Toukokuiset 2021

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Kai vielä kuitenkin tarkistus ultra, jos sykekin näkyi? :eek: Onko ovulaation ajankohta varma, että jos pieni olisikin saanut alkunsa myöhemmin?
Mulla on ollut aina säännöllinen kierto (28vrk) ja jos tämä olisi saanut alkunsa uä:n mukaan, niin olisin raskautunut neljä päivää ensimmäisen plussatestin jälkeen. Toki ne vielä ultraavat siellä naistentautien polilla, mutta aika mahdottomaksi tilanteeksi tätä ultraaja kuvasi. Kasvun hitaus ja se liian hidas syke ei lupaa mitään hyvää. Perjantaina olisi siis ollut mun kierron mukaan rv 8+3 ja uä:n mukaan 6+1. Viikkoa aiemmin alkion koko vastasi rv5+5.
 
@Vanamo85 Suuret pahoittelut ja paljon voimia <3

Täällä odotellaan kuumeisesti varhaisultraa, huoli on nimittäin suuri. Eilinen vuoto ei (vielä) ole palannut, mutta jomotusta ja nipistelyä on ollut koko päivän. Yöllä kivut olivat kyllä tosi pahat, eikä tässä juuri muuta voi kuin odotella ja toivoa parasta. Huominen työpäivä pelottaa, koska aamuisin on ollut tosi kovia kramppeja ja katkonaisten öiden jäljiltä energiaa ei ole nimeksikään.
 
Voi kun joku voisi luvata että nyt helpottaa, aamun vietin sohvalla mutta iltapäivällä oltiin esikoisen kanssa ja eri treffeillä (ja kerroin äidille kun istuin kokoajan) ja sain vielä pakattua ekat muuttolaatikot.

Ruokaa sain toki alas 2 lohkoperunaa :D joten herkuilla mennään ja paha maku suussa takaa sen että jotain on syötävä kokoajan
 
  • Tykkää
Reactions: Caro87 ja Nokare
Me ei kerrota, kun vasta nt-ultran jälkeen. Enkä muutenkaan pidä siitä hössötyksestä mikä osan isovanhempien kohdalla alkaa niin mieluusti olisin kertomatta ollenkaan :D mä en ole itse yhtään hössöttäjä tyyppiä niin rasittaa sellanen ja myös sitten jatkuvat kyselyt miten voit jne. Musta tuntuu ettei raskaana oleva ole välillä mitään muuta kuin maha.
Mulla vähän samoja fiiliksiä hössötyksen osalta. Tiiän, et äitini tulee olemaan kauhee hössöttäjä, mut pakkohan se on jossain välis sit kertoo :D

Pahoittelut ja jaksamisia @Vanamo85 :(

Omista oireista ihmettelyä..vasta rv4+5, mut nyt vklp tuli puusaunassa saunottua ja syötyä savustettua kalaa. Yllätyin kuin huono ja heikko olo tuli saunas, kun savun haju vaan oli niin "voimakas". Samoten kalan syönnin jälkeen hetkeks tuli etovaa oloa. Ilmeisesti mun kroppa ei tykkää savun hajusta/mausta, vaikka normaalisti esim. nuotiosavun hajusta tykkään kovasti :( Onneks kahvi maistuu nykyään extra-hyvältä ♥ Vaan kuinkahan kauan iloa kestää :unsure:

Myös enemmän ja vähemmän aamuista etovaa oloa, rintojen arkuutta, palelua ja väsymystä. Mutta suurimpana on janoisuus ja veden kiskominen miltei kaksin käsin :D ja sitä myötenhän sitä vessassa sitten juostaan...
 
  • Tykkää
Reactions: Nokare
Vitsit kun päivät matelee. Pitääkö sitä itekkin tehdä viikkodigitesti. Oon lukenut että moni 5+jotain päivillä sen vimpan tekee just että saisi sen +3vk.
Sais jotain tietoa, että tapahtuuko tässä kropassa enää mitään.
Mikään fiilis ei oo muuttunut mihinkään esim viikon takaa. Ootan joka päivä että jotain tapahtuis, että tuntuisi siltä että on raskaana. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Helmi_76 ja Mäyh
Kauheesti tsemppiä teille kaikille, joilla on tosi paha olo ♥ Ei oo kivaa, mutta toivottavasti palkinto kaiken tän arvoinen sitten lopulta.

Täällä käynnistyi taas (tai no, vihdoin... aika matelee) uusi viikko, nyt huimat 6+0 kasassa. Heräsin ihan todella vastenmieliseen krapulaiseen oloon, ja aamukahvia en saanut alas kuin muutaman siemauksen. Väsyttää ja ärsyttää kaikki. Huono olo onneksi helpotti, kun sain syötyä aamupalaa. Just nyt tuntuu siltä, että kumpa voisin vaan nukkua seuraavat kaheksan kuukautta siihen että vauva syntyisi. :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Mäyh ja Nokare
Töällä taas aamusta kävin yökkimässä mutta kun ei ole muuta ottanut kun hiukan vettä ja lääkkeet niin eipä juuri mitään ulos tule.

Olo muuten hyvä ja kun moneen viikkoon ei ole tehnyt mieli syödä muuta kun herkkuja niin nyt mulla on kokoajan nälkä :D mutta kaipa tämäkin parempi enkä toivo huonoa oloa takasin, kyllä toi 3 viikkoa sais jo riittää.

Huomenna kans eka neuvola ja 8+5 tänään
 
Milläs voinneilla ja mielellä ootte uuteen viikkoon startannut?:giggle:

Täällä pahoinvointi on lisääntynyt, kaikki ruoka ällöttää, luumut, suklaa ja jugurtti on ne, mitkä parhaiten alas menee, syödään siis niitä lähinnä. :ROFLMAO:Tänään ajattelin vihdoin soittaa neuvolaan, mutta siellä olikin soittoaika vaihtunut ja se on nykyään aamulla 8-10, hieman haastava aika, koska isompikin lapsi on silloin kotona, täytyy yrittää käydä salaa jossain soittamassa. Nyt siis omien oletusten mukaan kutakuinkin 7+0 menossa(y)
 
@Kasikuus pakko oli huudella tuolta maaliskuisista ja toivottaa sulle tsemppiä tuohon odotteluun ja fiiliksiin <3 Onneks digiin tuli 3+, siitä hurjasti onnea <3 Mulla alkoi kunnon oireet 6+ viikolla, sillon alkoi pahoinvointi/etominen, p*skan maku suussa, ruokahaluttomuus, jatkuva nälkä, unettomuus... Eli kyllä ne vielä ehtii sinnekin tulla. Toki toivon, että pääsisit mahdollisimman vähillä oireilla mutta kaikki menisi kuitenkin hyvin <3 Mulla edelleen rintojen arkuus vaihtelee, kipeämmät öisin, mutta ei mitenkään ees paljoa, päivisin ei juuri mitään. Joinain öinäkään ei kipeät oikein ollenkaan. Eli vaihtelua on. Ja tosiaan viimeks viikko sitten ainakin pikkuisella kaikki kunnossa neuvolassa kun sykkeitä kuunneltiin <3 Täällä nyt siis 15+0 menossa. Kaikkea hyvää sulle raskauteen, toivottavasti viimein saatte pikkuisen syliin asti <3
 
  • Rakkaus
Reactions: Kasikuus
Nelonen2021
Huh huh. Kävin tänään varhaisultrassa ja meinasin purskahtaa hysteeriseen nauruun, kun lääkäri käänsi näytön mua kohti sanoen ”näet varmaan itsekin”. Kaksi pienen pientä alkiota ja molempien sydämet sykki. ❤ Meillä on siis ennestään kotona kaksoset ja yksönen. Nelonen vaihtui nyt sit neloseksi ja vitoseksi. Tää vaatii hieman sulattelua..
 
Huh huh. Kävin tänään varhaisultrassa ja meinasin purskahtaa hysteeriseen nauruun, kun lääkäri käänsi näytön mua kohti sanoen ”näet varmaan itsekin”. Kaksi pienen pientä alkiota ja molempien sydämet sykki. Meillä on siis ennestään kotona kaksoset ja yksönen. Nelonen vaihtui nyt sit neloseksi ja vitoseksi. Tää vaatii hieman sulattelua..
Hui mikä yllätys! :LOL:
Onnea hyvistä uutisista ja pikkuruisista ylläriuutisista myös:love::love:
 
  • Tykkää
Reactions: smjk93
Voi kiitos @Shibali tsempeistä ja onnitteluista ❤ Huojentavaa kuulla, että oireet voi tulla myöhemmin/vaihdella. Toki helpollahan tässä haluaisi päästä, mutta jotenkin olisi rauhallisempi olo, jos olisi enemmän oireita :D Väsynyt kyllä olen ja nälkäkin usein, mut aina ei tee mieli syödä. Rintojen kipu kyllä vaihtelee laidasta laitaan tunnista toiseen. Eilen aamulla tuntui alavatsalla jo kova pieni pallo (kenties kohtu jo sen verran kasvanut) , mutta sitten kissa tuli tepastelee päälle, ni se hävis :p Kissakin vaistoaa jotain, kun on tosi ujo (harvoin tulee luokse) ja se on alkanu viikon sisään leipoo mun vatsaa useasti ja sit kellahtaa sen päälle ja alkaa "halaa" ❤
Sinulle myös ihanaa odotusaikaa, hurjasti jo sinulla viikkoja kasassa ❤
 
  • Rakkaus
Reactions: Shibali
Huh huh. Kävin tänään varhaisultrassa ja meinasin purskahtaa hysteeriseen nauruun, kun lääkäri käänsi näytön mua kohti sanoen ”näet varmaan itsekin”. Kaksi pienen pientä alkiota ja molempien sydämet sykki. Meillä on siis ennestään kotona kaksoset ja yksönen. Nelonen vaihtui nyt sit neloseksi ja vitoseksi. Tää vaatii hieman sulattelua..
Paljon onnea tupla uutisista ❤
Minulla ollut aina toiveena saada kaksoset, mutta yksi siellä aina on vain köllinyt ❤
 
  • Tykkää
Reactions: smjk93
vierailija
Huh huh. Kävin tänään varhaisultrassa ja meinasin purskahtaa hysteeriseen nauruun, kun lääkäri käänsi näytön mua kohti sanoen ”näet varmaan itsekin”. Kaksi pienen pientä alkiota ja molempien sydämet sykki. Meillä on siis ennestään kotona kaksoset ja yksönen. Nelonen vaihtui nyt sit neloseksi ja vitoseksi. Tää vaatii hieman sulattelua..
Onne
Huh huh. Kävin tänään varhaisultrassa ja meinasin purskahtaa hysteeriseen nauruun, kun lääkäri käänsi näytön mua kohti sanoen ”näet varmaan itsekin”. Kaksi pienen pientä alkiota ja molempien sydämet sykki. Meillä on siis ennestään kotona kaksoset ja yksönen. Nelonen vaihtui nyt sit neloseksi ja vitoseksi. Tää vaatii hieman sulattelua..
Onnea tuplalöydöstä Miten viikot täsmäsi, siirtyikö sun la? äippä 46 v.
 
Täällä on vähän paremmin mennyt viime päivät, huonoa oloa on koko ajan, mutta siedettävämpää. Toivottavasti jatkuis näin ja kaikki ois hyvin, ei ainakaan tarviis pahentua.

Tänään oli eka neuvola ja perus jutut siellä käytiin läpi, oli soitellut äitipolille jo näissä radi asioissa niin sieltä pyysivät, että kävisin tässä lähiaikoina ottamassa labrassa paastoverensokerin ja pitkäaikaisverensokerin. En ollut tietoinen, että paaston raja noussut, ennen oli 5.3, nyt sanoi että 5.5.

Ultraan pääsen taas ens maanantaina :)

Kamala selkäkipu iski tänään, ei mitään menkkatyylistä, mulla ei supistukset tai menkkakivut ole koskaan selässä tuntunu, enemmän sellasta ihmeellistä mitä mulle on nykisin tullu välillä muutenkin esim lenkin jälkeen.

Miten muut jaksaa ulkoilla näin alkuraskaudessa? Itellä huono omatunto, kun ei pysty huonon olon takia koiran kanssa oikein lenkille lähtemään, normaalisti liikun paljon.

Tänään 7+3
 
Mulla on tänään ollut vähän epävarma olo. Tänään 8+0 ja vointi on parempi kuin moneen viikkoon ja myös rinnat ei enää niin hellät... Heti ajattelee sitä pahinta. Meillä on vielä ensi viikon perjantaina 9+4 varhaisultra kun haluttais parempi kuva kun silloin 6+4 ei saatu kunnollista.
 
Oltiin viikonloppu mökillä ja siellä pahoinvointi tuntui lieventyneen, mistä jo tein suunnilleen aaltoja. Mutta tänään taas aivan kammottava olo, onneksi oli vielä lomapäivä. Nyt siis 8+3.

Liikkuminen on ollut hyvin vähäistä tän voimakkaan pahoinvoinnin aikaan, alkoi siis reilu kaksi viikkoa sitten 6+ eteenpäin (sitä ennen vain lievää etomista). Aion kuitenkin tsempata sitten kun pahoinvointi hellittää. Tää alkaa kyllä tehdä jo vähän hulluksi, mutta toistelen itselleni että tämä on tosiaan ohimenevää ja toisaalta itseaiheutettua :D

Monesti saa kuulla että pahoinvointi hellittää kymppiviikolla, se häämöttää mulla jo perjantaina.
 

Yhteistyössä