alhambra: Tuo yötyön tekeminen on varmasti ihan älyttömän rankkaa! Kun on se jo muulloinkin, niin vielä sitten raskaana ollessa. Nostan kyllä hattua että olet näin kauan jaksanut! Mutta hyvä että pääset nyt kuitenkin noista yövuoroista ettei tarvitse valvoa enää :heart:
Mullakin tuntuu välillä kuin
sähköiskuja ja olen sitä mieltä että ne on vauvan liikkeitä. Samanlaisia oli esikoista odottaessa. Olisko joku tietty tyyli millä vauva potkaisee tai pinkaisee kohdun seinästä vauhtia silloin kun tuntuu niitä sähköiskuja
Therean: Minä lopetin kahvin juonnin heti silloin alkuraskaudessa, en vaan pystynyt enää pahoinvoinnin takia vaikka muulloin olenkin aika kova juomaan kahvia. Aamukahvi varsinkin on ollut aina se tärkein, ilman sitä tulee kamala päänsärky!
Esikoista odottaessakin kahvi jäi, ja ihan sama juttu molemmilla kerroilla että siitä hajustakin tuli jo kammottava paha olo! Sama "vika" kuin teilläkin monilla, etten pystynyt edes miestä pussaamaan sen jälkeen kun hän oli juonut kahvia
Eilen just katsoin esikoisen ajan raskauspäiväkirjasta että viikolla 24 palautin kahvin takaisin ruokavalioon. Nyt alkaa taas olla tunne että sitä EHKÄ pystyisi juomaan kun pahoinvointi vähän väistynyt, mutta mieli ei kyllä sen kummemmin tee. Mä en vaan ole koskaan ollut myöskään teen juoja.
Täällä pidetään peukkuja että löydätte unelma-kodin ja kaikki muuttoon liittyvät asiat järjestyvät
bd Jospa samalla se tytön koulu-asiakin menisi parhain päin :heart:
Vau'kirjan odotuskirjaa kannattaa varmaan kysyä suoraan neuvolasta jollei ole sellaista saanut. Ja vaikka antaa vinkki terkkarille että niitä saa jaettavaksi ilmaiseksi sieltä Vau'kirjalta, jos eivät ole niitä ennen jakaneet.
Ehkä lähettävät sen suoraan kotiinkin jos vaan pyytää, tässä linkki:
http://www.vaukirja.fi/t/Page____2681.aspx
pian 3x äippä: Sinun tilanne kuulostaa tosi hurjalta :hug: Voi kun ne supistelut rauhoittuisivat eivätkä ainakaan saisi mitään vielä aikaiseksi kohdunsuulla! Kotona oleminen on kuitenkin niin paljon mukavampaa kuin se sairaalassa makaaminen, vaikka sitten joutuisikin olemaan ihan täyslevossa. Tsemppiä mahdottomasti sinne päin :wave:
Huima uni
nikunakulla, ja muillakin
Nuo unet on kyllä niin jänniä, mitä kaikkea sitä voikaan nähdä
villahousu: Mulla sama juttu, en oikein tiedä uskaltaisinko yrittää pt-vauvaa alakautta, mutta pelkään yli kaiken sektiota :ashamed: Toivon sormet ja varpaat ristissä että vauva kääntyy ajoissa oikein päin, ettei tarvitsis edes mitään käännösyrityksiä. Ainahan sitä ei kuulema voi edes yrittää, näin ainakin sanoi yksi lääkäri äitiyspolilla.
En tiedä onko meidän sairaalassa edes mahdollinen tuo polikliininen synnytys, mutta jos olisikin niin en varmaan uskaltaisi kuitenkaan niin pian kotiutua. Sellainen tapa kuitenkin on, että sitten kun imetys sujuu, pääsee kotiin.
Tietty jos kaikki tuntuisi olevan vauvalla ihan tosi tosi loistavasti, niin ehkä sitten. Tuntuisi kyllä kurjalta että pääsisi heti kotiin ja sitten joutuisikin menemään takaisin osastolle.
Esikoisen kanssa oltiin lähdössä 3 päivää synnytyksestä kotiin, mutta hän menikin keltaiseksi niin ei sitten päästykään. Eikä meillä kyllä sinänsä mitään hätää ollut siellä, osastolla oli tosi hiljaista ja saatiin olla perhehuoneessa niin oli paras mahdollinen "huonekaveri" :heart: mutta kyllähän sitä tietty alkoi jo kotiinkin kaivata. Vauva syntyi alle 3-kiloisena niin se seuranta oli toooosi tarkkaa, kun pistettiin verikokeita vähän väliä. Ja yölläkin piti ilmoittaa henkilökunnalle milloin imetän, eivät uskoneet että vauva ihan oikeasti saa tarpeeksi maitoa ja kasvaa.
Huh, minustakin kuulostaa aika paljolta se 2litraa päivässä kolajuomaa
Kerran olet mitä syöt ohjelmassa jäi mieleen kun se ravitsemusterapeutti sanoi että sellaisesta määrästä jää aika hyvin koukkuun. Miten ne light-juomien makeutusaineet, onko ne sellaisia että saa raskaana ollessa käyttää? Osahan taisi olla ei suositeltavien listalla.
Samuli03: Silloin kun odotin esikoista, niin meillä mies sairasti vesirokon
Lääkäri oli kamalan huolissaan että olenhan minä varmasti sen jo sairastanut, kun ei siihen raskaana ollessa olisi hyvä sairastua kuulema.
Täälläkään ei
yöjuoksut ole vielä alkaneet :saint: Päivisin saa kyllä ravata veskissä vähän väliä! Mutta oon niin väsynyt, että yöllä kun herään siihen että olis pissahätä, niin en jaksa lähteä ja nukahdan hetu uudelleen
Mietinkin tuossa yhtenä aamuna, että onkohan siitä jotain haittaa kun pidättelee koko yön ja sitten aamulla kun vihdoin menee vessaan niin tuntuu että tulee litratolkulla :snotty:
kissinminttu: Niitä kummitodistuksia nimiäisia varten pystyy tilaamaan valmiinakin, netissä joskus törmäsin sellaiseen osoitteeseen mutta en valitettavasti sitä muista enää :/ Ajattelin vaan että sellaisesta voisi katsoa mallia/saada ideoita vaikka itse ne tekisikin.
Fox82: Mä oon kuullut joskus sellaisen vinkin, että jos ei halua nukkua rintsikat päällä niin teippaa haavateipillä liivinsuojat rintojen suojaksi että lakanat säilyy kastumatta
Netissä jostain raskauskalenterista luin, että jos vauva syntyy viikolla 24 hän voi jo jäädä eloon. Ajatelkaas, pian ollaan kaikki siinä vaiheessa!!
Siksakkia & KultaPieni 23+4