Voiko äiti vain lakata välittämästä lapsestaan?

[jfeovvv]

Työpäivien jälkeen ei kiinnosta lainkaan olla oman lapsen kanssa. Tuntuu helpommalta olla töissä kuin oman lapsen kanssa. Tieto siitä, että hoitopäivän jälkeen haen jatkuvasti narisevan lapsen (tätä vaihetta kestänyt parisen kuukautta) ja pitäisi viihdyttää ja jaksaa olla läsnä. Menee vaan oikeasti hermot ja ei ole kivaa. Joudun pyytämään lapselta anteeksi ja kertomaan, ettei syy äidin pahaan mieleen ole hänessä. Vaikka siis onkin. Tuntunut jo pitkään siltä, että haluaisin takaisin se ajan, mikä oli ennen lasta; sai mennä ja tehdä mitä halusi.

Olen yrittänyt ottaa aikaa itselle, vaikka on hankalaa. Yhdessä miehenkin kanssa käyty ekaa kertaa lapsen ollessa nyt kolme parin päivän ulkomaan reissulla. Tuntui kivalta olla kahdestaan. Vaikka parisuhde tuntuu eläneen jo jatkoajalla. Mietinkin olisiko meillä oikeasti mukavampaa kaksin.

Nämä ajatukset on kamalia. Tiedän, itse olen lapsen halunnut (tosin mies halusi tätä mua enemmän, ei kyllä pakottanut) ja valinnut töihin menon lapsen ollessa pieni. Miksi siis valittaa. Mä pelkään, että lakkaan kohta rakastamasta tuota vintiötä. Niin, vintiötä, kun on niin tosi temperamenttinen ja tahtoihminen. Ei sovi mun samanlaisen temperamentin kanssa yhteen.

Olen hakenut apua mtk:sta ja perhekeskuksesta. Kaikkien mielestä kaikki on hyvin. Tuntuu pahalta sekin, että kukaan ei ymmärrä.

Haluaisin vain kuulla onko kellään ollut koskaan edes vähänsamantapaisia ajatuksia, vai olenko näine pahoine ajatuksineni yksin maailmassa.

 

[Koira tärkeämpi]

Kyllä voi. Itse pidän koiraa ja miestäni paljon paljon paljon tärkeämpänä kuin tuota pientä taaperoa. Taapero on ollut pitkiä aikoja anopillani ja silloin on kaikki hyvin. Pisin anopilla olo aika on neljä kuukautta. Tänä vuonna lapsi on kotona ollut yhtä jaksoisesti ehkä noin kuukauden. Huomenna vien loppu vuodeksi lapsen taas sinne. Jos olisin tiennyt miten tässä käy, emme olisi tehneet lasta.

 

[huhhuh!!]

Jos oikeasti elätte moisissa mietteissä (te kaksi jotka olette ketjuun kirjoittaneet), niin ehkäpä lapsen on parempi muualla. Lapsi tarvitsee läsnäoloa ja rakkautta. jos oma äiti ei voi sitä antaa nii kuka sitten?!? Onko lapsella rakastavat isovanhemmat? adoptio?

MITEN VOITTE OLLA NOI P**********N ITSEKKÄITÄ!!!!!!! Lapsi ei ole mikään lelu joka laitetaan syrjään ku nei enää huvita leikkiä! Pitäkääkin huoli ettete enää kokaan saa lapsia!!!!

 

["viiru"]

kyllä kuullostaa tutulta, mutta ukko antaa mulle omaa aikaa minä sille ja matkustamme perheenä
ja yhdessä kahdestaan. Mulla on nuoret isovanhemmat, He ottavat nyt kun lähdemme Lontooseen
joulukuussa 5 päivää pojan. Olimme syyskuussa koko perheenä viikon lomalla.
NÄin se vain menee.

 

[Voimia]

Jos oikeasti elätte moisissa mietteissä (te kaksi jotka olette ketjuun kirjoittaneet), niin ehkäpä lapsen on parempi muualla. Lapsi tarvitsee läsnäoloa ja rakkautta. jos oma äiti ei voi sitä antaa nii kuka sitten?!? Onko lapsella rakastavat isovanhemmat? adoptio?

MITEN VOITTE OLLA NOI P**********N ITSEKKÄITÄ!!!!!!! Lapsi ei ole mikään lelu joka laitetaan syrjään ku nei enää huvita leikkiä! Pitäkääkin huoli ettete enää kokaan saa lapsia!!!!

Älä ap välitä tästä, ja jos jatkossa tulee lisää, niin muista tämän tyyppisistä kommenteista.
Niiden kirjoittajat eivät ymmärrä elämää, ja näkökanta asioihin on poikkeuksellisen suppea.

 

[ssssss]

kyllä mullakin tollaisia päiviä on ja usein muistelen aikaa ennen lasta, sitä vapautta... mulla kyllä ajatukset liittyy selkeästi väsymykseen, lapsi nukkuu huonosti ja töissä käyn. mun lapsi on kanssa tempperamenttinen ja testaa rajojaan ja kiukuttelee paljon hoitopäivien jälkeen... mutta jos parempia päiviä ei mahdu väliin, niin avun hakeminen on tarpeen... ole sitkeä siinä, tässä maassa saa apua vain vaatimalla sitä sitkeästi!

 

[tunnustan]

Onhan noita ajatuksia varmaan jokaisella, joskus. Mulla ainakin oli, kun korvat soi ja itkin väsymystäni lapsen järkyttävän voimakkaaseen uhmaikään. Mietin miksi tätä niin kovasti halusin. Ja mä kyllä halusin ihan itse.

Mutta ei koko ajan. Ja nyt jo helpottaa.

Ja musta tuo kokoaikainen tunne on masennusta. Oliko sulla kovat luulot itsestäsi äitinä?

 

[bolzano]

Jospa vain vaadit itseltäsi liikaa. Ei sitä tarvitse koko ajan olla läsnä ja touhuta, olet vaan kuin kotonasi ja lapsi puuha itsekseen ja on kuin kotonaan ja oppii viihdyttämään itsensä. Ja kaikilla on kivaa yhdessä oloa.

Jos lapsi haluaa olla sinun kanssa, niin silloin hänen on tehtävät sitä mitä sinä teet. Kotitöitä, viereen piirtämään/lukemaan kun sinä luet, jne

 

[Nume]

Koen suurta surua teidän lapsia kohtaan, mutta hyvin suurta surua myös teitä itseänne kohtaan

Toivoisin sydämen pohjasta että voisitte välittää ja rakastaa lapsianne niinkuin suurin osa äideistä kykenee. Oikein ahdistaa kun ajattelenkin mistä jäätte paitsi ja millaisen lähtemättömän jäljen voi äidin välinpitämättömyys lapseen aiheuttaa

Silti ymmärrän myös äitejä joilta ns. puuttuu äidivaisto, tai jotka ei vain jaksa (masennus) .
Eniten toivon sitä että äidit joilla on vastaavia tuntemuksia, hakisiva APUA ja HOITOA, sillä todennäköisesti kyse on jostain muusta kuin siitä että lapsi on "vintiö" eikä äitä vaan "huvita".
Se että haette apua ja toivon mukaan saatte sitä, voi taata niin teille kuin lapsellenne tasapainoisen elämän, ja vielä näette kuinka arvokkaita nämä pienet elämänalut on!

muoks. tämän sanon kokemuksella. vierestä seuranneena läheisen äiti-ihmisen temppuja lapselleen, silti ymmärrystä riittää osaltani lapsen lisäksi myös äidille, sillä tiedän että vakavissa tapauksissa kyse on äidin omista henkisistä ongelmista.

Enkä usko että Ap:n tuntemukset ovat sitä "normaalia" pinnapalaa-tyylistä arkeen kuuluvaa väsymystä, vaan selkeästi jotain vakavampaa :/

 

[Naisen raivo]

Mä en ymmärrä tuollaisia ajatuksia mutta onneksi mun ei tarvitsekkaan! Mitä mieltä sun mies eli lapsen isä on siitä että et halua pitää lasta kotona vaan tuuppaat hänet kuin esineen muille kuukausiksi hoitoon? Eikö lapsi ikävöi vanhempiaan? etkö sinä ikävöi lasta, tai mies?

 

[Koira tärkeämpi]

Turha tuollaisten on kirjoittaa jotka eivät ymmärrä. Minä tiedän ap;n olon. Ennen lasta oli tosi paljon parempi. Anoppiani on taapero kerran jo kutsunut äidiksi. Toivon että lapseni pitää minua vain hoitotätinä. Ja hyvin on mennytkin. Huomenna tämä paska on luojan kiitos ohi loppu vuoteen asti. Koiraa ja miestäni rakastan.

 

["Kolmen äiti"]

Ap! Minkä ikäinen lapsesi on? Itse huomaan, että juuri vaikeina ikäkausina on tavallaan vaikeampi rakastaa lastaan ja "nauttia" hänen seurastaan. Tälläisiä kausia mulle on esim. lapsen uhmaikä. Keskimmäiseni on nyt 4,5v ja edelleen "vaikea", ja huomaan että hänen kanssaan on henkisesti raskaampaa kuin 6 vuotiaan eskarilaisen tai vauvan kanssa.
Ihan vastaavia tunteita minulla ei kyllä ole kuin sinulla, mutta tavallaan ymmärrän tunteesi. Toivottavasti tilanteenne on ohimenevä ja löydät äidinrakkautesi lastasi kohtaan.

 

[bolzano]

Kyllähän normaali ihminen/aikuinen nauttii enemmän jostain kehittävästä omantasoisesta touhusta kuin pelata jotain dominoa tai muistipeliä tai leikkiä lapsen kanssa. Ja nauttii siitä että saa kulkea nopeasti oman tahtiin eikä tarvitse odottaa ketään jonka jalat puolta lyhyemmmät.

Mutta johtuisiko se arjen rankkuu siitä että vaadit liikaa itseltäsi? Lapset kyllä keksivät tekemistä itselleen kun touhuat vaa n sellaista mikä sinua kiinnostaa , kunhan olet kotona että lapsella on joku aikuinen, jos hän tarvitsee apua tai tulee joku hätä.

 

["vieras"]

Turha tuollaisten on kirjoittaa jotka eivät ymmärrä. Minä tiedän ap;n olon. Ennen lasta oli tosi paljon parempi. Anoppiani on taapero kerran jo kutsunut äidiksi. Toivon että lapseni pitää minua vain hoitotätinä. Ja hyvin on mennytkin. Huomenna tämä paska on luojan kiitos ohi loppu vuoteen asti. Koiraa ja miestäni rakastan.

:O Ei tällaista voi olla!!?? :´(

 

[no plaah]

Turha tuollaisten on kirjoittaa jotka eivät ymmärrä. Minä tiedän ap;n olon. Ennen lasta oli tosi paljon parempi. Anoppiani on taapero kerran jo kutsunut äidiksi. Toivon että lapseni pitää minua vain hoitotätinä. Ja hyvin on mennytkin. Huomenna tämä paska on luojan kiitos ohi loppu vuoteen asti. Koiraa ja miestäni rakastan.

tekee pahaa miten joku voi noin puhua lapsestaan minkä ikäinen lapsi? ikävää tuokin että lapsi on kuukausia toisessa paikassa sitten taas toisessa,kauheeta heittopussina oloa

 

["vieras"]

Eikös lapset oo 1-2 vuotiaita jos taaperoista puhutaan?

 

[BlingBling]

Nooh..missä viipyy ensimmäinen provo??

 

[Snoopy]

Turha tuollaisten on kirjoittaa jotka eivät ymmärrä. Minä tiedän ap;n olon. Ennen lasta oli tosi paljon parempi. Anoppiani on taapero kerran jo kutsunut äidiksi. Toivon että lapseni pitää minua vain hoitotätinä. Ja hyvin on mennytkin. Huomenna tämä paska on luojan kiitos ohi loppu vuoteen asti. Koiraa ja miestäni rakastan.

Todella hienoa että anoppi ottaa vastuun teidän lapsestanne. Ihan varmasti onkin parempi että lapsen koti on muualla kuin teidän luonanne. Keskity parisuhteeseesi, hoida koiraa ja ENNENKAIKKEA pidä huolta ehkäisystä!

Haiskahtaa provolle.

 

[Koira tärkeämpi]

Kyllä mies rakastaa lasta. Hän itse ehdotti että antaisimme hänet anopille jotta saan levätä. Mieheni haluaisi että lapsi on kotona. Minä en. Ei lapsi osaa ikävöidä oikeaa kotiaan. On asustellut kolmen kuukauden iästä alkaen jaksoja anopilla. En perkele vain jaksa rakastaa tuota lasta.

 

["vieras"]

Ihan nopee kommentti ja mielipide omasta elämästä. Eli olen huomannut, että silloin kun vietin vähemmän aikaa lapseni kanssa, niin jotenkin "vieraannuin" hetkellisesti lapsesta ja janosin omaa aikaa ja vapautta, mutta kun olin esim. lomalla pidemmän aikaa lapsen kanssa, niin alun jälkeen huomasin eri asioita ja kiinnyin lisää/enemmän lapseeni. Muutaman päivän olin stressaantunut kaikesta muusta, kiireestä ja päässä pyöri mukamas tärkeämmät asiat, mutta kun näki, kuinka tärkeä lapselle on ja kuinka paljon tuo pieni ihminen miettii ym. niin katosi ne negatiiviset tuntemukset. Kannattaa tutustua lapseensa paremmin...

 

["misu"]

Kyllä mies rakastaa lasta. Hän itse ehdotti että antaisimme hänet anopille jotta saan levätä. Mieheni haluaisi että lapsi on kotona. Minä en. Ei lapsi osaa ikävöidä oikeaa kotiaan. On asustellut kolmen kuukauden iästä alkaen jaksoja anopilla. En perkele vain jaksa rakastaa tuota lasta.

Minkäikäinen lapsesi on, onko uhmaikä päällä?

 

[tunnustan]

Tuo koiratyyppi on luultavasti provo. Mä kyllä rakastan lastani, ja olen aina yrittänyt kyllä välittää sitä.

Mutta musta on hurskastelua väittää, että ettenkö pahana uhmapäivänä olisi jo etukäteen kammonnut, että minkälainen ilta tästä tulee ja ajatellut, että vauvakuume on luonnon tapa saada toimimaan järjen vastaisesti eli hommaamaan itselle vaikeuksia.

Vaikka saahan sitten toisaalta vastalahjaksi sellaista rakkautta ja vilpittömyyttä että sinä on vaikeaa ohittaa. Sanotaan nyt että en vaihtaisi pois, mutta ainoaksi jää.

Meillä mies on välillä työmatkoilla ja olen silleen välillä ollut yksin. Mutta olen kyllä ottanut omaakin aikaa, kun on ollut mahdolisuus.

 

[Koira tärkeämpi]

Pitäkää vaa provona. Tällaista on paljon mutta siitä vain vaietaan.

 

[huhhuh!!]

nimimerkki koira tärkeämpi. lapsellasi on varmasti paljon parempi ilman sinua! Elämä kyllä aikaan kostaa sinulle tekosi. usko pois!!! hakeudu hoitoon.

 

["vieras"]

Turha tuollaisten on kirjoittaa jotka eivät ymmärrä. Minä tiedän ap;n olon. Ennen lasta oli tosi paljon parempi. Anoppiani on taapero kerran jo kutsunut äidiksi. Toivon että lapseni pitää minua vain hoitotätinä. Ja hyvin on mennytkin. Huomenna tämä paska on luojan kiitos ohi loppu vuoteen asti. Koiraa ja miestäni rakastan.

HYi helvetti miten tekee edes pahaa lukea sun kirjotustas! Et voi olla tosissas....?!?
Mulla on ollut itsellä 2 kertaa masis synnytyksen jälkeen, esikoisella on adhd+ kaikkea muuta ikävää siihen liittyen. Kahdella muulla allergoita jne. Ja esikoinen ja kuopus TODELLA vahva luontoisia ja ns. ei niin helppoja tapauksia....
Välillä tuntuu et mun pää räjähtää kaikesta huolesta, pelosta, ahdistuksesta ja vihastakin...MUTTA en IKINÄ siltikään vois edes ajatella tollasia mitä sä kirjotat,HUH huh...

ON meitä sit moneen junaan.... en ois uskonu...:/