Viikon 7/2005 plussaajien taaperot

Heippa!

Jos ei meillä vielä ketjua täällä ollut, aletaanko raapustella tähän?

Meidän Antto on syntynyt 28.10.2005, vauvaikä jäi siis jo taakse. Tai no, öiden perusteella ehkä ei, melkoista yötankkausta on elämä vieläkin. Kunhan kiireet hellittävät ja jaksaa taas valvoa, koetetaan tälle asialle tehdä jotain.

Vähän askelen tapaisia tuntuu Antto ottavan, samanlaista tapailua on puheen kanssa. Sanoo äiti ja kakka, joista äiti tarkoittaa mua mutta melkein kaikkea muutakin ihmisen muotoista, ja kakka on kaikkea kivaa ja "sitä itteään".

Palaillaan, t. Kalenteri :)
 
Nonih, me varmaan raapustetaan tänne vielä ku muksut päässy koulusta ja perustamassa omaa perhettä. :D

Muksut mummilassa. :) Odotan että silmät aukeis ja sitten hiljalleen kotitöiden kimppuun. Pistän tän linkin vauvapuolelle.
 
Mäkin kirjottelen nyt tähän, vaikka Enna vasta huomenna vuoden täyttääkin...

Oon viemässä Leevin kymmeneks hoitoon, Ennaa en nyt vie, saa olla ainakin tän päivän kotona. Kuumetta ei ole, eli periaatteessa vois mennä hoitoon, mut pelkään et toi lääke vetää vattan sekasin. Joten tän päivän on kotona.

Lähen sit Ennan kera kattoon sille jotain pientä synttärilahjaa, ei raukka varmaan mitään ymmärrä vielä, mutta kai sitä jotain kuitenkin täytyy katsoa neidille. Leevi ehdotti jotain sellasta, jolla hänkin voi leikkiä =)

Sunnuntaina on sitten juhlat! Meillä kun on noita isomummuja ja -vaarejakin vielä, niin vieraita on taas.. tilasin kakunkin valmiina, ainakin sit onnistuu! Mun omista kakuista kun ei aina tiedä...

Enna ei siis pysy sekuntiakaan paikallaan nyt kun oppi kävelemään... Huhhuh! Isäntäkin sanoi eilen, et täähän on kuin työpäivä, kun muksujen kanssa on kotona. Niin saa Ennan perässä mennä.. Aika vilkas, vaikka onkin tyttö.

Jokos kaikkien taaperoiset kävelee?? Varmaan ois kivaa menoa, jos kaikki ois samassa porukassa =) =)

Mutta nyt meen kattoon muksuille vaatteet päälle, sit pakkaudutaan autoon ja kohti hoitopaikkaa ja apteekkia, johon kohta varmaan tarvitaan jo kanta-asiakas kortti...
Ellei nää korvatulehdukset ala pikku hiljaa loppua..

Onkos muien taaperoiset olleet terveinä??

Miia ja Enna huomenna 1v! =)
 
Moikka!

Teretulemas Heidillekin, mahdoitko olla samalla nimimerkillä, kun ei heti tule mieleen?

Meikäläinen taas printterin ääressä... Piti tänään saada sidottavaksi se lopputyö, vaan ei, sain sieltä kansituspaikasta armonaikaa huomiseen klo 8:aan aamulla. Kiva yö tiedossa siis! Tuo printteri tekee omiaan minkä kerkeää, ja siinäpä sitä ollaan, kun meinasin huikeat 10 saada kansiin (4 menee jo koululle, 2 kopiointipaikkaan, kun saan kannet sponssina, lisäksi yksi lopputyön ohjaajalle ja sitten jääkin mulle 1 hyllykappale ja 2 vara-/esittelykappaletta).

Antto tuolla nukkuu ihan tyytyväisenä, on ollut onneksi anoppi tänään hoitamassa. Ootan sitä, että pääsen keskittymään lapseen paremmin, mutta ihanaa, kun on kuitenkin läheinen ihminen häntä hoitamassa tarvittaessa.

Muuten täällä sitä samaa, ei vielä kunnon askelia siis, mutta kohta varmaan rupeaa viipottamaan senkin edestä. Meidän pikku pallero on aivan ihastunut siihen Volare-karaokeen, sitä kun vähän laulaa niin on suu hymyssä ja tanssi jalassa! Antto ottaa tukea sohvapöydästä ja siinä sitten joraa. :heart: Antto muuten söi tänään silmän välttäessä lasten shampoota. Ei paljon, onneksi, mutta säikähdin: äkkiä meni piiloon kaikki (toivottavasti) litkut, joita ei suorastaan anniskeluun ole tarkoitettu.

Kuumeilen, kovastikin. Paljon on uusia plussia seiskaviikon 05 plussaajille. Ja aika pitkälläkin monet ovat jo! Ehkä täälläkin joskus tärppää.

Printteriin seuraavaksi käsiksi taas, mukavaa viikon puoliväliä!

T. Kalenteri

:)
 
Kalenteri ei , en ollut samalla nikillä :) Kun aloitin aikanaan palstailun , olin Kuutar79, sittemmin raskauden myötä mieheni valitti mieltäni liekikkääksi, joten muutuin LiekkiMieleksi. Nyt oon kyllästynyt noihin tollaisiin nikkeihin ja Miia78 :a apinoidakseni , olen ihan vaan minä ite ;)
Meillä huudettiin viime yö.. tänään täytyy viedä tytteli lääkäriin.. ihan varmaan on hitsi vie korvissa tulehdus :/ Toivottasti ei kuitenkaa ois.

Niin ja tätäkin kautta Miia78:n tyttärelle Ennalle oikeen paljon 1-vuotis ONNEA!!!! Me juhlittiinkin jo viime viikonloppuna tyttöjä miian ja perheidemme kanssa, mutta onnea silti näin virallisena päivänä :) :flower: :flower: :heart:

Niin ja lisään vielä että meidän neidin virallinen päivä on perjantaina 17.11 :heart: Voi kyynel, miten nopeaa aika menee... haikea olo.. mutta heinäkuussa sitten taas ponnistellaan uutta tulokasta maailmaan.. :) <br><br>
 
Täältäkin lämpimät onnittelut Ennalle :flower: :flower: :flower:

Mekin päästään virallisesti taaperoksi perjantaina =) Neuvola on ensi viikon tiistaina, sitten saa vähän uusia mittojakin Anterosta. Edelliset kun ovat jo kolme kuukautta vanhoja. Mitäs mittoja muilla on ollut 1v neuvolassa? Ja mulla samalla ensimmäinen neuvola =) jännityksellä jo odotan. Mahtaakohan sydänäänet kuulua jo silloin, kun omien laskujen mukaan olis mittarissa noin rv 8+? Toivottavasti!

Antero kävelee jo tosi hyvin, ei enään paljon konttailee. Nyt on rupenut nousemaan kunnolla itse pystyynkin, niin senkin takia varmaan kävelyinto vaan kasvanut. Iskän kanssa poika pelaa iltaisin jalkapalloa =) Ihan poikien peli, kun äitiä ei oteta ollenkaan mukaan :whistle: Antsa on siinä hassu, kun jalkapalloa hän ei suostu potkaisemaan, se pitä heittää. Mutta potkia voi esim. pakastinrasiaa =)

Mites teillä muuten hampaidenpesu onnistuu? Meillä se on yhtä kiukkua :/ Olisiko jotain hyvää niksia, miten ne poitsun hampaat saisi vähemmällä huutolla pesty?

Kalenterille tärppionnea, kyllä se siitä :hug: Ja onnittelut lopputyön valmistumisen johdosta :flower:

Kukeseen + Antero (melkein 1v =) ) ja pikkukakkonen
 
Moikka!

Kiitos Kukeseen! =) Meidänkin Antsa on tuohon kävelypuoleen nyt keskittynyt, ei oikein vielä askelia itsellään mutta tukea vasten sitäkin enemmän - ja osaa tulla itse alas meidän sängystä! Eilisaamuna menin hommiini katsomaan yhtä juttua toiseen huoneeseen, kun A nukkui niin sikeän näköisesti siinä mun paikkani vieressä, mutta sitten kun kohta tulin tarkistamaan tilannetta makkariin, poika konttasikin vastaan ilme vakavana mutta ihan rauhallisena :heart: Oli tullut kakat housuun, oli vissiin tulossa potalle/vaipanvaihtoon! :) Sittemmin oon tarkistanut, että tosiaan, osaa tulla jalat edellä ihan turvallisen näköisesti. Tarkkana pitäis kuitenkin olla.

Sanoinkohan, että A söi lastenshampoota eilen? Semmoinen Pärnusta ostettu tummansininen puteli muistaakseni, jonkun sarjakuva-ankan muotoinen, mahtaisko Kukeseen tietää? Siis toivon ja uskon, ettei kovin myrkyllistä ollut, niin etten pulttia ottanut, mutta silti säikähdin vähän. Ei mennyt paljon tosin eikä mitään oiretta tullut. Että sama juttu uudelleen: tarkkana vaan.

Heidi, nyt muistankin sut! Voi, onnea paljon, sekä lähestyvästä synttäristä että uudesta raskaudesta! Taas pakko sanoa, että täällähän on plussannut varmaan 70 % porukasta! =)

Mä täällä vähän epätietoisena, mitä tehdä, kun ei tarvii enää sitä opiskeluasiaakaan miettiä! Voitaisiin Anton kanssa mennä kohta päiväunille, jibii! :)

T. Kalenteri
 
Kukeseen ,meillä onkin sitten päivälleen samanikäiset taaperot =)
onnea kovasti sinne, tai no mä toivottelen vasta perjantaina ;)
Mies vie Oonan päivystykseen kun tulee töistä.. niin paljon haroo korvaansa ja on kovin itkuinen että ihmettelen jos ei tulehdusta ole. Toivottavasti ei kuitenkaan ole. lauantaina on sitten 1-vee kuvaus ja juhlat päälle :)
 
Meidän neiti tänään 1v!!!! Tällä hetkellä nukkumassa.. raukka parka väsynyt, hoitopäivä aina verottaa voimia..
No, huomenna on vapaapäivä. Tosin äitin täytyy siivoilla sunnuntaisia juhlia varten.. plääh!

Mutta nyt meen katsomaan, kun Leevi huutelee jotakin. Ilmeisesti on vessassa...
 
Vielä piti kirjottaa, että mä taidan pian olla ainoa, joka ei ole plussannut, eikä varmasti vielä vähään aikaan plussaakaan.. Josko enään ikinä... Tiä sitä sitten :whistle:

Huomenna Ennalla on neuvola, joten sitten lisää kuulumisia..

Isäntä meni tekeen lumitöitä, ja sitä lunta on taas hiukan tullut. Tosin ihan suojalunta. Leevin kanssa tehty lumiukkokin oli jo ihan kallellaan, lupasin että tehdään sitten uus tässä joku päivä.

 
Tänään siis käyty neuvolassa. Ennalla painoa 9,8kg ja pituutta 78cm. Huomaa että korvatulehduksilla ollut osansa painonnousuun, mutta kuitenkin hyvin kasvaa. Enään ei ole sellainen vauvanpyöreä, kuten neuvolan täti sanoi.
Kehui Ennaa reippaaksi ja luottavaiseksi ja kun Enna ei vierasta, ei ole koskaan vierastanut. Liekö osansa sillä, että on mennyt aikaisin hoitoon?!

Niin ja sai rokotteen, siitäkään ei ollut millänsäkään. Eli kaikki oli hyvin. Seuraava käynti olis n. 1v3kk.

Nyt pitäis alkaa siivoamaan sunnuntain synttärijuhlia varten. Mummu pyysi lapset luokseen, niin mulla onkin ihanasti aikaa siivota ihan rauhassa =)
Elikkäs nyt aloittelemaan (kun se aina onkin niin vaikeeta...)

 
Kiitos Oonalle onnitteluista =) !

ANTERO TOIVOTTAA OONALLEKIN NÄIN JÄLKEENPÄIN OIKEIN PALJON ONNEA :flower: :flower:

Täällä sitten nyt tosiaan jo poitsu vuoden =) Juhlat olivat lauantaina ja meno oli kova! Meillä kun sukulais/kevripiirissä nyt vauvabuumi, niin niitä pikkaisiakin vieraita oli paljon. Voi että sitä meteliä :whistle: Mutta hyvin ne kuitenkin keskenään viihtyivät!

Meillä on neuvola huomenna, sitten kuullaan poitsun uudet mitat. Äitiä jo jännittää ;) Se, että kestääkö neuvolan vaaka :LOL:

Muuten Heidi79 (meniköhän nikki oikein?) milloin sulla on la? Jospa saataisi noi seuraavatkin muksut samana päivänä ;)

Mutta tätäkin äitiä odottele nyt siivouskeikka. Juhlien jälkiä on vielä koko talossa ja pyykkivuorikin moun everestin korkuinen.....

Palaillaan!
 
Meillä oli eilen juhlat.. HUHHUH! Kyllä sitä tohinaa riitti, varsinkin kun noita pikkuvieraitakin oli jonkin verran.. Enna jaksoi ihmeen hyvin, vaikkei nukkunut koko päivänä kuin 1,5 tuntia päikkäreitä! Mutta sitten nukkukin yönsä niinkuin tukki, mikä oli äidille erittäin suuri lahja! =)

Piti enemmänkin kirjoittaa, mutta Enna heräs tietty juuri nyt... Elikkäs mentävä, jos sitten myöhemmin lisää...
 
Heippasta täältäkin! :wave:

Ja onnittelut kaikille yks-vuotiaille! :flower: :D

Heidi79, määki muistan sut peremmin kuuttarena ja liekkimieli-nikin taas tuolta mitäs nyt puolelta. :D Mut teretulemast takas pinoon! :D

Täällä ei mitään mullistavia, metellä 1v neuvola torstaina ja sit kuulee taas mittoja. Mettehän on kävellyt jo "niin kauan", että tuntuu, et aina. =) Uusia selviä sanoja ei oo tullu, mut tuota kalitusta senki eestä. Aina raahaa jotai tavaraa mukana ja selostaa siitä omiaan. Onneksi sille riittää vielä ku vastaa jotai tyyliin..Joo, niin on hieno juna, tai et, ai sullon sellanen ukkeli käjessä tms. :D Ihania noi taaperotki kuitenki on. :heart: Vaik kyllä tuli niiiiin "ikävä" vauvaa, ku kaveri käväs eilen kylässä ja sillä oli kuukauden ikänen pikkunen. *lutunen* =)

Kysäsempäs tässä vielä, et ketä kaikkia meitä uudemmin plussanneita tässä pinossa nyt on? ja millon la.t? Mulla la.6.5. ja viikkoja nyt siis 16+1

Palaamisiin sieppo ja mette
 
sieppo :wave: mä vaan kyllästyin noihin tollaisiin väännettyihin juttuihin ja aion vastaisuudessa olla minä vain =) Mutta kiva että muistit mut.. :) :) :) Ja ilmoitanpa nyt että minä olen plussannut... neljäs tänne meille tulossa kesällä... :heart:

Oona hakee kovin nyt sanoaja... "mmmmppu" (lamppu) ja osoittelee kattoon... "äitä" se olen luonnollisesti minä... "ssskä" on iskä :) :heart: ihanan kuuloista kun toinen niin kovin yrittää :D :heart:

Neuvola on perjantaina.. saas nähdä mitä mitoiksi paukahtaa kun tuo neiti on aina nälkäinen :) Se on tuollainen meidän pikku pullukka, suloinen pieni pullukka :) :heart:
Mies vie neuvolaan.. harmi kun itse missaan 1 vuotis neuvolan töiden takia.. en mä voi ottaa sitä lapsilaumaa sinne mukaan.. niitä kun on 3 omaa ja 4 vierasta tässä nyt sitten :) <br><br>
 
Nyt hieman parempi aika kirjoittaa... Lapset siis nukkumassa ja isäntä töissä.

Enna mennä touhottaa koko ajan ja aikalailla yhtä hymyä, tosin kun suuttuu niin silloin on oksat pois. Leeviäkin saattaa huitaista tai purra. Muahan puri niin jalkaan että jäi ihan kauhee mustelma!

Enna tietää missä on napa, ja haluaa myös nähdä muiden navat.. Sekä nenän, mikä on ihan uus juttu.
Osoittelee joka paikkaan ja hokee "tätä" eli se tarkoittaa että se pitää saada!!

Meillä kävi kans sunnuntain pikkuinen vauveli, syyskuussa syntynyt. Täytyy myöntää, että minkäänlaista vauvakuumetta ei iskenyt... Ehkä meillä on nyt niin tarpeeks touhua näiden kahden kanssa, ettei kuumeet pääse nyt iskemään muhun. Isännällä sen sijaan tuntuu se löytyvän ;)
Huomenna tulee sisko käymään elokuussa syntyneen vauvansa kanssa.

Mutta nyt koitan saada unen päästä kiinni, aamulla taasen töihin. Ostin jonkun uuden Sara-lehden, tiä sit millanen on.. Kunhan jotain iltalukemista, tulee paremmin uni.

Heräileekö muiden taaperoiset vielä öisin? Koska ainakin meillä heräillään vielä, yleensä kerran. Paitti nyt pari viimeyötä Enna on ollut varmaankin niin väsynyt, että on nukkunut koko yön.

Ja huomenna loppuu lääkekuuri, toivotaan että on auttanut korviin.

Jäikö muuten muilla 1v rokotuksesta sellanen jälki reiteen? Ennalle tuli pieni paukura ja nyt siinä on vähän niinkuin mustelma..
Neiti kyllä sai jotenkin liikautettua jalkaansa kun pistettiin, että voihan se johtua siitäkin.

Tänään taas kaatui ja mustelma ottassa!! Varsinainen touhutäti!!
 
Pikaisesti meidänkin kuulumisia:
Samu täytti vuoden 7.11,neuvolassa pituutta 70,5cm ja painoa 8,9kg.Lyhykäinen mies siis.Ei vielä kävele,muutaman askeleen ottaa ilman tukea,ja seisoo ilman tukea hyvin jos kukaan ei katso,mutta jos erehtyy katsomaan,alkaa nauraa ja pyllähtää :D Muuten elämä jatkuu,niinkuin tähänkin asti on jatkunut.
 
Neuvolamittoja vaan täältäki. =) Eli eilen käytiin siellä 1v neuvolassa ja mette on 77cm pitkä ja painoi 9kg 270g. (tarkkaa-tarkkaa :D ) Esikko ollu meillä suunnillee saman mittanen, mut painanu 2kg enempi. Kakkonen painanu kilon enempi, mut ollu 3cm pitempi ja kolmonen oli 5cm lyhempi, mut vajaan kilon painavampi. Eli aika keskimittanen neiti. =) Ja nyt pitäs lähtä alottelee viikkosiivousta. *yööök!!* ei sitte yhtää huvittas. :kieh:
 
Hei, mä en ole palstaillut tuossa pinossa, mutta saisiko millään liittyä porukkaan? En nimittäin oikein ole tahtonut löytää pinoa siinä marraskuun paikkeilla viime vuonna syntyneille, niin olisi ihana lukea saman ikäisten taaperoiden touhuja? Mielelläni tulisin mukaan keskusteluun, mutta toki ymmärrän jos haluatte pitää tämän "tuttujen kesken" pinona tms. :D

Meidän poika Emil syntyi 20.11.2005. :) Kirjoittelen sitten lisää jos mukaan saa liittyä. :D<br><br>
 
Sieppo, kaksosten la 13.4.. :)

Täällä tyttö on niiiiiiiiin isin tyttö että oksat pois... Illalla kun koetetaan saada likkaa nukkumaan, minä saatan kauankin olla pinnasängyn vieressä parisängyssä ja hyssytellä likkaa. Ja se huutaa, huutaa, huutaa... Sitten tulee mies makkariin ja sanoo pari lempeetä sanaa tyttärelleen niin rauhottuu heti. Ja jos mies tulee sänkyyn loikoilemaan, tyttö nukahtaa aikamoisella varmuudella vartin sisällä. :kieh: :whistle: ;)
 
Viblsp, meilläkin Enna on aika lailla isänsä tyttö... Leevi on enemmänkin mun perääni.


Enna on taas tänään syönyt huonosti, aiemmin se on ollut sen merkki, että korva on tulehtunut. Täytyy kattoo miten ens yö menee, et täytyykö taas huomenna mennä päivystykseen. Toivottavasti on vaan jotain muuta, ettei suostu kunnolla syömään!!!


 
Ja täällä kans isin tyttö. :D Isi kun on vielä nykyään nii harvoin kotona, ku on aina joko töissä tai raksalla, ni sit ku ehtii kotia asti nii et ehtii olla lasten kans, ni mette nostaa metelin ja isot kyyneleet valuu silmistä jos pojista jompikumpi menee isin syliin. Tyyliin *se on mun isi* :D Siitä se ei yhtää välitä, jos pojat on mun sylissä tai muuten kimpussa. Mies täällä taas yötuurissa, joten valvon ihan issesseen..vois kyllä pikkuhiljaa lähtä nukkuun. =)
 

Yhteistyössä