Toukovaavit 2011

Meidän vaavi 4,5kk heräilee öisin syömään noin tunnin välein. Tätä on jatkunut jo noin kolmisen viikkoa. Onko muilla vastaavaa? Olen ihan poikki! Vauva syö yön aikana 3-4dl maitoa, illalla otetaan vielä velli, mutta ei ole auttanut.

Jännä tuo kuvanjulkaisuasia, perusteletteko vielä vähän enemmän asiaa te, jotka olette tietoliikennealalla, miksi kuvia ei kannattaisi julkaista?
 
Sitruunasuu: Koska sille kuvalle voi kuka tahansa tehdä mitä tahansa. Sitä ei oikeastaan saa suojattua mitenkään, ettei sitä sais kopioitua, tms. (Mahdollista periaatteessa, mut sit tulee katselukin hankalaksi, yleensä suojausyritykset saa kierrettyä.) Kuvaa ei myöskään koskaan saa pois, jos sen kerran nettiin laittaa. Esim. Facebookin palvelimelta kuva ei todennäköisesti poistu, vaikka sen omalta tililtään poistaa. Jos kuva on tarpeeksi kiinnostava, ihmiset saattavat kopioida sitä omille kotisivuilleen, ym. ja itse ei saa tietoonsa, minne niitä on kopioitu (jos ei itse löydä joiltain sivuilta).

Periaatteessa, jos kuvan nettiin laittaa, kannattaa valikoida se niin, että se on sellainen kuva, jolle saa tapahtua melkein mitä tahansa.

Eihän välttämättä vaikka jollekin profiilikuvalle mitään tehdä, tai sitä kopioida, toi kuvailemani on siis worst case scenario. Ite en vaan haluaisi, että lapseni kuva tulisi vastaan jossain väärässä yhteydessä (vaikka ihan jonkun omaa propagandaa ajamassa tai että joku väittäisi siinä olevan hänen lapsensa, puhumattakaan jostain pedofiliajutuista).
 
Tervetuloa Lumina!! :wave:

Menkoista: ei oo alkanu, mut toivon et parin kuukauden sisällä alkais. Jotenkin kaipaan niitä kun ei ole kuin yhdet oleet viimeiseen 4 vuoteen :whistle: Sais niin kuin vähän omaa kehoa takaisin..

Kuukupin käyttäjät :attn: Voiko sitä kuppia käyttää kierukan kanssa vai vetääkö se alipaine kierukkaa ulospäin, niin kuin olen kuullut huhuja? Entä onko teillä se koko 2? Eikös se ole synnyttäjille. Miten ihmeessä sen saa laitettua tonne? :O Pitäis vaan ostaa ja kokeilla..

Nukahtamisesta: meillä vauva nukkuu suurimman osan yöstä meidän välissä. Nukahtaa myös viereen. En usko että tästä tulee myöhemmin mitään ongelmaa, kun samalla metodilla on menty noiden kahden edellisenkin kanssa ja aika helposti ovat oppineet omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen noin vuoden iässä. Pieni vauva vaan nukkuu paremmin äidin tuoksussa, ainakin meillä.

Kuvat netissä: mä kyllä oon kans tienny noi Lyraen kertomat asiat, mut jostain syystä olen kuitenkin niin höveli et laitan kuvia nettiin. Kuitenkin siis aika vähän ja neutraaleja. Fb:ssä taitaa olla 5-10 kuvaa. En oo kuullu mitä Tiedeliinille on tapahtunut, mutta minunkin puolesta tsemppiä oli sitten kyse millasesta kohusta tahansa. Kaikki tommonen ylimääräinen on niin turhaa.
 
Pakko itsekin kommentoida tuota kuva-asiaa. Minulla on pojasta kuvia Facebookissa, joskin ihan maltillisesti. Samoin muutama löytyy blogista (josta toisaalta ei löydy omaa nimeä tms.). Mitään kylpykuvia tai vastaavia ei kyllä ikinä nettiin laittaisi! Mutta toisaalta liika varovaisuus on minusta vähän turhaa. Ihan yhtä hyvin joku pedofiili voi nähdä lapsen puistossa ja päättää, että TUON HALUAN. Tai sitten ollaan jossain yleisötapahtumassa, joudutaan valokuvaan ja jonkun ei-toivotun käsiin. Jos lapsen haluaa pitää täysin poissa katseilta, niin sitten on pysyttävä neljän seinän sisällä. Tokihan itsestään ei tarvitse ihan kaikkea netissä jakaa enkä tosiaankaan mielestäni sitä teekään, mutta kyllä nyt pitää olla oikeus elää kuitenkin! Tsempit Tiudeliinille myös täältä, onpahan taas tullut kärpäsestä härkänen :O!
 
Kylläpäs te olette olleet taas ahkeria kirjoittajia=) Ihan itteä hävettää, kun on kirjoittelu jääny niin vähälle:ashamed:

Nukahtamisesta ainakin oli puhetta.. Meillä pieni mies yleensä nukahtaa rinnalle. Illalla oikeastaan aina, päivällä joskus nukahtaa itsekin pinnikseen. Ja tietty vaunuihin nukahtaa, kun ollaan kävelyllä.

Joku "viisas" mulle jo ehti viisastella, että meinaatko miten pitkään nukuttaa tissille tota poikaa.. Enpä jaksa siitä otta stressiä, isosisaruksetkin on nukutettu tissille siihen asti, kun itse halusivat alkaa jättää imetystä pois. Hieman alle vuoden ikäisenä on molemmat isommat lapset jättäneet tissittelyn pois ja sen jälkeen ovat joko nukahtaneet itse tai on vähän aikaa silitelty.. Jotenkin sieppaa, ku ei vauva sais olla vauva ja nauttia siitä läheisyydestä, jota hän imettämisestä saa. Monesti oikein näkee,kuinka onnellinen pikku-mies siinä rinnalla on vaikka ei niin nälkä oiskaan=)
Tulipahan paasausta..

Nettikuvista: Mä olen kans ehdottomasti sitä mieltä, että meidän lasten kuvia ei nettiin laiteta. Jotenkin hirvittää ajatus, että niitä saattaa kaiken maailman pervot kattella. En silti tuomitse ketään, kuka omista lapsistaan kuvia laittaa. Se on jokaisen oma asia:)

Kuukautisista: Mulla tuli yhdet kuukautiset heti cerazettejen aloituksen jälkeen, mut sen koommin ei ole näkyny. Enkä kyllä kaipaakaan:D

Meillä pikku-ukko on hoksannut, että jos hän ei halua jossain paikassa olla,esim sitterissä, niin hän alkaa kirkumaan ihan kamalasti. Ei siis itke vaan kirkuu:D Ja se ääni on oikein kova ja kimakka.. On siis pakko hakea hänet syliin tai vaihtaa johonkin muualle..

Mutta nyt taitaa pikkumies heräillä aamutirsoilta, joten hyvää viikonloppua kaikille:wave:
-leena ja jumppi
 
Täällä alettiin eilen varovainen kiinteiden maistelu. En enää nähnyt järkeä viivyttää kun oma maito on alkanut vähentymään ja syynä on varmaan se että vauva syö vain öisin rinnasta ja muuten joudun pumppaamaan. Korviketta menee n.1prk päivässä. Mutta omaa maitoa saa niin kauan kuin sitä vaan vähänkin tulee. Ja öisin jatketaan imetystä niin kauan kuin kelpaa. Tarkoitus oli jatkaa täysimetystä 6kk asti ja tätä aikani surin mutta eipä tässä nyt hengenhätää ole ja melkein 4kk kuitenkin oltiin omalla maidolla joten ei auta itkeä.
 
Joo, en mäkään toki tuomitse, jos joku haluaa nettiin kuvia laittaa. Onhan mullakin itestäni toki. :) Mut lapsen kohdalla oon aatellut, että saa sitten isompana ihan ite päättää, mitä kuvia haluaa laittaa. Ja kyllä mä kavereille ja sukulaisille laitan välillä kuvia, yksityisesti (esim. maililla tai omalle kotisivulle piiloon).

Jadey: Mä käytin kuppia kuparikierukan kanssa. Ainoo mitä siinä pitää varoa on, jos langat on liian pitkät, ettei niitä kisko kupin käytön kanssa. Mut pitkät langat nyt voi tuntua jo muutenkin epämukavilta. Se kupin koko määräytyy sillä perusteella, miten paljon vuotaa, eikä että miten iso värkki, niin sanoakseni. :D Mulla on kyllä se isompi. Ja se kuppi taitellaan, esim. kuukuppikunnan sivuilla on ohjeita siihen laittamiseen. Kannattaa kokeilla, ite oon tykännyt kovasti.

Kuukuppia mainostin jossain vaiheessa äidillenikin (on vähän nuorempi mummo, vielä käyttöä moiselle). Äitini oli kovin skeptinen, ihmetteli miten sen saa laitettua ja kun sanoin, ettei tunnu missään sisällä. Kävi ilmi, että oli kuullut mun sanovan "puukuppi". :LOL:
 
Liljanne ja MaiMei: Täällä laitetaan aika herkästi fysioterapiaan, ja itsekin olin sitä mieltä, että käydään tässä vaiheessa siellä, ettei tule sitten ongelmia myöhemmin. No vinottain-asento korjaantui, kuten käsien vienti keskelle, kroppa ei ole niin jumissa enää.. paljon on sieltä saatu apua, tosin joistakin kehitysasioista en edes tiennyt, että tarvitaan apua:D Yhtään muista, kuinka esikoinen liikkui tässä vaiheessa, eteenpäin se ryömi täysin, mutta keinuiko se "uintiasennossa" (mikä puuttui viime käynniltä fys.terapiassa), mutta nyt tyttö on alkanut harrastamaan sitä.. uskon, että kaikki kuntoutus on tytön parhaaksi, ja vaikka on ennenaikainen, ei tyttöä pidetä neuvolassa keskosena/ennenaikaisena, kuiteskin syntymäpaino oli yli 2500g.

No, neuvolasta soitettiin, täytyy sanoa moron refleksistä viikon päästä keskussairaalassa, ei tarvitse siis erikseen lähteä lääkäriin:) Tosin, tuohonhan voi monesti vaikuttaa, jos lasta nostaa lattialta/sängystä suoraan pois, eikä käännä vinottain ennen nostoa (tiiättehän, en osaa nyt selittää..). Meinaan itse nostan tytön suoraan pois, ja vielä joskuskin (!!!) niskan takaa tuen. Tyttö oli niin pieni syntyessään.. jotenkin sitä vieläkin varoo.

Mähän vielä koitan öisin/päikkäreillä hengittääkö tyttö.. joo, olen vainoharhainen, mutta esikoinen oli yli 4kg syntyessään, ja tämä 2,5kg, niin oli itselle aikamoinen shokkisynnytys. Ehkäpä tämä menee joskus ohitse.. (kun tyttö muuttaa pois kotoa:DD)

Ostin kaupasta kaurapuuroa, mikä on tarkoitettu yli 5kk ikäisille, tehdään maitoon tai veteen. Ollaan tätä ennen syöty muksun puuroja, tykännyt tosi paljon vadelma-kaurapuurosta. Ajattelin, että tulisi halvemmaksi, jos kaurapuuron tekisi itse, ja siihen laittaisi jotain purkkisosetta. No ei maistu tytölle! Olen nyt tehnyt maitoon (NAN2:seen) puuron ja koittanut muutamaakin sosetta sekoittaa siihen, mutta tyttö vain tiputtaa puuron pois. Kai sitä joutuu uudelleen ostamaan niitä purkkipuuroja.. esikoinenkin niistä tykkäsi, söi puolukkapuuroa iltapalaksi vielä 2veenä:) (jos en ollut tehnyt itse)

Meillä alkoi koiranpennun sisäsiistiksi opettaminen, sillä vaan menee ihan törkeän kauan pihalla tehdä tarpeensa, pakko käyttää aina silloin, kun tyttö nukkuu.. ei se vielä osaa tehdä edes sanomalehdille tarpeitaan, meilllä jokaisella menee 2-3 paria sukkia likasiin päivässä, kun astutaan vahingossa pissaläikkiin:D

Kuukuppi mulla on järkkymenkat aina, tuntuu ettei mikään side kestä kauaa, kuinkahan tuollaisen kuukupin kanssa..? Monesti katsellut sitä, mutta ajatellut, ettei se toimaa mulla..
Me mennään nyt ilman ehkäisyä, tuskin tuun raskaaksi, kun edellisessäkin kesti niin kauan. Mutta ei viittis laittaa vuoden, pari takia kierukkaa taas. Ollaan ilman.:D Kuukautiset on ollut 3 kertaa, heti imetyksen lopettamisen jälkeen alkoi.

Nyt pentu pihalle
 
Heips!

Tulin laittamaan neuvolakuulumisia kun semmoinen eilen oli. Neiti painaa tasan 7,1kg ja on 66cm pitkä. Ensimmäiset pikkuvaatteet ovat jo pieniä ja pian saa laittaa 68cm vaatteita. Voi kun nuo pikkuiset niin nopsaan kasvaa.

Nukkumisesta oli juttua. Meillä neiti nukahtaa illalla peiton sisään (siis teen kevyen kapalon) joko tissille tai vellipullolle. Siitä sitten kannan sänkyyn. Yöllä toki itse "kuoriutuu" peitosta pois, mutta nukahtaa sinneitsekseen jos ei nälkäänsä herää.Viime yönäkin neiti nukkui puoli kymmenestä aamu seitsemään. Ihanan pitkät unet.

Me ollaan kans tällä viikolla aloitettu perunalla kiinteät ja nyt menee melkein hyvin;). Annan kaksi kertaa päivässä ja tänäänkin oli jo pari kertaa suu auki kun lusikka lähestyi. Selvästi yöt ovat rauhoittuneet kun ruoka on vähän vahvempaa. Iltavellihän me aloitettiin jo kolmisen viikkoa sitten.

Meidän neiti meni eilen ekaa kertaa taaksepäin. Ei mitään hirmuista matkaa mutta kuitenkin. Oli itsekin hämmästynyt kun olikin eri paikassa. Siitä se liike pikkuhiljaa lähtee ja kohta jo juostaan...

Mutta nyt pitää mennä vanhin vastaan ottamaan koulusta.

Hyvää viikonloppua kaikille!!!
 
Menkoista ja kupista ei oo menkkoja vielä näkynyt, viimeks alkoivat 7kk päästä synnytyksestä vaikka imetin. Tosin ei olleet heti säännölliset, vaan pikkuhiljaa säännöllistyivät. Se oli outoa, että ennen lasta kierto oli 30-34 päivää ja sitten synnytyksen jälkeen 29 päivää. Sitten aloinkin odottaa toista kun eka oli just täyttänyt 1v. Mutta ei kyllä oo ikävä niitä. Kuppia en oo kokeillut, mutta haluaisin kyllä.. Mut tamponi ei oo mun juttu, näinköhän kuppi tuo samoja vikoja..

Imetys ja kiinteät vielä ei meillä syödä kiinteitä, tyttö kohta 5kk. Tosin alottelen varmaan ens viikon neuvolan jälkeen, koska toista kiinnostaa syöminen ihan mahdottomasti! On kyllä jo nuolassut vähän jotain ruokia ja tykkää niin paljon. Ite olisin halunnut odottaa sinne puoleen vuoteen, mutta mennään vauvan tahtiin =)

Ja osittaisimetystä meinasin jatkaa ainakin sinne vuoden ikään, viimeks imetin 11kk ikään ja lopettelin hiljalleen ja onnistui tosi hyvin, vaikka meillä oli pahempi tissitakiainen mikä nyt. Mun äiti lopetti imetyksen kertalaakista kun olin 9kk ja itkin kuulemma kolme päivää. Muuten imettäisin pidempääkin, mutta mulla ei kilot lähde ennenku lopetan, junnaa vaan paikallaan ja muutenkin keho ei tunnu omalta ollenkaan.. Ihankun jossain horroksessa.

Nukahtamisesta meillä nukahdetaan tissille tai itekseen.. riippuu vähän. Aika usein kyllä tissille. Rytmit on ollu aika sekasin tässä viikon ajan, mahtaakohan jättää yhdet unet pois. Yleensä kolmet nukkunu, yhtenä päivänä kahdet jo tossa. Nytkin haukottelee ja silmät ristissä, mutta ei nuku! Veljeensä tullut.. Ihanaa kun noi lapset nukkuu vielä eri aikaan.. mmm. :p

No joiskohan sitä kahvia, kun toinenkin heräs..

- N ja tyttö kohta 5kk (mihin tää aika menee?)
 
Kuvista netissä, meillä ei laiteta ollenkaan. Onhan niitä kiva katsella (siis muiden kuvia) ja välillä tekis mieli kaikille julkasta, jos on oikeen ihanan otoksen saanut, mutta... En halua ottaa riskiä, että päätyy vääriin käsiin kuvat.

Nöösi, taidan olla kohtalontoverisi. Oon jo pidempään epäillyt, että imetys on esteenä kilojen lähdölle. :( Neuvolassakin moisesta kyselin, mutta kuulemma mahdotonta (syön vaan liikaa ja liikun liian vähän kuulemma ja tää ei oo totta!). Mutta nähtävästi epäilyni ovat osuneet oikeaan, jos muitakin samanlaisia löytyy, vaikka toisin neuvolantäti väittääkin. No ehkä mulla on vielä mahdollisuus mahtua vanhoihin farkkuihin, kunhan tää imetys joskus loppuu. :) Alkanu jo epätoivo välillä hiipiä niskaan, kun mitään ei tapahdu. :( Nyt ei todellakaan kroppa tunnu omalta, ei ulkoisesti, eikä muutenkaan ihan normaalisti toimi... Mua on esimerkiksi jäänyt vaivaamaan kamala hikoilu ja jatkuvasti on kuuma, vaikka normaalisti oon ollu kunnon vilukissa! :O
 
Kiitos lyrae kuppia koskevasta vastauksesta! Tosi hyvä tietää, et koko menee vuodon määrän mukaan. Enpä siis osta sitä vielä vaan odotan rauhassa parit menkat et tietää millaiset ne on. Enhän mä onneton muista yhtään niin vanhoista jutuista :D

Meilläkin on maisteltu kiinteitä. Enemmän tyttö vielä työntää kielellä safkat ulos, mut kyllä sinne massuunkin on jo jotain menny. Mä en oo kovin varovainen noissa kokeiluissa. Heti ekalla kerralla annoin monta lusikallista, mut siis tosiaan kun suurin osa oli rinnuksilla. Montaa makuakin on parissa viikossa ehditty kokeilla. Peruna-porkkana, bataatti-kesäkurpitsa, mustikka, vadelma, omena ja päärynä. Oiskohan muitakin.. No ainakin maissinaksuja on tyttö maistellu. Noita puuroja jo innolla odotan!
Ootteko siis uskaltanu antaa alle 5 kk puuroja? Onko tullu mitään masujuttuja?
 
Jadey: Hyvä, jos oli apua. :)

liljanne: Mulla on myös jäänyt 5kg, joka ei lähde mihinkään. Luulen, ettei se ennen imetyksen loppua lähdekään. Törkeä tuo neuvolantäti kyllä! Imettäessä kun pitäis nimenomaan pitää huoli siitä että syö tarpeeksi, eikä katsoa painoa. :( Maidoneritystä voi haitata, jos ei syö ja juo tarpeeksi. Ja mä luulin, että neuvolan piti tukea imetyksessä.

Kunhan syö vaan terveellisesti, niin toki annoskootkin on hieman isompia, kun on se lapsi ruokittavana. Mulla ainakin tuntuu olevan koko ajan vähän nälkä, kun en meinaa ottaa tarpeeksi ruokaa aterioilla.

Mulla on myös kauheaa hikoilua. Sekin todennäköisesti imetyksenaikaisesta hormonitoiminnasta peräisin.
 
Liljanne, mä en myöskään tuosta ole huolissani että tyttö ei nukahda omaan sänkyynsä koska kyllä se aika tulee joskus. Mutta sitä tosiaan vaan mietiskelen että millähän sen nukahtamisen saisi yleensäkin helpommaksi.

Lyrae sanoi että on kiinnostunut sormiruokailusta, onko muita? Itse olen myös alkanut miettimään tuota vaihtoehtona mutta pitäisi varmaan perehtyä asiaan vielä enemmän ennen päätöksiä :)

Lyrae vielä, niin mä oon tosiaan luullut että menkat pysyvät poissa kunhan vaan imettää :D Oli se sitten pari kertaa tai täysillä. Mutta joo, jos menkat alkaisi niin sittenhän voisinkin osittaisimetystä kyllä jatkaakin pidempään kuin se alun perin ajattelemani puoli vuotta. Tuosta nukahtamisesta tissille niin meillä tyttö ei juuri koskaan nukahda viimeisellä syötöllä ja jos nukahtaa niin herää sitten kun sänkyyn laitetaan. Teidän rytmistä muuten vielä niin mun mielestä on ihan hyvä asia jos rytmi on vaan suuntaa-antava jos se teidän perheessä toimii. Sehän on pääasia että arki pyörii sekä vanhempien että vauvan kannalta :)

Kuvista netissä, itse ole laittanut muutamia kuvia Facebookiin vauvasta mutta ihan vaatteet päällä kuvia ja muutenkin aika "normaaleja" enkä koe sitä mitenkään uhkaksi.

Leena, mua ihmetyttää myös tuo että miksi jotkut vaivautuvat kommentoimaan esim. just toisten rinnalle nukutuksia ja imetyksiä. Ok jos kyseiset henkilöt eivät halua toimia samalla tavalla mutta miksi arvostella toisten tapaa. Ei varmaankaan tosiaan ole yhdellekään vauvalle pahitteeksi saada maksimi määrä läheisyyttä ensimmäisen elinvuoden aikana! Kyllä se lapsi ehtii sitten yksivuotiaasta eteenpäin kovasti jo itsenäistymään...

Piuh, meille myös neuvolassa sanottiin tuosta että moron refleksi on aika vahva ja ohjeistettiin nostamaan kyljen kautta. En tiennyt että sillä on vaikutusta tuohon refleksiin mutta nyt ollaan sitten vältetty tuota suoraan nostamista että saa nähdä auttaako :)

Nannaliina, 4kk imetystä on mun mielestä jo hieno juttu, luin jostain että jo 4-5kk imetys riittää antamaan imetyksen hyödyt vauvalle eli älä turhaan sure :)

Meillä on aikaistettu nukkumaan menoa niin että kahdeksalta tulee jo uni... Syynä tosin se että tyttö nukkuu 11-13 2h päikkärit ja sitten enää klo 16-17 maissa n. puolen tunnin unet. Ja se ilta onkin sitten aika räjähdysherkkää aikaa... Yritän saada tyttöä lyhyille unille kuuden jälkeen mutta ei vaan suostu nukahtamaan vaikka on väsyneen oloinen ja näköinen. No, ehkä se taas tästä tasaantuu :)

Nelli ja Kultahippu ensi vkolla 4kk
 
Meilläkin on nostettu kyljen kautta jo siitä saakka, kun vauva tuli sairaalasta kotiin, mutta näköjään morottaa vielä jonkun verran. Nousee muuten sittenkin masullaan suorien käsien varaan, mutta kädet on vielä paljon sivulla, ei kovin korkealla siis jaksa kannatella.

Yöt on meillä ollut nyt toooooosi levottomia... Ekat 3-4h nukkuu yleensä hiljaa ja rauhassa, mutta sitten alkaa se pyöriminen ja kääntyily. Mä en meinaa saada itse ollenkaan nukuttua, kun jätkä pyörii vieressä koko ajan. Vaikka olis omassa sängyssäänkin, niin kahina kuuluu tulppienkin läpi. Viskoo päätä puolelta toiselle ja möngertää. Kai päivän liikkeet tulevat sitten uniinkin. Mut rasittavaa! Ja syö parin tunnin välein - huoh, kauanhan tätäkin vielä kestää...

Meille neuvottiin nyt neuvolasta antamaan kuivattua leipää, porkkanaa ja omenaa paloiksi käteen. Leipääkin tosiaan, ilmeisesti se vähä suola ei sitten haittaa, mitä saa imettyä? No ei poju kyllä tykkää pitää kuivaa leipää kädessä, se on liian rosoinen selkeästi. Porkkanasta on tykännyt, varmaan viileä ikeniä vasten. Maissinaksu on silti ykkönen. Omenaa ei olla vielä kokeiltu. Nuk-muki on ihan lempikapistus myös, jaksaisi jäytää sitä nokkaa vaikka kuinka kauan ja muki pysyy hyvin käsissä. Nielee vettäkin, mutta suuri osa kyllä valuu suusta rinnuksille :)

Mullakin on painoa 4-5kg enemmän kuin ennen raskautumista, mutta silti kaikki vanhat vaatteet mahtuvat, osa tiukasti, mutta kuitenkin. Nyt en jaksa ajatella kiloja, tisseissä on kuitenkin tuosta osa, loput mahassa, mutta ehkäpä poistuvat ajan kanssa. Syön kyllä aika huonosti, pitäis syödä paremmin. Salaatteja en esim. ikinä jaksa laittaa. Eilen kävin ihan yksin (juhuu!!) kahvilassa salaatilla, kun isukki oli vaunulenkillä. Olipa luksusta!! Piti ottaa ihan lasi valkkaria oheen.. ;)
 
Meillä nukutaan omaan sänkyyn, unipussiin vaan, tutti suuhun ja mobile päälle :) Nykyään ei edes enää kattele sitä mobilea vaan alkaa heti nukkumaan. On kyllä helppoa... o_O Tuo unipussi on muuten ihan loistava keksintö!

Kuvat netissä, itselläni on facessa pari kuvaa lapsista eikä profiiliani näe kuin ystävät. Eikä kavereinakaan ole kuin "oikeita" kavereita :) Ainahan se on riski laittaa nettiin kuva, olipa kuinka "yksityisellä" sivulla tahansa ja en missään nimessä laittaisi mitään muuta kuin ihan vaatteet päällä-normikuvia...

Puurojen antaminen ja sormiruokailu kiinnostaa täälläkin!?! :)

Meillä poitsu on nyt syönyt velliä pari viikkoa jonkin verran, illalla ja nyt aamullakin. Maissisosetta oon myös antanut nyt parina päivänä maistaa, ei näytä olevan millään tasolla ollenkaan hyvää! :D

Mahalleen kääntyminen tuli kuvioon viikko sitten ja tänään se jo ryömi eteenpäin... Aivan hirveä kiire näkyy olevan veljen perään :) Ja ei ollenkaan selällään, vääntäytyy ite istulleen sylissäkin. Aattelinki kysellä neuvolassa, että joko vois alkaa istuttamaan pieniä aikoja, kun niin kovin haluaa ja on todella jämäkkä ja ISO!!! :D

Miuku ja poju n. viikko vajaa 4kk.
 
Nelli79 meille ei neuvolasta sanottu siitä kyljeltä nostamisesta, itse sen lukasin jostakin.. tosiaan eipä nosteltu pienenä tyttöä kyljeltä, vaan aina tuettiin päätä ja nostettiin suoraan ylös. Ei meille neuvolassa sanottu edes kyljeltä nostamisesta kuin joskus 2kk neuvolassa, mutta unohtu tuo:D

Maissinaksut ovat itselleni ihan uusi juttu, ei esikoisen aikaan ollut tuollaisia. Niitäkö voi antaa ihan näinkin pienelle? Vasta antanut ruokaillessa sosepurkin kannen tai lusikan (lusikasta ihmettelee vaan..) ja kerran koitettiin kurkkua, mitä tykkäsi imeskellä.

Nukkuminen meillä nukahtaa syliin iltamaidon jälkeen tai sängyssä vierelle, siitä nostan omaan sänkyyn, JOS jaksan. Monesti nukkuu vieressä 22-07, omassa sängyssään, jos sinne olen nostanut, nukkuu 22-04 jonka jälkeen otan viereeni nukkumaan, alkaa yöllä liikehtimään/huhuilemaan, ei halua maitoa, haluaa vaan viereen, missä nukkuu sitten 07 saakka.
Esikoinen nukkui 2v saakka meidän välissä, ei millään nukkunut omassa sängyssä.. sovittiin tytön syntyessä, että tämä nukkuisi omassa sängyssään... heh, kuinkas kävikään:D

Nyt tyttö tuskailee lattialla, siispä aamumaidon loppu ja aamu-unet.
 
Mulla ei kilot ainakaan ole lähteneet mihinkään vaan saman painan kuin synnytyksen jälkeenkin. Koitin vauvan ollessa 2kk hiukan vähentää painoa mutta se vaikutti negatiivisesti maidon tuloon ja lopetin. Ruokavaliolla sain -2,7kg alas mutta takaisinhan se sitten tuli kun herkut tuli mukaan. Nyt koitan olla herkuttelematta ja liikuntaa harrastan muutenkin kivasti,6-8h viikossa.Pikkuhiljaa haluan kuitenkin päästä näistä 7 ylimääräisestä eroon ja ruokavalio menee remonttiin mutta ei mitään kaloreita lasketa eikä vielä aleta laihduttamaan. Tuntuu ihan kauhealta katsoa peilistä kun makkaraa ja ylimääräistä on joka paikassa,en viihdy kropassani lainkaan ja mikään vaate ei istu.

Meillä nukahdetaan myös syliin ja siitä sitten nostan sänkyyn minun viereeni jossa nukkuu yleensä aamuun asti. Nenän ollessa tukkoinen on joskus ollut pakko laittaa sitteriin.

Mä myös tarkistelin vauvan elossaoloa vielä pari viikkoa sitten. Palstakaverilta kuoli vauva 3kk iässä ja siitä alkoi mun pakonomainen tarkastelu että hengittääkö vauva vai ei mutta nyt se on jo loppu.

Nannaliina ja Aapeli 4kk
 
Heippa. Vitsit kun ehin enää niin harvoin täällä käymään.
Elias täytti eilen 4kk, iso poju jo. Ja osaa vaikka mitä ja kehittyy niin kamalan kovaa vauhtia. Kääntyilee, höpötää, hymyilee ja kikattaa, kirkuu, tarttuu esineisiin yms.yms.yms. mitä nyt ton ikänen tekeekin :) Tänään ekan kerran mahallaa alkoi nostaa peppua ylös ja yritti eteenpäin. On se vaan niin ihana vaikkakin välillä vähän raskasta onkin...

Meillä varsinkin nuo iltanukkumiset niin vaikeita ku haluaa tissiä ja sit ei ookkaa nälkä vaa täys ja alkaa huuto ja pitää kantaa ympäri kämppää ja sit kun laskee niin herää ja huhhuh...
On nukkunu aina vieressä, mutta nyt alkanut heräillä yöllä noin 1h välein ja siis varmaan lähemmäs 10kertaa...Olen nyt yrittänyt laittaa omaan sänkyyn nukkumaan josko nukkuis siellä, mutta ei ainakaa siellä nuku..puuh...

Piti aloittaa tänään maissivelli kun saa aina iltaisin vähän pullosta, mutta yhtäkkiä mun tissit turpos ihan hirveesti ja täytty maidosta, hyvä et mahtuu liiveihin :confused: Ja meni nukkumaan nyt pelkällä tissillä, saas nähä kuin kauan nukkuu...Mut aika outoa..
Tosin pitkästä aikaa aloin syömään tyroxinia kilpparin vajaatoimintaan kun vähän unohdin lääkitä itteeni, sit jos menkat tulossa tai sit vaan muuten maito nous..outoa. Pelästyin heti, et jos olenkin raskaana...Apuva!

Me touhutaan aika paljon. Aina joka päivä min.1h koiran kanssa lenkki, maanantaisin muskari ja joka toinen viikko ensisynnyttäjien ryhmä, keskiviikkoisin vauvojen perhekahvila ja torstaisin vauva-jumppa. Näiden lisäks kahvitellaan ja nähään kavereita, eli tylsää ei ole:D
Mitään omaa juttua mulla ei vielä ole....

Hmm..mitäs muuta...kestoillaan ja tosiaan se unipussi on pop. Tuttia ei huolita..Ja manduca ihan paras keksintö!
Niin ja tilattii Britaxin B-mobilet saksasta, olen niiiin rakastunut niihin...

Semmosia. Nyt koiran kanssa iltapisulle ja nukkumaan..
 
Nukkumisesta: Meillä on pojalla päivärytmi ja sen mukaan menee nukkumaan kotona ainakin klo 21 ja herää 5-6 aikaan aamulla syömään ja jatkaa siitä uniaan klo 8-11 asti. Joskus nukkuu kapalossa.
Vien pinnasänkyyn vaan klo 21 syötön jälkeen, meillä on pimennysverho, se lasketaan alas ja laitetaan yövalo päälle.
Jos ei millään meinaa rauhotttua (ähisee ja puhisee, potkii peittoa), jätän yksikseen huoneeseen rauhottumaan, sattuu yleensä nukahtamaan sitten.
On aika hyvin oppinut myös itse nukahtamaan, ilman että on vierellä.
Poika nukkuu siis omassa huoneessan, on nukkunut 2 viikkoisesta lähtien :).

Juu, onneksi nyt ei ole tullut pahemmin vatvomisia ja vetvomisia enää tuon kuvajupakan kanssa. Ketuttaa vain kun ihmiset haukkuvat poikaamme äpärälapseksi yms..

Ollaan nyt viikonloppu oltu täällä mummolassa, 120km kauempana kotoa ja ei Roope ole aikoihin ollut täällä, viimeksi heinäkuun lopulla. On Roope vähän sekaisin ja syömis ja nukkumisrytmit vähän sekaisin :/. Voi toista, huomenna kotiin !

Laihtumisesta: itse olen laihtunut 5kg 1½ kuukauden aikana.

Täällä ei osata vielä kääntyä mahalleen. Kenellä muulla ei vielä osata ?
 
Viimeksi muokattu:
No huh,Tiudeliini mitä kommenttia olet saanut lapsesta :hug:
Pois moiset ihmiset kaveripiiristä jos sieltä joku on tuollaista lapsesta sanonut.

Meillä ei tuo 4kk vielä osaa kääntyä mahalleen,ei ole edes yritystä.

Hienosti olet saanut kiloja alas,onnittelut!
 
Oi kun ootte olleet ahkeria kirjottelijoita, millään ehdi näitä kaikkia lukea heti... Olin lasten kanssa reissussa (ilman miestä) tällä viikolla. Pääkaupunkiseudulla olin, siellä asuu 3 mun parasta ystävää, joista 2 on parhaillaan äitiyslomalla esikoiden kanssa, joten pystytään viikolla tapaamaan. Ti lähdin ja pe kotiuduttiin. Muutoin meni hyvin, mutta meiän kaikki 3 lasta sai nuhan+yskän, myös vauva, joka edelleen potee jonkin verran. Sipuli yöllä sängyn päädyssä on eri hyvä juttu, pysyy röörit auki :) Nyt kun tuo nuha tuli, mäkin oon vahdannut että hengittääkö vauva... Teen sitä kyllä muutenkin välillä, mulla kun kävi niin esikoisen ollessa 3 kk, että kaverini samanikänen esikoinen kuoli kätkytkuolemaan :(

Painosta, mulla on edelleen 5-6 kg jäljellä ja luulen, että joudun laihduttamalla laihduttaan taas kun imetys loppuu. Ei tipu enää itekseen näemmä. Mulla laihdutus vaikuttaa maidon määrään, joten en aio riskeerata että se loppuis nyt kun täysimetyksellä vielä mennään.

Kuukautisista, mulla on aiemmin alkanu menkat aina kun kiinteet on astunu kuvioihin enemmälti, eli vauvan ollessa 6 kk. Imetys vähenee siinä määrin että mulla palautuu heti hormonitoiminta ja Nellille kerrottakoon, että osittaisimetys ei ainakaan mulla estänyt raskaaksi tuloa reilu vuosi sitten. Meiän kakkonen oli 8kk kun tulin raskaaksi ja imetin häntä silloin vielä paljon, en käyttänyt korviketta ollenkaan. Tosin se raskaus meni kesken, mutta se taas johtui muusta kuin imetyksestä.

Ei käänny meilläkään vielä vauva mahalleen, nyt on ikä 4 kk ja 1 vko. yritystä on ollut 2 x, mutta pikku hiljaa näköjään...

Meillä on nyt välillä ihan rytmitöntä nuo päivät. Tänäänkään vauva ei ole kunnon pitkiä päikkyjä nukkunut ollenkaan, jotain puolen tunnin tirsoja silloin tällöin. Lopulta nukahti mun syliinkin, ekaa kertaa jopa. Onneksi yöunille vauva menee 23 aikaan viimestään, tänään tosin sippas vasta 23.30. Nukkuu aamu kasiin asti, herää syömään ainakin kerran, joskus kolmekin. Useimmiten aamupäikyt on 10-12 ja toiset päikyt iltapäivällä 2 h ajan, sit illalla voi olla 1-2x minipäikyt 30 min. Mutta tosiaan nyt ollaan vähän rytmittömässä tilassa... ehkä tuo reissaaminenkin vaikutti.

Kuvat netissä, meillä on miehen kanssa ihan nollalinja, mies on IT-alalla ja samaa mieltä kuin muutama muukin täällä, että kerran netissä, aina netissä, jos siellä jotain julkaisee. Mua vähän kauhistuttaa kun moni mun kavereista julkasee Facebookissa kymmeniä kuvia perheestään, mulle ei tulis mieleenikään.

Sormiruokailu ym, en oo koskaan ees aatellut että vois alottaa suoraan siitä! Mä oon alkanu aina soseista ja velleistä. Millasta sormiruokaa vois aatella antavansa, jos 5-6 kk alottaa sillä? Kiinnostais kyllä minuakin tuo kovasti!

Kuukupista, mulla on se, mutta enpä pahemmin ole käyttäny viimesten 5 v aikana :LOL: Tuli hankittua ennen esikoista sellanen, mutta sen jälkeen mä tosiaan oon ollu niin tiuhaan raskaana ja imettäny pitkään, että ei tässä monia menkkoja oo ollut... Nyt mulla on itseasiassa ongelma: Vajaa 3 vkoa sitten laitatin sen kuparikierukan ja siitä lähtien on ollut vuotoa jos jonkinmoista. Eka vuoti viikon putkeen ihan kirkasta verta. Sit oli vaan pientä tiputtelua ja tällä vkolla alkoi ihan kunnon kirkas veri vuotaan. eka aattelin että menkatko alkoi, mutta epäilen, kun verta ei tuu kuin pikkuhousunsuojallinen ja monesti vaan aamulla, iltaa kohden aina loppuu. Tiedän, et kierukka aiheuttaa välivuotoa, mut täähän on melkeen jokapäivästä! Kellään muulla ollu samaa?? Jos näin jatkuu tää homma, niin todellakin on 100% ehkäsyteho, kun eihän tässä tuu mitään seksiä harrastettua, kun veri vaan lentää koko ajan, prkle!

Meillä piti huomenna olla rokotus, mutta peruivat sen ja joudun nyt hu soittamaan uutta aikaa, kun olin reissussa ilman kalenteria ja en osannut luvata koska mulle kävis tulla uudestaan...

nepula ja tyttö 4kk 1 vko
 
nepula: Mulla on ollut tuommoista välivuotoa nyt, mutta ilman kierukkaa! Lääkärilläkin kävin, ja meinasi, että on jotain menkkoja ennakoivaa hormonitoimintaa. Kierukan aikoihin oli vähän jotain vuotoja laiton jälkeen, mutta muuten vaan normaalit menkkavuodot. Ylimääräisiä ei ollut.

Noista sormiruoista, olen lueskellut, että vois aloittaa samalla tavalla kuin muutenkin ekat sormiruokailut. Esim. kurkkutikkuja, porkkanatikkuja (tarpeeksi isoja) ja niitä maissinaksuja. Esim. tuolta oon lueskellut: Kiintymysvanhemmuusperheet - Sormiruokailu käytännössä .
 
Heippa!

Käytiin pari viikkoa sitten neuvolassa, terveydenhoitaja sanoi että pituuskasvu hidastelee. No,oletan että vauvat ovat yksilöitä enkä ainakaan vielä suostu stresaamaan asiasta. 4kk:n mitat olivat 6520g ja 59,3cm.

Menkkoja on tainnut olla jo kolmet synnytyksen jälkeen, väli tasoittuu koko ajan ja vuotokin on ollut kohtuullista. On muuten kivaa,kun endometrioosin vuoksi joutui ennen syömään kipulääkkeitä aivan tolkuttomia määriä-ja nyt ei ole ollut minkäänlaisia kipuja.Tyyntä myrskyn edellä?

Meillä koitetaan kovasti jo ryömiä ja takapuoli nousee konttausasentoon. Soseet ja vellit ollaan aloitettu jo aikoja sitten. Neiti nukkuu yönsä hyvin, n.klo 20-06. Päivärytmikin unineen on alkanut löytyä.

Käytännössä olen lähes yksinhuoltaja miehen työaikojen vuoksi,ehtii viikolla olla noin 4h kotona per pvä. Hyvin olen pärjännyt mielestäni, tosin kyllä sitä omaa aikaa kaipaa välillä. Onneksi vauvelin mummo käy aika usein. Parin viikon kuluttua lähdetään käymään ruotsissa, pelottaa vähäsen että miten vauvan keho suhtautuu ilmastointiin, itselleni se ainakin aiheuttaa oireita. Toivotaan että kaikki menee hyvin. Nyt lähdetään kauppaan! Oikein mukavaa viikkoa kaikille!
 
Hemmetti..
Täällä on nyt alkanut ongelmat syönnin kanssa !

Poika ei suostu syömään lusikalla ruokaa !
Ihan kauhee huuto ja rääkyminen alkaa, kun yrittää kasvissosetta syöttää lusikalla, mutta sitten loppuu huuto, kun antaa sosekorvikeseosta niin ollaan tyytyväisiä ja se on hedelmä/marjasosetta.

Ei pidä oikeastaaan ollenkaan kasvissoseista :/, varsinkaan lusikalla annettuna.

Mitä ihmettä teen ?
 

Yhteistyössä