Toukokuiset 2023

Mulla nyt tänään 4+4. Varasin just ajan varhaisultraan. Mulle sanoivat, et paras ois lähempänä 8.viikkoa että varmasti näkyy kaikki tarvittava (syke), eikä tarvitse sit viikon päähän uutta aikaa.
Mulla on aika nyt varattuna viikoille 7+4, eli kolme viikkoa tässä saa vielä odotella. Mä oon aika skeptinen välillä edellisen keskenmenon vuoksi, vaikka sitä ennen onkin neljä onnistunutta raskautta!
Mulla rinnat olleet tosi kipeät jo pari viikkoa, kuvittelin johtuvan lähestyvistä kuukautisista.
Etovaa oloa on jo, mutta se ei VIELÄ vaikuta mihinkään. Eiköhän se kohta ylly, kuten ennenkin.
Mä ostin edellisessä raskaudessa pahoinvointirannekkeet ja ne auttoi lähes välittömästi. Meni se pahin piikki pois ja pysyin toimintakykyisenä.
Mä oon läheisille kertonut, sellaisille joille kertoisin joka tapauksessa, vaikka kävisikin huonosti.
Meidän isoille tytöille me kerrottiin (16v ja 14v), pystyvät handlaamaan asioita kyllä. Pienille ei kerrota (4v ja 6v), viimeksi kerrottiin ja oli ikävä sit selittää kun menikin kesken. Silloin mä olin niin varma jotenkin ettei mulle vois niin käydä....
 
  • Tykkää
Reactions: Fiafia
Tänään siirryttiin jo kuudennelle raskausviikolle eli 5+0 tänään. Uskomatonta! Tänään on yhdet juhlat mihin olen ilmoittanut kyllä etten juo. Ainoa on skumppalasi minkä tiedän että minulle ojennetaan. Olen jo suunnitellut, että esitän juovani sitä ja käyn kippaamassa wc jossain välissä. Vähän jännittää.
Juhlat on kyl pahoja! Tsemppiä! 😄 Toisaalta voisitko esittää et sulla on päänsärkyä? Mä oon kärsinyt vuosia migreenistä ja kaikki tietää sen niin pystyn kätevästi vetoo siihen tarvittaessa (”just päättyi eilen kolmen päivän migreenikohtaus, en kyl haluu lietsoa sitä takaisin”).
 
  • Tykkää
Reactions: Kiemura
Täällä Myös arviolta 5+0 tänään. Eilen iski huoli kun ei ole pahoinvointia eikä esim herkistynyttä hajuaistia.. Turvotusta on ja itkuherkkyyttä sekä nännejä aristaa hieman..
Ei mullakaan ole hajuaistin herkistymistä, esikoisen raskaudessa sitä ei ollut ollenkaan. Pahoinvointia saan ajoittain mutta sitä en huomaisi ellen oikasti sitä tarkkailisi. Isoimmat oireet täälläkin rintohen arkuus, turvotus (iso sellainen) ja ajoittain kohdun alueen kolotukset. 🙂
 
Taidan rohkaistua liittymään joukkoon iloiseen. Tein tuossa hetki sitten positiiviset raskaustestit ja niin selkeät positiiviset, että ei voi erehtyä. Laskettu aika on laskujen mukaan 11.5. Mulla siis tällä hetkellä 2v1kk ja 6,5kk vanhat tytöt. No nyt odotellaan ja jännitellään sitten tätä. 🥰 Ihan en ole päättänyt synnytänkö porissa vai turussa, kun viime synnytys porissa jätti niin huonot fiilikset. Kerkeäähän tässä miettiä.

Oon ollut niin väsynyt, että ollaan menty ennen 21 nukkumaan useina iltoina, tukkoinen olo. Ja ajatukset vielä todella sekaisin, solmussa.
 
Toivotaan parasta @4nniin4, kunpa jatkuisi ❤ Mulla 5+4 tänään myös niinkun sulla. Siirrettiin varhaisultra nyt onneksi, mies varasi parin viikon päähän meidän vuosipäivälle jolloin olisi RV 7+1. Kumpa pysyisi kyydissä. Mulla myös juhliin meno viikonloppuna ja sama suunnitelma täällä, pelkkää alkumaljaa aion olla juovinani
 
Jännittää myös oireiden vaihtuminen nyt, viimeksi en päässyt näin pitkälle kun meni kesken. Nyt tuntuu kohdussa ja aika isollakin alueella vatsalla painetta, muttei ole menkkamaista. Kahvi maistui hirmu pahalta, täytyy kokeilla keittää uudet ja katsoa oliko oikeasti vika kahvissa tai maidossa 😁
 
Tervetuloa uusille ❤

Toivottavasti olisi jotain harmitonta @4nniin4 - pidetään täällä sormet ristissä ❤

Tänään 5+2 (nla mukaan 5+3). Paha olo voimistuu. Täällä ei ole onneksi toissailtaiset kivut uusiutuneet. Välillä juilii kyllä, ja vasen tissi on turvonneempi kuin oikea 😂 äsken kuulostelin oloa ja mulla on vähän sellainen olo ettei vaan tulisi pissatulehdus 😑 oon aina ollut herkkä saamaan niitä. Täytyy vähän kuulostella oloa ja jos alkaa tuntua erikoiselta niin käydä pissaamassa purkkiin. Ja tänään heräsin neljän jälkeen, enkä saanut enää unta 😅
 
Heippa! Ihanaa kun on haaveiluketjusta paljon tuttuja täällä!

Tulin tänne nyt kurkistelemaan, toivottavasti pysytään mukana tällä kertaa ihan loppuun asti. :)

Meille siis tulossa näillä näkymin ja jos kaikki menee hyvin toinen lapsi. Ensimmäinen lepää Honkanummella lasten muistolehdossa. Laskettu aika oli hänelläkin toukokuussa, mutta vuonna -21.
Tämän kuopuksen LA taitaa asettua välillä 12.-15.5., epävarmuus siksi että ovulaatio ja plussaus oli menkkoihin nähden aikainen. :)
 
Tervetuloa uusille ja kiva @Earhart että sinäkin tänne päädyit, me mentiin niin samoissa tuolla haaveilijoissa :)

@4nniin4 tsemppiä sinne, toivottavasti harmitonta vuotoa!

Täälläkin tänään ekaa kertaa kunnolla etova olo nälkäisenä. Ootteko vielä testailleet? Mä oon tehnyt joka päivä pc-liuskan kun oon halunnut varmistua että viivat vahvistuu oikein vanhojen kokemusten takia, tänään tosin jo niin vahvat viivat että ajattelin josko lopettais ton testailun. :) Mieli on kyllä aika pyörällä ja vuoroin ilostuttaa ja jännittää ja ahdistaakin, mites teillä?
 
Tervetuloa uusille ja kiva @Earhart että sinäkin tänne päädyit, me mentiin niin samoissa tuolla haaveilijoissa

@4nniin4 tsemppiä sinne, toivottavasti harmitonta vuotoa!

Täälläkin tänään ekaa kertaa kunnolla etova olo nälkäisenä. Ootteko vielä testailleet? Mä oon tehnyt joka päivä pc-liuskan kun oon halunnut varmistua että viivat vahvistuu oikein vanhojen kokemusten takia, tänään tosin jo niin vahvat viivat että ajattelin josko lopettais ton testailun. Mieli on kyllä aika pyörällä ja vuoroin ilostuttaa ja jännittää ja ahdistaakin, mites teillä?
Millä päivillä meet? Mä oon viimesen testannut dpo 16 eli sillon oli 4+2 (tai 4+3). Siihen asti testit tosiaan vahvistuivat kokoajan.
 
@peanut_butter meillä varmaan lasketut ajat tulee asettumaan aika lähekkäin! :)

Tunteet kyllä seilaa laidasta laitaan, hetkittäin ahdistaa ja edellinen raskaus kummittelee välillä mielessä. Oli rankka hyperiraskaus, joka sit päättyi keskenmenoon toisella kolmanneksella. Silloin oli kova huoli ihan alusta asti, mutta nyt on kaikesta huolimatta pääosin toiveikas olo. Monet sellaset asiat mitä jännitin, ei enää ahdista samalla lailla. Toki elämänmuutos tulee olemaan iso, jos saamme lapsen elävänä syliin saakka ja siihen kasvaminenhan tulee aiheuttamaan itselleni varmasti monenlaista tunnetta.
 
Tervetuloa uusille

Toivottavasti olisi jotain harmitonta @4nniin4 - pidetään täällä sormet ristissä

Tänään 5+2 (nla mukaan 5+3). Paha olo voimistuu. Täällä ei ole onneksi toissailtaiset kivut uusiutuneet. Välillä juilii kyllä, ja vasen tissi on turvonneempi kuin oikea äsken kuulostelin oloa ja mulla on vähän sellainen olo ettei vaan tulisi pissatulehdus oon aina ollut herkkä saamaan niitä. Täytyy vähän kuulostella oloa ja jos alkaa tuntua erikoiselta niin käydä pissaamassa purkkiin. Ja tänään heräsin neljän jälkeen, enkä saanut enää unta
Siis mä kans heräsin aamulla jo viideltä enkä saanut enää unta. Ja kun tarkemmin ajattelen, plussauksen jälkeen tätä on tapahtunut normaalia enemmän 😄
Mulla nyt 5+4.
 
Tervetuloa uusille ja kiva @Earhart että sinäkin tänne päädyit, me mentiin niin samoissa tuolla haaveilijoissa

@4nniin4 tsemppiä sinne, toivottavasti harmitonta vuotoa!

Täälläkin tänään ekaa kertaa kunnolla etova olo nälkäisenä. Ootteko vielä testailleet? Mä oon tehnyt joka päivä pc-liuskan kun oon halunnut varmistua että viivat vahvistuu oikein vanhojen kokemusten takia, tänään tosin jo niin vahvat viivat että ajattelin josko lopettais ton testailun. Mieli on kyllä aika pyörällä ja vuoroin ilostuttaa ja jännittää ja ahdistaakin, mites teillä?
Mä tein ekan kahden päivän aikana kolme testiä, koska halusin olla varma 😅 nyt taas tuntuu siltä, että haluisin tehdä sen cb-testin, joka näyttää viikot, kun täyteen tulee se 5+4, että tuleeko se 3 viikkoa. En kyllä tiedä onko siitä sinänsä hyötyä, mutta kuitenkin edelleen vähän epäuskoinen olo, niin ehkä siitä tulisi taas pariksi päiväksi vähän luottavaisempi olo.

Etova olo täälläkin vaan tuntuu vahvistuvan, toivottavasti ei kovin pahaksi äidy, kun en varman sitä kovin hyvin siedä. Tietenkään tässä ei ehkä vaihtoehtoja ole 😂
 
Tsemppiä ❤

Tein tänään vielä viikkodigin ja sain tulokseksi 3+ 🤗 tänään siis 5+1. Eihän toi toki mitään varmista mutta kiva oli nähdä, että ainakin hormoonimäärä nousee. Tänään tuli ensi kertaa kunnolla pahaolo 🤢 rinnat ovat kasvaneet aika paljon ja ovat aika herkkänä 😅
 
  • Tykkää
Reactions: 4nniin4 ja Milaas
Huhtou/la: 1.5/ Ensimmäinen lapsi/HUS
Hei kaikki! :) Itse nyt rv 6 (5+6). Oma laskettu aika 29.4 jos lasketaan kuukautisista, mutta jos lasken hedelmöittymisestä niin uskoisin että lähempänä 1.5. 😁
Positiivisen raskaustestin tein kaksi viikkoa sitten ja uutinen oli toivottu ja aivan ihana minulle ja miehelleni. Minulla huonovointisuutta on ollut vaihtelevasti, mutta ei kovin pahoja ainakaan vielä. Suurimpina oireina ovat olleet alavatsa jomotukset ja ainainen nälkä! Myös väsymys ja turvotus tottakai! 😅 Ensi perjantaina viimein varhaisultra! Jännitys valtava, mutta toivon mukaan sydänäänet näkyy ja kaikki hyvin! 🫶
 
Täällä oireilut jatkuu. Huonosti nukuttu yö takana eilisten juhlien takia kostautui hysteerisenä itkukohtauksena miehelle ja pahoinvointiaaltoja on myös tullut. Näköjään krapulan voi saada ilman alkoholiakin. 😂 Juhlissa juomattomuuden peittely oli tosi helppoa. Parin viikon kuluttua on iso työpaikan juhla jossa on hyvin kostea ilta ja yö tiedossa, sen aijon skipata kokonaan koska siellä peittely on mahdotonta.

Nyt alkaa yövuorot mikä hirvittää. Nytkin kun oksettaa huonon yöunen vuoksi.
 

Yhteistyössä