Opiskelut on tosiaan niin lähellä loppuaan. Työharjoittelu nyt menossa ja näyttöjä pitäisi alkaa tekemään. Tavallaan olen helpottunut, että olen suoriutunut ihan hyvin tähän asti ja varmaan loppuunkin asti. Mutta toisaalta ahdistaa se, kun ei ole työpaikkaa mihin mennä, vaan todennäköisesti työttömyys odottaa. Haluaisin kuitenkin töihin, ettei hankittu koulutus ole hukkaan heitettyä ja etten unohtaisi asioita. Tiedän kyllä kokemuksesta, että ensimmäiset kaksi kuukautta työttömyyttä menee ihan lomatunnelmissa, mutta äkkiä se muuttuu kaikeksi muuksi kuin lomaksi.
Nyt jo olen katsellut työkkärin sivuilta työllisyyskoulutusta, jatkoa lähinnä tälle mun koulutukselle, mutta tietysti ne koulutukset alkaa just nyt syyskuun alussa. Eli mulla ei ole mitään jakoa edes yrittää niille, koska olen kuitenkin koulun kirjoilla enkä ole vielä valmistunut. Sittenhän mitään vastaavaa ei ole edes suunnitelmissa, kun mulla olis vaan sitä paljon puhuttua aikaa :headwall: Työhakemuksia olen nyt tehnyt varmaan jo sen 50 kpl; avoimia hakemuksia ja sitten hakenut jotain tiettyä paikkaa. Ei mitään jakoa
Tuntuu vaan, että alkaa usko loppumaan ja hätä kai tässä tulee. Ei hirveästi innosta ajatus kotona olemisesta miehen kanssa päivät pitkät, tietää taisteluja ennen pitkää.
No, vähän helpotti, kun sai kirjoittaa edes ajatuksiaan vähemmäksi
Nyt jo olen katsellut työkkärin sivuilta työllisyyskoulutusta, jatkoa lähinnä tälle mun koulutukselle, mutta tietysti ne koulutukset alkaa just nyt syyskuun alussa. Eli mulla ei ole mitään jakoa edes yrittää niille, koska olen kuitenkin koulun kirjoilla enkä ole vielä valmistunut. Sittenhän mitään vastaavaa ei ole edes suunnitelmissa, kun mulla olis vaan sitä paljon puhuttua aikaa :headwall: Työhakemuksia olen nyt tehnyt varmaan jo sen 50 kpl; avoimia hakemuksia ja sitten hakenut jotain tiettyä paikkaa. Ei mitään jakoa
Tuntuu vaan, että alkaa usko loppumaan ja hätä kai tässä tulee. Ei hirveästi innosta ajatus kotona olemisesta miehen kanssa päivät pitkät, tietää taisteluja ennen pitkää.
No, vähän helpotti, kun sai kirjoittaa edes ajatuksiaan vähemmäksi