Meillä oli aluksi aivan normaali suhde. Ajattelin, että nyt kun olen seurusteleva nainen unohdan kaikki sinkkuajan hulluttelut ja pitäydyn tasan ja aivan vain ja ainoastaan yhdessä miehessä. Nyt on kulunut kolme vuotta tuosta hetkestä ja olen tullut siihen tulokseen, että tuohan on täyttä hulluutta (omalla kohdallani siis). En epäile etteikö joku voisi löytää kumppania, jonka kanssa ei kukaan muu tule mielenkään, mutta minulla seksuaalisuus ja myös yleisesti kovin miehiseksi koettu "metsästysvietti" ovat vahvoja.
Miesten iskeminen ja isketyksi tuleminen antaa minulle samanlaista tyydytystä kuin vuoristoradassa ajaminen tai kauhuelokuvan katsominen. Kuvittelin, että se ei ole enää mahdollista, kunnes asia tuli esille poikaystäväni (nyk. avomieheni) kanssa. Kuitenkin poikaystäväni oli aina hyvin suvaitsevainen ja lähes rohkaisi omalla käytöksellään minua iskemisessä ja "pelleilyssä". [Tämä epäilemättä kuulostaa suurimman osan mielestä hullulta tai mahdottomalta, mutta kuitenkin...]
Muutamia kertoja olenkin "joissain bileissä jonkun tyypin kanssa" jotain säätänyt, lähinnä siis yleistä iskemispeliä, harvoin mennyt edes pusua pidemmälle. Poikaystäväni ei ole moisesta moksiskaan ja sanoo vain "olettaneensakin jotain vastaavaa tapahtuvan". Nämä tilanteet ovat saaneet minut välillä hajoamisen partaalle, kun en tiedä, mitä ajatella kaikesta. Voiko miehelle todellakin olla OK, että tyttöystävä pelleilee ympäriinsä? Onko tässä kaikessa jotain moraalisesti arveluttavaa?
Voisin tähän väliin sanoa, että mieheni on minulle hyvin rakas ja uskoakseni myös minä hänelle. Meillä on erittäin hyvin sujuva suhde, vähän riitoja, paljon yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja yhteistä tekemistä, samankaltainen maailmankatsomus ja vireä hyvä seksielämä.
Olen tutkistellut ajatuksiani, ja yrittänyt kuvitella, miltä tuntuisi, jos mieheni tekisi samaa kuin minä. (mitä hän ei siis vielä koskaan, ainakaan tietääkseni, ole tehnyt). Uskon, että minua ei haittaisi, ei niin kauan kuin hänen pelleilynsä ei olisi meidän suhteeltamme pois. Jossain määrin uskon, että jos en voisi tällä tavoin toteuttaa itseäni, minua saattaisi alkaa ns. vituttaa tämä suhteessa oleminen. Iskemiseen liittyvä jännitys on kuitenkin osa seksuaalisuuttani ja en "turhan takia" haluaisi jättää sitä loppuelämäkseni. (Kun puhuu loppuelämästä, pitää ajatella ratkaisuja, jotka kestävät loppuelämän...)
Olemme sopineet että säädöt muiden kanssa ovat sallittuja hyvän maun rajoissa. Ne eivät saa olla pois meidän suhteeltamme, eikä niitä tarvitse tehdä salassa (vaikkei niistä nyt kaikkea kertoakaan tarvitse). Valehtelua emme kumpikaan tähän suhteeseen halua. Olemme myös sopineet, että jos toinen kokee itseensä sattuvan, kokee itsensä loukatuksi, asiasta puhutaan, ja meidän suhteeemme menee kaiken "ympäriinsä naiskentelemisen" edelle. Itselläni tämän kaltaisia tilanteita tulee vastaan kerran pari vuodessa ja ne ovat olleet yksittäisiä. Uskon siis, että ne eivät verota yhteistä aikaamme tai muutenkaan huononna suhdettamme. Myöskään tunteisiini ne eivät vaikuta. Koen ihastumista muihin miehiin, mutta sitä ei voi kutsua vakavaksi, eikä sitä siis voi kokea uhkana suhteellemme.
Ainoa pohdintaa herättävä kohta on se, että meidän suhteessamme se olen minä, joka tätä avoimuutta hyödynnän. Ehkä se ei vain ole mieheni juttu. Onko siis väärin että toinen elää avoimen suhteen mukaan ja toinen ei? Pitäisikö molempien naiskennellä ympäriinsä yhtäläisesti? En usko, sillä minulla on tarve ja halu, hänellä ei. Silti hänellä on oikeus, jos halu syntyy, joten uskon että olemme asiassa tasa-arvoisia.
(Anteeksi välillä rivo kielenkäyttöni, inspiroiduin edellisistä viesteistä)