M
mies vailla
Vieras
Meillä on vaimoni kanssa hieno ihmissuhde, henkisesti olemme hyvin toisiamme tukevia, nautimme lapsistamme, perhe-elämästämme, meillä on hyviä keskusteluja eri asioista ja yhdessä viihtyvät ajatusmaailmat. Vaimo on älykäs ja viehättävän näköinen. Monta asiaa on erittäin hyvin.
Paitsi ei juuri yhtään siltä osin, mitä parisuhteeseen tulee.
Parisuhdepuoli tökkii, ja kaikkinainen mieheyden ja naiseuden yhteiselo sekä tietenkin seksi. Mikään platoninen ystävyyssuhde tämä ei henkisestä painotuksestaan huolimatta ei ole, mikä tekee tilanteesta melkein vaikeamman, kun pitäisi löytää uusia keinoja yrittää ja päästä eteenpäin.
Minä haluaisin romantiikkaa; rakastamisen luontevaa ilmaisemista sanoin ja hellyydenosoituksin päivittäin; pitkiä rakasteluhetkiä, kahden vartalon aikuista leikkiä tuoksuine ja kosketuksineen; keskustella suhteestamme ja etenkin nyt vaikeina aikoina siitä, miten voisimme piristää ja korjata parisuhdettamme elinvoimaisemmaksi. Niin, muistutettakoon, että minä olen sitten se mies...
Vaimoon ei romanttinen tunnelma kynttilänvalossa lasten nukkuessa tunnu tekevän useinkaan vaikutusta; "oot rakas" kuuluu onneksi sentään vielä joskus, mutta halauksien ja suukkojen muodossa rakkaudenosoituksia saa käytännössä ruinata (mistä ei tule hyvä mieli, ja mitä teenkin vain sen verran kuin kehtaan); seksiä on harvoin ja silloinkin suurin tarve tuntuu koskevan mekaanista, etäistä panoa, eikä kokonaisvaltaista nautiskelevaa rakastelua hyväilyineen ja eroottisine vireineen (joiden yhteydessä sitten niitä panoja
; suhteesta ei saisi keskustella, kun se kuulemma vaan turhauttaa eikä vatvominen auta mihinkään; suhteen korjaamisehdotukset (keskustelu, terapia tai edes parisuhdekirjat...) ovat niin ikään pakkopullaa. Niin, muistutettakoon, että hän on sitten se nainen...
Nämä asiat ovat olleet aiempina vuosina selvästi paremminkin, joskin jotain tällaista olisi saattanut aavistella jo alussa. Eroakin haimme hädissämme(?), vaan lopullinen hakemus on toistaiseksi jäänyt lähettämättä, myös häneltä. En itse sitä haluaisi ennenkuin kaikkea mahdollista on yritetty, kun tässä ihmisessä on tavattoman paljon elämänkumppaniainesta melkein kaiken muun kuin tämän parisuhteen osalta. (Jos se nyt yhtään kuulostaa uskottavalta tuon yllä olevan valituksen jälkeen...)
Voisin siis päätellä, että vaikutan itse kaipaavan paljon sellaista, minkä olen aina olettanut olevan naisille tärkeämpää kuin miehille. Meillä minä tunnun olevan enemmän nainen kuin miehen pitäisi ja toisinpäin. Minä vaan haluaisin toteuttaa enemmän miehenä olemista kuin tässä tilanteessa on mahdollista. Se on hankalaa, koska kaipaisin enemmän arvostusta, enemmän sitä, että kelpaisin juuri tällaisena kuin olen ja enemmän luottamusta, että ihan varmasti yritän aina parhaani perheen ja elämämme eteen. Nyt on vähän voimat lopussa ja itseluottamus jossain lomalla, kunhan olen vaan :-/ Vastavuoroisesti en ole saanut vaimosta irti -- kokeilemalla tai kysymällä -- että mitä hän kaipaisi ja että mitä häneltä puuttuu.
Tiedän, että jos solmii ihmissuhteita, niin ei sitten pitäisi ihmetellä, kun ne sitten ovat solmussa, mutta kun... Mitähän tuolle nyt tekis?
Paitsi ei juuri yhtään siltä osin, mitä parisuhteeseen tulee.
Parisuhdepuoli tökkii, ja kaikkinainen mieheyden ja naiseuden yhteiselo sekä tietenkin seksi. Mikään platoninen ystävyyssuhde tämä ei henkisestä painotuksestaan huolimatta ei ole, mikä tekee tilanteesta melkein vaikeamman, kun pitäisi löytää uusia keinoja yrittää ja päästä eteenpäin.
Minä haluaisin romantiikkaa; rakastamisen luontevaa ilmaisemista sanoin ja hellyydenosoituksin päivittäin; pitkiä rakasteluhetkiä, kahden vartalon aikuista leikkiä tuoksuine ja kosketuksineen; keskustella suhteestamme ja etenkin nyt vaikeina aikoina siitä, miten voisimme piristää ja korjata parisuhdettamme elinvoimaisemmaksi. Niin, muistutettakoon, että minä olen sitten se mies...
Vaimoon ei romanttinen tunnelma kynttilänvalossa lasten nukkuessa tunnu tekevän useinkaan vaikutusta; "oot rakas" kuuluu onneksi sentään vielä joskus, mutta halauksien ja suukkojen muodossa rakkaudenosoituksia saa käytännössä ruinata (mistä ei tule hyvä mieli, ja mitä teenkin vain sen verran kuin kehtaan); seksiä on harvoin ja silloinkin suurin tarve tuntuu koskevan mekaanista, etäistä panoa, eikä kokonaisvaltaista nautiskelevaa rakastelua hyväilyineen ja eroottisine vireineen (joiden yhteydessä sitten niitä panoja
; suhteesta ei saisi keskustella, kun se kuulemma vaan turhauttaa eikä vatvominen auta mihinkään; suhteen korjaamisehdotukset (keskustelu, terapia tai edes parisuhdekirjat...) ovat niin ikään pakkopullaa. Niin, muistutettakoon, että hän on sitten se nainen...Nämä asiat ovat olleet aiempina vuosina selvästi paremminkin, joskin jotain tällaista olisi saattanut aavistella jo alussa. Eroakin haimme hädissämme(?), vaan lopullinen hakemus on toistaiseksi jäänyt lähettämättä, myös häneltä. En itse sitä haluaisi ennenkuin kaikkea mahdollista on yritetty, kun tässä ihmisessä on tavattoman paljon elämänkumppaniainesta melkein kaiken muun kuin tämän parisuhteen osalta. (Jos se nyt yhtään kuulostaa uskottavalta tuon yllä olevan valituksen jälkeen...)
Voisin siis päätellä, että vaikutan itse kaipaavan paljon sellaista, minkä olen aina olettanut olevan naisille tärkeämpää kuin miehille. Meillä minä tunnun olevan enemmän nainen kuin miehen pitäisi ja toisinpäin. Minä vaan haluaisin toteuttaa enemmän miehenä olemista kuin tässä tilanteessa on mahdollista. Se on hankalaa, koska kaipaisin enemmän arvostusta, enemmän sitä, että kelpaisin juuri tällaisena kuin olen ja enemmän luottamusta, että ihan varmasti yritän aina parhaani perheen ja elämämme eteen. Nyt on vähän voimat lopussa ja itseluottamus jossain lomalla, kunhan olen vaan :-/ Vastavuoroisesti en ole saanut vaimosta irti -- kokeilemalla tai kysymällä -- että mitä hän kaipaisi ja että mitä häneltä puuttuu.
Tiedän, että jos solmii ihmissuhteita, niin ei sitten pitäisi ihmetellä, kun ne sitten ovat solmussa, mutta kun... Mitähän tuolle nyt tekis?
