Uskotteko, että liian pitkät erot äidistä alle 1vuotiaana traumatisoi lasta?

[Kysyn vain]

Tämä on täältä poimittu, http://kaksplus.fi/vastaanotto/vauvan-hoitoon-jattaminen

Mitä olette mieltä asiantuntijan vastauksesta??

Eikö nykyään ole myös ns. psykologien nyrkkisääntö (helppo muistaa), että vauva kestää olla erossa pääasiallisesta hoitajastaan vain tunteja, mitä on ikää kuukausissa?

Eli 3 kk ikäinen voi ollla erossa 3h, 7 kk ikäinen voi olla 7 h. Ja että yökylään ei suositella alle 1 vuotiaana.

Toteutatteko näitä suosituksia itse??????

Vauvan hoitoon jättäminen [5/2007]
Olisimme lähdössä mieheni kanssa noin neljän vuorokauden lomalle ja ajankohta on päätetty jo kauan aikaa sitten, mutta nyt mietityttää, voimmeko jättää vauvamme silloin mummolle hoitoon. Vauvamme olisi silloin noin puolivuotias. Lapsemme on ollut kyllä paljon tekemisissä mummonsa kanssa ja he tapaavat joka kuukausi (mummo asuu eri paikkakunnalla), joten kyseessä olisi tuttu henkilö, mutta mietityttää vain, onko se neljä päivää liian pitkä aika? Voiko lapsi alkaa vierastaa meitä? Tai voiko hänelle tulla erosta jotain traumoja?
Maya

Voi kuinka mielelläni vastaisin, että lähtekää vaan matkalle hyvällä mielellä! Valitettavasti näin en voi tehdä, kerron pian miksi, mutta sitä ennen muutama sana parisuhteesta. Tutkimuksissa on todettu parisuhdetyytyväisyyden kohoavan raskauden ajan aina vauvan syntymään saakka. Seuraavat kolme kuukautta tyytyväisyys laskee kuin kissan häntä. Onneksi tämä on ohimenevää. On tärkeää löytää jokin keino, millä yhteinen sävel parisuhteessa säilyy ja kypsyy. Tämä onkin haaste, sillä vauvan turvallinen kehitys on niin riippuvainen ensisijaisesta hoitajasta, että yhteiset matkat eivät tässä vaiheessa ole ensisijainen keino parisuhteen hoitamiseen.
Vauva on biologisesti virittäytynyt luomaan alusta lähtien kiinteän suhteen häntä ensisijaisesti hoivaavaan vanhempaan, tässä tapauksessa ilmeisesti äitiin. Ensimmäinen puoli vuotta on tärkeää aikaa turvallisen perusmallin rakentamisen kannalta. Tällöin vauva oppii luottamaan siihen, että saa apua, kun sitä tarvitsee. Äidistä on tullut 5-6 kuukauden ikään mennessä vauvan mielessä korvaamaton, ja jopa pienetkin erot, kuten äidin katoaminen vessan oven taakse, voivat saada vauvan hälytyskellot soimaan. Isän merkitys kasvaa päivä päivältä, mutta ei edes työssäkäyvä isä, saati sitten harvemmin tapaava (myöhemmin varmasti rakas) mummo, pysty vauvan kokemusmaailmassa korvaamaan äitiä tässä ikävaiheessa pidempiä aikoja.
Vauva on vahvasti läsnä nykyhetkessä. "Menneisyys" (aiemmat kokemukset) rakentuu hiljalleen vauvan muistiksi, oletuksiksi siitä, millainen maailma on. Vauva ei kykene kuvittelemaan muuta kuin aiemmin kokemansa. Vauvaa ei kuvaannollisesti "ole olemassa yksin". Vauva on olemassa vain äidin kanssa jaetun kautta. Äiti on vauvan muisti ja kokemuksien välittäjä. Vauvan aivot pystyvät käsittelemään kiihtymystä hyvin rajallisesti. Jotta vauva selviäisi kiihtymystilojen yli, hän tarvitsee tuttua äitiä: tuoksua, ääntä, syliä, kaikkea mikä on vauvalle tuttua ja turvallista.
Kokemukset, jotka ovat liian intensiivisiä vauvan kestettäväksi, johtavat hetkelliseen olemassaolon jatkuvuuden katkeamiseen (tyhjyyden tunne, ahdistus, paniikki, putoamisen tunne). Tällaiset kokemukset voivat jäädä vauvan kehon mieleen traumamuistoiksi ja voivat johtaa välttämiskäyttäytymiseen, jonka avulla vauva pyrkii (ei tietoisesti) selviämään sietämättömien kokemuksien kanssa. Tällaista käyttäytymistä voi olla esimerkiksi lohdutuksen tarpeen tukahduttaminen tai sylistä kieltäytyminen.
Arjessa vauva joutuu kohtaamaan miltei päivittäin hänelle sietämättömiä kiihtymystiloja (vaikkapa istuminen auton turvaistuimessa nälän yllättäessä). Olennaista onkin, että vauva saa toistuvasti kokemuksia siitä, että yhteys vanhempaan palautuu uudelleen ja mieli rauhoittuu vanhemman avulla. Nämä arkiset kokemukset eivät ole traumaattisia, toisin kuin mitä pidemmät erot vanhemmasta saattavat olla. Joskus toki elämässä sattuu asioita (sairaalareissu, äidin vakava uupuminen), jolloin vanhempi joutuu jättämään imeväisikäisen vauvan pidemmäksi ajaksi hoitoon. Ideaalitapauksissa hoitajana toimii silloin toinen vanhempi, joka on vauvalle päivittäisestä arjesta tuttu.
Vielä matkaanne ajatellen, jo maiseman vaihdos, vaikkakin yhdessä vauvan kanssa, voi tuntua virkistävältä vastapainolta arjen rutiineille. Onnea ja jaksamista vauvan hoitoon ja parisuhteeseen!

Katri Kanninen

 

[hyrskylän muori]

en usko jos lapsi on vakaassa ja turvallisessa ympäristössä

 

[Kovajänis]

En usko, jos on hyvässä hoidossa (kuten just mummilla tms.. eikä "vieraassa" hoidossa..), jos on ihan kertajuttu. Toinen juttu sit jos olisi jatkuvasti noita erossaoloja...

 

[anuuu]

Uskon että lapsi kokeen hylkäämisen tunteen, se on sit tapauskohtaista miten se vaikuttaa kehenkin. Joku saattaa vaikkapa aikusena parisuhteissaan olla takertuva mieheensä ja tuntea voimakasta hylkäämisen pelkoa.

 

[Viiden Viritys]

En voi uskoa että yksittäinen kerta traumatisoi mutta jos olisi jatkuvaa esim.työn takia niin ehkäpä silloin.Voihan joskus tula tilanne että äiti joutuu vaikka sairaalahoitoon joksiskin aikaa eikä vauva voi olla jatkuvasti vierailulla.

 

[muumuu]

Kyllä uskon. Eikä kyse ole mistään uskomusasiasta, vaan siitä on useita kasvatustieteellisiätutkimuksia siis ei edes mitään mutua vaan tieteellisesti todistettua faktaa tuo. Pienten lastan kiintymysuhteelle ja kehitykselle on erittäin haitallista pitkät erot lähihoitajasta joka on useimmiten äiti.

 

[äibbä]

meidän pikkuinen pääsee aina lomille mukaan. nyt 1v8kk ja ollut kolme kertaa etelässä, katinkullassa jne. yhden yön on ollut mummulla muuten vain yökylässä. meillä perhettä ei jätetä! halveksin vanhempia jotka laittavat lapsen hoitoon ja lähtevät itse lomalle.

 

[olkinalle]

Uskon kyllä. Kyllä meillä ainakin selvästi isovanhemmat ovat vieraita, vaikkakin rakkaita sellaisia. Jos tulee esim. pipi kun isovanhemmat kylässä niin kyllä lapset minun ja isän syliin tulevat lohdutettavaksi.

 

[siiri]

Hassua kun tuo on aina noin että ero ÄIDISTÄ on traumatisoivaa, mutta koskaan ei puhuta mitään erosta isään tai jos lapsi on isänsä kanssa kun äiti on poissa. En nyt tiedä traumatisoivuudesta, mutta ei se varmasti hyväksi ole ja kyllä pieni varmasti ikävöi kovasti mikä minusta on jo tarpeeksi paha. Itse en ole ollut yhtään yötä 9kk ikäiseni luota poissa, mutta isä tekee reissutöitä ja ihan selkeästi havaitsee että lapsella on kova ikävä, erityisesti kun tehdään jotain minkä hän yleensä tekee vain isänsä kanssa (meillä esim. kylpeminen). Vaikka lapsi ei sanallisesti osaa tätä ilmaista, ilmeet ja eleet sekä nyyhkäisyt kertovat että hänellä on ikävä. Usein myös isän ääni puhelimessa saa hymyn kasvoille ja kun puhelu loppuu tulee itku.

 

[Jellonainen]

Kyllä uskon. Eikä kyse ole mistään uskomusasiasta, vaan siitä on useita kasvatustieteellisiätutkimuksia siis ei edes mitään mutua vaan tieteellisesti todistettua faktaa tuo. Pienten lastan kiintymysuhteelle ja kehitykselle on erittäin haitallista pitkät erot lähihoitajasta joka on useimmiten äiti.

Allekirjoitan tämän. Ja omien lastemme kanssa olemme noudattaneet tuota nyrkkisääntöä.

Aika harvassa perheessä isä on voinut hoitaa lasta niin täysipainoisesti äidin rinnalla, että vanhemmat olisivat vauvan silmissä samanarvoisia.

 

[ei mikään uskomus]

Eihän se ole mikään uskonasia kun tutkimustulokset puhuvat puolestaan! Kaikkea täällä kyselläänkin =) höpön höö siis!
Toiset lapset tosin saattaa traumatisoitua jo kerrasta ja toiset kestää vähän pidempään. Lapsetkin on jo persoonia.

 

[winhis]

Mun yksi tuttu, vanhempi naishenkilö, joutui pienenä sairaalaan pitkäksi aikaa. En muista mikä tauti sillä oli, mutta jotenkin se liittyi siihen, että vieraita ei sallittu paljoa (eikä siihen aikaan ehkä muutenkaan ) ja äitikään ei päässyt käymään läheskään joka päivä. Tuttuni oli tuolloin n vuoden ikäinen ja hän sanoo, ettei varsinaisesti muista sitä kun oli sairaalassa, mutta hänellä on hyvin vahva TUNNEmuisto hylkäämisestä, joka vieläkin välillä ahdistaa häntä. En sitten tiedä, aika erikoinen tuo nainen on muutenkin, että pitäisikö tuota uskoa, mutta onhan se aina mahdollista.

 

[uskon]

uskon täysin, koska tämä on tutkittua tietoa.

meilläkin noudatettu tuota erossa oloa tunneissa mitä on kuukausissa ikää.
yökylässä meidän 2 v ei ole koskaan ollut. pisin erossaolo äidistä 3 h.

Siiri
"Hassua kun tuo on aina noin että ero ÄIDISTÄ on traumatisoivaa, mutta koskaan ei puhuta mitään erosta isään tai jos lapsi on isänsä kanssa kun äiti on poissa. "

Yleensä äidit hoitaa vauvaa pääsääntöisesti ekat 9 kk ja isä käy töissä. Siksi vauva leimautuu äitiin.


Vauva on biologisesti virittäytynyt luomaan alusta lähtien kiinteän suhteen häntä ensisijaisesti hoivaavaan vanhempaan, tässä tapauksessa ilmeisesti äitiin.

Ensimmäinen puoli vuotta on tärkeää aikaa turvallisen perusmallin rakentamisen kannalta. Tällöin vauva oppii luottamaan siihen, että saa apua, kun sitä tarvitsee.

Äidistä on tullut 5-6 kuukauden ikään mennessä vauvan mielessä korvaamaton, ja jopa pienetkin erot, kuten äidin katoaminen vessan oven taakse, voivat saada vauvan hälytyskellot soimaan.

Isän merkitys kasvaa päivä päivältä, mutta ei edes työssäkäyvä isä, saati sitten harvemmin tapaava (myöhemmin varmasti rakas) mummo, pysty vauvan kokemusmaailmassa korvaamaan äitiä tässä ikävaiheessa pidempiä aikoja.

 

[hmm]

En voi uskoa että yksittäinen kerta traumatisoi mutta jos olisi jatkuvaa esim.työn takia niin ehkäpä silloin.Voihan joskus tula tilanne että äiti joutuu vaikka sairaalahoitoon joksiskin aikaa eikä vauva voi olla jatkuvasti vierailulla.

mutta eihän se äidin poissaolon syy vaikuta mitenkään siihen lapsen kokemukseen. lapselle on ihan sama, mitä se äiti silloin tekee kun on poissa.

Joku kummasteli miksei puhuta isitä? Yleisestihän käytetään esim psykologiassa nimitystä "äiti", vaikka tosiaan kyse on siitä yhdestä aikuisesta, johon lapsi on ensimmäisenä saanut luoda turvallisen kiintymyssuhteen. Yleisimmin tämä siis on äiti, mutta yhtä hyvin joku muu.

Ap kysymykseen, niin kuin moni on kirjoittanutkin, se ei ole mikään uskon asia, vaan ihan tutkittu tosiasia.

 

[piina]

En usko, jos vauva on muutoin turvallisesti hoidettu ja hoitajakin on tuttu ja turvallinen. Ehkä sitten jos vauvaa riepotellaan jatkuvasti ihmisiltä toisille.

Esim. itse jouduin jättämään vauvani 2kk päiväksi hoitoon vanhemmilleni, kun oli leikkauksessa. Mun mielestä on turha äitiä syyllistää tollaisista ja vauvalle on ihan sama onko äiti ollut leikkauksesa vai baarissa ym ei pakollisessa menossa.

Tietty unohtaahan se pikkuinen äidin, jos äiti viikoiksi pois menee, mutta päivän tai isomman kohdalla parinkin päivän satunnainen poissaolon en usko olevan vauvalle haitaksi.

 

[piina]

Mun yksi tuttu, vanhempi naishenkilö, joutui pienenä sairaalaan pitkäksi aikaa. En muista mikä tauti sillä oli, mutta jotenkin se liittyi siihen, että vieraita ei sallittu paljoa (eikä siihen aikaan ehkä muutenkaan ) ja äitikään ei päässyt käymään läheskään joka päivä. Tuttuni oli tuolloin n vuoden ikäinen ja hän sanoo, ettei varsinaisesti muista sitä kun oli sairaalassa, mutta hänellä on hyvin vahva TUNNEmuisto hylkäämisestä, joka vieläkin välillä ahdistaa häntä. En sitten tiedä, aika erikoinen tuo nainen on muutenkin, että pitäisikö tuota uskoa, mutta onhan se aina mahdollista.

Tossa on kuitenkin lapsi ollut vieraiden ihmisten hoidossa. Vähemmin pieni varmasti kokesi hylkäämistä, jos olisi ollut ne päivät, vaikka sen yleensä päivät töissä olevan isänsä kanssa tai hyvin tutuiksi tulleiden isovanhemien ja kenties mukana olisivat kokoajan isot sisaret. Toki viikko on varmasti 1 vuotiaalle pitkä jokatapauksessakin.

 

[Vieras]

Mä olen ollut lapsuudessa ihan vauvasta asti mummollani hoidossa viikkojakin kerrallaan. Enpä voi sanoa että olisin jotenkin traumatisoitunut. Ei mulla ole mitään "tunnemuistoja" tai muitakaan muistoja hylkäämisen kokemuksista.

Itse sairastuin synnytyksenjälkeiseen masennukseen esikoisen synnyttyä, ja anoppi hoiti paljon lasta siitä asti kun kotiin päästiin. Mun mielestä se oli parempi vaihtoehto kun vauva kotona koko ajan väsyneen ja itkevän äidin kanssa. Eikä esikoiselle näytä mitään traumoja jääneen. Eli vastaus kysymykseen: en usko.

 

[Jellonainen]

Mä olen ollut lapsuudessa ihan vauvasta asti mummollani hoidossa viikkojakin kerrallaan. Enpä voi sanoa että olisin jotenkin traumatisoitunut. Ei mulla ole mitään "tunnemuistoja" tai muitakaan muistoja hylkäämisen kokemuksista.

Itse sairastuin synnytyksenjälkeiseen masennukseen esikoisen synnyttyä, ja anoppi hoiti paljon lasta siitä asti kun kotiin päästiin. Mun mielestä se oli parempi vaihtoehto kun vauva kotona koko ajan väsyneen ja itkevän äidin kanssa. Eikä esikoiselle näytä mitään traumoja jääneen. Eli vastaus kysymykseen: en usko.

Tuo synnytyksenjälkeinen masennuskin saattaa olla oire lapsuudenaikaisesta traumasta.

 

[winhis]

Mun yksi tuttu, vanhempi naishenkilö, joutui pienenä sairaalaan pitkäksi aikaa. En muista mikä tauti sillä oli, mutta jotenkin se liittyi siihen, että vieraita ei sallittu paljoa (eikä siihen aikaan ehkä muutenkaan ) ja äitikään ei päässyt käymään läheskään joka päivä. Tuttuni oli tuolloin n vuoden ikäinen ja hän sanoo, ettei varsinaisesti muista sitä kun oli sairaalassa, mutta hänellä on hyvin vahva TUNNEmuisto hylkäämisestä, joka vieläkin välillä ahdistaa häntä. En sitten tiedä, aika erikoinen tuo nainen on muutenkin, että pitäisikö tuota uskoa, mutta onhan se aina mahdollista.

Tossa on kuitenkin lapsi ollut vieraiden ihmisten hoidossa. Vähemmin pieni varmasti kokesi hylkäämistä, jos olisi ollut ne päivät, vaikka sen yleensä päivät töissä olevan isänsä kanssa tai hyvin tutuiksi tulleiden isovanhemien ja kenties mukana olisivat kokoajan isot sisaret. Toki viikko on varmasti 1 vuotiaalle pitkä jokatapauksessakin.

Joo, varmasti ihan totta, että riippuu paljon siitä, että kuka hoitaa. Mutta kyllä mä usko, että vauvan kohdalla viikon ero äidistä voi olla traumaattinenkin kokemus, riippuu vauvasta. Jos vauva on tottunut olemaan joitakin tunteja erossa äidistä, niin vuorokauden ero ei vielä varmaan aiheuta syvää paniikkia, mutta kyllä vauva ehtii jo viikossa alitajuisesti uskoa, että äiti ei tule enää koskaan takaisin.

 

[ss]

Mä olen ollut lapsuudessa ihan vauvasta asti mummollani hoidossa viikkojakin kerrallaan. Enpä voi sanoa että olisin jotenkin traumatisoitunut. Ei mulla ole mitään "tunnemuistoja" tai muitakaan muistoja hylkäämisen kokemuksista.

Itse sairastuin synnytyksenjälkeiseen masennukseen esikoisen synnyttyä, ja anoppi hoiti paljon lasta siitä asti kun kotiin päästiin. Mun mielestä se oli parempi vaihtoehto kun vauva kotona koko ajan väsyneen ja itkevän äidin kanssa. Eikä esikoiselle näytä mitään traumoja jääneen. Eli vastaus kysymykseen: en usko.

Vauvana kehittynyt kiintymyssuhde vaikuttaa siis miten kykenee aikuisena muodostamaan parisuhteita. Monilla suomalaisista on jotain traumaa ja he ovat ns. turvattomasti kiintyneitä.


Kiintymys kertoo tavasta olla läheisissä ihmissuhteissa. Kiintymyssuhteet luodaan lapsuudessa, lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksesta. Lapsen ensimmäinen kiintymyssuhde muodostuu äitiin tai muuhun ensisijaiseen hoitajaan. Lapsuudessa luodut kiintymyssuhteet vaikuttavat merkittävästi siihen, miten aikuisena pystyy luomaan ihmissuhteita.

Vauvan ja äidin välistä kiintymyssuhdetta on tutkittu ns. vierastilanne-menetelmällä. Tutkittiin, miten lapsi reagoi jäädessään yksin äidin poistuessa huoneesta, ja miten lapsi suhtautuu äitiin, kun tämä tulee takaisin.

TURVALLISESTI kiintyneet lapset pelästyivät äidin poistumista ja rauhoittuivat äidin palatessa. On todettu, että turvallisesti kiintyminen ennustaa sosiaalista sopeutumista aikuisena; Turvallisesti kiintyneet ovat ulospäin suuntautuneita ja tasapainoisia.

VASTUSTAVASTI kiintyneet olivat takertuvia ja pelokkaita, eivätkä rauhoittuneet äidin tullessa takaisin huoneeseen.

VÄLTTELEVÄSTI kiintyneet eivät reagoineet äitiin näkyvästi, eivätkä ilmaisseet kielteisiä tunteita äidin palatessa. Välttelevästi kiintyneet pelkäävät aikuisenakin kielteisten tunteiden ilmaisemista, koska pelkäävät hylätyksi tulemista.

RISTIRIITAISESTI kiintyneillä oli sekavia tunteita, he hakeutuivat äidin syliin, mutta eivät rauhoittuneet.

Vastustavasti, välttelevästi ja ristiriitaisesti kiintyneistä tulee aikuisina turvattomasti kiintyneitä. Heillä voi olla vaikeuksia ilmaista tunteitaan, heillä on erilaisia pelkoja ja siksi heidän on vaikea muodostaa toimivia ihmissuhteita. Naiset ovat yleensä suhteissaan takertuvampia kuin miehet, jotka taas hakevat etäisyyttä.

Turvallisesti kiintyneistä lapsista tulee turvallisesti kiintyneitä aikuisia, joiden on helpompi muodostaa tyydyttäviä ihmissuhteita. Meidän tulisi antaa lapsillemme aikaa ja rakkautta niin, että heistä tulisi turvallisesti kiintyneitä ja voisivat elää onnellisempaa elämää aikuisena.

Kiintymyssuhteet
Kiintymyssuhteita on kahdenlaisia, jotka syntyvät jo varhaisessa lapsuudessa. Kiintymyssuhteen mallit ovat turvaton ja turvallinen. Turvallisesti kiintynyt lapsi luottaa siihen, että äiti on saatavilla. Lapsen ja äidin suhde on tasapainoinen ja vastavuoroinen. Aikuisena turvallisesti kiintynyt henkilö on tasapainoinen, ulospäin suuntautunut ja hän luottaa ihmisiin.

Turvattomasti kiintynyt voi olla joko takertuvasti, itseriitoisesti tai pelokkaasti kiintynyt. Takertuvasti kiintynyt lapsi saa vanhemmiltaan huomiota vaihtelevasti: välillä hänet huomataan, kun taas toisinaan hänet jätetään niin sanotusti "oman onnensa nojaan". Takertuvasti kiintynyt lapsi on aikusena sosiaalinen ja pystyy tunteidensa ilmaisuun, mutta pelkää koko ajan tulevansa hylätyksi. Itseriittoisesti kiintyneen lapsen vanhemmat eivät huomioi lapsensa tarpeita. Lopulta lapsi tottuu pärjäämään omillaan.

Itseriittoisesti kiintynyt pelkää vanhempana läheisiä ihmissuhteita. Toisin sanoen hän luottaa itseensä, mutta on toisia kohtaan epäluuloinen. Pelokkaasti kiintynyt lapsi on tullut usein hylätyksi tai häntä on kohdeltu kaltoin. Vanhemmilla ei ole ollut aikaa huomioida lastaan. Aikusena tälläinen lapsi tuntee itsensä turvattomaksi ja yksinäiseksi sekä hänen elämässään voi olla monenlaisia ongelmia. Itseriittoisesti ja takertuvasti kiintynyt aikuinen viettää kuitenkin tasapainoista elämää, mutta pelokkaasti kiintynyt tarvitsisi apua ihmissuhteissaan ja elämässään.

 

[LisaMarie]

Mä en usko, että tähän on olemassa yksiselitteistä vastausta. On ihan eri asia olla sellaisen ei pää-asiallisen hoitajan hoivissa, jota näkee päivittäin, kun sellaisen, jota näkee kerran kuussa. Vastaus riippuu siis myös siitä, kuinka tuttun ihmisen hiviin lapsi menee. Ja lasta ei kiinnosta sukulaissuhteet. Hänelle tuttu on sellainen jota näkee päivittäin.

 

[Madicken04]

Jaa-a. En nyt näe siinä erossa olevan mitään mitä vauva tarvitsisi, eli siis vauvalle tietty paras jos saisi olla vanhemman (imetettävä vauva alkuun äidin) seurassa kokoajan. Mutta näkisin kyllä kokonaisuuden merkityksellisempänä kuin yksittäiset erot vauvasta. Eli uskoisin esimerkiksi vanhempien ahdistuksen, pahan olon, tunteettomuuden, välinpitämättömyyden arjessa ym vaikuttavan vauvaan enemmän mitä yksittäisten erossaolojen. Tietysti jos nuo erossa olot on toistuvia niin sen ymmärrän paremmin vaikuttavan lapseen. Tietysti pieni tuntee olonsa oudoksi vieraan ihmisen hoidossa, mutta uskon tilanteen korjautuvan kun hänen tarpeisiinsa vastataan ja äiti palaa takaisin luokseen.

Kaikkiaan näkisin aika hankalaksi ylipäätänsä pohtia ihmisten traumoja ja niiden alkuperää. Jos jollain sitten todetaan jotain traumoja löytyvän niin johtuuko se siitä että äiti joutui olemaan sairaalassa lapsesta erossa muutaman päivän tämän ollessa 3kk ikäinen, siitä että imetys ei onnistunut, siitä että lapsi aloitti päivähoidon 1,5v ikäisenä, siitä että perhe muutti 3 kertaa aikavälinä kun lapisi oli 3v-12v, siitä että hän menetti rakkaan lemmikkikoiransa siskon allergian takia 8v iässä tai että vanhemmat erosivat hänen ollessaan 10v vai että hän joutui koulukiusauksen kohteeksi ala-asteen loppupuolella. Jos kuitenkin on kyse lapsesta jota on aina rakastettu ja hoidettu hyvin, jolla on hyvät suhteet molempiin vanhempiin ja sisaruksiin jne. Mistä siinä nyt kaivat syyllisen esille? Aika vaikea sitä on myöskään tarjota lapselleen "virheetöntä" lapsuutta.

Itse ei olla noita ihan noudatettu. Molemmista lapsista olen ollut erossa aikaisemmin ja pidempiä aikoja mitä tuo ohjeistus sanoo. Toisaalta kuitenkaan kumpikaan lapsista ei ole vielä ollut yhtään yötä ilman jompaakumpaa vanhemmista (tyttö nyt 2v4kk ja poika 3,5v).

 

[Lilii lisänimetön]

Kyllä uskon. Eikä kyse ole mistään uskomusasiasta, vaan siitä on useita kasvatustieteellisiätutkimuksia siis ei edes mitään mutua vaan tieteellisesti todistettua faktaa tuo. Pienten lastan kiintymysuhteelle ja kehitykselle on erittäin haitallista pitkät erot lähihoitajasta joka on useimmiten äiti.

Peesi tälle.

 

[Vieras]

Tuo synnytyksenjälkeinen masennuskin saattaa olla oire lapsuudenaikaisesta traumasta.

No mä en usko tuohon.

 

[vieras]

Mun täti oli lukenut tutkimuksesta, jonka mukaan alle 1v ei saisi olla erossa äidistään kokonaista vuorokautta yhteen menoon, vaan saa siitä traumoja.
Täti oli ihan kauhistunut, kun jätin 4kk ikäisen vauvan sairaalaan. Oli pakko käydä töissä.
Vuorokausi tuli kyllä välillä täyteen eroa, mutta ei tuossa 3v:ssä mitään trauman merkejä ainakaan vielä näy.