Viihdyttekö (pienten) lasten kanssa mökillä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Timotei"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

"Timotei"

Vieras
Minä itse en ole mikään erityinen mökki-ihminen. Viikonloppu saaressa riittää, sitten jo palaan mielelläni mukavuuksien pariin. Näin oli siis jo ennen kuin sain lapsen, vaikka silloin se mökillä olo oli helmpompaa.

Pienen, alle 2 v lapsen kanssa mökillä koen haastellisimpana aikaiset aamuherätykset. Jos tenava herää pahimmillaan klo 5 ja muu väki 9 (meillä on mökillä yleensä iso porukka tai ainakin minun vanhempani myös) on kyllä todella tuskaa saada ne aamutunnit jotenkin kulumaan mökillä.

Ulos pitäisi mennä, että mies (ja mahdolliset muut samassa tilassa nukkuvat) saisivat nukkua vielä. Ulkona parveilee äkäisiä hyttysiä. Se vesien kanssa lotraaminen, kun pestään kakkapyllyä. Vesi lämmitetään rannassa padan alla, ellei saunaan ole jäänyt edelliseltä illallata lämmintä vettä. Väsyttää. Palelee. On yksinäistä. Varsinkin kun itse en ole aamutokkurassa todellakaan parhaimmillani. Kotona on ihana laittaa lapselle piirretyt pyörimään ja herätä siinä sitten rauhassa.

Tiedän, että joillekin tuollainen mökkielämä on unelmien täyttymys. Minulle tosiaan riittää pari yötä tuota eksotiikkaa :D
 
Meillä ei ole mökkiä, mutta joskus vierailemme sukulaisten mökillä lyhyitä aikoja. Nekin ovat jo ihan painajaista, kun itikat syö, siinä juokset taaperon perässä kymmeniä kertoja hakemassa pois rannasta, keksit isommalle tekemistä eli autat onkimisessa jne, kantaa roikotat vauvaa kun ei voi mihinkään oikein laskea maahankaan. Meille ei tule koskaan omaa mökkiä ja ihan kauhulla odotan kesän pakollisia vierailuja tuonne sukulaismökille...
 
Sukulaisten mökillä on niin monta vaaranpaikkaa, että rankkaan se oleminen on. Kaikki aika menee lapsen vahtimiseen ja viihdyttämiseen. Päiväuninukutukset ja iltaseremoniat vielä lisänä.

En viihdy eikä onneksi tarvitsekaan.
 
kyllä viihdyn, vaikka vahtimista yllin kyllin. pienin lapsista 1v6kk eli tiedossa jälleen vesien lämmittelyä (yöksi kannattaa keittää vesi termariin on lämmintä vielä aamulla)Mökin takana joki . käärmeitä luikertelee pihapiirissä. Mutta kaikista parasta on se hiljaisuus mikä aamuisin ja iltaisin mökillä vallitsee.
niin ja meillä ei kunnioiteta kuin lasten unia. eli jos aikuiset makaa puoleen päivään niin sit makaavat mut lapset saa pitää ääntä...
 
[QUOTE="vieras";26355953]En viihdy, en edes isompien kanssa. Tai sitten menee, jos mökistä löytyy kaikki nykyajan mukavuudet, juokseva lämminvesi mukaanlukien unohtamatta vesivessaa.[/QUOTE]

Ja mun mielestä se ei ole edes mökki enää, jos juokseva vesi löytyy :D

Viihdyn kyllä mökillä, tosin silloin kun esikoinen oli pieni ei paljon siellä oltu. Esikoinen oli kova karkaamaan enkä ottanut riskiä, että olisi ehtinyt veteen ennen kuin olisin itse ehtinyt perään. Mutta kun kuopus oli pieni, hänen kanssaan siellä pärjäsi oikein hyvin. Se on sellaista alkeellista elämistä siellä, sitten on taas mukava palata kotiin sisävessan pariin :)
 
Riippuu varmaan mökistä. Me käydään mun vanhempien mökillä jossa olen jo 1-vuotiaasta käynyt joka kesä. Mökki on suht iso ja valoisa ja sähköt on ja vesi on. Ainoastaan lämmintä vettä ei tule ja juomavesi haetaan lähteestä.

Paikka on todella rakas ja tärkeä ja tärkeämmäksi muuttuu mitä vanhemmaksi tulen. Alkukesän hyttyslaumoista ja heinäkuun paarmalaumoista en välitä, mut niihinkin tottuu eikä ole niin paha jos tuulee. Elokuussa on ihan parasta aikaa olla mökillä.
 
Jep. Meilläkin mökillä ranta on todella vaarallinen. Siinä on paljon lohkareista kivikkoa ja aika iso pudotus veteen ja isäksi ranta on äkkisyvä. Ei todellakaan mikään lapsiperheiden unelmaranta. Tietysti pientä lasta pitää vahtia missä vain, mutta kyllä mökillä se vahtiminen on vielä moninkertainen homma. Ja lisäksi tietysti se, ettei ole juoksevaa vettä, pieni kaasujääkaappi lämpenee liikaa kun iso porukka ravaa aukomassa sitä, ruuan laittaminen kaasuhellalla on tottumattomalle kömpelöä jne.
 
Kyllä..Musta aamut on just parhautta kun ei tartte puhua kenenkään aikuisen kanssa, saa keitellä kahvit rauhassa ja olla hiljaa.

Saatko sinä keitettyä ja juotua kahvit rauhassa pienten lasten kanssa? :)

En minä nyt täysin immuuni ole kesäaamujen ihanuudelle, mutta meillä saaressa aurinko nousee toiselta puoelta saarta ts. mökki ja pihapiiri on aikaisin aamulla metsän varjossa ja siellä on kylmä. En tiedä, jotenkin siellä vaan tuntuu niin "jumalan hylkäämältä" aamuisin.
 
Saan, vauva pötköttelee sylissä tai sitterissä, isompi on aamupalalla..Mulla on tietyt aamurutiinit joiden mukaan meillä on aamut rauhallisia.

Viime juhannus oltiin pienessä mökissä missä esim. yks makkari oli keittiötä vastapäätä eikä siinä ollut edes ovea, keitin kahvit 7 maissa ja puin mukulalle ja itelleni kunnolla päälle koska oli kylmä aamu, tein eväät ja mentiin ulos jossa syötiin rauhassa ja tiesin et jonkin matkan päässä on ranta jonne sit käveltiin ja istuskeltiin siellä ja katseltiin aamuaurinkoa..

En mä jaksa ottaa turhaa ressiä..

+ kaikki jotka meidän kanssa lähtee mökkeilee, tietää kyllä tasantarkkaan että meillä on lapset mukana ja lapset herää aikaisin aamulla ja voi pitää meteliä..En mä siis hiiviskele pitkin mökkiä ja sen takia istu vesisateessa ulkona 4 tuntia et muut voi maata puolillepäivin. Toki koitan olla hiljaisempi ja hyssytellä vähän lapsia/keksiä tekemistä missä ei niin kovin kolisis..Mutta koska meillä ei omaa mökkiä ole vaan se joudutaan aina vuokraamaan, yhtälailla meillä on siellä mökissä oikeus elää kuin muillakin.
 
Viimeksi muokattu:
Tuosta mökkeilystä ei ole kokemuksia, mutta veneilystä kylläkin. Ostapa lapselle Hokan rouheliivit (kalliit, mutta hintansa väärti). Meillä lapset pitävät niitä kaikkialla muualla paitsi ei veneessä sisällä, eli aina ulkoillessaan. Siitä ei tule mukinoita ja vaikka tulisikin, niin kyllä ne liivit päälle menevät kun ovesta ei ilman ulos pääse. Se antaa turvallisuutta. Poikani liukastui yhdessä saaressa kallion jyrkänteellä ja löi päänsä, mutta ei pahasti, koska liivin kaulus tuli väliin. On siis turvaa myös kaatuessa. Suojaa oksilta jne. Niihin on myös kätevä laittaa ne hyttysmyrkyt että ei tarvitse laittaa iholle tai vaatteisiin. Se aina kummaksuttaa kun veneilijöiden lapset kulkevat aina liivit päällä mutta mökkeilijöiden eivät. Kuitenkin samanlaisilla rannoilla liikutaan.

Sitten kakkapyykit hoidimme aina kosteuspyyhkeillä. Illalla saunareissulla sitten lapset luttasivat vedellä. Uiminen veneen perästä syvässä rannassa sujuu meillä myös ongelmitta. Lapsilla on aluksi uikkarit joissa on kellukkeet itsessään ja istuvat sellaisen renkaan päällä, joissa on jaloille reiät. Hongkong tavaratalot ainakin niitä myyvät. kun saavat rohkeutta, uivat niillä kellukeuikkareilla ja käsissä on tasapainoa antamassa vielä käsikellukkeet. Näin meidän kaksivuotias lillui koko viime kesän vedessä meidän kanssamme. Itsellä oli aina semmonen pötkylä tai joku muu kelluke, jotta jaksoi koko päivän viettää vedessä. Ei hyttyset kiusanneet!

Jos teillä on mahdollisuus ladata dvd soittimen akkua, niin hommaa ihmeessä sellainen mökkireissuja varten. Vaikka sitten ostatte ladattavan akun ja siihen osat että dvd soittimen saa ladattua, niin saat aamulla sen ihanan heräily hetken järjestettyä mökilläkin. Meillä se on veneellä ollut tosi kätsy aamuisin ja rantautuessa. Myöskin jos olemme vanhempiemme kanssa veneilemässä, on kiertävät lastenhoito ja ruuanlaitto vuorot. Siis jokainen hoitaa vuorollaan lapsia kaksi tuntia ja sitten onkin kuusi tuntia omaa aikaa. Pariskunnittain jaetaan ruuanlaittovuorot. Joko niin että toinen vastaa koko päivän ruuista tai sitten aamupäivä, iltapäivä periaatteella. Kätevää ja toimii aina. :)

Eli tässä vähän vinkkejä teille mökkiarkeen. :)
 

Yhteistyössä