TOUKOKUUN TOIVOTUT 2008 ELOKUUSSA

Heinuli: Ai täällä on muitakin Sydämen asialla "faneja"? ;) Mäkin sitä aina katson, kun vaan ehdin. Ihanan huoleton sarja, mukava katsella :) Ja välillä on muuten rasittava ravata kahden kerroksen väliä, kun juoksen laittamaan tuttia... Mutta saapahan äiti liikuntaa, kun juoksentelee :LOL:

Meillä vähän kränättiin rokotusten vuoksi :( Annettiin nyt Panadolia ja tuntui rauhoittavan. Vaipui uneen ainakin hetkeksi...
 
Pikainen tervehdys perjantai-iltaan! :flower: Menikin tovi, kun kahlasin kirjoituksenne läpi - viimeksi kävin muistaakseni keskiviikkona :eek: Näin "pitkää" taukoa ei olekaan aikoihin ollut B)

Täällä kaikki hyvin, rokotukset saatiin keskiviikkona eikä Nea ollut niistä millänsäkään, oireitakaan ei tullut. Kummallisia huuto-/hysteriakohtauksia on tullut jo kolme, eilen illalla viimeksi, ja kyllä siinä saa pitkälti yli puoli tuntia rauhoitella kiljuvaa tyttöä :ashamed: Eilenkin oli lopulta niin uupunut, että nukahti muutaman imaisun jälkeen tisulle ja meni siitä yöunille. Kummallista, mutta ei kai mitään vakavaa, jos ei tavaksi tule... Nukuttamista ollaan nyt ihan tietoisesti treenattu, siis yöunille menoa ja yksin nukahtamista ihan unikoulun malliin, ettei neiti vahingossakaan nukahtaisi tissille. Nyt ollaan laskettu väsynyt, mutta ihan hereillä oleva vaavi sänkyyn ja käydään sitten silittelemässä ja peittelemässä uudelleen, jos huutelee vanhempiaan. Tuttikin kelpaa iltaisin, ihme kyllä! =) Päivisin ei nukahda muutoin kuin vaunuihin, mutta sekin toimii hienosti niin, että alkuun saattaa pimu itkeskellä, mutta nukahtaa sitten n. 5 minuutin kuluttua. Mutta jos on ihan virkeä ja lähdemme silti vaunuilemaan niin sitten köllöttelee kärryissään ihan tyytyväisenä kunhan saa katsella ulos eikä näkymää peitetä harsoilla tms. Ja autoon tietysti nukahtaa samantien ja viihtyy kaukalossaan hereillääkin, kunhan auto pysyy liikkeessä.

Vaa'alla en iljennyt käydä, kun on tullut possuteltua taas pari päivää ihan "entiseen malliin" :ashamed: Joku henk.koht. kriisi kai menossa, kun märehdin vain omaa ällöttävää kroppaani, mutta siltikään en saa mitään aikaiseksi..

Humputtelemaan olisi ihana päästä, mutta joudun kai odottamaan kunnes imetys loppuu. En sitä paitsi yhtään tiedä miten koko homman toteuttaisi, siis miten Nean totuttaa siihen, että joku muu kuin äiti laittaa nukkumaan? Pitääkö sitä jotenkin erikseen harjoitella? Muutenkin mietityttää tosi paljon tuo imetyksen lopettaminen, pulloon harhoittelu jne. Olen jo melkein päättänyt, että 5kk iässä aloitan aktiiviset pullotreenit ja 6kk iässä alan lopettelemaan imetystä. Uskoa tuohon pulloon tottumiseen antoi kyllä se, kun Nea kelpuuttaa iltatutin. Ehkä pullonkin sitten joskus...

Mutta nyt tutimaan (siirrettiin pimu viikonloppuna omaan huoneeseen ja tänään pitäisi mamman kokeilla nukkua omassa sängyssään sen sijaan, että punkkaisin Nean huoneen lattialla :D )! Hyvää yötä :wave:

Carmen ja Nirppu 3kk 3pvää
 
Carmen: Tuntuuko kuitenkin siltä, et nuo huudot/hysteriakohtaukset ei johdu rokotteista? Mä kun ajattelen, et tuo meidän hysteerinen huuto johtuu nimenomaan rokotuksista, kun ei kerran muuten ole sellainen. Mut onneksi pikkuinen rauhottui tuosta Panadolista, on nukkunut nyt yli 3h viltillään.

Mäkin vähän pyörittelen sitä ajatusta pojan siirtämisestä omaan huoneeseen... Mutta kun se TUTTI. Kukas sen sitte laittaa suuhun...

Kauniita unia kaikille!
 
Jahas ja kirjotukset katosi jonnekin, no otetaan uusiksi...

Eli, CARMEN/NAUKURI: Meillähän juuri tuollaisia huuto/hysteriakohtauksia tuli viikon verran. Alkoi ihan salama kirkkaalta taivaalta ja rauhoittui tissille sitten kun sen aika tuli. Rokotteista oli jo viikon verran aikaa, että meillä tuskin siitä johtui. Mutta varmasti rokotuksilla on moisia vaikutuksia.

Nyt meillä oli jo toinen ilta ilman itkuja, taivaallista!!! Tosin vielä neiti ähryää mahaansa tuolla makkarissa, on kylläkin jo unessa. Muutenkin tuntuu, että öisin on alkanut sellainen vatsavähtääminen ja komioita pieruja pääsee niiden päätteeksi. No tosiaan, pääasia ettei niitä kauheita kipuja enää tulisi. Mitä mieltä olette, että jos on vatsavaivoja edelleen niin olisiko parempi jos oottelis kiinteiden aloittamista? Parin viikon päästä tulee 4kk täyteen ja aattelin josko pikku hiljaa alkais niitä miettiin. Sitä vaan pelkään, että jos ne kiinteät muonat aiheuttaa helposti masuvaivoja. Ja kuten moni varmasti huomaa niin saattaa olla hieman tyhmiä nämä minun kysymykseni/ajatuksen kulut, mutta kun ei oo asiasta tietoa... Ihan pakko kun ei varmaankaan ole vielä niitä aloitella kun tuntuu tuo tissimaito riittävän.

Hyvät yöt itse kullekin!
 
carmen ja muut vauvan nukuttajat onko minussa jotakin vikaa, kun vauva melkein aina nukahtaa tissille vaikka kuinka muute yrittaisin. pitaisiko minun yrittaa herattaa vauva ennen sankyyn laskemista vai miten tasta tavasta paasee eroon vai paaseeko? koska viimeistaan pitaisi tissille nukhtaminen lopettaa? ma olen ihan puupaa naissa asioissa. Tytto nukahtaa kylla vasyneena isan kitaran soittoon, vaunuun tai autoon. meillakin on joskus ollut kauhea huutokonsertti (yleensa paivalla ennen nukahtamista) ja silloin nukahtanut vasta ihan poikkivasyneena rinnalle.

miten tuo unikoulu oikein toimii?

 
Huomenta!

naukuri En usko, että meillä johtuu rokotuksista nuo hysteeriset itkukohtaukset - niitä kun on tullut kolme ja ihan erilaisissa tilanteissa ja jo ennen rokotuksia. Ensimmäinen tuli autossa ja silloinhan jouduttiin pysähtymään motarin varteen tyynnyttelemään pikkuista. Viime viikolla tuli toinen "kohtaus" sairaalassa, kun käytiin eräässä kontorollikokeessa ja viimeisin edellisiltana, kun meillä oli vieraita. Silloin tosin unet menivät yli ja pieni taisi hermostua uusia ihmisiä ja vieläpä koiraakin :/ Ehkä se vaan on totaalinen "käämien palaminen", jos hänen tarpeisiinsa ei vastata (esim. kuuma, väsymys jne.)???
Ja tutista: pitääkö teidän nupullanne olla tutti suussa koko yön ts. eikö hän jossain vaiheessa sylkäise sitä pois ja nuku ilmankin? Minä kun olen luullut, että vauvat syövät aikansa tuttia ja sylkäisevät sen sitten menemään, kun imemisen tarve on tyydyttynyt
:p

maikkelis Kyselin juuri 3kk- neuvolassa noista kiinteistä ja siellä sanottiin, että täysimetyksellä ei ainakaan pidä aloittaa ennen 4kk ikää maistelemaan. Kuulemma saattaa ärsyttää suolta/vatsaa ja aiheuttaa masuvaivoa, allergioita yms. Eikä sinun kysymyksesi mitään tyhmiä ole - itsellekin kaikki on niin uutta ja ihmeellistä, että tuntuu olo todella epävarmalta välillä.. Joskus ihmettelen, että ollaan saatu Nirppu pysymään hengissä nämä 3kk, kun niin paljon häslätään tuon miekkosen kanssa :D Esimerkkinä voisin kertoa kuinka otettiin sitten tiistaina turvakaukalosta pois se vastasyntyneen koroketyyny, jota saisi käyttää vain silloin kun muut säädöt ovat vielä vastasyntyneelle tarkoitetut! Että sellasta meillä - ei ihme, että pimu ei ole viihtynyt kaukalossa :LOL: :ashamed:

katrinainen Ei sinussa mitään vikaa ole - tuo nukuttaminen on minustakin tosi vaikea asia! Meillä onneksi Nea on alusta asti ollut tosi "itsenäinen ja hyvä nukkuja" ja on jo yli kuukauden nukahtanut itsekseen. Tosin sitä edeltää aina imetys (ja pitkä sellainen, oikeastaan mami on lopun aikaa ihan huvituttina ;) ) joten eihän meilläkään periaatteessa ilman tissiä nukahdeta (ja siksi pähkäilen tosi paljon sitä miten sitten aikanaan joku muu saa hänet nukkumaan tai koska hän oppii pullolle yms.)! Unikoulusta löytyy netistä tosi paljon tietoa, kannattaa googlettaa! Siinä periaatteena on juuri opettaa lapsi nukahtamaan itsekseen tassuttelun (isä tai äiti pitää kättä rinnalla tai selällä) kanssa sänkyyn, ei siis syliin tai tissille. Unikoulua suositellaan aloitettavaksi vasta 6kk iässä, koska sitä ennen vauvan tarpeisiin pitää kyllä vastata nopeasti eikä saa esim. huudattaa (unikoulussa ei jokaiseen äännähdykseen pidä reakoida vaan vauva "saa" itsekseen hakea unta, vaikka sitten vähän kitinän kera), mutta me olemme aloitelleet tällaisen lievemmän verison harjoittelun ihan vaan sen takia ettei muodostu sitten aikanaan liian vaikeaksi. Tosin en tiedä miten homma onnistuisi, jos Nea ei tosiaan olisi niin hyvä nukkumaan ja nukahtamaan itsekseen ihan ilman mitään unikouluja..

Meillä on tainnut löytyä uudestaan vähän pidemmät päiväunet, kun nyt on jo kolmas päivä menossa, kun pimu on nukkunut yli tunnin ja jopa 2,5h yksillä päikkäreillä!! Välillä tosin täytyy käydä pikkuisen lykkimässä vaunuja, mutta selvää edistystä siis ;) Ehkä sekin oli joku vaihe vaan, kun päivisin ei maltettu nukkua?

Mutta nyt päivän askareiden pariin! Mukavaa lauantaita kaikille :wave:
 
carmen kiitos vastauksesta. meilla siis se ongelmana, etta tytto lahes poikkeuksetta nukahtaa tissille, kesken kunnon syomisen. tapahtuu hyvin nopeasti myos, siis meilla ei varsinaista illan nukutusongelmaa ole. siksi en ole miettinyt paljoakaan muita nukutuskeinoja,mutta nyt akoin pohtimaan, etta pitaisiko jo miettia. joinain iltoina on nukahtanut isan kitaran soittoon ja heijaamiseen, jos jo syonyt ruokansa. mutta jatkamme siis hiukan nailla evain ja muutamme 6kk taktiikkaa. =)
 
Eilen oltiin taas liikkeellä aamusta iltaan. Avoimessa paistettiin kaurakeksejä ja pelattiin pupun loikkaa. Illalla olin niin loppu, kun Anna ei ollut nukkunut 15 minuuttia pidempään, että soitin papan kylään ja juoksin saman tien ovesta ulos, salille. sen verran oli pelko persuksissa, miten he pärjäävät, että tein jalkaohjelmani puolet nopeammin, mutta samoilla tehoilla. Eli käytännössä vedin 8X 3x12+20 sarjat + juoksumatolla lämmittely 10min, ilman taukoja 45minuutissa läpi. Nyt on joka ikinen lihas kipee ja oksettaa.
Anna sitte nukahti jotai klo21 ja nukkui melkein kolmeen asti, joka tietty meni hukkaan multa, kun veli sammui vasta klo 22 jälkeen ja ite ryömin sänkyyn vasta lähempänä klo 24:ää, hölmö, kun olen ja ukko oli paikalla.
Tänään yritän levätä, tosin mieli tekis juoksee, kun yleensä jaksan käydä vaan viikonloppuna, sitten se olisi tehty, ei olisi paineita huomenna. Teillä on vissiin kaikilla jo sen verran vanhempia nuo vaavit, kun meillä tuntuu olevan ihan eri ongelmat menossa. seinänaapurilla on 5kk tyttö ja hän yritti kyllä lohduttaa, että heillä toi jatkuva pystyssä kantaminen loppui jossain 4kk iässä. Anna ei paljon viihdy muuten kuin mun lanteilla istumassa ja veikan leikkejä kattomassa. Hauskaa viikonloppua kaikille!


16 Mitä teen, kun lapsi saa raivokohtauksen?
Suhtaudu raivoon niin asialllisesti kuin mahdollista, vältä turhaa höpöttämistä ja ota lapsi syliin. Luja ote estää lasta riehumasta ja paiskomasta tavaroita. Kokeile rauhallista puhetta ja heijaamista.
17 Lapseni kammoaa pukemista, mikä neuvoksi?
Varmista, että käsittelet lasta riittävän hellävaraisesti ja että vaatteet eivät kiristä, hankaa tai pistele. Kiinnitä huomio johonkin muuhun: "Onpa sinun varpaasi kasvanut!" tai pestaa toinen lapsi avuksesi. Lapset ovat hyviä suostuttelemaan toisiaan kestämään arjen kauhuja. Voit myös julistaa kilpailun siitä, kuka on ensimmäisenä ulkotamineissa.
18 Lapsi raivoaa epäonnistuttuaan, kuten kaaduttuaan. Miten suhtaudun?
Lapsen kokemaa kipua ei kannata mitätöidä hokemalla "Ei sattunut yhtään!" Lapsi voi raivota todistaakseen, että häneen todella koskee. Lohduta kiukuttelevaa ja kannusta häntä yrittämään uudelleen.
19 Lapseni bravuuri on kohtaus kaupassa. Mitä teen?
Tilanne on tuttu lähes kaikille vanhemmille. Säilytä malttisi, ota lapsi syliin tai pidä häntä kädestä. Älä lahjo lasta vaan hoida ostoskäynti loppuun. Kohtaukset voivat loppua, kun lapsi huomaa ne tehottomiksi.
20 En kestä lapseni kiukkua. Mitä teen?
Lapsen kiukutellessa aikuinenkin voi hetkeksi taantua lapsen tasolle, varsinkin, jos kiukuttelun syy vaikuttaa järjettömältä. Sitten kisataan kuka kiljuu kimakimmin. Kasvattajan kannattaa pohtia, miten häneen on suhtauduttu kiukuttelevana lapsena. Periytyykö oma toimintamalli omilta vanhemmilta? On myös tärkeää hyväksyä itsensä epätäydellisenä ihmisenä, joka ei aina jaksa ottaa vastaan lapsen kiukkua.
 
Carmen: Ai niin, olinkin unohtanut, et teillä oli ollut se autovälikohtaus :) Joo, meillä tuo huuto oli ainoastaan eilen ja siksi uskon, et johtu rokotuksista. Tai yks ihan hillitön huutoraivari tuli vauvauinnissa, kun poika taisi väsyneenä hermostua kaikkea uutta ja uusia ihmisiä (vierastaa jonkin verran jo :(). Hiljeni kyllä mun rinnalle, mutta uinnit loppu siihen siltä päivältä. Tutti kyllä tipahtaa jossain vaiheessa pojan suusta eli kyllä hän pääasiassa nukkuu ilman tuttia. Mutta aamuyöstä aina välillä tulee sellasia tuttikitinöitä, jolloin ei vielä suostu syömään (okei, ehkä 20ml, kun olen testannut) eli tutin voimalla jaksetaan sit vielä tunti tai pari ennen kuin on kunnolla nälkä. Mut kai sen ähinän kuulis kun vauvan huone on ihan vieressä. Ja itkuhälyllä ny ainakin.

maikkelis ja carmen: Joo, ei todellakaan ole tyhmiä kysymyksiä! Täällä kans esikkoa hoidellaan, joten ihmettelen minäkin miten tähän asti ollaan selvitty näinkin hyvin :D Turvakaukalo oli meilläkin toooosi pitkään ns. vauva-asetuksilla (vyöt siis) ennen ku tajusin, et kaveri on ihan lysyssä siellä, kun olkavyöt tuli jostain selän alta... Olin vaan kuvitellu meidän pojan vielä ihan vauvaksi :) Kiinteitä suositeltiin meillä aloitettavaks sen vuoks, kun ollaan korvikeruokinnalla ja poika on aikas laiheliini. Terkkari meinas, että maistelun vois hyvin alottaa silloin 4kk iässä.

Meillä poika nukkuu pitkästä aikaa liikkumattomissa vaunuissa ulkona, jee :)
 
Aloin miettimään sitä mistä voisi johtua kun julia yhtäkkiä on alkanut useammin heräämään öisin ja tulin siihen tulokseen että jos maito ei enään riitäkkään ? Voiko olla mahdollista että 2,5kk ei enään öisin pelkkä maito riitä? Ja meillä tosiaan tyttö kasvaa huimaa tahtia ei ole enään mikään pari kiloine, varmasti painaa jo yli 6kg. :D

Carmen Meilläkin on neiti saanut nyt kahden päivän aikana kaksi kertaa huuto-/hysteriakohtauksia ihan tosta vaan kuin sormia näpsäyttämällä! :eek: Ja huutaa niin raastavaa huutoa ja naamapunaisena hyvän kun muistaa välissä hengittää :ashamed:
mutta meillä ei ole edes annettu vielä rokotetta! Tiedä sitten mistä nua ovat tulleet.

vaa'alle en myöskään uskaltaudu! Tänään taas katselin koneelta jotain muutaman päivän takaisia kuvia ja voi sitä ällötystä kun omat reidet ja pohkeet kuvassa näki! :eek:
Ja siltä makean himo on SUURI!

tutista meillä julia nukahtaa yleensä tutti suuhun ja jossain vaiheessa sylkäisee pois, eli ei ime tuttia koko yötä.

 
Huutokohtaus on estanyt oikein tehokkaasti mun ajoissa nukahtamisen nyt jo melkein viikon ajan. E huutaa naama punaisena parisen tuntia 11 ja aamukahden valilla, eli just silloin kun mina ja mies oltais hyvin mielellaan unilla eika hyssyttelemassa vauvaa. Eilen en enaa jaksanut, vein pienen mun vanhemmille, tulpat korviin ja yritin nukkua. Eihan siita mitaan tullut kun koko ajan otin tulppia pois ja kuuntelin vielako se itkee. Itkihan se, 23-01. Ja neljalta taas kun oli nalka, sitten en itse saanut unta enaa. Vasymyksesta sekaisin ollut koko paivan ja pitais mokille lahtea kun mun isa haluaa vieda miehen kalastamaan ja savusaunaan. Kaikilla on sellainen kasitys, etta oon joku supernainen ja pystyn valvomaan yota paivaa, syottamaan vauvan aina ja viela lypsamaan pulloon maitoa ihan tosta noin. |O
Pahintahan tassa on se, etta vasyneena alkaa ensin arsyttaa mun isa, sitten mies ja viimeisena vauva. Ja eniten v*tuttaa kaikki.
 
Marmotta....mulla tuota v*tutusta ollut jonkin aikaa...tsemppiä ja jaksamis :hug: sulle!! Meillä tuo mies ei kyllä ymmärrä mun väsymystä :kieh: ...jos valitan tulee riita.....olen jo luovuttanut hänen suhteen :ashamed:

Majj...uskoisin kyllä, et maito riittää...vaavilla on varmaan tiheänimun kausi meneillään...meillä syödään silloin useammin...näin vauva lisää maidontuotantoa luonnostaan =) ....äidistä se voi kyllä tuntua uuvuttavalta ...mut se menee ohi....ja yleensä syönnit palaa ennalleen =) !

Kilot....on ja pysyy :kieh: !!!

Matamimimmi68 ja Edith 2,5kk :heart:
 
meillä kans miehellä tuota ymmärtämättömyyttä vauvan hoidon vaativuutta kohtaan. vaikka jo kolmas kerta kierroksessa. oon niin väsynyt tekemään kaiken yksin. siivoon laitan ruuat. hoidan muksut ja elukat. omaa aikaa ei ole etes muksun unien aikana.
ihan armoton veetutus päällä... :kieh: :kieh:
tiedän et toi remppaa tekee meille. mut ottaa päähän ku musiikki kuuluu toiselta puolelta taloo ku mies paukuttaa lautoja. ja kaljaa tissuttelee (ei mitään humala meininkiä onneks) ja nauttii vaan omasta rauhasta koko helvatan päivän.
nyt tuntuu ettei jaksa!!!!!!!!!!!!!!!!
¨taidan lyödä muksut autoon ja lähtee ajelulle. jos tässä vähän jäähtyis päänuppikin iltaa kohti.

nemika :ashamed:
 
Heippa!

Voi kun tutulta kuullostaa kaikki mistä olette puhuneet!

Huutokohtaukset sama täällä ja oonkin tullut siihen tulokseen et varmaan liittyy jotenkin kehitykseen. Marmotta nuo teidän kohtaukset kuullostaa kyllä jonkinlaiselta koliikilta (huudon säännöllisyys: joka yö sama aika, ja kesto): oletko puhunut asiasta neuvolassa? Uskon että olet tosi väsynyt - ihan jo normaalimmilla yö-kuvioilla voin sanoa olevani tällä hetkellä väsynyt - saati sitten tuo teidän homma. Mikähän tuohon auttais...Mietin mihin aikaan imetät illalla: meneekö imetysväli liian pitkäksi, siis et vauva huutais nälkäänsä? Tosin tuollainen kolmen tunnin rupeama kuullostaa ihan tolkuttomalta. Oletko kokeillut että otat huutavan vauvan syliin, heilutat voimakkaasti ja kun vauva hämääntyy = huuto toiv. lakkaa sujautat valmiina odottavan tissin/ pullon suuhun? Meillä auttoi: saion tuon ohjeen itse asiassa imetystuki ry:n sivuilta. Voima- :hug:

carmen: heh, tajusin et meidän turvakaukalo on just edelleen vauva-asennossa ja ihmettelinkin et toisen jalat tulee ulos ja leuka on ihan kiinni rinnassa. Kylläpä sitä onkin tumpelo!!! :ashamed:

katrinainen luin jostain et tissille nukahtaminen on ok, kunhan herättelee vauvaa hieman kun siirtää sen sänkyynsä eli et vauva tajuaa paikan vaihdoksen. Itse teen niin että röyhtäytän neidin, jolloin hän vähän herää ja siirrän sitten omaan sänkyyn. On toiminut hyvin. Jään vielä hetkeksi viereen ja jos kitisee sanon: nyt on yö ja nyt nukutaan ja laitan tutin takaisin suuhun. Carmen kyllä meillä ainakin tutti lentää pois kun neiti nukahtaa. Joskus otankin tutin pois siinä vaiheessa, koska olen huomannut, että nukkuu paremmin kun ei herää tutin "putoamiseen" kesken unien.

Hippailusta ja imetyksestä itse olen käynyt jo pari kertaa ulkona. Ollaan tehty niin et mies on harjoitellut uni-rutiinit parina iltana ennen h-hetkeä ja hyvin on mennyt.
Olen juonut illan aikana muutaman siiderin ja hoitanut sitten yö-imetykset normaalisti: tosiasiahan on että vauva saa enemmän alkoholia elimistöönsä D-tipoista kuin äidinmaidosta, jos äiti ei ole todella humalassa (yli 3 prom.). Että eikun tuulettumaan välillä!

t-eeti+pupu 3,5kk (6,5kg ja 59,5 cm)
 
katrinainen Saman olen lukenut kuin eetikin eli kunhan vähän herättelet vaavia ennen sänkyyn laskemista niin silloin on ihan ok "nukahtaa" tisulle. Ja onhan se nyt ihan luonnollista, kun väsyneenä ja hämärässä alkaa tisua imeä niin tietysti vauva siihen nukahtaa (massu täyttyy, saa imeä rauhoittavasti ja lämmin, turvallinen äiti lähellä). Ja tosiaan kyllä meilläkin Nirppu silmät kiinni lutkuttaa viimoiset n.15min., mutta herää/piristyy sitten aina kun nousen ylös ja lähden viemään häntä sänkyyn. Eikä meillä mikään kiire ole saada kasvamaan vauvoja itsenäisiksi - ovathan he niin kovin pikkuisia vielä, että ehdottomasti tarvitsevat äidin läheisyyttä! =)

marmotta Jaksuja sinne :hug: Miehet ovat välillä kyllä ihan per**stä :kieh: Tänäänkin oli tosi väsynyt huonosti nukutun yön jälkeen ja mies sitten taas hoiteli melkein koko päivän harrastusjuttujaan. Koitin soitella perään, että tulisi hoitamaan iltapesut sun muut, että saisin ottaa torkut, mutta eihän siitä mitään tule, kun kaikki saa olla neuvomassa ja selittämässä. Kuuntelisi ja olisi paikalla joskus niin tietäisi miten hommat hoidetaan!!! Olen muutaman kerran maininnut, että harjoittelisi nyt kun minäkin olen paikalla, koska auta armias miten mahtaa hommat sujua sitten, kun heidän pitäisi ensimmäisen kerran selvitä kaksin kokonainen päivä! No itsepähän tietää mitä tekee - harmittaa vaan Nean puolesta, jos isä ei "osaa" hoitaa hommia niinkuin pimu on tottunut.

majj Minäkin luulen, että vauvasi tilaa nyt lisää maitoa ja siksi tisuttelee paljon. Älä siis missään nimessä anna korviketta vaan kyllä vauva tietää mitä tekee :D Eikä ne kaudet tosiaan päivää paria kauempaa kestä ainakaan meillä (nytkin on jakso menossa, kun parin tunnin välein syödään).

eeti Siitähän minäkin huomasin, että joku mättää, kun Nirpun jalat tulivat ulos kaukalosta ja istui siellä ihan ihme kasassa, tosi epämukavan näköisessä asennossa :( Kaverille sitten ääneen ihmettelin asiaa ja hän käski tarkistamaan säädöt. Luin sitten ensimmäisen kerran käyttöohjeet ja johan alkoi palaset loksahtelemaan paikoilleen! Ehdin jo sellaistakin miettiä, että olen saanut jotain kamalaa aikaan Nirpun selkärangalle, kun niin huonossa asennossa on raukka joutunut siellä kökkimään :'(
Ja niin: muutama siideri ei tosiaan riitä tälle mammalle sitten kun ulos lähdetään B) Muutenkin olen joko-tai - tyyppiä eli istutaan nyt kotona tämä aika ja mennään sitten kunnolla, kun neiti tuosta sen verran kasvaa, että saattaa jäädä isänsä kanssa tai jopa hoitoon!

Nyt kyllä pitää mennä nukkumaan, että olen sitten pirteänä seuravaat kolme päivää, kun jäädään vauvan kanssa kaksin. Mies kun lähtee harrastamaan... :whistle:

C
 
No niin, nyt on kokeiltu herattaa vauvaa hieman ennen tissilta siirtamista. toimi ihan ok. hiukan neiti kitisi. laitoin tutin suuhun, imi sita ja nukahti. eli kiitos carmen ja eeti. en minakaan halua viela nain pienta itkettaa ja siksi olikin hyva saada vinkkeja miten tyttoa nukuttaa. maistettiin muuten kiinteita ekan kerran tanaan. ensiksi maistui ihan pikkuisen lusikalta ja saman tien nappasi loputkin suuhunsa ja hymyili. olisi viela lisaakin halunnut, mutta vasta huomenna sitten. hyvin siis maistui maissi tytolle. :)
Ihanaa kun alkavat tulla isoiksi vauvoiksi nama meidan pikkuiset, vaikka viela pienia ovatkin.
kilokerho olen sitten syonyt rasvaista ruokaa ja kaksi mehujaata tanaan. eli nain hyvin taalla menee. :LOL: no joskus saa hiukan relatakin.niin ja paasin sinne kampaajalle tanaan! ihanaa kun on uudet ihanan variset kutrit! :heart:
auton turvakaukalosta siis mekin otettiin se vauvaosa pois vasta pari viikkoa sitten. vahan ihmeteltiin tyton huonoa asentoa. ihanaa kun muutkin ovat tumpeloita. mutta tytto viihtyy autossa nyt myos paremmin!
 
No toivottavasti nua yö - tissittelyt pian loppuisi, tai vähenisi siihen enitseen malliin, yksi herätys per yö. :D Viime yönä taas,ekan syötön jälkeen heräiltiin 2h välein.. |O

autonturvakaukalo Hmm. Mä en edes tiedä onko meillä vielä tua vauvaosa siinä vai ?! :ashamed: En ole mikään asiantuntija :D täytyy siis tänään kysyä siskolta!
 
Huomenta!
Lukenu olen joka päivä monta kertaa teidän juttuja, mutta ole tullut ite kirjoteltua. Ei meille mitään ihmeitä. Ihan hyvin menee. Yötkin menee ihan heräämättä taas. Päivällä sitten 15-45 min unia suunnilleen. Harvoin nukkuu sitä pisempään. Parempi tuokin kun se kesäinen 10 min.

Marmotta, kurjia tuollaset itkut. Varmasti väsyy itekin hurjasti ja ei ne miehet tunnu kaikkea tajuavan. Todettu on tuokin kahden lapsen kanssa. Mites teillä viime yö meni?
 
Taitaa meidän lapsukaisilla olla jokin kehitysvaihe menossa, kun yhdellä jos toisella tuntuu olevan samankaltaisia "oireita" kuin meidän Alisallakin. Eli huuto/hysteriakohtauksia, nukkumisongelmia päivisin... Typy on nyt nukkunut kohta 2,5 h, mutta levottomasti tosin. On pitänyt käydä silittelemässä pariin otteeseen, kun toinen itkee unissaan. Liekö nähnyt pahaa unta? Näkeekö tämän ikäset edes unia?

Vielä en ole käynyt ulkona humputtelemassa, haluja ei kovin ole (ihme kyllä!). Tottakai se tekisi hyvää päästä kavereiden kanssa parille, mutta täytynee odotella tämä imetysaika ensin ohi. Onneksi olen kuitenkin päässyt ajelemaan moottoripyörällä, siinäkin ajatus lepää ja saa omaa aikaa.

Mikä ihmeen vauvaosa?? Täytynee täälläkin katsastaa turvakaukalon ohjeet. Meillä on Maxi Cosin Cabriofix - kaukalo.

Suomelle tuli hopeaa soudusta. Hyvä hyvä! :)

Heinuli & Alisa
 
Koliikki? No hui, ei ole kylla kaynyt mielessakaan. Kun ei Eevalla ole edes ilmavaivoja ollut, muusta puhumattakaan. Se nukahtaa ihan hyvin 9 aikaan, mutta heraa sitten 11 maissa huutelemaan. Neuvola ensi viikolla, pitaa ottaa puheeksi laakarin kanssa. Kun aikaa varatessa kysaisin terveydenhoitajalta, se sanoi etta vauvathan itkee. On se hyva etta neuvotaan noin, kun ensimmainen lapsi on niin en olis valttamatta tajunnut, etta itkuahan se on mita sielta iltaisin tulee.. :attn: Viime yona huuto kesti vaan vajaan tunnin. Sen jalkeen nukkuikin sitten paremmin kun aikoihin, 10 tuntia yhdella syotolla. Saatiin miehenkin kanssa nukuttua hyvin. Sellaista mietin, etta voiko kakan jumittaminen jossain aiheuttaa ton huudon? Aikaisemmin E on ollut kun joku sinappikone, muutama kakkavaippa paivassa. Viime aikoina hyva jos joka toinen paiva. Ja kakkapaivina huutoa on huomattavasti vahemman. Korvikkeen antaminen lopetettiin iltaisin, yritan lypsaa omaa maitoa paivalla sen verran etta saa sita illalla lisaks jos ei muuten riita. Rekkakuskipierut ei silti loppuneet ja se kakka tosiaan jumittaa vielakin. Pitanee kokeilla luumua, jos auttais. Mies pian pyortyy noihin pieruihin ellei ne ainakin lopu. :D

Sen verran tosta miehesta sanottava, etta ihanahan se on. Hoitaa nyt jo vauvaa ihan oma-aloitteisesti ja leikkii sen kanssa. Ensimmaisen 2 viikon aikana ei uskaltanut kun ei tiennyt mita tekis ja miten. Kai se on helpompaa nyt, kun vauvakin on vahan isompi. Ainoa oikeastaan mita mies ei osaa itse tehda, on vaatteiden valitseminen. :) Se on miehista lahinna mun oma isa, keneen se hermo menee jos on mennakseen. Vaikka sen jos jonkun pitais tietaa paremmin 3 lapsen jalkeen. Tuntuu, etta se on koko ajan arvostelemassa ja olettaa mun tekevan ihmeita. Vaikka paljonhan se mun isakin auttaa, ei silla. Lasken silti paivia siihen, etta paastaan omaan kotiin kolmisin. 32 jaljella. :)

Eeva ei viela kaanny mihinkaan. Melkein, muttei ihan. Paata se nostaa ihan hurjasti, mahalla ollessaan nostaa itsensa ylos melkein napaan asti kadet suorina. Sama selalla ollessaan, nostaa hartiatkin jo ilmaan. Tolla menolla silla on sellaiset saksalaisen kuulantyontajan lihakset hartioissa. :D

Hiustenlahto muistaakseni johtuis siita, etta raskauden aikana niita ei irtoa normaaliin malliin vaan vahemman, ja jossain vaiheessa synnytyksen jalkeen ne raskauden aikanakin sinne paahan jaaneet irtoaa. Mulla irtoaa kanssa siihen malliin, etta hiusharja nayttaa pienelta elaimelta jo, vaikka imetan kuitenkin.
 

Yhteistyössä