tule, rakkaus, mene

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mies vailla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mies vailla

Vieras
Meillä on vaimoni kanssa hieno ihmissuhde, henkisesti olemme hyvin toisiamme tukevia, nautimme lapsistamme, perhe-elämästämme, meillä on hyviä keskusteluja eri asioista ja yhdessä viihtyvät ajatusmaailmat. Vaimo on älykäs ja viehättävän näköinen. Monta asiaa on erittäin hyvin.

Paitsi ei juuri yhtään siltä osin, mitä parisuhteeseen tulee.

Parisuhdepuoli tökkii, ja kaikkinainen mieheyden ja naiseuden yhteiselo sekä tietenkin seksi. Mikään platoninen ystävyyssuhde tämä ei henkisestä painotuksestaan huolimatta ei ole, mikä tekee tilanteesta melkein vaikeamman, kun pitäisi löytää uusia keinoja yrittää ja päästä eteenpäin.

Minä haluaisin romantiikkaa; rakastamisen luontevaa ilmaisemista sanoin ja hellyydenosoituksin päivittäin; pitkiä rakasteluhetkiä, kahden vartalon aikuista leikkiä tuoksuine ja kosketuksineen; keskustella suhteestamme ja etenkin nyt vaikeina aikoina siitä, miten voisimme piristää ja korjata parisuhdettamme elinvoimaisemmaksi. Niin, muistutettakoon, että minä olen sitten se mies...

Vaimoon ei romanttinen tunnelma kynttilänvalossa lasten nukkuessa tunnu tekevän useinkaan vaikutusta; "oot rakas" kuuluu onneksi sentään vielä joskus, mutta halauksien ja suukkojen muodossa rakkaudenosoituksia saa käytännössä ruinata (mistä ei tule hyvä mieli, ja mitä teenkin vain sen verran kuin kehtaan); seksiä on harvoin ja silloinkin suurin tarve tuntuu koskevan mekaanista, etäistä panoa, eikä kokonaisvaltaista nautiskelevaa rakastelua hyväilyineen ja eroottisine vireineen (joiden yhteydessä sitten niitä panoja :-); suhteesta ei saisi keskustella, kun se kuulemma vaan turhauttaa eikä vatvominen auta mihinkään; suhteen korjaamisehdotukset (keskustelu, terapia tai edes parisuhdekirjat...) ovat niin ikään pakkopullaa. Niin, muistutettakoon, että hän on sitten se nainen...

Nämä asiat ovat olleet aiempina vuosina selvästi paremminkin, joskin jotain tällaista olisi saattanut aavistella jo alussa. Eroakin haimme hädissämme(?), vaan lopullinen hakemus on toistaiseksi jäänyt lähettämättä, myös häneltä. En itse sitä haluaisi ennenkuin kaikkea mahdollista on yritetty, kun tässä ihmisessä on tavattoman paljon elämänkumppaniainesta melkein kaiken muun kuin tämän parisuhteen osalta. (Jos se nyt yhtään kuulostaa uskottavalta tuon yllä olevan valituksen jälkeen...)

Voisin siis päätellä, että vaikutan itse kaipaavan paljon sellaista, minkä olen aina olettanut olevan naisille tärkeämpää kuin miehille. Meillä minä tunnun olevan enemmän nainen kuin miehen pitäisi ja toisinpäin. Minä vaan haluaisin toteuttaa enemmän miehenä olemista kuin tässä tilanteessa on mahdollista. Se on hankalaa, koska kaipaisin enemmän arvostusta, enemmän sitä, että kelpaisin juuri tällaisena kuin olen ja enemmän luottamusta, että ihan varmasti yritän aina parhaani perheen ja elämämme eteen. Nyt on vähän voimat lopussa ja itseluottamus jossain lomalla, kunhan olen vaan :-/ Vastavuoroisesti en ole saanut vaimosta irti -- kokeilemalla tai kysymällä -- että mitä hän kaipaisi ja että mitä häneltä puuttuu.

Tiedän, että jos solmii ihmissuhteita, niin ei sitten pitäisi ihmetellä, kun ne sitten ovat solmussa, mutta kun... Mitähän tuolle nyt tekis?
 
Niin, turhauttavaa...Tiedän tilanteen, kuten varmaan hyvin moni (yleisemmin) muukin nainen.

Olen miettinyt näitä tunteiden ilmaisemisasioita paljon elettyäni itse vuosikymmeniä parisuhteessa. Olen tullut siihen tulokseen että joillain ihmisilä on suuria ongelmia oman tunne-elämänsä kanssa, eivätkä kaikki ongelmat ole esim. lapsuuden traumojen aiheuttamia tms. Voi olla niinkin että osa ihmisistä on vain niin paljon tunneköyhempiä siis kyvyttömiä tuntemaan tunteita että siihen ei mikään "vääntäminen" auta. Sosiaalisesti ja älyllisesti he usein ovat täysin tavallisia. Tällaisia oireyhtymiä on viimevuosina diagnosoitu useitakin, ensimmäiseksi tulee mieleen asperger-syndrooma. Jos et ole sellaisesta kuullut löytyy tuolla hakusanalla paljon tietoa ko.aiheesta. Jos kumppani tai läheinen ihminen tästä oireyhtymästä kärsii on hän tavallaan syyntakeeton tunnekyvyttömyyteen, joskin tunteita voidaan opettaa mikäli opetus aloitetaan lapsen ollessa pieni. Asperger on kuitenkin diagnosoitu vasta noin kymmenen vuotta sitten, joten meidän aikuisten joukossa on paljon henkilöitä jotka ovat eläneet elämänsä täysin tietämättä omasta erilaisuudestaan, osa siitä kärsien, osa ei, mutta yleensä läheiset ihmiset ovat he jotka kärsivät eniten.

Tämä oli yksi näkökanta. Toki teidän tapauksessanne voi olla kyse hyvin monesta muustakin, valitettavan usein siitä että toinen osapuoli ei nk. rakasta, mutta ei sitä syystä tai toisesta sano vaan elää sitten suhteessa vähän kuin suorittaen velvollisuutta. Tällaiset jaksot voivat tietysti olla ohimeneviä, ja toivottavasti teidän tapauksessanne ovatkin.

Toivotan teille onnea elämäänne ja avarakatseisuutta asian suhteen. Syyt eivät todellakaan aina ole itsessä kuten tällaisissa tilanteissa helposti tlee ajatelleeksi.

 
Hmm..

Usein on myös niin ettei me ihmiset arvosteta , tarvita tai haluta samanlaisia asioita. Kaikille ei ole hellyys tai seksi tai keskustelut tärkeitä ja silti he voivat kokea olevansa onnellisia.

Itse kun lähdin uuteen suhteeseen ,18 vuoden ensimmäisen liiton jälkeen, kerroin jo etukäteen että olen sitten hellyyden orja ja onneksi tämä uusi kumppani oli hellyyden orja hänkin. Nyt olemme olleet yhdessä kaksi vuotta ja joka ikinen päivä tätä hellyyttä viljelemme.. halauksin, suukotelleen ja tietty kertoen että rakastamme mutta seksipuoli on hieman hiipunut. Syy varmaan se että meillä on uusi jäsen perheessä vauveli 4kk ja illat tahtoo sitten olla kovin väsynyt mutta hellyyttä se ei ainakaan ole vienyt, päinvastoin.

Sinulle sanoisin että ainoa keino virvoittaa suhdetta on keskustelu asiasta... puhu puhu ja puhu... Anna merkki siitä että nuo asiat joista kerroit on sinulle hyvin tärkeitä. Se voi auttaa naistasi ymmärtämään sinua enemmän ja miettimään myös häntä itseään, mitkä asiat taas hänelle ovat tärkeitä.

Keskustelut asiasta useimmiten auttaa mutta ei aina... Valitettavasti.. mutta onnea sinulle hellyyden metsästykseen ja avaimen siihen löydät kyllä itse, tavalla tai toisella se avain pitää vaan kaivaa jostain, hymy... Kaikkea hyvää sinulle!
 
Itse teen töitä myös aspergerinsyndroomaa sairastavien kanssa ja vaikka tuota ongelmaa on monella diagnosoimattomana voin sanoa, että silti se ei jää yleensä muilta ihmisiltä tavalla tai toisella huomaamatta. Yleensä se aiheuttaa jo lapsuudesta asti monenlaista ongelmaa erityisesti ihmissuhteissa ja muussa kanssa käymisessä ja monet asiat kasaantuvat kuin lumipallona joka vierii lumimäkeä alas.
Lievimpänäkin voi melkein olla varma, että läheiset ihmiset ja ehkä ulkopuolisetkin ovat jo ennen diagnoosia pitäneet henkilöä jotenkin "outona" ja aavistelleet jonkin olevan vinossa. Ongelmia olisi luultavasti muissakin asioissa kuin parisuhteen hellyydessä.

Mutta, itse alkuperäiseltä kysyisin, että minkä ikäisiä lapsenne ovat?
Monessa perheessähän pienten lasten aikana parisuhde laitetaan hetkesi "hyllylle" ja sitä hoidetaan vain sen verran, että se juuri pysyy hengissä. Tämä tietenkään ei ole kovin kiva vaihtoehto, mutta joskus ehkä se ainoa. Väsymys, stressi, masennus jne on asioita jotka kuuluu usein pikkulapsi perheeseen.
Parisuhteen "hyllylle nosto" ei aina ole huonoin vaihtoehtokaan jos vain kumpikin tajuaa tilanteen ja on valmis tekemään sen saman päämäärän vuoksi. On myös tajuttava tilanteen olevan väliaikaista. Yhteinen päämäärä on tietenkin saada lapset isommiksi ja vanhemmille voimia takaisin. Tämä pitäisi olla yhdessä sovittu/ymmärretty uhraus pienten lasten eteen. Aina voimia ei riitä arjen pyöritykseen ja täydelliseen parisuhteeseen.

Itse voin kertoa omasta kokemuksesta, että kun päivän tyydyttää toisten tarpeita. Lohduttaa itkeviä lapsia, syöttää, hoitaa, siivoaa, tekee ruokaa, auttaa läksyissä jne. illalla miehen seksi ehdotukset tuntuu taas uudelta vaatimukselta "tyydytä minunkin tarpeet" ja juuri kun on saanut muksut nukkumaan ja vois istuu alas tai vaan NUKKUA. Itse en väsyneenä nauti seksistä, en vaikka miten yrittäisin. Kynttilöistä sun muistakaan ei ole iloa jos torkahtelee pöytään ja aivot jumittaa väsymyksestä. Olen romanttinen ihminen ja pidän seksistä, mutta en sillon kun olen fyysisesti väsynyt. Myös stressi ja alakuloisuus tekee minulle saman asian.
Meilläkin mies on valitellut pitkien seksi hetkien ja hellittelyiden perään ja välillä koitan niitä toteuttaakin. silti usein kaikkein täydellisintä on se kun saa illalla laittaa hiljaisuudessa pään tyynyyn ja tietää, että nyt saa nukahtaa tai illalla venyttää itsensä sohvalle lepuuttamaan kipeää selkää karkkipussin ja hömppäsarjan kanssa. Täydellisintä ehkä jos saisi tehdä sen vielä ihan yksin.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.03.2006 klo 12:31 Äitikkä kirjoitti:
Aina voimia ei riitä arjen pyöritykseen ja täydelliseen parisuhteeseen.

Itse voin kertoa omasta kokemuksesta, että kun päivän tyydyttää toisten tarpeita. Lohduttaa itkeviä lapsia, syöttää, hoitaa, siivoaa, tekee ruokaa, auttaa läksyissä jne. illalla miehen seksi ehdotukset tuntuu taas uudelta vaatimukselta "tyydytä minunkin tarpeet" ja juuri kun on saanut muksut nukkumaan ja vois istuu alas tai vaan NUKKUA. Itse en väsyneenä nauti seksistä, en vaikka miten yrittäisin. Kynttilöistä sun muistakaan ei ole iloa jos torkahtelee pöytään ja aivot jumittaa väsymyksestä. Olen romanttinen ihminen ja pidän seksistä, mutta en sillon kun olen fyysisesti väsynyt. Myös stressi ja alakuloisuus tekee minulle saman asian.
Meilläkin mies on valitellut pitkien seksi hetkien ja hellittelyiden perään ja välillä koitan niitä toteuttaakin. silti usein kaikkein täydellisintä on se kun saa illalla laittaa hiljaisuudessa pään tyynyyn ja tietää, että nyt saa nukahtaa tai illalla venyttää itsensä sohvalle lepuuttamaan kipeää selkää karkkipussin ja hömppäsarjan kanssa. Täydellisintä ehkä jos saisi tehdä sen vielä ihan yksin.

Niinpä, olen aivan samaa mieltä...lasten tarpeiden tyydyttäminen vie kyllä totaalisesti mehut...ja jos nukkuu siihen päälle yöt huonosti tms. niin mullakin on iltaisin niin sisäänpäin kääntynyt olo etten jaksa edes puhua saatikka kuunnella....eikä se ole mitään henkilökohtaista.
Tosin, jos suhteen tilasta ja omista toiveista ei saa edes puhua, niin ...noh...silloin se vaan tarkoittaa että puhuttavaa olisi!
Jos vaimollasi on tunne, ettei ne keskustelut johda mihinkään....?
Tai noh, turha pohtia mitä hän ajattelee...koettakaa saada keskusteluyhteys..vaikka kipeää tekisikin.
 
Muutama vinkki tilanteeseen; siis oikeesti, jos vaimo on väsynyt, ei kynttilät eikä muut sytytä.. hän tarvii lepoa! sit toinen juttu lapsiperheissä ja erityisesti pienten lasten kanssa kannattaa pois sulkea synnytyksen jälkeinen masennus. se on seikka joka tekee tuhoa monissa parisuhteissa. ja ihanastakin vaimosta voi tulla hirviö.

Sit sä ite tarvit kans voimaa jostain.. Huolehdi omasta jaksamisesta. Harratukset ja muut terveet virikkeet.. Ja usko et jos panttaat välillä seksihalujasi ja pidättäydyt, voi niitä alotteita tulla toiseltakin puolelta ihan yllättäen.

Ja sit yleensä ottaen naisille/ miehille vaan, et menkää mukaan vaan jos toinen esittää et nyt haluttais, vaik ite ois vähän väsynyt tai jotain.. ihmeesti sitä syttyy ku antaa vaan mennä vaik ei niin aina jaksaskaan. SIIS oikeesti mun mielestä mies ja nainen on just sitäkin varten toisille tarkoitettu et sillonku panettaa ni pannaan.. Ei ihminen mikään kone oo ja on jaksoja varmasti jokaisessa parisuhteessa et haluja ei oo, mut yleensä ottaen niitä on! meillä ainakin ymmärretään näin.. kyllä seksi yhden päänsäryn voittaa!

Ja sit sulle alkup, et ei ero oo mikään ratkaisu! monissa tilanteissa se voi olla hyväksikin, mut yleensä otten siitä ei oo hyötyä! siis ihmisten vaan täytyy muuttua ja hioutua toista varten!! Ongelmallisia tilanteita tulee JOKAISEN PARISUHTEESSA VARMASTI ja halu selvitä niistä yhdessä on a ja o. ei rakkaus sammu!! puhukaa! mahtavaa et vaimosi sanoo rakastavansa! eikö se oo jo jotain!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.03.2006 klo 00:47 mies vailla kirjoitti:
Meillä on vaimoni kanssa hieno ihmissuhde, henkisesti olemme hyvin toisiamme tukevia, nautimme lapsistamme, perhe-elämästämme, meillä on hyviä keskusteluja eri asioista ja yhdessä viihtyvät ajatusmaailmat. Vaimo on älykäs ja viehättävän näköinen. Monta asiaa on erittäin hyvin.

Paitsi ei juuri yhtään siltä osin, mitä parisuhteeseen tulee.

Parisuhdepuoli tökkii, ja kaikkinainen mieheyden ja naiseuden yhteiselo sekä tietenkin seksi. Mikään platoninen ystävyyssuhde tämä ei henkisestä painotuksestaan huolimatta ei ole, mikä tekee tilanteesta melkein vaikeamman, kun pitäisi löytää uusia keinoja yrittää ja päästä eteenpäin.

Minä haluaisin romantiikkaa; rakastamisen luontevaa ilmaisemista sanoin ja hellyydenosoituksin päivittäin; pitkiä rakasteluhetkiä, kahden vartalon aikuista leikkiä tuoksuine ja kosketuksineen; keskustella suhteestamme ja etenkin nyt vaikeina aikoina siitä, miten voisimme piristää ja korjata parisuhdettamme elinvoimaisemmaksi. Niin, muistutettakoon, että minä olen sitten se mies...

Vaimoon ei romanttinen tunnelma kynttilänvalossa lasten nukkuessa tunnu tekevän useinkaan vaikutusta; "oot rakas" kuuluu onneksi sentään vielä joskus, mutta halauksien ja suukkojen muodossa rakkaudenosoituksia saa käytännössä ruinata (mistä ei tule hyvä mieli, ja mitä teenkin vain sen verran kuin kehtaan); seksiä on harvoin ja silloinkin suurin tarve tuntuu koskevan mekaanista, etäistä panoa, eikä kokonaisvaltaista nautiskelevaa rakastelua hyväilyineen ja eroottisine vireineen (joiden yhteydessä sitten niitä panoja :-); suhteesta ei saisi keskustella, kun se kuulemma vaan turhauttaa eikä vatvominen auta mihinkään; suhteen korjaamisehdotukset (keskustelu, terapia tai edes parisuhdekirjat...) ovat niin ikään pakkopullaa. Niin, muistutettakoon, että hän on sitten se nainen...

Nämä asiat ovat olleet aiempina vuosina selvästi paremminkin, joskin jotain tällaista olisi saattanut aavistella jo alussa. Eroakin haimme hädissämme(?), vaan lopullinen hakemus on toistaiseksi jäänyt lähettämättä, myös häneltä. En itse sitä haluaisi ennenkuin kaikkea mahdollista on yritetty, kun tässä ihmisessä on tavattoman paljon elämänkumppaniainesta melkein kaiken muun kuin tämän parisuhteen osalta. (Jos se nyt yhtään kuulostaa uskottavalta tuon yllä olevan valituksen jälkeen...)

Voisin siis päätellä, että vaikutan itse kaipaavan paljon sellaista, minkä olen aina olettanut olevan naisille tärkeämpää kuin miehille. Meillä minä tunnun olevan enemmän nainen kuin miehen pitäisi ja toisinpäin. Minä vaan haluaisin toteuttaa enemmän miehenä olemista kuin tässä tilanteessa on mahdollista. Se on hankalaa, koska kaipaisin enemmän arvostusta, enemmän sitä, että kelpaisin juuri tällaisena kuin olen ja enemmän luottamusta, että ihan varmasti yritän aina parhaani perheen ja elämämme eteen. Nyt on vähän voimat lopussa ja itseluottamus jossain lomalla, kunhan olen vaan :-/ Vastavuoroisesti en ole saanut vaimosta irti -- kokeilemalla tai kysymällä -- että mitä hän kaipaisi ja että mitä häneltä puuttuu.

Tiedän, että jos solmii ihmissuhteita, niin ei sitten pitäisi ihmetellä, kun ne sitten ovat solmussa, mutta kun... Mitähän tuolle nyt tekis?


Hei mies vailla!
Meillä nuo osat on päinvastoin kun sinulla.. Mä kaipaisin hellyyttä yms. kahdenkeskistä aikaa. Parisuhde solmussa eikä myöskään mitkään konstit auta. Kun lapsi syntyi erottiin ja nyt ollaan palattu yhteen mutta ei mitenkään ruusuisesti mee. Keskustelut auttaa vähän aikaa.. mutta taas se palaa ennalleen.. niin.. mitäköhän tulle tosiaan nyt sitten tekisi?
 
vielä kun luin ton juttus tuli mieleen et sä taidat etsiä täydellistä naista! sellaista ei ole olemassakaan!! tyydy siihen mitä sinulla on ja tee siitä naisesta ja parisuhteesta hyvä niillä aineksilla joita on käytettävissä! kaikki naisetkaan eivät halua keskustella, varsinkaan aina. Unohda se keskustelu joksikin aikaa! Älä haaveile koko ajan jostain paremmasta!
siis mietippä et jos ihminen on 10. sillä on 5 hyvää ja 5 huonoa puolta. mitä ne on? entä miten sulla? samoin: 5 hyvää ja 5 huonoa.. näin se on kaikilla. jokasisessa jotain hyvää ja huonoa.. toisilla vaan huonot näkyy niin älyttömän hyvin ja silloin niitä hyviä ei aina edes tiedä olevan olemassakaan! mut mietippä asiaa ja pistä jääkaapin seinälle vaik ne hyvät puolet vaimostas! voi olla et saat illalla palkankorotuksen! =) tsemppiä!
 
Alkuperäiselle miehelle - hei, onko vaimosi aina ollut samantyylinen vai joskus sujunut parisuhdeleikit? Ilmeisesti kun vihillekin veit :)

Kysele vaimolta, miten olet mielestäsi muuttunut alkuajoista ja miten hän on mielestään muuttunut - miksi asiat eivät ole samoin, mikä vaivaa, mitä voit tehdä niiden parantamiseksi.

En näe että sä etsisit täydellistä naista niinkuin tuossa joku väitti, uskon että etsit omaa tuttua vaimoasi pidättyvän kuoren alta. Onko näin?
 
Mä myönnän etten jaksanut lukea kaikkia viestejä. Mutta mulla ei auta itsellä puhuminen. Koska jotenkin pitäisi vastata niin nopeasti, eikä oikein ehdi ajatella mitä sanoo ja sitten turhaudun.

Siks meillä kirjoitetaan. Yleensä meillä on kaikkia söpöjä viestejä jääkaapin ovessa, naurettavan kuullosta. Mutta on ihana lukea kun toinen muistuttaa rakastavansa. Tulee hyvä mieli, ja on lasten kannalta hyvä ja rauhoittava asia että ne tietää että vanhemmat rakastaa toisiaan. Tai luulisin sen tuovan turvaa (mulla vasta maha-asukki).

Sitten kirjoitetaan kirjeitä. siinä saa miettiä ihan rauhassa omia ajatuksia ja tunnelmia. Ja on helpompi vastata kun ei toinen odota vastausta vieressä.

Sain juuri kirjeen jossa mies kertoin mihin minussa rakastui. Eihän siinä voinut olla miettimättä ja muistelematta itsekkin asiaa. Ja ne samat asiat sieltä löytyy edelleen.

Jaksamisia sulle!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.03.2006 klo 13:59 onnellinen kirjoitti:
Ja sit sulle alkup, et ei ero oo mikään ratkaisu! monissa tilanteissa se voi olla hyväksikin, mut yleensä otten siitä ei oo hyötyä! siis ihmisten vaan täytyy muuttua ja hioutua toista varten!! Ongelmallisia tilanteita tulee JOKAISEN PARISUHTEESSA VARMASTI ja halu selvitä niistä yhdessä on a ja o. ei rakkaus sammu!! puhukaa! mahtavaa et vaimosi sanoo rakastavansa! eikö se oo jo jotain!

Jäi onnellisen tekstistä jotenkin tuo loppukohta kaihertamaan. että ihmisen täytyis MUUTTUA toista varten. Toi "hioutua" sana oli aika hyvä, mutta varsinainen muuttuminen toisen ihmisen halujen mukaiseksi on mun mielestä kaikkea muuta kuin onnellisen ja tasapainoisen parisuhteen perusta. Jokaisella ihmisellä on oikeus elää elämänsä sellaisena kuin on, ei toisen vaatimusten mukaisena. Ja toi kohta kans ettei rakkaus sammu. Kyllä se voi sammua. Elämän tilanteet muuttuu, ihmiset vanhetessaan muuttuvat. Voi myös olla, että mies/vaimo, joka joskus aiemmin oli se ainoa ja oikea (tai tuntui siltä) ei enää vuosien päästä vain kertakaikkiaan olekaan se oikea. Varmaan tämä kommentti nostaa joillakuilla hiuskarvat pystyyn, mutta uskon, että näin on. Jotkut meistä ovat onnellisia ja löytävät heti sen ainoan oikeansa. Voisiko olla mahdollista, että toisilla meistä onkin useampia "oikeita" elämän varrella. Mutta, tämä mun sepustus nyt ei varmaan hirveästi liittynyt "tule,rakkaus, mene" kirjoitukseen...
 
Liian tutulta sinun kirjoituksesi kuulosti.

Meillä vain osat toisinpäin. Minulla ei ole mitään ikävää sanottavaa miehestäni, voin vain kehua häntä kaikin puolin. Tiedän olevani hänelle kaikki kaikessa ja arvostan kaikkea mitä hän meidän eteen tekee päivittäin. Meillä on hauskaa keskenämme ja huumoria viljelemme paljon, olemme kaikin puolin samalla viivalla.

Mutta, läheisyyttä ja hellyyttä ei ole ,ja seksiä hyvin harvoin. En muista milloin minua olisi viimeksi pidelty sylissä, paijailtu tai suukoteltu. Puhuminen ei ole toistaiseksi asiaa muuksi muuttanut ja uskonkin, että aisat juontavat juurensa hänen lapsuudestaan. Tälläisen kertominen hänelle loukkaisi häntä syvästi enkä sitä tahdo.

En usko kenenkään meidät tuntevan arvaavan millaisessa yksinäisyydessä sitä elää..En pidä myöskään hellyyden kipeyttäni riittäväksi syyksi eroon. Sitä vaan ihmettelee kuinka näin pääsi käymään etenkin kun muistelee alkuaikojamme. Olen nytkin joutunut painostamaan miestäni lähtemään yhteiselle lomalle, jotta voisimme olla kahdestaan ja nauttia toisistamme. Voi olla, että loma siirtyy..
 
Omassa liitossani asiat juuri toisinpäin. Kaipaan rinnalleni aikuisen ihmisen läheisyyttä.Sylikkäin oloa ja vahvaa rutistusta.Sitä olkapäätä johon nojata ,kun kaikki tuntuu kaatuvan.
Sitä ei löydy eikä tule löytymään.
Seksiä suhteessa on vain kerran tai kaksi kuukaudessa.Se on aivan mekaaninen pano.
Oletko varma ettei vaimosi ole rakastunut/ihastunut toiseen?Tai hänellä on suhde esim työpaikalla?
Meillä on ollut useita juttuja, silloin ei ole saannut mitään yhteyttä toiseen. Hän on täysin poissaoleva ja välttää kaikkea kosketusta ja tietenkin myös rakstelua.
Vaikka vaimosi muuta väittää ilman puhumista ei solmu aukea.

 
Ap:lle. Itse olen nainen, ja kun noita lapsia on kolme eri ikäistä (1-12v), yhteisen ajan etsiminen on välillä vaikeaa. Kun olis kiva rakastella vaikka keskellä päivääkin:) Nyt ollaan keksitty, että lapset pitää aika ajoin viedä hoitoon muualle. Silloin voin naisena olla varma, että keskeytyksiä ei tule!

Kokeilkaa omassa parisuhteessanne samanlaista. Toivottavasti toimii. Ja se tuntuu kivalta, kun mies joskus hommaa lapsille hoitopaikan tai hoitajan kotiin yms käytännön järjestelyt. Silloin siitä todella nauttii!
 
Moi. Kiitos kaikille monista vastauksista, niitä oli
oikein mukava lukea. Kirjoitan vielä lisää, jos
vaikka saisin selvennettyä muutaman ajatuksen samalla
itsellenikin. Kommentoin tässä esille tulleita
ajatuksia.

Aluksi, aspergerin syndrooma ei ole tullut mieleeni.
Herkkänäkin ihmisenä rouvalla kyllä on ollut (ja on)
todistettavasti tunteita, ne eivät vaan tällä
hetkellä kohdistu kovin keskittyneesti minuun. Tuota
"nk. ei rakasta" -vaihtoehtoa olen pohtinut, jopa
yhdessäkin jonkun kerran, mutta jos ei tulta niin
ainakin jonkinlaista savuhaikuraa on kuitenkin vielä
havaittavissa. Pelkästä velvollisuudesta kyseinen
nainen ei takuulla tekisi mitään, mikä on tässä
tilanteessa, joskin epäintuitiivisesti, pelkästään
hyväksi :-)

Mitä tulee alkuvaiheeseen, niin rouva ei ole kai
koskaan ollut hellyysihminen sillä tavalla kuin minä,
mutta toimeen on kuitenkin sillä saralla tultu --
hellyyttä ON ollut, nyt ei ole. Kyllä voi sanoa, että
minä etsin häntä, jonka aiemmin tunsin.

On kiva kuulla, että niin moni muukin oli sitä
mieltä, että puhumisella asia todennäköisesti lähtisi
eteenpäin. Itsekin olen oppinut luottamaan
puhumiseen, ja sain vastauksistanne myös lisää
vahvistusta sen suhteen. Voisi sen vaan
helpommaksikin tehdä... Pidän myös kirjoittamisesta
(kuten arvoisa lukija huomannee), joskin tässä
tapauksessa uskoisin sen auttavan lähinnä siihen,
että saan omat olotilani ja tuntemukseni kerrottua
puolisolle. Kirjoittaminen on hyvä idea, ja kokeilen
sitä seuraavaksi, vaikka vastausta ei tulisikaan
(ainakaan pian); kiitän.

Tässä vaiheessa tuli erikseen mieleeni sellainen
huomio, että vaimolle on tyypillistä mm. se, että
kaikkien asioiden pitäisi ratketa ja selvitä
mieluiten heti. Jos puhutaan, niin sen pitäisi
ratkaista edes jokin asia, muuten puhumisesta tulee
vatvomista. Minä taas haluaisin puhua jäsennelläkseni
ja tutkiakseni ongelmakohtia. (Mahdollisia ratkaisuja
on hankala kehittää tuntematta itse kysymystä ja eri
taustatekijöitä.) Tämä on ainakin yksi ero
lähestymistavoissamme. Ja niin, sitä ns. vatvomista
inhoan itsekin, mutta kunpa joku ilta sanat vain
vuotaisivat ulos. Puhuisin vaikka sydämen verille,
jos häntä kerrankin kiinnostaisi.

Lapsemme ovat nuoria mutta kuopuskin muutaman vuoden
ikäinen, joten mistään vauva-aikaisesta väsymyksen
umpitunnelista tai babybluesista ei ole kysymys.
Kumpikin meistä on ehtinyt aloittaa omat
harrastuksensa uudelleen, eli omaa aikaakin on --
edes hitusen. Minun näkemykseni mukaan meillä olisi
nykyisessä elämäntilanteessamme mahdollisuus ja aikaa
(ja syytä!) myös parisuhteelle ja sen hoitamiselle.
Joku antoi hyvä kielikuvan hyllylle nostamisesta:
luulen, että nyt olisi aika nostaa se hyllyltä
takaisin alas, pyyhkiä pölyt ja ottaa takaisin mukaan
arkeen tai se suhde lopulta unohtuu sinne hyllylle
hämähäkinseittien alle (tai ehkä reinkarnoituu
ikuiseksi isänä ja äitinä olemisen rooliksi).

Seksiä meillä on ollut ainakin parin vuoden aikana
sen verran harvoin, että säännölliset ehdottelut olen
suosiolla jättänyt väliin. Eli ei voi väittää, että
vaimo joutuisi lapsien hoitamisesta umpiväsyneenä
vielä illalla tyrkkimään vonkaavaa miestä sängystä
lattialle :-) Joskus on kuitenkin pakko ehdottaa,
paitsi että kun tekisi mieli, niin myös siksi, että
hän tietää minun edelleen haluavan itseään. Hänen
vartalonsa on kaunis, jos siitä vain joskus pääsisi
nauttimaan. Joudun ajattelemaan, että hän ei minua
halua, mutta en tiedä onko se syy vai seuraus
jostakin.

Nykyisin seksiä on silloin, kun vaimo haluaa ja
sellaisena kuin vaimo haluaa. Hyvin kuluttavaa
emotionaalisesti ja seksuaalisesti ja syö osin
minunkin halujani, mutta ilmeisesti kuvaan samalla
valitettavan tyypillistä suomalaista(?)
avio(?)elämää(?). Hiljattain saimme kerrankin viettää
paljon aikaa ihan kahdestaan, mutta seksiin tilaisuus
ei tietenkään johtanut, vaikka suoraan sanottuna
toivoin sitä aika paljonkin. Eli ei niin ei (paitsi,
jos). Tämäkin seikka on korjauslistalla heti sen
jälkeen, kunhan ensin keksin jonkun keinon, joka
antaisi vaimolle halua elvyttää ylipäänsä koko
suhdetta.

Toista miestä olen toki miettinyt, itsekin, mutta
mitään en usko olevan meneillään. Jokin ihastus kyllä
oli ja meni, ja aiemmin oli kovasti haaveita toisesta
miehestä ja uudelleenrakastumisesta (kenelläpä EI
joskus olisi?), ilmeisesti ehkä kuitenkin meidän
suhteemme ongelmista johtuen. Ihastuksesta tosin
puhuimme, ja minulle jäi sellainen aavistus, että se
täytti jonkun loven, jota tämä haaveilu oli jo
yrittänyt täyttää. Toisekseen ihastuksen kohdekaan
tiennyt olevansa ihastuksen kohteena, joten mistään
vakavasta ei ollut kyse. Mutta tämä etäisyyden pito
alkoi jo paljon aiemmin ja on jatkunut sen jälkeen.
Hän sanoo rakastavansa, mitä en epäile: lähinnä
mietin, että minkälaisesta rakkaudesta lopulta mahtaa
olla kyse.

Joku kirjoitti muuttumisesta ja epäili, etteikö se
liittyisi tähän aiheeseen. Muuttuminen on
väistämätöntä, useimmat(?) ihmiset kasvavat ja
kehittyvät suunnilleen kuolemaansa asti, mikä tuo
elämän aikana paljon sysäyksiä muutoksiin. Jos
parisuhteessa on olennaista arvostaa ja hyväksyä
toinen sellaisena kuin hän on, niin silloin on yhtä
olennaista hyväksyä se, että hänen olemiseensa kuuluu
myös jonkinlaisia muutoksia ja kehityskaaria. Nämä
ovat toisaalta herkkiäkin asioita. Toivon kuitenkin,
että olen esimerkiksi itse muuttunut yhdessä olomme
aikana edes marginaalisesti parempaan suuntaan. Mutta
taidan kysyä tätä joskus myös vaimolta, kun en tiedä
mitä kirjoittaa tähän hänen käsityksestään.

Täydellisen naisen hakemisesta ei tosiaan ole
kysymys. Minulle riittäisi, että nainen haluaisi
hoivata hapuilevaa parisuhdettamme yhdessä, eli
yrittää rakastaa ja yrittää elää kanssani yhtä
vilpittömästi kuin minä hänen. (Jos hän on edes
puoliksi yhtä mielenkiintoinen ihminen kuin minun
vaimoni on, olen lisäksi hyvin imarreltu.)
Yrittäminen on tärkeätä silloin, kun rakkaus nukkuu
talviunta ja usko alkaa murentua. En voi ylläpitää
suhdetta yksin, kun se on kahden ihmisen suhde, ja
itsestään suhde ei millään pysy loputtomiin hengissä,
oli kumppanina sitten kuka tahansa. Minä tekisin mitä
vain, kun itse höntti vaan tietäisin, että mikä
toimisi...

Tästä oikeastaan päästään lopputoteamukseen, että
kestän kyllä arjen ja hellyyden vaikeuksia vielä
pitkään, kunhan vain saisin jonkinlaisen
suhteenkorjausprosessin käyntiin ja vaimon siihen
mukaan. Sitten saisi suunnan ylöspäin, vauhtia voisi
ajan myötä parannella ihan rauhassa. Pitäisi vaan
ensin ehdollistaa vaimo haluamaan samaa. :)

Luulen, että jotta hän haluaisi puhua, hänen pitäisi
ensin tietää, mitä elämältään tällä hetkellä, tässä
suhteessa haluaa. Syitä ei ole olemassa, on vain
totuuksia.

Kirjoitelkaa, jos siltä edelleen tuntuu, viestejänne
on kiva lukea. Minä koitan opetella kaiken parhain
päin.
 
mitenköhän ajatukseni muotoilisi...luin tuon viimeisen kirjeen varmaan viisi kertaa ja kylmät väreet sinkoili pitkin vartaloa.Siis kirjoittaja on MIES...miten ihanasti hän puhuu rouvastaan vaikka itsellään onkin paha olla...ei puhu pahaa eikä alentavasti...kirjoituksesta välittyi aito rakkauden tunne toista kohtaan ja silmitön halu parantaa suhde.Arvostus ja kunnioitus rouvaa kohtaan ja halu ymmärtää tätä.ei painostusta eikä kiirettä vaan halu paneutua rauhassa ongelmaan. ei painosteta seksillä...tms.
Tälläiset miehet ansaitsevat kunnia mitalin...tänä päivänä kun tuntuu siltä että miehet eivät osaa arvostaa puolisoitaan...toivottavasti ymmärsitte tarkoitukseni...

ja lopuksi...kyllähän sitä miehelle voi kukkia antaa joten tässä sinulle alkuperäinen kirjoittaja :flower: :flower: :flower:
 
Täälä nyyhkitään.Kiitos hoitavista sanoistasi.Meillä suhde on toisinpäin jäähyllä,mies on eristäytynyt.Ei minkäänlaisia hellyyden osoituksia. Olen myös miettinyt kaikkia näitä samoija syitä ja seurauksia. Analysoit ne vain paremmin tai selvemmin.
Minäkin ehkä odotan sitä uutta sadonkorjuuta tai edes orastavia sirkkalehtiä tälle suhteelle.
Talvi vaan tuntuu tiukentavan otettaan.
Kiitos kirjoituksestasi.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.03.2006 klo 10:42 vieras kirjoitti:
Anteeksi vain, mutta enpä toivoisi oman mieheni millään mammapalstalla nyyhkivän. Ole mies äläkä hiiri.

Minusta taas ehdottomasti HIENOA, että olet tänne lähtenyt kirjoittamaan.
Oma mieheni on sellainen mörökölli, että puhumisesta sen puoleen kuin kirjoittamisestakaan ei tule mitään. Raukka ei vaan osaa pukea ajatuksiaan, varsinkaan tunteita sanoiksi. Välillä tosi rasittavaa.

Hemmetin hienoa, että sinulla taito on ja uskallusta tänne kirjoittaa!!!
 
Todella hieno oli tuo sinun kirjoituksesi. mahtava, että tuollaisia miehiä on olemassa..

se mitä minulle tuli mieleen, että suhde niin monesti arkistuu kun siinä ollaan kotona lasten kanssa. Voisitko viedä lapset esim. mummolaan viikonlopuksi tai 3 päiväksi ja matkustaisitte Rouvasi kanssa jonnekin romanttiseen kaupunkiin lomalle. Kuten Roomaan, Pariisiin tms. Tietääkseni Blue 1 aloittaa suorat lennot Helsingistä Pariisiin ainakin.

Itse ole huomannut, että jotenkin sitä aina löytää toisen uudelleen kun menee uuteen maisemaan ja ihan kahdestaan.

Jos ulkomaanmatka on liian tyyris vaihtoehto niin menkää esim johonkin kylpylään viikonlopuksi kahdestaan. Ottakaa helitteleviä hierontoja. Saunokaa. Syökää hyvin ja rauhoittukaa. Elä odota seksiä vaan nauti vaan läheisyydestä rouvasi kanssa. Kyllä se seksikin varmaan palaa kuviohin jossain vaiheessa.

Tsemppiä!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.03.2006 klo 10:42 vieras kirjoitti:
Anteeksi vain, mutta enpä toivoisi oman mieheni millään mammapalstalla nyyhkivän. Ole mies äläkä hiiri.

Minun täytyy suoraan ytimeen osuneesta aloituksestasi johtuen olettaa, että olet avioliitto-opin raudanluja asiantuntija. Voisitko kertoa parhaan ehdotuksesi, että miten naispuolisen mammapalstan lukijan mielestä parisuhdesolmu ja naisen jalkoväli oikeaoppisesti esimerkkitapauksessa avataan?

Kiinnostaisi nimittäin oikeasti tietää... Tämä on varmaan joku "kaikki naiset aina haaveilevat pehmeistä miehistä, minkä seurauksena he välittömästi antautuvat kovemmille alfa-uroksille" -juttu taas. Onhan se varmaan usein niinkin.

Joskus tuntuu, että pitäisi alkaa mitään puhumattomaksi sohvayrmyksi, joka nostaa korkeintaan silloin päätään, kun kaverit soittavat ovikelloa. Tällaisessa tilanteessa saisi naisen tyytyväiseksi tehokkaasti ja helposti. Jos antaa alkujaankin vähän, niin 200% parannus normaaliin verrattuna on helppo juttu. Riittää, että on vaikka yhden illan viikossa kokonaan kotona (eikä kavereilla) tai vie lapset Emmerdalen ajaksi leikkipuistoon, jotta vaimo saa kerrankin omaa aikaa, jolloin hän voi ihan rauhassa ja lasten ja miehen häiritsemättä imuroida+mopata+järjestää+pyykätä+silittää+mankeloida+kokata +tampata+vaihtaa verhot+pestä vessan+puunata saunan+nukkua, ennenkuin mies tuo lapset takaisin. Jos vielä ottaa vaimon syliin ja lupaa (silmiin katsoen) olla sotkematta keittiötä yöpalaa tehdessä (varsinkaan ketsupilla), niin tulos on taattu: kohta emäntä jo juoruilee naisystävilleen, että "kaikesta huolimatta, on se sittenkin vaan niiiiiiin huomaavainen se minun mieheni" ja on pian ostamassa pitsiasuja yömyötäjäisiksi sinapintahmaiselle örrikälleen...
 
Hmm, tuolle ole mies älä hiiri kommentille haluaisin sanoa että itse ainakin olen huomannut että tosiaan aivan nuorena sitä etsi sellaista räiskyvää ei niin keskustelutaitoista kummpania mutta kun ihminen aikuistuu niin usein juuri nuo asiat ovat syynä liiton päättymiseen.
Aikuinen ihminen kaipaa syvällistä seuraa lähelleen, tai ainaki itse kaipaan. Kun aloitin uuden suhteen noin kaksi vuotta sitten niin minun kriiterini uudelle miehelle oli juuri keskustelutaito ja se että osaa myös kertoa tunteistaan. Junttiaika on ohitse jo! Joillekkin ehkä sopii mies joka makaa sohvalla ja örisee, ei turhia hempeile ja sanoo suoraan kaapin paikan, mutta silloin kumppani myös ehkä on itse hieman tunnevammainen.

Ja hellyys on aivan ehdoton juttu ainakin minulle. Mieheni sanookin asiasta mielestäni viisaasti,,, " seksin puute ei juurikaan kerro rakkauden vähentymisestä mutta niinkin vähäpätöiseltä kuulostava kuin suukkojen ja halausten puute usein jo onkin merkki tunteiden kylmenemisestä" Miehekkyyttä voidaan mitata niin monella eri tavalla mutta itselleni miehekkyys merkitsee sitä että, uskaltaa avautua, uskaltaa antaa naiselle tilaa ja sitä että on perheen päänä, ei komentajana vaan kapteenina joka seuraa ja ohjaa laivan turvallisesti satamaan.

Aloittajalle ei minulla ole mitään ihme neuvoja koska avain hänellä tilanteeseen on itsellään, sen löytymiseen tarvitset vain näitä kommentteja ja eri näkökulmia.. Onnea sinulle ja pidä pääsi sen suhteen ettei tilanne saa ainakaan yrityksen puutteen vuoksi jatkua liian pitkään..

( turhia eroja on jo maailmassa liikaa, joskushan ei ole muuta ratkaisua kuin lyödä kantapäät erisuuntiin mutta sitä ennen on yritettävä pelastaa liitto )
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.03.2006 klo 09:09 Milla 68 kirjoitti:
Ja hellyys on aivan ehdoton juttu ainakin minulle. Mieheni sanookin asiasta mielestäni viisaasti,,, " seksin puute ei juurikaan kerro rakkauden vähentymisestä mutta niinkin vähäpätöiseltä kuulostava kuin suukkojen ja halausten puute usein jo onkin merkki tunteiden kylmenemisestä"

Voisiko sen paremmin sanoa. Ja suukot ja halauksetkin voivat olla kahden ihmisen välisiä pieniä rakasteluhetkiä.

Minä olen niitä ihmisiä, joiden mielestä halaukset ovat ainoastaan vilpittömiä tunteidenilmauksia: niitä on hankala teeskennellä. On helpompi sanoa "märakastansuaheihei" vaikka ei niin rakastaisikaan kuin kunnolla halata pitkään, unohtaa kiire ja antaa samalla rakkaalleen tavallista pidempi pikkuhetki aikaa.

\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.03.2006 klo 09:09 Milla 68 kirjoitti:
Aloittajalle ei minulla ole mitään ihme neuvoja koska avain hänellä tilanteeseen on itsellään, sen löytymiseen tarvitset vain näitä kommentteja ja eri näkökulmia.. Onnea sinulle ja pidä pääsi sen suhteen ettei tilanne saa ainakaan yrityksen puutteen vuoksi jatkua liian pitkään..

No näitä viestejänne on ollut erittäin kiva lukea, ja ne ovat herättäneet juurikin uusia ajatuksia, joita olin kaipaillut. Lisäksi oli lohduttavaa kuulla muiden hellyysihmisten kirjoituksia. Välillä tuntuu, että kukaan koko maailmassa ei koskaan tunnu haluavan keskeyttää omia tekemisiään ja pysähtyä halaamaan ihan halaamisen vuoksi. Never say never...

Olen lisäksi saanut umpijukuripässinpää-itseluottamusta lisää ja aion torjutuksi tulemisen pelosta huolimatta alkaa esimerkiksi sanomaan rouvalle, että on hyvä ja tulee nyt käymään ovella, jotta voin antaa hänelle lähtösuukon. Meillä lähtösuukkotraditio kesti monta vuotta aikoinaan, ja olen kaipaillut sen merkitystä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.03.2006 klo 14:10 nuppu kirjoitti:
mitenköhän ajatukseni muotoilisi...luin tuon viimeisen kirjeen varmaan viisi kertaa ja kylmät väreet sinkoili pitkin vartaloa.Siis kirjoittaja on MIES...miten ihanasti hän puhuu rouvastaan vaikka itsellään onkin paha olla...ei puhu pahaa eikä alentavasti...kirjoituksesta välittyi aito rakkauden tunne toista kohtaan ja silmitön halu parantaa suhde.Arvostus ja kunnioitus rouvaa kohtaan ja halu ymmärtää tätä.ei painostusta eikä kiirettä vaan halu paneutua rauhassa ongelmaan. ei painosteta seksillä...tms.
Tälläiset miehet ansaitsevat kunnia mitalin...tänä päivänä kun tuntuu siltä että miehet eivät osaa arvostaa puolisoitaan...toivottavasti ymmärsitte tarkoitukseni...

ja lopuksi...kyllähän sitä miehelle voi kukkia antaa joten tässä sinulle alkuperäinen kirjoittaja :flower: :flower: :flower:

Mun ajatukset kulkee samassa tän tekstin kanssa.Tuntuu ihan käsittämättömältä että tuollaisiakin miehiä vielä löytyy..Enkä halua aliarvioida,saat sitten yleistää..Tuli vaan oma suhde mieleen,jossa kyllä kaikki on muuten suhteellisen hyvin..Jos vaan ois vähän kunnioitusta.. :) Paljon voimia sinulle ja toivon sydämeni pohjasta että teillä asiat järjestyy,että voisitte olla onnellisia,molemmat. :hug:
 

Yhteistyössä