Jep. Allekirjoitan kaiken kirjoittamasi.
Opiskelin siellä "oikeassa" korkeakoulussa itselleni "varman työpaikan" tutkinnon. Mutta kas, valmistuin kuten kymmenet muutkin, ja töitä ei ollut. Menin muihin töihin, koska en ollut oikeutettu työttömyysturvaan. Tulin raskaaksi, sain lapsen, työsoppari loppui. Vanhemapainvapaan jälkeen olen ollut nyt työttömänä ja lapsen kanssa kotona lähes puoli vuotta. Yhteenkään haastatteluun en ole edes päässyt.
Luojan kiitos, että tuli tienattua oikeus ansiosidonnaiseen paskatöillä. Siis raha on pieni (koska palkkakin oli), mutta kumminkin tuplasti se, mitä Kelalta saisin. Silti haluaisin töihin... Mutta jokaiseen paikkaan on todellakin se 100 hakijaa, ja en minäkään niitä ns. piilotyöpaikkoja ole mistään löytänyt. Mistään työpaikasta tuskin edes vastataan kyselyihin. Ja ihmetteleville tiedoksi, olen hakenut ihan kaikkia töitä, myös kaupan kassan jne., mutta alkaa mennä motivaatio niidenkin hakemusten rustaamiseen, kun ei mua oteta missään vakavasti. Sinne olen ylikoulutettu, mutta oman alani töihin mulla sitten ei kai ole riittävästi työkokemusta. Tää on niin tätä.
Ja lisäksi: jos olisin mies, en usko että tätä ongelmaa edes olisi. Musta tuntuu, että olen luotaantyöntävä työnhakija siksi, että mulla on yksi pieni lapsi (työnantajat siis kuvittelevat, että hoidan kaikki lapsen sairastelut jne. kotona ja jään kohta toiselle äitiysvapaalle). Mikä on harmi, koska meillä toinen lapsi ei ole edes suunnitteilla, ja ensimmäistäkin hoidetaan ns. puoliksi (sairastelut jne.).
Mutta eipä voi muuta kuin voivotella. Ja siis työkkäri on ihan paskan väärti, mä en pääse edes mihinkään koulutukseen koska olen valmistunut vasta reilut kaksi vuotta sitten. Ilmeisesti ei katsota, että mun kannattais ns. vaihtaa alaa tai päivittää osaamistani vähän alaspäin, että saisin niitä paskahommia edes. Suoraan sanottuna ottaa oikeasti isolla kädellä päähän.