E
eewa
Vieras
Vauva 3kk ja tekisi mieli alkaa yrittää pian toista. tiedän kyllä ettei välttämättä tärppää varsinkin kun imetän. mutta millaisia kokemuksia teillä on hyvin pienestä ikäerosta (alle 2 vuotta)?
K
Keittiönoita
Vieras
Omakohtaista kokemusta ei ole, mun lapsilla on iso ikäero eikä musta luultavasti olisi koskaan ollut kahden pienen äidiksi. Mutta hyvällä ystävälläni syntyi 3 lasta alle 3 vuodessa ja ei siis ollut kyse kaksosista yhdessäkään raskauksista. Lisäksi hänellä oli 2 vähän isompaa. Kaiketi se on luonteesta kiinni, millainen lasten ikäero kellekin sopii parhaiten.
A
ap
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
miksi susta ei olisi ollut kahden pienen äidiksi? itsekin mietin nimittäin sitä, että olen aika mukavuudenhaluinen, "vähäenerginen" ja epäjärjestelmällinen ja tämä vauva on ollut todella helppo (nukkuu jo nyt 9h yöunet, ei ole ollut mahavaivoja tms..), niin jaksaisiko sitä kuitenkaan kahden pienen kanssa ja etenkin nauttia siitä ajasta (ettei menisi sumussa). nyt on ollut hyvä, kun on saanut nukuttua täydet yöunet ja mieskin on paljon kotona, samoin ei välttämättä olisi enää toisen lapsen kanssa.
K
Keittiönoita
Vieras
Koska mulla on vain 2 kättä, 2 jalkaa ja 2 silmää. Silmätkin valitettavasti samalla puolella päätäAlkuperäinen kirjoittaja ap:
Tarkoitan tällä sitä, että luultavasti esim imettämisestä ei olisi tullut yhtään mitään, jos samaan aikaan taapero olisi hilpaissut ovesta ulos ja kiivennyt viiden metrin korkeuteen pihamäntyyn. Mulle sopi hyvin se, että esikoinen oli kutakuinkin omatoiminen, ymmärsi puhetta ja osasi "olla ihmisiksi" ennenkuin kuopus syntyi.
V
vieras
Vieras
Mulla ja siskolla on vuosi ja 2 kuukautta ikäeroa. Ja äitimme on aina sanonut, että hänelle se sopi kaikkein parhaiten. Myöhemmin meidän sisarukset syntyivät muutaman vuoden ikäeroilla ja nyt aikuisina äiti sanoi, että hänen mielestään mitä pienempi ikäero, sitä parempi. Vain hetken on raskasta ja sitten jo paljon helpompaa.
Meillä ikäeroa noille kertyi vähän vajaa 1v3kk, ihan suunnitellusti.
No, eihän se aina helppoa ole ollut, juuri kun noita käsiä ja silmiä on se rajattu määrä. Toisaalta koen että kahdelle ne on vielä riittäneet mutta kolmas olisi tehnyt jo tiukkaa, siksi seuraavaan sitten saakin olla vähän pidempi ikäero.
Meillä tilanne vähän omalaatuisensa koska esikoinen on kehitysvammainen ja kuopuksellakin omat ongelmansa kehityksen suhteen. Eli mitään käytännönkokemusta kahden terveen, normaalisti kehittyvän lapsen arjesta en ikäväkyllä omaa. Vähän tuon esikoisen erityisyyden takia ollaan oltu näin jälkeenpäinkin sitä mieltä että pieni ikäero oli meille huippu. Siis tarkoittaen että päästiin näin helpommalla mitä olisi päästy jos oltaisiin odoteltu se vuosi, muutama enemmän ennen kuin oltaisiin uskallettu kakkosta yrittää. Nyt kuitenkin 4v ja vajaa 3v iässä nuo ovat jo monilta osin helppoja tapauksia, verrattuna vaikka parin vuoden takaiseen aikaan. Kuopuskin on nyt mennyt niin selkeästi ohi esikoisesta ettei enää ole edes tuota "kaksos-arkea" päällä.
Mut, mut... Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Eiköhän kahden pienen arkeenkin sopeudu valtaosa vanhemmista. Ja onhan se aina luksusta kun saa mennä jonnekin vain yhden lapsen kanssa.
No, eihän se aina helppoa ole ollut, juuri kun noita käsiä ja silmiä on se rajattu määrä.
Toisaalta koen että kahdelle ne on vielä riittäneet mutta kolmas olisi tehnyt jo tiukkaa, siksi seuraavaan sitten saakin olla vähän pidempi ikäero.Meillä tilanne vähän omalaatuisensa koska esikoinen on kehitysvammainen ja kuopuksellakin omat ongelmansa kehityksen suhteen. Eli mitään käytännönkokemusta kahden terveen, normaalisti kehittyvän lapsen arjesta en ikäväkyllä omaa. Vähän tuon esikoisen erityisyyden takia ollaan oltu näin jälkeenpäinkin sitä mieltä että pieni ikäero oli meille huippu. Siis tarkoittaen että päästiin näin helpommalla mitä olisi päästy jos oltaisiin odoteltu se vuosi, muutama enemmän ennen kuin oltaisiin uskallettu kakkosta yrittää. Nyt kuitenkin 4v ja vajaa 3v iässä nuo ovat jo monilta osin helppoja tapauksia, verrattuna vaikka parin vuoden takaiseen aikaan. Kuopuskin on nyt mennyt niin selkeästi ohi esikoisesta ettei enää ole edes tuota "kaksos-arkea" päällä.
Mut, mut... Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Eiköhän kahden pienen arkeenkin sopeudu valtaosa vanhemmista. Ja onhan se aina luksusta kun saa mennä jonnekin vain yhden lapsen kanssa.
K
Keittiönoita
Vieras
Madicken04: Mulla varmaan vaikutti esikoisen vammaisuus myös, mutta ihan päinvastaisella tavalla. Kaikki kuntoutukset, lääkärissä ja proteesipajalla juoksemiset olisi ollut mulle paljon hankalampia järjestää, jos olisi ollut toinen pieni siinä mukana. Tosin on varmaan muistettava, että siihen maailman aikaan ei busseihin mitkään kaksostenrattaat olisi yleensä edes mahtuneet.
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Meidän tuplarattaat mahtuu onneksi liki kaikista ovista. *tärkein vauva-tavarani*
Mutta juu, mietittiin tuota alkuun tuoltakin kannalta mutta siinä samassa sitten sitäkin että milloin se oikea aika sitten olisi. Oltin molemmat jo alunperin (siis silloin kun vielä luultiin odottavamme tervettä lasta) mietitty että halutaan lapset lyhyellä ikäerolla. Siis ainakin ne kaksi. Nyt kun mietin että jos ei oltaisi tyttöä tuolloin "tehty" niin koskahan sitä alkaisi olla oikea hetki...
Kaveripariskunta joilla on niin ikään down-lapsi 4,5v ja muutaman kuukauden ikäinen vauva ovat nyt aivan pulassa lasten kanssa. Vaikka heidän tyttönsä on huomattavasti nopeammin kehittynyt mitä meidän poju, pelkästään jo liikkumiset tekee tiukkaa ja esikoinen alkaa kohta olemaan turhan iso tuplarattaisiin. Ja siis kaikenkaikkiaan arki on heillä aika kaaosta ja äiti väsynyt.
Näin ollen tuntuu jotenkin että se tiukka aika meni meillä helpommin kun esikoinen oli vielä niin pieni, päästiin pian tuohon kaksosarkeen ja siitä sitten ohi kuopuksen kehityksen myötä. Oikeastaan jos kuopus olisi omalta osaltaan kehittynyt normaalisti eikä hänen kanssaan olisi tullut mitään ekstraa niin tuo olisi mennyt aikas kevyesti.
Tietty ne kuntoutuksissa ja lääkäreillä ravaamiset kahden pienen kanssa olivat oma juttunsa, varsinkin silloin kun kuopus huuteli vatsavaivojaan... Mutta onneksi niiden helpotettua alkoivat nuokin sujua ja oikeastaan meidän lasten kanssa on aina ollut helppo liikkua. Nyt tosin laiskana mielummin jätän aina toisen päiväkotiin kun toisella on jotain tuollaista menoa.
Mutta puolensa tosissaan molemmisssa enkä nyt voi pientä ikäeroa kenellekään suositella. Toisaalta oletan että sellaista suunnittelevat osaavat jo mielessään varautua täyteen kaaokseen. :xmas: Itselläni ainakin tuo pahimpaan varautuminen on auttanut huomaamaan että oikeastaan aikas moni asia arjessa sujuukin hyvin.
K
Keittiönoita
Vieras
Mäkään en suosittele isoa ikäeroa, koska kaikella on kääntöpuolensa. Paljon musta vaikuttaa sekin, onko tarkoitus, että sisaruksista on leikkikaveria toisilleen. Jos on, silloin pieni ikäero on ehdottomasti parempi.Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
Meiltä löytyy kaksi lapsosta joilla ikäeroa 1v2kk. Nyt nuorempi on 1,5v.
Musta vauva aika oli oikeastaan aika helppoa. Vanhempi oli sen verran pieni, ettei oikeastaan vielä osannut olla mustasukkainen vauvasta. Kertaakaan ei yrittänyt tehdä vauvalle mitään, joten ei tarvinnut kokoajan vahtia haukkana. Kuopus on ollut aina elämäänsä tyytyväinen tapaus. Viihtyi pitkiä aikoja sitterissä/lattialla seuraten mitä vanhempi touhuaa. Vauvana ei oikeastaan edes viihtynyt pitkiä aikoja sylissä ja haluaa edelleenkin nukahtaa omassa rauhassaan omaan sänkyynsä
Ei esikoinenkaan ollut mitenkään hankala vauvana (se tulee vasta myöhemmin), mutta kuopus oli niin helppo etten uskonut sellaisia vauvoja olevankaan.
Viime vuosi oli mulla muista syistä vaikea ja väsymystä piisasi, mutta ei niinkään lasten takia.
Nyt on paljon rankempaa lasten kanssa pienemmälläkin on uhmaikä alkamassa ja esikoisen uhmalle ei loppua näy
nyt kun kuopuskin on oppinut kiipeilyn jalon taidon niin pitäis olla silmät selässäkin kun molemmat keksii jotain aivan päätöntä puuhaa yhtäaikaa eripuolilla taloa. Toisaalta lapset leikkii jo paljon yhdessä. Isompi naurattaa pienempää jne. on noista selvästi jo tosipaljon seuraa toisilleen. Esikoinenkaan ei tunnu pahemmin kaipaavan omaa aikaa vanhempien kanssa ilman pienempää, vaan kyselee huolestuneena toisen perään aina jos eivät ole yhdessä :heart: Kyllähän noille kinaakin tulee tavaroista jne, mutta eikös se ole ihan luonnollista? puolin ja toisin on joskus tönimistä tms mutta ei pahempaa.
Loppu pelissä olen ainakin nyt tosi tyytyväinen että noilla on noin pieni ikäero, vaikkei se ollutkaan suunnieltua. Mua kauhistuttaa ajatuskin siitä mikä sota täällä olisi jos sisarus olisi vasta nyt syntynyt. Esikoinen ei taida edes muistaa ettei kuopus ole aina ollut olemassa
Niin ja epäjärjestelmällinen ja laiskuuteen taipuva minäkin olen aina ollut, mutta näiden kanssa oppii väkisinkin ennakoimaan asioita ja nykyisin saatan jo selvitä vartissa lähtemään noiden kanssa, kun alkuu siihen meni vähintään tunti
pitkääpinnaa nämä kasvattavat tehokkaasti ja organisointi kyky on kasvanut huimasti. Mutta edelleenkin pyrin tekemään asiat helpommalla tavalla jos sattuu olemaan kovin hysteerinen vauvan hoidon suhteen, niin sitten kannattaa varmasti harkita isompaa ikäeroa... ei meillä ainakaan olisi millään onnistunut minuuttiaikataulut syömisten ja nukkumisten suhteen ja sitä että molemmat huutaa yhtäaikaa pitää vaan oppia kestämään ja priorisoimaan et kun toinen huutaa kun on kakka vaipassa ja toinen potalla pyyhkimään, niin toisen on vaan odotettava.
Tulipa pitkä ja sekava sepustus, mutta tällaisia mun muistikuvan vimeisestä 1,5v ajalta on =)
Musta vauva aika oli oikeastaan aika helppoa. Vanhempi oli sen verran pieni, ettei oikeastaan vielä osannut olla mustasukkainen vauvasta. Kertaakaan ei yrittänyt tehdä vauvalle mitään, joten ei tarvinnut kokoajan vahtia haukkana. Kuopus on ollut aina elämäänsä tyytyväinen tapaus. Viihtyi pitkiä aikoja sitterissä/lattialla seuraten mitä vanhempi touhuaa. Vauvana ei oikeastaan edes viihtynyt pitkiä aikoja sylissä ja haluaa edelleenkin nukahtaa omassa rauhassaan omaan sänkyynsä
Ei esikoinenkaan ollut mitenkään hankala vauvana (se tulee vasta myöhemmin), mutta kuopus oli niin helppo etten uskonut sellaisia vauvoja olevankaan.
Viime vuosi oli mulla muista syistä vaikea ja väsymystä piisasi, mutta ei niinkään lasten takia.
Nyt on paljon rankempaa lasten kanssa pienemmälläkin on uhmaikä alkamassa ja esikoisen uhmalle ei loppua näy
nyt kun kuopuskin on oppinut kiipeilyn jalon taidon niin pitäis olla silmät selässäkin kun molemmat keksii jotain aivan päätöntä puuhaa yhtäaikaa eripuolilla taloa. Toisaalta lapset leikkii jo paljon yhdessä. Isompi naurattaa pienempää jne. on noista selvästi jo tosipaljon seuraa toisilleen. Esikoinenkaan ei tunnu pahemmin kaipaavan omaa aikaa vanhempien kanssa ilman pienempää, vaan kyselee huolestuneena toisen perään aina jos eivät ole yhdessä :heart: Kyllähän noille kinaakin tulee tavaroista jne, mutta eikös se ole ihan luonnollista? puolin ja toisin on joskus tönimistä tms mutta ei pahempaa.Loppu pelissä olen ainakin nyt tosi tyytyväinen että noilla on noin pieni ikäero, vaikkei se ollutkaan suunnieltua. Mua kauhistuttaa ajatuskin siitä mikä sota täällä olisi jos sisarus olisi vasta nyt syntynyt. Esikoinen ei taida edes muistaa ettei kuopus ole aina ollut olemassa
Niin ja epäjärjestelmällinen ja laiskuuteen taipuva minäkin olen aina ollut, mutta näiden kanssa oppii väkisinkin ennakoimaan asioita ja nykyisin saatan jo selvitä vartissa lähtemään noiden kanssa, kun alkuu siihen meni vähintään tunti
pitkääpinnaa nämä kasvattavat tehokkaasti ja organisointi kyky on kasvanut huimasti. Mutta edelleenkin pyrin tekemään asiat helpommalla tavalla jos sattuu olemaan kovin hysteerinen vauvan hoidon suhteen, niin sitten kannattaa varmasti harkita isompaa ikäeroa... ei meillä ainakaan olisi millään onnistunut minuuttiaikataulut syömisten ja nukkumisten suhteen ja sitä että molemmat huutaa yhtäaikaa pitää vaan oppia kestämään ja priorisoimaan et kun toinen huutaa kun on kakka vaipassa ja toinen potalla pyyhkimään, niin toisen on vaan odotettava.Tulipa pitkä ja sekava sepustus, mutta tällaisia mun muistikuvan vimeisestä 1,5v ajalta on =)
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Juu, meillä tuo leikkikaveri oli alunperinkin se idea. Myöhemmin siihen tuli mukaan myös nuoremman esikoiselle tarjoama kuntoutuksellinen esimerkki (mikä nyt ei ihan kaikilta osin mennyt suunnitelmien mukaan).
Mutta siis jälkeenpäin ajatellen kun sitä oikeaa ikäeroa miettii niin helposti vähän pidemmässä ikäerossa yksi virstanpylväs olisi ollut se että esikoinen olisi kävellyt jo kun kuopusta olisi alettu odottamaan. Alunperinhän lähdettiin siitä kuvitelmasta että poju olisi kävellyt n. 2v iässä, ehkä jo vähän aikaisemmin kun sydänvikaa tai muita voimia heikentäviä vammoja ei pitänyt olla. Kuitenkin tuo lähti kävelemään vasta tässä piirua alle 4v, eli sen mukaan vauvaa voisi alkaa harkita vasta nyt. Ja siltikin voisi -pojun jalta tuntien- se kahden kanssa liikkuminen olla hankalaa.
Ja jos taas olisi päädytty tekemään vauva ennen tuon kävelyn oppimista niin tuollaisen kävelemättömän reilun vuosikkaan ja vauvan kannniskeleminen oli kuitenkin helpompi tehtävä kuin vaikka kävelemättömän 3v:n ja vauvan. Mutta arpapeliksihän tuo lopulta kuitenkin meni.
Tereviden lasten kohdalla taas... No, aika kuluu onneksi nopeasti ja pian lyhyen ikäeron lapsista on toisilleen seuraa ja se suurin kaaos saadaan nopeammin alta pois. Toisaalta taas 2-3v ikäerolla lapsista on vielä toisilleen kaveria ja esikoinen on kuitenkin isompi ja itsenäisempi vauvan tullessa, helpompi keskittyä kumpaankin. Mutta sitten tietty se uhma. Vaikea sanoa.
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
Mä väittäisin että mun oli helpompi keskittyä kumpaankin, kun esikoinen oli niin pieni vielä kun vauva syntyi. Nyt se tuntuu olevan käsittämättömän vaikeaa kun esikoinen on reilu 2,5v ja hetkeäkään ei voi olla vahtimatta. Nykyisin välillä ahdistaa kun pienemmälle ja rauhallisemmalle ei jää aikaa, että voisi touhuta enemmän hänen omia juttuja :ashamed: kun esikoinen menee pää kolmantena jalkana jokapaikkaan... on kohtuullisen vilkas tapaus
Mutta eipä tätäkään voi tietenkään yleistää. Jos kuopus olisi ollut vaativa vauva niin asiat olis ollu ihan toisin :/
V
vieras
Vieras
Meidän lapsilla on ikäeroa 7v 3 kk. Nyt olen miettinyt josko vielä kolmannen pyöräyttäis, ikäeroa tulis sit n. 3-4 v.
K
Keittiönoita
Vieras
Mulla on 86 ja 91 syntyneet. Mulla ja siskollani on yli 6 vuotta ikäeroa, joten sikälikään iso ikäero ei tuntunut oudolta. Ts en koskaan edes ajatellut, että just sisaruksen kanssa olisi pitänyt leikkiä...systeri kun oli jo koulussa silloin, kun mä vasta opettelin kävelemään =)Alkuperäinen kirjoittaja DURACELL:
Alkuperäinen kirjoittaja Heffalump:Mä väittäisin että mun oli helpompi keskittyä kumpaankin, kun esikoinen oli niin pieni vielä kun vauva syntyi. Nyt se tuntuu olevan käsittämättömän vaikeaa kun esikoinen on reilu 2,5v ja hetkeäkään ei voi olla vahtimatta. Nykyisin välillä ahdistaa kun pienemmälle ja rauhallisemmalle ei jää aikaa, että voisi touhuta enemmän hänen omia juttuja :ashamed: kun esikoinen menee pää kolmantena jalkana jokapaikkaan... on kohtuullisen vilkas tapaus
Mutta eipä tätäkään voi tietenkään yleistää. Jos kuopus olisi ollut vaativa vauva niin asiat olis ollu ihan toisin :/
Juu, nämäkin on niin yksilöllisiä.
Itsekin koin tuossa lyhyessä ikäerossa helppona sen että esikoinen oli vielä myös "vauva" ja kaikkiaan helppona lapsena hän hoitui siinä vaativamman pikkusiskon ohessa varmaan helpommin mitä tempperamenttinen uhmaikäinen. Ja lapset tosissaan kasvoivat yhteen niin ettei tuollaisia mustasukkaisuuksia tms ole ollut.
Ja onhan noista 2-3v ikäeroistakin kaikenlaisia kertomuksia. Jollain isosisko/veli on reipas äidin apulainen samalla kun toisaalla taas heittäytyy ihan mahdottomaksi.
K
Keittiönoita
Vieras
Madicken04: Mulla esikoinen oli todella helppo lapsi. Kuopukseen verrattuna ihan älyttömän helppo lapsi. Mutta likan vamma taas asetti erinäisiä vaatimuksia. Ja kuten jo aiemmin totesin, aika oli eri. Eli esim kulkeminen kahden pienen kanssa olisi useimmiten edellyttänyt taksilla liikkumista. Jos kuopus oliis ollut esikoiseni, mulla olisi vain yksi lapsi Ei uskoisi, että siitä Vaahteramäen Eemelistä, joka 2 veenä kyllä sujuvasti käveli käsillään ja kiipesi puuhun, mutta ei osannut sanoa kuin "äiti", tuli loppujen lopuksi ihan ihminen
Mä en junnua ajatellut koskaan likan kuntoutumisen kannalta, tosin sun ja mun lasten vammat ovat aivan erilaisia. Ystäväni Down-lapsi on varmasti saanut pienellä ikäerolla olevista sisaruksistaan hyvinkin paljon apua kehittymisensä kannalta.
En sitten tiedä, jos mun lapsilla olisi ollut ikäeroa vain noin vuosi. Likan kohdalla se ei olisi luultavasti ollut kovin hyvä juttu...olisi aina joutunut odottamaan, että ehdin opastaa häntä, koska aikani olisi mennyt vauvan kanssa. Ja 3 v likka ja 2 v junnu...ei olisi tullut mitään. Tai no hengissä olisi varmaan selvitty, mutta likan kehitys olisi sitten saanut väistyä ton täystuhon tieltä.
Ei uskoisi, että siitä Vaahteramäen Eemelistä, joka 2 veenä kyllä sujuvasti käveli käsillään ja kiipesi puuhun, mutta ei osannut sanoa kuin "äiti", tuli loppujen lopuksi ihan ihminen Mä en junnua ajatellut koskaan likan kuntoutumisen kannalta, tosin sun ja mun lasten vammat ovat aivan erilaisia. Ystäväni Down-lapsi on varmasti saanut pienellä ikäerolla olevista sisaruksistaan hyvinkin paljon apua kehittymisensä kannalta.
En sitten tiedä, jos mun lapsilla olisi ollut ikäeroa vain noin vuosi. Likan kohdalla se ei olisi luultavasti ollut kovin hyvä juttu...olisi aina joutunut odottamaan, että ehdin opastaa häntä, koska aikani olisi mennyt vauvan kanssa. Ja 3 v likka ja 2 v junnu...ei olisi tullut mitään. Tai no hengissä olisi varmaan selvitty, mutta likan kehitys olisi sitten saanut väistyä ton täystuhon tieltä.
Keittis: Meillä kanssa esikoinen on ollut uskomattoman helppo lapsi. Vähän hassu sanoa noin eritysilapsesta, mutta siis juuri sellainen aina iloinen aurinkolapsi jonka kanssa on ollut helppo kulkea missä hyvänsä ja on sitä yhä. Uhmaikäkin on jäänyt hyvin kevyeksi. Mutta sitten tietty tulee nuo muut vaatimukset mitä terveiden lasten kohdalla ei ole... Eli kyllähän siinä on saanut paikkaan jos toiseen juosta, treenata kotona ja milloin missäkin ryhmässä, sairastelut on menty rankemman kautta, liikkeelle lähtö todella hidasta ja ison lapsen kantaminen raskasta, yhteisen kielen luominen vanhemmille täysin uusin viittomin, kaikki paperityö ja lapsen oikeuksien selvittäminen ja nekin vieraalla kielellä ja ties mitä. Eli eiköhän siinäkin sitten loppupelissä ole ollut hommaa sen mitä keskivertolapsessa.
Kuopus taas on ollut vaativampi luonne, mikä toisaalta on ihan hyvä. Ettei vaan jäisi vahingossa veljen varjoon. Mutta jos hän olisi ollut se esikoinen niin voisi olla että ikäero olisi tullut vähän isommaksi. Oli se eka 6kk tuon neidin kanssa kuitenkin sellaista aikaa ettei siinä ehkä vauvakuume olisi paljoa päässyt nousemaan, tiedä häntä.
Ei se kuntoututtaminen siinä ikäerossa teitenkään se ykkösjuttu ollut. Lähinnä niin että etukäteen oli mietitty lyhyttä ikäeroa ja sitten kun selvisikin esikoisen vamma niin jäätiin miettimään miten jaksettaisiin kahden kanssa, kuinka paljon esikoinen vaatisi ja jäisikö molemmille aikaa jne. Kuitenkin haluttiin se toinen lapsi pian ja siinä sitten nähtiin tuo terveen lapsen esimerkki plussana downin kannalta. Toinen lyhyen ikäeron puolesta puhuva juttu oli meillä tämä paikallinen vanhempainvapaa-systeemi, eli odotettavissa oli korkeintaan 1,5v kotonaoloa mikä sekin olisi pitänyt jakaa molemmille vanhemmille. Ajatus 1,5v erityislapsen laittamisesta päiväkotiin pitkiksi päiviksi ei tuntunut hyvältä ja osaltaan kannusti myös lyhyeen ikäeroon ja yhtämittaisiin kotiäitiyteen.
Joskus sitä jää miettimään "mitä jos"... Pidempään ainokaisena pysyessään tietty esikoiselle ja tämän tarpeille olisi jäänyt enemmän aikaa. Mutta toisaalta kun tämä olisi ollut ainoa lapsi niin ehkä vamma olisi silloin näytellyt turhankin suurta roolia. Tai siis kun näitä joitain tuttavaperheitä katsoo joilla down on ollut pitkään ainoa lapsi niin tuntuu että siinä on ollut vakavampaa puurtamista ja enemmän huolia. Mahdoton sanoa mitä se meille olisi merkinnyt.
Mutta yksi tärkeä juttu varmasti on ollut se että meitä on kokoajan ollut kaksi aikuista lasten kanssa. Varmasti moni asia on ollut niin paljon helpompaa näin, etten osaa edes realistisesti ajatella millaista olisi ollut yksin huolehtia näistä. Ollaan pystytty niin monessa tilanteessa jakamaan lapset ja sekin on helpottanut liikkumista. Olen varmasti saanut paljon paremmin keskittyä noihin kuntoutuspuoliin kun mies on voinut ottaa vastuuta muusta.
Kuopus taas on ollut vaativampi luonne, mikä toisaalta on ihan hyvä. Ettei vaan jäisi vahingossa veljen varjoon. Mutta jos hän olisi ollut se esikoinen niin voisi olla että ikäero olisi tullut vähän isommaksi. Oli se eka 6kk tuon neidin kanssa kuitenkin sellaista aikaa ettei siinä ehkä vauvakuume olisi paljoa päässyt nousemaan, tiedä häntä.
Ei se kuntoututtaminen siinä ikäerossa teitenkään se ykkösjuttu ollut. Lähinnä niin että etukäteen oli mietitty lyhyttä ikäeroa ja sitten kun selvisikin esikoisen vamma niin jäätiin miettimään miten jaksettaisiin kahden kanssa, kuinka paljon esikoinen vaatisi ja jäisikö molemmille aikaa jne. Kuitenkin haluttiin se toinen lapsi pian ja siinä sitten nähtiin tuo terveen lapsen esimerkki plussana downin kannalta. Toinen lyhyen ikäeron puolesta puhuva juttu oli meillä tämä paikallinen vanhempainvapaa-systeemi, eli odotettavissa oli korkeintaan 1,5v kotonaoloa mikä sekin olisi pitänyt jakaa molemmille vanhemmille. Ajatus 1,5v erityislapsen laittamisesta päiväkotiin pitkiksi päiviksi ei tuntunut hyvältä ja osaltaan kannusti myös lyhyeen ikäeroon ja yhtämittaisiin kotiäitiyteen.
Joskus sitä jää miettimään "mitä jos"... Pidempään ainokaisena pysyessään tietty esikoiselle ja tämän tarpeille olisi jäänyt enemmän aikaa. Mutta toisaalta kun tämä olisi ollut ainoa lapsi niin ehkä vamma olisi silloin näytellyt turhankin suurta roolia. Tai siis kun näitä joitain tuttavaperheitä katsoo joilla down on ollut pitkään ainoa lapsi niin tuntuu että siinä on ollut vakavampaa puurtamista ja enemmän huolia. Mahdoton sanoa mitä se meille olisi merkinnyt.
Mutta yksi tärkeä juttu varmasti on ollut se että meitä on kokoajan ollut kaksi aikuista lasten kanssa. Varmasti moni asia on ollut niin paljon helpompaa näin, etten osaa edes realistisesti ajatella millaista olisi ollut yksin huolehtia näistä. Ollaan pystytty niin monessa tilanteessa jakamaan lapset ja sekin on helpottanut liikkumista. Olen varmasti saanut paljon paremmin keskittyä noihin kuntoutuspuoliin kun mies on voinut ottaa vastuuta muusta.
H
hihi
Vieras
musta tuntuu, että helpommalla pääsee jos on pieni ikäero. näin jälkikäteen, kun lapseni 3 ja 4, olen alkanut ajattelemaan, että kyllä aika mahdottomalta tuntuisi yhdistelmä vauva ja uhmaikäinen. rankkaahan se tietenkin oli jossain vaiheessa kun oli periaatteessa kaksi vauvaa, mutta nyt noista on uskomattoman hyvät kaverukset tullut.
Z
zalla
Vieras
meillä on esikoisella ja keskimmäiselä ikäeroa 1v 1kk ja keskimmäisellä ja kuopuksella 1v 1 2kk. nyt kuopuksen ja seuraavan väliin ikää tulee 11 kk
Z
zalla
Vieras
N
NewArtRiot
Vieras
Meillä on ekan ja keskimmäisen välillä 1v2kk, keskimmäisen ja kuopuksen reilut 10kk. En voi väittää ettei olisi raskasta ollut, mutta ei varmasti kaikille olekaan! =)
Meillä on kakkosen ja kolmosen ikäero 1v4kk. Odotus oli todella hankala, oksentelin viikolla 18 asti... mistä lie johtui, mutta kaikista raskain odotus... mutta sitten kun vauva syntyi, niin sitten meni jo ihan hyvin.
K
Keittiönoita
Vieras
Madicken04: Meillä varmaan tilanteet eroaa oikeastaan juuri tuon huoltajien määrän sekä esikoisen vamman suhteen. Minkä mun esikoiseni vammansa takia fyysisesti menettikin, hän korvasi sen aina henkisesti. Puhua pälpätti jo alle 2-vuotiaana ravintolassa niin, että viereisen pöydän ventovieraat ihmiset tulivat kysymään likan ikää. No mitä kun toinen oli vihdoin päässyt Kansallismuseoon ja oli ihan tohkeissaan niistä kattomaalauksista siellä Likka on oikeastaan haastanut mut "älyllisesti" siitä lähtien, kun oppi puhumaan. No ei nyt ihan heti, mutta melkein. Jos mulla olisi ollut silloin pieni vauva, niin en kyllä tiedä, missä välissä olisin ehtinyt kaivaa kaikki vastaukset likan esittämiin kysymyksiin. Kun niiden vastausten kaivaminen oli joskus aika hankalaa ilman junnuakin...nettiä kun ei oltu vielä silloin keksittykään =)
Likka on oikeastaan haastanut mut "älyllisesti" siitä lähtien, kun oppi puhumaan. No ei nyt ihan heti, mutta melkein. Jos mulla olisi ollut silloin pieni vauva, niin en kyllä tiedä, missä välissä olisin ehtinyt kaivaa kaikki vastaukset likan esittämiin kysymyksiin. Kun niiden vastausten kaivaminen oli joskus aika hankalaa ilman junnuakin...nettiä kun ei oltu vielä silloin keksittykään =)
Kaksosilla ja kuopuksella ikäeroa vuosi..... tässä hieman plussia ja miinuksia
-univelkaisena kuopuksen ensimmäiset puoli vuotta meni usvassa.... |O
+eipähän tarvinnut raskauksien välissä yrittää takaisin vanhoihin mittoihin :ashamed:
-liikkuminen paikasta a paikkaan b todella hankalaa....rintareppu ja kaksostenrattaat, tai autossa kolmen turvaistuimen mahduttaminen takaistuimelle
-Nyt 7 vuoden jälkeen iskemässä uusi vauvakuume B)
+ Kolme pientä meni samassa kuin yksikin :wave:
-univelkaisena kuopuksen ensimmäiset puoli vuotta meni usvassa.... |O
+eipähän tarvinnut raskauksien välissä yrittää takaisin vanhoihin mittoihin :ashamed:
-liikkuminen paikasta a paikkaan b todella hankalaa....rintareppu ja kaksostenrattaat, tai autossa kolmen turvaistuimen mahduttaminen takaistuimelle
-Nyt 7 vuoden jälkeen iskemässä uusi vauvakuume B)
+ Kolme pientä meni samassa kuin yksikin :wave:
Similar threads
- ison äiti
- Aihe vapaa 2 3
