V
vieras
Vieras
Kuten muutkin, minäkin kannatan yötä tai aikaista aamua. Tai juna vielä parempi, jos ilmastoituja menee.
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Alkuperäinen kirjoittaja h:Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Aatelkaappa että etelän maissa ajetaan paljon huonommilla autoilla kovemmassa helteessä ku Suomessa - ja täällä ollaan hätää kärsimässä viikon helteessä jo.
Siellä onkin ihmiset paremmin tottuneet ja sopeutuneet helteisiin. Ihan samoja juttuja miettisivät siellä, jos kyse olisi matkustamisesta -30 asteen pakkasella. Meille taas tuo ei ole mitään.
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:Kiitos vastauksista. Illasta mietittiin myöskin että lähdettäisi ajamaan, yötä vasten. Mutta yölämpötiloiksikin on luvattu tuollaista 23c, onhan se toki vähemmän eikä aurinko porota. Juna ei ole vaihtoehto, eikä auton vuokraaminen. Mukaan lähtee myös 6v kaksoset, he kyllä kestävät kuumaa hyvinkin, mutta tuo vauva ei oikein nuku näillä helteillä eikä selkeästi ole mikään lämmön ystävä. Lyhythihainen body on pakko olla, muutoin hankaa kaukalon vyöt. Pitää nyt miettiä ihan kunnolla että viitsiikö edes lähteä.
Kiitos, tuota harsovinkkiä ollaan käytetty kaksosilla aikoinaan kesäkuumalla rattaissa![]()
Alkuperäinen kirjoittaja Eikös kaikissa suht uusissa:autoissa ole ilmastointi? Itse en voisi kuvitellakaan ajavani autoa jossa sellaista ei ole.
Alkuperäinen kirjoittaja Eikös kaikissa suht uusissa:autoissa ole ilmastointi? Itse en voisi kuvitellakaan ajavani autoa jossa sellaista ei ole.
Alkuperäinen kirjoittaja as if:Mitenköhän me kaikki ollaan hengissä vaikka ainakaan silloin kun minä olin vauva ja matkustin helteellä satojen kilometrien matkoja autossa ei ilmastointia ollut oikein missään autossa?
|O
Alkuperäinen kirjoittaja Eikös kaikissa suht uusissa:autoissa ole ilmastointi? Itse en voisi kuvitellakaan ajavani autoa jossa sellaista ei ole.
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Aatelkaappa että etelän maissa ajetaan paljon huonommilla autoilla kovemmassa helteessä ku Suomessa - ja täällä ollaan hätää kärsimässä viikon helteessä jo.
Alkuperäinen kirjoittaja b:Alkuperäinen kirjoittaja as if:Mitenköhän me kaikki ollaan hengissä vaikka ainakaan silloin kun minä olin vauva ja matkustin helteellä satojen kilometrien matkoja autossa ei ilmastointia ollut oikein missään autossa?
|O
Ja aina pitää tämä sama virsi vetäistä peliin! Eipä ollut turvaistuimia eikä takapenkin turvavöitäkään olemassa niihin aikoihin kun me olimme vauvoja, joten eikö nyt saisi nauttia nykytekniikan mukanaan tuomista mukavuuksista. Hengissä ollaan, toki, mutta mahdatko muistaa kuinka epämiellyttävää se matkanteko oli?

Alkuperäinen kirjoittaja syntynyt 70-luvulla:Alkuperäinen kirjoittaja b:Alkuperäinen kirjoittaja as if:Mitenköhän me kaikki ollaan hengissä vaikka ainakaan silloin kun minä olin vauva ja matkustin helteellä satojen kilometrien matkoja autossa ei ilmastointia ollut oikein missään autossa?
|O
Ja aina pitää tämä sama virsi vetäistä peliin! Eipä ollut turvaistuimia eikä takapenkin turvavöitäkään olemassa niihin aikoihin kun me olimme vauvoja, joten eikö nyt saisi nauttia nykytekniikan mukanaan tuomista mukavuuksista. Hengissä ollaan, toki, mutta mahdatko muistaa kuinka epämiellyttävää se matkanteko oli?
Ihan mukavaa matkanteko oli, kiitos kysymästä. Tosin mun vanhempani ajoivatkin yleensä yöllä tai aikaisin aamusta, kuten täällä on ehdotettu. Matka oli kuitenkin niin pitkä, että oltiin välillä helteiseen aikaankin liikkeellä. En muista, että olisin siitä kärsinyt ainakaan enää siinä iässä mistä muistan mitään.
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:En malta olla vielä lisäämättä. Se on helppo sivusta sanoa, että siirretään matkaa. No juu. Jos se oma mummola on siinä muutaman kilsan päässä tai vaikka tunnin-kahden ajon päässä niin mikäs siinä. Mummolaan pääsee silloin vaikka joka viikonloppu, jos niin haluaa. 500km ajoon menee vähän enemmän aikaa. Viikonlopussa ei kerkeä. Jos loma on nyt, ja haluaisi ehtiä perilläkin olla, on se melkein matkustettava nyt. Kovin montaa päivää ei voi siirtää.
Alkuperäinen kirjoittaja syntynyt 70-luvulla:[ei meidänkään autossa nykyäänkään ole ilmastointia. Enpä ole pahemmin kaivannut ainakaan itseni vuoksi, vauvan kanssa ainoastaan ja silloinkin pystyin ajoittamaan pitkät matkat viileämpään hetkeen.
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Alkuperäinen kirjoittaja syntynyt 70-luvulla:[ei meidänkään autossa nykyäänkään ole ilmastointia. Enpä ole pahemmin kaivannut ainakaan itseni vuoksi, vauvan kanssa ainoastaan ja silloinkin pystyin ajoittamaan pitkät matkat viileämpään hetkeen.
Kun joskus vaihdat sellaiseen autoon jossa on ilmastointi, niin enää et pois anna! Kun tuohon automaatti-ilmastoinnin ihanuuteen on kerran päässyt käsiksi, niin muunlaisessa autossa tuntuu ihan siltä kuin olisi pakattu muovipussiin eikä saisi henkeä. Mutta se on kiva että sä et sellaista mukavuutta kaipaa!
Alkuperäinen kirjoittaja Valaja:Alkuperäinen kirjoittaja vieras:En malta olla vielä lisäämättä. Se on helppo sivusta sanoa, että siirretään matkaa. No juu. Jos se oma mummola on siinä muutaman kilsan päässä tai vaikka tunnin-kahden ajon päässä niin mikäs siinä. Mummolaan pääsee silloin vaikka joka viikonloppu, jos niin haluaa. 500km ajoon menee vähän enemmän aikaa. Viikonlopussa ei kerkeä. Jos loma on nyt, ja haluaisi ehtiä perilläkin olla, on se melkein matkustettava nyt. Kovin montaa päivää ei voi siirtää.
Se on juuri noin. Siirtäkää matkaa, menkää junalla, ostakaa auto, vuokratkaa kopteri, pysykää kotona, kasvakaa isoiksi, älkää kitiskö, hankkikaa elämä...
Nuo palstan vinkit ei aina oikein oo toteutettavissa.![]()
Alkuperäinen kirjoittaja syntynyt 70-luvulla:Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Alkuperäinen kirjoittaja syntynyt 70-luvulla:[ei meidänkään autossa nykyäänkään ole ilmastointia. Enpä ole pahemmin kaivannut ainakaan itseni vuoksi, vauvan kanssa ainoastaan ja silloinkin pystyin ajoittamaan pitkät matkat viileämpään hetkeen.
Kun joskus vaihdat sellaiseen autoon jossa on ilmastointi, niin enää et pois anna! Kun tuohon automaatti-ilmastoinnin ihanuuteen on kerran päässyt käsiksi, niin muunlaisessa autossa tuntuu ihan siltä kuin olisi pakattu muovipussiin eikä saisi henkeä. Mutta se on kiva että sä et sellaista mukavuutta kaipaa!
Täytyy lykätä vaihtamista mahdollisimman pitkälle. Mitä sitä suotta tehdä itseään riippuvaiseksi asiasta, jota ilman on ollut ihan tyytyväinen.
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Alkuperäinen kirjoittaja syntynyt 70-luvulla:Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Alkuperäinen kirjoittaja syntynyt 70-luvulla:[ei meidänkään autossa nykyäänkään ole ilmastointia. Enpä ole pahemmin kaivannut ainakaan itseni vuoksi, vauvan kanssa ainoastaan ja silloinkin pystyin ajoittamaan pitkät matkat viileämpään hetkeen.
Kun joskus vaihdat sellaiseen autoon jossa on ilmastointi, niin enää et pois anna! Kun tuohon automaatti-ilmastoinnin ihanuuteen on kerran päässyt käsiksi, niin muunlaisessa autossa tuntuu ihan siltä kuin olisi pakattu muovipussiin eikä saisi henkeä. Mutta se on kiva että sä et sellaista mukavuutta kaipaa!
Täytyy lykätä vaihtamista mahdollisimman pitkälle. Mitä sitä suotta tehdä itseään riippuvaiseksi asiasta, jota ilman on ollut ihan tyytyväinen.
Ei kai sulla vaan ole mikroaaltouunia käytössä? Tai kännykkää? Tai mitään kaukosäätimiä?