TOUKOKUUN TUHISIJAT maaliskuussa <3 <3 <3

Sompio: Aika kummallista toimintaa miehesi työpaikalla. Yleensähän koeajalla olevat saa ensin lähteä ja sitten vasta muut. Toivottavasti asiat selkiytyisivät huomenna.

moerri: Toivottavasti teillä mies saisi jatkaa töissä. pidetään peukut pystyssä!

Ellen: Mä kun tein tuota kebabia niin jouduin pitämään tunnin kauemmin uunissa vaikka asteita oli 100. Riippuu selvästikin uunista mikä on sopiva lämpötila. Niin ja sit oli viel tärkeetä "möyhentää" se jauheliha kunnolla ja painella ilmat pois, jotta tulisi kiinteää.

Villahousu: Täällä on kuulunut kanssa tuosta napsumista jo jonkin aikaa.

pije: Väsymystä on ilmassa. Tänään ollut sellainen päivä että voisi nukkua koko ajan. Tosin voi johtua ihan siitäkin, että oltiin miehen kanssa eilisilta liikenteessä, lähdettiin puol kolmen aikaa iltapäivällä kotoa ja oltiin takas hieman ysin jälkeen illalla. Käytiin shoppailemassa, syömässä sekä hakemassa miehen äiti sekä sisko lentokentältä. Ja yöunetkin jäi lyhyiks ku heräsin aamulla miehen äidin kolisteluun keittiössä ennen seittämää aamulla.

Tää viikonloppu onkin ollut oikein vauva viikonloppu. Miehen tuttavapariskunta kävi perjantaina kylässä vajaan 2 kk ikäisen tyttönsä kanssa ja tänään käytiin kurkkaamassa serkun sekä hänen miehensä esikoista, jolla ikää 1,5 kk.

Viikkojen poksumisen kunniaksi uusin masukuva.


Fox, 30+0
 
Terve.

Pe-la yö oli tuskaa niin tuskaa etten pysty edes ajattelemaan sitä enää. Onneksi nyt voin paremmin. Ainoa tuo hengittäminen on ollut raskasta. Oikein pelottaa välillä saako sitä hengitettyä...

Vauvasta en vieläkään osaa sanoa missä asennossa on... Pela välisenä yönä tais kääntyä rt kun sillanen kova kasa on tuossa ylhäällä. Potkuista en osaa sanoa mitään. Nyrkitkin tekevät kipeetä.

Joku oli ollut tosi reipas... kade kade kade... en itse oikein uskalla tehdä mitään kun kivut vaan yltyvät.

Ens viikolla neuvola....jee :D
 
En oo mikään raskausdiabetestuntija, mutta Naran sokeriarvot kuullostavat siltä, ettei ole ihme, jos kohta on inskat käytössä. On se kyllä varmaan rasittavaa yrittää syödä järkevästi, kun silläkin nousee sokerit.

Omaa napaa melkein kirjaimellisesti, kun vatsan iholla jyllää jokin ihottuma. Tänään se oli levinnyt jo kylkien puolelle. Liekö jotain hormonaalista. Henkeä kanssa ahdistaa usein. Vauva onkin aika ylhäällä, alapäässä ei ole juurikaan mitään kipua ja se tuntuu muutenkin normaalilta.

Kerttu ja nakki 32+0
 
kamala loppuviikko oli..onnex nyt takanapäin..ensin tyttö sairastu oksennus/ripulitautiin ja sainpahan sit itsekin sen.. jo kolmas oksennustauti 4kk:n aikana..jos vaikka nyt sit loppuis..ja eilinen päivä meni tutun muuttoa tehden..tämä päivä on perheen kanssa vaan oltu,ei jaksettu yhtään mitään..
on kyllä tainnu tämä vauva kääntyä,sen verran paljon potkuja tulee rintalastaan päin :) ja valkovuoto on kova..ihan ku pissais koko ajan..ja nämä suonenvedot alkaa olee joka öinen riesa..
sompio toivottavasti asiat huomenna selkiintyvät,tuu sit kertomaan kuinka kävi,pidetään peukut pystyssä :)
nyt iltapalan tekoon

luppa- ja kirppu rv 30+2
 
Kiitos =)Miehen työasia on nyt onneksi niin unohtunut ja mielessä sisustaminen ja Nuppu, että oikein harmittaa alkaa sitä sotkua selvittämään huomenna :|
Mutta ei sitä oikein auta pitkittääkään. Ei vain huvittaisi :ashamed:

Huomenna neuvola :wave:
 
Tulin vielä vinkkaamaan kun joskus täsä oli puhetta kun vauvoille ei ole oikein juhlavaatetta, niin siellä Lahdessa sellasessa kaupassa kuin JesperJunior myytiin tosi suloisia poikavauvan valkeaa kauluspaitaa joka jatkui bodyksi. Oli ihan sellasta kauluspaitamateriaalia, jos käsitätte =) ja siihen oli sitten erilaisia juhlavia haalareita ja housuja.

Tsemppiä Sompio huomiselle, parempi kun hoitaa ikävät asiat pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman nopeasti niin ei tuu sitten eteen myöhemmin!
 
Tsemppiä kaikille :hug:

Itsellä huomenna neuvola.

kissinminttu: Kyllä mä olen aamulla "tiennyt", että illalla pitää lähteä sairaalaan. Esikoisen aikana alkoi aamu kamalalla selkäkivulla joka yltyi päivän aikana. Illalla sairaalaan ja vauva syntyi seur iltapvä. Tokan aikana lirahteli lapsivettä jonkinverran päivän aikana ja illalla ottivat sairaalaan. Vauva syntyi yöllä.

Tänään hepot muutti toiseen talliin. Täysihoitotalli joten selviän pelkällä heppojen rapsuttelulla =) Eipä tän masun kans enää oikein jaksa karsinoita siivota.

K&S 30+4 :heart: :heart:
 
Suzyannelle vielä miesten työkuvioista :) Jäi illalla huomaamatta :ashamed:
Eipä sitten minun miehelläkään ole asiaa mihinkään uudelleen koulutukseen, koska ikää on enemmän kuin sinun miehelläsi. Tosin tähän asti mies on kyllä löytänyt suhteellisen helposti töitä. Toivottavasti nyt ei lama vaikuta liikaa ja niitä töitä löytyisi.
Kovasti haluaisi töihin mennä pikaisesti. Tai siis haluaisi ja haluaisi. Mieluummin töihin kuin työttömänä. Eläkkeelle hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia vielä tuon selän kanssa. Ja mies haluaisi tarjota minulle mahdollisuuden olla lapsen kanssa kotona ja että minun ei tarvitsisi tehdä töitä mistä en pidä =)
Oma valintamme on tietysti se, että olemme ostaneet tilavan asunnon ja maksamme siitä asuntolainaa vielä pitkään. Eikä tähän hätään aiotakaan pienempään muuttaa, vaan toivomme, että asiat järjestyisi jollakin lailla.
En tiedä kuinka pitkälle mies on valmis viemään tuon työasian. Ainakin nyt tänään alkaa selvittelemään. Mutta jotenkin tuntuu pitkältä ja stressaavalta projektilta, jos sitä lähtee oikeuteen tms. viemään. Suvussa on kyllä lakimies, että jos häneltä saisi ensin vinkkejä. Ei kyllä hoida tämän tyylisiä asioita, mutta ainakin hän tietää varmasti enemmän kuin me =)
Olemme tähän asti saaneet elää suhteellisen "leveästi". Mitään ylellisiä lomamatkoja ei ole ollut mahdollista tehdä, mutta ei ole tarvinnut katsoa ruokakaupassa mitä ostaa, harrastusvälineitä, kirjoja, vaatteita yms. on aina voinut ostaa sen mitä haluaa. Eli säästäväisemmällä elämäntavalla menkin pärjäämme kyllä =)
 
Huomenta vaan kaikille! :wave:

Voi vitsi kun alkokin noilla meiän koirilla kivaan aikaan kauhea karvan lähtö... :kieh: oiski voinu olla siivoomatta eilen.. hehheh! :D Nooh.. imurii ahkeraa käyttöö...

Kymmenelt ois neuvola.. tänää olikii monella neukkula! =)
Niitä terveisiä myöhemmin siis..
 
Huomenta

Huh huh olen ihan poikki.Eilen onneks saatiin viimeiset huonekalut kannettua ylä ja alakerran välillä.Kaivoin juuri imurin esiin ja pitäis alkaa imuroimaan plus muut kotihommat. Mahaan sattuu ihmeellisesti ja hermo on tiukilla. :ashamed:

Ei auta muu ku alkaa siivoo.No meneepä aika nopeammin seuraavaan syömiseen. :whistle: Tuntuu ,että kokoajan olis nälkä.

Sompio: joskus asioiden selvittely ja joka paikkaan soittaminen on tosi raskasta puuhaa. Ja selittää sama asia moneen eri paikkaan. Monesti käy niin,että ku olet asian selittäny ni sanotaan,että soita sinne ja sinne. Voimia tulevaan. :heart:

Mulla tuli loppu viikosta kelan papereita koskien esikoista.Huh,viimeinen palautus päivä to 19.3. Menen kyllä sillo 18.3 sokerirasituksen jälkeen. Mutta mä niin vihaan kelan papereiden täyttöä ja 2 eri hakemusta,yhteensä 8 sivua.Siellä Sokerirasituksessahan niitä voisi sen 2 h täytellä,mut pelkään etten saa kaikkia tietoa kirjotettua siellä tms.Ku ne pitää palauttaa sillo.

poika taas levittänyt kaikki ihan kaikki pikku autot lattialle.Aamulla just keräsin ne kaikki lattialta. ah ihanaa.No itsehän ollaan ostettu sen miljoona autoa.

NN rv 28+3 (29+4)
 
Tässä masukuvia 30+4





Mies teki eilen pippuripihvit meille ja tänään kamala närästys..kurkku aivan tulessa. Kantsis vissiin jättää liiat mausteet pois. :x

Tässä kirpparilta löytämäni häkki..jonne laitoin kukan sisälle. Aika kiva. :p



Ihanaa kun lumi sulaa katoilta ja putoaa maahan..se tietää että kevät ei ole kaukana! :D
 
Kiitos nikunaku ja voimia sinullekin :heart:

Neuvolassa tänään kaikki hyvin. Verenpaine oli korkealla, mutta ehkä tämä stressitilanne sen tekee. Ei ainakaan tarvi tässä vaiheessa alkaa seuraamaan. Meillä on kyllä mittari kotona, että voisihan sitä mittaillakin.
Vauvan sykkeet onneksi oli tasaiset ja vahvat. Nuppu on liikkunut vähän huonosti ja jos ei olisi tänään ollut neuvolaa, niin olisin varmaan sydänäänet sinne halunnut päästä kuuntelemaan.
Th käski vain alkaa rauhoittumaan ja luottaa siihen, että asiat järjestyy.
Liitoskipuihin sanoi, että ei kannata mennä töihin ja varasi iltapäivälle lääkäriajan.

Meidän tk:sta ei meinaa saada lääkäriaikaa sitten millään varattua, mutta kummasti näköjään neuvolan kautta aina saa ajan tällain muutaman tunnin varoitusajalla. Ja siis niille samoille lääkäreille. Neuvolalääkäri käy meillä vain yhden iltapäivän viikossa.

Nyt alkaakin sitten neuvolakäynnit kahden viikon välein =)

Miehen irtisanominen oli kai ihan laillista, koska siihen jäi se tarvittaessa töihin kutsutaan. Kokonaan irtisanominen olisi ollut laitonta. Kyllä ne on siellä asian selvittänyt, miten pitää tehdä. Kassasta saa rahaa vissiin 5 päivän karenssin jälkeen, jos niitä töitä ei sieltä sitten löydy sairasloman jälkeen. Mutta tulot laskee kuin lehmän häntä :( Itse jos irtisanoutuu, niin karenssi on 90 päivää :(
Eli odotellaan selän paranemista ja toivotaan, että asiat sitten järjestyy :)
 
Sompio: Voi harmi.Mutta onneksi saa työttömyys kassasta rahaa 5 pv karenssin jälkeen. Eli se tarvittaessa kutsuttava ei ole este sille?
Ihan varmasti sun verenpaine on koholla stressin takia. Mulla meinaan nousee verenpaine jo pelkästään siitä,että jännitän sitä mittausta niin paljon.Pulssi nousee yli sataan aina silloin.
 
miten ihmeessä nä karkaa...

Aurora: ihanan häkin olet löytänyt.Joko olet keksiny sille paikan? Itse eilen kääntelin ja vääntelin erilaisia koristeita.Kirppikseltä ostamani puoliympyrä pöydän toinen puolisko pääsi yläkertaan.Sinne pääsi romuromanttinen minikasvihuone.Laitoin kyllä ihan tekokukkia sinne sisään...mutta toinen ruukku ja kukka oli mystisesti kadonnut yöpöydältäni.

Just kuorin 26 perunaa ruokaa varten.Kamala homma ku perunat oli niin pieniä.Kädet haisee ihan perunalle. Kohta saan lapset päiväunille.Pääsispä itsekkin.Tänään ei ole mahdollisuutta siihen.

Eiku jatkaa hommia.Neidillä on haisulit vaipassa.Sit saakin laittaa päiväunille.
 
moerri: Mulla oli aikaisemmassa vaiheessa raskaudessa sama vaiva, nyt jo helpottanut. Silloin lääkärillekin asiasta mainitsin ja sanoi että voi johtua esim. siitä että elimistössä suolot liian alhaalla (suositteli juomaan vissyä). Otettiin kilpirauhas- ja jotain muita kokeita mutta ne oli kaikki kunnossa.

Napsumista en ole kuullut masusta kummassakaan raskaudessa, en ainakaan muista.

Aurora72: Tuo vauvakeinu on varmasti ihana :heart:

kissinminttu: Mulla ei masussa ollut mitään erilaisia tuntemuksia kun synnytys oli lähellä. Mutta mulla käynnistettiin (neljäntenä päivänä ensimmäisestä käynnistys-yrityksestä tosin vauva vasta syntyi) niin on varmaan vähän eri juttu, ehkä.

Suzyanne: Huh, kuulostaa uskomattomalta jos ovat työkkärissä sitä mieltä että 44-vuotias on "liian vanha" uudelleen koulutukseen :eek:
Onhan siinä 20 vuotta työikää vielä jäljellä, jopa enemmänkin! Ja jos tilanne nyt onkin se, että joka paikasta porukkaa vaan laitetaan pihalle, niin kai se kohta taas kääntyy niin että työvoimapulaa on yhdellä jos toisella alalla.
Kiva asenne työkkäriltä että ole mielummin kotona työttömänä kuin kouluttaudu uuteen ammattiin :kieh:

Teidän hoitopöytä kuulostaa tosi hienolta!
Laita ihmeessä kuva jos jaksat :)


jasmin84: Kiitos vinkistä :flower: Silloin kun etsin esikoiselle niitä ristiäisvaatteita, niin oli kyllä juhlaviakin juttuja mutta pienimmät koot 62cm. Meidän poika kun oli niin hurjan pieni, että olis pitänyt olla kokoa 50cm tai edes 56cm.
Harmi kun tuota JesperJunioria ei ole täällä lähellä missään. Mutta eihän sitä tiedä onko tällä kertaa tarvetta pojan vaatteille, tytöille kyllä ihania mekkoja näyttää löytyvän jo pieniäkin kokoja :)

nikunaku: Ei ihme jos tuntuu olo väsyltä, se teidän projekti kuulostikin aikamoisen suuritöiseltä :whistle: :) Yritä nyt lepäillä vähän enemmän siitäkin edestä :hug:
Jos niistä Kelan papereista jää puuttumaan jotain kohtia, niin auttaahan ne siellä toimistolla. Ja jos edelleen puuttuu niin lähettävät sitten perään uutta kirjettä palautuskuorineen ja täydennyspyyntöineen.

Eilinen meni kyläillessä 8v.-synttäreillä ja loppuilta noita tavaroita järjestellessä. Nyt olis esikoisen vaatteet muuttaneet uuteen osoitteeseen hoitopöydän laatikoista, mutta taidan vielä pari viikkoa odottaa kunnes alan pestä vauvan vaatteita sinne odottamaan pikkuista :heart:

Meillä olis tänään se perhevalmennuksen toinen ja viimeinen osa. Aiheena liikunta, lantionpohja ja synnytys :xmas:



Siksakkia 32+3
 
Aurora: Tosi ihana häkki. Varmaan upea, kun kukka lähtee rönsyilemään ja kiipeilemään/roikkumaan. Tykkään kukista kans ja hainkin niitä taas muutaman, kun tavarataloistakin löytää ihan kivoja edullisesti. Ja pian pääsee taas puutarhaan kuokkimaan. Heh, ei taida tulla yhtään mitään!!! Mulla oli viime keväänä kaikki vapaat hyllyt täynnä kukkapurkkia esikasvatukses. Ja niitä piti sitten kantaa pihalle ja sisälle... Tälle keväälle jätin suosiolla sen harrastuksen pois, vaikka sormia syyhyääkin, kun menen kukkasiemenpussien ohi.

Sompiolle ja perheelle jaksamista. Täälläkin odotellaan miehen lomautusrahoja. Tuntuu vaan liiton kassan touhut kestävän mahdottoman pitkään, ruuhkaa on.

Oma olo on ollut nyt kaks päivää todella hyvä! Supistukset on sitten kait helpottaneet ja saan "nauttia" loppuraskaudesta ilman jännitystä. Ylihuomenna pääsen lääkäriin ja tarkistetaan, onko kohdun sisäsuu auennut lisää sitten kuukauden takaisen käynnin.

Ja viikot poksuu, 31 tuli tänään! Näin muuten viime yönä unta, että synnytin ja helposti syntyi. Ja vauva oli poika, vaikka mulla onkin enemmän tyttöolo. Jäi hyvä olo unesta...

Alhambra ja napero rv31
 
Kissinminttu: Kaikki kolme synnytystä ovat käynnistyneet itsestään reilusti yliaikaisena. Synntykseen johtaneet supistukset ovat alkaneet aina yöllä muutaman tunnin nukkumisen jälkeen, eikä edellisenä iltana ole tuntemuksia ollut.
 
Kissinminttu mulla ei esikoisen eikä tokan aikaan ollu minkäänlaista pienintäkään merkkiä että synnytys on lähellä, vedet vaan mennä poksahtivat aivan yhtäkkiä ilman mitään ennakkovaroitusta. Kolmannen aikaankaan ei mitään muuta ollut kuin että limatulppa lähti päivällä ja siitä ounastelin, että josko se olis yöllä lähtö ja niin ne supparit sitten alkoivat yöllä, mutta mitään sen kummempia tuntemuksia ennakkoon ei tosiaan ollut. Nelosen aikaan menin illalla ihan normaalisti maate, mitään tuntemuksia ei ollut ollu että synnytys käynnistys, mutta kun panin maate vauva alotti aivan epätavallisen kovat tsempalot mahassa, silloin liikkeet tuntuivat jopa pahaltakin. Bileet mahassa kesti varmaan jonkun tunnin verran ja ajattelinkin että koska meno oli niin epätavallinen niin joko synnytys käynnistyy tai sitten vauvalla on jokin hätä ja jos ei supparit olis pian alkaneet niin olisin lähtenyt käymään näytillä. Mutta synnytyssupparit alkoikin sitten ja vauva rauhottui ja syntyi samana yönä.

Joo mä oon kans lukenu, että mahan napsuminen tulis sikiökalvoista tai sitten vauvan nivelistä. Ite kuitenkin mielummin kallistuisin noihin sikiökalvoihin, en jotenkin usko että vauvalla vois nivelet naksua niin kovaa että kuuluis ulospäinkin. Ja kait ne sitten naksuis vielä synnyttyäkin. Tiedä häntä sitten, olis kyllä kiva saada tietää mistä se ääni ihan oikeesti tulee.

Luppa meillä kans on ollu jo kolme kertaa tänä talvena mahatautia. Ihan älytöntä! Yleensä sentään on riittäny yks tauti per talvi, mutta nyt on ollu kyllä ihan ihme talvi. Toivottavasti nyt jo riittää!!

Tosi kiva toi häkki Auroralla justiin tänään ihastelin jossain mainoksessa vastaavaa. Meillä vaan ei oo oikeen mitään kivaa paikkaa sille.

Menin eilen sitten potkukelkkailemaan kun luisti niin mainiosti kelkka, mutta oli kyllä vikatikki, liitoskivut on tänään melkoiset, ei oikeen toi potkuttelu ollu sopivaa liikuntaa liitoksille.

villahousu & Sulo 31+4
 
Tervehdys.

Olo rupeaa helpottamaan. Tosin 2 tuntia on maksimi mitä pystyn istumaan tuli huomattua tänään koulussa. Onneksi päivä oli lyhyt.

Mulla esikoisesta ei ollut mitään. Olin tyypillinen ensiodottaja aivan kärsimätön ja kun neuvolan LA meni ohi olin vielä turhautuneempi. rv 40+4. olin ylimääräisellä ultrakäynnillä ja neuvolantäti kyseli minulta onko jo jotain tuntemuksia. Itkin ja sanoin että ei mitään... ei se vauva halua ikinä syntyä. Sitten menin ultrattavaksi ja tarkistamaan kohdunsuun tilanteen. Ja kun laskin housuja vedet meni :LOL: :LOL: :LOL: Sitten en mennyt ultraan vaan kävin neuvolantädille sanomassa että ei tarvitse varata yliaikaiskontrollia tyksiin koska lähden sinne nyt synnyttämään. Neuvolantätiä hiukan nauratti kun juuri olin ruikuttanut ettei se vauva halua syntyä. :LOL: :LOL: :LOL:

Tarttis ottaa itseensä niskasta kiinni ja ruveta hommiin mut ei millään jaksa.... :whistle:

Niisku-rouva+pp31+5 :heart:
 
nikunaku Niin käsitettiin, että ei olisi este.

Kiitos alhambra :heart:

(.) Lääkäri sitten kirjoitti sairaslomaa äitiysloman alkuun asti. Sanoi, että ei ne kivut siitä hellitä ja turha mennä kokeilmaan töissäoloa. Itku tuli siitäkin, kun olisin vielä halunnut mennä rauhassa "hyvästelemään" mun kerhon. Kyllä mä siellä käyn, mutta ei se ole sama asia =)
Ja siinä tutkimuspöydällä tuli supistuksia :eek: En itse niitä tuntenut, lääkäri sanoi että vatsa kovettui. Tunnustelin itsekin, mutta en mä kyllä tunnistanut :| Vaarattomia harjoitussupistuksia sanoi olevan, mutta silti oli järkytys, että supistelee :ashamed:

*muoks* Villahousu, voi sinua :ashamed: Pistäpä se potkukelkka varastoon tältä talvelta.
 
onpa täällä hiljaista.Mä voinki pitää palstaa pystyssä.Lapset katsoo pikku kakkosta ja ruoka on jäähtymässä. Selailin kaikenlaisia leivonta blogeja ja kuola valuu. Ja siis oikeesti miten jotku osaa tehdä niin mielettömän upeita kakkuja.Koristeet,pursotukset jne.Itse olen ihan tumpelo.

Meillä on vauvakeinu.Myin tollasen vastaavan gracon keinun pois ku pojalla ei tarvittu sitä ollenkaan.Mutta sitten syntyi meidän tyttö ja tytöt meillä ollu vaativampia.Ostin tälläisen
 
ei oo totta...aina karkaa.... :ashamed:

http://www.lauranlastentarvike.fi/epages/GPL.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/23072008-84852/Products/1185

meillä oli ihan ehdoton ku viimeisin halus ihan kokoajan olla sylissä ja ruuanteko oli vaikeaa. Kantoliinassa pystyi kantaa,mutta en mielellään tee ruokaa vauva kyydissä.

Ja mäkin sanon kantoliinoista,että mielummin pitkä liina ku rengasliina.Itse en ole osannu vauvaa siinä rengasliinassa pitää.Kätevimpänä olen rengasliinan todennu isommalla vauvalla ja lapsella jota voi kantaa lonkalla.
 
Nikunaku: Se häkki on tällä hetkellä meidän keittiön pöydällä joka sijaitsee erkkerissä. On siinäkin ihan kiva..pitää katsoa jos sen laittais myöhemmin johonkin roikkumaan. 6e maksoin tuosta.

Alhambra: mäkin kasvatin pienessä minikasvihuoneessa kaikenlaista kukista yrtteihin..mulle vaan kävi niin että kun siirsin ne ulos ja oltiin pari yötä pois..oli satanut kaatamalla koko kaks päivää ja ne lillu vedessä kun tultiin :kieh: Mulle nämä puutarha hommat on uusinta uutta..viime kesä asuttiin tässä omakotitalossa sitä ennen rivarissa. Nyt jännään onko viime kesänä istuttamani omenapuut jne.. pysyneet hengissä. :|

Kukahan tosiaan meidän puutarhaa hoitaa kesällä..taitaa mamma olla vaavelin kanssa niin kiireinen että puutarhanhoito jää vähemmälle :eek: Mies ajaa nurmikon..siinäkin on tekemistä. Tuskin alkaa rikkaruohoja nyppimään.

Nikunaku: joo..katotaan tartteeko sitä vauvakeinua sitten ollenkaan..mun edellisistä lapsista yks oli sellanen jota piti sitterissä heilutella vinhaa vauhtia että rauhottu. Sitä ei kyllä kestäny ku pari kuukautta. Ainakin on olemassa jos tarvii..ei sitte tartte enää lähteä etsimään. Vauva tavaroissa on se hyvä puoli että ne saa aina myytyä eteenpäin.
 
Voi elmeri näitä supistuksia... :ashamed:
Niin niitä vaan tulee vaikka rauhallisesti ottais koko päivän. Onneksi eivät sentään kivuliaita ole ja huomen aamulla neuvola-aika, sithän ne käynnit vissiin tiheneekin. Musta sinne on aina kiva mennä, joten ei ollenkaan harmita. :)
Kaikenlisäks on ne kontrollit äitiyspolilla.

Miehen kanssa tänään pohdittiin millähän raskausviikolla tää lapsonen mahtaa syntyä. Kumpikaan ei usko että laskettuun asti masussa pysyis. Mies veikkas että syntyy rv 36+6 (päivää ennen keskosrajaa :D ) ja mulla on takaraivossa edelleen se tunne rv 35.

Alamasu on ollut taas tosi herkkänä niin kuin silloin kun niitä suppareita tuli kymmeniä päivässä ja päädyin osastolle...ja pipanan liikkeet on välillä sattuneetkin. Lapsosella on jatkuvasti hikka, että ainakin hengitysharjoituksia tekee kypsytetyillä keuhkoillaan :D
..niin ja välillä monottaa mua niin että säpsähtelen. Tosi aktiivinen tapaus ollut viime päivinä.

Sompio mullakin oli ensimmäisellä nvlalääkärin vastaanotolla tollasia suppareita. Itse en tuntenut, mutta lääkäri ne kyllä heti huomioi.

kissinminttu & pipana 30+4
 

Yhteistyössä