Vierastamisesta..onko muilla kokemusta?

[helmiäinen]

Meillä on pian 1-vuotias tyttö joka alkoi vierastamaan ollessaan 3½kk. Alkuun vierastaminen oli sellaista että jos joku vain katsoikin tyttöä, saati että puhui tälle, huuto oli kamalaa. Noin 7kk:n iässä vierastaminen on muuttunut sellaiseksi että jos joku perheen ulkopuolinen ottaa syliin tai neiti jää samaan huoneeseen vieraamman ihmisen kanssa alkaa huuto ja tärinä.

Ainoat ihmiset jotka voi typyä hoitaa on äiti, isä, sisko ja 2 veljeä. Ollaan oltu aika paljon kotona..juuri vierastamisesta johtuen. Ei viitsi mennä kylään huudattamaan toista. Ollaan kyllä käyty typyn mamman ja papan luona tarkoituksella ahkerasti että oppisi olemaan, mutta ei, neiti vaan huutaa jos he syliin ottavat.

Tuntuu että pahin on takana..mutta silti. Onko kellään muulla kokemusta aiheesta? Milloin muilla on helpottanut? Oletteko vaan jättänyt toisen hoitoon vaikka huutaakin? :ashamed:

 

[mai]

Hei, meillä on pian 2-v tyttö, hoidan kotona häntä. Lyhyt vierastamisjakso oli alle 1-v mutta nyt n kk:n ajan on ollut runsaampaa vierastamista, kuvailemasi kaltaista. Tein opiskeluhommia kotona ja pyysin MLL:n hoitajaa kahtena pnä tyttäreni seuraksi. Aivan kamalaa huutamista, tyttö huusi ihan hysteerisenä ja takertui minuun kuin hengen hädässä. Pelkäsi tätä hoitajaa. Samoin kun vieraita on tullut meille, niin minun sylissäni pitäisi vaan olla. Olen ajatellut tämän olevan kehitysvaihe, joka kyllä menee ohi. En suostu syyllistämään kotihoitoa tästä. Luuletko, että voisitte kyläillä "lapsiystävällisissä" perheissä, joissa totuttaisitte tytärtänne vähitellen muiden ihmisten seuraan? Vaikka sitten sylissä pitäen mutta näyttäen, että mukavaa on eikä tarvitse pelätä. Lapsihan vaistoaa vanhempien hermostumisen eikä se oloa helpota. Jotkut lapset tarvitsevat pidemmän ajan lämmetäkseen ja jopa useamman hyvän kokemuksen uskoakseen että joku on oikeasti kivaa jne.

 

[mai]

Lisää vielä edelliseen... Nykyisin arvostetaan rohkeita, sanavalmiita jne lapsia ja ujot tahtovat olla "ongelma". Olen päättänyt kasvattaa omaa lastani- jos mahdollista- herkkyyteen ja toisten kunnioittamiseen, eikä kyynärpäätaktiikan hallintaan.

 

[helmiäinen]

Niin, uskoisin tyttäremme olevan sellainen herkkä yksilö. Hän on ollut vauvana (siis alle 7-8kk) kovin itkuisa ja "vaativainen". Eli on kyllä saanut väkisinkin meiltä huomiota tosi paljon. Olemme jonkin verran nyttemmin vierailleet tällaisissa lapsiystävällisissä perheissäkin. Ehkä neiti vaan tosiaan tarvitsee aikaa sopeutumiseen (tuntuu vaan aika pitkältä sopeutumiselta kun on siis jo 3½kk alkanut tää vierastus). Väkisin emme ole tyttöä kenenkään syliin antaneet, joskus vain olemme kokeilleet josko onnistuisi..ja pois kiireesti kun huuto alkaa. :headwall: Jotenkin vaan masentaa tää..ehkä se on omista asenteistakin kiinni, kun haluaisi joskus omaakin aikaa ja mammakin mielellään tyttöä hoitaisi. :/

 

[Bliss]

Meillä on myös herkkä ja ujo pikkutyttö, vierastamiskausia on ollut n.3kk ikäisestä lähtien, välillä hieman lievempänä, mutta yleensä aika pahana. En ole voinut kuvitellakaan ketään vieraampaa henkilöä hoitamaan tytärtämme, oikeastaan äitini on ollut ainoa jonka kanssa on suostunut jäämään. Myös kummitäti ja naapurin täti ovat olleet vuoden ikäisestä saakka sen verran läheisiä, että syliin menee ja leikkii kanssaan, mutta ei kuitenkaan heidän kanssaan suostu ihan kahden kesken jäämään. Muitten koketustakin on kaihtanut sekä suoraa katsekontaktia. Jopa toisten lasten kanssa tyttö on ollut ujo ja yrittänyt lähinnä vain vältellä muita ja tarkkaillut vain kaukaa toisten leikkejä. Olen kuitenkin ollut koko ajan sitä mieltä, että tyttäreni on aivan normaali pikkuinen, ujonsorttinen vain.

Nyt tyttäremme täytti juuri 2 vuotta, ja muutos on tapahtunut ihan kuukauden sisällä, enää ei vieraitten ihmisten kohtaaminen aiheuta itkukohtausta, tai pakoonjuoksua, vaan alku-ujouden jälkeen alkaa jo reippaasti juttelemaan uuden tuttavuuden kanssa, ja kohta jo pyytää leikkimään kanssaan! Eli äidinvaistoni oli aivan oikeassa, en ikinä ole pakottanut lastani olemaan rohkeampi kuin hän on, vaan pitänyt sylissäni ja jutellut rauhallisesti. Olemme viettäneet nämä ujot ajat rauhallisesti omissa oloissamme, ja sillä näyttää olleen oikein hyvä vaikutus. Kaksivuotisneuvolassa tätin kommentti oli, että harvoin näkee yhtä reipasta ja iloista kaksivuotiasta! B)

Eli, ajan kanssa ja rauhallisesti etenemällä onnistunee muillakin. =)

 

[helmiäinen]

Tuli vaan mieleen semmonen asia vielä..ajattelin kesällä ryhtyä työnhakuun (ehkä?). Mitenköhän tuollaisen vierastavan lapsen voi hoitoon saada sopeutumaan? Ja mitä voisi tehdä ettei muutos tulisi sitten kertarysäyksellä? Voihan se kyllä olla etten raaski töihin mennä..mutta tuo rahapuolikin asiassa painaa. :/
Jotenkin tää vierastaminen on minulle niin outo asia, vaikka kolme lasta ennestään on, etten tahdo sitä käsittää. Isommilla kun mitään sellaista ei ollut..Se kai todistaa että kaikki ollaan täällä yksilöitä ja niiiin erilaisia! =) Kiva muuten kuulla että menee (kai?) aikanaan ohi...

 

[Kirsikka]

Mulle sanottiin jo aikaisessa vaiheessa, että lapsi on terve, kun hän osaa vierastaa. Silloin tietää, että hänellä on kotona asiat hyvin ja hän luottaa täysin vanhempiinsa ja tuttuihin ihmisiin. Meillä neiti on kans vierastanut ihmisiä n. 3kk:sta lähtien. Silloin jopa anoppi ja appiukko saivat aikaan kauheita huutokohtauksia, mutta nykyisin lähisuku saa ottaa syliin, yleensä. Tosin, jos nähdään harvoin, menee aikaa totutteluun. Vierailemme kaikesta huolimatta erilaisissa paikoissa, käymme kerhoissa ja muskarissa, jotta tyttö oppisi olemaan vieraampienkin ihmisten seurassa. Nyt 1,5v. on selkeästi rohkaistunut ja menee jopa vähän vieraampienkin lähelle. Miehet, joskus tutummatkaan, eivät saa heti lähestyä vaan siitä nousee edelleen kauhea huuto. En koskaan laita lasta tai kehoita häntä menemään vieraan syliin. Hän saa omaan tahtiin tutustua vieraisiin ja menee sitten itse niiden lähelle, joihin luottaa ja joista pitää.

Muistan itse olleeni tosi ujo lapsena. Joskus pelkäsin pappaanikin enkä halunnut olla hänen sylissään. Samoin kummisetäni aiheutti kauhean vierastuksen, vaikka nykyisin tiedän, ettei heissä ollut sen enempää pelättävää kuin muissakaan. Ujoja ei pidä ainakaan yhtään painostaa eikä asiaan kannata liikaa kiinnittää huomiota. Tärkeää lapselle on vain tuntea, että hänellä on turvallisia ihmisiä lähellä, eikä häntä jätetä vieraiden kanssa pitkään yksin, jos hän selvästi ilmaisee, ettei sitä halua.

 

[Bliss]

\

Tuli vaan mieleen semmonen asia vielä..ajattelin kesällä ryhtyä työnhakuun (ehkä?). Mitenköhän tuollaisen vierastavan lapsen voi hoitoon saada sopeutumaan? Ja mitä voisi tehdä ettei muutos tulisi sitten kertarysäyksellä? Voihan se kyllä olla etten raaski töihin mennä..mutta tuo rahapuolikin asiassa painaa. :/
Jotenkin tää vierastaminen on minulle niin outo asia, vaikka kolme lasta ennestään on, etten tahdo sitä käsittää. Isommilla kun mitään sellaista ei ollut..Se kai todistaa että kaikki ollaan täällä yksilöitä ja niiiin erilaisia! =) Kiva muuten kuulla että menee (kai?) aikanaan ohi...

Kyllä, kaikki olemme todellakin niin temperamentiltamme kuin muiltakin piirteiltämme täällä maailmassa yksilöitä. Onneksi! Ja maailmaan todella mahtuu useanlaista kulkijaa, myös näitä ujoja.

Itse olen myös pikkuhiljaa alkanut miettiä työhönmenoa, viimeistään vuoden päästä lienee ajankohtaista jotain miettiä. Meillä mummolakin on niin kaukana, ettei (työelämästä poissaolevasta) äidistänikään ole jatkuvaksi hoitajaksi, joten jotain muuta on keksittävä. Luultavimmin valintani tulee olemaan perhepäivähoitaja, eikä päiväkotiympäristö, sillä ujolle lapselle on tärkeää, että hoitaja ei vaihdu jatkuvasti, ja ettei ympärillä ole liian paljon hälinää. Pidän siis lastani edelleen temperamentiltaan ujona, vaikka onkin nyt selvästi rohkaistunut.

Tosiaan, meillä tuo ujous ja arkuus oli välillä jopa niin pahaa, että saattoi vieraan ihmisen läsnäollessa takertua syliin, sulkea silmänsä tiukasti, ja itkeä kunnes joko vieras poistui paikalta, tai tyttö nukahti itkuunsa. Eli ei mistään ihan lievästä vierastuksesta ole ollut kyse.

Ja nyt ihan ilman mitään sen kummempaa tapahtumaa, on kuukauden sisällä tullut tämä rohkaistumiskäänne. Jopa n. 100 ihmisen juhlatilaisuus meni suorastaan loistavasti ja loppuajan hihkui ja juoksenteli muitten lasten seassa ja jutteli hänelle vieraille ihmisillekin äidin sylistä! =)

Tarkemmin kun asiaa mietin ja mietin, niin apuna on saattanut olla puhekyvyn ja sanavaraston laajeneminen, ja omista tunteistaan puhumaan pystyminen, aiemmin tyttö vain itki ja sanoi korkeintaan että haluaa "pois pois pois", nyt osaa kertoa millälailla tuntee "harmittaa", "pelottaa", "ei-tykkää", "kiukuttaa", "väsyttää" jne... Eli lapsi ei ehkä koe olevansa enää niin avuton ja tietää tulevansa ymmärretyksi varmemmin.

 

[helmiäinen]

No mutta! Tuohan kuulosti lohdulliselta kun kirsikka kertoi että silloin on asiat kunnossa kun lapsi vierastaa!!

Tuossa kun luin että kirsikka olit itse ollut ujo lapsi, tuli mieleeni että olin sitä kyllä minäkin. Paitsi etten muista kovin aikaisesta vaiheesta, ehkä noin 5-vuotiaana ainakin ujostutti olla seurakunnan päiväkerhossa, en uskaltanut edes pyytää kerhotädeilta apua jos tarvitsin tai saati että olisin mitään puhunut. Mutta vanhempieni seurassa en kyllä ujostellut. Voihan tuo olla vähän perinnöllistäkin...

Perhepäivähoito kuulostaa minustakin hyvältä hoitomuodolta. Toivottavasti tyttö jo oppii tässä ennen mahdollista tarvetta vähän muihin ihmisiin, pitää vaan kyläillä ja voisi ajatella jotakin perhekerhoa totutteluun.

:/ Yksi asia kyllä varsinkin vieraissa tädeissä ärsyttää..tuolla kaupoilla liikkuessa monet tulevat ihan lasta lähelle ja puhuvat kovalla äänellä kuin pieni ei kuulisi muuten, sitten kun toinen käy itkemään ihmetellään että etkös sinä pidä tädistä tms.

 

[RitiRalla]

Kuulostaa todella tutulta. Meillä esikoinen oli just samanlainen. Kylässä jos oltiin niin vessaankin piti ottaa mukaan. Ja kauppareissut oli ihan tuskaa kun piti luikkia karkuun ihastelevia mummeleita kun poika huusi kuin palosireeni jos joku katsoikin häntä.

Helpotus tuli 1½ vuotiaana kun aloitti tarhan. Alku tosin oli sielläkin kamalaa, mutta kun tottui hoitajiin ja muihin lapsiin vierastaminen muuallakin lopahti. Ei kyllä vielä tänä päivänäkään suostu jäämään minnekään esim. yöhoitoon. Korkeintaan pari tuntia menee ennen kun alkaa kysellä meidän perään. Poika täyttää keväällä 4v.

 

[Ippunen]

Hei!
Meidänkin tyttömme (1 v 5 kk) vierastaa tai ainakin ujostelee, tarrautuu lahkeeseeni, painaa päänsä jalkoihini ja pyrkii syliin. Mummoakin ujostelee, vaikka välillä tykkäsi kovasti olla hänen sylissään tanssitettavana. Minäkin olin lapsena ujo vieraiden seurassa enkä tykännyt mennä kerhoon. Olin ainut lapsi, ja tunsin oloni turvallisemmaksi aikuisten kuin muiden lasten seurassa. Vähitellen kuitenkin reipastuin ja minusta tuli sosiaalinen. Parasta tosiaan on, kun antaa lapsen vähitellen tutustua ja rohkaistua. Minuakin huolettaa töihin meno. Ensi syksyä olemme ajatelleet, mutta nyt tyttö on niin kiinni minussa, että ajatus tuntuu pelottavalta.

 

[helmiäinen]

Lohdullista kuulla että en ole asian kanssa ainoa.
Mutta kiva myös kuulla että lapsi voi sopeutua ajan kanssa myös hoitoon, toivottavasti näin tapahtuu myös meidän kohdalla aikanaan. Tällä hetkellä minusta myös tuntuu ahdistavalta ajatus lapsen päivähoitoon viemisestä, mutta antaa nyt ajan vähän kulua- kun muutos voi kuultujen kokemuksien mukaan tulla nopeastikin.