Kiitokset kaikille kommentoineille! Mihin joutuisinkaan ilman teitä :hug:
Olen nyt pari päivää mietiskellyt ja lueskellut noista vauvan päiväunista ja todennut, että Nirppu saa nukkua juuri silloin kuin haluaa, niin kauan kuin haluaa. Ainoa mihin puutun on valveillaolon määrä eli kun selvästi huomaan väsymyksen tulevan n.2 tunnin päästä heräämisestä niin heitän pimun vaunuihin ja lähden nukuttamaan. Ajattelin "hyväksyä" senkin, että Nea on oppinut/olen opettanut hänet nukkumaan vaunuissa eikä nuku sisällä. Hän nyt kuitenkin nukahtaa vaunuihin n. viidessä minuutissa joten ei minun joka kerta suinkaan tarvitse pitkää lenkkiä tehdä eikä ikuisuuksia nukuttaa. Katsotaan niitä sisäpäikkäreitä ja päikkäreiden rytmittämistä sitten joskus puolen vuoden iässä uusiksi!
Meillä päivärytmi on oikeastaan joka päivä ihan samanlainen, esim. tänään mentiin näin: pimu heräsi 06 ja päikkäreille mentiin 08. Heräsi 09 (saan kerran päivässä nukkumaan 1-3h, jos hyvin käy ja vaunut pysyvät liikkeessä sen maagisen 30 minuutin jälkeen). 30 minuutin päikkärit otti 11-11.30, seuraavat päikkärit klo 13.30-14. Ja koska koitan saada hilattua yöunille menoa pikkusen myöhemmäksi, annoin pimun "herkutella" ja torkkua tisulla 15.40-16.40 (koitan kaikin keinoin välttää tissille nukuttamista, mutta joskus ei vaan jaksa lähteä ulos ). Nukkumaan mentiin 19 eli puoli tuntia normaalia myöhempään - JEE! Ehkä se tarkoittaa, että äippä saisi huomenna nukkua aamulla peräti seiskaan, kun yöunien kesto meillä on se vakio 12h.
Hyvä mieli tuli siitäkin, kun sain pimun taas nukutettua sänkyynsä ilman tisua - pitää vaan jaksaa rampata huoneessa muutama kerta silittelemässä poskea. Tosin olen huomannut, että isä on paljon parempi siinä hommassa: minusta taitaa mato tuoksua sen verran, että pimu ei malta rauhoittua.
jenni Luotathan lääkäreihin ja siihen, että raskautesi menee hyvin! Kyllä raskauteesi olisi puututtu, jos vaaraa olisi. Voimia :hug:
katrinainen Meillä Nea on nostanut päätään istumaan noustessaan jo reilun kahden kk:n iästä, mutta hän nyt onkin tuollainen "jäpittäjä" (jotenkin niin terhakka ja jopa jäykkä). Makuuasennossa ei suostu enää lainkaan olemaan vaan koittaa sohvallakin maatessaan nousta istumaan Sen sijaan kääntymistä ei meillä vielä osata eikä oikastaan edes itse sitä harjoittele (äiti koittaa kyllä joka päivä opettaa ) joten huomaathan miten yksilöllisiä vauvat ovat! Älä huoli, vauvanne on varmasti ihan terve ja normaali.
Kuulemisiin taas, nyt pitää hiipiä töllön ääreen ennen kuin sammahdan täysin! :wave: