Turun seudun odottajat loppuvuonna 2008

ISOT onnittelut melenalle! :flower: Tulihan se sieltä! :D

Meillä rakenneultra ohi ja kaikki 'palikat' löytyi ja sen kokoisina ja näköisinä kuin kuuluukin, kaikki siis kunnossa! Sukupuolesta ei havaintoa. Syke oli vahva ja 139, aiemmin on ollut lähempänä 150.

On se kyl hienoa kun pystytään noin hyvin näkemään masuasukki jo tässä vaiheessa, kaikki jalat ja pohkeet ja aivot ja mahalaukku... saatiin naamakuvakin, ihme kyllä Viuhti malttoi pysyä ihan nätisti paikoillaan välillä. Tietty hiukan piti potkia anturia, mutta sehän kuuluu asiaan. Nyt saa taas hetken olla levollisin mielin.

Eilen illalla/yöllä meillä oli Viuhdin kans morsetuskeskustelu. :D Ihan selvästi reagoi ja vastasi kun sieltä tuli ensin muks, ja sitten kevyesti painoin tök, tök samaan kohtaan, niin hetken päästä tuli taas muks. Sitten kun taas tökin, niin tulikin vastaus samantien,ja kuutisen kertaa toisiamme tönittiin siinä. Eipä oo ennen vastannut eikä edes samaan kohtaan noin montaa kertaa putkeen muksinut.

Ja vihdoin pääsee lounaalle, onneks opiskelijaruokala on vielä auki.

ventti ja tarkastettu viuhti 20+3
 
Melenalle onnittelut pojasta!! :heart:

Ja ventille onnittelut hyvistä ultrakuulumisista :) Halusitteko itse pitää sukupuolen salaisuutena vai pitikö pikkuinen koivet ristissä? :D

Tänne ei mitään ihmeellistä...Maanantaina käytiin tutustumassa Tyksiin ja nyt alkaa pikkuhiljaa synnytys jännittää :) Koko ajan olen ajatellut että se on siellä jossain kaukana tulevaisuudessa ja en ole koko asiaa edes sen kummemmin miettinyt, mutta toi käynti herätti jotenkin, että se on kohta oikeasti edessä :D

Aika harmi vaan, että noi tutustumiskäynnit loppuu vuodenvaihteessa kokonaan resurssipulan takia kun Loimaalta siirretään synnyttäjät Tyksiin..Täälläkin taisi useampi esikoisen odottaja olla. Vaikka ei tuolla mun mielestä niin mitään kovin tärkeetä tietoa tullut jota ilman ei pärjäisi, ja neuvola järjestää kuitenkin synnytysvalmennuksia, mutta oli se mun mielestä kiva nähdä paikkoja vähän ennakkoon, että tietää millainen paikka siellä odottaa.. :/

Fistik ja PikkuPrinssi 34+0
 
Inkaliina Näin meille hoitaja sanoi siellä tutustumiskierroksella, että ollaankin melkein viimeisiä jotka pääsee kierrokselle, kun tutustumiskierrokset loppuu vuodenvaihteessa kokonaan...Aika ikävää tosiaan, kun varsinkin se synnytysosasto oli kiva nähdä etukäteen. Synnytysosastosta on kyllä aika paljon kuvia Tyksin nettisivuilla, mutta eihän ne kuvat kuitenkaan sitä käyntiä ihan korvaa...
 
Fistik: ei todellakaan kuvat korvaa käyntiä. mulla on sellanen paha taipumus että uudet paikat ja tilanteet jänittää ni luotin siihen että sinne olis päässyt. ihan syvältä toi koko juttu. kuinka paljon niitten oikeen pitää sitten säästää kun tutut jotka asuu loimaallla niin sano et säästösyistä siirretään synnytykset tyksiin. eikö se säästä tarpeeksi että ne siirretään. vaan kaikesta tarvii nipistää *prkl*
 
Inkaliina Joo munkin mielestä tuollaisessa tilanteessa sais lisätä sitä henkilökuntaakin sen verran, että noista tutustumiskierroksista ei tarvis luopua. Varmasti monelle ensisynnyttäjälle se kierros on tärkeä juttu kun muutenkin kaikki on niin uutta ja varmasti jännittää. Mitäs jos sä neuvolassa sanot, että sulla on kamala synnytyspelko ja vaadit, että sun on päästävä sinne tutustumaan? :D
 
Onnittelut Melenalle!

Täällä vietetään rauhallista keskiraskautta. Talvilomaa on vielä tämä päivä ja viikonloppu, maanantaina pitäisi taas jaksaa töissä. Toivottavasti flunssa on ohi siihen mennessä, viime yönä en saanut nukuttua kurkkukivun takia.
Aloittelin suurta mylläystä vaatehuoneessa ja pikkuneidin huoneessa ennen kuin sairastuin, sille siellä nyt näyttääkin kun homma jäi kesken. Mies ihmetteli ääneen kaaosta pari päivää sitten, mihin neiti 5v. totesi että ensin tulee sotkua, mutta sitten kun saadaan huone järjestettyä uudestaan on paljon parempi kuin ennen mylläystä. Pikkukaveri onkin ollut ahkerasti mukana huoneensa järjestelyssä. Ehkä huomenna saadaan hylly siirrettyä ja loput tavarat paikoilleen.
Pieniä tytön vaatteita yms. löytyi paljon ja ajattelin varata paikan Kaarinan Realkirppikseltä vielä ennen joulua, saisi tavarat pois jaloista. Onko kellään kokemuksia paikasta? Meneekö siellä kaupaksi? Aion pistää halvalla myyntiin viikoksi ja loput vien sitten Pelastusarmeijalle. Näitä ei kannata säästää kun poikaa on lupailtu tästä masuasukista, eikä vaatteiden säilytys ahtaissa tiloissa viittä vuotta käyttöä odottamassa taitaisi muutenkaan olla mielekästä...

Mukavaa talvista päivää toivottelee
Metsälauha & Pyry 24+2
 
Hienoja ultrakuulumisia ventti :)
Mä en oikeesti jaksas odottaa, että saisin jonkin todisteen tuosta mahaotuksesta - kuitenkin viikkoja viel sen verran vähän, et voi olla asiat miten vaan... Jos ei parin viikon päästä neuvolassa kuulu sydänäänet, niin sitten varaan kyllä ajan ultraan siltä seisomalta!!!

Mites muuten, tääl oli porukkaa muualtakin kun Turusta ja Kaarinasta - Onko teil ultrat ilmaisia? Kun tuolla kesäkuisten pinossa porukka on ihmetelly ääneen, et miten voi olla täysin ilmanen ultra, kun useemmilla paikkakunnilla menee vähintään polimaksu siitä.

Vai loppuu Tyksissä kierrokset :/ No ite en koskaan ollu kierroksella, sillä jouduin sairaalaan ennakoivien suppareiden takia ja koska polilla meni niin myöhään, en enää sinä iltana päässy osastolle vaan vietin yön synnärrillä. Täytyy sanoo, etten kauheesti nukkunut kun kuuntelin vaan ku vauvoja synty viereisissä huoneissa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Fistik:
Halusitteko itse pitää sukupuolen salaisuutena vai pitikö pikkuinen koivet ristissä? :D

Aika harmi vaan, että noi tutustumiskäynnit loppuu vuodenvaihteessa kokonaan resurssipulan takia kun Loimaalta siirretään synnyttäjät Tyksiin..
Kyl meille olis kertoa saanut, mutta Viuhti päätti pimittää. Onhan meillä omia veikkauksia tietty, mutta mitään vahvistusta ei saatu. Äitini oli kovin pettynyt, siellä oli kova hinku tietää. :) Pitäis kuulemma nappien väri saada päätettyä. :LOL:

Toi on kyl tyhmää, ettei pääse tutustumaan. :( Olis ihan mukava edes nähdä paikka eukäteen, kun tosiaan kaikki muukin on sitten uutta. Täytyy nyt sit ensin tutustua kuviin ainakin... ja toivoa,että ne muuttais mieltänsä vielä ennen huhtikuuta. ;)

Tähän mammaan iski sitten flunssa, ei tykkää. :headwall: Opettajan ammattitauti: viikonloppu alkaa ni ope on kipee. Yleensä kyl sairastetaan lomilla, mut voi olla että kun ton ultran jännitys laukes ja stressiviikko töissä loppui niin pääsi pöpö iskemään. Olis nyt sit edes helppo ja nopee versio, kauhee järkkääminen ens viikon töissä jos joutuu olemaan pois,ja kipeenähän en töihin mene. Masuasukin kans en ala urheilemaan ja hankkimaan mitään jälkitauteja, varsinkin kun tiedän neljä ihmistä, jotka on tai ovat just olleet sairaalassa asti keuhkokuumeen takia.

Äh, ja ulkonakin olis ihan täydellinen ulkoilukeli. Kuumetta ei ole, mutta taidan silti päätyökseni tänään lepäillä. Paha vaan, että miehellä on menoja niin ei ole palvelijaa... :kieh:

Hyvää talvista viikonloppua :heart:

ventti + viuhti 20+5
 
meillä on ultrat täysin ilmaisia.Ovat medisonarissa ja kunta maksaa kaiken.

Ja toi tyks on taysin totta.kuulin jo aiemmin ja tän pvn lehti sen varmistaa että loppuvat nuo tutustumiskäynnit,vaikka moni onkin sanonut että ovat kohtuullisen turhia.

milky 18+1
 
Turun Vanhan Suurtorin joulumarkkinoiden yhteydessä järjestetään Brinkkalan sisäpihalla lasten joulutori.

Mammakeidas pitää 29.-30.11. joulutorilla lelunvaihtotoria, johon voi tuoda hyväkuntoisia, siistejä leluja.
Leluja saa siis toki vaihtaakin, mutta jäljelle jääneet lelut lahjoitetaan Turun kaupungin pienten lasten vastaanottokodille.

... niin ja tervetuloa muutenkin lasten joulutorille: siellä on paljon ilmaista ohjelmaa tarjolla jokaisena toriviikonloppuna.

ohjelma - tosin pienin puuttein - löytyy mm. täältä:
http://www.turku.fi/public/default.aspx?contentid=110268&nodeid=11753

Että ei nyt niin "vauvaisia" juttuja tällä kertaa :) Olen järkkäämässä kyseistä tapahtumaa opintojen puolesta, vähän kiirusta siis pitää tässä tulevina päivinä...
 
Heips,

Toivottavasti ventti olet parantunut! Mullahan oli tässä yksi flunssa, joka kesti reippaasti yli kaksi viikkoa. Se oli rankkaa. Nyt on taas nenä tukossa ja täällä oon niin sormet kun varpaatkin ristissä toivomassa ettei flunssa iske sen kovempana.

ultrasta: Meillä on ilmaiset ultrat. Ei ole tullut laskua edes poliklinikkamaksusta. Liedon kunta maksaa kaiken. Ihan hyvä, kun jouduin käymään sen ylimääräisen keikan rakenneultrassa.

Tyks-tutustuminen: Itse kun kävin reilun kaksi vuotta sitten tutustumassa synnäriin, niin olin kyllä ihan tyytyväinen, että sellainen mahdollisuus oli. Mä jännitin synnytystä ja mä mä arastelen outoja paikkoja ja uusia tilanteita, jolloin se käynti kyllä helpotti ja rauhoitti. Tosi tylsää, että ne lopetetaan. Mun mielestä ne on tärkeitä asioita.

Meidän napa: Kävin aamulla lääkärineuvolassa. Kaikki on ihan hyvin, jopa paastoverensokeri on lähtenyt laskuun. Edelleen on koholla mutta toivottavasti ruokavalio ja liikunta auttaa. Sain jopa tietää, että Tyksin lääkäri oli kirjoittanut ultran jälkeen sähköiseen epikriisiin, että rakenteet kunnossa. Mulle ei voinut suoraan sitä sanoa... Ihmettelin kyllä, kun neuvolalääkärini kyseli mitä mieltä olin Tyks-käynneistä. En ollut aikaisemmin sanonut siellä mitään mutta nyt kyllä avasin sanaisen arkkuni. Lähinnä noi rakenneultra-kokemukset mulle jätti karvaan maun suuhun, muut käynnit on aina olleet mukavia. Toivottavasti nyt menee palaute perille. Toivon kuitenkin, että mä en nyt saa mitään "hankalan potilaan-leimaa" papereihini, niin että se taas aiheuttaa jatkossa hankaluuksia.

Pitänee jatkaa töitä. Olo on kyllä surkean väsynyt ja tukkoinen mut jos jaksais vielä pari tuntia *huoh* :/ .

Iines ja Sintti 25+2
 
Iines: nyt tuolla oli otsikko että yksityistä synnytysvalmennusta turussa tms. kätilöiden järjestämää ja maksais 100euroo. siitä jollekin tulee nyt sitten hyvä bisnes. ottaa kyllä hiukan päähän kun on kans tuota että jännittää uusia ja vieraita paikkoja.
 
Inkaliina: Juu huomasin ja olin lentää tuolilta kun luin että 100? :eek: ! Eihän se sitten paha ole, jos laskun sais lähettää neuvolaan :whistle:. Todellakin, tässä yritetään nyt sit yksityisesti nyhtää rahaa jännittäviltä odottajilta :( . Tämmöinen asia, joka pitäisi tulla sairaanhoitopiirin (tai jotain sinne päin) puolesta, ihan ehdottomasti!
 
Noista synnytysvalmennuksista vielä, kun luin tuolta ton "yksityistä synnytysvalmennusta"-aloituksen...Meillä on ainakin neuvolan järjestämää (en tiedä järjestääkö kaikki neuvolat?!?) synnytysvalmennusta 2 kertaa, eli siis siellä on jotain kivunlievityksistä, synnytystapahtumasta, imetyksestä ym, ja noiden lisäksi siis se Tyksin kierros. Mietin vaan, että pääseekö noissa 100euron yksityisissäkään valmennuksissa sinne Tyksiin käymään, joka on monelle varmasti se tärkeä juttu..Vai onko se samaa asiaa mitä neuvoloissa on ilmaiseksi...
 
Fistik: Samoin oli meillä silloin, kun asuttiin Turussa ja olin ensisynnyttäjä, eli neuvolan järjestämät pari kertaa, sit oli joku ihme luentotyyppinen perhevalmennus, muistaakseni jopa 4 kertaa ja viimeisenä siihen kuului tuo kierros Tyksissä. Ehdottomasti paras osuus oli tuo Tyks-osuus, siellä kun sai kysellä myös kivunlievityksestä ja melkein mistä vaan asiasta, joka mieltä askarrutti. Muut tilaisuudet koin melkein turhiksi.
 
Morjens,

täällä ollaan yhä flunssan kourissa, hoidin päivän opetukset verkossa, ihan hauskaa vaihtelua. Tosin kolmen tunnin koneella istuminen väsytti kipeenä. Huomisenkin oon vielä kotona, kun on yhä ihan kuollut kun hetken aikaa on jaloillaan. Ääh. Toivottavasti tää ei ole se Iineksen kahden viikon flunssa! Onneks olo on parempi ku eilen, jolloin vaan makasin sohvalla ku kuollut lahna ja oli ihan hirvee olo.

Ninniliinalle kiitos vinkistä, vaikka tuskin mennään. Mä jotenkin oon aina vierastanut massatapahtumia, ja mitä oon ohi kulkenut niin tuolla on aikamoinen tungos ollut aina. Ellei sitten vakoilemaan sua... "onkohan toi se..." :D

Luin kans sen valmennusaloituksen tuolta, ihan hyvä bisneshän se kai on jollekin, mutta saavat kyllä pitää kurssinsa noilla hinnoilla. Mun ymmärtääkseni neuvolassakin on jotain valmennusta ja se saa sit luvan riittää kaiken sen tiedon lisäksi mitä saa täältä ja muista lähteistä irti. Mä sain viimeks neuvolasta kutsun johonkin fysioterapeutin luennolle 1.12. *vain äideille*, mies jupisi siitä monta päivää. :)

Täytyy vaan ajatella, että on ne vauvat sieltä tulleet miljoonien vuosien ajan... ja kunhan nyt sit edes synnyttämään pääsee sinne TYKSiin. Tai johonkin, varsinkin jos viuhti on perätilassa kuten ätinsä, setänsä, mumminsa, isotädit ja -sedät, serkkunsa, ...

Pitää päästä kehuskelemaan: mä olen nyt kipeenä kutonut! Ja tämä on siis mulle suuri saavutus, oon niin epä-käsityöihminen ettei oo tosikaan ja oon viimeks koskenut puikkoihin ehkä 15-20 vuotta sitten. Ja siis se jopa sujuu ja tulee ihan suht siistiä jälkeäkin! Nopea en ole, mutta oon ihan innostunut. Jostain tilapäisestä mielenhäiriöstä ostin kaupasta lankaa ja puikot, ja sit jopa ihan oikeesti aloitinkin. Katsotaan tuleeko jotain valmistakin joskus. Jos vaikka ennen huhtikuuta.... :saint:

Sit takas sohvan pohjalle kutimen kans ennenku alkaa huipata...

ventti + viuhti 21+0!
 
Mä olen hieman näreissäni tuosta Turun synnytysvalmennusjutusta. Korrektisti kirjoitinki että kiinnostaa, vaan ei tuolla hinnalla. :kieh:
Ihan kuin ei muutenki olis rahanmenoa tiedossa vauvan syntymästä. Silti mietin että olisko kannattavampi osallistua ja maksaa...

Laala ja Punkero 18+6
 
joo tulkaa vaan vakoilemaan :D mulla on ihan nimikylttikin rinnassa, ettei tarvi kysellä ;)

Mut synnytysvalmennuksista: en ole tuota käyny viel kattoon, mut Turussa tuo Mammakeidas järjestää kanssa synnytysvalmennusta, eikä hinta ollu todellakaan paha. Oon vähän aatellu, että voisin mennäkin, vaikka kolmatta jo odotan. Mulle kun ei nuo lääkkeelliset kivunlievitykset esim. sovi, niin haluaisin siihen viel jotain vaihtoehtoja vaikka viimeks meni ihan hyvin.
Jos kiinnostaa niin www.mammakeidas.net on osoite. Siellähän järjestetään odottajille kanssa ihan ilmaisia keskusteluiltojakin eri aiheista. Ja sanonpa vielä senkin, että usein kuulee kommentteja, että mammikselle ei voi mennä jos ei käytä kestovaippoja ja täysimetä, mutta se on ihan höpöhöpöä - mun mielestä siel ollaan avoimia kaikille erilaisille yksilöille.
 
Mä nyt nostan täälläkin sitä Tyks-keskustelua (etten paasaa vain maalismasuissa). Kirjoitin just meidän kuukausi-pinoon siitä, että en oikeesti tiedä olisko meillä tervettä lasta, jos esikoisen syntymän aikaan olis ollut tuota resurssipulaa. Meidän esikoisen syntymässä tarvittiin väkeä hiukan enemmän, kun vauva kärsi hapenpuutteesta ponnistusvaiheessa eikä alkanut omin avuin hengittää. Lääkäri oli onneksi läsnä jo valmiiksi ja heti kun vauva oli ulkona hänet vietiin happikaappiin. Tän salamannopean toiminnan vuoksi meillä oikeesti on terve lapsi, sillä jos hapenpuutetta olis ollut hetkenkin pidempään niin vaurioita olis jo voinut tulla. Meillä siis oli läheltä piti-tilanne, joka onneksi päättyi onnellisesti.

Näiden kokemusten perusteella mä olen melko kauhuissani. Ei sitä tiedä miten tuleva synnytys menee, voihan olla ettei tällä kerralla tarvita kun pari ponnistusta (joopa joo) ja vain kätilön läsnäolo riittää. Oikeestaan mulle on ihan sama olenko sen pari päivää lapsivuodeosaston käytävällä tai vaikka suihkuhuoneessa, kunhan synnytykseen turvataan henkilökuntaa. Näin vaan ei näytä käyvän :/ .
 

Yhteistyössä