Toukokuun toukat 2013 *syksy*

Voi vitsi, jos mä jään odottamaan että isäntä siivoaa laatikon niin, Katti matti käy tekemässä tarpeensa ihan johonkin muualle varmaankin keskelle sänkyä :LOL:

Sukupuolen haluaisin tietää, salaa toiveena poika, koska kolme tyttöä jo olemassa, mutta jos tulee tyttö vielä niin eipähän tarvitse vaatteita ostaa ollenkaan =)
 
Mä olen ihan varma että mulla oli tänään aamulla supistus! Siis voiko niitä edes olla näin pienillä viikoilla? Se ei ollut kipeä eikä kestänyt kauaa, enkä varmaan olisi edes tajunnut mikä se on jos en olisi ennen raskaana ollut. Mutta se oli ihan selvä alavatsan kovettuminen, maha (jota ei turvotusta lukuunottamatta vielä edes ole) pullistui vähän ja oli ihan pinkeä, ja sitten se loppui. Ei siis ollut kipeä eikä niitä tullut lisää, mutta voiko muka oikeasti nyt jo tulla supistuksia?!
 
Heippahei, varovasti käyn täällä jo kuikuilemassa kun päivällä puolentunnin pissanpidätyksellä tuli testiin kohtuullisen selkeät kaksi viivaa Viikkoja tosin pitäisi olla vasta 3+3 aikamoinen hätähousu olin testaamisessa :D Laskettuaika tulisi olemaan kai 26.5.2013 ja neljäs lapsonen olisi tulossa jos tämä nyt on ihan totta kamalan epäuskoinen olo. Pahoinvointi kuitenkin hiipii jo paikalle lempeinä aaltoina, lähinnä sellainen pala kurkussa joka ei vielä ole ollenkaan paha. Jos tällä selvitään niin olen varsin kiitollinen. Edellisessä raskaudessa oksentaminen loppui vasta synnytykseen :O
 
tänne olikin ilmestynyt taas paljon tekstiä...mulla on edelleen sitä etovaa oloa välillä, mutta se tulee vasta iltapäivällä..aika outoa. Itselläni aika semanlaiset tuntemuksen tuon sukupuoli asian suhteen kun laurulla. Poika kun on ennestään, niin sitä salaa tyttöä toivoo kuitenkin. Ehdottomasti haluan tietää kumpi tulee, jos vaan näkyy. Pojan aikana kyllä näkyi selvästi kivekset. :) Itse opiskeln tällä hetkellä lähihoitajaksi, jouluun mennessä pitäisi valmistua...
 
Manta81 Täältä löytyy 2 kissaa ja koira. Aiemmin ollaan miehen kanssa siivottu aikalailla vuorotellen kissojen laatikot, mutta nyt delegoin homman miehelle :D

Minä hieman haaveilen tytöstä, koska meidän molempien suvuissa on niin paljon poikia että tyttönen olisi mukavaa vaihtelua. Jos vaan sukupuoli ultrassa näkyy, niin kyllä minä sen haluan tietää..

Ruukataanko ensimmäisellä neuvolakäynnillä ultrata? Vai onko se ihan paikkakuntakohtaista? Mietiskelin tässä että jos ei varhaisultrassa käy niin sittenhän sitä pitäisi jaksaa 1,5 kk odottaa että saa varmistuksen että mahassa on elämää.
 
meillä ainakin neuvolan yhteydessä varataan ultra aika vko:lle 12 yleensä. Näin oli esikoisenkin aikaan..silloin vasta ensi kerran näin/kuulin sydönäänet...nyt ei jaksais jotenkin sinne asti odottaa...meillä täällä neuvolassa kun ei kuunenella sydänääniä vaikka se laite olisikin, aika outoa. Mutta en raaski mennä tuonne varhaisultraan...jos siellä jotain on niin sen nään sitten 12 viikolla.
 
janlind Mikä matonen teillä on? t:utelias :p Mulla kanssa ollut matelijoita, mutta edellisestö miehestä eroaminen ja muutto ahtaampiin tiloihin pakotti luopumaan niistä :(
Olen kyllä haaveillut jos tässä jonkun mukavan kunkkupyypponin hommaisi, vaikka itselle joululahjaksi ostaisi :D
 
Mulla on ihan vain viljakäärme :) Pertti on noin vuoden ikäinen :) Tää on mein ensimmäisen käärmyli,sitten kun joskus isomman talon ostamme niin Pertti saa kyllä kaverin :) Meillä neiti on ihan innoissaan aina katselemassa mitä "Peetti" touhuaa :D
 
  • Tykkää
Reactions: Manta81
Kahdeksas kääpiö Mulla alkaa joka raskaudessa supistamaan todella aikaisin, kolmannessa jo rv 5. Supistukset ovat kivuttomia mutta selkeästi tunnistettavissa ja niitä tulee useita päivässä. Silti kukaan lapsistani ei ole syntynyt ennen laskettua aikaa. Kyllä musta nytkin tuntuu, että välillä jo pienesti supistaa.

Mulla 2 poikaa ja 1 tyttö. Minulle on oikeastaan ihan sama kumpi tulee, tyypiltäni olen enemmän sellainen poikalapsen äiti :) Mies taas toivoo ehkä enemmän tyttöä, mutta uhkaa molemmilla =D
 
Voi pahus, minakun luulin, että se vuoto olisi loppunut siihen, nyt tuli enemmän vessassa käydessään.. : / mahaakin menkkamaiset kivut vaivaa vaan enemmän. : / pitää varmaan pian soittaa johonkin, haluan tietää oliko tää nyt tässä, ettei tarvi taas yksityiselle mennä ja maksaa itteensä kipeeks jos tää jatkuu..
 
A83
Miwwi :( Toivotaan, että on harmitonta tuo vuoto. Ystävälläni oli alkuraskaudessa kaikenlaisia vuotoja, mutta kaikki meni kuitenkin hyvin. Uskon, että kuitenkin huolestuttaa. Itsellänikin aika kovia menkkamaisia kipuja varsinkin iltaisin. PALJON tarrasukkia sinne ja meille kaikille :)
 
Heippa kaikille! Täällä tänään plussattu, eka marketin testillä tuli haalea viiva, hain sitten clearbluen digi testin ja se sanoin raskaana 2-3 viikkoa =) On aika uskomaton olo, pitkään vauvasta haaveillut ja ekasta kerrasta tärppäsi. Oireita on jonkin verran, väsyneempi kuin normaalisti, vessa käynnit lisääntyneet ja on kylmä kokoajan.
Laskurin mukaan LA olisi 22.5.

Eli siis Ellia/28/esikoinen/ulkomaat
 
  • Tykkää
Reactions: attol-
Heippa kaikille!

Nyt tulee omaa napaa, tutustun teihin myöhemmin :) .
Liityn varovasti seuraanne, tai ainakin seurailemaan. Pieni kutina on, että meillekin olisi toukokuun lopulla tulossa vauva. Tänään menkat vasta päivän myöhässä ja pari päivää sitten plussasin haaleaakin haaleamman toisen viivan.. Rupesi nimittäin naama kukkimaan samaan malliin, kuin ekaa odottaessa niin tuli jostain tunne, että taidan olla raskaana.

Takana on mutkia monenlaisia.. Tammikuussa koettu kohdunulkoinen sekä kohdunsisäisen keskenmeno viikolla 11. Sairaalareissu teki siitä vielä konkreettisemman. Yli on silti pikuhiljaa päästy, kiitos rakkaan mieheni ja varsinki meijän 1,5-vuotiaan ilopilleri-neitosen.
Sen vuoksi halusinki jo tässävaihessa tulla mukaan, vaikka koko raskaus on vielä epäselvä. Kun kukaan muu kuin mieheni ei tiedä näistä tuntemuksista. Pettymys olis helpompi kestää, jos siitä on porissu aiemmin, anonyyminäkin.

Huomenaamulla teen testin ja plussan jälkeen soitan naisten polille ultra-ajan. Ku:n jälkeisen raskauden paikka pitää varmistaa ja tavallaan kai oon siis vieläki jonkinlaisessa seurannassa. Huomenna palaan, toivottavasti varmempana. Toinen lapsi olis enemmän kuin tervetullut meille <3
 
Viimeksi muokattu:
Voi, tekstiä tullut niin paljon lisää, etten varmaan kaikkea enää muista!

Onnea uusille ja tervetuloa!

Miwwi Toivotaan, että on aivan normaalia vuotelua! Tsemppiä ja tarrasukkia!

En ole hetkeen kerennyt lukemaan/ kirjoittelemaan kun mitään ei jaksaisi tehdä. Voisi vaan nukkua ja oksentaa! Joku mainitsi finneistä ja minullakin on kamalasti finnejä tullut! Isoja ja kipeitä. Maha on vähän pyöristynyt, mutta ei mitenkään kovasti ja sekin on lähinnä illalla turvotusta.

Meillä ei lemmikkejä enään ole. Lapset kyllä haluaisi vaikka ja mitä.

Meillä on ennestään 1 poika ja 2 tyttöä niin tavallaan olisi kiva saada toinen poika tasoittamaan tilannetta, mutta tyttö aivan yhtä tervetullut! Me halutaan kyllä tietää sukupuoli heti kun on mahdollista jos vaan näkyy. Helpottaa sitten kun kaivaa isompien vanhoja vauvan vaatteita niin tietää mitä sieltä ottaa.

Ihanaa kuulla jo ultrassa käyneiden kuulumisia! Itse kun saisi aikaiseksi varata edes sen neuvolan! Minä en meinannut ultrassa käydä ennen np ultraa.

Jos jotakin nyt unohtui mainita niin hihkaiskaa kun tuo pää tuntuu olevan niin täynnä vauvaa ettei muuta muistakaan :LOL:
 
Voi vitsi, meitä on ihan tosi paljon! Viime ryhmässä täällä meitä tais olla alle kymmenen :D Mä tein jo toissapäivänä ensimmäiset hankinnat vauvalle, ostin kirpparilta niitä kestovaippoja. Eli oli semmoinen ImseVimsen pakkaus, jossa oli 12 niitä pieniä sisävaippoja ja neljät kuoret ja hintaa huimat 15e eli alle euron kappale :) JOspa sitten alkaisi muuta miettimään uudelleen kuukausien päästä. Tosin tekisi mieli neuloa myös muutamat villahousut, pitäisi vaan löytää joku hyvä ohje. Onko täällä muuten muita, jotka tykkää käsitöistä? itse neulon, virkkaan ja nykyisin ompelen lähes kaikki pojan vaatteet itse lukuunottamatta ulkovaatteita ja farkkuja ja sukkia jne :)

lauru ja pöppinen 6+3 (?)
 
Kiitos kaikille tsempeistä!

Anteeksi jatkuva omanapailu... Mut luulen, että tää oli tässä koska oireitakin on kadonnut, rinnat ei oo enää yhtään arat, kuvottava olokaan ei enää vaivaa.. Mutta eihän tässä auta kun odottaa, kun jos johkin soittaa niin he vaan sanovat, että pitää odottaa, että jatkuuko vuoto runsaampana tai tuleeko enemmän kipuja, mut oon kyllä jo aika varma kun yks km takana.. :ashamed:
 
Voi ei Miwwi!!! Eikö ne neuvolassa oikeasti tee mitään varmistaakseen asiaa?l vai siis pitää odottaa joku aika ennen kuin ne tekee mitään? Mä olen todella pahoillani jos todella meni kesken, pieni toivon jyvä itää kuitenkin?!
 
Voi Miwwi! Soitat vaan neuvolaan, pitäiskö sun kuitenkin vähän liioitella oireita/oireettomuutta, jos eivät ota tosissaan, sanoa vaikka että on kipuja? meillä noi tk-lääkärit ei tunnu ottavan mitään tosissaan ellei vähän liioittele.. :'(

Voimia paljon!! :heart:
 
Miwwi kannattaa liiotella, niin ainakin pääset sisään heti tutkimuksiin! Toivottavasti kaikki hyvin!
Minä taas eilen soitin energiahoitajalleni, jännittää saako hän oikeasti kokonaan pienennettyä kystan.
Etovaa olo ollut nyt oikein kunnolla eilen ja tänään.
Minullakin maha pullottaa ihan kunnolla, mieskin jo ihmetteli miten se on nyt noin iso. No se on ilmaa täynnä!
Meillä esikoinen täyttää tänään 19-v ja minulla on niin vanha olotila, kun tuntuu, että ite ois vasta parikymppinen. Varsinkin nyt kun on uudelleen rakastunut. Vaan noi lasten synttärit muistuttaa, että enhän mä voi olla parikymppinen enää :D

Minä aloitin maanantaina verenohennuslääke pistot ja tietty eilen illalla unohdin pistää. En tajuu miten mä sen tuun taas jatkossa muistamaan. Ja se on niin kauheeta, pieni määrä lääkettä menee, mutta kun se kirvelee ja polttaa niin paljon.

Minullahan on kaksi poikaa ja kolme tyttöä, joista kaksi nuorimmaista on tyttöjä. Miehelläni on tyttö ja poika.
Jotenkin minulla tunne ja ehkä pieni toivekin että nyt olisi pojan vuoro. Noi tyttölapset kun on niin vaativia, pikku pirpanoita. Vaatetusten suhteen niin tarkkoja ym kivaa. Pojat niin paljon helpompia :D
No kuitenkin ensisijaisesti ois tärkeetä että sisällä nyt kasvaisi elävä pikkuinen. Ja sitten toiveena että lapsi olisi terve. Minulla on yksi kehitysvammainen lapsi ja olen elänyt tosi rankkoja aikoja hänen kanssaan. Kehitysvammaisen lapsen saaminen kasvattaa tosi paljon ihmisenä ja on elämän rikkaus, mutta ikuisesti sydämeni itkee hänen puolestaan. Hän ei koskaan pääse elämään normaalia elämää, on ikuisesti toisten avun varassa. Ja ei voi kuin toivoa, että häntä kohdeltais hyvin. Kauheaa lukea noista mielipuoli hoitajista. Eilen itsekin kilahdin, kun sain kuulla että hänellä aloitettu uusi lääkitys, ilman että meille vanhemmille siitä ois ilmoitettu tai kysytty meiltä. Minusta on kauheaa kun noissa laitoksissa lääkkeillä yritetään hoitaa ongelmat ja käytökset. Ei selvitetä mistä lapsen/nuoren käytösmuutos johtuu ja voisiko sitä hoitaa muulla keinoin kuin lääkkeillä. No hoitajat pääsevät helpommalla kun syötetään rauhottavia lääkkeitä, niin että asiakas on ihan pihalla.
Sorry, tää on väärä paikka mun vaahtoamiselle, mutta raivostuttaa edelleen niin paljon. No eilen hain pojan kotilomille, se helpottaa vähän että saan pitää hänet taas luonani.
 
Miwwi: Toivottavasti sun vuoto ois vain harmitonta. Meillä ei neuvolasta vastata muutakuin soittotunnilla. Tyhmää, tiedän. Mutta kokkeile sä soittaa vaan! Mä en sillon vuodon aikana päässyt mihinkään tutkimuksiin. Soitin neuvolaan ja äitipolille että haluaisin oman mielenrauhan vuoksi, mutta en päässyt en. Toisaalta jos sanot että vuotoon liittyy hieman kipuja, niin ne voivat sanoa vain että se on normaalia ja että luonto hoitaa homman kotiin. Näin mullekin sanottiin. Lukuunottamatta tietty kamalan tuskaisia kipuja joiden kanssa ei pärjää tai sitten haiseva vuoto ja kuumeen nousu. Eli jos liioittelet, liioittele kunnolla. Tai sitten sanot että vuodat mutta ettei ole mitään kipuja ja haluat nyt tietää mistä vuoto tulee. En tiedä miten kannattais tehdä, mutta itse en siis mihinkään tutkimuksiin päässyt, en edes mihinkään jälkitarkastukseen. Mun mielestä ehkä vähän riskialtistakin olla tutkimatta mutta minkäs teet. Sillon ei ollut rahaa yksityiseen kun oltiin just lomalla sillon kun keskenmeno tuli ja ylimäärästä rahaa ei tosiaan ollut :(

LillaVe<3 ja pikku 6+6
 
LillaVe<3 Kokeilin soittaa, mutta ei vastata. : / Mä en viitti liiotella tuon vuodon kanssa kun se ei oo vielä ollut kauhean runsasta, sanotaanko, että tosi niukkaa vielä ja vaaleanpunaista, ettei sitten JOS johonki pääsen niin ihmettele kun ei ookaan vuotoa sisällä, mutta kivuista sen verran, että mahaa vähän joka paikasta vihloo välillä vähän kovempaa ja välillä vähän vähemmän. Mulla olis se varhaisultra 24.9, mutta haluan kyllä sitä ennen päästä vaikka sinne missä olin vielä varmistuksessa, että on keskenmeno eli naistentautien poliklinikalle, sielä oli tosi mukavia ihmisiä ja osas lohduttaa kun huomas, että oli tosi paha olla eli en halua maksaa eka yksityiselle 90e ja sitten vielä poliklinikkamaksu 25e, kun mielummin menisin sitten vaikka suoraan, koska pelkään juuri sitä että kohtuun voisi jäädä vielä jotain tai tulla joku tulehdus, luulis että ne vähän ajattelis enemmän ihmisen terveydentilaa, jos oikeesti tulee vuotoja tai kipuja niin otettaisiin heti tarkistukseen, ettei yksityiselle tarvisi mennä jos on jotain kummallista.


Toivon toki, että kaikki olisi hyvin. :)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä