Vauva haaveissa vuodelle 2013 - 2014

Huomenta naiset!

Täällä on vielä nenä tukossa. Eilen juili ja tuikki kauheasti kohtuun ja muutenkin alakertaan. Oli niin voimakasta että ei voi olla mielikuvituksen tuotetta. Saunasiideri ei tahtonut upota ja savuke maistu pahalle :x Poltan muutenkin tosi vähän enkä läheskään päivittäin että en sitte tiiä. Nuo ällötykset voi helpostikin olla ihan korvienvälissä.
Minä niin nyt jännään tuon Jeccikan puolesta :D
Toivotan miss_bigille pitkää pinnaa ja hermoja. 1,5 viikkoo on odottavalle tosi pitkä aika! Hienosti kannustan täällä :whistle:
Ovisten bongaajille onnea petipuuhiin. Nyt ukot lähettää sellasia teho Simoja matkaan että plussia rupee satelemaan! Plop Plop :LOL:
Olen huomannu ku oon lukenu muitakin ketjuja että monet kärsii ns flunssasta ja aivastelusta näin alku dbo:lla. Minä uskottelin eilen itselleni että tiistaina alkanut "tauti" oli hedelmöittyneen munasolun viesti kropalle, että madaltaa vastustuskykyä, matkassa on nyt kyytiläinen jota ei saa tuhota :heart:
Minä leijun nyt korkealla enkä aio tulla ryminällä alas!!
 
katrinainen: Riski saada salmonella Suomessa on käytännössä häviävän pieni. Eviran sivuilta: "Suomessa tuotetussa lihassa, joka päätyy kuluttajalle, salmonellan esiintymisen todennäköisyys on hyvin pieni. Lihasiipikarjassa salmonellaa todetaan tuotantotiloilla joitakin tapauksia vuosittain. Tällaisten erien liha kuumennetaan teollisuudessa. Kansainvälisesti vertailtuna salmonellaesiintyvyys Suomessa on poikkeuksellisen matala." Ei siis syytä huoleen. :)
 
  • Tykkää
Reactions: katrinainen
jeccica Onnea! Ihanaa :heart:! Kuulostaa maailman parhaalta joululahjalta!

salmonellasta Ihan söin kotimaista lihaa kotimaassa, joten ehkäpä tuo riski on sitten tosi pieni :). Ainakaan vielä ei ol mitään oireita tullut. Eiköhän ne oireet yleensä tule 1-3 päivän sisään. Toivottavasti ei ainakaan enne ovista tai menee tämäkin kuu pilalle (viime kuussa oltiin noroviruksessa koko perhe oviksen aikaan. Ei siinä sitten paljon kyllä sekstailtu :x).

Viides villahousu Toivotaan, että olisi sitä itseään! Jännäilen täällä mukana!

Ovista täällä odotellaan kuumeisesti muuten. miehen kanssa on varastoon harratettu petipuuhia :D, vaikkei niistä hyötyä olisikaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Jeccika
Plussanneet / plussaavat siirtykää tonne "meidän" omaan pinoon jatkamaan kirjoittelua ja pitämään se aktiivisena!

Mä joudun valitettavasti palaamaan tälle puolelle.
Raskaus meni todella hyvin, en kärsinyt oireista ja vauvakin kasvoi omalla käyrällään kunnes rakenneultrassa maailma hajosi - kaikki ei ollutkaan kunnossa ja saimme seuraavalle päivälle ajan naistenklinikan sikiötutkimusyksikköön jossa vauvaa tutkittiin ja lopulta otettiin lapsivesipunktio.
Tulos oli selvä kuin vesi eikä vaihtoehtoja ollut.

Vauvallamme oli triploidia - kaikkia kromosomea 3kappaletta.
Asialle ei olisi voitu tehdä mitään - asiaan ei olisi kukaan voinut tehdä mitään.
Tämän raskauden olisi pitänyt mennä kesken jo aivan alussa, mutta jostain syystä kropallani oli tarve pitää pieni kyydissä ja vauvalla kova tahto syntyä tähän maailmaan.

Viikko sitten synnytin pienen tyttäremme. Pienen enkelityttären viikoilla 21+0

Mut voisi laittaa taustalle ja jahka kroppa tästä toipuu niin voisin tulla mukaan ehkä listoillekin keikkumaan :)
 
  • Tykkää
Reactions: Helena2013
Jaksamista Ambrosialle :hug:
Itse yhden vastaavan tilanteen olen sivusta seurannut eikä siihen löydy lohduttavia sanoja.Aika on ainoa mikä vähentää tuskaa.
Toivottavasti saatte pian terveen vauvan vaikka uusi yritys varmaan tuntuu vielä kaukaiselta:heart:
 
Avantasia jos huomena saan hyviä uutisia, niin sinähän tuut perästä, samoin ku muut :) Haamu se oli, tosin selkeä, ei vaatinu tihrailuja, näyttääköhän tuo clearblue mitään ku siinä herkkyys 25 vaikka lukee että voi testata 4pv ennen menkkojaki :D huomena on 27/28, eli kaks päivää ennen menkkoja.. noh kuitenki teen sen :)
 
  • Tykkää
Reactions: avantasia
Ambrosia, oon niin kovin pahoillani teidän puolesta. Onneksi tiedostat sen, että mitään ei ollut tehtävissä, vaikka ei se varmaan paljon lohduta. Vaikea löytää sanoja.. Kovasti voimia ja jaksamista sekä sinulle, että miehellesi.
 
Ambrosia :hug: Jaksamisia ja haleja. Eihän tollasta pitäisi saada kenenkään kokea. :'(

Jeccika Onnea plussasta. :heart: Aivan mahtavaa. :flower:

miss_piggy Oliskohan se ovispäällä sitten. ;) Siitä vaan peittoa heiluttamaan! ;)

Mä en kyllä tällä hetkellä tiedä ollenkaan koska on mulla ovis... Onko ollut, menossa vai tulossa. Tuntuu et koko ajan on himottanut ja on ollut kosteaa paikkaa. Yritä sinä sitten arpoa milloin on oikea hetki. :LOL: Ollaan me kyllä sit ahkerasti hommailtukin, ehkä joka toinen päivä. :p Ovistesteillä en vaan jaksa alkaa leikkimään. Mennän näin mutu-tuntumalla. :D
Tänään tuli sitten mittariin 31v. Eilen tein sellasen mustikkajuustokakun ja ei siitä kyllä hienoa tullut. Aivan kaameannäköinen. :LOL: Ei ole minusta leipuriksi. :LOL: No toivonmukaan edes maku on hyvä. :p

Ihanaa lauantaita! :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
Ambrosialle :hug:
Jeccika :heart: tarroja paljosti kyytiin

Eilen taisin bongata oviksen päivällä? Sellainen menkkakouristus oli töissä...
Miehellä flunssaa joten ei ole hänen tehnyt mieli heilutella peittoja mut jos tänään :D

Onnittelut ssynttäreiden johdosta :flower:
 
Viimeksi muokattu:
Jeccika no eihän tässä sitten tarvii mitään testejäkään tehdä kerran mehän plussataan samassa kierrossa :D
Miss_piggy, mitäs jos sulla on kaks ovista tässä kierrossa? Kannattaa varmasti varmuuden vuoksi hyödyntää tilannetta =)
 
miss_piggy
Digioviski anto hymynaaman, joten kai se on! :D Ja eilen oli jotain hirveitä nippailuja ja viiltelyjä mahassa. Ukko tulee reissusta illalla kuuden maissa joten toivotaan että ehtii vielä talletella.
 
Lauantai 20.4.2013





Yritys/TJOTtailu alkanut:

*kahvikuppi(26)..........kp 120/?...............yk 1...........ya 12/12.......1.
*Taike80(32)..............kp 116/28...............yk 12.........ya 2/12.......2.

*ralliruutu...................kp 59/29...............yk 6...........ya 10/12.......1.
*miss_piggy(31)..........kp 56/?.................yk 9...........ya 2/12.........1.
Miukula........................kp 53/?..................yk 4...........ya 10/12.......2.

-tanjuli-....................kp 49/29-50...........................ya 7/12.........1.
reason.....................kp 46/28...............yk 12..........ya 5/12.........1.
Annatto...................kp 43/30................yk 4...........ya 9/12.........1.

MannaM...................kp 39/32-42...........yk 3...........ya 12/12........2.
Markke...................kp 33/30-?.............yk 9...........ya 6/12..........2.
Linttu.....................kp 31/33................yk 3...........ya 1/13..........3.

manije....................kp 29/30-44...........yk 1...........ya 3/13..........2.
Klementiini...............kp 28/28...............yk 1...........ya 3/13...........3.
Wuf.......................kp 26/29................yk 2...........ya 3/13...........2.
jonnamo(20)............kp 25/30-33............yk 2...........ya 3/13............
pirpana2013(23).......kp 25/28................yk 1............ya 3/13..........1.
millionnea................kp 24/28-42.............yk12.........ya2013...........2.
Alexandra89.............kp 23/28-30...........yk 4............ya 1/13...........1.
pinkkihevonen.........kp 22/27...................yk 10..........ya 8/12.........1.
Sanna-M.................kp 21/25-32....................................................
avantasia(26)..........kp 21/33.................yk 5................................3.

SuloinenSalaisuus.....kp 19/28..................................ya 4/13..............
Mom09....................kp 18/34................yk 11..........ya 6/12..........2.
Kolibrinkukka............kp 18/28-30.............yk 5...............................2.
-PikkuMyy-...............kp 16/36.................yk 12.........ya 1/12.........1.
SuAnn.....................kp 15/35................yk 5...........ya 6/12.........1.
Hassel......................kp 15/29-30...........yk 4...........ya 1/13............
katrinainen...............kp 14/26-29............yk 2..........ya 4/13.........3.
Mijau(23).................kp 13/29.................yk 2..........ya 3/13..........1.
aotearoa..................kp 12/30.................yk 4...............................3.

Pippuri85*................kp 9/30................yk 2..........ya 3/13............3.
juliesisko(26)...........kp 8/26-28............yk 2...........ya 3/13............2.
sydäntähti................kp 7/27-34............yk 2..........ya 3/13............3.
FLV.........................kp 7/26-27................yk 4...........ya 1/13.......3.
Slartibart.................kp 6/30.................yk 7...........ya 3/12............1.
Penni79..................kp 3/24-26...........yk 5...........ya 2/13...........2.

Viides Villahousu(32).kp??/??...............yk 1...................................5.



Day Past Ovulation:
Miss_piggy.........................DPO 15
pinkkihevonen.....................DPO 10
Alexandra89.......................DPO 7
Viides Villahousu.................DPO 5
Kolibrinkukka.......................DPO 2



Yrityksen myöhemmin aloittavat:
eleonoora86, Villihiiri, Nato, Matilda-



Taustailijat:
Neiti Näpsän Äiti, Isbla, piupiu, Pionia, another, mavli, nibander, Katiliin84, kolmas(ko?), minmaria, pinkkihevonen, Niiskulineiti86, marianna87, StellaI, Säihkiss, Daisy D, Villemo, Huumori, Slallu, jadeka, Beyond, Ambrosia85



Plussanneet:
Huhtikuu 2013: NeitiT (yk3), verppu (yk4), NuNutin (yk2), Nomppeli (yk2). Jeccika (yk6)
Maaliskuu 2013: ViiruP, irenne (yk2), jii87 (yk2), Susimieli (yk1), jen_ni (yk3)
Helmikuu 2013: Apatus (yk2), kääkkis82 (yk1), Mylvinen (yk6), TauTau
Tammikuu 2013: Vilijonkka (yk10), Maana-mamma (yk1), Minde87 (yk9), Peity, Luna85 (yk10), LukLu (yk1), Villanen
Joulukuu 2012: AnnuLiisa (yk5), pink dream (yk2), Ainolinnea (yk15), Bambini (yk4), Amiraali (yk3), Lintsa (yk2), Pintsu (yk5), Sunshine84 (yk2), eufemia, suan (yk1)
Marraskuu 2012: nanna_ (yk1), BDU (yk1), Epa_88, hopestar (yk10), jeennaa (yk3)
Lokakuu 2012: Emppuli83 (yk3), wilma79 (yk1), Minix (yk1), amylee
Syyskuu 2012: Heiverö (yk1), Chrissy72 (yk4), Hetami (yk2), emily90
Elokuu 2012: eufemia (yk2), hintrikka (yk14), haave2 (yk2) Mi&Ma (yk1), panzkus (yk4)
Heinäkuu 2012: Leenuliinukka (yk2), Kamomillatee (yk2)
Kesäkuu 2012: Vissyliini (yk6), lenkkari (yk10)





kp = kiertopäivä
yk = yrityskerta/-kierto
ya = yritys aloitettui
TJOT = tulee jos on tullakseen
dpo = days past ovulation, päivät ovulaation jälkeen
TT =Teroluttauko
T = Terolut
C = Clomifen
CT = Clomitauko

Päivittäjät:
SuAnn & -PikkuMyy-

***Mikäli kiertosi venyy yli kp56, niin ilmoitathan siitä.
Muussa tapauksessa sinut siivotaan listalta pois.***


*-merkillä merkitty aktiiviset pitkän kierron naiset, joita ei siivota yllämainituin perustein.

Ilmoitathan listalle tulevat/muuttuvat asiat korostaen.




+++++ PLUSSARIKASTA HUHTIKUUTA +++++


Plussanneille löytyy oma pino täältä ------>
 

Yhteistyössä