voi vitun ex... voiko olla noin idioottia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja plääh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No miehet ovat MYÖS huonoja puhumaan "henkeviä". Jos miehesi on edes suunnilleen yhtä nuori kuin sinä, ei hän välttämättä ole vielä ollut valmis viettämään perhe-elämää. Ainakaan itse en olisi ollut valmis vanhemmuuteen 21-vuotiaana.

no mies on jo kolmenkymmenen. ehkä ei ollut valmis perhe-elämään, tiedä häntä. silloin ei lapsia pitäisi tehdä, enkä minä pakottanut ole mihinkään. lapset on tehty yhteisestä päätöksestä, kuopus jopa ex:n omasta aloitteesta. ja jos mies ei ollut valmis perhe-elämään niin tuskin hänellä olisi ollut raskaana olevaa naista odottamassa kun ilmoitti erosta.

Minusta olisi kyllä tuntunut tosi pahalta jos puoliso olisi ottanut noin lentävän lähdön, uusi jo valmiiksi raskaana, liitosta. Siis mä en yksinkertaisesti kykenisi tollaseen tekoon. Murskaa kyllä petetyn aika totaalisesti. Ei voi muuta kuin toivottaa parempaa tulevaisuutta sulle ja toivoa että tulevaisuudessa löydät selkärangan omaavan miehen.

kyllä minä uskon et niitä ja luotettavia ystäviä on olemassa. tämä toinen nainen olis paras ystäväni ja kyllä, rikki olen ollut. onneks olen saanut ammatti-ihmisiltä ja läheisiltäni paljon tukea. ja plääh.. älä vaan suostu tuollaiseen, kyllä niissä tapaamiskuvioissa joku tolkku on oltava.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kookosta:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No mimmonen vaimo sun olis pitänyt olla, mitä jäi puuttumaan?

en tiedä kun ei ex ikinä suostunut asiaa selvittämään. lastenvalvoja yritti saada meitä perheneuvolaan selvimään eroa, mut eihän ex halunnut.

Koska miesten pitää aina pärjätä omillaan on se niin vaikeaa mennä jonkun perheneuvojan luokse jutustelemaan henkeviä.

no eipä se halunnut sitä selviä munkaan kanssa.. mut mitä voi vaatia mieheltä joka ilmoittaa avioerosta tekstiviestillä. ja mieshän ei jäänyt pärjäämään yksin vaan minä. miehellä oli toinen nainen jo valmiina.

No miehet ovat MYÖS huonoja puhumaan "henkeviä". Jos miehesi on edes suunnilleen yhtä nuori kuin sinä, ei hän välttämättä ole vielä ollut valmis viettämään perhe-elämää. Ainakaan itse en olisi ollut valmis vanhemmuuteen 21-vuotiaana.

Mun mies osaa puhua, "henkeviäkin". Meistä kahdesta MINÄ olen se joka ei osaa puhua ja väkisin saan puristaa kaiken itsestään ulos.
Ikä taas ei katso sitä millon on mahdollisesti valmis isäksi/äidiksi. Paskamaista vaan jos on kuitenkin valmis seksiin, varsinkin tietoisesti ilman ehkäisyä, ja sitten tulee vanhemmaksi. Ei siinä paljon kysellä ootko valmis vai et, sillon pitäs osata jättää se lapsen rooli taakse ja kasvaa edes vähän ettei ole ihan samalla tasolla sen syntyvän lapsen kanssa.

ja vaikkei valmis vanhemmaksi olisikaan, niin valmis on ollut suhteeseen ja jopa AVIOLIITTOON ja on kyllä todella raukkamaista ja keskenkasvuista päättää AVIOLIITTO (siihen kun ei yleensä vahingossa ajaudu) tekstiviestillä.

No yleensähän ihmiset kasvavat vastuun myötä. Vaikkakaan eihän se kaikilta onnistu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No miehet ovat MYÖS huonoja puhumaan "henkeviä". Jos miehesi on edes suunnilleen yhtä nuori kuin sinä, ei hän välttämättä ole vielä ollut valmis viettämään perhe-elämää. Ainakaan itse en olisi ollut valmis vanhemmuuteen 21-vuotiaana.

no mies on jo kolmenkymmenen. ehkä ei ollut valmis perhe-elämään, tiedä häntä. silloin ei lapsia pitäisi tehdä, enkä minä pakottanut ole mihinkään. lapset on tehty yhteisestä päätöksestä, kuopus jopa ex:n omasta aloitteesta. ja jos mies ei ollut valmis perhe-elämään niin tuskin hänellä olisi ollut raskaana olevaa naista odottamassa kun ilmoitti erosta.

Minusta olisi kyllä tuntunut tosi pahalta jos puoliso olisi ottanut noin lentävän lähdön, uusi jo valmiiksi raskaana, liitosta. Siis mä en yksinkertaisesti kykenisi tollaseen tekoon. Murskaa kyllä petetyn aika totaalisesti. Ei voi muuta kuin toivottaa parempaa tulevaisuutta sulle ja toivoa että tulevaisuudessa löydät selkärangan omaavan miehen.

kyllä minä uskon et niitä ja luotettavia ystäviä on olemassa. tämä toinen nainen olis paras ystäväni ja kyllä, rikki olen ollut. onneks olen saanut ammati-ihmisiltä ja läheisiltäni paljon tukea. ja plääh.. älä vaan suostu tuollaiseen, kyllä niissä tapaamiskuvioissa joku tolkku on oltava.

Vai sun parhaan ystävän kanssa. Joskus tulee ihmetelleeksi missä joidenkin ihmisten moraalinen selkäranka oikein on?
 
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Vai sun parhaan ystävän kanssa. Joskus tulee ihmetelleeksi missä joidenkin ihmisten moraalinen selkäranka oikein on?

ehkä se on joskus hukassa.. pahasti. :xmas:

Olenkohan mä elänyt kovinkin suojattua elämää, kun nyt oon muutaman viikon seurannut tätä palstaa niin jotkut jutut täällä ovat aika uskomattomia? Vai provoillaanko täällä vain huomion saamiseksi?
 
no minen ainakaan oo provo. valitettavan totta joka sana.
 
En uskokaan sinun olevan provo. Sinä puhut niin kylmän viileästi omista jutuistasi. Sinä vain toteat kylmät faktat.

Mut noin yleisellä tasolla. Minä kun en miehenä ole tottunut tälläiseen kielenkäyttöön naisten taholta mitä täällä puhutaan kaikkein intiimimmeistäkin asioista. Olen välillä kuin puulla päähän lyöty: voiko tämä olla totta???
 
onhan se noinkin.. mitä uskomattomimpiin asioihin törmää. hyvässä ja pahassa. ja multa onistuu nyt näistä eroasioista puhua jo silleen asiallisesti kun olen asiaa niin paljon käsitellyt ja päässyt elämään uudelleen kiinni. mä luulen et moni asia saa erilaisen säväytyksen aikaan juuri tunteiden takia.. kun oikein kiehuu tai aihe on arka on myös ulosanti sen mukaista.
 
Minä toivotan sinulle ja sinun lapsillesi mitä parhainta jatkoa. Joudun poistumaan työmaalle. Moi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja plääh:
tuli sovintoratkaisu ehdotus hänen asianajajalta
- kun ex on kotona ei lasta tarvitse viedä esikouluun, myös jos hänen avopuoliso on kotona ei lasta tarvitse viedä eskariin
- lasta ei tarvitse käyttää hänen luona ollessaan harrastuksissa ollenkaan
- minu pitää hakea lapsi heiltä, minun jolla ei ole omaa autoa ja heille ei pääse julkisilla
- hän on VALMIS maksamaan 100? elareita, koska minä olen paremmin toimeen tuleva

Mikä sovintoesitys? Mun mielestä toi on tappelunaloitus -esitys. Ajatteleeko lapsen parasta vai omaaparastaan ja sinun kiusaamista?
 
kiitos =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Santtu81:

ei ainakaan lapsen parasta :|
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rokkimakkara:
No jopas. Kuinka usein lapsi on isällään?

tänä vuonna huimat 3 yötä isä tavannut lastaan, siinä kaikki :kieh:

asianajajalle soittelin ja sanoin että en hyväksy tuota ehdotusta, sekin naureskeli että jos olisit hyväksyny olisin puhunu sulle järkeä :D :D
 
:D
 
meillä EX ei osallistu omien lastensa mihinkään kustannuksiin, kaupunki maksaa elarit ja perii ne häneltä...

silloin alussa, kun erottiin poika kävi PARI kuukautta isänsä luota koulua ja myöhästeli ja läksyt tekemättä lähes joka päivä... siihen EX, et ei he nyt joka aamu jaksa herätä aikasin :o kyl hän katto onko läksyi eikä ollu ja heidän piti mennä mummun (oman äitinsä) luo :o kyselin jatkuvasti opettajalta miten menee ja aina sanoi et joo ihan kivasti :o , kunnes erityisope soitti ja kertoi noi pienet unohdukset...

mut onneks nyt ku ei meistä ketään ole ton tyypin kans tekemisissä kaikki menee erittäin loistavasti...

ja elatusmaksuista hän on sitä mieltä, ettei tarvi maksaa, ku mul on uus mies jonka VELVOLLISUUS on elättää HÄNEN lapsensa :o :o :o ... no kyl tuo mies sen tekeekin ja olenkin enemmän kuin tyytyväinen ettei natise mistään (siis nykyinen :whistle: )

kyl EX:t on perseest ja syvältä...
 
Yhteistyössä