM-kisaotteluita. Vaikka en jaakaan tuota intoa hänen kanssaan, niin minusta myös miehellä on oikeus saada pitää omia hyviä puoliaan. Jos minä haluan syntymäpäivänäni yllätyslahjan ja kukkakimpun sekä jalkapohjahierontaa arki-iltaisin, niin kai miehelläkin saa olla niitä asioita, jotka ovat hänelle tärkeitä, vaikka ne asiat sitten olisivatkin sellaisia, jotka eivät liity siihen puolisoon millään lailla.

Tällä palstalla on pilvin pimein niitä, jotka valittavat juuri niistä asioista, jotka te hyväksytte toisillenne. Olen aina ollut sitä mieltä, että sinunkaltaisesi naiset ovat parisuhteessa ja aivan loistavia puolisoita, juuri sen vuoksi, että on ymmärrystä, itsenäisyyttä ja silti suhteelta saadaan se mitä siltä haettekin. Siis aivan upea juttu. Mutta, vaatii tuokin oman tiensä ja kasvamisen yhteen. Jos ei ole parilla yhteistä historiaa, niin on huomattavasti helpompaa, että heillä olisi tavatessaan edes jotakin yhteistä. Eli minun kannanottoni on aiheen mukaan niille sinkuille, jotka tätä asiaa puntaroi, eikä suinkaan pitkässä parisuhteessa eläville.

 

[pohtiva]

Jäin miettimään, että olisiko tässäkin sellainen niinkin yksinkertainen asia taustalla, että meidän naistenkin pitää opetella niitä parisuhteessa olemisen sääntöjä vähän paremmin. Liian usein naiset nalkuttavat siitä, kun miehen pitäisi olla romanttisempi, osallistua kotitöihin, olla yllätyksellinen, tarjota satumaisen ihanaa mielikuvituksellista seksiä, olla komea ja rikas jne.

Minun mielestäni naiset voisivat monessa tapauksessa katsoa asioita vähän enemmän läpi sormien ja sitten kun on oikeasti jotakin valittamisen aihetta, niin pitää sitten kanssa kunnolla huolen, että mies kuuntelee ja tajuaa, mikä on ongelmana. Nalkutusta ei jaksa kuunnella kukaan (ei edes itse!) ja sellaista marttyyrimäistä uhrautumistakaan on ihan turha harrastaa, kun miehet eivät tajua vinkkejä, vihjauksia yms, vaan tajuavat selkokielistä puhetta, jossa kerrotaan, mikä on ongelmana ja mitä ongelmalle voisi tehdä.

AP:n tapauksessa ihmettelen, että jos hänen miehensä ovat olleet todellakin aivan kauheita ihmisiä (väkivaltaisia, alistavia jne), niin mistä hän niitä oikein kaivaa. Jos tuntee jo heti alussa toista kohtaan pelkoa, epävarmuutta tms. ikäviä ensivaikutelmia miehestä, niin eihän suhdetta kannata väkisin jatkaa, jos tuntuu siltä, että tämä suhde ei toimi. Minulla takana on kaikkinensa ehkä noin 6 seurustelusuhdetta (myös avioliitto), eikä kukaan mies ole koskaan lyönyt minua tai muutenkaan ollut täydellinen tollo. Ehkä AP voisi miettiä, että valitseeko hän tarkoituksella sellaisia (ulkonäöltään?) kiinnostavia miehiä, jotka eivät loppupeleissä ole ollenkaan sitä, mitä hän haluaa.