Toukokuun toukat 2013 *syksy*

Varasin tänään ajan omalle lääkärille vähän kyseleen miten tästä eteenpäin kun täällä ei
neuvolaa ole.

Jos raskaana olleet: kun sanotaan että jo alussa voi rinnat kovatsi kasvaa, niin millä
viikolla olette joutuneet vaihtaan liivien kokoa?

Kertomisesta: Ensiksi haluan kertoa äidilleni, ehkäpä parin viikon päästä ja ehkä anopille myös ja
parille läheiselle ystävälle. Töissä haluaisin odottaa kunnes 12 viikkoa on täynnä, toivottavasti
eivät arvaa aikasemmin. Ongelma on se että pari ystävääni on myös työkavereitani, mutta mies
sanoo että eka pitäisi kertoo pomolle ja sitten vasta muille. Nyt la oli suunniteltu tyttöjenilta,
just mietin mitä sanon etten pääse..
 
Nyt alkaa melkein kaduttaa koko raskaaksi tulo! Mulla on karmean huono olo, haluaisin syödä 24/7, vaikka koko ajan tuntuu kuin laatta alkaisi lentää hetkellä millä hyvänsä. Eikä silmät pysy auki millään, luennolle jaksoin raahautua aamulla mutta jo kymmeneltä alkoi luomet lupsua ja maha murista. Ja kaiken maailman rotkoista pelastetut koirat saa mut itkemään niin että lattia lainehtii. Miten tää voi olla NÄIN kamalaa, en tunne enää itseäni!

Miwwi, mulla alkoi kohdunulkoisen keskenmeno juuri niin että rv 12 lopulla kahtena päivänä tuli ns. "tärkeän vessa-asian" jälkeen vaaleanpunaista tuhrua. Muuten sitä ei tullut ollenkaan (ei koko siihenastisen raskauden aikana). Kolmantena päivänä täysin puun takaa alkoi törkeät supistukset ja verenvuoto, päädyin lanssilla polille keskellä yötä. Ymmärrän paremmin kuin hyvin pelkosi, ja olisin aika hajalla jos nyt alkaisi tulla vähäistäkään vuotoa. Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin siellä päässä.

Kestovaippailu on kiinnostanut koko ajan ja tuumailin jo edellisessä raskaudessa, että sitähän täytyy kokeilla. Onneksi mun mies on pesukonefanaatikko, se hoitaa pyykinpesun :D

Jostain kumman syystä oon nähnyt nyt joka puolella uutisia ja juttuja KAKSOSISTA. Rupesin pelkäämään, onko nämä jotain alitajuisia viestejä että olisikin tuplat tulossa. Mulla on nimittäin ainakin tuplasti huonompi olo kuin edellisessä raskaudessa! Ou nouu...

Täällä oli juttua myös sukupuolen aavistamisesta. Mulla on ollut vankka poika-olo ja oon jo automaattisesti alkanut kutsua mukeloa Jackiksi. Kauheeta jos se onkin tyttö nimeltä Jack :D

Tätä on tietysti liian varhaista ajatella, mutta ajattelin kokeilla synnytyksessä Reiki-energiahoitoa kivunlievitykseen. Olen itse Reiki-master ja olen huomannut kokemuksen kautta, että siitä on huimasti apua erilaisissa kiputiloissa. Taitaa mennä aika kokeelliseksi tämä meidän esikoisprojekti, Reikihoitoineen ja kestovaippoineen :)
 
  • Tykkää
Reactions: Uutukainen
Jipii, täällä on vihdoin alkanut pieni pahoinvointi! Sitruunavichy on kova sana, samoin kuin vesimeloni. Ja aina välillä iskee himo johonkin tiettyyn ruokaan, kuten eilen sipulirenkaisiin ja tänään italianpataan sekä kaalikääryleisiin (kaalikääryleet himotti edellisessä raskaudessakin).
 
lauru, mää taidan olla jotenki liiankin koukussa nuitten kaikenmaailman käsitöitten kans. Koulukin meinaa niitten vuoksi kärsiä =). Mut lastenvaatteita teen vähemmän, en ainakaan mitenkään liukuhihnalla ja jokatarpeeseen, vaan sillon kun löytyy kiva kangas/lanka ja ohje tms. Kirpparilta saa hyvää halvallakin.

Finla, täällä kans taidetaan joutua tarkkailemaan syömisiä. Viimeksi nousi 20kg, mikä lähtöpainoon verrattuna oli ihan järkyttävä nousu. Kaikki lähti kylläkin sillon pois n.9kk:ssa, vaikken yhtään mitään tehny sen eteen. Imetinkin vain 4kk.

Mut saa lisätä listaan:21v, toinen tulossa ja OYS
Mukana tosiaan roikutaan, vaikka vieläkin kyllä aika ohuen langan varassa.
Soitin, ja varasin ajan naistenpolille ultraan rv 6+3. Nyt menossa 4+4.
Oloja ei oo minkäänlaisia. No ehkä heikottaa aikalailla ja vähän pissattaaki, mut tytöstä olin tähän aikaan lomamatkalla eikä raskaudesta ollu mitään hajuja vielä pitkään aikaan. Oli kierrot silloin ihan jäätävän pitkiä, nii ei osannu ees aavistella. Kaikki äklötykset meni helteen ja ulkomaisen ruuan ja merenkäynnin piikkiin.

Kestovaippoja hommasin tytön aikana ja vähälle käytölle jäi, en ollu niitä ihmisiä, joten meillä ei kestoilla. Säästetään luontoa ja rahaa sitten muilla keinoilla.
Päivät sais kyllä vierähtää... Pakko mainita, että kaks viikkoa sitten olis ollu meijän enkelin laskettu aika. Pistää ajattelemaan, ku tämän toukka juuri niihin aikoihin saanut alun. Kaikella on tarkoituksensa<3

Valjakka
 
  • Tykkää
Reactions: Jasmin12
LillaVe onnea hyvistä ultrakuulumisista!

Sukupuolesta, että meillä tosiaan enstuudestaan kaksi poikaa, joten toki tyttö ois vaihteeksi kiva :) mutta mulla on jotenkin sellainen olo, että tääkin on poika, mikä ei oo ollenkaan huono vaihtoehto. :) oon myös jotenkin aina ajatellut olevani poikalasten äiti, kun mun molempien vanhempien suvuissa on hirveesti tyttöjä ja mulla itsellä on kaksi pikkusiskoa. Sukupuoli aiotaan sitten kyllä kysäistä, kun sen aika on. Ollaan pojistakin kysytty. Meillä saattaa olla lapsiluku tämän jälkeen täynnä, ellei sitten iltatähteä vielä lähdetä joskus yrittämään. Mutta nyt ajatellaan, että viimistä viedään, niin sen mukaan eletään. Joten aattelin tästä sitten 4d-ultraankin änkeä :)

En oo ihan satavarma, mutta jonkinasteista etovaa oloa on havaittavissa... pojista kun sellaista ei ollut, niin en tiedä, mistä on kyse. Odotellaan, odotellaan...

Aattelin yrittää jättää sokerit nyt joksikin aikaa... saapa nähdä, miten onnistun. Oon todella sokerihiiri.
Lauantaina aattelin vielä uskaltaa pelata viimeisen jalkapallo-otteluni... mikäli flunssa antaa siihen mennessä periksi. Wish me luck! Mä siis harrastan aktiivisesti jalkapalloa ja talvikaudella salibandya. Tuleva sb-kausi luonnollisesti jää väliin, vaikka treenata meinaan ainakin siihen saakka kun 12vkoa tulee täyteen. Näiden lisäksi juoksen noin 5-10km 2 kertaa viikossa. Sitä aion jatkaa niin kauan kuin vain hyvältä tuntuu.
 
Ultrakuulumisia täälläkin :) Siellä se pienen pieni luomuihme köllötti ja sydän sykki :heart:. Kokoa 8,1mm ja viikot tarkentui 6+5, la 1.5. Sen voi siis päivittää listaan. Aika hyvin mä sitten itse olin kuitenkin viikoista selvillä, kun omien laskujen mukaan tänään olisi ollut 6+6.

Pahoinvointi on äitynyt aika pahaksi, samoin väsymys. Mulla olis ihan hiukan tyttöolo... esikoisesta olin alusta saakka varma, että on poika, oikeinhan tuo meni. Vaikka toisaalta olen ollut sitä mieltä, että mun mies ei siitä kuin poikia, hänellä kun on kolme veljeä :) Aika näyttää, sukupuolen kysymme ilman muuta.
 
  • Tykkää
Reactions: Jasmin12
Täällä ilmoittautuisi toukokuisten joukkoon eräs juuri plussannut! Eli kuukautisten mukaan laskettu aika olisi 18.5., mutta ovulaation/hedelmöitymisen mukaan 23.5. ja siihen kun laittaa vielä muutaman päivän lisää niin ollaan varmaan sitten synnytyksen H-hetkillä mikäli mennään entisillä kaavoilla :) Kolme edellistä synnytystä on nimittäin mennyt 7-11 pv yli! Lapsosia on siis nyt kolme -03, -05 ja -11 syntyneet.
Joten 23.5./34v./4./KYS Mukavaa perjantaita kaikille!

MimmienMamma 4+1
 
täällä on jo paljon porukkaa ja kirjoitusta. paljonkohan sivuja on kun porukka on päässyt sinne viikolla 12 :) kestovaippailusta sen verran, että minun osalta jää kyllä pois, jäi esikoisenkin aikaan...lahjoitin äippäpakkauksen vaipat eteenpäin. Nyt en aio ottaa edes pakkausta, vaikka siinä olisikin kivat retrovärit.
Kuinka moni aikaa ottaa äitiyspakkauksen? Me taidetaan sillä rahalla ostaa kaukaloa ym muuta tarpeellista. Esikoiselta melkein kaikki tarvikkeet kyllä vielä tallessa..varsinkin jos tulee toinen poika, niin ei paljon vaatteitakaan tarvitse hankkia lisää. Mun miehellä on aiemmasta suhteesta tytäs, niin jotenkin toivon että kyllä sieltä hyvällä tuurilla voisi tyttökin tulla, vaikka poika yhtä tervetullut leikki kaveri esikoiselle. :) Meillä ollaan kerrottu minun vanhemmille jo asiasta ja muutamalle hyvälle kaverille ja miehen veljelle ja minun siskolle, tulevalle kummille.
Onnea kaikille jo ultrassa käynneille,,,itse joutuu odottaa pitkään vielä....huoh... paljon teillä maksoin nyt siis tuo varhaisultra?
 
Taas oli tullut kauheasti tekstiä! Ihanaa! Onnea taas kaikille uusille ja tervetuloa!
Ilmoittakaa haluatteko että lisään tuonne listaan!

Onnea kaikille ultrassa käyneille! Kunpa se tulisi pian itsellänikin vastaan! Neuvolan ajattelin varata vasta ensi viikolla kun aiemmin olen se varannut heti testin jälkeen ja sitten saa odotella kauan ennenkuin pääsee joten nyt rauhassa ajattelin odotella.

Kestovaippailusta: Minä en ole siitä koskaan innostunut, ei ole vain minun juttu. Pyykkiä tulee niin paljon muutenkin!
Äitiyspakkausksesta: Me emme sitä aio ottaa kun meillä on kahden ekan lapsen pakkauset tallella ja kaikki vaatteet on vielä loistavassa kunnossa. Rahalla sitten ostetaan jotain puuttuvaa, vaikka meillä oikeastaan kaikki taitaa olla kun ollaan edellisestä säästetty.
Käsitöistä: Minäkin olen käsityö ihmisiä. Enimmäkseen ristipistoja, mutta myös neulon. Tällä hetkellä menossa neulottu hame nuorimman tytön nukelle. En ole mikään hyvä neulomaan tai virkkaamaan, ihan perus asioita oikeaa ja nurjaa ja helppoja ohjeita.

Pahaa oloa, oksennusta, nälkää, väsymystä ja kaikkia muita oireita löytyy. Rintaliivit jouduin vaihtamaan isompiin ja nyt rinnoista on alkanut tihkua maitoa tai jotain!
Vaikka oireet tuntuvat rankemmilta kuin aikaisemmissa niin olen kyllä niin iloinen niistä!
 
Mä en aio kestovaippailla, meillä on pesukone ulkona autotallissa ja se on tosi epäkäytännöllistä vauvan kanssa, varsinkin talvella... Äitiyspakkaustakaan en saa, enkä mitään muitakaan lisiä tai tukia. Gyne hoitaa ns. Neuvolan, 1xkk tsekkaus ja siihen kuuluu aina ultra, eli niitä kertyy... Oma gyneni käyttää myös sitä 4d, joten kuuluu " hintaan". Ja kertatsekkaus maksaa 70€. Eli halvaksi lastenteko ei täällä tule... Harva täällä muutenkaan tekee enempää kuin yhden. Mä olen se "hullu suomalainen" joka pärjää ilman isovanhempia tai muita apuja, muut mammat kun laittaa omat äitinsä/ anoppinsa siivoomaan, kokkaamaan, pyykkäämään ja hoitamaan lapsia koska onhan se ihan mahdotonta tehdä kaikki itse... ;) mukavaa päivää kaikille!!!

Ps. Pahoinvointi on alkanut täälläkin sellaisena aaltoilevana mutta vasta iltapäivällä.
 
Nyt kai uskaltaa jo liittyä mukaan joukkoon. Viime viikolla plussasin digitestillä 2-3 ja toissa aamuna 3+ :) Eli laskeskelin että laskettuaika olisi 14.5.2013. Minut voi lisätä listaan, eli Eli 14.5/23v/1./SKS. Neuvolaan sain ajan 1.10. Ihana kun on tämmöinen ryhmä jossa voi jakaa tuntemuksia kun vielä en kellekään muulle tutulle niistä halua kertoa kun miehelleni, mutta olen niin innoissani että tuntuu hyvältä kun saa jossain hehkuttaa. :) Mahanippailuja on ollut nyt parin viikon ajan koko ajan, samoin ihan älytöntä väsymystä ja vessassa ramppaamista. Nyt oon vielä nuhakuumeessa ja yskässä ja yskiminen tuntuu vatsassa tosi inhottavalle. Kaiken lisäks pään sisällä on melkoinen vuoristorata kun välillä itkettää ihan pikku jutut ja välillä naurattaa niin ettei sille meinaa tulla loppua, ja hermot menee ihan pikku jutuista ja sitten ollaankin ihan raivon partaalla, miestäkin naurattaa kun nämä tunnetilat heittelee ihan miten sattuu ja töissäkin jo ihmettelevät mikä minua oikein vaivaa. :D Mutta yritän kyllä vielä pitää tämän salaisuutena vaikka vaikeaa se on kun on niin läheisissä tekemisissä niin monen ihmisen kanssa koko ajan :)

Kipukka ja MasuMauno 5+3 <3
 
Täällä on nyt aikamoisen herkkä mielentila :D Aamulla herättiin miehen kanssa lapsen sängystä kuuluvaan läiskyvään ääneen. No, lapsihan oli omatoimisesti ottanut vaipan pois itseltään ja kakannut sänkyyn. Mä aloin heti itkeä pelkästä ajatuksesta että pitää alkaa niitä kakkaisia pehmoleluja ja petivaatteita pesemään, kun tavallisesti olisin nauranut naama punaisena.
Sitten soitti meidän lastenhoitaja, että on kipeänä eikä pääse tulemaan huomenna eikä sunnuntaina (käyn pari päivää viikossa töissä, jolloin meillä on hoitaja kotona. Muut päivät olen itse kotona lapsen kanssa). Aloin tietysti taas itkemään, kun tuli hirveä stressi että kukas me nyt saadaan hoitajaksi. Kukaan sukulainen/kaveri ei päässyt tulemaan joten piti tilata törkeän hintainen MLL hoitaja, joka siis maksaa sunnuntaisin yli 16e/h. Ja taas mä itkin.
Ja sitten vielä mies heittäytyi ihme mököttäjäksi eikä viitsinyt edes kertoa syytä mökötykselleen. Ja taas mä itkin ja raivosin. Nyt se lähti töihin ja tulee vasta yöllä takaisin, joten mä vellon täällä kiukussa ja raivossa yksinäni.
Ja nyt tuo lapsi tyhjentää tuolla keittiön laatikoita. voi hitto!!!! Menispä se kohta aamupäiväpäikkäreille niin mä saisin heittää jalat kohti kattoa ja maata sohvalla ajattelematta mitään! Paitsi että ainiin, täällähän on sellainen kaaos ettei tänne kehtaa tuntematonta lastenhoitajaa päästää joten tänään olisi vielä siivottavakin, ja pestävä pyykkiä, ja käytävä kaupassa, ja tehtävä ruokaa, ja voi apua!
 
Viimeksi muokattu:
Mä taidan hipsiä täältä odotuspuolelta pois.. Eli mut saa poistaa listalta.. Vuoto on sen verran runsastunut ja kipukin on sen mukainen, että kyllä tää oli tässä. Jätän sen yksityisen ultrankin välistä, eli ei saa tietää oliko tää km, tuulimuna tai vastaava, kun rahatilanne on kyllä sen verran tiukka. :ashamed: ja kun kerran en saa varmaan lähetettäkään, että vois tarkistutettavassa käydä, kun neuvolaan soitin sanoi vaan, että pitää vaan seurailla ja odottaa, että vuoto loppuu. :ashamed: mä toivon tosiaan , että kivut ei oo samanlaiset kun viimeksi, että pyörryin. : /

Mutta tsemppiä teille kaikille ja paljon tarrasukkia teidän pikkuisille! :heart:
 
Miwwi :hug:
Jännä miten käytäntö on eri eri kaupungeissa. Meillä yliopistollinen sairaalaa ja aina olen päässyt sinne tutkimuksiin päivystykseen jos raskaudessa ollut vuotoja tai kipuja. Toisinaan ollut keskenmeno ja tehty kaavinta, toisinaan raskaus jatkunut. Mutta jos noin on vuotoa ja kipuja niin outoa ettei sulle tarjota mahdollisuutta tarkistuttaa tilanne.
Ja sekin on kummallista että toisille ei tehdä kaavintaa, minulle on aina tehty (paitsi kerran kun oli ns. kemiallinen raskaus ja vuoti heti alussa pois)

Täällä tosi etovaa oloa ja väsymystä. Appivanhemmat ois tulossa viikonloppuna käymään, voi olla että paljastutaan tän mun olotilan takia. Ei ois vielä haluttu kertoa ennen kuin ultrassa varmistuis ne sydämenlyönnit.
 
pakkohan sun on päästä tarkistukseen, miwwi! Jos kohtuun jää palanenki tiukasti kiinni, se on tulehdusriski ja kohtutulehus ei oo leikin asia. Ja alkuraskaudenki kipujen takia on aina päästävä tutkittavaksi. Minäki ku soitin naisten polille varhaisultran, niin sairaanhoitaja varmisti moneen kertaan, että oon ymmärtäny että jos tulee kovia kipuja tai vuotoja niin on heti tultava tarkistuttaan.
Voimia<3
 
Voi miwwi! :( Kyllä sun TÄYTYY päästä johonkin!! Mulle sanottiin neuvolasta, kun soitin että vuodan vähän, että pitää odottaa ja seurailla MUTTA jos yltyy että verta tulee enemmän tai jos tulee kipuja niin pääsen lääkärille, se katsoo kondunkaulan ja sitten tarvittaessa ultrataan. Soita päivystykseen tai johki...? TSEMPPIÄ!! Toivotaan, että vuoto olisi vaan jtn muuta? Vai onko se oikeasti TOSI runsasta? Sähän sen tiiät, kun oot sen aiemminki kokenu.


Omanapa:

Pientä vuotoa nyt kolmatta päivää. Tänään pidän saikkupäivän, koska teen fyysisesti rankkaa työtä. Mua kyllä pelottaa. :( Tää epätietoisuus on ihan pahinta.
 
Kirjoitin taas pitkän tekstin ja sinne se katos :kieh:.

Pahoitteluni Miwwille. Voimia sulle, toivottavasti jaksat. :hug:

Oma napa: Aivan järkyttävä olo. Hirveä väsymys ja pahoinvointi on päällä koko ajan. Työkaveritkin kyselee huolissaan, että oonko sairas ja pitäiskö mun käydä lääkärillä. Mut ei auta muuta kuin jaksaa vaikka hilkulla sekin on. :|
 

Yhteistyössä