*** TOUKOKUUN TOIVOTUT HUHTIKUUSSA***

pikainen kurkkaus tännekin.
huomenna suurella todennäköisyydellä pieni poika on sitten kotona tähän aikaan jo :heart:
tosi hyvässä kunnossa on jo. ja tänään syönyt tissiltä koko aterian hyvin.
tulehdusarvot oli tänään 19 ja alle 10 pitää olla että kotiin pääsee. eli huomenissa pitäisi olla sitten sekin kunnossa.
sairaalassa juokseminen on ihan kauheeta. ja se pojan jättäminen on jotain nii kauheeta ku olla ja voi. itkua tulee väännettyä joka kerta kotiin asti ja nukkumaan mennessä. :'(
mutta luotan että huomenna on nyytti jo kotona.

jenni30: elä itseäsi siitä syyllistä. tiedän omasta kokemuksesta miten vaikeata se imetys touhu on keskosen kanssa. ja maidon saaminen pumpun avulla ei aina ole todellakaan niin helppoa. onneksi korvikkeet on hyviä ja lapset kasvaa niilläkin varmasti ihan yhtä hyvin. :hug:
ja kerroinki sulle ku puoli vuotta pumppasin tuskaisena välillä tippa kerrallaan esikoiselle maitoa. ja olin jo ite niin väsyny tuon rumban jälkeen ettei sitä voi oikeasti kenellekään suositella kyllä. ei pidä yrittää liikaa, riittää kun parhaansa on tehnyt.
ja tärkeintä on lapselle rakastavat vanhemmat :heart: jaksamisia kovasti, elä tuosta itseäsi syytä, se on aivan turhaa. :hug:

jaksamisia kaikille kärvistelijöille, kyllä ne vaavit tulee varmasti ulos teiltä jokaiselta!

nemika+jäbä 6pvää
 
Jenni :hug: Imetys ei ole äitiyden mittari, ja niinkuin edellä joku kirjoitti,arvokkaita ovat olleet jokainen äidinmaitotippa ja varmasti hyvä kun sait sen kriittisimmän ajan sitä annettua. Pitää ajatella myös omaa hyvinvointia,näin lapsellakin on parempi :heart:
 
iltoja!

Tuntuu et joka toisella on sektioaika tiedossa, vähän outoo et noin moni ei synnytä alateitse..Sattunu ilmeisesti vaan tähän porukkaan monta..Ja tosi moni myös menossa käynnistykseen ilmeisesti..Luultavasti mullakin edessä, ainakin siltä tuntuu et ei voi ihan itestään alkaa tulemaan, kun ei viimekskään..Mut onhan mulla vielä aikaa onnistuakin siinä! :heart:

Tuosta imetyksestä sen verran omaa napaa et mulla ei viimeks riittäny kun vajaaks kuukaudeks maitoa niin että pelkkä oma maito riitti..Kaks kuukautta imetin sit tuttelin kera ja parin kuukauden jälkeen jouduin jo antamaan lisänä maissivelliä kun oli pojalla sen verta hyvät ruokahalut..Että ei se aina mee niinku haluais, mut en kyllä päivääkään oo siitä syyllisyyttä kantanu. Ja helpottaa se hiukan ku et oo niin kiinni lapsessa ja isäkin voi osansa kantaa kun voi syöttää myös..Ei tunne isäkään itteensä ihan tarpeettomaks..Meillä ainakin oli mies sitä mieltä!

Mut kohta saunaan ja sit aattelin jos lämppiksiä tekis..ja kattos Biisikärpäsen! Hyvää lauantai-illan jatkoa kaikille! Supistelemisiin! :LOL:

D ja mahan asukki 38+1
 
Eeti : kyselit mistä tietää, että kyseessä on juuri lapsivesi. Meille synnytysvalmennuksessa kätilö kertoi, että pissaa pystyy edes jotenkuten näillä löystyneilläkin lihaksilla pidättämään, mutta lapsiveden ollessa kyseessä, ei pysty mitenkään sen lorahdukseen vaikuttamaan. :)
 
Kiitos taas kerran teille, tänne on niin ihana kirjoittaa jos meinaa epätoivo iskeä. Jotenkin tuntuu vaan niin lohduttomalta nyt kun on päätöksen tehnyt, mutta se oli pakko. En mä ajattele lapsen parasta jos laahustan väsyneenä ja suru puserossa ja kun syötän lasta niin päällimmäisenä mielessä se että kohta on taas pumpattava, paljonkohan maitoa nyt tulee ja kuinka kovaa tisseihin sattuu...harkitsin jo että pumppaisin särkylääkkeen voimalla ja silloin tajusin että nyt on pantava piste tälle, eihän se ole enää luonnollista...

Nemika Toivottavasti tosiaan saatte pienen huomenna kotiin! mä tiedän kuinka kamalaa lapsi on jättää tuonne sairaalaan, mä tein sen 45 kertaa (tuli laskettua Kelaa varten), jokainen kerta tuntui aina vaan pahemmalta ja pahemmalta kunnes viimein tuli se maanantai kun ei enää tarvinnut tuota tehdä ja prinsessamme viimein kotiutettiin. Kävin Taysissa viime viikolla ja oikein puistatti kun menin ovista sisään...

Vitsi kun tässä pinossa alkaa olla jo säpinää! Ihanaa, ja vauhtihan vaan tiivistyy =)
 
Jenni30v: Mulla ei ole kyllä mitään lisättävää edellisiin kauniisiin ja kannustaviin kommentteihin, yhdyn niihin täysin!!! eli nyt vaan nautit ihanasta tyttärestäsi ja äitiydestä imetit tai et :hug: :hug: :hug:

nemika: Ihanaa kuulla, että kotiutus pojallasi jo häämöttää =)

poika04: tsemppiä tulevaan käynnistykseen, toivottavasti se onnistuu vaikka paikat ovatkin vielä epäkypsät, nyt kypsyttelet niitä kevätaurigossa viikonlopun ajan **peukut pystyssä täällä**

Mites Dinah???

 
Eeti, mulla on kävely just semmoista töpöttelyä, varsinkin se lähteminen tekee ihan tajuttoman häijyä... Vähän auttaa, jos "kantaa" masua käsillä B) Tuntuu tuolla häpyluissa ihan julmettu juiliminen ja vatsa on ihantulessa... Siispä hjyvä, että kauppa reissut pystyn vielä tekemään jakoirat käyttämään kusella :| Muuten ollaankin sit aika hiljaksiin ja köpötellään kotosalla jotain pikkuista... harmitti tänäänkin ihan mahdottomasti, kun olisin halunnut ulos pitkälle lenkille, kun oli niin uskomattoman lämmin, mutta...No joo, sisälle kärsimään sukkapuikoista vaan :kieh: *vali vali* Häpeän volinaani :ashamed:

Poika :hug: Kohta onkin siun vuoro :heart: Sinen vaan auringon lämpimään kypsymään!!

Lapsivedestä
Moon kans nyt muutamana päivänä tuntenut semmoisia pikkuisia lirahduksia, varsinkin ulkona koiraillessa. Pöksyjä nuuhkiessa sit ( :LOL: ) ni ei oo kyllä pissaakaan ja kyllähän sen nyt huomaisi, jos pisut housuun valskais... kai :whistle: Noh, Koko ajan sitä vettä kehittyy lisää, joten ei kai sen kummemmin hätää. Pitää muistaa mainita maanantain neukussa :heart:

Kuinka monta kertaa ootte tähän mennessä käyneet neuvolassa?? Moon käynyt 16 kertaa, kaksi kertaa polilla j akerran labrassa pyörähtämässä.

Jenni Parhaasi yritit, harvempi olisi jaksanut noinkan pitkään :heart: Älä elä syytösten keskellä, nosta itselles hattua, että jaksoit yrittää yrittämisen jälkeenkin :heart:

Mymmelis ja Ru 36+0 :heart:
 
neuvolakäyntejä ollut 9, 2 polikäyntiä ja yks labrakäynti :)
jenni älä huoli tuommoisesta! kaiken oot antanu :)

Tänään ollut tosi mahtava ilma! B) Otin tuola partsilla varmaan reilun tunnin aurinkoa BIKINEISSÄ!!! ja on huhtikuu :eek: no siihen ei yhtään tuullut eikä mitään muutakaan aurinko vaan paistoi siniseltä taivaalta B)
Tänään oon taas supistellu vähäsen, jotkut vähä napakampia, (ei voi vielä sanoo kipeiks :D ) ja saunassakin tuli käytyä! Tiedän et ois hyvä ku tää vauveli pysyis masus vielä pari viikkoo mut en oikeesti jaksa odottaa :kieh: :LOL: voisin lähtee vaikka heti synnyttämään :D
 
Supistelee taallakin...mutta ei sen kummenpaa. Pari viikkoa viela taytyis toissa jaksaa, katsotaan miten menee. Sairaalakassit pakattu, ja vaavin vaatteet pesty ja silitetty. Vaipat on jo kauniissa jarjestyksessa vaavin lipastossa, vaan eipa ole viela hoitopoytaa...jos sellaisen sais viela aikaan.

Enpa jaksa koko ketjua lukaista, mutta kaikille jo vaavinsa saaneille hurjasti onnea!!
 
Rv 40 korkattu.... JEEEE!
ja tosiaan asioiden eteneminen jäi siihen limatulppaan... EI yhtään kipeetä supistusta ole mulle tullu seb jälkeen. Kaikki kolme S:ää kokeiltu tänään ja vielä se neljäs eli Chiliuu (sili siis), eikä mitään. Joten huomen kaikki vaan uusiks.... ;)
 
Huomenta! Hiljaisuus palstalla jatkuu...
Mua ihan jännittää teidän puolesta kenellä huomenna käynnistetään. Ajatelkaa kuinka lähellä on jo kaikilla. Dinah eilen laitto että olis monella sectio, mutta musta taas on tuntunu alusta asti että oon ainut. Nyt vasta myöhemmin tuli kaksi perätilassa olevaa...oliko muita?

Summer ja 38+4
 
Huomenta möhikset :flower: Aurinkoinen päivä taas tiedossa - harmittaa vaan, kun tietää ettei pysty siitä täysin nauttimaan näin "liikuntarajoitteisena" :p Tekisi mieli lähteä Kaivariin jätskille! =)

Jenni Kuullostaa siltä, että olet kaikkesi tehnyt imetyksen onnistumiseksi eikä enempää voi keneltäkään vaatia kuin parhaansa! Uskon kyllä, että asia on vaikea ja surullinen, mutta koita jaksaa ja muistaa, että monet vauvat kasvavat täysin terveiksi lapsiksi pelkällä vastikkeellakin. :hug:

eeti En soittanut mihinkään sen pienen limakikkareen bongattuani, koska muistelin, että synnytysvalmennuksessa sanottiin synnytyksen voivan alkaa vasta jopa 2 viikkoa limatulpasta!!! Eikä se todellakaan ollut mikään tulppa vaan varmasti pieni palanen sitä B) Pari päivää on ollut menkkamaisia tuntemuksia mahassa ja eilen tuli ensimmäinen vähän kipeämpi supistus eli kaipa siellä jotain tapahtuu...

Jospa sitä lepäilisi vielä hetken sohvalla sisustusohjelmia katsoen ennen kuin aloittaa päivän askareet ;)

Carmen ja Nirppu
 
weiss
Aurinkoista huomenta kaikille!

En aio valittaa!!! Sama olo jatkuu, eilen illalla muutama kipeempi supistus.. :p
Lirosta kaipaillaan täällä jo vauvauutisia!!!! :heart:

Huomiselle tsemppiä ja voima :hug: Pojalle ja Laurenzialle!!!

weiss ja pikkuinen 37+5 :heart: (Niin ne päivät vaan kuluu.. ;) )
 
weiss
Annaliina: Piti huudella sinuu vielä.. Pääsitkö kenties vauvan haku matkalle??!! :heart:

Summer ja Dinah: Miusta tuntuu kanssa, että paljon on varsinkin nuita käynnistysaikoja jaettu.. Sectioita tosiaan vähemmän. Ja onhan miullakin takaraja, jos ite uskallan sitten antaa käynnistää..
 
Huomenta kaikki!!

Käynnistykseen huomenna meneville tuki ja voima :heart:

Kaikilla muilla taitaa supistella paitti mulla :eek: Juu,limaa tulee päivittäin,mutta ei supistuksia :/ Mulla jo reilu viikko siitä isosta limaklöntistä,joten eipä toi kovin luotettava synnytyksen ajankohdan laskuri taida olla....Toisaalta onpahan pikkuinen valmiimpi kun syntyy myöhemmin =)

Ihana ilma,onneks tota keliä on luvattu myös ens viikolle kun mies on paikalla,niin pääsee vähän paremmin liikkumaan B)

Repa ja kutvonen rv 37+5
 
Hyvät sunnuntai-aamut täältäkin!

Jenni: Älä kanna tuosta imetyksestä paineita tai huonoa omaa tuntoa. Parhaasi olet tehnyt ja ei ehkä kuitenkaan keinolla millä hyvänsä maaliin -periaatteella kannata mennä. Asiat tärkeysjärjestykseen!! Myös sinun oma jaksaminen on tärkeää vauvalle. Nyt vaan korviketta pulloon ja pikku-prinsessan kilot kaakkoon :) Lämpöinen :hug: täältäkin.

Ei ole kukaan vielä ilmoittautunut lähtevänsä lunastamaan potkareita... Hmm, jokohan Dinah ja Annaliina73 ovat matkalla???

(.) Olin jo eilen ihan varma, että ukkeli tekee tuloaan. Remonttipäivän aikana ja jälkeen supisteli tosi topakasti autossa ja juili joka kohtaa. Mutta sit kun päästiin kotio, niin supparit loppui kun seinään! Pettymys oli melkoinen.

Joku kysyi kävelystä: Ihan hirveän näköistä touhua. Lähinnä semmoista vaappumista puolelta toiselle ja mä joudun kans kannattelemaan masua alhaalta päin, ihan kuin Mymmelikin. Se muuten auttaa ;)

Mä alan siivoilemaan paikkoja ja pesemään pyykkiä, josko se saisi jotain aikaiseksi. Tosin pyhätyöllä ei ole siunausta...

Päikkäri 39 tasan
 
Aurinkoista huomenta! B)

summer81 ei munkaan mielestä meitä sektiolaisia oo tääl enempää kuin kolme: sä, toukonuppu ja mä - vai oliko muita?

Viime yö oli kyllä taas melkoinen. Heräsin karmeeseen supisteluun, jonka seurauksena p*** lensi ja ajattelin et jahas, tais lähtö tulla, mutta eipäs taas tullutkaan. Kyllä pelottelee. Mitenhän ihmeessä kestän kasassa reilun viikon..? Mietin, et testaan "pessimistin Murphyn lakia" ja pakkaan tänään kaikki valmiiks, niin jospa sit ainakin kestän!;)

Käynnistykseen menijät: rentoa mieltä ja hyvät unet (=> siinä määrin kun se on mahdollista) ensi yöksi :hug: Olispa mahtavaa kun itselläkin olis tilanne, ettei tartteis stressata tätä mahdollisen synnytyksen alkua, vaan vois toivoa ja jopa odottaa sitä innolla - vaikkakin kokemattoman sellaisella, mutta kuitenkin :| Tää jatkuva pelko ja pakko-ajatus siitä ettei mitään tapahtuis ennen sektioaikaa, on koko ajan alitajunassa.

Ihan mahtava ilma! Koetan köpötellä (lämmin ajatus sinnepäin Mymmelis) ulos ja laitella vähän orvokkeja kuosiin.

Omansa (=supistukset) taas vauhdilla pois lähettäen |O WIIUUUH!!!
t. eeti +papsukka 38+2 :heart:
 
Supistelevaista sunnuntaita vaan kaikille!!! :D

40. viikko lähti käyntiin tänään!!! :D :D

Tsemppiä huomisille lähtijöille!!!! :flower: =)
Kuinkas moni sitä nyt on lähdössä nyyttiään hakemaan huomenna tai tässä lähiaikoina? Ei ole perässä pysyny =)

majj kyseli että miten vedet meni. Tuota noin oltiin juuri lähdössä kaupasta (onneksi ei ostettu mitään ruokaa) ja ajattelin vielä käydä siinä kaupan vessassa tiristelemässä pisut jos vaikka tulisi jotain ja kun olin saanu vessan oven lukkoon niin housut kastu ihan märäksi haaroista ja samalla pidättelin ja vaikka kuinka pinnistin lantionpohjalihaksia "kiinni" niin sitä vaan lorotti. Siitä päättelin että se voisi olla lapsivettä eikä pissaa. Sitten vaan housut märkänä suoraan Kysiin, kun ei ollut pitkä matka. Oli kyllä inhottava lähteä niillä samoilla märillä housuilla kotiin :/ :D Siinäpäs taisi tulla samalla eetille vastaus, että menikö paljon vettä (minusta aika paljon, mutta ei tulvinu paikat kuitenkaan) =)

Huomenna olisi sitten aika äitipolille tutkittavaksi sen lapsiveden takia. Tiijjä vaikka ollaan poika04:n kanssa samaan aikaan Kysissä käynnistettävänä jos toteaavat että lapsivettä on liian vähän :D

Mutta kyllä minusta vaan tuntuu, että vielä pariin viikkoon ei tule tapahtumaan yhtään mitään, minun tuurilla :D

Voimia kaikille mammoille ja eikun ulos vaan lenkkeilemään ja antamaan pikkuisille vauhtia :D B)
 
Eikö täällä joku kirjoittanut että jos lapsivettä on vähemmän tuntuu liikkeet paremmin?! en tiedä sitten :)

(.) ei sen ihmeempiä sitä samaa mitä nyt näinä muutamina päivinä! :D ainut että eileen tuli harrastettua sitä yhtä S:ää pitkästä aikaan ;) ..taino harrastettua ja harrastettua, ei siitä loppujen lopuksi paljoa tullut mitään! Ja nyt aamulla vähän "kirveli", tai tuntui kun kävi pissalla. pitäiskö huolestua?
 

Yhteistyössä