J
jfeovvv
Vieras
Työpäivien jälkeen ei kiinnosta lainkaan olla oman lapsen kanssa. Tuntuu helpommalta olla töissä kuin oman lapsen kanssa. Tieto siitä, että hoitopäivän jälkeen haen jatkuvasti narisevan lapsen (tätä vaihetta kestänyt parisen kuukautta) ja pitäisi viihdyttää ja jaksaa olla läsnä. Menee vaan oikeasti hermot ja ei ole kivaa. Joudun pyytämään lapselta anteeksi ja kertomaan, ettei syy äidin pahaan mieleen ole hänessä. Vaikka siis onkin. Tuntunut jo pitkään siltä, että haluaisin takaisin se ajan, mikä oli ennen lasta; sai mennä ja tehdä mitä halusi.
Olen yrittänyt ottaa aikaa itselle, vaikka on hankalaa. Yhdessä miehenkin kanssa käyty ekaa kertaa lapsen ollessa nyt kolme parin päivän ulkomaan reissulla. Tuntui kivalta olla kahdestaan. Vaikka parisuhde tuntuu eläneen jo jatkoajalla. Mietinkin olisiko meillä oikeasti mukavampaa kaksin.
Nämä ajatukset on kamalia. Tiedän, itse olen lapsen halunnut (tosin mies halusi tätä mua enemmän, ei kyllä pakottanut) ja valinnut töihin menon lapsen ollessa pieni. Miksi siis valittaa. Mä pelkään, että lakkaan kohta rakastamasta tuota vintiötä. Niin, vintiötä, kun on niin tosi temperamenttinen ja tahtoihminen. Ei sovi mun samanlaisen temperamentin kanssa yhteen.
Olen hakenut apua mtk:sta ja perhekeskuksesta. Kaikkien mielestä kaikki on hyvin. Tuntuu pahalta sekin, että kukaan ei ymmärrä.
Haluaisin vain kuulla onko kellään ollut koskaan edes vähänsamantapaisia ajatuksia, vai olenko näine pahoine ajatuksineni yksin maailmassa.
Olen yrittänyt ottaa aikaa itselle, vaikka on hankalaa. Yhdessä miehenkin kanssa käyty ekaa kertaa lapsen ollessa nyt kolme parin päivän ulkomaan reissulla. Tuntui kivalta olla kahdestaan. Vaikka parisuhde tuntuu eläneen jo jatkoajalla. Mietinkin olisiko meillä oikeasti mukavampaa kaksin.
Nämä ajatukset on kamalia. Tiedän, itse olen lapsen halunnut (tosin mies halusi tätä mua enemmän, ei kyllä pakottanut) ja valinnut töihin menon lapsen ollessa pieni. Miksi siis valittaa. Mä pelkään, että lakkaan kohta rakastamasta tuota vintiötä. Niin, vintiötä, kun on niin tosi temperamenttinen ja tahtoihminen. Ei sovi mun samanlaisen temperamentin kanssa yhteen.
Olen hakenut apua mtk:sta ja perhekeskuksesta. Kaikkien mielestä kaikki on hyvin. Tuntuu pahalta sekin, että kukaan ei ymmärrä.
Haluaisin vain kuulla onko kellään ollut koskaan edes vähänsamantapaisia ajatuksia, vai olenko näine pahoine ajatuksineni yksin maailmassa.