TOUKOKUUN TOIVOTUT lokakuussa

Iltapäiviä kaikille! Kuten te useammat muutkin, minäkin painin täällä pahoinvoinnin kanssa. Onneksi väliin on tullut päiviä, kun on ihanan hyvä olla, voi syödä eikä okseta. Tänään ei valitettavasti ole ollut sellainen päivä.. :x
Sara, kyselin myös silloin hädissäni siitä vuodosta polilta ja saman vastauksen sain ensin; ei sille mitään voi jos se ulos tulee...
Tämä miellyttävä hoitaja oli ilmeisesti hyvin kiireinen, eikä myöskään etsinyt minulle aikaisempaa ultra-aikaa. Epätietoisuus on hirveää, varsinkin kun tätä raskautta on odotettu jo kauan. Meillä onneksi kaikki oli hyvin ja lapsettomuuspolin lääkäri myös kertoi noiden lääkkeiden vaikutuksesta ja vuodon yhteydestä, juuri pas:n jälkeen.
Muuten olo on onnellinen paitsi vessanpönttöä halaillessa..vatsakin tuntuu kasvaneen tai ainakin se turpoaa aina iltaa myöten. Niin ja ammatinvalinnasta vielä, olen ope.
Kuunlilja 8+3
 
Moi taas, kiva lukea neuvolakokemuksianne, mullakin eka neuvola edessä huomenna. Tää väsymys on kyllä kauheeta. Pahoivointi ei niinkään paljon ole vaivannut tällä viikolla. Mulla ei PieniTytönTylleröinen ole oikein mitään vatsan tuntemuksia toistaiseksi ollut...
 
weiss
Ilta tuulia kaikille! Enpä ole paljon kirjoitellut ja siitäkin syystä tunnutte kovin vierailta.. mutta mukava on silti käyä lukemassa teiän kuulumisia ja saada voimaa, ettei yksin ole näiden olojen kanssa.. Plääh, aamusta iltaan on paha olo ja vessassa ramppaaminenkin alkaa ottaa oikiasti päähän.. :kieh: Mielialat vaihtelee ihan hurjasti ja töissä on kyllä jaksamista olla, nukkuakin vois aamusta iltaan.. Toivottavasti tämä pian loppuu ja pääsisi nauttimaan ja uskaltaisi nauttia raskaudesta. Tänään on vihlonut aika kipiästikin alavatsasta ja tuolta häpyluun päältä.. mietityttää tuokin, että mahtaako olla normaalia, onko teillä moisia vihlomisia??? No, päivä kerrallaan vaan pakko mennä ja toivoa, että pikkuinen matkassa jaksaa.. Ensimmäinen neuvola käynti on käyty ja neljä vkoa pitäisi jaksaa jännittää niskapoimu ultraa.. Laskettuaikakin on nyt heitelty 12-14.5 välille.. ekan ultran perusteella tuo olisikin 13.5, asia varmistunee tulevassa ultrassa.. Voimia ja vointeja kaikille ja hyvää alkanutta lokajuhla kuukautta.. ;)
weiss ja pompula 8+1
 
taalla pahaolo vaan jatkuu ja tuli taas toissa oksuiltua. Mullakin oli pikkuinen masussa ekassa ultrassa muutamia paivia pienenmpi kuin luulin. Nyt seuraava ultra vasta viikolla 18. Olin kauhean huolissani tuolloin, mutta laakaritati sanoi, etta kun nahtiin sykkiva sydan on kaikki kylla erittain kunnossa.

Voimia sinulle singa, toivon parasta.

Kauhean vaikea nauttia naista ekoista viikoista, kun on aina tuo keskenmeno riski. Yritan lohduttautua ajatuksella, etta huono-olo tietaa hyvaa.

Paljon voimia kaikille muillekin vessassa nuohoajille. :hug:

mina ja masukki 8+0
 
weiss, olipa mukava kuulla sinusta. Olenkin monesti miettinyt, että minne "katosit" Hyvä kuulla, että kaikki kunnossa.

Mutta nyt sitten kysynkin yhden oikeesti aika hassun jutun, kun rupesin nuita viikkojani miettimään. (neuvolaan olen kyllä siis soittanut, mutta puhuimme lähinnä lasketusta ajasta, ei viikoista)
Eli itse muistelin että ne lasketaan näin ja linkinkin löysin:
http://www.lastenporssi.fi/index.php?selected=ra
eli sen mukaan nyt pitäisi olla 9+ (ja tuossa siis 6.8. viim.kk alkamispäivä.)
mutta esim katrinaisella ja weissillä on la samoin kun mulla ja viikot 8+...
Ei kyllä oikeesti uskois että olen ollut jo kolme kertaa raskaana
:LOL:
Kellään jotain viisasta sanottavaa?????
 
Annastiina69: mulla ainakin tulee siirtymaan tuo laskettuaika myohemmaksi, mutta eivat osanneet muuta sanoa, kuin arvioida, etta ehka 14.5 tai 15.5. :eek:
joten listassa on minun kohdallani ainakin vaara laskettuaika, mutta korjailen sita myohemmin, kun tarkempaa tietoa tulee.

Ei naista LA-jutuista oieasti ota mitaan selvaa. Neuvolassa sanotaan yhta ja laakari sanoo toista. =)
 
katrinainen, samaa mieltä olen ettei niistä selvää ota! Sillä vaan rupesin noita viikkojani miettimään, kun ensi viikolla neuvola ja jos silloin mulla 10+ viikot, niin sydänäänten pitäisi mahdollisesti kuulua dopplerilla. 9 viikolla se on vähän siinä ja siinä....
 
Tervepä terve :wave: Anteeksi en ole pitkään aikaan kerennyt kirjoitella kuulumisia kun yleensä käyn aamuisin koneella ja kerkeän vain lukemaan mitä olette kirjoittaneet. Nyt heräsin vartavasten ajoissa.

Olen käynyt ultrassa itseasiassa kaksi kertaa jo. Meille tulee jos kaikki menee hyvin KAKSOSET! Tuntuu uskomattomalta et meille on ylipäätänsä tulossa vauva mut et samalla kertaa kaks :heart: Olihan se mahdollisuus vahvasti olemassa kun kaksi alkiota siirrettiin mut silti sitä ei ajatellut todeksi tapahtuvan kuin välillä. Toisaalta asia ei tullut yllätyksenä tai ainaskaan ei kummallekkaan meistä tullut sellaista shokkia kun onhan siitä monesti puhuttu ja mietitty miten sitä sit selviää, joten sopeutuminen kahden vauvan tuloon tapahtui hetkessä tietenkin tulevaisuus tuo uusia asioita mihin täytyy sopeutua.

Olemme käyneet kaksi kertaa ultrassa sen vuoksi kun ekalla kertaa sydämensykkeitä ei kunnolla löytynyt vaikka viikkoja oli kasassa jo 7+4 mut toisella kerralla A vauvan syke löytyi helposti mut B vauvan ei muuta kuin välillä tällöin viikkoja oli 8+2. Kävimme yksityisessä neuvolassa. terveydenhoitaja joka ultras epäili et mulla olisi taaksepäin kallistunut kohtu sillloin syke ja alkiot ei näy niin hyvin. Epäili ensin et raskasuviikkoja ei olisi niin paljon mut se ei mahdollista kun tarkka hdelmöittyminen tiedetään. Mun oma epäilyni on (jonka oma neuvolantätini kunnallisella puolella puhelimessa vahvisti) et kyseisen paikan ultraus laite ei ole kovin hyvä. siis vanha ja epätarkka, palvelu kyllä erinomaista et muuten ei mitään valitettavaa kun saatin toinen ultraus samaan hintaan vaikka hinta muutenkaan ei ollut päätä huimaava (40?) Hänelle oli myös tulossa kolme paria uudelleen ultrattavaksi jotka odottivat kaksosia niin se jotenkin huojenti mieltä ja vahvisti epäilyäni. Ja kyllähän sen itsekkin näki ettei kuva ollut niin tarkka kuin esim. väestöliitolla kun on tultu oltua ultrattavana useammankin kerran.

Kaikesta tästä huolimatta olo on levollinen mies kyllä haluaisi mennä vielä tarkempaan ultraa, mut itse hieman epäröin. Kun siikkoja vielä vähän niin kaikki on vielä mahdollista kun vielä riskiraskaus. Nyt kun tietää et siellä elämää kuitenkin on niin haluaisin nauttia tästä. Ja mennä myöhemmin rv12 jälkeen ultraan

samary ja toukotoukat RV 8+4
 
Tuplaonnittelut samary :flower:
Jopas tänne on taas pienellä aikaa tullut paljon tekstiä ja uusiakin ihmisiä, tervetuloa vaan!

).( ei mtn erikoisempia, pientä ällötystä havaittavissa aamusella ja hampaiden harjaus yhtä hel..., mutta pakko kai nekin joskus on siivota ;)
Läälärineuvolaa odotellessa, joka on 16.10 ja sen jälkeen sitten np- ultraan...Tuon niskapoimun ja rakenneultran saavat kattoa, mut minusta ei kyllä mitään veriseuloja ruveta ottamaan... Ei ole kahesta aiemmastakaan otettu niin ei oteta tästäkään... enkä myöskään sokerirasitukseen ole menossa..Olenpas taas positiivisella mielellä :LOL:

Mukavaa kirpakkaa syyspäivän jatkoa!

Äippä& nytty 8+2
 
Voi kun ihania uutisia monelta suunnalta. Hyvä me :)!

Täällä paha olo on hieman helpottanut. Suklaan sijaan syön satsumoita. Voi elämän kevät miten hyviltä ne maistuu, kun ovat jääkaappikylmiä! Meillä mietittiin eilen illalla nukkumaan mennessä nimiä. Tuskin tullaa koskaan pääsemään samalle noissa aaltopituudelle, niin kaukana kummankin ehdotukset olivat. Nyt kuitenkin kutsumanimenä on Pirkko :) Mies odottaisi kovasti tyttöä, vaikka toki poika on ihan yhtä tervetullut. Ensi sunnuntaina on muuten Pirkon päivä, pitänee juhlistaa vaikka mandariineilla :)

Hassua miten kaikki alkaa tuntua todemmalta. Meille tulee oikeasti vauva :) :)!! Varmaankin tuo neuvolakäynti ja vaatteiden "pieneneminen" vaikuttaa asiaan.

Peukkuja kaikille mammoille ja tervetuloa uudet minunkin puolestani :hug:

Lämmintä syyspäivää!
 
Huomenta kaikille parin päivän hiljaiselon jälkeen! Ja samarylle tuplaonnittelut; kaksoset, ihanaa :heart: Meillä mies on kaksonen ja yksityislääkärini hassutteli, jospa meillekin on tulossa kaksi nyyttiä kun tämä pahoinvointini on niin runsasta B) No yksi siellä alkuraskauden ultrassa toistaiseksi näkyi, vaikka voipi siellä takana olla parikin muuta alkiota kasvamassa, kuulemma. Meille tosin "riittää" yksikin vauveli, kunhan kaikki vaan menee hyvin ja pikkuinen syntyy terveenä maailmaan :heart:

).( Menossa neuvolalääkärille klo 10 :ashamed: Soitin neuvolatädille tiistaina ja kyselin hieman tästä pahoinvoinnista, kun ei se pahus ota laantuakseen! Ja nyt kun olen oksentanut yli kolme viikkoa putkeen niin alkaahan tässä vähemmästäkin pää hajota :'( Tänäänkin tuli mehut ulos hampaiden pesun yhteydessä - saas nähdä miten käy äsken syömälleni puurolle. Yleensä se tulee viimeistään junassa ylös :LOL:

Neuvolatäti olisi passittanut heti kättelyssä kahdeksi viikoksi sairaslomalle ihan vaan, että saisin levättyä ja kerättyä voimia. En minä saikulle jäänyt, mutta lupasin sitten vastineeksi mennä tapaamaan tätä lääkäriä ja kuulemaan mitä hän asiasta on mieltä. Kyllähän tuo houkuttelisi; pari viikkoa rauhaiseloa ihan omaan tahtiin - ja oksentaa saisi vessaan eikä tarvitsisi viihdyttää kanssaihmisiä junassa, kaupassa, asemalla tai milloin missäkin... Mutta musta tuntuu, etten tosiaankaan voi jäädä "näin pienen" asian takia pois. Tokihan jos vauvelille tästä jotain haittaa olisi niin en miettisi hetkeäkään, mutta kuulemma pikkuista ei oksenteleu haittaa, äiti vaan voi mennä huonoon kuntoon.
Enpä tiedä mitä tekisin...
 
ootteko te muut odottelijat minkäkokoisia muuten?? kun itelläni tätä massaa on aika hyvin, 172cm ja n.85kg..aattelin et josko sitä osallistuis johonkin odotusaikaseen uintiin ym.neuvolastahan ne saa selville...ei tekis mulle pahaa :D

Mulla on kyllä nyt toi etova olo lähtenyt vallan, ei oo kolmeen päivään ollu, eli eipä mulla muuta kuin väsymystä |O
Tulispa jo ensviikko nopiasti, pääsee neuvolaan ja ultraan :)
 
Vaula
Huomenta kaikille!

Ja tervetuloa uudet! Meitä alkaa olla jo aikamoinen sakki täällä.
Singa: toivottavasti kaikki kääntyy vielä hyvinpäin. Pidetään peukkuja.
Pienitytöntylleröinen, mulla ollut nipistyksiä lähinnä mahan oikealla puolella, en tiedä mistä johtuu, mutta kaipa tuo on ihan normaalia.

Samarylle tuplasti onnea! Meillä kotona nyt jo taaperoiksi ehtineet tuplat.

Lohduttavaa lukea, että muitakin täällä vaivaa jatkuva väsymys. Ajattelin jo yksi aamu töihin ajellessa, että pyydän sairaslomaa, mutta jotenkin tuntuu turhalta pelkän väsymyksen ja huononolon takia jäädä kotiin. Hyvää se kyllä tekisi, kun saisi nukkua kun nukuttaa!
Maha on ihan turvoksissa. Eihän tätä pysty kohta peittelemään. Ekasta raskaudesta muistona pömppö, joten ei tässä mikään pyykkilautavatsa ollut ennenkään, mutta nyt tosiaan pömpöttää. Enkä millään haluaisi töissä tätä raskautta paljastaa ennen np-ultraa. Jatkuvasti tekisi mieli syödä jotain. Tätä menoa paisuu muutkin kohdat kuin maha.
:/
 
Käytiin aamulla ultrassa. Matonen olikin pienempi kuin oli laskettu, tänään piti olla 7+2, mut onkin 6+3 ja korjattu LA 29.5.08. Tämä ehkä osittain selittää raskausoireiden puuttumisen. Sydän siellä pamppaili ihanasti ihan niin kuin pitikin :) . Nyt on helpottunut ja tyytyväinen olo.

Gallupia: onko kellään ongelmia kukkivan naaman kanssa? Mulle on yhtäkkiä pamahtanut ihan aknen näköistä röpelöö toiselle puolelle kasvoja. Koskaan ei ole tällaista ollut ennen. Oliskohan hormonaalista?
 
Huomenta kaikki!
Annastiina : mulla ainakin täsmää toi viikkojen laskutapa tossa linkissä. Siis et nyt on kymmenes viikko, tarkemmin 9+4, eli kymmenes viikko loppuu sunnuntaina.

PieniTytön tylleröinen: Mulla kans kohdun venyminen tuntuu pääosin tuolla vasemmalla puolella aika voimakkaanakin. mut oikeella puolella ei paljoa tunnu!

Samary: tuplasti onnea odotukseen! Meidän monet ajatteli odottavan kahta jostain syystä. (kaveri näki unta eidän kaksosista, anoppi oli ihan varma kans tästä väsymyksestä) mut todistettavasti siellä vaan yks ollamöllötteli.

).( Tänään aamulla alkoi taas verivuoto :'( mä en jaksa tätä epätietoisuutta... Toki helpotti, että sunnuntaina nähtiin, että vuodosta huolimatta pienellä oli kaikki hyvin, mutta toi jatkuva verenvuoto kyllä pelottaa. Mua pelottaa ihan hirveesti. Mutta eipä siinä kai auta ku odotella ja kattella, mitä elämä tuo.

Onko kellän kokemuksia taaksepäin kallistuneesta kohdusta? mitä se voi aiheuttaa?
 
Siilura, mulla myös finnejä ilmestynyt naamaan aika runsaasti. Mulla oli jonkin verran ennen pillereitä, mutta pillerit auttoivat niihin aika hyvin. Kun lopetin pillerit, niin pelkäsin, että finnit palaavat, mutta eivät ne palanneet ennen kuin sitten tein plussatestin. Käyn nyt kasvohoidossa ja siellä sanottiin, että kun esim. mulla tullut kaulaan toiselle puolelle isoja finnejä, niin se ainakin on just sellainen paikka mihin noita hormoninäppyjä ilmestyy. Ottaa kyllä näpyt päähän aika lailla ja kun siihen lisää lihomisen, niin oma olo ei ole kovin hehkeä. Mutta kauneus ei nyt mene tän muun ihanuuden edelle, eli terve lapsi on se tärkein.

Mimosa, mullekin gyne sanoi, että mulla on taaksepäin kallistunut kohtu, mut mulla ei ole hajuakaan, että vaikuttaako se mihinkään. Kysyin vaan, että onko siitä jotain haittaa, niin vastasi, että ei ole. Mutta siis jos joku tietää siitä jotain enemmän, niin kiinnostuneena myös kuulisin lisää. Joskus on kai ollut puhetta siitä, että taaksepäin kallistuneessa kohdussa raskaus alkaisi näkymään aikaisemmin tai että vatsan päältä sydänääniä kuunnellessa ei ne kuulu niin helposti. Mutta nää voi olla ihan puppuakin.
 
hihii, meillä toimii taas kotona netti ja viimeinkin suomalainen näppis jolla kirjoittaa. Alkoi tuo ääkkösten puute jo ottamaan päähän =) .

Samarylle paljon tuplaonnea. Mullakin epäiltiin kaksoisraskautta ison masun ja huononvoinnin takia, mutta ultrassa näkyi sitten "vaan" yksi sydän :) .

Mulla on ollut melkein joka viikon alussa hiukan ruskeaa vuotoa, ultrakin otettiin, jossa kaikki oli hyvin. On kuulema vaan limakalvojen välistä vuotoa. Kaipa sen kohdunkin tulee laajentaa itseään johonkin suuntaan. Vuoto ei tosin ole ollut kovin runsasta. Vain maks. pari tippaa verta valkovuodon seassa. Tunnen kuitenkin hyvin tuon stressiolon, joka vuodosta seuraa ja huolen.

Mulla on muuten kohtu kokonaan hassussa paikassa. Sekin kuulema sukuvikaa, kallistunut sivulle ja taakse. Saapas nähdä miten tuo synnytykseen vaikuttaa. Suvussa kun on tätä samaa ongelmaa ollut ja lisäksi yliaikaisuutta. Ja kaikki lapset lähes leikkauksella maailmaan tulleita.
 
Tänne ei uutta. Kyllä tämä kesken on mennyt , koska eilen ja tänään ei pahaolo ole enää vaivannut ja selkää kuumottaa. Olen jo sinut tämän asian kanssa ja elämä jatkukoon. suuria muutoksia tuo tämä tilanne ,mutta otetaan ne vastaan sellaisina kun ne tulevat. Häippäsen siis tältä palstalta, mutta käyn toki lukemassa kuulumisianne.
Kaikkea ihanaa odotukseenne.
Terkuin Singa
 
Singa, pahoittelut :hug:

Samarylle tuplaonnea :flower:

Täälläkin maha kyllä pömpöttää siihen malliin, että tuskin raskautta pystyy enää kauaa piilottelemaan :/ Meilläkin oli tarkoitus käydä ensin np-ultrassa ja sitten vasta kertoa sukulaisille pikkukakkosesta, mutta saa nyt nähdä pysyykö sinne saakka salassa. Onneksi asutaan aika kaukana sukulaisista, joten ei ihan joka viikko nähdä :saint:

Pahoinvointi jatkuu, tänään aamulla mikään ei pysynyt sisällä :x Harmittaa esikoisen puolesta, kun äitillä on aamuisin niin paha olla, ettei pääse kauas vessasta. Toivottavasti tämä ei kestä yhtä kauan kuin ensimmäisessä raskaudessa, jolloin oksentelin melkein koko raskausajan |O

rv 8+1
 
Siilura.meillähän on kova kisa tässä jo meneillään :LOL:
Jännä,et sun laskettuaika meni noinki paljon mua edelle,vaik päivissä eros vain 2päivää...mul la 24.5 ja sulla 29.5...luulis et ois ollu 26 tai 27,mut kierron pituudestahan se kai on kiinni myös!!!
Oletko jo miettinyt minne haluat synnyttämään?Me kättärille ehdottomasti.Oli jotenki itsestään selvä valinta,kun kaveritki niin kehuneet!

Mulla myös naama kukkii pientä näppylää,mut kai se johtuu näistä hormoonien muutoksista.Yleensä en ole näpyistä kärsiny,ku menkkojen aikana ja siksi outoa.Toivottavasti ei ainakaan pahene!

Me ei olla vieläkään uskallettu kertoa vauvelista kenellekään...taikauskoa kai,vaikka kaikki hyvin,niin halutaan vielä hetki odotella!

singa pahoittelut tapahtuneesta :hug:
 

Yhteistyössä