TOUKOKUUN TUHISIJAT maaliskuussa <3 <3 <3

Alkuperäinen kirjoittaja Sompio:
Mä olin tosi epäileväinen ton huutonetin suhteen, koska aiemmin oltiin ostettu sieltä vain muutama kirja. Ja ekaa kertaa oltiin itse myyjänä ja oli vielä kohtuukallis hylly :ashamed: Enkä kyllä usko ennen sunnuntaita, että asia on hoitunut. Kun hylly on haettu ja mulla rahat kourassa niin sitten vasta uskon, että homma toimii :D
Mä taas oon tehnyt siellä paljon kauppoja,lähinnä lasten vaatteiden kohdalla :D
Kunhan nyt itse pystyisi olla huutamatta sieltä mitään :whistle:
 
No nyt se sitten poksui. 29+0 :heart:

Masu ärhentelee edelleen, onneksi tunnin päästä nvlalääkäri. Toivon niin kovasti ettei ole kohdunsuu vielä auennut yhtään ja että sais selvyyttä vähän muihinkin askarruttaneisiin asioihin. :eek: Jostain syystä niitä tulee aina mieleen vasta neuvolakäyntien jälkeen. :whistle:

Masukuvaa vois itsekin taas päivittää vaikkapa tänään myöhemmin. Sande ja sara se kuva on ihan helppo lisätä, etenkin jos lisäät kuvan ensin aijaa.comiin ja sieltä kopioit haluamasi BBcode kuvalinkin ja liität tekstiisi. :)

kissinminttu & pipana
 
BV En mä meidän kirjaostoksissa ole epäillyt etteikö homma toimisi. Mä vaan en usko, että joku maksaa tosissaan meidän hyllystä noin paljon :eek: Pistin ihan piruuttaan lähtöhinnan tosi korkeaksi että siitä on hyvä sitten tiputtaa seuraavalla kerralla. Eilen mietittiin miehen kanssa, että pakko olla huijausta, ei sitä kukaan sunnuntaina hae :D

Kissinmintulle onnea poksuista :heart: Mullakin kaikki kysymykset tulee mieleen vasta kun on käynyt neuvolassa ja alkaa aina uusia vaivojakin :D
 
Täällä Huutonettiin hurahtanut..mulla ainakin toiminut moitteettomasti. Olen ostanut pääasiassa, jotakin myynytkin. Vauvalle pääasiassa olen huutanut tarvikkeita ja joitakin vaatteita. Vaatteiden kanssa pitää olla tarkkana, koska kuva valehtelee joskus pahasti. Ostankin pääasiassa uusia vaatteita. Katsoin että olen tehnyt koko aikana n.200 kauppaa ja voin sanoa että noin 6 kpl näistä on ollut sellaisia jotka eivät vastanneet kuvaa.. meillä on tietty erilainen käsitys mikä on hyväkuntoinen vaate..minulle ei kelpaa pesussa värjääntyneet tai oikein nyppyyntyneet vaatteet. :kieh: Kun asiallisesti toimii ja kysyy niin aina homma on hoitunut.

Aurora ja toukka 29 POKS! :heart:
 
Minäkin olen aika aktiivinen huutiksen käyttäjä ja pääosin positiivisia kokemuksia pelkästään!
Ensimmäiset ostokset tein esikoista odottaessa 2006-2007. Sen jälkeen tehnyt satoja kauppoja sekä myyjänä että ostajana ja noin viisi kertaa on ollut epäonnistunut kauppa, muutaman kerran ostajana että on joutunut purkamaan kaupan ja kaksi tai kolme kertaa joku jättänyt huutonsa lunastamatta.
Vain kolme kertaa sattunut hankala kauppakumppani, jonka kanssa ei ole pystynyt asioista sopimaan, mutta minusta se on kuitenkin todella vähän siihen määrään verrattuna mitä oon tuolla asioinut.
 
Jaa-a, että sitten ei tullutkaan viesti perille! :kieh:

huutonetissä itsekin olen ollut ostajana ja myyjänä. Hyvin on toiminut ainakin tähän asti kaikki siellä. Tosin mitään kovin kalliita kauppoja en ole siellä tehnyt, 50eur taitaa olla suurin.

Mä kanssa tykkäsin siitä äp:n toppahaalarista. Vaikka se oli vain yksivärinen, silti se on jotenkin niiiin suloinen. :D Ja sopii yhtä hyvin tytölle kuin pojallekin. :heart:
Meidän tammikuussa 04 syntyneen tytön haalari oli mun mielestä aika tytön näköinen. Sellanen aika vaaleen lila, missä oli jotain pientä ruutua yläosassa. Ja siinä vyötäröllä oli sellanen "rimpsukin". :whistle: Tää uus haalari mun mielestä enemmän neutraali.

Mulla on sitten kanssa tullut alaselkäkivut... sillain et tuntuu joka ikisellä askeleella. Iskiasko nyt sitten tullut riesaksi?? Ihan "kiva!" Ihan kuin nää liitoskivut ei ois riittänyt ja hidastaneet vauhtia jo ihan tarpeeksi! |O Jo nyt on kumma, et tähän yhteen raskauteen kerääntyy kaikki vaivat, kun aiemmissa raskauksissa ei mitään vaivaa ole ollutkaan! Että kärsitään nyt sitten kaikkien viiden raskauden edestä! :kieh: No, meneehän se näinkin. Onneksi toukokuu on ihan pian! :D Saa nyytin syliin ja itsensä taas normaalikuntoiseksi. Taitaa paino ruveta kipuamaan ylöspäin, kun ei lenkkeilystä tms liikkumisesta tule juuri mitään. Onneksi on parempiakin päiviä, tänään kuitenkin ihan toivoton päivä. Heti sakottaa eilisestä vähän paremmasta olosta ja sitten kyllä touhusinkin kaikkea. :whistle:

raihnainen stk ja energinen minivitonen 28+2 :heart:
 
Mä kävin neuvolassa !

Terkka mittas todella pitkään vauvan sydänääniä jotka oli todella pitkää 200 :eek: :eek: :eek:
sitten ne laski 178. Onneksi mulla on tänään se äitiyspoli että voivat kontrolloida ne uudestaan. Kyllähän ne voi korkealla käydä mutta niiden pitää asettu vähän alemmiksi. Pari laskua oli myös ollut.

Virtsassa oli yhellä plussalla valkuaista.
Nyt otetaan virtsanäytteet..

rr oli 136/89
hb 115

oottelen nyt vaan että pääsen kättärille!
 
Moikka

Jos nyt olis hyvä pitää pikku tauko tässä järjestelyssä ja loputtomassa siivoamisessa.
Ja just kun pääsin tähän sohvalle istuu ni heti piti mennä antaa juotavaa jne.

Mietin kovasti lauantain reissua.Pitäis mennä Lahteen miehen kummi tytön synttäreille. Selkä on sen verran kipeä ja turvotusta alkanu ilmaantuu jalkoihin,että miten mä jaksan istua 2½-3 h per suunta. Varsinki eilen huomasin,että ku istuin tunnin paikallani yhdessä palaverissa ni sen jälkeen selkä oli kipeä ja sinne häpyluuhun sattui ihan kalamasti.
Muutenki, en tiiä miten suhtautua ku anoppi tulee sinne. Olenkin tässä pohtinut tapaa jolla sanon kuinka pettyineitä olen heidän käytökseensä ja siitä syystä en häitä lämmöllä muistele.Ja mielessä pyörii ne tulevat ristiäiset.Luulis että aikuiset ihmiset osaisi käyttäytyä kunnolla....mutta kun eivät osanneet sitä tehdä häissämmekään. Pitäiskö ihan pokkana raahautua kivuissa sinne paikan päälle ja sinne tulee sellaisia ihmisiä joita ei olla pitkään aikaan nähty ja eivät olleet meidän häissä (miehen siskon miehen vanhemmat) Ja varmasti ihmettevät isoa mahaani ja että taas tulee vauva.Ni aivan varmasti sanon,vakio vastauksen,että pitihän sieltä häämatkalta jotain tuoda. Sitten jos kyselevät häistä kuinka ne meni? Niin sanoisin anopin kuullen jotenkin selkeästi,että häistä jäi p maku suuhun.Tai jotain vastaavaa. Toinen mahdollinen tilanne ottaa häät puheeksi on meidän kiitos kortit jotka on seilannu pari kuukautta miehen autossa ja odottanut,että hän postittaa ne. Surullisen ironista vielä on se,että saatiin vähän kuvia meidän häistä ja kuva josta kiitos kortti tehtiin on sellainen jossa me seistään vihkimisen jälkeen alttarilla ja molempien vanhemmat on kuvassa mukana. Eli ironisesti viimeinen hetki ku molempien vanhemmat on samassa kuvassa/ samassa tilassa, sulassa sovussa.:( Pitäsikö antaa ne kiitos kortit siellä ja jos ne ihmettelee sit kuinka kauan on kestäny niiden lähettäminen,ni siihen kommentoisin jotain,että eipä ole tartrenu häitä lämmöllä muistella. :| Onko liian törkeää??

Niisku-rouva: hui sulal laskee verensokeri tosi nopeesti liian alas.Pakko syödä kokoajan jotain!

huutonetistä olen ostanut paljon. Joskus myynyt jotain. Lastenvaatteita en ole pahemmin ostanut,enkä myynyt. Tuntuu,että kaikki on siellä niin super tarkkoja ja osa taas kuhan jotain sinne päin. Postikulut on niin kalliita nykyään,että sitte pitäis melkein löytää iso vaatepaketti hyvään hintaa,että viitsii paketin postikulut maksaa. Itse en ole lastenvaatteita myynyt,olen niitä lahjoitellut eteenpäin. Nytkin kerään kodinhoitohuoneeseen pojalta pieneksi jääneitä 98-104 cm vaatteita ja tuumailinki mitä ihmettä mä niille teen ku en viitsis niitä taas kerran lahjoittaa eteenpäin.Tossa on mun mielestä vielä tosi kivoja juttuja.
Sompio: usko vaan,että hyly haetaan sunnuntaina. Mekin usein haetaan viikonloppuisin varsinki jos pitemmältä haetaan jotain. Viimeks mun mies haki se 20 tuolia sunnuntaina seinäjoelta. :whistle: mut ne oli niin ilmaisia. Huutonetissä hinnat nousee välillä tosi korkealle. Itsekin olen maksanut ikean dvd kaapista saman verran kun se uutena maksaa..... :$ :whistle: Mutta meillä oli kotona yksi sellainen ja siitä oli tuotanto loppunut.Olin aktiivisesti metsästänyt sitä pari vuotta ja toi oli eka jonka bongasin myytävänä ja tarve oli suuri.Eikä osto ilmoitukset monissa paikoissa tuottaneet tulosta. Turusta vielä haettiin,no eihän täältä aja ku tunnin sinne.

Voi vitsi,pitää lähtee tekee ruokaa lapsille.Jospa tekis vaihteeksi keittoa.

NN rv 26+6

 
Vau, te ootte kyllä ihan superaktiivisia kirjottajia :eek: Täällähän pitää käydä useemmin päivässä (tuleepahan tämänkin kotona löhöävän mamma-alokkaan päiviin tekemistä :whistle: )

Meillä mies on tainnu vaihtaa vaippoja joskus lapsena, ku niitä on aika monta ja hää on esikoinen, mutta aikuisiällä ei oo tainnu vaihtaa.. Ite oon kyl jonkun verran vaihdellu ja se n tuntunu jotenki ihan luontevalta. Meinattiin vaan kokeilla kestoilua ja kestovaippaa ei kumpikaan oo koskaan vauvalle päälle laittanu, joten saadaanpa sitten harjotella ihan yhdessä B)

Oon tuota vauvan asentoa myös miettiny, mut näin kokemattomana en osaa kyl sanoa.. Eniten potkuja tulee kyllä oikeelle kylkiluiden alle, mutta kyllä tuo maha välillä pyörii niin häkkyrää, että taitaa pieni olla siellä ihan miten sattuu :LOL: No, jospa se siellä jossain vaiheessa asettuis.

Siksakkia, Savonlinnalaisia taitaa ylipäätään olla aika harvassa tai ainakin ne piiloutuu tosi hyvin.. Mekin muutettiin tänne vasta vuoden vaihteessa, kun miehellä on täällä töitä ja pikkasen hiljasta on ollu :| Mutta onpahan isovanhemmat lähellä - paluumuuttaja kun olen.

Ansku+ 28+1
 
voi kamala ku tuli pitkä kirjotus ja suurin osa sitä hää juttua :ashamed:

Nara: monelta sulla on kättäri? Hui onneks vähän laski vauvan syke. Toivottavasti kaikki on kunnossa! :heart: Toivottavasti tuo valkuaista pissassa ei ole paha juttu. Eiks niissäkin voi tulla heittoja.Mä en tiedä mistä valkuainen pissassa johtuu,muuta kuin mahd. raskausmyrkytyksestä,mut sillo sitä on kai enemmän.Sun paineetkin oli suht ok.
Pidän peukkuja,että kaikki menee hyvin.Tule sitten ilmoittelemaan.
 
Kiitos nikunaku ja muut tsemppauksesta huutonetin suhteen =)

Nikunaku Kuulostaahan tuo vähän törkeältä, mutta en nyt muista tarkkoja juttuja mitä on tapahtunut. Eli siihen suhteutettuna ei välttämättä olisi paha :|

Naralle tsemppiä kättärin käynnille :heart:
 
Sompio: sitä pohdinki uskallanko sanoa. Mutta niiden olisi pakko ymmärtää (jos kerran eivät itse sitä tajua) että olen ( ja mies myös) tosi pettyneitä siitä miten aikuiset ihmiset pilasivat häämme ottamalla yhteen. Mun vanhemmat ja sisko on pahoiteelleet asiaa ja pyytäneet meiltä anteeksi.Miehen vanhemmat ei ole tehnyt elettäkään. Eli tietääkö ne edes/ tajuaako ne edes kuinka pettyneitä ollaan häihin loppujen lopuksi. Kaikkihan sitten seuraavana päivänä olikin miehen ja mun vika!
elokuun puolivälissä kun lähdettiin 2 viikon häämatkalle ni miehen vanhemmat oli luvannu selvittää asiat mun vanhempien ja siskon kanssa. No eivät ole tähän päivään mennessäkään ottaneet yhteyttä. Molemmissa oli vikaa,mutta kun se pallo on siellä päässä.He ovat luvanneet selvittää asiat ja ollaan infottu mun siskoa jne että he ottavat ottavat yhteyttä. Nyt kun aikaa on menny enemmän ja enemmän ni pelkään pahoin,ettei mitään välejä enään saada korjattua. Esim. joulukuussa poikamme 3 v synttäreille mun vanhemmat ei halunnu tulla samaan aikaan miehen vanhempien kanssa tilanteen takia. :| :
ja mun oma suhtautuminen appivanhempiin on kärsinyt kovasti.

 
nikunaku mä oon sellanen ihminen että mun on pakko sanoa asiat suoraan ja ehkä välillä liiankin napakasti.. jos olisin tilanteessasi niin saattasin hyvinkin tehdä/sanoa niin kuin kerroit..! :kieh:
Naralle onnea kättärille! :heart:

Sitte masukuva päivitystä Rv 30+0 tässä!


(.) Tänää on ollu masukilla kunnon jumppa aamupäivä.. saattopa jopa pyörähtää oikein päin! =)

tytsy+masukki 30+4
 
NN; lähden nyt kättärille toivottavasti on sykkeetkin laskeneet. Valkuainen voi johtua jo valkovuodostakin viimeksi tais olla heikolla plussalla nyt ihan selkeä plussa mutta paineet ok että let`s see!
 
anteeks ku avaudui hääjutusta ja anopista. Mä kun taas en uskalla sanoa. :ashamed: mä kun en halua riitaa. Mutta tästä on tulossa iso ongelma. Miehen kanssa ollaan puitu sitä ja jopa ammattiauttajalta olen kysyny apua.Ja hänen ohje oli,että kerron suoraan miltä musta tuntuu. Mut ku mut kun....en uskalla. Mutta sen verran on alkanu tulla mitta täyteen,etten aina haluisi olla se joka nielee ylpeyden ja antaa kaiken anteeksi ilman anteeksi pyyntöä.

 
Vauvojen asennosta mulla ei ole hajuakaan. Liikkeitä tuntuu pitkinpoikin. Viimeksi köllöttelivät päällekkäin. Ihan kuin jalkoja tuntuis navan paikkeilla. Tiistaina äippäpoli, näkee sitten kuinka mahassa ollaan.

Kaukalot on kyllä kivat =) Veljeltä saatiin kyllä toinen kaukalo, mutta siinä niin ohkaseksi mennyt pehmusteet joten se jää käyttämättömäksi.

Jaksamisia kaikille :hug:

K&S 29+1
 
Neuvolalääkärillä käyty
27+4
paino: +500g/vk:kieh:
turvotus + -
RR 116/82
prot.-
gluk.-
hb 120,jee viimeksi oli 113
sf 25
Tarjonta PT
Liikkeet ++

kohdunsuu kiinteä ja kiinni,pituus 3cm,eli ok sekin =) Vauva on vinottain,mutta onhan sillä aikaa kääntyä vielä,uskon että seuraavaan neuvolaan mennessä on jo raivotarjonnassa.

Seuraava neuvola olisi 3 viikon päästä ja siitä eteenpäin sitten 2 viikon välein =)
Ylimääräiseen ultraan menen Koksiin siinä viikolla 36-37.
 
nikunaku: Ei haittaa ollenkaan kun avauduit tuosta teidän hää-jutusta, päinvastoin! Se on vaan hyvä kun ihmiset voi purkaa tuntojaan tänne muustakin kuin odotukseen liittyvistä jutuista. Joskus se pelkkä kirjoittaminen asiasta saattaa edes ihan pikkiriikkisen helpottaa oloa, varsinkin jos joku osaa auttaa/tukea :hug:

Minä myös sanoisin ihan varmasti anopille ja appiukolle jotain, jos olisi tuollainen tilanne! En mäkään ole sellainen että haluaisin ketään loukata, mutta joskus ne asiat ei vaan parane ellei suoraan sano, eikä tietty välttämättä silloinkaan. Mutta onpahan ainakin saanut sanottua jos on jäänyt jotain hampaankoloon :kieh:

Muutes, kun kerroit että sulla olis tarpeettomia pojan vaatteita, niin sattuisiko olemaan koon 98cm (tai pienempiäkin 90-92cm) pitkähihaisia bodyja tai yksiosaisia yöpukuja (terättömiä haalareita)? Voisin niitä mielellään ostaa :wave:
Tuonne kirppikselle laitoin ilmoituksen muttei ole ainakaan vielä mitään kuulunut :/
 
Nikunaku tottakai tänne saa purkautua muissakin mieltä painavissa asioissa kun pelkästään raskausjutuissa :hug: Kyllä sä minusta voit hyvin sanoa appivanhemmillesi jotain! Mä ainakin sanoisin, enkä todellakaan kaunistelis yhtään sanomisiani...

Joo en mäkään oo koskaan osannu ite päätellä vauvan asentoa. Liikkeitä tuntuu tasasesti sekä ylä-, että alamahassa, etten niittenkään perusteella osaa yhtään arvioida asentoa. Terveydenhoitajan arvion mukaan vauva olis kuitenkin raivotarjonnassa, ilmeisesti päätteli sen siitä mistä sydänäänet parhaiten kuulu ja kokeilihan se käsilläkin asentoa. Noh, viimesessä lääkärineuvolassa sitten vielä ultrataan, joten sillon ainakin tulee varmuus asennosta. Toivotaan, että kaikkien vauvat älyisivät kääntyä oikeaan asentoon, että ei tarvitsisi perätilassa synnyttää tai sen takia mennä sektioon.

Nara toivottavasti vauvan sykkeet on kunnossa! Täällä pidetään peukut ja varpaat pystyssä!

Mä kanssa oon huuto.nettiä käyttäny aika paljon sekä ostajana että myyjänä. Nyt tosin on ollu hiljasempaa, mutta sillon pari-kolme vuotta sitten kun sen löysin niin mähän olin ihan koukussa siihen, ja tulikin kyllä huudeltua vähän turhuuksiakin :ashamed: Myynyt olen lähinnä lastenvaatteita ja niistä on kyllä yllättävän hyvin saanut rahaa, vaikka meillä ei mitään merkkikamaa edes ole ollut vaan ihan marketti-henkkamaukkatasosta vaatetta.

a-nskulle tervetuloa!

villahousu ja Sulo 30+0 POKS!!! Enää 1/4 raskautta jäljellä =)
 
Kättärillä käyty! Ilmeisesti vauvan sykkeet oli nyt OK! tai se lekuri totes vaan että ok! Kai se vauva veti jonkun himospurtin aamusta :D Multa ei oo ikinä koskaan eikä millonkaan mitattu moisia lukemia.

Painoarvio oli sitten nyt rv 29+6 1,7kg +1 käyrällä kasvaa vähän kyllä taas arveluttaa että minkähänlainen mötkäle sieltä tulee varsinkin jossei sokruja saada kuriin. Insuliineista taas sekin lekuri puhu, mutta katotaan nyt sokerikäyrät eka hittolainen..onneks sitä painoa nyt seurataan.
sf mitta oli neukussa 29

jees ja huomenna sitten reissuun !
 
nla käynti takana viikkopainonnousu VAIN 100g/vk, edellisellä kerralla 680g/vk :ashamed: laitoin itseni suklaansyönti-karenssiin,ni jopa tasaantu.. :)

meidän köllykkä on raivo-tarjonnassa ollut pari viikkoa, aiemmin oli pylly kohdunsuun päällä. potkut tosi napakoita kylkiluihin, muutenkin vilkas kaveri, kantapää näkyy vatsan sivulla kun venyttelee ja parhaimpina iltoina 5 tuntia möykkää ja venyttelee, välillä ihan kipeää tekee, mutta mukavalta tuntuu kun tietää toisen voivan hyvin, kun jaksaa heilua...

moni tuntu olevan pahoilla mielin kipujen ja huonosti jaksamisen takia, sama täällä, supistelee ja uskomaton väsymys painaa, töihin oisin vielä tahtonut, mutta paikat pehmentynyt, joten uskotaan lääkäriä ja levätään... Muistetaan tytöt: AIKANSA KUTAKIN!! :hug:

30+4
 
nikunaku Niinkuin muutkin ovat jo sanoneet, niin ihan rauhassa tänne saa avautua. Kyllä mäkin jotain sanoisin appivanhemmille, mutta olisiko se miehen tehtävä? En tiedä. Itse en aina päin naamaa uskalla ihan noin suoraan sanoa vaikka sitä olisin mielessäni miettinytkin.
 
Huuto.netistä minä olen ostanut paljonkin huuto.netistä. Muutamia posliini astioita ja nyt myös kestovaippoja. Aina on saannut tavarat nopeasti ja joka kerta ollut aivan virheettömiä ja laadukkaita-
Nikunaku minun mielestä sano vaan suoraan anopille. Minä olen sen sortin ihminen että sanon asiat suoraan ja arvostan myös sitä kun minulle sanotaan asiat suoraan. Tiedän ettei se ole kaikkien mieleen ja avomieheni onkin joutunut muutaman kerran häpeämään suorapuheisuuttani :kieh:

Tänään siivosin ja ostin itselleni kimpun tulpaaneja kun oli niin kauniita kukkakaupassa. Mies kysyi että epäilenkö ettei hän muistaisi ostaa naistenpäiväksi minulle kukkasia?
No eipä olla kumpakaan viikonloppuna kotona. Minä olen partioleirillä laittamassa ruokaa ja mies on lauantai-sunnuntai 24h kestävissä suunnistus kisoissa. Joten kumpainenkin on varmasti sunnuntaina aika väsynyt.

Tytti ja Papu 27+4
 
Heissan!

Sieltä neuvolastahan sai ne kelan äp hakemuksen sekä neuvolasta sen lappusen mikä pitää mukaan antaa... Tietty meikäläinen on hävittänyt ne... enkä ole saanut aikaiseksi soittaa neuvolaan ja pyytää uusia. Kait ne voi uuden kirjoittaa?? :/ Ensiviikolla pitäisi viimeistään saada postiin... Minäkö saamaton :/

Asennosta: Medän neiti on nyt n. viikon taas istunut ja vielä niin, että selkä on napaani vasten ja potkii peräsuoleeni... ällöttävää, saisi kääntyä, mä haluan että jättää peräsuoleni rauhaan :x

Jaa, vieläkään en ole laskenut viikkoja.
 

Yhteistyössä