Toukokuun tiitiäiset 2015 *syyskuussa*

Kiitos kaikille <3
Tällä hetkellä niukkaa vuotoa on edelleen, siteeseen asti tulee vain hieman mutta pyyhkiessä aina ihan selvää punaista verta. Aikaisemmin oli menkkamaista juilimista mutta tällä hetkellä ei oikein mitään kipuja. Pelottaa silti ihan älyttömästi että yötä vasten alkaa :/ mutta ei auta muuta kuin seurailla ja toivoa parasta.
Etova olo on edelleen, tiedä sitten onko hyvä merkki vai ei. Kolmannessa raskaudessa mulla oli näillä samoilla viikoilla vuotoa, ja se kesti monta päivää ellei kauemminkin. Kuitenkin siinä oli mukana todella voimakas pahoinvointi ja oksentelu ja kaikki tosiaan olikin hyvin. Vuodon syy ei koskaan selvinnyt.
Mä niin ehdin odottaa tätäkin pientä, toivon sydämestäni että tämä raskaus saisi jatkua. .
 
Jokohan itsekin uskaltaisin mukaan :)

Eli 3.5/Pieni./25/2.lapsi/TYKS

Meniköhän tuo nyt lähellekään oikein...Toista lasta siis odotellaan, touhukas 1v neiti löytyy kotoa ennestään :) Tämä raskaus oli todellinen yllätys, raskauduin melkeimpä pelkästä ajatuksesta :D Oireina on ollut vihlontaa alavatsalla kun nousee nopeasti tms, nännien arkuus, ja pahoinvointi, jota ei esikoisesta ollut ollenkaan! Tänäänkin piti kakoa, kun lämmitin tytölle kalasoppaa...ja nyt jo ajatuskin taas alkaa oksettaa.

Eilen illalla tuli jonkun verran rusehtavaa vuotoa illan mittaan, ihan siis niin että piti suojakin laittaa. Siitä säikähtäneenä käytiin tänään ultrassa, jossa kuitenkin kaikki hyvin, ja verta ei ole enää eilisillan jälkeen tullut :) Ultrassa sikiö vastasi viikkoja 7+5, ja omien laskujeni mukaan on 7+4, eli hyvin vastasi viikkoja.

Jännittää kyllä ihan mielettömästi, tämä lapsi tuo mukanaan paljon uutta, pitäisi esimerkiksi muuttaa kerrostalosta omakotitaloon :)

Tsemppiä muillekin vuodosta kärsiville :hug: se todella raastaa kun ei tiedä onko kaikki hyvin :/

Ainiin.... Pieni. ja pienempi 7+4
 
Viimeksi muokattu:
Leona6, toivottavasti kaikki on parhain päin! :hug: Kyllä kun lueskelin kaikkia näitä keskusteluja (muualtakin kuin Kaksplussasta), niin ei kannata vielä pelästyä :) Monille kun on menkatkin ihan normaalisti tullut ja silti kaikki hyvin :)

Kertomisesta kuulisin mielelläni muiltakin! Me ollaan muutamille läheisimmille kerrottu :) Töissä on varmaan pakko kertoa ar-ultran jälkeen... Porukoille kans varmaan kertoillaan sen ar-ultran jälkeen ja muut saavat sitten huomata, kun huomaavat :)

Ananias sulle mulla on ilouutisia! Täällä samanlainen turvotus päällä, et siis ole yksin ;)

DiiDii & Pulla 4+4
 
Viimeksi muokattu:
Onpas täällä vilkasta :)

Meillä tänään se kauhulla odotettu ultra. Kauhulla siksi kun viime perjantaina vuosin kirkasta verta.
Lääkäri tutki ja kopeloi, kaikki mallillaan. Näyttöön piirtyi pieni toukka, jolla vahva syke <3 Siinä vaiheessa hengityskin rauhoittui, nyt uskaltaa jo luottaa että eteenpäin mennään! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Leona6 ja sisko36
Kertomisesta Päätettiin just miehen kanssa, että nyt kun varhaisultrassa on käyty ja siellä on ainakin yksi vahva syke sykkimässä niin kerrotaan vanhemmille heti hyvän tilaisuuden tullen. Alkaa muutenkin olla peitteleminen vaikeaa kun on niin pahat olot päällä jatkuvasti. Vanhemmiltani juuri yritin kysellä josko laitettais ruokaa sunnuntaina yhdessä ja syötäisiin koko perheen voimin. Taisivat jo jotain arvata tapahtuvan (äidit tietää aina kaiken) kun yleensä en ehdoin tahdoin ehdottele itse tämmöisiä :D
 
Annasmat, tosi hyvä kuulla, että kaikki on teillä siellä hyvin! :)

Miten tää ar-ultraan odottaminen tuntuu näin hirveen pitkältä? Töissä saa kuitenkin kokoajan melskata viikonloppuja myöden, mutta silti tuntuu, ettei SE päivämäärä lähesty millään... Tuntuu paljon pidemmältä ajalta odotella, kun raskaustestin tekoa (meille tosiaan sanottiin inssin yhteydessä, että ei saa testata ennenkun päivä kuukautisten poisjäännistä).

DiiDii & Pulla 4+5
 
Tuleeko teille uuden vauvan myötä mitään muutoksia asumisessa tai esim auton vaihto edessä?

Meillä on kolme huonetta ja keittiö. Myydä ei tässä vaiheessa kun asunto on juuri rempattu, mutta kaupungissa jossa asumme käy kaupa huonosti ja hinnat on pohjamudissa, jos saa edes myytyä (naapuri myynyt omaansa vuoden tuloksetta).. Meillä on yksi makkari rempattu väliseinällä kahdelle isommalle lapselle ja vauva menee meidän kanssa ainakin vuoden päivät. Katsotaan sitten uudestaan asuntotilannetta. Haaveena olisi saada hyvä hinta tästä ja maksettua asuntolainaa nopeasti, jotta saadaan käsiraha ja voitas rakentaa. Autoja on kaksi ja molemmat pikkuisia viiden hengen autoja. Vaihtoon ei mene, kyllähän viisi mahtuu viiden hengen menopeliin.

Kertonut olen äidille ja siskolleni, mies veljelleen. Muut saa tietää myöhemmin ja sisarukset aikaisintaan np ultran ja seulojen jälkeen.

7+4
 
Meille tulee auton vaihto eteen,meillä on nelipaikkainen pikkuauto ja kolmipaikkainen paku :) Asuntoa ei tarvitse onneksi vaihtaa vielä, mutta meillä on jo lainakin neuvoteltuna valmiiksi odottamaan, että sopiva tulee vastaan.

Olen kertonut siskoille ja muutamalle hyvälle kaverille, sekä appivanhemmille. Kaikki sukulaiset tietää että meillä oli just IVF, mutta ei ne muista tarkkaa päivää että koska tulokset tuli :) Meille tulee hoitojen takia kolmen viikon päästä varhaisultra, sen jälkeen uskallan hiukan hengähtää.
 
Tipunen, mukava kuulla, että IVF tuotti plussaa teille! :)

Meillä auto just kesää ennen meni vaihtoon, kun aloiteltiin inssejä. Ihan vaan perheenlisäystä (ja kulutusta) ajatellen. Nyt mahtuu, vaikka sattuisikin tulemaan kerralla kaksi!

Asuntoa ei vielä lähdetä vaihtamaan, vaikka vuokralla ollaankin. Meillä on kolmio, josta yksi huone jaettu kuntosaliksi ja työhuoneeksi. Nyt vähän tiivisteltiin, niin saatiin lisäksi sinne vuodesohva ja pinnasängylle tila (jos toinen edes saisi yönsä nukuttua aina) :) Ollaanhan me kämppiä katseltu, jos omaa lähtis ostamaan, mutta täällä on niin pirun kalliit asunnot, kun kuitenkin rivitalo meille se paras vaihtoehto olisi ihan vaan jo koirankin takia...
 
Meillä on aika hyvin nää asumus järjestelyt ku aikanaan ostettiin 4h+k talo niin mahtuu hyvin :) ja mulla on farkku auto ollu jo pitkään ku meil o koira :) ja isännän kesä auto on nelipaikkanen ja talviautona sillä on farkku kans että eiköhän me mahuta kolmestaan matkustaan :)

Jonsku ja Toukka <3 7+1
 
Hei! Täällä kolmisen viikkoa sitten plussannut diabeetikkoneiti! Raskaus tuli yllätyksenä, vaikka sitä ollaan jo toista vuotta yritetty. pco on taustalla, eikä kuukautiskiertoa ole ollut pariin vuoteen. Pari päivää sitten kävin kolmannessa ultrassa ja sydänäänet kuuluivat hyvin, mukavaa huomata miten nopeasti alkio kasvaa viikoissa.

Raskaus selvisi voimakkaista alavatsakivuista, ajattelin tehdä raskaustestin ennen kun menen lääkäriin valittamaan (nimenomaan asenteella että poissuljetaanpa raskauden mahdollisuus). Mutta arvata saattaa, kuinka sokkiin tämä nainen meni kun tulos oli positiivinen. Itkin ja vapisin silkasta onnesta! Nyt on viikkoja 7+4 ja olo onnellisin koskaan- toivotaan vaan että kaikki menee nyt hyvin!

KYS:illä on kuukauden välein seuranta. Laskettu aika 4.5, mutta ilmeisesti joudutaan käynnistämään jo huhtikuun lopulla. <3

4.5 / millamoorits/ 22 / 1. / KYS /
 
Viimeksi muokattu:
Millamoorits, ootko minä viikkoina käyny ultrassa? Mitä sieltä ollaan aina katseltu? Mua kiinnostas hirveesti mennä nyt jo (vaikkei sieltä melkein mitään voi nähdä), mutta olis kiva nähdä, että kaikki sujuu hyvin... Yritystä takana kuitenkin jo kahden inssin verran.

DiiDii & Pulla 4+5
 
Tervetuloa uusille ? ja onnea matkaan!! <3


Autoista, me just vaihdettiin autoja. Isännän auto paloi kesken ajon esikoinen kyydissä, onneks kerkisivät pois! <3
Myytiin mun farkku pois ja ostettiin sitten sen auton rahoilla kaksi autoa.
Miehellä iso pakettiauto (kolme paikkainen), mutta rakentaa talvella siitä viisi tai kuusi paikkaisen :) niin mahtuu lapset ja koirat :)
Itselläni on nyt pikkunwn kirppu toyota corolla, ja voipi olla että vaunut ei mahdu kyytiin niin, kun haluan emmaljungan vaunut isolla kopalla. Mutta katsotaan nyt, vaihdetaan muutenkin autoja tiuhaan xD

Eilen ultrassa käyty, ja sydän sielä sykki ja vastasi lähes viikkoja <3

Zesi 6+1
 
  • Tykkää
Reactions: DiiDii
Kertomisesta: sanoin yhelle työkaverille ja nyt on kyllä pakko tänään kertoa miehen mummolle ja naapurille, ja pyytää molemmilta apua viikonloppuna. En mää pysty ku makaamaan ja yrjöömään ja mies lähti sinne kertausharjotuksiin, pyydän jos saan mennä muiden sohville makaamaan ja ottaa 2-vuotiaan mukaan niin se viihtyy vähän paremmin kuin vaan täällä kotona.

Me ollaan jo sen ikäsiä että ollaan ehitty rakentaan omakotitalo ja ostamaan 2 farmariautoa. Rakennettiin sitäpaitsi yhteen kerrokseen sillä ajatuksella että rollaattorin kanssa on helppo kulkea :LOL: että täältä jos ei koskaan tarttis muuttaa.

isot tsempit kaikille kellä on vuotoja :(
 
Millamoorits, ootko minä viikkoina käyny ultrassa? Mitä sieltä ollaan aina katseltu? Mua kiinnostas hirveesti mennä nyt jo (vaikkei sieltä melkein mitään voi nähdä), mutta olis kiva nähdä, että kaikki sujuu hyvin... Yritystä takana kuitenkin jo kahden inssin verran.
Ensimmäinen ultra tehtiin kun todettiin raskaus. Ensimmäinen tehtiin KYS:in päivystyksessä synnytysosastolla ja varmistettiin ettei ole kohdun ulkopuolinen raskaus. Silloin ei vielä näkynyt kuin pelkkä raskauden alku, silloin pystyttiin toteamaan vain kohta mihin alkio on kiinnittynyt. Seuraava ultra olikin viikon päästä ja siinäkin lähinnä katseltiin kokoa ja ihmeteltiin edelleen kiinnittymiskohtaa.

Kolmannessa ultrassa saatiin selville viikot ja kuunneltiin sydänäänet. Tässä vaiheessa lääkäri vain totesi että keskenmenonriski on todella pieni. :) Jos sulla on muuten kaikki ok, kannattaa odottaa. :) Toki mielenkiinnosta olisi ihana käydä vaikka joka viikko, mutta siitä ei hyödy mitään vielä näin alussa. Mun alkio on noin sentin mittainen ja näytti pieneltä pavulta. <3

Muokkaan vielä:
Ensimmäinen ultra oli noin vk 5, toinen 5+ jotain ja viimeisin 7+3.
 
Viimeksi muokattu:
Mie varasin just ajan ultraan keskiviikolle. Silloin kaiketi rv 6+6. Toivottavasti Matonen makoilee oikeassa paikassa ja syke löytyy.

Olo edelleen karsea. Oksettaa ja on nälkä koko ajan. Yöllä en oksentanut kertaakaan mutta tälle päivää pää on ollut pöntössä jo monta kertaa. Olen syönyt hapankorpun, kiivin ja juonut lasin piimää. Yllättävän riittoisaa tavaraa...
 
PS
Ehkä minäkin uskaltaudun tänne, vaikka en varmaan koskaan elämässäni ole keskustelupalstalle kirjoittanut:) Plussa tuli tuossa pari viikkoa sitten. Tämän viikon alussa kaikki oireet katosivat kuin seinään ja olin ihan varma, että kesken on mennyt. Kävin paniikkiultrassa Mehiläisessä ja siellä oli vauva kunnossa ja rv 6+3. Käynti Mehiläisessä maksoi 191 euroa. Pakko myöntää, että hinta kirpaisi, mutta mielenrauhan takia hintansa arvoinen.

Ai niin ja tiedot
nimimerkki PS
la 12.5
ensimmäinen lapsi
ikä 32 v
sairaala kos.
Sorry hölmöyteni en osannut laittaa punaisella:)
 
  • Tykkää
Reactions: millamoorits
Tervetuloa minunkin puolesta kaikille uusille! :)

Mulla alkaa hiljallen flunssa helpottaa. Kestikin sitä reilusti yli viikon. Seuraava raskauden oirekin on ilmestynyt, nimittäin finnit! Leuka varsinkin kukkii oikein komeasti. Noh, pientähän tämä kuitenkin on vielä. Pahoinvointia ei ole juuri ollut, kun vaan on muistanut syödä säännöllisin väliajoin. Väsymys ärsyttää eniten, kun olisi aika paljon koulutehtäviä ym, jotka vaatisi voimia keskittyä.

Täytyy vaan yrittää pitää ajatukset positiivisina, niin jospa siitä saisi extraenergiaa! :)

KasKummaa 5 + 5
 
leonalle iso halaus, toivottavasti olisi jotain ihan muuta vuotoa :heart:
Oodikkaan kanssa odotellaa sitten yhdessä keskiviikkoa =) saapi nähä miten mahtipontisen jännityksen saan aikaan siihen mennessä.
Mun vanhemmat on tulossa meille kuun vaihteessa ja silloin on 'pakko' kertoa heille tilanne, eli hyvä että ultra ennen sitä. Muuten olen kertonut kahdelle työkaverille, muuten kyllä ihmettelisivät mun käytöstä aikalailla :O
 
Missä käyt ultrassa Caramelo? Eikö me oltukin samoilta suunnilta?

Nyt tekee mieli viiliä ja banaania. Tuntuu että kuolen nälkään ja mies on vasta kaupassa hakemassa evästä mulle. Viisi mansikkaa ei näköjään pidä nälkää... Mietin jo että missä vaiheesaa pitää käydä tipassa ruokittavana? En voi juodakaan kunnolla kun kaikki tulee kohta ulos.
 
Kannattaa Oodikas kysästä milloin siihen tippaan ois hyvä mennä. Ettet kuivu liikaa :|

Tänään oli ar-ultra. Löytyi sykkivä sydän ja vastasi lähes päivälleen viikkoja. <3
Mua alkoi niin hymyilyttää kun näin sen sydämen sykkeen.

Me rakennettiin vuosi sitten ja tähän aiotaan mahtua jatkossakin. Mekin rakennettiin yhteen tasoon niitä rollaattoreita ajatellen :D Oltiin jo "päätetty" että lapsiluku on täynnä ennen kuin tää vauvakuume iski ja siksi makkareita tulee olemaan yksi liian vähän. Toisaalta en ajattele niin, et kaikilla pitäis olla oma huone. Ennenkin on asuttu lähekkäin perheen sisällä. Meillä on siis neljä mh:ta.

Auto pitää kai vaihtaa, meidän nykyiset on viidelle rekisteröity. Joku tila-auto sen kai pitää olla. Tai sit me mennään kahdella autolla joka paikkaan :D Kai jotkut tekee niinkin...

Jadey ja 6+6
 
Heips naiset!! :)

Muutoksia asumiseen ei tule. Asutaan 4 makkarin omakotitalossa. Tosin jotenkin pitää sitten tiivistää huoneissa. Nyt vielä on kaikilla omat huoneet.

Auto meillä taitaa kyllä mennä vaihtoon, mikä on pieni kriisin paikka mulle. Mä rakastan mun autoa!!! :saint: :D
Mutta eipä 6 ihmistä kyllä mahdu 5 hengen autoon. Eli joku tilaihme meille katsotaan. VW touran tulee, kunhan sopiva löytyy. Eipä tässä vielä kiire ole. Toinen auto meillä on lähinnä miehen käytössä ja se meille saa jäädäkin. Mies mahtuu kuitenkin lasten kanssa sillä kulkemaan jos on tarvis ja tilaihme on sitten sitä varten kun koko perhe matkataan.

Mulla on ensi viikon keskiviikkona ensimmäinen neuvola. Vieläkin mietin ja pohdin varhaisultraa. Toisaalta enää ei kovin pitkä aika olisi np-ultraan, mutta toisaalta mä olen kyllä aika malttamaton näkemään onko masussa mitään vain ei. Oireita on kyllä paljon. Isoimpana pahoinvointi 24/7.

Neppis ja pieni 7+5
 

Yhteistyössä