Näin se synnytys meillä meni:
Sunnuntaiaamuna (rv 40+2) heräsin viiden maissa ja oli jotenkin erilainen olo, alaselkää ihan kevyesti jomotti. Nukahdin vielä pariksi tunniksi ja seitsemältä heräsin uudestaan, epämääräinen olo jatkui ja lukaisin Hesarin. Koko aamupäivän tuntui sellaiselta, että onkohan synnytys käynnistymässä vai ei, iltaisin en olisi moisiin oireisiin (supistelua, pientä kipuilua alhaalla, jomottelua) edes reagoinut, mutta yleensä aamuisin ei ollut sellaisia oireita, ja tuo selkäjomotus oli uutta.
Sanoin miehelle, että tänään varmaan mennään tarkistuttamaan tilanne sairaalaan. Katseltiin lasten kanssa vähän telkkaria ja välillä tuli sellaisia tuntuvia supistuksia, mutta harvaan. Joskus yhdentoista aikaan sitten tuli sen verran topakka supistus, että pakattiin tavarat ja vietiin lapset hoitoon. Ajattelin, että sama se, vaikka olisi turha reissu, sunnuntai on hyvä päivä käydä tarkastuttamassa kun on mies ja hoitoperhe kaikki kotona.
Sairaalassa oltiin klo 12 aikoihin. Kohdunsuu oli 2 cm auki, ja supistukset säännöllisiä. Kätilö neuvoi menemään max 2 tunniksi pihalle kävelemään. Käveltiin vähän aikaa hissukseen ja käytiin kahvilassa vähän tankkaamassa. Reilun tunnin päästä alkoi olla niin kovia supistuksia, että piti palata kätilön luo. Pääsin ammeseen, siellä meni myös noin tunti (oli oikein mukava kokemus!). Sitten vaan synnytyssaliin ja alettiin jo puudutuksista sopia. Kävely ja amme olivat rentouttaneet ja avanneet kohdunsuuta niin, että se oli jo 7 cm auki. Siinä vaiheessa olo oli jo tosi tukala, ja sain spinaalipuudutuksen, joka oli tosi nopea ja tehokas apu, ja ajoitus osui nappiin. Ei se kokonaan vienyt kipua, mutta todella paljon helpotti oloa. Lisäksi nappailin ilokaasua, sekin oli mulle iso apu.
Ei siinä kauan mennyt kun kohdunsuu oli kokonaan auki. En oikein tiedä, miksi siinä odoteltiin vielä noin tunti ennen kuin ryhdyttiin ponnistamaan. Puudutuksen tehokin alkoi jo hiipua. Musta se oli kumminkin tosi hyvä, kun kätilö neuvoi, että alkaa vaan pikku hiljaa tulla mukaan supistuksiin kevyellä ponnistuksella. Eli ei jännittää ja harata vastaan lihaksillaan (niin kuin kivun takia helposti käy), vaan ihan kevyesti alkaa ponnistella supistuksen tullessa.
Näin toimien ei ponnistusvaiheessa mennytkään kuin 8 minuuttia, vaikka vauva oli iso (54 cm ja 4.550 gr) ja tarjonta hankala (kasvot eteenpäin). Lujille se otti ja tuntui, ettei vauva liiku minnekään. Toinenkin kätilö tuli auttamaan, ja he tukivat jaloista ja vakuuttivat, että vauva etenee oikein hyvin ja pian on pää saatu ulos. Näin siinä kävikin.
Vauva oli heti niin ihana ja virkeä, ja itsekin olin oikein hyvässä kunnossa, pääsin suihkuun ja kävelemään. Kotiutumaan päästiin vasta 5. päivänä synnytyksen jälkeen, kun hänellä olivat tulehdusarvot kohollaan. Tuntui kyllä tosi pitkältä sairaalasaoloaika, ja yöt varsinkin, kun oli niin kovasti hälyä. Mutta nyt on elämä ihanaa, on niin mukavaa saada vauvan kanssa käydä ulkona kävelyllä ja eilen hän oli aivan hurmiossa kun pääsi ekan kerran kylpyyn. Voi että voi pieni ihminen nauttia!!!
Tuo spinaalipuudutus oli siis tosi hyvä minun mielestäni, ja toinen hyvä juttu oli tuo, että pikkuhiljaa aletaan tulla ponnistamaan mukaan supistuksiin.
Sunnuntaiaamuna (rv 40+2) heräsin viiden maissa ja oli jotenkin erilainen olo, alaselkää ihan kevyesti jomotti. Nukahdin vielä pariksi tunniksi ja seitsemältä heräsin uudestaan, epämääräinen olo jatkui ja lukaisin Hesarin. Koko aamupäivän tuntui sellaiselta, että onkohan synnytys käynnistymässä vai ei, iltaisin en olisi moisiin oireisiin (supistelua, pientä kipuilua alhaalla, jomottelua) edes reagoinut, mutta yleensä aamuisin ei ollut sellaisia oireita, ja tuo selkäjomotus oli uutta.
Sanoin miehelle, että tänään varmaan mennään tarkistuttamaan tilanne sairaalaan. Katseltiin lasten kanssa vähän telkkaria ja välillä tuli sellaisia tuntuvia supistuksia, mutta harvaan. Joskus yhdentoista aikaan sitten tuli sen verran topakka supistus, että pakattiin tavarat ja vietiin lapset hoitoon. Ajattelin, että sama se, vaikka olisi turha reissu, sunnuntai on hyvä päivä käydä tarkastuttamassa kun on mies ja hoitoperhe kaikki kotona.
Sairaalassa oltiin klo 12 aikoihin. Kohdunsuu oli 2 cm auki, ja supistukset säännöllisiä. Kätilö neuvoi menemään max 2 tunniksi pihalle kävelemään. Käveltiin vähän aikaa hissukseen ja käytiin kahvilassa vähän tankkaamassa. Reilun tunnin päästä alkoi olla niin kovia supistuksia, että piti palata kätilön luo. Pääsin ammeseen, siellä meni myös noin tunti (oli oikein mukava kokemus!). Sitten vaan synnytyssaliin ja alettiin jo puudutuksista sopia. Kävely ja amme olivat rentouttaneet ja avanneet kohdunsuuta niin, että se oli jo 7 cm auki. Siinä vaiheessa olo oli jo tosi tukala, ja sain spinaalipuudutuksen, joka oli tosi nopea ja tehokas apu, ja ajoitus osui nappiin. Ei se kokonaan vienyt kipua, mutta todella paljon helpotti oloa. Lisäksi nappailin ilokaasua, sekin oli mulle iso apu.
Ei siinä kauan mennyt kun kohdunsuu oli kokonaan auki. En oikein tiedä, miksi siinä odoteltiin vielä noin tunti ennen kuin ryhdyttiin ponnistamaan. Puudutuksen tehokin alkoi jo hiipua. Musta se oli kumminkin tosi hyvä, kun kätilö neuvoi, että alkaa vaan pikku hiljaa tulla mukaan supistuksiin kevyellä ponnistuksella. Eli ei jännittää ja harata vastaan lihaksillaan (niin kuin kivun takia helposti käy), vaan ihan kevyesti alkaa ponnistella supistuksen tullessa.
Näin toimien ei ponnistusvaiheessa mennytkään kuin 8 minuuttia, vaikka vauva oli iso (54 cm ja 4.550 gr) ja tarjonta hankala (kasvot eteenpäin). Lujille se otti ja tuntui, ettei vauva liiku minnekään. Toinenkin kätilö tuli auttamaan, ja he tukivat jaloista ja vakuuttivat, että vauva etenee oikein hyvin ja pian on pää saatu ulos. Näin siinä kävikin.
Vauva oli heti niin ihana ja virkeä, ja itsekin olin oikein hyvässä kunnossa, pääsin suihkuun ja kävelemään. Kotiutumaan päästiin vasta 5. päivänä synnytyksen jälkeen, kun hänellä olivat tulehdusarvot kohollaan. Tuntui kyllä tosi pitkältä sairaalasaoloaika, ja yöt varsinkin, kun oli niin kovasti hälyä. Mutta nyt on elämä ihanaa, on niin mukavaa saada vauvan kanssa käydä ulkona kävelyllä ja eilen hän oli aivan hurmiossa kun pääsi ekan kerran kylpyyn. Voi että voi pieni ihminen nauttia!!!
Tuo spinaalipuudutus oli siis tosi hyvä minun mielestäni, ja toinen hyvä juttu oli tuo, että pikkuhiljaa aletaan tulla ponnistamaan mukaan supistuksiin.
Käyrillä olin siinä aluksi, hyvältä näytti ja muutama napakka supistuskin tuli. Sormelle auki oli mutta kovin korkeella vielä, eli siis käsittääkseni se kohdunkaula vielä piiitkä... :snotty: