Toggle sidebar

Nyt en enää tiiä kumpi on ahdistavampaa..*ihan turha*Älä lue jos valitus ärsyttää!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja IhanaValo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
I

IhanaValo

Vieras
Huomenna on taas ammatinvalinnanohjaajalle aika, jutellaan kuulemma miun huonosta itsetunnosta/masennuksesta (jota miulla ei mielestäni ole) mut miten sen selittäis, että tämmönen mie vaan oon, ujo ja on vaikeaa puhua ihmisille enkä oikeen usko itteeni jne.
Alan vaan itkemään taas ja sit se vasta näyttääkin hyvältä. En mie..niisk...oo...niisk..masentunu...byääh..:headwall:
Mie vaan tunnen niin painostavaksi tommoiset kyselijät. Ja koko tää ammattimietintä, tuntuu että pää hajoaa.
Yritän parhaani mut nolottaa itkeä joka paikas.

Ja sit on tuo kurssi, jossa pitäs kans selvittää tätä ammatinvalintajuttua. Kaks päivää takana ja mie kaipaisin lomaa. En oo kunnolla pariin, kolmeen yöhön ees nukkunu kun oon vaan kelannu kaikkea, aikatauluja ja mitä kaikkea siellä pitää tehdä.

Niin stressaavaa...
 
Sanot sille, että olet herkkä ihminen. Herkkä ihminen ja huono itsetunto voi pistää itkemään. Voit kertoa, ettet koe olevasi masentunut ja näet tulevaisuuden positiivisena asiana.
 
[QUOTE="vieras";23050595]Sanot sille, että olet herkkä ihminen. Herkkä ihminen ja huono itsetunto voi pistää itkemään. Voit kertoa, ettet koe olevasi masentunut ja näet tulevaisuuden positiivisena asiana.[/QUOTE]

Pitäis kyllä sanoa noin, sillä just noinhan se on.
Kiitos.
 
miten ajattelit pärjättä työelämässä jos tuo onnormaali olotilasi...:) j akysyn siis iihan ystävällisesti . jos olet noin herkkä niin kannattaisi kasvattaa sitä nahkaa jollain tapaa .
 
Alkuperäinen kirjoittaja IhanaValo:
Ja sit on tuo kurssi, jossa pitäs kans selvittää tätä ammatinvalintajuttua. Kaks päivää takana ja mie kaipaisin lomaa. En oo kunnolla pariin, kolmeen yöhön ees nukkunu kun oon vaan kelannu kaikkea, aikatauluja ja mitä kaikkea siellä pitää tehdä.

Niin stressaavaa...
Click to expand...
Ja miten ajattelit selvitä työelämässä, jos jo tuollainen saa hien pintaan ja alahuulen väpättämään? Jos siis aiot oikeisiin töihin eikä mihinkään aikuisille suunnattuun päivähoitopaikkaan jonnekin pajaan... Parin päivän jälkeen ei lomia kannata odotella, vaikka kuinka stressaisi aikataulut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ..:
miten ajattelit pärjättä työelämässä jos tuo onnormaali olotilasi...:) j akysyn siis iihan ystävällisesti . jos olet noin herkkä niin kannattaisi kasvattaa sitä nahkaa jollain tapaa .
Click to expand...

Niinpä, en tiiä.
Oon aina ollu ujo, koulussa esitelmät jne. oli ihan kauheeta ja nyt kun oon ollu monta vuotta kotona lasten kans, eikä olla ees kerho- tms. toiminnassa oltu mukana, niin ei oo ainakaan helpottanu asiaa.

Nimim.ei voi olla; Tiedän ettei tuolta saa lomaa tai mitään, ois vaan kestettävä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja IhanaValo:
Pitäis kyllä sanoa noin, sillä just noinhan se on.
Kiitos.
Click to expand...

Voin kyllä uskoa, et noin se menee. Olen meinaan itsekin ujo ja mulla on huono itsetunto. Molemmat johtaa tilanteisiin joissa en tunne itseäni kotoisaksi, ja tilanteisiin jossa otan jonkun neutraalisti sanotun liian vakavasti, sosiaalisissa tilanteissa tuntee itsensä uhatuksi. Sosiaaliset tilanteet on kamalia. Kyllähän äkillinen sosiaalisten tilanteiden lisääntyminen voi aiheuttaa uupumusta, tulee yht äkkiä yliannostus. Lisäksi täytyy muka näyttää super reippaalta, muiden silmissä ja tietenkin omasta painostuksesta.

Sanoisin vaan ihan suoraa sille virkailijalle miten asiat on, hän ehkä voisi tietää ratkaisun mitä tehdä asialle.
 
Kuulostaapa tutulta, mulla oli joskus aika samanlainen tilanne. Olin vuosia työttömänä ja jokainen työkkärikäynti sai mut ahdistuneeksi. Olin hirveän ujo ja arka ja mulla oli huono itsetunto, ajattelin, etten koskaan edes pärjäisi missään töissä. (Ammattia mulla ei ollut.) Hakeuduin jopa psykologille muutaman käynnin verran, kun alkoi niin ahdistaa ja työkkärikäynnit meni itkuksi ja pahimmillaan pahaksi paniikkikohtaukseksi. :( Ja mitä enemmän siellä tuputettiin kaiken maailman kurssia sun muuta, sitä enemmän ahdisti ja sitä epäonnistuneemmaksi tunsin itseni. Lopulta jouduin "pakolla" jollekin typerälle kurssille (tarkoituksena työharjoittelun kautta löytää ala joka kiinnostaa) ja vajaan viikon päästä jäin sairaslomalle, kun olin niin ahdistunut, että illat ja yöt meni itkien ja nukkuen, enkä pystynyt edes perheestäni huolehtimaan (mies onneksi hoiti kaiken). Olin saikulla viikon ja sitten alkoi työharjoittelu. Siellä kestin 2 päivää, jonka jälkeen tuli niin kauhea romahdus, etten todellakaan voinut mennä sinne enää (se oli kamala paikka), taas lääkäriin ja aloitettiin lääkitys ahdistuneisuuteen. Taas pari viikkoa saikkua ja sitten jatkoin harjoittelua toisessa paikassa. Se paikka olikin (alkupaniikin jälkeen) kiva paikka ja minusta tykättiin tosi paljon. Mitä enemmän sain kehuja, sitä enemmän itsetunto parani. Lopulta olin kyseisessä paikassa yli puoli vuotta! :) Sieltä lähdin ihan "uutena" ihmisenä ja hakeuduin itse ammatinvalinnanohjaajalle. Mulle tehtiin siellä kaikkia testejä, kun en oikeasti tiennyt, mitä haluaisin työkseni tehdä. Parin käynnin jälkeen kyseinen ohjaaja ehdotti mulle koulunkäyntiavustajan työtä ja se tuntuikin heti kiinnostavalta. Pääsin sille alalle työkokeiluun pariksi kk:ksi ja innostuin niin, että kaikesta pelosta huolimatta hain alan koulutukseen ja pääsin haastatteluun ja tulin valituksi kouluun. Se opiskeluvuosi oli elämäni parasta aikaa! :) Panostin siihen täysillä ja valmistuin parhain mahdollisin arvosanoin ja itsetunto nousi sen vuoden aikana edelleen kohisten! Heti opiskelun loputtua hain avoinna olevaa työpaikkaa kyseiseltä alalta ja tulin valituksi ja sain vakituisen työpaikan, jossa olen ollut nyt 1,5 vuotta.
Ihan oikeasti vielä muutama vuosi sitten olin varma, että minusta ei ikinä ole opiskelemaan, eikä töihin. Haaveilin vaan pääseväni eläkkeelle. Nyt nautin hirveästi työelämästä ja olen kuin eri ihminen. Nykyään rohkea ja sosiaalinen, eikä uudet tilanteet ja ihmiset saa mua enää paniikkiin.

Voimia sinulle ap ja hae apua lääkäriltä, jos arkuus/ujous vaikeuttaa elämääsi noin paljon! Lääkitys asim. auttaa eteenpäin ja kun saa niitä hyviä onnistumisen kokemuksia, niin saa itsevarmuuttakin. Kyllä sinä pärjäät, jos minäkin! :)
 
Kylmäävää lukea ketjua ... :O
en ole edes avuksi mitenkään, mutta...auttaako ajatus viikonlopun tulosta, tai tuntien laskeminen siihen, tms.
Olet varmaan selvinnyt urakasta tähän mennessä ihan hyvin, sitä hoe itsellesi.
Ei ole kyllä kiva, jos se noin koville ottaa--- :(
 
täh. Miten jotain voi jännittää joku työkkärin virkailijan kanssa juttelu? Onko tuo normaalia? Jos ei ole, nii mikä on ap:n ja kaltaistensa diagnoosi?

Pidän itseäni vähän ihmisvihaajana, mutta jännittää en osaa pätkääkään jotain työkkärin ihmisen kanssa jutustelua. Korkeintaan oma muisti ärsyttää, jos en muista kysyä kaikkea mitä ajattelin kysyä liittyen työpaikkoihin.
 
Mitä taas tulee epäviralliseen jutteluun ja small talkiin. Sen koen erittäin vaikeaksi, jos olen ptikään ollut yksin tai vain lasten kanssa.

Mutta jos vaan jonkun kanssa rohkeasti juttelee, niin seuraavan kanssa sujuu jo helposti.

Ei siis niinkään jännitä, vaan en vaan keksi mitään, jos en ole pitkään aikaan ollut ihmisten kanssa tekemisissä.
 
Siis mua ahdisti työkkärissä se PAINOSTAMINEN! Että PAKKO hakea johonkin työpaikkaan tai koulutukseen, johon en haluaisi. Mulla esim. uhattiin lakkauttaa rahan tulo, jos en suostu hakemaan yhtä myyjän paikkaa (asiakaspalvelua huonekaluliikkeessä) ja olin ihan paniikissa, kun tiesin, etten asiakaspalvelutyöhön kykene. Koska olen (olin) niin kauhea jännittäjä. Kaikki sosiaaliset tilanteet sai mut aivan paniikkiin, pahimmillaan hysteeriseksi.
Mulla siis diagnoosina ahdistuneisuushäiriö, masennukseen, paniikkihäiriöön ja sos.tilanteiden pelkoon viittaavat oireet. Mutta sain siis lääkityksen tuohon ja se auttoi ja nykyään pärjään niin hyvin, että olen jättämässä lääkitystä pois.
Työkkärissä tuli aina sellainen "nurkkaan ahdistettu" olo ja pahin oli yksi naisvirkailija siellä, joka todellakin kävi miltei päälle, jos ei pomppinut hänen pillinsä mukaan. (Ja tätä hän siis tekee kaikille asiakkaille, hänestä on tehty lukuisia ja taas lukuisia valituksia, mutta sielläpähän edelleen työskentelee, on jonkinlaisessa esimiesasemassa siellä.)
Onneksi pääsin silloin sille ammatinvalinnanohjaajalle, joka ymmärsi mun ongelmani (mulla oli lääkärintodistuskin asiasta), jolle saatoin puhua miten sen painostaminen ahdistaa ja että haluan jotain sellaista missä MUN on hyvä olla! Ja siltä pohjalta lähdettiin niitä testejä tekemään ja miettimään mulle soveltuvaa alaa. Ja kokoajan asia eteni MUN ehdoillani, silloin en kokenut mitään paniikkia. Ja se unelmien alakin löytyi. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja täh;23051612:
Mitä taas tulee epäviralliseen jutteluun ja small talkiin. Sen koen erittäin vaikeaksi, jos olen ptikään ollut yksin tai vain lasten kanssa.

Mutta jos vaan jonkun kanssa rohkeasti juttelee, niin seuraavan kanssa sujuu jo helposti
Click to expand...

auttaako teitä tuohon, jos muut hoitavat small talkin, ja miten paljon vaikuttaa, että ne muut ovat erittäin ystävällisiä, avuliaita, asiallisia?
Eli se "kohtelu" virkailijoiden, muiden kurssilaisten taholta esim.

Olen itse tällainen että juttelen erittäin mielelläni kaikkien kanssa, siksi kysyn.
En haluaisi olla myöskään tunkeileva, joku ei tykkää varmaan just small talkista.

Itse pidän sitä jossain määrin pakollisena, että siis siltä ei ihan voi välttyäkään, joten haluan ihan hyvää ilmapiiriä vaan itse olla osaltani luomassa...
 
Tykkään kyllä jos mulle jutellaan. kunhan siis tajuaa, että jos toinen ei ole ptikään aikaan ollut ihmisten ilmoilla, niin vetää tarpeeksi kauan monologia, kunnes saan suun auki. sitten kun alan jutella niin sitä juttua tulee.
 
Miekin tykkään kyl kuunnella muiden juttuja mut ite en, ainakaan alkuun saa yleensä sanaa suustani.
Se vaan on pahinta jos koko huomio kohdistuu minuun (mitä enemmän ihmisiä, sitä pahempi) ja pitäis jotain vielä selittääkin, riippumatta siitä miten hyvin oon valmistautunu.
Yksittäinenkin ihminen voi ahdistaa jos kyselee jollain tavalla "vaikeita" asioita.

Ja kiitos kommenteista!
 
Mä olin kans ennen tosi ujo. Ja oon vähän vieläkin. Kun opiskelin, niin oli ihan hirveetä mennä uusiin työharjottelupaikkoihin yms. Mutta kyllä se siitä sitten suttaantui, kun huomasi, ettei siihen kuolekaan jos joutuu suunsa avaamaan.
Tsemppiä Valolle ja koita saaha apua tuohon:hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Katherine Wheel:
Mä olin kans ennen tosi ujo. Ja oon vähän vieläkin. Kun opiskelin, niin oli ihan hirveetä mennä uusiin työharjottelupaikkoihin yms. Mutta kyllä se siitä sitten suttaantui, kun huomasi, ettei siihen kuolekaan jos joutuu suunsa avaamaan.
Tsemppiä Valolle ja koita saaha apua tuohon:hug:
Click to expand...

Kiitos!

Mie koitan aina etukäteen rentoutua ja ottaa rauhallisesti, niin ei auta. Tänään piti pitää lyhyt "puhe" elämästään, mitä kaikkea on kokenut ja miusta oikeesti tuntui että alahuuli väpätti koko ajan ja näytin siltä että alan itkee ihan millä sekunnilla hyvänsä. Vaikkei sinällään itkettänyt, nolotti kylläkin. Ja mitä enemmän nolottaa, sen hankalampaa on kaikki.
 
tuota ilmiötä on kyllä ihan kaikilla, melkein, sinänsä lohduttavaa - mutta tietysti jos on se voimakkuussaste noin kova, niin ei hyvä.
Itselles ei mukava, muut tuskin huomaa, näin se menee...

Mutta ne jotkaa kyselee epämiellyttävästi eivät vaan hallitse käytöstapoja, eivät ole hienotunteisia, tai eivät osaa yhtään lukea toista ihmistä.
Ja sitten löytyy tietty niitä ihan törppöjä, jotka taitaa kaikkien muiden mielestä olla " hiukan outoja tai rääväsuisia" tms.

Kiitos .... oli hyvä kuulla noita täsmennyksiä teiltä, hyödyllistä suorastaan.

Sitä mieltä oon itse, et ystävällisyys ei mitään maksa :)
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa