K
kamomillla
Vieras
-S-- Me juteltiin kätilön kanssa mm. siitä, koska pitää lähteä sairaalaan, millaista roolia toivomme henkilökunnalta, millä tavoin mieheni haluaa olla mukana synnytyksessä, kivunlievityksestä ja siitä, millaisessa asennossa voisin kuvitella haluavani synnyttää. Tapaaminen kesti tunnin verran eikä siihen kuulunut mitään lääketieteellisiä tutkimuksia, juttelua vain.
Hilma: Meidän asunto on remontissa myös, joten varsinaista sisustusta ei olla juurikaan ehditty miettiä. Meille tulee pinnasänky omaan makuuhuoneeseen ja hoitopöytäähän meillä ei ole, vaan pinniksen päälle (tai muun tason päälle) nostettava taso. Olemme ajatelleet, että vauva nukkuisi meidän huoneessa toistaiseksi. Vauvan tarvikkeille kunnostin ennen remonttia yhden vanhan lipaston, joka saa olla siinä huoneessa, johon vauvan tavarat ajautuvat. Makuuhuoneemme on niin pieni, ettei sinne tosiaan mahdu kuin meidän ja vauvan sängyt. Ihan aluksi ajattelin tosin nukuttaa vauvaa sekä ostamassamme unikeinussa että äitiyspakkauslaatikossa, johon olen ommellut reunukset.
T. Kamomilla