Turun seudun odottajat loppuvuonna 2008

Taas synnytysvalmennuksista...Kävin tänään neuvolassa ja siellä tuli puhetta näistä valmennusjutuista. Siellä ei myöskään oltu ollenkaan iloisia tästä tiedosta ja terkka ehdotti, että odottajien kannattaisi laittaa asiasta jonkinlaista valitusta eteenpäin (kerätä vaikka jokin adressi tms.). Tyks saa itse päättää asioistaan ja neuvolan valittaminen ei ilmeisesti asiaan suuremmin vaikuta eli palaute suoraan äideiltä voisi olla tehokkaampi.

Fistik ja PikkuPrinssi 34+4
 
Mitä siitä TYKS:in tilanteesta on kirjoitettu Turkkarissa? En lukenut viikonloppuna lehtiä kun flussaisena kärvistelin sängyn pohjalla. Yritin etsiä nyt sitä lauantain lehteä, mutta mies on ilmeisesti käyttänyt sen sytykkeenä.
 
Kiitos! Kuulostipa houkuttelevalta :( . Ei se tilanahtaus ja käytävämajoituskaan niin pahalle tunnu kuin se että huolestuttaa itse synnytys. Onneksi mies tulee mukaan, kamalaa jos sinne joutuisi yksin ja kätilöilläkään ei olisi aikaa kuin piipahdella paikalla.

Uudelleensynnyttäjänähän sitä voi lähteä kotiin piankin, jos tilaa ei ole, ja kaikki vaikuttaisi olevan ok, mutta mielelläni minä ainakin olisin ne kolme päivää siellä, jotta olisi varmempi olo sen kanssa että lapsella on kaikki hyvin ja että oma kohtu on alkanut palautua niin kuin pitäisi. Toisaalta imetys käynnistyisi varmaan paremmin omassa rauhassa kotona kuin sairaalan käytävällä. Täytyy kai yrittää olla stressaamatta asiasta etukäteen ja toimia sitten ihan sen mukaan mille tilanne sairaalassa vaikuttaa. Ikävä homma nuo sairaaloiden ruuhkat.
 
Kiitos linkistä Iines!

Toi on kyl oikeesti syvältä... siis sekä tuo valmennus, mutta ennen kaikkea se, että siellä on oikeesti henkilökuntapula. Ei kyl yhtään ainakaan helpota kaikkea stressiä kun tietää, että siellä tehdään hommia ihan äärirajoilla. Siel on taas joku viisas ollut laskemassa tarpeellista hlökunnan määrää pelkkien papereiden ja teorian perusteella... Tää oli must aika mielenkiintoisesti perusteltu:
Lisäresursseja kaivataan muillakin osastoilla, eikä synnytysosasto ole sairaalatoimintojen akuutein osasto, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Aki Lindén sanoo.
Eli koska muuallakin on pulaa, niin kyllä saa olla synnytysosastollakin? Ja sit ollaan olevinaan huolissaan kun ei lapsia hankita. :headwall: Eipä kyl varmaan oo herkkua loimaalaisillakaan, sielt on hiukan matkaakin jo TYKSiin.

Onneks valmennuspuolella on sit myös muita toimijoita, kuten tuo Niiniliinan kertoma.

Mitäs ootte mieltä tuosta mielenilmaisusta, adressi tms.? Meitä on täs pinos listoilla parisenkymmentä ens vuoden puolella synnyttävää, ja muualta löytynee lisää porukkaa jo ihan 2+:n alueelta. Vois saada ihan hyvän määrän jengiä kasaan.

ventti + viuhti 21+1
...ja miksei tää flunssa helpota JO?!
 
No ei tosiaankaan kuulosta hyvältä toi henkilökuntapula :eek: Niinhän ne kyllä siellä tutustumiskierroksella sanoikin, että ne kierroksetkin loppuu resurssipulan takia...Ja siitä hoitaja puhui myös, että joskus on äitejä joutunut olemaan myös käytävällä ja perhehuoneista on jouduttu laittamaan isät kotiin että saataisiin edes äidit huoneisiin. Mitä se mahtaa sitten olla kun siellä on vielä Loimaan synnyttäjät :/ Eli melkeinpä jos jotain adressia tekis, niin se vois olla henkilökunnan lisäämisen puolesta?? Sillä ois ehkä vaikutusta myös tuohon valmennusasiaan jos olisi enemmän henkilökuntaa... Varmasti allekirjoittajia riittäisi sekä Turun että Loimaan puolelta.
 
Aika huolestuttavaa...

"Potilasturvallisuus huolestuttaa. Läheltä piti -tilanteita on jo ollut, ja tilanne vain pahenee vuodenvaihteen jälkeen. Työskentelemme ihan äärirajoilla. Ammattitaidolla tässä on pärjätty, kätilö Marika Mäkelä kiteyttää synnytysosaston henkilökunnan mietteet."

kukakohan saa syyt niskaan kun jotain oikeesti tapahtuu, ei vain läheltä piti-tilanteita.
 
Niin jäi unet täälläkin vähiin. Miehelle asiaa jankkasin eikä tuo nyt osaa silleen murehtia.

Maaliskuisten pinossa tuli jutuksi, että yleisönosastolla oli ollut kirjoitus, jossa lokakuussa Tyksissä synnyttänyt äiti kritisoi kätilöiden kiirettä. Hän oli joutunut olemaan paljon yksin ja olisi pitänyt tajuta alkaa ponnistamaan ilman kätilön läsnäoloa! Tämä oli musta aika karmeaa! Käynpä kurkkaamassa miten cadillac meidän pinossa sen kirjoitti... hetkinen. Eli juu, noin se meni. Sen lisäksi äidillä oli kiireen vuoksi mennyt puudutusvaihe ohi, vaikka hän oli ollut sairaalassa sisällä jo vuorokauden ennen.

Eli jos nyt on jo näin kiirettä, niin mitä se on vuoden vaihteen jälkeen?!?!?

Jos adressia laitetaan niin mä olen ehdottomasti mukana :wave: . Ja aion myös avautua suoraan Tyksissä pelkopolilla ens kuussa. Tämähän sai mut aivan paniikkiin edellisten pelkojen lisäksi! Eli minä vien näin asiaa eteenpäin omalta osaltani ja kaikkien meidän puolesta.

 
Moikka, tällä olisi yksi odottaja Turusta! Olen ihan raskauden alussa, varmaan jotain viikolla 7 tai 8 - ensi viikolla on neuvola. Yksi lapsi on ennestään. Luin nyt tuon Turkkarin kauhujutun Tyksistä. Ainut lohtu on omalla kohdallani, että suhteellisen tuoreessa muistissa on edellinen synnytys eikä tarvitse mennä ihan ummikkona. Voin vain kuvitella miltä ensisynnyttäjistä tuo tuntuu, tai niistä, joilla jo vaativa tai kenties traumaattinen synnytys takana... voi voi. Synnytin syksyllä 07, silloin ei kyllä ollut mitään valittamista mistään. Kaikki toimi, eikä henkilökunta vaikuttanut mitenkään kiireiseltä. Toivottavasti asiat ehtii jotenkin korjautua loppukesään mennessä... :/ Ja polikliiniseen synnytykseen kai sitä on "tähdättävä", että ei käytävillä tarvitse yrittää toipua. Viimeksi olin laitoksella yhteensä 10 päivää. Eiköhän siinä ole yhdelle ihmiselle.
 
Täälläkin on turkulainen odottaja! Mulla on 2v3kk esikoinen ja nyt meneillään rv30+2. Olen diabeetikko ja ravaan ihan puolityökseni TYKSissä. Äitiyspolin toiminta on tullut todella tutuksi, yhteensä useampi kymmenen käyntiä on ollut raskauksien aikana. Havaintona on että ainakin polin puolella hoitajat juoksevat tänä vuonna kovempaa eikä gyne ole koskaan sama kuin aiemmin. Ja sitten muka haluavat suunnitella mun synnytystä huolella..hahhah.

Viime synnytyksessä 8/06 mullle tehtiin sektio rv 35+3 ja henkilökuntaa oli aika armeija paikalla. Sektio ei sinänsä mennyt hyvin mutta toivuin ihna ookoo. Lapsi oli keskolassa hengityskoneessa päivän ja sen jälkeen seurattiin infektiota ja keltaisuutta. olin tyytyväinen saamaamme hoitoon, mutta en siihen anestesiologin suoritukseen synnytyksessä.

Kauhulla luin, miten juuri vuodenvaihteessa synnyttäjät lisääntyvät TYKSissä ja mulla on suunniteltu synnytystä tuohon ekalle tai tokalle viikolle.. kääk! synnytysvalmennusta en sinänsä kaipaa, mutta vain koska ehdin jo käydä siinä! Ensikertalaisena olisi eri fiilikset ja ymmärrän hyvin teidän joidenkin fiiliksiänne sen suhteen.

Jos joku haluaa facebook-addressia perustaa niin täällä olis yks liittyjä!

Mukavia vointeja kaikille TYKSistä huolimatta :)
MinniG 30+2
 
Perjantaita,

Voisinpa minäkin harkita facebook-adressia. Kuulostaa ihan hyvältä ajatukselta.

MinniG: Sun nikkisi kuulostaa oikein tutulta mutta esikoisen ajoilta. Mulla nimittäin on esikoinen 2v 2kk ja syntynyt 09/06. Mä muistelin, että oltais oltu samassa Syysomput-porukassa juttelemassa aikaisemmin, mulla vaan oli siellä eri nikki :whistle: .

pinkeärouva: Tervetuloa mukaan!

omaa vointia: Väsyttää, nälättää ja väsyttää. Siinä taas typistetysti olotila. Yöllä tuules taas niin kovin, että talo vaan kolisi ja minä valvoin :/ . Sintti ei oikein tajunnut eilen illalla, että pitää säännöllisin väliajoin liikuskella. Minähän hermostuin, kun en saanut herraan liikettä vaikka kuinka tökin ja join sokerista mehua. Yhden aikaan yöllä hän sitten vaivautui alkaa liikuskella ja voi tauti sitä menoa :LOL: . Tais ottaa nokkiinsa, kun äiti häiriköi ja hän häiriköi mua jokusen tunnin putkeen. Mutta mä vaan nautiskelin enkä uhrannut ajatustakaan sille, että oon seuraavana päivänä kuoleman väsynyt.

Nyt on niin kova nälkä, että hiippailen kahvitauolle :) .

Iines ja Sintti 25+6
 
Pinkeälle rouvalle ja MinniG:lle tervetuloa mukaan!! :wave:

Siis oikeesti toi Tyksin tilanne |O |O |O
Viimisimmässä turkulaisessa oli kätilöiden mielipidekirjoitus asiasta. Tuo resurssipula kuulostaa kauhealta :/ Mulla on ollut helpot synnytykset ja toivon tälläkin kertaa kotiutuvani pikaisesti - mutta koskaanhan ei voi tietää miten käy :( Ja etenkin ensisynnyttäjiä ajatellen tollaset uutiset ei varmaan paljon naurata.
Vähempi määrä henkilökuntaa tarkoittaa konkreettisesti sitä, ettei synnyttäjien toiveita voida huomoida niin hyvin. Se merkkaa myös äitien makuuttamista käyrälaitteisiin sidottuna aiempaa enemmän. Ja myös synnytysten nopeuttamista sekä kivunlievitystä lääkkeellisesti. Kaikkea sellaista siis, mitä itse kammoan. :headwall:
Ihan oikeasti - mä alan kohta vakavissani harkita kotisynnytystä...
 
osaisko joku tehdä sen facebookryhmän? mäå oon ihan käsi sen kanssa vaikka muuten konetta osaankin käyttää...

juttelin yhden tutun kanssa ja sanos et se on niin kuulemma tuurista kiinni miten siellä synnärillä menee. hän on synnyttänyt neljä ja sano et ekassa oli ollut just monta synnytystä samaan aikaan ja henkilökuntaa ei ollut tarpeeksi ni olivat sitten olleen miehen kanssa tosi paljon kahdestaan. jonakin toisena kertana taas ei ollut ollut toimintaa ni oli saanut kaks kätilöä koko ajaks kun ei niillä ollut muuta tekemistä, ihan vaan ajan kuluksi oli se toinen tullut.

Minni: toivotaan ettei kiirus ehdi urakalla iskeä vielä alkuvuodesta... toivossa on hyvä elää sillä toivo on pitkä jätkä
 
Morjens vaan pinkeärouva ja MinniG, lätkäisin teidätkin tuonne etusivun listalle, laskettuja aikoja en osannut (jaksanut) laskea/pohtia, laitoin vaan johonkin väliin (ketä muka laiskottaa :saint: ??).

Mä en oo koskaan facebookia käyttänyt, mutta ajatuksena kuulostaa ihan hyvältä: joku nettijuttu olis varmaan ihan fiksu, niin saatais helpommin paljon porukkaa... löytyykö vapaaehtoisia pistämään pystyyn, onko joku jo valmiiksi tutustunut kyseiseen palveluun?

Varmasti on kans hyvä, että kaikki avautuu aiheesta myös neuvoloissa ja kaikissa muissa asiaan liittyvissä paikoissa missä käy. Mulla on maanantaina jonkinlainen fysioterapeutin pitämä valmennusluento Kirkkotien neuvolassa, siellä voisin kans avata sanaisen arkkuni, vaikkei se sinänsä niiden asia ole. Mutta jos vaan mistään menee viestiä eteenpäin, että odottajat ovat huolissaan, niin kaik on hyvästä. Täytyy vielä kaivaa tuolta se mielipidekirjoitus ja lukea...

Mitäs muuten, flunssa on hellittänyt, olin jo to ja pe töissä. Nyt tarttis sit alkaa laittaa kämppää kuntoon kun koko viikon oon vaan sairastanut... tää on ihan järkyttävässä kunnossa. Yhä vaan on semmonen olo et vois vaan nukkua ja syödä, mutta kai on pakko hiukan aktivoituakin, tulee muuten huutia kun mies tulee työmaalta. ;)

Mahassa käy välillä aikamoinen vilske, ja välillä näkyy jo päällekin liikkeitä. Hassun näköistä kun maha vaan heiluu itsestään selällä maatessa vaikka on ihan paikallaan kun siellä nassikka riehuu. :D Ei kyl varmaan lopummassa enää tunnu yhtään kivalta tommoset jumppasessiot! Flunssan ajan, kun vaan makoilin, oli Viuhtikin hiukan rauhallisemmin, mutta torstaina pisti sit jo hulinaks ihan kunnolla. Hyvä niin.

Joo, joo, mä menen tiskaamaan ja siivoomaan ja laittamaan pesukoneen päälle... :/

ventti + viuhti 21+5
 
pitkästä aikaa....

menee ihan ok. niskaturvotus ultrassa käyty ja kävin sitte siinä seerumiseulassakin... kun oli turotusta kuitenkin lähemmäs 2mm.

tuosta adressista... eikös oo joku sellainen sivusto johon saa perustettua adressin.... ainakin siellä oli aikanaan meitin kaupungin kuntalisö adressikin.... en nyt yllä muista minkäniminen sivusto oli....

ei mitään uutta kuin odotellaan ensikesääääääää...

tinni ja ryyni 12+3
 
Jotain tarttis tehrä tolle TYKSin synnytysosastotilanteelle. Murr. Mä haluan Tammisaareen luomusynnyttämään! :kieh:

Täälläkin tänään kova vilske ollu masussa, mies tunsi ekaa kertaa tömäyksen käteen. Tai "tömäyksen", paremminki "hipaisun"... :D Ihan kivaa kun on koko viikon ollutkin kiire itellä ja masussa hiljasempaa.

Laala ja Punkero rv 19+4
 
Heippa!

Täälläpäs on tullut tekstiä.. :)

tinni tarkoitat varmaan www.adressit.com? Mä olen ainakin siellä allekirjoittanut useampiakin adresseja ja se taitaa olla aika yleinen sivusto noille.

Ja tuo Facebook on myös hyvä idea...Muistaakseni tuolla adressit.comissa on suora linkki josta sitä adressia voi mainostaa eteenpäin kavereille Facebookissa. Mä en ole aikaisemmin mitään tuollaisia tehnyt, mutta luulisin että se onnistuis ehkä multakin ja voin kyllä sen tehdä ellei täällä ole joku muu erityisen taitava ja innokas :D Oisko täällä ehdotuksia nimeksi? Ja mihin muuten se adressi kannattais lähettää, kun siinä on tarpeeksi nimiä? Kellään tietoa kuka noista asioista päättää? :whistle:

Fistik ja PikkuPrinssi 35+2 (ollaan yli puolenyön :D)
 
Heippa Fistik, ihanaa, vapaaehtoinen! :hug: Mielellään jos vain viitsit voisit laittaa adressin pystyyn, ja sitten kaikki osallistuvat asiasta tiedottamiseen ja allekirjoittajien haalimiseen!

Mun mielestä me vaaditaan lisää henkilökuntaa potilasturvallisuuden (sekä synnyttäjien että syntyvien lasten) takaamiseksi ja palveluiden säilyttämiseksi ja parantamiseksi, ja sen adressin vois sit lähettää parillekin henkilölle.

Tuolla TS:n jutussa oli haastateltu naistenklinikan ylilääkäri Risto Erkkolaa ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Aki Lindéniä, ja tää Lindén oli se, joka sanoo, että ei ole näyttöä, että henkilökuntaa olisi liian vähän, eli sille jannulle ainakin. Täytyy vielä selvittää hiukan tuota TYKSin omistaja ja hallintopohjaa, oon töissä oppinut sen, että aina kannattaa mennä mahdollisimman korkealle taholle. Muuten ei ainakaan tapahdu mitään.

Vois ottaa faktoja suoraan TS:n jutusta, esim. näin:

Tyksissä hoidettiin viime vuonna 3 891 synnytystä, mikä on 122 synnytystä enemmän kuin vuotta aiemmin. Tänä vuonna synnytysten määrän arvellaan nousevan 4 000:een. Ensi vuonna synnytyssalissa on entistä ruuhkaisempaa, kun noin 250 Loimaan aluesairaalan synnytystä siirtyy Tyksiin. Työmäärän lisääntymisestä huolimatta kätilöiden ja lastenhoitajien määrä pysyy lähes entisellään. Tyksiin perustetaan alkuvuodesta kolme uutta kätilön virkaa, mutta synnytyssali ei ole kuitenkaan saamassa lisää väkeä. Loimaan aluesairaalan 250:tä synnytystä on ollut hoitamassa kymmenen kätilöä. Synnyttäjien siirtyessä Tyksiin synnytyssaliin ei kuitenkaan saada lisää kätilöitä. Resurssipulan vuoksi Tyksissä on päätetty lopettaa kaikki raskaana oleville ja heidän kumppaneilleen suunnatut valmennukset heti alkuvuodesta. (Turun Sanomat 22.11.2008)

Vaadimme välitöntä henkilökunnan määrän lisäämistä potilasturvallisuuden takaamiseksi ja aiempien palveluiden, kuten synnytysvalmennuksen, säilyttämiseksi ja turvaamiseksi.
Allekirjoittajia sitten pitää hakea kukin omasta kuukausipinostaan, sit etsiä tuolta tapaamisista sun muualta kaikki Turku-ketjut ja Loimaa-ketjut, lisäksi vois ihan Mitä nyt?:iin laittaa tietoa ja tietty ainakin vauva.fi-palstalle kans. Myös jo-synnyttäneillä vois olla intoa osallistua.

Ja sit kun adressi toimitetaan eteenpäin, niin ainakin TS:iin ja Turkulaiseen yhteyttä, mulla on lisäks kontakti Kaarina-lehteen, jotta saadaan myös medianäkyvyyttä asialle. Tunteeko kukaan ketään joka olis jossain lehdessä tai Turku-TV:ssä töissä? Tai onko itse?

Nyt pistetään mammat kunnon hulabaloo liikkeelle, ne ei tiedä mikä niihin osui kun kokevat raskaana olevien naisten raivon! :kieh: :LOL:

ventti + viuhti 21+6
 
Noniin nyt on adressi tehty ja se löytyy osoitteesta http://www.adressit.com/tyks_synnytysosasto

Mikäli joillain tulee mieleen jotain, mitä tekstiin voisi lisätä tai muokata jollain tavalla, niin ehdotuksia otetaan vastaan :)
 

Yhteistyössä