Äitini ei osaa olla vauvani kanssa,en tajua!

[eeva]

niin, siskoni äiti antoi anoppinsa hoitoon toiselle paikkakunnalle (70-luvun loppu), eli siskoni oli käytännössä mummonsa hoidossa ensimmäiset vauvakuukaudet (äitini ei edes koskaan ole puhunut, että hänellä olisi ollut ikävä, vaikka siskoni oli 300km päässä äidistä).

minun ollessa vauva jäin isäni hoitoon hyvin pian, äiti halusi mennä töihin kun olin 3kk.

No nyt sitten minulla on vauva ja ihmettelen äitini suhtautumista. hän kyllä tykkää vauvasta mutta hänen on vaikea olla vauvan kanssa. esimerkiksi meillä ollessaan äiti ei mielellään pidä vauvaa sylissä vaan mieluummin lässyttää koirille. kun äiti ottaa vauvan syliin, hän vain laulaa, eikä ikään kuin ota kontaktia lainkaan vauvaan, se vuorovaikutus on jotenkin omituista. vauvamme on rauhallinen ja on kyllä kontaktissa mutta äitini ei tavallaan "löydä" lainkaan sitä kontaktia vaan tavallaan puhua pälpättää vain ja vauva jököttää sylissä. olen huomannut että taas anoppi osaa mukauttaa käytöksensä vauvan käytökseen ja anoppi saakin kontaktin vauvaan, juttelee aidosti vauvan kanssa ja saa vauvan hymyilemään.

mistä tällainen voi johtua? annan toki äidin olla oma itsensä, mutta ihmettelen vain tätä, kun tuo näkyy niin selkeästi että hänen on vaikea olla vauvan kanssa.

 

[vieras]

No jollei ole osannut olla edes omien lastensa kanssa, niin miten edes voisi kuvitella, että jonkun toisen lapset sykähdyttäisivät kontaktiin asti?

 

[ap]

No jollei ole osannut olla edes omien lastensa kanssa, niin miten edes voisi kuvitella, että jonkun toisen lapset sykähdyttäisivät kontaktiin asti?

en tiedä, en ole koskaan tajunnut että äidilläni on "ongelma" olla meidän kanssa. Olen ajatellut vain, että ollaan oltu rakkaita äidille mutta hän jostain syystä on halunnut "kehittää itseään" eikä ole viihtynyt kotona. mutta nyt näyttää siltä että ihan peruskontaktin luominen vauvaan on vaikeaa.

ja tavallaan on loukkaavaa kun hän puhuu enemmän koirilleni ja kyselee koirien kuulumisia kuin vauvan.

 

[Dorde]

No meillä vähän sama juttu. en iikinä muista lapsuudesta että äiti olis leikkinyt meidän kanssa tai vienyt ulos. Onneksi asuttiin 'kommuunissa' että noita leikittäjiä sitten riitti mummusta ja tädeistä. Ei se nyttenkään koskaan hoida lapsia tai oma-aloitteisesti ehdota mitään. Just tästä asiasta miehen kanssa juteltiin ja se ärsyttää mua koska olettaa aina meidän kyläilevän ja pikkuisen loukkaantuu jos ei räntäsateessa jaksa lähteä tuplilla sinne painamaan. Rakkaita me silti ollaan, kukin tavallaan.

 

[ap]

niin kun minäkin mietin niin ei äiti hirveästi kanssani leikkinyt, kyllä se oli isä ja muut aikuiset... äitini enemmänkin osti tavaraa ja yritti "kehittää" minua raahaamalla minut pienestä pitäen museoihin jne..

jotenkin olisin toivonut vaan että vauvalle ja äidilleni muodostuu hyvä suhde. olen hieman ihmetellyt kun veljeni lapsia äitini ei tunnu rakastavan, mutta olen ajatellut johtuvan siitä kun ne asuvat kaukana ja näkevät harvoin toisiaan.. mutta nyt tuntuu että ei se välimatka merkkaa vaan ihan muut asiat..