Toukokuun Tuhisijat tammikuussa <3 <3 <3

Huomenia! |O

Potkuja oon tuntenu jo sieltä jostain viikolta 18 lähtien, mutta on ne kyllä nyt niin paljon voimakkaampia että säikähdän joka kerta kun muksauttaa! :D Kipeää ne ei ole viellä tehnyt. Potkut tuntuu enimmäkseen alamahalla ja jotenkin hassusti välillä tuolla takana/persuksissa?! :D
Mies on myös tuntenut masun päältä pikkupoitsun temmellyksen.. :heart:

H&M:n alennuskupongin meinaan minäkin mennä käyttämää viim. ensiviikolla! :)

Kahvia oon pystyny juomaa ihan koko raskauden ajan,eikä sitä pahaa oloa ollut oikeastaan muutenkaan...


 
Therean Ei siihen ole auttanut juuri muuta kuin lepo. Hieman olen sitä venytellyt ja kipukohdan alla pitänyt kylmäpussia, mutta kyllä se päivän aikana aina kipeytyy. Mitään painavaa ei voi nostaa ja kyykkyyn menemistä yms. liikkeitä varoo. Töissä en pysty lasten kanssa samalla tavalla leikkimään, koska esim. juokseminen sattuu. Mutta kyllä sen kanssa nyt vielä töissä käy. Ilman tukivyötä en ole ollut yli kuukauteen. Tai kotona olin yhden päivän ilman tukivyötä ja illalla en meinannut pystyä edes kävelemään.

Meilläkin sai sen kirjan vasta toisella käynnillä. Tuli vain se kirja puheeksi ja huomasivat, että eivät olleet sitä antaneet ekalla kerralla. Itse en olisi osannut edes sellaista pyytää. Mieskin tykkää lukea sitä.

Vauva-lehden kanssa meille tuli sellainen MLL:n julkaisu nimeltään Saamme vauva. Tuli samana päivänä, kun rakenneultrassa selvisi, että tulee tyttö. Mies sanoi, että ei meille tule vauva, vaan meille tulee prinsessa. Ja MLL:n pitäisi muuttaa kirjan nimikin sellaiseksi :heart:
 
:wave:

potkuista Täällä tuntuu kans masun päältä ja näkyykin ihan selvästi. :heart: Mies eilen illalla ekan kerran pääsi tuntemaan pikkuisen potkun. On ne potkut vielä melko hentoisia, kun vertaa siihen mitä sitten kohta ovat. :D On ne vaan niin ihania!! Mullakin vauva potkii alas ja sivuille alas. Istua kököttää siis varmaankin masussa?? Toivottavasti kääntyy hyvissä ajoin pää alaspäin. Meidän neljättä vauvaa meinattiin joutua kääntämään, mutta sitten poju kuitenkin päätti itse kääntyä. Onneksi! :heart:

Perätilasynnytyksestä ei siis mullakaan kokemusta.

kahvia en ole juonut ennen raskautta, joten en juo nytkään. Se on vaan niin :x . Meillä ei mieskään juo kahvia, joten kahvinkeitin löytyy ihan vaan vieraita varten. :D Teetä juon sitten yleensä kylässä kahvin sijasta. Alkuraskaudessa tuli juotua kotonakin, kun yhdessä vaiheessa se vain upposi melko hyvin. Mutta en mä sitäkään paljoa siis juo.

Onnea ultrakuulumisista :heart: ja hyvä että (jonkun :snotty: ) mies on päässyt hyvään hoitoon! :flower:

Tänään tasan 21+0 :heart:
 
Huomenta.

Ensimmäinen kunnon vauva uni nähty.Ultra tais pyöriä mielessä viimeisenä illalla. Näin sitte unta,että olin siinä ultrassa. Ja oli muuten tosi hieno laite.Eka en uskaltanut katsoa kuvaruutua ku jännitti liikaa,sitte kun ekan kerran katsoin näin heti pojan pippelin.Sen jälkeen se pippeli oli joka kuvassa.Kysyin onko tuo pippeli ja kätilä vastasi hymyillen joo.Sitte alko näkyy ne värit sun muut,ja vauva itki.Tulostetut kuvat oli jotain niin hienoa,kuin mustavalkovalokuvia. :D Mikä parasta....ekassa kuvassa poseerasin vauvan kanssa. :LOL: :LOL: Mutta sitte yllättäen vauva syntyi.Ilman kipuja tai synnytystä se vaan tuli ulos siihen tutkimuspöydälle.Iso poika,siis mielettömän iso,melkein vuoden ikäisen kokoinen.Yht'äkkiä sillä olikin jo vaatteet päällä ja mä stressasin ku kotona ei ollu vaippoja.Yritin kätilöltä kysyy miten se synty noin,mutta kätilön i lähteä osastolle. Muutama lapsuuden ystäväni oli muka sattumalta sairaalassa käymässä ja ihmettelivät kuinka olin synnyttänyt jo vaikka mun piti vasta monen monen viikon/kuukauden päästä synnyttää.Sitten heräsinkin.
Mä haluan ihan pikku pikku vauvan.Ei saa kasvaa liian nopeasti isoksi. :whistle: Huomenna on sitte se ultra, ja mua jännittää ihan kamalasti.

Kahvia tai teetä en juo,mutta olen kamala cokis light addikti. :whistle: :ashamed: Sitä pitää olla aina.Melkeinpä vieroitus oireet tulee. Sitä vau-kirjassa kai suosituksissa luki että 2 l päivässä tms.En muista.Hyvin on edellisetkin raskaudet sujunu.

Mä olen ihan varma,että seuraavassa sokerirasituksessa jään kiinni.Miten ihmeessä mä sitte pystyn siihen tiukkaan diettiin.Nyt olen syöny ihan mitä sattuu ja niitä herkkuja.Tuntuu,ettei ruoka maistuis ollenkaan,miellummin kaikkea muuta pientä ja niitä herkkuja.

no aamupalan tekoon.Meillä vanhemmat lapset vielä nukkuu.

NN rv 19+4 (20+5)
 
Alkuperäinen kirjoittaja nikunaku:
Kahvia tai teetä en juo,mutta olen kamala cokis light addikti. :whistle: :ashamed: Sitä pitää olla aina.Melkeinpä vieroitus oireet tulee. Sitä vau-kirjassa kai suosituksissa luki että 2 l päivässä tms.En muista.Hyvin on edellisetkin raskaudet sujunu.
Ja mä taas Pepsi maxiin jäänyt koukkuun. :snotty: Kai se on sitten korvike näille kahville ja teelle, mitä yleisemmin ihmiset juo?? :whistle: Mutta kun mä en oikeen "uskalla" tota kolaa raskausaikana juoda... Oon aina aatellut että siinäkin on joku max. 3kuppia päivässä- rajoitus, mikä on kahvin määrän suositus... vai onko nykyään, joskus ainakin oli?? :D Onko se kolassa sitten noinkin iso se raja?? ooh, taidan sitten uskaltaa minäkin siitä nauttia?? :whistle: :D

 
kahvi,tee ja kofeiinipitoiset juomat.
Kofeiinin saantia on hyvä rajoittaa 300 mg:aan/ päivä, joka vastaa 3 kkp kahvia tai reilua 2 litraa kolajuomaa tai 1-2 l energiajuomaa. Yrttiteet,käyttöä ei suositella.HUom ruusunmarjatee ja hedelmäteet käyvät.

Näin lukee siinä vau-kirjassa.
 
Oletttepas te olleet ahkeria kirjoittelijoita. Jokapäivä käyn vähintään kerran kurkkimassa kuulumisia, mutta harvemmin olen jaksanut kirjoitella.

Onnittelut kaikille ultrassa käyneille hyvistä ultrakuulumisista!

Liikkeet ovat voimistuneet täälläkin suunnalla. Välillä tulee oikein kunnon muljahduksia, jotka eivät kyllä vielä satu eikä ota kipeetä, mutta tuntuvat muuten ikäviltä. Mieskin eilen illalla sai osakseen yhden mojautuksen. Oli hänen ensimmäinen kerta kun tunsi potkun käteen, totesi vain, että oli aika veikeän tuntuista =)

Kahvia tulee joutua toisinaan kuppi pari päivässä. Aiemmin olen ollut oikein kunnon kahviaddikti, mutta viime keväisten närästysten seurauksena piti kahvi jättää pois ja siirtyä teehen. Viime aikoina on kuitenkin kahvihammasta kolotellut ja olen juonut kupin kaksi ilman, että on alkanut närästämään. On tainnut tuo kahvinjuonti tauko (yli 1/2 vuotta) tehdä tehtävänsä. =)

Täällä on nähty mitä ihmeellisimpiä unia. Yksi kerta olin nyytti sylissä kaverilla käymässä ja tuli huomattua, että ei ole tuttelia. (Unessa ei imettäminen onnistunut, koska maito ei ollut noussut) Kaveri sitten antoi omaansa lainaksi, mutta koostumus näytti lähinnä yoghurtilta mihin oli laitettu riisimuroja sekaan!

Neuvolasa tuli käytyä viime viikolla. Kaikki ok, mutta painoa tullut lisää aivan liikaa (kiitos jouluherkkujen ja liikkumattomuuden) ja kohdun pohjan korkeus huiteli ylärajan yläpuolella ollen 20 cm (viikkoja tuolloin 20+4). Hemoglobiinikin oli laskenut alun hurjasta 160:sta 137:ään.

Huomenna pääsekin sitten jälleen kurkkaamaan pientä masuasukkia rakenneultran yhteydessä. Therean kun kerran olet käynyt Hml:ssa synnyttämässä niin avitatko hieman tietämätöntä missäpäin siellä on äitiys pkl? Ekaa kertaa sinne menossa niin ei tartteis huomenna olla aivan eksyksissä kun sinne menee...

Fox, 21+2
 
No jopas on tullu taas tekstiä! Ei meinaa meikäläinenkään enää pysyä perässä vaikka kuitenkin päivittäin täällä käyn. Mut tosi kiva kyllä että on aktiivista porukkaa tässä pinossa =) .

Potkut on täälläkin tuntunut jo parisen viikkoa myös käteen, mutta on sellanen tyyppi tuo vauveli että tuppaa lopettamaan potkut kun menee niitä tunnustelemaan, joten mieskään ei ole vielä päässyt niitä tuntemaan. Samanlainen tapaus oli tuo meitin kuopus masussa ollessaan, pääsköhän mies edes yhtä kertaa potkuja tuntemaan kun heti aina lopetti kun mies kätensä vatsalle pisti vaikka miten olis sitä ennen myllänny. Kiipeetä ei oo vielä mullakaan potkut tehneet.

Kahvin juonnin lopetin sillon kun tuota nelosta alkuvaiheessa ootin, ei vaan uponnut enää millään niin se jäi sitten pois. Sen jälkeen en kahvia ole juonutkaan. En oo koskaan ollutkaan mikään kova kahvihiiri. Töissä ollessa sitä oikeestaan vaan tuli juotuakin.

Alhambra mä tein sillon nelosta oottaessa ihan pelkkää yötyötä ja kyllä se oli raskasta! Alkuraskauden pahoinvoinnin ja väsymyksen aikaan tuntu, että sinne suunnilleen kuolee. Pahoinvoinnin ja väsymyksen väistyttyä oli vähän aikaa ihan jees, mutta sitten vähän ennen puoliväliä alko univaikeudet, en saanu enää päivällä yövuorojen välillä nukuttua, enkä vapaapäivinä saanut nukuttua yöllä enkä päivällä, aloin olla ihan loppu ja 22 viikolla sitten menin neuvolalääkärille valittamaan oloani ja toivoin saavani edes pari päivää saikkua että pystyisin levätä, mutta sepäs ottikin ja pisti mut koko loppu raskaudeksi sairaslomalle! Olin kyllä enemmän kuin tyytyväinen =)

Perätilavauvaa en oo mäkään joutunut synnyttämään ja toivottavasti tämäkin älyää kääntyä raivotilaan. En tiedä uskaltaisinko perätilavauvaa synnyttää, vaikkakaan en kyllä sektioonkaan haluaisi.

Katos, Thereankin on menossa Hämeenlinnaan synnyttämään! Saapa nähdä osutaanko samaan aikaan! Mä kyllä toivon, että ei tarttis vuodeosaston puolelle mennäkään vaan synnytys hoituis polikliinisesti.

Niin onko muut ajatelleet polikliinista synnytystä? Mä toivoin sitä jo nelosenkin kanssa, mutta piti sitten yksi yö sairaalassa kuitenkin olla, kun sillon sattu olee lääkärinä joku nuori tyttönen, joka meitä edes katsomatta oli kätilölle sanonut, että ei yleisesti suosittele niin varhaista kotiutusta! Mä olin kyllä vähän pettynyt, kun kuitenkin Hämeenlinnassa on mahdollisuus polikliiniseen synnytykseen niin sitten se ei kuitenkaan onnistunut. No eihän se yksi yö nyt paha ollut ja se hyvä puoli siinä oli, että osastolle jäin, kun sattu huonekaveriksi samalta kylältä oleva äiti jolla ei myöskään niin kuin ei minullakaan ollu vielä ketään kaveria omalta kylältä. Niinpä meistä tulikin hyvät ystävät =)

Jaaha täytyy alkaa puuhailemaan tuon pikku-ukkelin kanssa! Niin vielä Swissille hurjasti onnea plussasta ja onnea odotukseen! :flower:

villahousu & Sulo 22+5
 
Terve.

Hyvin ollaan voitu. Koulu alkoi ja hiukan verottanut vapaa aikaani. :kieh:
Noh pitäisi saada paperit keväällä ni sit ei tarvitse ikinä mennä enää kouluun. :LOL:

Pikkunen riehuu suunnattomasti masussa. Välillä huvittaa kun miettii mitä hän oikein yrittää!?!?

Viimeviikolla oli neuvola kaikki ok. Mulla vaan on hassuja käsien ja jalkojen puutumiskohtauksia vaikka en edes makaisi niiden päällä. :/ Kuulemma hermot jumis tai jotain. Mikä mul nyt ei olis jumis. :LOL:

Esikoinen varmaan tulossa kipeeksi tai räkä sillä valuu mutta kuumetta ei ole. Kitisee yöllä tukkoisuuttaan ja kun tutti on tipotiessään. Onneksi mies nousee ylös ni saan nukuttua. Väsyttää muutenkin ihan tarpeeks ni en mä edes jaksais mennä aamuisin kouluun jos olisin koko yön ollut valveilla.

Onkos teillä alkanut ne yöjuoksut jo. Siis että käytte vessassa ja palaatte sänkyyn nukkumaan mutta sit ei väsytäkkään. Mä inhoon sitä kun yksin yöllä kukun kämpässä ja yritän olla herättämättä muita. :kieh: :LOL:

Niisku-Rouva&neiti 10½kk + pikkupapu 22+6 :heart:
 
Huomenna pääsekin sitten jälleen kurkkaamaan pientä masuasukkia rakenneultran yhteydessä. Therean kun kerran olet käynyt Hml:ssa synnyttämässä niin avitatko hieman tietämätöntä missäpäin siellä on äitiys pkl? Ekaa kertaa sinne menossa niin ei tartteis huomenna olla aivan eksyksissä kun sinne menee...
Tuota, osaankohan mä neuvoa.. :ashamed: Kun mentiin itsekin pääoven kautta sisään ja ilmoittautumis luukun kautta polille. Tosin se täti siinä luukulla neuvoi meitä kun en enää muistanut missä se äippäpoli on. :D Se on kuitenkin maantasalla olevassa kerroksessa.

Nikunakun Uni on ollut kyllä vauhdikas. :D

Villahousu Näköjään joo ollaan menossa samaan mestaan. :D Jos tää tintti isäänsä tulee niin kiire sillä on. :D
Ja synnytys ei varmaankaan tule olemaan polikliininen. Pari päivää osastolla ehkäpä.

Ties vaikka kävis samanlailla että sais uusia kavereita. :)Ei sillä että vanhoissakaan mitään vikaa on. Koskaan ei voi tietää millaisen helmen ihmisistä löytää. :)
 
Fox sinne äitipolille on opastukset siellä sairaalan pihalla! Kun tuutte sairaalanmäen ylös, käännytte vasemmalle siinä onkin kyltti äippäpolille/synnärille. Ajatte vähän matkaa eteenpäin parkkipaikkojen ohi ja oikealle kääntyy sitten tie josta pääsee äitipolille. Se on siis tavallaan sen sairaalan kulman takana oikealla. Siinä on vastapäätä erillisessä rakennuksessa päiväkirurginen osasto. Vaikee selittää miten sinne mennään, mut ihan helppo sinne on löytää kun seuraa opasteita, en nyt muista lukeeko niissä äitiyspoliklinikka vai synnyttäjät vai molemmat (synnärille mennään samasta ovesta). Mutta sinne on siis ihan oma sisäänkäynti, ei kannata mennä välttämättä pääoven kautta.
 
mulla iski silmään toi energia juomia 1-2 l,kuulostaa tosi paljolta.Itse en niitä juo ja jotenki olen ymmärtänyt ettei niiden juonti raskaana ollessa ole kovin suotavaa,siis ainakin tän 2plus palstan keskustelujen pohjalta.

Perätilasynnytyksestä ei ole kokemusta.Jotenki sellanen ajatus mulla itsellä on,että en uskaltaisi siihen lähteä. Sektiotakaan en kyllä toivo,mutta tuossa tapauksessa miettisin sitä vaihtoehtoa.


Mä olisin valmis ollu jo kahdella edellisellä kerralla polikliiniseen synnytykseen,mutta kun mulla oli RD ni piti jäädä yön yli sairaalan kun he ottivat vauvalta vuorokauden aikana muutaman kerran verensokerin. Mutta vointi on ollu joka kerta sitä luokkaa,että olis voinut pari tuntia synnytyksen jälkeen lähteä kotiin. Onneksi viimeksikin pääsin heti seuraavana aamuna pois. Sairaalassa en osannu ollenkaan nukkua. Ja VAS:issa oli siinä samalla käytävälläviereisissä huoneissa muitakin potilaita osastolla joten aina ku sain unesta kiinni ni joku soitti kutsukelloa ja hoitsua paikalle.

Meillä heräs viimeinen just. :whistle: mitäs sitä herättelemään kun ei ole menoja minnekkään. Poika 3 v juoksee wii fitillä.Kuulostaa ku höyryjuna menis yläkerrassa.

Nyt antaa aamupalaa unikeolle.
 
Eipä tarvitse paljoa ajatella polikliinistäsynnytystä jos on RD. Vauvasta kun mittailaan verensokeriarvoja sen pari päivää. Eikä ole itsellään kotiin kiire siivoamaan ja ruokaa tekemään sitä kun ei taas tiedä miehen isyys"lomista", koskaan ole niitä pitänyt. Harmi ettei enää mennä sokerivuorokäusikäyrille sairaalle nyt olis kyllä kiva maata päivä sairaalassa heh...se on vaan jos synnärillä on sitten ei kiva huonekaveri. :$ viimeksi oli somali ja hänen sukunsa. :whistle: kummasti tekee mieli kotiin.

Neuvolaa tässä oottelen...
 
Therean: Ihan lähellä ovat tallilla, n. 700m. Kevääksi pitäisi saada ne omaan pihaan. Helpottaa hoitopuolta. Nyt toki tarvii käydä kerran päivässä tallilla.

alhambra: Minä olen seinäjoelle menossa synnyttämään. 7v edellisestä synnytyksestä...
Olis kiva sopia joskus treffit vaikka "kaffeelle" ku mulla noita äitipoli käyntejä aika ajoin. Muutkin siellä päin asustelevat :attn:

Olo on hyvä, mitä nyt välillä verenpaineet matalat.

Perätilasta ei kokemusta ja kahvia juon. Nyt ei pahoinvointikaan tullut kahvinhajusta kuin edellisissä raskauksissa. Nostaa edes vähän tuota painetta. Energiajuomapullossa lukee ettei raskaana oleville...

pian 3x äippä Toivottavasti supistelut hellittäis :hug:
 
villahousu miten sulla kävi palkan yms kanssa, kun noin ajoissa jouduit jäämään kotiin? Mulla kun nyt sama tilanne ja pahasti pelkään, että joudun loppuun saakka olee kotona :/ Töihin ku tekis mieli ihan hirveästi, seinät kaatuu päälle ja näe ketään |O
Odottelen kyllä postissa kelan päivärahahakemusta tänään, et jospa siitä selveis jotain. Netistä kun en käsittäny taas mtn :(

Mä itse olen ollut jalat edellä maailmaan tyyppi, mut jo silloin leikattiin heti, ei edes ajateltu pt-synnytystä. Ja nyt oon ymmärtäny et ovat aika samalla linjalla, kun tulee lonkkavikoja yms.

Toi poliklinikka synnytys kiinnostaa mua ihan hirveästi. Mä haluaisin vaan käydä synnyttää ja tulla kotiin. En ole ikinä osannut nukkua sairaalassa, paitsi kun olin teholla kolarista ja oli tosi vahvat lääkkeet sisällä ;) Kuopuksesta olin myös yhden yön sairaalassa. Nyt en välttämättä haluaisi edes sitä, mutta haluan kyllä olla täysin 100% että kaikki on kunnossa!
Mutta nyt kuulin, että jos äidillä o veriryhmä ja isällä joku muu, niin keltasuus tulee melko sata. mein pojilla ei ollut sitä yhtään, mutta poikien isällä myös o ryhmä. JOllain tästä kokemusta?
Olisi nimittäin kamalaa joutua takaisin sairaalaan kun jo kotiutunut..
 
Heippa pitkästä aikaa!
Täällä ollaan voitu hyvin. Työkiireitä ollut vaan joulusta asti ni en ole kerenny koneella käymään.
Sunnuntai-iltana tuli hirveä alavatsakipu että piti kyykkyyn mennä. Sitten vaan nopeasti menin sänkyyn lepäämään ja kipu meni ohi. Kysyin asiasta neuvolassa ja sanoi että kun vauva kasvaa ja liikkuu ni tuollaisia kipuja voi ilmetä.
Tänään oli neuvola ja kaikki oli ok. Paino noussut 800g viime käynnistä.

Erica ja muru 24+2
 
Hei vaan kaikille pitkästä aikaa! Päivittäin oon käynyt teitä lukemassa, mutta oon laiska kirjottamaan... Mutta tänne kuuluu hyvää. Vauva ei rakenneultrassa suostunut jalkojenväliä näyttämään, mutta kaikki oli hyvin. Pää oli alaspäin ultrassa ja nyt tuntuu olevan ns. vinottain. Ottaa aivan kipeetä kun potkii tuonne sivulle oikein kunnolla.

Poika meillä on nyt vesirokossa, tyttö oli jo uutenavuonna. Ihanaa kun tämä on sairastettu ennen vauvaa. Pojalla on yli 100 näppyä ja tyttö oli suunnilleen samoissa määrissä.

alhambra : Me ollaan oltu seinäjoen synnärillä viimeksi -05 vuonna, jolloin uusia saleja vasta rakennettiin. Mutta kuulemma hienot ovat. Ootko sä seinäjokinen kanssa?

Kahvia: Juon n. kerran viikossa. Teetä kupin aamuisin.
 


Onkos teillä alkanut ne yöjuoksut jo. Siis että käytte vessassa ja palaatte sänkyyn nukkumaan mutta sit ei väsytäkkään. Mä inhoon sitä kun yksin yöllä kukun kämpässä ja yritän olla herättämättä muita. :kieh: :LOL:



Jep, yöjuksut alkanu.. Viime yönä en valvonu kun tunnin, ja se oli vähän se!

Kahvia kuluu, kuten nikistä voi jotain päätellä.. Ekat kolmetoista viikkoo vältin kyllä, mut nyt taas maistuu!

Liikkeet tuntuneet jo pitkään, mut onhan tää jo kolmas. Ja ulospäinkin ihan selkeesti, mies muutaman kerran tuntenut myös. Sille tää on eka, mulla vanhemmat lapset aikasemmasta liitosta. Mut mies ihan tohkeissaan, ja uskoo vihdoin ennemmin mua kuin tota "raamattua" jonka mukaan tuntuvat päällepäin vasta 28 viikolta.

Vanhemmat lapset kans yrittänet tunnustella liikkeitä, mut ei ne malta kahtasekuntia kauempaa odotella. Yks ilta isoveli soitteli leikkitorvellaan vatsaa vasten ja yritti herättää pikkusta, että vois sit tuntee liikkumisen.

Kiva lukea toisten ultrakokemuksia, ja nyt kyllä oikeestaan harmittaa kun en niihin seulontoihin lähtenyt niin toi ultra jää nyt kokematta.. Olis ollut niin kiva jos se sukupuoli olis vaikka selvinny, kun ei mulla ainakaan aikasemmat veikkaukset mahan mallin tai intuition mukaan ole pätenyt..Niin oli kaks erilaista raskautta aikasemmat mut poikia ne oli molemmat. Nyt en viitsi veikkailla yhtään mitään.

Mukavaa päivää kaikille

Mokka76 ja Hikka 21+2
 
Siis yöjuoksut ei ole vieläkään alkaneet. Nyt olen nukkunutkin paremmin kuin kuukausi sitten. Loppuajasta varmasti pahenee vessassa juokseminen, nyt olen huomannut vasta että päivällä täytyy käydä useammin kuin ennen.

Noista Energiajuomista olen kanssa ajatellut että niitä ei saa juoda odotusaikana. Enkä olekaan juonut kun olen sitten niin vainoharhainen että luulen tuhonneeni vauvan tärkeän kasvun niillä.

Eemelin äiti Onneksi ei nyttenkään mikään hirmu matka vaikka omassa pihassa vielä parempi. Meiän tyttö olis kateellinen, haaveilee omasta hevosesta. :)

Naralla On käynyt huono tuuri huonekaverin suhteen... :/ Heillä taitaa olla vielä suht suuri lähipiiri mikä käy katsomassa äitiä ja vauvaa?

Mä muuten luulin että siellä hämeenlinnassa pitää ilmoittautua ala-aulassa ennen polille menoa.. :ashamed: Siksi pääovi... :whistle: *selittelee blondimaisuuttaan*
 
Alkuperäinen kirjoittaja Samuli03:
Hei vaan kaikille pitkästä aikaa! Päivittäin oon käynyt teitä lukemassa, mutta oon laiska kirjottamaan... Mutta tänne kuuluu hyvää. Vauva ei rakenneultrassa suostunut jalkojenväliä näyttämään, mutta kaikki oli hyvin. Pää oli alaspäin ultrassa ja nyt tuntuu olevan ns. vinottain. Ottaa aivan kipeetä kun potkii tuonne sivulle oikein kunnolla.

Poika meillä on nyt vesirokossa, tyttö oli jo uutenavuonna. Ihanaa kun tämä on sairastettu ennen vauvaa. Pojalla on yli 100 näppyä ja tyttö oli suunnilleen samoissa määrissä.

alhambra : Me ollaan oltu seinäjoen synnärillä viimeksi -05 vuonna, jolloin uusia saleja vasta rakennettiin. Mutta kuulemma hienot ovat. Ootko sä seinäjokinen kanssa?

Kahvia: Juon n. kerran viikossa. Teetä kupin aamuisin.
Onnea hyvistä ultra kuulumisista. :flower:
 
Veriryhmistä Mulla on O- ja miehellä joku. :D Ei ainakaan O, kuten mulla. Mä oon ollut ekan synnytyksen jälkeen sairaalassa 3 yötä, muista 2. Niitä arvoja mitkä aiheuttaa keltaisuutta on seurailtu sairaalassa olon aikana, mutta koskaan ne ei ole nousseet niin, että olisi pitänyt valohoitoa antaa. Ovat siis pysyneet normaalin rajoissa. En tiedä olisko mulla sitten mitään mahdollisuuksia saada edes poliklinista synnytystä ton veriryhmän takia... :whistle: Sitä vakavissani neljännen synnytyksen kohdalla harkitsin, mutta sitten kuitenkaan en ottanut puheeksi neuvolassa. Mä ite oon vauvana joutunut valohoitoon keltaisuuden takia.

 
Alkuperäinen kirjoittaja erica87:
Heippa pitkästä aikaa!
Täällä ollaan voitu hyvin. Työkiireitä ollut vaan joulusta asti ni en ole kerenny koneella käymään.
Sunnuntai-iltana tuli hirveä alavatsakipu että piti kyykkyyn mennä. Sitten vaan nopeasti menin sänkyyn lepäämään ja kipu meni ohi. Kysyin asiasta neuvolassa ja sanoi että kun vauva kasvaa ja liikkuu ni tuollaisia kipuja voi ilmetä.
Tänään oli neuvola ja kaikki oli ok. Paino noussut 800g viime käynnistä.

Erica ja muru 24+2
Välillä kanssa vatsaan koskee paljon mutta kanssa levolla menneet ohi. Olen kanssa liittänyt ne kohdun ja vauvan kasvuun. :)
 

Yhteistyössä