Kertokaahan te uusperheen eläjät miten olette järjestäneet arkipäivän raha-asiat? Itse tilanteessaa jossa minulla kaksi lasta ed. liitosta ja miehellä ei yhtään.
Käytättekö molempien tienatut rahat yhteisesti kuten "ydinperheessä" vai hoidatteko itse esim. omien lastenne menot tms?
Tuntuu välillä vaikealta kun itsellä on pienemmät tulot/isommat menot kuin puolisolla. Kyse ei ole siitä etteikö hän olisi valmis panostamaan myös rahallisesti uusperheeseemme. Ennemminkin siitä, että minulle tulee helposti syyllinen olo/ tuntuu vaikealta pyytää rahaa toiselta. Olenko ihan outo? :\|
Ehkä tilanne olisi toinen jos voisin itse käyttää rahaa esim. yhteiseltä tililtä harkinnan mukaan, mutta tällä hetkellä siis joudun aina pyytämään erikseen jos tarvitsisin rahaa johonkin. Tulee vaan sellainen "iskä, anna viikkorahaa -fiilis". Toinen osapuoli on tottunut elämään niin ettei mistään tarvitse tinkiä ja minä tottunut säästämään kaikessa (varsinkin kampaajalla, meikeissä, vaatteissa jne jotka ei ihan välttämättömiä).
Nyt monasti ollut tilanne että minulle sanotaan jälkeenpäin "olisinhan minä sen maksanut jos olisin tiennyt" -tilanteessa. Koen kuitenkin olevani jotenkin alakynnessä kun minun itse pitää pyytää. Missä menee raja mitä toisen on kustannettava? Vai pitääkö vaan ruveta härskimmäksi ja olettaa että siinä vaiheessa kun on pyytänyt liikaa niin siitä varmaankin mainitaan minulle?
Käytättekö molempien tienatut rahat yhteisesti kuten "ydinperheessä" vai hoidatteko itse esim. omien lastenne menot tms?
Tuntuu välillä vaikealta kun itsellä on pienemmät tulot/isommat menot kuin puolisolla. Kyse ei ole siitä etteikö hän olisi valmis panostamaan myös rahallisesti uusperheeseemme. Ennemminkin siitä, että minulle tulee helposti syyllinen olo/ tuntuu vaikealta pyytää rahaa toiselta. Olenko ihan outo? :\|
Ehkä tilanne olisi toinen jos voisin itse käyttää rahaa esim. yhteiseltä tililtä harkinnan mukaan, mutta tällä hetkellä siis joudun aina pyytämään erikseen jos tarvitsisin rahaa johonkin. Tulee vaan sellainen "iskä, anna viikkorahaa -fiilis". Toinen osapuoli on tottunut elämään niin ettei mistään tarvitse tinkiä ja minä tottunut säästämään kaikessa (varsinkin kampaajalla, meikeissä, vaatteissa jne jotka ei ihan välttämättömiä).
Nyt monasti ollut tilanne että minulle sanotaan jälkeenpäin "olisinhan minä sen maksanut jos olisin tiennyt" -tilanteessa. Koen kuitenkin olevani jotenkin alakynnessä kun minun itse pitää pyytää. Missä menee raja mitä toisen on kustannettava? Vai pitääkö vaan ruveta härskimmäksi ja olettaa että siinä vaiheessa kun on pyytänyt liikaa niin siitä varmaankin mainitaan minulle?