Hullu rakkaus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja deborah
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
D

deborah

Vieras
Haluaisin saada tilanteeseeni "ulkopuolisen" mielipiteitä. Oma ylpeys ei anna periksi puhua ystäville vielä, ja toisaalta purskahtaisin loppumattomaan itkuun. Kertokaa, ihanaiset, miltä tämä teidän korviinne kuulostaa?

Minulla on takanani pari pitkää (yli 5 v) ihmissuhdetta. Kummassakaan, näin jälkikäteen ajatellen, ei ole ollut kysymys elämää suuremmasta rakkaudesta. Molemmissa muutettiin yhteen käytännön (vuokra) syistä, kun yhdessä oli kivaa ja mukavaa. Jälkimmäisestä suhteesta päätin itse muuttaa pois, kun huomasin että en tunne mitään nais-mies-tunteita, pelkästään ystävyyttä. (Mikä sekään ei ole paha, ja onneksi olemme parhaita ystäviä edelleen).

Sitten ihastuin, hullaannuin, rakastuin. Ihmiseen, ei itse ollut seurustellut 10 vuoteen - eli kaikki kompromissit olivat hänelle tuntemattomia. Kenessäkään ei ole koskaan ollut niin paljon vikoja, mutta jotenkin olin vain ihan päätön, valmis silti kaikkeen. Lapsivihaaja-sitoutumiskammoinen halusi naimisiin, lapsia, mitä vaan. Kaikki järjellä ajatellut asiat huusivat, että tuosta ei tule yhtään mitään, mutta siellä jossain kaikkien vikojen alla oli uskomaton ihminen, joka tuntui olevan minulle kaikki.

Hän ei sitten kuitenkaan ollut valmis tekemään (ikinä) minkäänlaisia kompromisseja, ja hän lopetti vajaan vuoden suhteen kuin seinään, vain lopetti puhelimeen vastaamisen. Siis seinään, vielä edellisellä viikolla oli ollut ihan mieletöntä, ihanaa, oltiin käyty asuntoesittelyissä. Minä olin järkyttynyt, epäuskoinen, vihainen, ja nyt parin kuukauden jälkeenkään en saa asioihin mielessäni mitään järkeä. Oliko hän joku psykopaatti - vai olenko minä?

Huih, mikä avautuminen. Ehkä haluaisin vain, että joku sanoo, että tuo oli teini-ikäistä epätoivoista toimintaa (olen 32), joka pitää vain jättää taakseen. Vai: Olisiko silti tuossa ollut jotain, jonka vuoksi olisi pitänyt taistella vieläkin enemmän?

Kokemuksia?

Jos kukaan ei jaksa vastata tähän tilitykseen, pelkästään tämä kirjoittaminen oli terapeuttista :)
 
"Jos kukaan ei jaksa vastata tähän tilitykseen, pelkästään tämä kirjoittaminen oli terapeuttista :)"

Tuhisen flunssan kynsissä. Ei tuo kuuma kahvikaan paljoa auttanut.
Lueskelin IS:n keskusteluista harppien Susan Kuronen ketjun. Juttu kiinnostaa ihmisiä.
Huomasin eräänkin nimimerkin viettäneen puoli päivää tuon viestiketjun parissa.

Koeta selvittää pääsi parhaan taitosi mukaan. Ehkä saat ystävistäsi parhaiten tukea.
He tuntevat sinut parhaiten. Netissä en millään osaa eläytyä osaasi.

Kirjoittaminen ja lukeminen on hyvää terapiaa. Jokainen reagoi tilanteisiin omalla tavallaan.

Kotipsykologia on kiva leikkiä, mutta diagnosointi pitää jättää ammatti-ihmisille.

Rakastumisen huuma kestää vain kaksi kuukautta. Harva edes haluaa pidempää aikaa elää tuossa tilassa.
 
Niin ihmiset odottaa rakkautta joka vie jalat alta ja nämä järjettömät suhteet on juuri näitä joista ei saa vastarakkautta. Käyttäytyy kuin vähäjärkinen koska ei saa tarpeilleen ja tunteilleen vastakaikua. Suhde tarvitsee kompromisseja, päivittäin pitäisi jaksaa taistella suhteen eteen, jotta se eläisi ja vahvistuisi. Ehkä olisi tärkeää miettiä mikä omasta mielestä on rakkautta, eikä odottaa että menettää järkensä. Se ei ole rakkautta, se on kiimaa joka menee ohi ja mitä jää jäljelle?

Olen ollut suhteessa nyt kuusi vuotta ja meidän elämä on pitkälti kaveruutta, joka sisältää ihania pieniä mausteita ja olen suhteeseeni tyytyväinen. En odota että toinen tekee mut onnelliseksi vaan teen sen itse. Musta kuulostaa että oletat rakkauden olevan jokin valtava tunne, vaikka pitkään suhteeseen kuuluu arjen astuminen kuvaan. Se selittäisi sen miksi suhteesi ovat molemmat kaatuneet viiden vuoden yhdessä olon jälkeen. Etsit jotain mitä ei ole..

Itse keräsin ympärille miehiä jotka kohtelivat mua huonosti, kunnes tajusin että jonkin mussa on muututtava jotta kykenen aloittamaan kunnon suhteen. Ymmärsin myös että jokaisen suhteen jälkeen on vain mietittävä asioita ulkopuolisena, mitä olisi voinut tehdä toisin.

Sulle on olemassa jossain mies joka rakastaa sua ja antaa vastarakkautta. Nyt vain opit tärkeän asian, itseään täytyy myös osata suojella.

 
Hyviä ja viisaita kommentteja, kiitos. Sitä pitää tavallisesti itseänsä jotenkin fiksuna naisena, mihinköhän se kaikki "henkinen pääoma" häviää tällaisessa tilanteessa :) Muuttuu vain epätoivoiseksi naiseksi, joka tekee epätoivoisia tekoja. Arvatkaa vaan, kuinka monta tekstaria oon susankurosmaisesti lähettänyt, ja kuinka monta kertaa olen yrittänyt, että "jos se nyt tän kerran vastais". Ja pettymys on tullut joka kerran, ja sitten oonkin taas takaisin alkutilanteessa.

Isoin ongelma minulle on ollut juuri se, että en ole päässyt puhumaan hänen kanssaan. Jos voisin silloin tällöin puhua hänen kanssaan edes viisi minuuttia ja kertoa, että tänään on tällainen päivä, nyt tuntuu tältä... Oma tapani käsitellä asioita on puhuminen, ja nyt se on estetty minulta. Ja olen jäänyt kiinni siihen ensishokkitilanteeseen, kun tajusin, että yhteistä elämää ei tulekaan. Aiemmat pitkien suhteiden päättymiset ovat menneet jotenkin siististi ja aikuisesti, mutta tämä on jotain ihan muuta.

Inhorealisti osui täysillä maaliin. Tiesin koko ajan, että tämä ihminen ei IKINÄ kykene oikeaan ihmissuhteeseen. Se ei kuitenkaan näköjään estänyt minua joutumasta tällaiseen tilanteeseen... Huokaus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja deborah:
Hyviä ja viisaita kommentteja, kiitos. Sitä pitää tavallisesti itseänsä jotenkin fiksuna naisena, mihinköhän se kaikki "henkinen pääoma" häviää tällaisessa tilanteessa :) Muuttuu vain epätoivoiseksi naiseksi, joka tekee epätoivoisia tekoja. Arvatkaa vaan, kuinka monta tekstaria oon susankurosmaisesti lähettänyt, ja kuinka monta kertaa olen yrittänyt, että "jos se nyt tän kerran vastais". Ja pettymys on tullut joka kerran, ja sitten oonkin taas takaisin alkutilanteessa.

Isoin ongelma minulle on ollut juuri se, että en ole päässyt puhumaan hänen kanssaan. Jos voisin silloin tällöin puhua hänen kanssaan edes viisi minuuttia ja kertoa, että tänään on tällainen päivä, nyt tuntuu tältä... Oma tapani käsitellä asioita on puhuminen, ja nyt se on estetty minulta. Ja olen jäänyt kiinni siihen ensishokkitilanteeseen, kun tajusin, että yhteistä elämää ei tulekaan. Aiemmat pitkien suhteiden päättymiset ovat menneet jotenkin siististi ja aikuisesti, mutta tämä on jotain ihan muuta.

Inhorealisti osui täysillä maaliin. Tiesin koko ajan, että tämä ihminen ei IKINÄ kykene oikeaan ihmissuhteeseen. Se ei kuitenkaan näköjään estänyt minua joutumasta tällaiseen tilanteeseen... Huokaus.

Kirjoitin sinulle jo eilen viestin. Minäkin lähettelin törkeitä viestejä miehelle. Hän kuittaili melko tylyisti uhkailulla. En suosittele kenellekään tekstiviestejä eron yhteydessä. Pahimman kriisin aikaan kannattaa sulkea koko toiminto operaattorilta.
Elin avioeron jälkeen monta vuotta ilman koko toimintoa enkä nykyään välitä koko jutusta.

Tykkään kirjoittamisesta. Kirjoitin myös kirjeitä ja päiväkirjaa.

Ellien Kristallipallopalstalla on mielenkiintoinen viestiketjua avioliitosta, joka on pystyynkuollut. Ap. hakee näkökulmaa eron hakemiseen.

Nimimerkki Heikkiherra on oikeassa. Pääset melko pienillä murheilla, kun et ole sitoutunut suhteeseen ja elät omassa asunnossa.

Sydänsuruista toivut vähitellen ja kasvat henkisesti ihmisenä.

Ehkä joku päivä huomaat olevasi minun ikäpolvea ja siirryt Ellit 50+ ratkiriemukkaaseen seuraan. Osallistuin tuolla palstalla mm. Merja Vanhanen keskusteluun.
Toimittajan mielestä Merja on ikäistään nuoremman näköinen. Viisaiden Ellien mielestä tukka hapsottaa ja naama on paksu. Makuja ja mielipiteitä on monia.

Netissä on paljon hauskempi vaihtaa mielipiteitä kuin elävässä elämässä. Netti soittaa taustalla Radio Helsingista jotain svengaavaa biisiä.

Nyt lyön kiinni tämän viimeisiä vetelevän tietokoneen, syön ja hieman laittaudun stadikuntoon.

Osta tinaa ja skoolaa entistä paremmalle uudelle vuodelle. Kaikki miehet ovat yhtä hyviä, mutta minun exä eli Tuhna Pappa on aina maailman paras.

En ikinä ole analysoinut Ellien palstoilla hänen habitusta. Miksi niin tekisin.
Olen maailman onnellisin nainen. Hylätty, jätetty, ruma, vanha ja eihaluttava kaikilla mausteilla. Sitten taas täydellinen ja mitä sitä olikaan. En minää enää muista. Erosta on jo yli 8 vuotta aikaa. Lähes yhtä kauan kuin Dianan kuolemasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tekstareista:
Alkuperäinen kirjoittaja deborah:
Hyviä ja viisaita kommentteja, kiitos. Sitä pitää tavallisesti itseänsä jotenkin fiksuna naisena, mihinköhän se kaikki "henkinen pääoma" häviää tällaisessa tilanteessa :) Muuttuu vain epätoivoiseksi naiseksi, joka tekee epätoivoisia tekoja. Arvatkaa vaan, kuinka monta tekstaria oon susankurosmaisesti lähettänyt, ja kuinka monta kertaa olen yrittänyt, että "jos se nyt tän kerran vastais". Ja pettymys on tullut joka kerran, ja sitten oonkin taas takaisin alkutilanteessa.

Isoin ongelma minulle on ollut juuri se, että en ole päässyt puhumaan hänen kanssaan. Jos voisin silloin tällöin puhua hänen kanssaan edes viisi minuuttia ja kertoa, että tänään on tällainen päivä, nyt tuntuu tältä... Oma tapani käsitellä asioita on puhuminen, ja nyt se on estetty minulta. Ja olen jäänyt kiinni siihen ensishokkitilanteeseen, kun tajusin, että yhteistä elämää ei tulekaan. Aiemmat pitkien suhteiden päättymiset ovat menneet jotenkin siististi ja aikuisesti, mutta tämä on jotain ihan muuta.

Inhorealisti osui täysillä maaliin. Tiesin koko ajan, että tämä ihminen ei IKINÄ kykene oikeaan ihmissuhteeseen. Se ei kuitenkaan näköjään estänyt minua joutumasta tällaiseen tilanteeseen... Huokaus.

Kirjoitin sinulle jo eilen viestin. Minäkin lähettelin törkeitä viestejä miehelle. Hän kuittaili melko tylyisti uhkailulla. En suosittele kenellekään tekstiviestejä eron yhteydessä. Pahimman kriisin aikaan kannattaa sulkea koko toiminto operaattorilta.
Elin avioeron jälkeen monta vuotta ilman koko toimintoa enkä nykyään välitä koko jutusta.

Tykkään kirjoittamisesta. Kirjoitin myös kirjeitä ja päiväkirjaa.

Ellien Kristallipallopalstalla on mielenkiintoinen viestiketjua avioliitosta, joka on pystyynkuollut. Ap. hakee näkökulmaa eron hakemiseen.

Nimimerkki Heikkiherra on oikeassa. Pääset melko pienillä murheilla, kun et ole sitoutunut suhteeseen ja elät omassa asunnossa.

Sydänsuruista toivut vähitellen ja kasvat henkisesti ihmisenä.

Ehkä joku päivä huomaat olevasi minun ikäpolvea ja siirryt Ellit 50+ ratkiriemukkaaseen seuraan. Osallistuin tuolla palstalla mm. Merja Vanhanen keskusteluun.
Toimittajan mielestä Merja on ikäistään nuoremman näköinen. Viisaiden Ellien mielestä tukka hapsottaa ja naama on paksu. Makuja ja mielipiteitä on monia.

Netissä on paljon hauskempi vaihtaa mielipiteitä kuin elävässä elämässä. Netti soittaa taustalla Radio Helsingista jotain svengaavaa biisiä.

Nyt lyön kiinni tämän viimeisiä vetelevän tietokoneen, syön ja hieman laittaudun stadikuntoon.

Osta tinaa ja skoolaa entistä paremmalle uudelle vuodelle. Kaikki miehet ovat yhtä hyviä, mutta minun exä eli Tuhna Pappa on aina maailman paras.

En ikinä ole analysoinut Ellien palstoilla hänen habitusta. Miksi niin tekisin.
Olen maailman onnellisin nainen. Hylätty, jätetty, ruma, vanha ja eihaluttava kaikilla mausteilla. Sitten taas täydellinen ja mitä sitä olikaan. En minää enää muista. Erosta on jo yli 8 vuotta aikaa. Lähes yhtä kauan kuin Dianan kuolemasta.

Sinulle olisi viisainta kun painaisit delete-näppäintä enterin sijaan, Kuka jaksaa lukea ja ketä nuo narsistiset paljastukset kiinnostavat?


Ap:lle sanoisin, että rakastuit väärään ihmiseen, sitä sattuu.

 
(just joo sanoi:) Ap:lle sanoisin, että rakastuit väärään ihmiseen, sitä sattuu.

Tätä olen ajatellut paljon, joten pakko vielä vähän hämmentä tätä asiaa... Jos pystyisin vain toteamaan näin, olisin varmaan pidemmällä tässä haavojen parantelussa. Mutta. Mikä on "väärä ihminen"? Väärä minulle vai väärä kokonaan?

Vaihtoehto 1: Väärä minulle. Tietenkään kukaan ei ole täydellinen, jokaisessa on vikoja. Ja olen monesti miettinyt, että olisiko pitänyt itsellä joustaa vielä enemmän siinä ja siinä asiassa jne. Mutta ihan vaikka tiedän monia vikoja itsessäni, voin kyllä aika vilpittömin mielin sanoa, että en usko että nimenomaan minun tekemiseni olisivat aiheuttaneet suhteen päättymisen. Aika varmasti tiedän myös, että hän rakasti minua yhtä paljon kuin minä häntä. Hän otti ensin puheeksi rakastamiset, alkoi kutsua tyttöystäväksi ja halusi esitellä kaikille sukulaisilleen. Ja nämä sukulaiset olivat tietysti aivan innoissaan, sillä olin 10 vuoteen ensimmäinen nainen, jonka hän toi mukanaan... Useat kerrat puhuttiin siitä, että miten voi yht'äkkiä kaikki tuntua Niin Oikealta. Kumpikaan ei etsinyt suhdetta, mutta heti kun aloimme ensi kertaa jutella, kaikki loksahti täydellisesti kohdalleen. Tietysti oli paljon ongelmia juuri kompromissien tekemisessä, jotenkin tuntui että hän halusi minut vain silloin kuin hänelle itselleen sopi. Ja halusi vain ne hyvät hetket, ei vaikeuksia ollenkaan - ja eihän elämä mene niin. Viimeiset pari päivää hän yritti haastaa riitaa aiheesta kuin aiheesta ja oli minulle ihan vilpittömän ilkeäkin, mutta en lähtenyt siihen mukaan olenkaan. Sanoinkin silloin, että yritätkö saada mut jättämään sinut, ei onnistu. Ja sitten hän oli yht'äkkiä kerännyt omat tavaransa, häipynyt eikä siis sen jälkeen ole vastannut viesteihin tai puheluihin...

Tai se vaihtoehto 2: väärä kokonaan, kenelle tahansa. Hän itse tuntui ajattelevan näin. Se tarkoittaisi, että hän ei ikinä olisi kenenkään kanssa, mikä olisi minun mielestäni surullista. Hänellä on hillitön kaverilegioona ja suku ympärillään ja jotenkin tuntuu, että häntä melkein palvotaan. Hän oli tosi ihana sisaruksilleen ja niiden lapsille, miksi hän ei sitten pystyisi olemaan yhtä ihana kumppanilleen? Voiko joku HALUTA olla onneton? Hän kerran totesi, että rakastaminen ei sovi hänelle, koska hänen luovuutensa tulee ahdistuksesta.

Enkö sitten olisikin ollut juuri oikea? Ihminen, joka olisi ollut valmis rakastamaan tätä ihmistä virheineen kaikkineen...

Huih, taas oksensin tätä tekstiä tähän. Pahoittelut teille, jotka jouduitte lukemaan :)

 
Alkuperäinen kirjoittaja deborah:
vaihtoehto 2: väärä kokonaan, kenelle tahansa. Hän itse tuntui ajattelevan näin. Se tarkoittaisi, että hän ei ikinä olisi kenenkään kanssa, mikä olisi minun mielestäni surullista.
Mä en millään jaksa enkä halua uskoa ettei kelleen olisi sitä Oikeaa olemassa... nimim. Ikuinen optimisti
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kultahippu1:
Alkuperäinen kirjoittaja deborah:
vaihtoehto 2: väärä kokonaan, kenelle tahansa. Hän itse tuntui ajattelevan näin. Se tarkoittaisi, että hän ei ikinä olisi kenenkään kanssa, mikä olisi minun mielestäni surullista.
Mä en millään jaksa enkä halua uskoa ettei kelleen olisi sitä Oikeaa olemassa... nimim. Ikuinen optimisti

Jos ei löydy oikeaa, täytyy ottaa sopiva...jos saa.
 
Mikä sä olet sanomaan toiselle mitä hänen pitää elämältään haluta? Jos hän haluaa elämänsä ilman sua, niin se vapaus hänelle. On tietysti ikävää että hän on näitä jotka eivät suostu asioista puhumaan, mutta ymmärrän häntä koska itsekin olen sellainen. Jos jotain päätän, turhaan enää keskustelen tai sovittelen, ohi mikä ohi. Lakkaa kiusaamasta tätä henkilöä koska se voi olla hyvin ahdistavaa hänestä, soittaa kyllä sulle jos haluaa. Toinen mikä häiritsee niin on tuo naisellinen harhakuvitelma että luulet tietäneesi mitä hän ajattelee tai haluaa.. Eihän kukaan voi asua toisen pään sisällä ja tietää asioita. Jos hän todella rakasti sua niin kysyn vaan miksi hän on poissa eikä vastaa?
 
Ehkä tämä mies on väärä kaikille naisille. Ehkä hän ahdistuu, kun suhteesta tulee läheinen ja hän kokee liikaa vaatimuksia. Ehkä häneltä puuttuu empatiakyky. Ainakin hän on pelkuri, kun ei voi vastata ratkaisustaan kasvotusten. Epäreilu. Hän ei ole rakkautesi arvoinen. Hän kohteli sinua tosi huonosti ja jätti ruikuttamaan peräänsä, kun ei voi kertoa totuutta tunteistaan. Sinulla ei ole oikein työkaluja erolle. Myöhemmin huomaat, kun olet tavannut rakastavamman ihmisen, hänen puutteensa ja ihmettelet mitä kummaa näit siinä miehessä.
 
Oli vielä pakko vastata tähän. Olen aina ollut sitoutumiskammoinen ja melko Varovaisesti aloitan suhteeni. Jos ajattelisin ap:n kaltaisen ihmisen itselleni olisin varmaan juossut pakoon. Seurustelin nykyisen mieheni kanssa kolme vuotta ennen kuin muutin hänen kanssaan yhteen, sittenkin pienen uhkailun jälkeen. Ap.n mies yritti keskustella vaikkakin ivaamalla, mutta ap löi hänelle kapulat suuhun toteamalla että "yritätkö saada mut jättämään sut, ei onnistu". Mies vastasi siihen häipymällä. Joidenkin ihmisten on vaan helpompi lähteä ja häipyä, kuin jäädä puhutuksi ympäri. Toinen oli tuo tunne aloittajasta, että hän laittaa sanoja toisen suuhun. Itselle tuli olo että mies on yrittänyt puhua jo aikaisemmin, mutta aloittaja ei vaan ole kuunnellut. Olen kokenut suhteita ja miehiä jotka roikkuvat kiinni ja kuvittelivat tietävänsä mitä halusin, ahdistavaa.
 
Veitpä sanat suustani! Kokemusta mulla hieman saman tyyppisestä tyypistä ja olen pitkälti samaa mieltä kanssasi...
Mutta ap:n tunteet ymmärrän myös, sellaista kun ei vaan voi tajuta ja suru ja pettymys on suuri siinä vaiheessa kun vähänkin alkaa tajuta että kesää ei tuu, ei vaikka päällään seisois.
 
Olen itsekkin rakastunut täysin järjettömästi pari kertaa, suhteet loppuivat lyhyeen. Senkin aikaa kestivät varmaan ihan vaan siksi että mies ottaa mielellään kun tyrkytetään. Jälkeenpäin olen sitä mieltä että itseäni ajoi järjettömään käytökseen näissä suhteissa juuri se että sitä yrittää hakea vastakaikua ja etsiä toisesta merkkejä siitä että tämä tuntisi samoin kuin itse, olisi myös aivan hulluna. No juu, näitä sattuu varmaan kaikille, ja suhteen loppuessa kärsimys on kovaa koska se on omalta puolelta ollut niin intensiivistä. No, eihän kyse ole ollut edes rakkaudesta vaan yksipuolisesta mielenhäiriöstä:)Kannattaa hyväksyä jo tapahtunut ja ottaa opiksi ja sellaiseksi nämä on varmaan tarkoitettukkin. Parin vuoden päästä katselet taaksepäin ja ihmettelet että mikä sinuun silloin oikein meni.
 

Similar threads

Yhteistyössä