Turkulaisia äitejä

Kiitos Wiiksu ja muut neuvoista ja myötäelämisestä pienen mahavaivojen kanssa. Sitä tosiaan tuntee olonsa erittäin neuvottomaksi kun toinen itkee eikä mikään auta. Ja meillä itketään juuri vatsavaivojaan, aivan väsyneenäkin herää vaivoihin. Mutta tänään sain neuvolan kautta numeron vyöhyketerapeutille, huomenna mennään. Kallista on tosiaan, mutta yritän olla miettimättä asiaa..
On tosiaan mukava saada tutustua muihin äiteihin.. välillä tosiaan kaipaa juttuseuraa kun on tottunut höpöttämään töissä kaiket päivät joten elämä muuttui aika tavalla vauvan myötä.. tosin ihanampaan ja kohta alkaa helpottamaan kun pääsee liikkumaan enemmän.. vielä ei olla käyty kaupoilla mutta ensi viikolla tarkoitus mennä kun pitäisi ristiäisiä alkaa suunnittelemaan..
 
moikka!

kaipa munkin pitää tälle puolelle rantautua kun tuo meidän Mymmy on jo 13 päivän ikäinen. :heart:
eli siis synnytin 5.2 klo. 22.00 terhakan "pikku" pojan 2h ja 15 min ponnistamisen päätteeksi. mittoja pojalla oli 4360 g ja 55 cm.
nyt täällä ollaan vaan ihasteltu poikaa ja kaikki aika tuntuu menevän jonnekin.. en tajua lainkaan kuinka aika voikin nykyään mennä näin nopeesti, kun tuntuu että aamulla nousee niin sitten seuraavaksi kun havahtuu niin onkin jo ilta.

me ei vielä tulla tapaamisiin kun tuo on niin pieni vielä, ettei vaan saa mitään ylimääräisiä tuliaisia. kun nyt on kuulemma todella paljon rino- virusta taas liikkeellä. :/
 
Me saatettas päästä torstaina kahvittelemaan... Mulla on jo lähes normaali olo, lähinnä aamunuhaa ja satunnaista köhimistä. Pojalla vuotaa vielä nenä ja yskii välillä, mut ehkä se torstaihin mennessä on jo parantunu tarpeeks. Alkaa hermokin olla piukeella mulla, kun pojan rytmin kanssa on ongelmaa ja oon nyt melko kauan kökkiny pääasiassa kotona. |O
 
Mentäisko Hansaan Aschanille pitkästä aikaa?

Soittelin tossa pianoa ja Ella laulo :D Ja sitte se simahti ja nukkuu tulla rattaissa nyt sitte, saa nähdä kuin kauan.. Meki ku ollaan pian jo vko oltu kotona niin alkaa kans seinät kaatuun päälle.. Mut huomenna mennään sinne DIPPiin niin ainakin vähän päästää kotoa jo pois ja to kahville niin alkaa sitte taas normaali elämä meilläkin..
 
Me ei päästä kahvittelemaan kun olemme Oulussa piiiitkällä hiihtolomalla, Turussa taas maaliskuun lopulla.. eli jos kahvittelette vielä huhtikuussa, tulemme mukaan.

Paranemisia kaikille flunssasta kärsiville! Täällä ollaan toistaiseksi terveinä *koputtaa puuta*.

Hipu: meidän esikoinen kävi aikanaan kaksi kertaa vyöhyketerapeutilla koliikin vuoksi. Meillä se auttoi, toki ikääkin oli jo 2.5kk eli oli varmaan muutenkin lievittymässä.
 
Mennäänkö siihen katutason Aschanille Hansaan sitte to, jos siihen vaan mahtuu, ja klo 14..

Pitäs vissiin sopii hyvissä ajoin näitä treffeja kun kuitenki kaikilla jo jotai ohjelmaa sovittuna..

Onks seuraava Babybio tossa maaliskuun alussa muuten vai miten se oli.. Tarttee varmaan käydä kattoo...
 
Käytiin eilen ensimmäistä kertaa siellä vyöhyketerapeutilla ja sanoi että voi olla itkuinen sen illan mutta kaikkea mitä, poika oli erittäin rauhallinen ja nukkui pitkät pätkät! Huomenna taas uudestaan!
Lisäksi sanoi että Rela- maitohappo kannattaa masuvaivoisille vauvoille vaihtaa DDR- junioriksi ja kävinkin eilen hakemassa niitä, tosin on jauhetta mutta sekoitin äidinmaitoon ja imetin päälle ( kun pitäisi sekoittaa 30-50 ml nestettä 1/4-1/2 tl jauhetta) . Lisäksi äidin itse kannattaa syödä maitohappoa ( sitä DDR : ää on myös aikuisille).. niillä kuulemma pitäisi jo helpottaa..
Ja seuraava Baby bio on 11.3.. odotan kovasti kun en koskaan ole ollut ja ajattelin uskaltautua pojan kanssa tulemaan!

Hauskaa päivänjatkoa kaikille!!
 
Mitäs ootte mieltä... Uskalletaanko tulla? Mulla olo ok, pojalla pientä räkäsyyttä. Yötä vasten ei tarvinnu laittaa tippoja ja imuttaa, mut aamulla piti ennen maitoo vähän imasta. Kuumetta ei ole. Kovasti kaipaisin ihmisten pariin ja kuulumisisa vaihtamaan... Mut tarttuukohan tuo flunssa vielä?

Taitaa mun lounas olla valmis... Saankohan syödä rauhassa ennen pojan heräämistä. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja hipu:
Käytiin eilen ensimmäistä kertaa siellä vyöhyketerapeutilla ja sanoi että voi olla itkuinen sen illan mutta kaikkea mitä, poika oli erittäin rauhallinen ja nukkui pitkät pätkät! Huomenna taas uudestaan!
Lisäksi sanoi että Rela- maitohappo kannattaa masuvaivoisille vauvoille vaihtaa DDR- junioriksi ja kävinkin eilen hakemassa niitä, tosin on jauhetta mutta sekoitin äidinmaitoon ja imetin päälle ( kun pitäisi sekoittaa 30-50 ml nestettä 1/4-1/2 tl jauhetta) . Lisäksi äidin itse kannattaa syödä maitohappoa ( sitä DDR : ää on myös aikuisille).. niillä kuulemma pitäisi jo helpottaa..
Ja seuraava Baby bio on 11.3.. odotan kovasti kun en koskaan ole ollut ja ajattelin uskaltautua pojan kanssa tulemaan!

Hauskaa päivänjatkoa kaikille!!
Hei, sanottiinko syytä miksi nuo Relat pitää vaihtaa DDr:ään? Onko se kanssa maitohappobakteerivalmiste? Meillä olleet nuo Relat käytössä melkein koko ajan, alussa vaan annoin Gefilusta, kun sitä oli laitoksellakin. Se vaan just oli minusta niin isotöistä kun piti ensin lypsää, että sai maitoon sekoittaa, sitten antaa pullolla se pieni määrä ja vielä imettää... onneksi ei masuvaivoja ole meillä ollutkaan koko aikana. Jo raskausaikana kannattaa äitien muuten syödä noita maitohappobakteereja, ne auttavat sikiön suoliston kehitystä jo siinä vaiheessa! Tämä info tietty vähän myöhäistä tähän pinoon :D

Mua ärsyttää kun ei ole tässä kuussa tuota babybioa!! Tuntuu pitkältä ajalta odottaa tuohon melkein maaliskuun puoliväliin... :(
 
Moikka, me ei nyt uskalleta tulla huomenna sinne tapaamiseen, Eliaksella ollu aamulla 39,2 astetta kuumetta, kuume melkein kokonaan poissa onneks jo, mutta ollaan huomenna ihan hissukseen kotosalla, ei viitti riskeerata. Mukavaa kaffetteluhetkeä!
 
Eliakselle pikaista paranemista :hug:

JA lisään listalle Niisku-neidin ja hipun tiedot kunhan kerkeen. Ja toivotaan että siittä vyöhyketerapiasta on teille apua.

Me oltiin tänään siellä ekassa DIPPissä ja alko hommat toimiin heti sen Ellan todella isoa mansikkaluomen suhteen mikä hänellä niskassa. Neuvolassa on vaan et kattellaan ja kattellaan ja aika jännä. Tuolla sitte tuli heti lääkäri kattoon ja sitte hän soitti jollei ylilääkärille ja haluavat katsoa ja kuvata ja tutkia sitä Ellan luomea heti ens vkolla. SAno tää lääkäri ettei ole noin isoa tollasta luomena nähny noin pienellä. Ens vkolla ollaan sen asian suhteen sitte viisaampia ja siihen asti pitää siinä pitää sideharsolappua ettei hankaannu.. Ja muutenki saatiin luotettavat mitat meen neidistä, kun neuvolassa ei kertaakaan ole kunnolla saatu pituutta niin nyt saatiin.

Jos susta Myy tuntuu että olette kunnossa niin kahville vaan, ite varmaan parhaiten tiedät teen voinnin..

Mutta huomenna sitte klo 14 ja HAnsassa Aschan. Nähdään :wave:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lapanen:
Alkuperäinen kirjoittaja Ninniliina:
Alkuperäinen kirjoittaja Lapanen:
Ninniliina ja Sssalla Niin mites sen perjantain kanssa on, nähdäänkö ulkoilun merkeissä? :) Aamupäivällä vois mennä ennen päikkäreitä!
Moi - meille sopii edelleen :wave: Mihis aikaan te pääsisitte tuleen?
Sopisko klo 10 siäl puistossa? :)
joo, nähdään siellä :) - paitsi että me hyvin luultavasti myöhästytään taas... :ashamed: Periaatteessa Otavan pitäs olla unilla tohon mennessä, mut tuntuu siltä, et aina kun yrittää jotain sopia, niin sinä päivänä aikataulut sitten mättää :whistle:

 
Alkuperäinen kirjoittaja pinkeärouva:
Hei, sanottiinko syytä miksi nuo Relat pitää vaihtaa DDr:ään? Onko se kanssa maitohappobakteerivalmiste? Meillä olleet nuo Relat käytössä melkein koko ajan, alussa vaan annoin Gefilusta, kun sitä oli laitoksellakin.
Mä en tiedä, kun en minäkään muistanu kysyä. Mutta myös se vyöhyketerapeutti, jolla me ollaan käyty suositteli sitä.
...vai ollaankohan me käyty samalla :whistle:

enivei: meillä sekä minulla henk.koht että poitsulla erittäin hyviä kokemuksia vyöhyketerapiasta :wave:
 

Yhteistyössä